Voiko terapia toimia, jos asiakas on älykkäämpi kuin terapeutti?

En usko, että voi, koska tyhmään terapeuttiin on vaikea luottaa. 

Nämä asiat ovat sen verran monimutkaisia ja kai myös tapauskohtaisia ettei mitään parane sanoa kovinkaan varmaksi. Maailmaa havainnoimalla ja hieman myös aikansa suurien henkilöhistoriaan tutustumalla, voinee kuitenkin todeta älykkyyden altistavan mielenterveysongelmille. Keskimääräisenä sitä voisi kai elellä kuin kala vedessä onnesta pulputellen, mutta jos nyt jotenkin käy niin että nousee pintaan, niin näkee tuskallisen kivuliaasti koko amatööriteatterin köpöisen esityksen läpi ja syvimpien olemuksien kamaluuden. Ja kaiken tämän merkityksettömyyden. Loppu kai on sitten luonteesta kiinni, eli kuinka hyvin todellisuuden voi sulkea mielestään ja keskittyä johonkin merkityksettömään "pikkukivaan" vai jääkö todellisuuden vangiksi riutumaan.

Itsellä on kokemusta parista terapeutista, ja näistä se "hömelömpi mutta sydämmellisempi" oli ainakin itselle inspiroivampi verrattuna "analyyttisempään kaavakepelleen". Kaikenlaista muutakin tullut kokeiltua masennuksen kanssa tempoillessa, mutta mikään ei ole oikein palauttanut elämäniloa. No onneksi tässä on sentään hetkensä välillä, niin jaksaa kuitenkin jotain touhuta ja piruilla. Ihan vaikka sitten latistavien ihmisten vuoksi!

Älykäs ei _vertaile_ muiden älykkyyttä, tai muitakaan ominaisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Minun terapeutti sanoi minulle ettei minun kannata käydä terapiassa koska osaan niin hyvin analysoida tilannettani.

Olisin kipeästi kaivannut henkilöä jolle voin puhua ongelmistani mutta ei se sopinut.

Ehkä papille saa puhua. 

ÄO2000 kirjoitti:

Nämä asiat ovat sen verran monimutkaisia ja kai myös tapauskohtaisia ettei mitään parane sanoa kovinkaan varmaksi. Maailmaa havainnoimalla ja hieman myös aikansa suurien henkilöhistoriaan tutustumalla, voinee kuitenkin todeta älykkyyden altistavan mielenterveysongelmille. Keskimääräisenä sitä voisi kai elellä kuin kala vedessä onnesta pulputellen, mutta jos nyt jotenkin käy niin että nousee pintaan, niin näkee tuskallisen kivuliaasti koko amatööriteatterin köpöisen esityksen läpi ja syvimpien olemuksien kamaluuden. Ja kaiken tämän merkityksettömyyden. Loppu kai on sitten luonteesta kiinni, eli kuinka hyvin todellisuuden voi sulkea mielestään ja keskittyä johonkin merkityksettömään "pikkukivaan" vai jääkö todellisuuden vangiksi riutumaan.

Itsellä on kokemusta parista terapeutista, ja näistä se "hömelömpi mutta sydämmellisempi" oli ainakin itselle inspiroivampi verrattuna "analyyttisempään kaavakepelleen". Kaikenlaista muutakin tullut kokeiltua masennuksen kanssa tempoillessa, mutta mikään ei ole oikein palauttanut elämäniloa. No onneksi tässä on sentään hetkensä välillä, niin jaksaa kuitenkin jotain touhuta ja piruilla. Ihan vaikka sitten latistavien ihmisten vuoksi!

Minua helpottaa huomattavasti ajatus, että aina voi mennä junan alle. Onni syntyy hetkistä kun tietää ettei tätä olemista ole pakko sietää. Voi lillua olemassa siihen asti kunnes tekee sen viimeisen teon. Koska pois pääseminen on helppoa, ei olemassaolokaan ahdista niin paljoa.

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ei _vertaile_ muiden älykkyyttä, tai muitakaan ominaisuuksia.

mutta huomaa kyllä jos toinen ei ymmärrä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ei _vertaile_ muiden älykkyyttä, tai muitakaan ominaisuuksia.

mutta huomaa kyllä jos toinen ei ymmärrä 

Älykäs ymmärtää että on olemassa useita näkökulmia ja tämä "ymmärtämättömyys" on merkki erilaisesta näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

ÄO2000 kirjoitti:

Nämä asiat ovat sen verran monimutkaisia ja kai myös tapauskohtaisia ettei mitään parane sanoa kovinkaan varmaksi. Maailmaa havainnoimalla ja hieman myös aikansa suurien henkilöhistoriaan tutustumalla, voinee kuitenkin todeta älykkyyden altistavan mielenterveysongelmille. Keskimääräisenä sitä voisi kai elellä kuin kala vedessä onnesta pulputellen, mutta jos nyt jotenkin käy niin että nousee pintaan, niin näkee tuskallisen kivuliaasti koko amatööriteatterin köpöisen esityksen läpi ja syvimpien olemuksien kamaluuden. Ja kaiken tämän merkityksettömyyden. Loppu kai on sitten luonteesta kiinni, eli kuinka hyvin todellisuuden voi sulkea mielestään ja keskittyä johonkin merkityksettömään "pikkukivaan" vai jääkö todellisuuden vangiksi riutumaan.

Itsellä on kokemusta parista terapeutista, ja näistä se "hömelömpi mutta sydämmellisempi" oli ainakin itselle inspiroivampi verrattuna "analyyttisempään kaavakepelleen". Kaikenlaista muutakin tullut kokeiltua masennuksen kanssa tempoillessa, mutta mikään ei ole oikein palauttanut elämäniloa. No onneksi tässä on sentään hetkensä välillä, niin jaksaa kuitenkin jotain touhuta ja piruilla. Ihan vaikka sitten latistavien ihmisten vuoksi!

Minua helpottaa huomattavasti ajatus, että aina voi mennä junan alle. Onni syntyy hetkistä kun tietää ettei tätä olemista ole pakko sietää. Voi lillua olemassa siihen asti kunnes tekee sen viimeisen teon. Koska pois pääseminen on helppoa, ei olemassaolokaan ahdista niin paljoa.

Ap:tä ahdistaa ,kun se myöhästyi, eikä ehtinyt bussin alle..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ei _vertaile_ muiden älykkyyttä, tai muitakaan ominaisuuksia.

mutta huomaa kyllä jos toinen ei ymmärrä 

Mietitäänpäs hetki..

kyllä toinen ymmärtää että olet harhainen ja kuvittelet että esim bussikuski miettii käyttäytymistäsi.

Se on eri asia hyväksytkö terapeutin antamia ohjeita, jotta jatkuva itsetutkiskelu vähenisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ei _vertaile_ muiden älykkyyttä, tai muitakaan ominaisuuksia.

mutta huomaa kyllä jos toinen ei ymmärrä 

Älykäs ymmärtää että on olemassa useita näkökulmia ja tämä "ymmärtämättömyys" on merkki erilaisesta näkökulmasta.

juurikin näin

Ise kärsin huonot päivät ja sinnittelen.

Tiedän kokemuksesta, että tulee ihana päivä , kun kaikki menee hyvin ja putkeen...

En usko jumalaan, joten olen päättänyt elää elämäni loppuun asti:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ei _vertaile_ muiden älykkyyttä, tai muitakaan ominaisuuksia.

mutta huomaa kyllä jos toinen ei ymmärrä 

Älykäs ymmärtää että on olemassa useita näkökulmia ja tämä "ymmärtämättömyys" on merkki erilaisesta näkökulmasta.

Älykäs todennäköisesti hahmottaa useita näkökulmia, myös niitä sinun kulmiasi, mutta ei pidä niitä yhtä arvokkaina kuin toisia. Teoriassa kun on aina olemassa ns. yksi totuus asiasta ja loput ovat enempi vähempi huuhaata. Siksi olo on aikuistenkin seassa kuin hippokerhossa, missä jokaiselle jaetaan mitaleita hyvästä yrityksestä ja myös täydestä typerehtämisestä. Tässähän kaikki ollaan voittajia kun silmiin katsotaan ja silleen, vaikka maailma ei nyt ihan siltäkään näytä.

Mutta parasta olisi, jos ei miettisi eikä kyseenalastaisi mitään. Tekisi vain.

Kävin 3-vuotta psykoterapiassa sellaisen terapeutin kanssa, josta alkutuntemukset olivat, että ei voi olla totta. Onko tällaisia tätejä olemassa? Mitä tälle voi sanoa?

Hänen tulkintansa esimerkiksi siitä, että vietin viikon kännäämässä melko outojen tyyppien kanssa oli se, että jotkut hankkii elämäänsä jännitystä huvipuistosta ja jotkut tekee sitten muuta (?!?).

Puolustaudun sen verran, että vaihtoehdot valinnalle olivat vähissä ja olo aika tuskainen.

Kolme kertaa viikossa tavattiin ja jossain vaiheessa tajusin, että sama se vaikka puhuisin omista kokemuksista esimerkiksi nojatuolille, ellei jossain välissä tulisi vastapuolelta jokin kysymys tai tokaisu, joka sysää omaa ajattelua eteenpäin.

Pointsi lienee siinä, kuinka oivaltavia ne kysymykset ja toikaisut ovat. Psykiatrini oli tässä suhteessa terävämpi. Hänen tukensa oli suunnattoman tärkeä.

Kun sitten aikuisempana kävin vuoden verran psykoterapiassa toistamiseen monenlaisista syistä, niin kyllä se terapeutti aika selkeästi totesi, että pystyt kyllä erittelemään omaa toimintaasi sekä tunteitasi ja niihin liittyviä syitä ja seurauksia niin hyvin, että et sinä enää terapiaa tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Tulen ehkä saamaan alapeukkuja tästä, mutta sanonpa nyt kumminkin tämän: psykoterapeutin pohjakoulutus vaikuttaa aika paljon siihen, että millaista terapiaa hän tekee ja kuinka teoreettisella tasolla keskustelut voivat tarvittaessa liikkua. Jos pohjakoulutus on sosionomi tai sairaanhoitaja, niin keskustelun taso asiakkaan kanssa on lähes aina erityyppistä kuin jos pohjakoulutus on psykologi tai psykiatri. Kyllä ihmisen älykkyys vaikuttaa aika paljon siihen, että miten hän teoretisoi tilanteita ja millainen ajattelun logiikka hänellä on. Se vain menee niin. Ja korkeampi koulutus korreloi korkeamman älykkyyden kanssa. 

Korrelaatio voi olla olemassa, mutta se ei ole koko totuus. Sairaanhoitaja voi olla todella (tunne)älykäs ja ajatella korkealentoisesti, kun taas joku psykiatri saattaa olla tunteeton ja tehdä työtä vain rahan/statuksen takia.

Psykiatristen sairaanhoitajien kanssa vuosia asioineena voin kertoa, että jos joku niistä kykenee loogiseen, analyyttiseen tai rationaaliseen ajatteluun tai on edes jollain tasolla yleissivistynyt, se ei ei työskentele meidän polilla.

Psykologiterapeuteissa on sama ongelma: analyyttiset psykologian lukijat ryhtyy tutkijoiksi, ei terapeuteiksi. Niitä ei yleensä kiinnosta kuin tietyntyyppiset asiat, mikä näkyy sitten siinä yleissivistyksen puutteessa.

On tosi ikävää kun terapeutti ei ymmärrä mitä on tapahtunut kun asiakas kertoo: "Yksi ahdistavimpia muistojani on kun nuorena unohdin panna kiertovesipumpun päälle kun aloin lämmittää ja lämmityskattilan ylipaineventtiili alkoi nakuttaa ja pelkäsin että se räjähtää." Terapeutti kuulee: "ahdistus laalaalaa vaikea-sana-vaikea-sana-vaikea-tekninen-asia". Niiden pitäisi ainakin osata peittää etteivät tiedä hölkäsen pöläystä edes arkiasioista.

Ap oli menossa kaupungille ja odotti, että pääsisi ystävän tämän mukana kaupungin keskustaan. Ystävä kertoi suunnitelmiensa muuttuneen, hän lähtisikin muualle tapaamaan erästä toista henkilöä. Analysoitava päätti käyttää bussia, koska pysäkki oli aivan lähellä. Hän kertoo: "Kun astuin ulos, menin aivan pyörälle päästäni, hain pysäkkiä, mutta en löytänyt–- en tiennyt, mistä löydän taksin, kamala pelko valtasi–- ajatuskyky lamaantui, olin kyvytön tekemään havaintoja ja suunnittelemaan toimintaani." Ap pystyi kuitenkin ryhdistäytymällä voittamaan paniikkinsa. Hän oli pettynyt odotuksessaan, häpesi toteutumatonta toivettaan, lamaantui, tuli avuttomaksi ja meni paniikkiin. Myöhemmin hän totesi, että ei ollut nähnyt pysäkkiä, joka oli ollut aivan vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Tulen ehkä saamaan alapeukkuja tästä, mutta sanonpa nyt kumminkin tämän: psykoterapeutin pohjakoulutus vaikuttaa aika paljon siihen, että millaista terapiaa hän tekee ja kuinka teoreettisella tasolla keskustelut voivat tarvittaessa liikkua. Jos pohjakoulutus on sosionomi tai sairaanhoitaja, niin keskustelun taso asiakkaan kanssa on lähes aina erityyppistä kuin jos pohjakoulutus on psykologi tai psykiatri. Kyllä ihmisen älykkyys vaikuttaa aika paljon siihen, että miten hän teoretisoi tilanteita ja millainen ajattelun logiikka hänellä on. Se vain menee niin. Ja korkeampi koulutus korreloi korkeamman älykkyyden kanssa. 

Korrelaatio voi olla olemassa, mutta se ei ole koko totuus. Sairaanhoitaja voi olla todella (tunne)älykäs ja ajatella korkealentoisesti, kun taas joku psykiatri saattaa olla tunteeton ja tehdä työtä vain rahan/statuksen takia.

Psykiatristen sairaanhoitajien kanssa vuosia asioineena voin kertoa, että jos joku niistä kykenee loogiseen, analyyttiseen tai rationaaliseen ajatteluun tai on edes jollain tasolla yleissivistynyt, se ei ei työskentele meidän polilla.

Psykologiterapeuteissa on sama ongelma: analyyttiset psykologian lukijat ryhtyy tutkijoiksi, ei terapeuteiksi. Niitä ei yleensä kiinnosta kuin tietyntyyppiset asiat, mikä näkyy sitten siinä yleissivistyksen puutteessa.

On tosi ikävää kun terapeutti ei ymmärrä mitä on tapahtunut kun asiakas kertoo: "Yksi ahdistavimpia muistojani on kun nuorena unohdin panna kiertovesipumpun päälle kun aloin lämmittää ja lämmityskattilan ylipaineventtiili alkoi nakuttaa ja pelkäsin että se räjähtää." Terapeutti kuulee: "ahdistus laalaalaa vaikea-sana-vaikea-sana-vaikea-tekninen-asia". Niiden pitäisi ainakin osata peittää etteivät tiedä hölkäsen pöläystä edes arkiasioista.

Siis mitä siellä terapiassa oikein käsitellään?

omakotitalon lämmitystä? ...bussin ehtimistä?

Terapia ei toimi, ei kenenkaan mielesta: mikali maailmassa on kaikkien mielesta terapeutin oppia parempi totuus.

Minulla itsellani sellainen totuus on. Tosin soisin ja toivoisin se enemmankin maailmaan.

Psykiatriassa on Vale. Siinakin.

Siksi siita on lopulta vain valetta ihailevaksi: surua aiheuttavaksi sitojaksi: kiusaajaksi.

Psykiatria ei vapauta. Tee vapaaksi tahdeksi, eika se ole sen tavoite.

Vierailija kirjoitti:

Tutkijoille on myös selvinnyt, että tietynlaiset persoonallisuustyypit ovat todennäköisemmin myöhässä. Heidän mukaansa on olemassa kahdenlaista ihmistyyppiä, A ja B. A-tyypin ihmiset ovat hermostuneita ja suorituskeskeisiä, minkä takia he ovat yleensä myös täsmällisiä. Sen sijaan B-tyypin ihmiset ovat rennompia, mutta myös useammin myöhässä

Yllättävää kyllä, nämä persoonallisuustyypit vaikuttivat myös tuntevan ajan kulun eri tavoin. Tutkimuksista on selvinnyt, että A-tyypillä minuutti kestää vain 58 sekuntia, mutta B-tyypillä minuutti kuluu 77 sekunnissa. Tämäkin voi selittää, miksi jälkimmäiset personaallisuustyypit ovat aina myöhässä.

Persoonallisuuttaan on vaikea muuttaa, joten myöhästelylleen ei valitettavasti juuri voi mitään. Tällaiset ihmiset voivat kuitenkin hyväksyä ongelmansa ja sen, että toisinaan heidän on tehtävä normaalia enemmän töitä sen eteen, että olisivat ajoissa.

Krooniset myöhästelijätkin onnistuvat yleensä olemaan ajoissa jos pitää ehtiä lentokoneeseen. Kyse ei ole mistään muusta kuin itsekkyydestä yleensä: itselle kivan asian takia ponnistellaan sen ehtimisen eteen, mutta mitäpä siitä jos joku toinen ihminen joutuu odottelemaan.

Myöhästelijä ei kunnioita toisia eikä heidän aikaansa. Se, että persoonallisuustyypin takia joutuu näkemään täsmällisyyden eteen enemmän vaivaa, voi olla selitys mutta ei mikään oikeutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ei _vertaile_ muiden älykkyyttä, tai muitakaan ominaisuuksia.

mutta huomaa kyllä jos toinen ei ymmärrä 

Älykäs ymmärtää että on olemassa useita näkökulmia ja tämä "ymmärtämättömyys" on merkki erilaisesta näkökulmasta.

Kuulostat ihan yhdeltä psykiatriselta sairaanhoitajalta jonka kanssa jouduin asioimaan. Tulin sanoneeksi, että on rasittavaa olla tosi monien ihmisten kanssa koska olen itse keskimääräistä loogisempi (testattu on), ja kun muut ei ole, keskustelu on paikoitellen haastavaa. Hoitsu tähän: "Voihan niillä olla oma logiikkansa!!!!!" Totesin siihen, että yhtä hyvin voisit sanoa, että niillä on oma matematiikkansa. Hoitsu: "Niin, tarkoitin sellaista arkilogiikkaa." Vastasin että minä en. Minkä jälkeen hoitsu murjotti loppuistunnon.

On aina niin liikuttavaa kuin epäloogiset ja irrationaaliset ihmiset kuvittelevat että heillä on vain eri näkökulma. Ei ole. Loogisia ja rationaalisia vastauksia ei yleensä ole kovin montaa.

Siis miten voi olla, että otsikon kysymys herätti alkuun pelkkää nälvintää siitä, että ei se aloittaja varmaan oikeasti ole älykäs? Eikö ole päivänselvää, että

A) on olemassa älykkäitä ihmisiä ja myös vähemmän älykkäitä

B) myös älykkäät ihmiset voivat hakeutua terapiaan

C) ei ole mitään syytä olettaa, että kaikkein älykkäimmät ihmiset olisivat nimenomaan terapeutteja

D) silloin tällöin siis käy niin, että asiakas ON älykkäämpi kuin terapeuttinsa

Kysymyshän oli, voiko terapia silloin onnistua.

Miksi älykkyys ylipäätään on tabu? Jos joku on pitkä tai lihava, se on ilmiselvä fakta. Ihan yhtä lailla on ilmiselvää, että tietyt ihmiset ovat älykkäitä. Miksi siitä ei saisi olla itse selvillä? Toki on mahdollista olla myös huomaamattomalla tavalla älykäs, ja pitää aina olla varovainen siinä, ketä luulee tyhmäksi (ja vaikka olisi havainnostaan varmakin, sen voi silti erittäin mielellään pitää omana tietonaan).

Itse en välittäisi käyttää rahaa terapiaan, jossa joudun ponnistelemaan tullakseni ymmärretyksi. Minusta siinä menee aikaa hukkaan, enkä halua maksaa siitä, että väännän asioitani rautalangasta. Tämä on ehkä enemmän mieltymyskysymys, joku muu voi kokea saman hyödylliseksi, koska joutuu tiivistämään tai konkretisoimaan ajatteluaan ja asiat voivat siinä selventyä itsellekin. Silloin ”tyhmemmästä” terapeutista voi olla suurikin apu.