Lue keskustelun säännöt.
Voiko terapia toimia, jos asiakas on älykkäämpi kuin terapeutti?
04.05.2019 |
Vähän huonosti ehkä sanottu tuo älykkyys, koska älykkyyttähän on monenlaista.
Terapeutti on herttainen ja sosiaalisesti ihan lahjakas, muttei valitettavasti kovin analyyttinen tai pohdiskeleva. Tuntuu usein, ettei hän oikein saa juonesta kiinni ongelmieni kohdalla ja hänen ehdottamansa keinot ovat valitettavasti usein tosi naiivin tuntuisia. Terapeutin vahvuuksia toisaalta ovat sinnikkyys ja aurinkoisuus. Terapiassa painottuvat pienet "knopit", kuten esimerkiksi ajatus siitä että ongelmien taustalla ovat ajatusvääristymät (esim. "myöhästyin bussista -----> olen aivan kelvoton ihminen!!"), kun taas minusta tuntuu että kuvio taustalla on monimutkaisempi. Sitä monimutkaisuutta haluaisin käydä terapiassa läpi, mutta tuntuu ettei terapeutti oikein pysy matkassa.
Voisiko olla hyvä asia unohtaa liian monimutkaiset pohdinnat, ja ottaa vähemmän ennakkoluuloisena vastaan pinnalliselta tuntuva "niksipirkka"?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemioiden pitää toimia terapiassakin. Luultavasti terapeuttisi on kognitiivisen terapian tekijä, mutta sulle sopisi psykodynaamisen koulukunnan terapeutti. Lisäksi vaikuttaa terapeutin kokemus ja persoona.
Jos tuntuu, ettet saa apua, niin vaihda terapeuttia.
Asiakas ei välttämättä itse tiedosta tai ole varma, mikä terapiamuoto sopisi hänelle parhaiten. Freudilaisuuden kanssa olisin ainakin itse varovainen, sen verran mielenkiintoinen lähestymistapa siinä touhussa...
Freudilaista terapiaa ei ole olemassakaan. Löytyy googlesta mitä psykodynaaminen psykoterapia tarkoittaa. Lisäksi on monia muitakin terapiasuuntauksia, kannattaa perehtyä. Kognitiivisen terapian juuri löytänyt vastavalmistunut psykoterapeutti voi olla aika kaavamainen, vaikka en tietysti tiedä onko aloittajan tapauksessa siitä kyse.
No ilman Freudia tuota psykodynaamista suuntaa tuskin olisi. Minä pidän arvelluttavana, että kaikki lapsuuden pska pitäisi muka oppia tiedostamaan, jotta siitä pääsee yli. Mitä jos tulee entistä sairaammaksi, kun pohtii menneitä?
Anteeksi puolueellinen näkökanta, mutta erinäisiä kokeuksia kuultuani olen tullut kyyniseksi.
Ilman Freudia ei olisi mitään psykoterapiaa, siihenhän koko psykoterapia perustuu, joten en nyt ihan pointtiasi ymmärrä. Lue nyt ensin mitä nämä käsitteet tarkoittavat ja muodosta sitten mielipiteesi.
Kieltämättä kyseenalaistan koko psykoterapian kun niin moni terapiaa käyvä junnaa vuosia paikallaan.
Mielestäni on riskaabelia puhua aiheesta psykologia ikään kuin siitä olisi vankkaa, eksaktia tietoa. Niin ei vain ole, on vain hyviä ja huonoja kokemuksia, emmekä varmuudella voi sanoa mikä tarkalleen ottaen on kutakin parantunutta auttanut.
No onhan siitä todella vankka tutkimusnäyttö, että psykoterapiasta on apua, mutta mielipiteitä voi jokainen muodostaa vapaasti. Tutkimusnäytön mukaan nimenomaan ratkaisevaa on suhde terapeuttiin, joten jos kemia ei toimi, niin kannattaa vaihtaa terapeuttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bloggaaja-kirjailija Maija Haavisto kirjoittaa freudilaisesta eli juuri psykodynaamisesta terapiasta ainoana kelakorvattuna kulttina. Olen samaa mieltä käytyäni 3 vuotta psykodynaamisella terapeutilla. Terapeutin kanssa tuli kerran jos toisenkin mietittyä, kumpi meistä on asiakas, sen verran ongelmainen oli, eikä pystynyt peittämään sitä. Hänelle ihan kaikki oli seksiä. Hoh hoijaa.
Miksi niin moni loukkaantuu, kun joku tiedostaa ja vielä sanoo ääneen olevansa älykäs? Täälläkin heti alkoi vähättely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemioiden pitää toimia terapiassakin. Luultavasti terapeuttisi on kognitiivisen terapian tekijä, mutta sulle sopisi psykodynaamisen koulukunnan terapeutti. Lisäksi vaikuttaa terapeutin kokemus ja persoona.
Jos tuntuu, ettet saa apua, niin vaihda terapeuttia.
Asiakas ei välttämättä itse tiedosta tai ole varma, mikä terapiamuoto sopisi hänelle parhaiten. Freudilaisuuden kanssa olisin ainakin itse varovainen, sen verran mielenkiintoinen lähestymistapa siinä touhussa...
Freudilaista terapiaa ei ole olemassakaan. Löytyy googlesta mitä psykodynaaminen psykoterapia tarkoittaa. Lisäksi on monia muitakin terapiasuuntauksia, kannattaa perehtyä. Kognitiivisen terapian juuri löytänyt vastavalmistunut psykoterapeutti voi olla aika kaavamainen, vaikka en tietysti tiedä onko aloittajan tapauksessa siitä kyse.
No ilman Freudia tuota psykodynaamista suuntaa tuskin olisi. Minä pidän arvelluttavana, että kaikki lapsuuden pska pitäisi muka oppia tiedostamaan, jotta siitä pääsee yli. Mitä jos tulee entistä sairaammaksi, kun pohtii menneitä?
Anteeksi puolueellinen näkökanta, mutta erinäisiä kokeuksia kuultuani olen tullut kyyniseksi.
Ilman Freudia ei olisi mitään psykoterapiaa, siihenhän koko psykoterapia perustuu, joten en nyt ihan pointtiasi ymmärrä. Lue nyt ensin mitä nämä käsitteet tarkoittavat ja muodosta sitten mielipiteesi.
Kieltämättä kyseenalaistan koko psykoterapian kun niin moni terapiaa käyvä junnaa vuosia paikallaan.
Mielestäni on riskaabelia puhua aiheesta psykologia ikään kuin siitä olisi vankkaa, eksaktia tietoa. Niin ei vain ole, on vain hyviä ja huonoja kokemuksia, emmekä varmuudella voi sanoa mikä tarkalleen ottaen on kutakin parantunutta auttanut.
No onhan siitä todella vankka tutkimusnäyttö, että psykoterapiasta on apua, mutta mielipiteitä voi jokainen muodostaa vapaasti. Tutkimusnäytön mukaan nimenomaan ratkaisevaa on suhde terapeuttiin, joten jos kemia ei toimi, niin kannattaa vaihtaa terapeuttia.
Suurin ongelma on mielestäni terapian aikaavievyys ja hinta. Aivan järkyttävän kallista touhua eikä mitään takeita siitä, että se tulee ratkomaan ongelmat.
En jaksa uskoa, etteikö vähemmällä vaivalla voitaisi päästä samoihin tuloksiin, jokin iso lovi terapiassa on oltava kun se tuollaiseksi menee monilla. Miksi terapiasta ei saada niin tehokasta, että se puree vaivoihin nopeammin?
Toki ongelmat voivat olla niin vaikeita, että se viiden vuoden terapia on ainut hyvä ratkaisu. On veemäistä, että ihmiset lähipiirissä eivät välttämättä jaksavat kuunnella ollenkaan huoliasi, tämäkin on tilanne monilla ja ajaa vain syvemmälle suohon.
Vierailija kirjoitti:
Bloggaaja-kirjailija Maija Haavisto kirjoittaa freudilaisesta eli juuri psykodynaamisesta terapiasta ainoana kelakorvattuna kulttina. Olen samaa mieltä käytyäni 3 vuotta psykodynaamisella terapeutilla. Terapeutin kanssa tuli kerran jos toisenkin mietittyä, kumpi meistä on asiakas, sen verran ongelmainen oli, eikä pystynyt peittämään sitä. Hänelle ihan kaikki oli seksiä. Hoh hoijaa.
:D Sori, mutta en usko, että olet käynyt kertaakaan psykodynaamisessa psykoterapiassa, olet vain lukenut jonkun kirjan sitä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin moni loukkaantuu, kun joku tiedostaa ja vielä sanoo ääneen olevansa älykäs? Täälläkin heti alkoi vähättely.
Suomalaista kulttuuria: on heti ylimielinen, jos myöntää olevansa älykäs tai taitava jossain. Minä väitän, että oman älykkyytensä tukahduttaminen muiden vuoksi altistaa mielenterveysongelmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemioiden pitää toimia terapiassakin. Luultavasti terapeuttisi on kognitiivisen terapian tekijä, mutta sulle sopisi psykodynaamisen koulukunnan terapeutti. Lisäksi vaikuttaa terapeutin kokemus ja persoona.
Jos tuntuu, ettet saa apua, niin vaihda terapeuttia.
Asiakas ei välttämättä itse tiedosta tai ole varma, mikä terapiamuoto sopisi hänelle parhaiten. Freudilaisuuden kanssa olisin ainakin itse varovainen, sen verran mielenkiintoinen lähestymistapa siinä touhussa...
Freudilaista terapiaa ei ole olemassakaan. Löytyy googlesta mitä psykodynaaminen psykoterapia tarkoittaa. Lisäksi on monia muitakin terapiasuuntauksia, kannattaa perehtyä. Kognitiivisen terapian juuri löytänyt vastavalmistunut psykoterapeutti voi olla aika kaavamainen, vaikka en tietysti tiedä onko aloittajan tapauksessa siitä kyse.
No ilman Freudia tuota psykodynaamista suuntaa tuskin olisi. Minä pidän arvelluttavana, että kaikki lapsuuden pska pitäisi muka oppia tiedostamaan, jotta siitä pääsee yli. Mitä jos tulee entistä sairaammaksi, kun pohtii menneitä?
Anteeksi puolueellinen näkökanta, mutta erinäisiä kokeuksia kuultuani olen tullut kyyniseksi.
Ilman Freudia ei olisi mitään psykoterapiaa, siihenhän koko psykoterapia perustuu, joten en nyt ihan pointtiasi ymmärrä. Lue nyt ensin mitä nämä käsitteet tarkoittavat ja muodosta sitten mielipiteesi.
Kieltämättä kyseenalaistan koko psykoterapian kun niin moni terapiaa käyvä junnaa vuosia paikallaan.
Mielestäni on riskaabelia puhua aiheesta psykologia ikään kuin siitä olisi vankkaa, eksaktia tietoa. Niin ei vain ole, on vain hyviä ja huonoja kokemuksia, emmekä varmuudella voi sanoa mikä tarkalleen ottaen on kutakin parantunutta auttanut.
No onhan siitä todella vankka tutkimusnäyttö, että psykoterapiasta on apua, mutta mielipiteitä voi jokainen muodostaa vapaasti. Tutkimusnäytön mukaan nimenomaan ratkaisevaa on suhde terapeuttiin, joten jos kemia ei toimi, niin kannattaa vaihtaa terapeuttia.
Suurin ongelma on mielestäni terapian aikaavievyys ja hinta. Aivan järkyttävän kallista touhua eikä mitään takeita siitä, että se tulee ratkomaan ongelmat.
En jaksa uskoa, etteikö vähemmällä vaivalla voitaisi päästä samoihin tuloksiin, jokin iso lovi terapiassa on oltava kun se tuollaiseksi menee monilla. Miksi terapiasta ei saada niin tehokasta, että se puree vaivoihin nopeammin?
Toki ongelmat voivat olla niin vaikeita, että se viiden vuoden terapia on ainut hyvä ratkaisu. On veemäistä, että ihmiset lähipiirissä eivät välttämättä jaksavat kuunnella ollenkaan huoliasi, tämäkin on tilanne monilla ja ajaa vain syvemmälle suohon.
Kukaan ei pakota sinua menemään terapiaan, mutta ap haluaa aiheesta keskustella, joten mitäpä jos pysyttäisiin aiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kemioiden pitää toimia terapiassakin. Luultavasti terapeuttisi on kognitiivisen terapian tekijä, mutta sulle sopisi psykodynaamisen koulukunnan terapeutti. Lisäksi vaikuttaa terapeutin kokemus ja persoona.
Jos tuntuu, ettet saa apua, niin vaihda terapeuttia.
Asiakas ei välttämättä itse tiedosta tai ole varma, mikä terapiamuoto sopisi hänelle parhaiten. Freudilaisuuden kanssa olisin ainakin itse varovainen, sen verran mielenkiintoinen lähestymistapa siinä touhussa...
Freudilaista terapiaa ei ole olemassakaan. Löytyy googlesta mitä psykodynaaminen psykoterapia tarkoittaa. Lisäksi on monia muitakin terapiasuuntauksia, kannattaa perehtyä. Kognitiivisen terapian juuri löytänyt vastavalmistunut psykoterapeutti voi olla aika kaavamainen, vaikka en tietysti tiedä onko aloittajan tapauksessa siitä kyse.
No ilman Freudia tuota psykodynaamista suuntaa tuskin olisi. Minä pidän arvelluttavana, että kaikki lapsuuden pska pitäisi muka oppia tiedostamaan, jotta siitä pääsee yli. Mitä jos tulee entistä sairaammaksi, kun pohtii menneitä?
Anteeksi puolueellinen näkökanta, mutta erinäisiä kokeuksia kuultuani olen tullut kyyniseksi.
Ilman Freudia ei olisi mitään psykoterapiaa, siihenhän koko psykoterapia perustuu, joten en nyt ihan pointtiasi ymmärrä. Lue nyt ensin mitä nämä käsitteet tarkoittavat ja muodosta sitten mielipiteesi.
Kieltämättä kyseenalaistan koko psykoterapian kun niin moni terapiaa käyvä junnaa vuosia paikallaan.
Mielestäni on riskaabelia puhua aiheesta psykologia ikään kuin siitä olisi vankkaa, eksaktia tietoa. Niin ei vain ole, on vain hyviä ja huonoja kokemuksia, emmekä varmuudella voi sanoa mikä tarkalleen ottaen on kutakin parantunutta auttanut.
No onhan siitä todella vankka tutkimusnäyttö, että psykoterapiasta on apua, mutta mielipiteitä voi jokainen muodostaa vapaasti. Tutkimusnäytön mukaan nimenomaan ratkaisevaa on suhde terapeuttiin, joten jos kemia ei toimi, niin kannattaa vaihtaa terapeuttia.
Suurin ongelma on mielestäni terapian aikaavievyys ja hinta. Aivan järkyttävän kallista touhua eikä mitään takeita siitä, että se tulee ratkomaan ongelmat.
En jaksa uskoa, etteikö vähemmällä vaivalla voitaisi päästä samoihin tuloksiin, jokin iso lovi terapiassa on oltava kun se tuollaiseksi menee monilla. Miksi terapiasta ei saada niin tehokasta, että se puree vaivoihin nopeammin?
Toki ongelmat voivat olla niin vaikeita, että se viiden vuoden terapia on ainut hyvä ratkaisu. On veemäistä, että ihmiset lähipiirissä eivät välttämättä jaksavat kuunnella ollenkaan huoliasi, tämäkin on tilanne monilla ja ajaa vain syvemmälle suohon.
Kukaan ei pakota sinua menemään terapiaan, mutta ap haluaa aiheesta keskustella, joten mitäpä jos pysyttäisiin aiheessa.
Terapian markkinoimista ihmeparantajana tulisi hillitä. Tehdä selväksi, kenelle se sopii ja kenelle ei, eikä puhua tyyliin "terapiasta voi hyötyä kuka vain, kaikille olisi hyödyksi käydä pieni terapiajakso!"
Kuuluu kyllä aiheeseen ottaa kriittinen kanta asioihin. Ap:n tilanne kertoo ainakin hänen ja terapeutin vuorovaikutuksen ongelmista, mutta mitä jos se kertookin myös koko terapiasta ilmiönä jotakin oleellista?
Terapia ei perustu älyykkyyteen vaikka siitä voi apua ollakin. Terapia perustuu terapeutin ja asiakkaan välille syntyvälle transferenssisuhteelle. Älykkäillä ihmisillä on usein tapana rationalisoida asioita, mikä saattaa estää emotionaalisen työskentelyn. Terapeuttinen suhde voi auttaa purkamaan tällaista mekanismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuollainen ei välttämättä tarkoita eroa älykkyydessä. Olet perusteellisempi ja syvällisempi kuin terapeuttisi?
Olen itse sen tyyppinen, että haluan selvittää tärkeät asiat perusteellisesti. Uskon ettei minulle terapiassakaan riittäisi vain kokemusten ja tunteiden validointi tai arjessa esiin tulevien virheellisten uskomusten tunnistaminen ja hylkääminen. Haluan purkaa ristiriitoja alkusyihin asti.
Toisaalta terapeutin / neuvontapsykologin empaattisuus ja ystävällisyys ovat minulle myös välttämättömän tärkeitä. Jos hänestä ei välity tällaista suhtautumista minua kohtaan, edes vähän, menen lukkoon. Olen sekä ns. tunne- että järki-ihminen.
Minulla ei ole kokemusta terapiasta, mutta opiskeluaikoina kävin joitain kertoja neuvontapsykologilla.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Kuulostat vähän narsistiselta noine luuloinesi. Se on ongelma, joka ei yleensä lähde terapialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat vähän narsistiselta noine luuloinesi. Se on ongelma, joka ei yleensä lähde terapialla.
Tämä kuulostaa siltä, että projisoit omia tunteitasi ap:hen...
Vierailija kirjoitti:
Tässähän on herkullinen asetelma: tunne omasta älyllisestä ylivertaisuudesta ja siitä, että on tietoinen kaiken takana vaikuttavista monimutkaisista rakenteista, ja sitten kaikkivoipaisena laskeutuu terapeuttinsa ”tasolle”.
Toivottavasti Bill Murray ja Richard Dreyfus eivät ole vielä jääneet eläkkeelle leffahommista - tässä olisi aineksia What about Bob -kakkososaan!
Ymmärrän, että sinua kuohuttaa ajatus siitä, että jotkut ihmiset ovat älyllisiltä kyvyiltään taitavampia kuin sinä. Se nyt kuitenkin on fakta. Ehkä voisit saada apua ap:n terapeutin kaltaiselta terapeutilta, jossa asioita ei lähestytä kovin "vaikeasti", vaan iloisesti hyväksymään opetellen?
Mukavaa jatkoa sinulle. Meille kaikille on paikkamme maailmassa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Minusta tuollainen ei välttämättä tarkoita eroa älykkyydessä. Olet perusteellisempi ja syvällisempi kuin terapeuttisi?
Olen itse sen tyyppinen, että haluan selvittää tärkeät asiat perusteellisesti. Uskon ettei minulle terapiassakaan riittäisi vain kokemusten ja tunteiden validointi tai arjessa esiin tulevien virheellisten uskomusten tunnistaminen ja hylkääminen. Haluan purkaa ristiriitoja alkusyihin asti.
Toisaalta terapeutin / neuvontapsykologin empaattisuus ja ystävällisyys ovat minulle myös välttämättömän tärkeitä. Jos hänestä ei välity tällaista suhtautumista minua kohtaan, edes vähän, menen lukkoon. Olen sekä ns. tunne- että järki-ihminen.
Minulla ei ole kokemusta terapiasta, mutta opiskeluaikoina kävin joitain kertoja neuvontapsykologilla.
Sinä Faith olet kyllä nimimerkin takaa kirjoitettujen juttujen perusteella niin vakaa ja hyväntahtoinen ihminen, että sinusta tulee mieleen jokin parantaja/tukipilari. En tiedä, autatko ketään oikeassa elämässä, mutta palstakommenttisi piristävät mieltä kummasti. T. low-key Faith-fani
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun otit älykkyytesi puheeksi niin oletko miettinyt, että yksi ongelmia aiheuttava asia sinussa saattaa olla juuri se, että ajattelet liikaa tai liian monimutkaiseksi? Jos olet masentunut tai ahdistunut, oma ajatuksenkierto saattaa tuntua hyvinkin oikeutetulta ja tarpeelliselta. Vaikka todellisuudessa sinulla menisi paljon paremmin, kun oppisit vain ottamaan rennosti ja nauttimaan yksinkertaisista(kin) asioista.
Tämä tuli vain mieleen, itsehän sinä tiedät parhaiten.
Mitä se on, että ajattelee liikaa? Näin filosofiasta kiinnostuneena, väikkärin tehneenä tutkijaihmisenä kysyn ihan aidosta uteliaisuudesta, että mitä kumman haittaa ajattelusta voi olla.
Tässä nyt haettiin vähän eri asiaa kuin normaali, looginen ajattelu. 😊
Erityisesti masennukseen mutta myös muihin mt-ongelmiin liittyy monella ns. märehtimistä ja katastrofointia. Tällaiset ihmiset saattavat miettiä ja pohtia päiväkausia vaikkapa sitä, mitä työkaveri yhdellä lauseellaan tarkoitti ja mitä merkityksiä hän sillä halusi viestittää. Osa haluaa myös keskustella analyyttisesti läheistensä kanssa loputtomiin näistä tapahtumien kätketyistä merkityssuhteista. Jos läheinen vastaa omana mielipiteenään, että tuskinpa työkaverisi tuolla erityisemmin mitään tarkoitti, kunhan reagoi asiaan mitä mieleen tuli, masentunut saattaa tulkita tämän läheisensä yksinkertaisuutena ja kyvyttömyytenä loogiseen ajattelemiseen.
Samoin katastrofointiin menee joillain masentuneilla tolkuttomasti aikaa. Esimerkkinä masentuneen pitäisi mennä hampaan paikkaukseen. Masentunut kuitenkin miettii ja tutkii, mitä kaikkea siinä voi mennä pieleen. Hän huomaa, että myöhemmin vaikka hammas voidaankin joutua pieleen menneen paikkauksen jälkeen juurihoitamaan. Juurihoidotkin voivat epäonnistua, jolloin hammas joudutaankin poistamaan. Mitään takeitahan ei ole siitäkään, että hampaanpoisto onnistuu, siinähän voi vaikka leuka murtua. Tässä kohdin masentunut oivaltaa älykkäänä ihmisenä, että olisi täysin älytöntä suostua hampaan paikkaamiseen. Hän saattaa myös pahimmillaan pitää siihen suostuvia aivottomia ja tyhminä lampaina, jotka ovatkin ansainneet leukamurtumansa.
Näihin ajatusvääristymiin suositellaan sen liian miettimisen ja pohtimisen lopettamista. Masentuneen ja/tai ahdistuneen ajatukset kun tuppaavat kiertämään aina vain pienenevää kehää samojen teemojen ympärillä. Masentunut voisi monella muotoa paremmin, jos hän vain isommin ajattelematta varaisi ajan hampaankorjaukseen ja lopettaisi työkaverinsa salattujen viestien pohtimisen.
Vierailija kirjoitti:
Terapia ei perustu älyykkyyteen vaikka siitä voi apua ollakin. Terapia perustuu terapeutin ja asiakkaan välille syntyvälle transferenssisuhteelle. Älykkäillä ihmisillä on usein tapana rationalisoida asioita, mikä saattaa estää emotionaalisen työskentelyn. Terapeuttinen suhde voi auttaa purkamaan tällaista mekanismia.
Kuulkaas lapset nyt, tältä se freudilaisuuden ylivalta näyttää! Unohdetaan kaikki järki ja antaudutaan tunteille, alkukantaisille vieteille (etenkin seksille... Freudin perintöä eli seksikeskeisyyttä ei saa unohtaa kuuna päivänä!!!)
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Minusta tuollainen ei välttämättä tarkoita eroa älykkyydessä. Olet perusteellisempi ja syvällisempi kuin terapeuttisi?
Olen itse sen tyyppinen, että haluan selvittää tärkeät asiat perusteellisesti. Uskon ettei minulle terapiassakaan riittäisi vain kokemusten ja tunteiden validointi tai arjessa esiin tulevien virheellisten uskomusten tunnistaminen ja hylkääminen. Haluan purkaa ristiriitoja alkusyihin asti.
Toisaalta terapeutin / neuvontapsykologin empaattisuus ja ystävällisyys ovat minulle myös välttämättömän tärkeitä. Jos hänestä ei välity tällaista suhtautumista minua kohtaan, edes vähän, menen lukkoon. Olen sekä ns. tunne- että järki-ihminen.
Minulla ei ole kokemusta terapiasta, mutta opiskeluaikoina kävin joitain kertoja neuvontapsykologilla.
Sinä Faith olet kyllä nimimerkin takaa kirjoitettujen juttujen perusteella niin vakaa ja hyväntahtoinen ihminen, että sinusta tulee mieleen jokin parantaja/tukipilari. En tiedä, autatko ketään oikeassa elämässä, mutta palstakommenttisi piristävät mieltä kummasti. T. low-key Faith-fani
Samaa mieltä 💕
Ap ei mielestäni ansaitse dissausta, kyseenalaistaminen ei ole pahasta, kunhan siihen ei jää jumiin.
Olen toista vuotta terapiassa ja pidän terapeutistani paljon. On ollut tilanteita kun hän ei ole saanut ajatuksestani kiinni, mutta niin voi käydä. Emme ole jääneet siihen kiinni, vaan asiaa on lähestytty toisesta näkökulmasta. Kumpikaan ei ole parempi.
Ajoittain olen miettinyt missä mennään, mutta sitten yhtäkkiä on taas tapahtunut paljon edistystä. Käsittääkseni tämä on yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Terapia ei perustu älyykkyyteen vaikka siitä voi apua ollakin. Terapia perustuu terapeutin ja asiakkaan välille syntyvälle transferenssisuhteelle. Älykkäillä ihmisillä on usein tapana rationalisoida asioita, mikä saattaa estää emotionaalisen työskentelyn. Terapeuttinen suhde voi auttaa purkamaan tällaista mekanismia.
Niin kauan kuin yritin järjellä omia ongelmiani itselleni ja hoitavalle taholle selittää, ei tapahtunut mitään edistystä mihinkään suuntaa. Samaa jankkaamista vaan kerrasta toiseen, vaikka meillä traumaterapeutin kanssa hyvä vuorovaikutussuhde omasta mielestäni olikin.
Muistan edelleen erään terapiaharjoituksen, kun tiesin että nyt jotain oikeasti tapahtuu. Sanaankaan ei sanottu, liike, kehonkieli, katsekontaksi ja tunteet ainoastaan läsnä. Ymmärtääkseni kehoon trauman yhteydessä jumiin jääneet tunnelukot alkovat purkautua, mutta joku viisaampi osaa varmaan selittää paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun otit älykkyytesi puheeksi niin oletko miettinyt, että yksi ongelmia aiheuttava asia sinussa saattaa olla juuri se, että ajattelet liikaa tai liian monimutkaiseksi? Jos olet masentunut tai ahdistunut, oma ajatuksenkierto saattaa tuntua hyvinkin oikeutetulta ja tarpeelliselta. Vaikka todellisuudessa sinulla menisi paljon paremmin, kun oppisit vain ottamaan rennosti ja nauttimaan yksinkertaisista(kin) asioista.
Tämä tuli vain mieleen, itsehän sinä tiedät parhaiten.
Mitä se on, että ajattelee liikaa? Näin filosofiasta kiinnostuneena, väikkärin tehneenä tutkijaihmisenä kysyn ihan aidosta uteliaisuudesta, että mitä kumman haittaa ajattelusta voi olla.
No jos analysoi/suurentelee jotain yksinkertaista asiaa liian paljon ja pitkälle. On siitä haittaa jos jää päiväkausiksi miettimään miksi vaikkapa pomo väsyneenä tiuskaisee "huomenta!" ja mikä sen tarkoitusperä oli, tarkoittiko sittenkin jotain muuta, onko tyytymätön työhöni vai minuun itseeni. plaaplaaplaa. Sen sijaan kun toteaa mielessään että "kettumainen mies", unohtaa ja jatkaa hommia. Saa itse mielenrauhan. Ajattelusta voi siis olla paljonkin harmia. Tuo nyt oli heikko esimerkki mutta ehkä "väikkärin tehneenä" ymmärrät mitä tarkoitin.
Onko terapiasta tutkitusti hyötyä? Olen tässä omassa päässäni pähkäillyt, että ei välttämättä. Oman elämäni kurssia terapia ei ole ratkaisevasti muuttanut.
Nyt tietysti alan ihmiset tulevat tähän joukolla kommentoimaan, että kyllä, tietysti.
Mutta jos tutkitaan ihmisen kokonaishistoriaa vaikka viidenkymmenen vuoden ajalta, kuinka ratkaisevasti terapia lopulta muuttaa toimintamalleja?