Lue keskustelun säännöt.
Miehen unelmatyö, muutto ja minun ahdistukseni
03.05.2019 |
Eilen oli tullut puhelu, että onneksi olkoon ja tervetuloa, täällä olisi työpaikka 700 kilometrin päässä meidän nykyisestä kodista, jossa ollaan asuttu 17 vuotta. Onnittelin tietenkin, kehuin ja kerroin olevani ylpeä, mutta sisälläni romahdin. Ei ollut missään vaiheessa mikään itsestäänselvyys, että miestä valittaisiin, mutta niin nyt kuitenkin kävi. Työ olisi miehelle selkeästi etenemistä uralla ja siirtymistä sellaisten tehtävien pariin, jotka kiinnostavat nykyistä enemmän.
Ongelmana on se, että täällä on kaikki. Minun työpaikkani, lastemme (8-, 5- ja 3-vuotiaat) koulu ja päiväkoti. On harrastukset, meidän aikuisten kuin lastenkin ystävät, oma asunto. Molempien vanhemmat eivät nyt samalla paikkakunnalla, mutta huomattavasti lähempänä kuin mitä tuolla kaupungissa X olisivat. Miehelläkin on täällä vakituinen työpaikka, jossa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että se ei ole tuo unelmapesti.
Toistaiseksi en ole onnistunut keksimään yhtä ainutta positiivista asiaa muutosta. Okei, "saisimme" omakotitalon, mutta en ole siitä koskaan haaveillut, rivitalossa on aivan hyvä. Kaikki muu menisi. Uusi kaupunki olisi profiililtaankin ihan erilainen kuin nykyinen, joka on iso ja monipuolinen kaupunki.
Että onko tässä nyt pienipalkkaisella naisella oikeutta sanoa, että minä en muuten sitten muuta? Ajatus siitä, että jäisin lasten kanssa yksin arkiviikoiksi tuntuu kauhealta, mutta suorastaan musertavalta tuntuu, että lapset lähtisivätkin isänsä mukaan enkä olisi enää läsnä heidän elämänsä jokaisessa käänteessä.
Kommentit (408)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako kysyä, mihin kaupunkiin olisi muutto?
Eteläläisillä on usein ihmeelliset käsitykset pohjoisimmista kaupungeista.
Kyseinen kaupunki on mainittu tässä keskustelussa. En viitsi sen tarkemmin kertoa.
Peukuta ylös, jos on Oulu, alas jos on Rovaniemi.
Jos ei kumpikaan, voit kyllä kertoa. Täällä voi olla paikallisia, joilta voi saada vinkkejä mahdolliseen muuttoon.
Ei ole kumpikaan noista, mutta suunta on toki oikea. Oulusta pohjoiseen, mutta merenrannassa pysytään.
Ja ei kai siellä ole loppuikää tarkoitus pysyä, vaan päästä tämän työn kautta etenemään vastaaviin muihin? En tiedä, tästäkin täytyy puhua. Joka tapauksessa, mennään vaikka 5 vuotta eteenpäin niin meillä on jo teini-ikäinen, jonka muuttaminen toiselle paikkakunnalle on jo tosi julmaa.
Julmaa? Juuri näin kasvatetaan paikallaan junnaavia, fakkiutuneita ihmisiä, jotka pelkäävät kaikkea uutta.
Nimim. Kokemusta on.Omat lapset ovat asuneet samalla paikkakunnalla ja samassa asunnossa 20 ensimmäistä ikävuottaan. Paikoilleen he eivät ole jääneet, vaihtavat paikkakuntaa, maata ja maanosaa sen verran vauhdikkasti, että ei meinaa perässä pysyä - siis henkisesti, ei fyysisesti.
Itse olen iloinen, että heidän ei tarvinnut kouluvuosina vaihtaa koulua ja kaveripiiriä vasten tahtoaan.
Ennakkoon ei vaan voi tietää olisiko muutto vastentahtoinen vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen muutos, kun 700 km on aika pitkä matka ja Suomessa tarkoittaa sitä, että siirtyy jo aika kaukaa pohjoisesta etelään tai päin vastoin. Tuossa elämään vaikuttaa paljon jo se, että asumistiheys on kovin erilainen noissa paikoissa.
Ennen kuin ryntäätte koko perhe muuttamaan, kannattaisi miehen varmaan ainakin käydä kokeilemassa ja katsomassa, että työpaikka on varmasti mieleinen. Voihan olla, ettei se lopulta jostain syystä sovikaan hänelle. Sen jälkeen tarvitsee enää löytää uusi työ läheltä nykyistä kotia...
Jos nyt suomessa ylipäätänsä.
Mutta joo, vaikka palkka oiskin tuplat ja muutto etelään niin tippuu elintaso suomessa. Ainakin rahallisesti. Ja voi 5 hengen perhe joutua totuttelemaan 70 neliön kämppään kun oli triplakokoinen?
En ikinä suostuisi muuttamaan miehen työn esim. Tampereelta jonnekin kuolevaan pikkukylään missä ei ole yhtään mitään. En ikinä. Ajattele ap itseäsikin: viihtyisitkö pikkupaikkakunnalla, olisiko sinulle edes töitä siellä? Keskustele nyt vakavasti miehesi kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö keskustelleet asiasta lainkaan ennenkuin mies haki ko työpaikkaa? Jos keskustelitte, mitä silloin sovitte tapahtuvan, jos mies saa paikan?
Keskusteltiin, että sen kun hakee, koska siinähän ei mitään menetä. Ei siis sovittu, että varmasti muutetaan tai muuta vastaavaa. Ei suoraan sanoen pidetty mitenkään todennäköisenä, että miestä valittaisiin - mies itse oli vielä skeptisempi kuin minä.
Sitten keskustelun paikka on juuri nyt.
Millaiset työnsaantimahdollisuudet sinulla on uudella paikkakunnalla?
Lapset sopeutuvat kyllä.
Sun mielestä riittää että nainen saa töitä ja lapset sopeutuu? Mitä jos nainen ei sopeudu? Tai lapset sopeutuu muttei viihdy.
Ei voida vaatia koko perhettä sopeutumaan jotta yksi viihtyy ja saa toteuttaa itseään.
Kyllä työllistyminen on olennainen asia. Löytyykö molemmille töitä ja onko valinnanvaraa, jos työpaikka loppuukin. Millaiset koulut on lapsille tarjolla, mikä on hoitopaikkatilanne, minkä hintaista asuminen, onko mahdollisuuksia harrastaa.
Sinun asenteesi on, että koko muu perhe saa joustaa siksi, että äiti saa käydä duunissaan ja tavata Eetla-tätiään juoksulenkeillä. Avioliitto on kompromissien tekoa, minäkin olen ollut pariin otteeseen puolivuotisjakson nelistään lasten kanssa kotisuomessa ja välillä ollaan asuttu koko perhe ulkomailla, koska mies sai hyvän tilaisuuden siihen. Koko perhe hyötyi siitä valtavasti.
Nyt ei ole tietoa siitä, millaisesta muutoksesta on kysymys eli mistä minne ollaan muuttamassa, joten hankala ottaa kantaa sen tarkemmin. Jos kyseessä on korpipaikkakunta rajoittuneine työmahiksineen, harkitsisin huolellisesti.
Jos isä ei lähde, niin 4/5 elämä jatkuu aivan samanlaisena kuin aiemminkin ja isänkin, jos ei katkeroidu.
Jos isä lähtee mutta äiti lapsineen jää, 5/5 elämä muuttuu, mutta 4/5 elämässä monet olennaisimmat palikat pysyvät ennallaan.
Jos koko perhe lähtee, niin 5/5 elämä muuttuu ratkaisevasti, eikä kukaan voi ennalta sanoa 4/5 osalta, muuttuuko se parempaan vai huonompaan suuntaan.
Eli lapset eivät jousta yhtään mihinkään, jos äiti saa tavata "Eetla-tätiään". Aika vähättelevään muotoon muutenkin puettu tämä asia, ihan kuin kyse olisi pelkästään siitä, kenen kanssa äiti lenkkeilee. Kysymys on äidin työstä, vanhimman lapsen koulusta, pienempien lasten päiväkodeista, koko perheen harrastuksista, perheen läheisistä ihmisistä ja suvuista ja kuulumisen tunteesta. Ne ovat aika paljon isompia asioita kuin lenkit tädin kanssa.
Muutos on uuden alku. Miksi ihmeessä pidetään tavoittelemisen arvoisena sitä, että elämä ei muutu?
Eikö sen muutoksen pitäisi olla parempaa eikä syöksykierteellä huonompaa ap:n kannalta, jos olen nyt oikein ymmärtänyt mistä ap:n mies on saanut töitä.
Käy nyt AP ystävä hyvä vaikka Google Mapsilla seikkailemassa tuon "perämeren helmen" kujilla ja kaduilla ja mieti sitten, että onko se kaupunki johon haluat lastesi juurtuvan. Omalla kohdallani vastaus olisi ehdoton ei, mutta jokainenhan tekee nämä päätökset tietysti itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla on miehen unelmatyö – tai sitten ei.
Teidän tilanteessa tekisin niin että vuokraatte/ostatte miehelle pienen kämpän uudesta kaupungista ja pidätte nykyisen kotinne, sinun työsi jne. Mies voi rauhassa aloittaa uudessa työssään, ajan kanssa sitten katsotte mitä teette asumisen suhteen.
Jos mies viihtyy työssään ja sinäkin lämpenet uudelle kaupungille jos siellä käytte vaikka perheen kanssa tutustumassa lomalla ja katselemassa paikkoja voitte muuttaa kaikki sinne. Tai jos et halua muuttaa ja miehelle sopii, hän käy viikolla uudessa kaupungissa työssään ja on viikonloput kotona – ehkä voi tehdä etätöitäkin eli olisi poissa vain 3-4 päivää viikossa? Tuo välimatka tietysti on aika pitkä ajaa, hyvä jos pääsisi junalla tms.
Ei siis kannata hötkyillä, asioilla on tapana järjestyä, keskustelkaa ja etsikää hyviä ratkaisuja.
Hoho, muistan kun yksi perhe kokeili tätä niin mies salamarakastuikin sillä välin itseään nuorempaan naiseen.
Joo, yksikään perheensä kanssa asuva mies ei ole koskaan salamarakastunut toiseen, kyllä ne on aina nuo erillään asuvat. Tollo.
Ohis, mutta itse ainakin uskon että todennäköisyys ihastua/rakastua toiseen kasvaa jos asutaan erillään ja pitkän välimatkan päässä. Voi alkaa vieraat pöydät kiinnostaa, kun kotona ei ole seuraa, hellyyttä eikä tukea.
/139
Jos on halua pettää, niin pettää. Minä muutin töiden vuoksi kauas ja asuin jopa kimppakämpässä ikäiseni miehen kanssa. Enkä pettänyt eikä oma mieskään tehnyt niin.
En itse usko että asia menee ihan noinkaan, ts. ei elämä ole noin mustavalkoista. Kaikki pettämiset eivät lähde siitä, että pettäjä haluaa pettää. Tietenkin kuka tahansa voi olla halutessaan pettämättä, ja monet ovatkin. Uskon kuitenkin että olosuhteilla on asiaan aika paljonkin vaikutusta.
/139
Jos kyseessä on Kemi, niin älä missään tapauksessa muuta! Paikkakunnalla on iso huumeongelma, juuri mitään muuta siellä ei olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä miehesi pitäisi lopettaa se urahössötyksensä ja huomioida sinutkin ja ahdistuksesi eikä olla sellainen minäminä itsekeskeinen paska. Voisi alkaa vaikka omaishoitajaksesi.
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on Kemi, niin älä missään tapauksessa muuta! Paikkakunnalla on iso huumeongelma, juuri mitään muuta siellä ei olekaan.
Juurikin näin! Siellä Kemissä miehesi huumeiden käyttö riistäytyy täysin käsistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikka on vain peitetarina. Miehelläsi on Kemissä salarakas jonka lähelle hänen täytyy päästä.
Ei Kemiä ole turhaan kutsuttu Kiima-Kemiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne unelmatyöpaikat tiedetään. Päivät kuluvat sen kaljapullon kanssa heiluessa ja vieraissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on Kemi, niin älä missään tapauksessa muuta! Paikkakunnalla on iso huumeongelma, juuri mitään muuta siellä ei olekaan.
Juurikin näin! Siellä Kemissä miehesi huumeiden käyttö riistäytyy täysin käsistä!
Tarkoitin kylläkin sitä, että kaupungin huumeongelma lisää muuta rikollisuutta ja levottomuutta alueella, joten ei ideaali paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap asuu pk seudulla ja mies muuttamassa Ouluun/Kemiin, ei juttu ongelma, lentoja kulkee jatkuvasti ja hinnat suht alhaiset. Mies aloittaa omin päin uudessa kaupungissa, perhe seuraa perässä jos siltä tuntuu myöhemmin. Nyt ajatellaan asiaa vain matalapalkkaisen vaimon kannalta, kuitenkin perheen talous on laskettu miehen mukaan ? Jos naisella olisi niin hyvä palkka, että kykenisi elättämään perheen isolla paikkakunnalla niin OK, voisi vaatia miestä jäämään.
Ei tässä ole mies aloituksen mukaan potkuja saamassa, vaan elintaso on laskettu ilmeisesti sen mukaan, että molemmat työskentelevät nykyisissä työpaikoissaan.
Monesti tuo, kenen palkkataso on mitäkin, ei myöskään ole perheen valinnoista irrallinen asia. Hankalahan sen naisen on kauheasti tienata, jos on oltu kolme kertaa perhevapailla ja sitten pitäisi miehen työn perässä vielä muuttaakin toiselle puolelle valtakuntaa.
Juuri tästä pitäisi päästä eroon, että vain nainen pitää perhevapaita. Perhe on yhteinen.
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi. Me lähdettiin etelästä n.500km pohjoiseen miehen uuden työn perässä. Yks kouluikäinen lapsi ja toinen juuri syntynyt. Meni puoli vuotta ja tulin lasten kanssa etelään takaisin. En sopeutunut eikä lapsikaan. Jäin ihan yksin ja mistään en tukea saanu eikä mieskään tätä ymmärtänyt. Oli vaa innoissaan uudesta työstään. Lapsi sentään muutaman kaverin ehti saamaan mutta alku meni ilman kaveria kaikki koulun ulkopuoliset ajat mikä oli tosi raskasta hänelle ja mulle. Mies edelleen uudessa työpaikassa ja käy meidän luona viikonloppuisin ja lomilla pidempiä aikoja. Käytännössä myös erottu mutta yritetää saada uudestaan toimimaan.
Täältä paikkakunnalta en enää ikinä lähde. Siellä on hyvä missä lähimmät sukulaiset ja ystävät varsinkin silloin jos on lapsia. Ilman lapsia helpompaa tällaiset muutokset.
Samaa mieltä. Lapset ei isäänsä niin tarvitse, kuin tarvitsevat niitä kavereitaan. Puolivuotiaskin elää paljon paremmin, kun ei tutustu isäänsä koskaan, mutta voi hyvin, kun äidillä on kavereita ja ei tarvitse tutustua uusiin ihmisiin.
Lisäksi minua niin säälitti tämä isosisko. Puolessa vuodessa ei ehtinyt saada kuin muutaman kaverin uudella paikkakunnalla asuessa. Onneksi pääsi äidin kanssa muuttamaan pois ja elämään laadukasta elämää äidin ja vauvan kanssa ja isää ei tarvitse enää sekoittaa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka merkittävä parannus uusi työ olisi miehen elämään? Olisiko se vain mielenkiintoisempi duuni tai hieman parempipalkkainen duuni? Vai olisiko se tyyliin kolminkertaisesti mielekkäämpi työ, joka olisi sisällöllisesti hänelle aivan täyskymppi, jollaisesta hän on haaveillut vuosikausia, ja jollaista ei ikinä ikinä voisi olla teidän nykyisessä kaupungissa?
Vaikea nimittäin uskoa, että jos asutte Turussa, niin jossain Lieksassa olisi huimasti parempi työpaikka jollaista ei ikinä voisi saada Turusta, ellei hän nyt ole sinne uudeksi kaupunginjohtajaksi lähdössä..
No monesti kyllä on niin, että sen hyvän duunin saadakseen joutuu lähtemään sinne kauemmaksi minne ei ole niin paljon tunkua. Toisaalta sen pestin jälkeen voi jo saada paremman työn siellä lähtöpaikkakunnallakin, kun on kokemusta jo vastaavasta tehtävästä.
Totta, joillakin aloilla voi edetä uralla vain, jos on valmis ensin olemaan muutamia vuosia jossain pikkupaikkakunnan työpaikassa (jonne ei paljoa hakijoita), koska vain sen merkinnän cv:ssä avulla voi sitten saada vastaavan työn isosta kaupungista (jossa paljon hakijoita).
Mutta mutta. Perheellinen ihminen ei voi ajatella vain uraansa tai itseään. Välillä täytyy priorisoida perhe ja luopua urahaaveista. Uralla etenemisen hinta ei saa olla katkeroitunut onneton vaimo, lasten siirtely heittopusseina paikkakunnalta toiselle aina koulua ja kavereita vaihtaen. Jotkut naiset (ja lapset) on valmiita tekemään elämässä yhden kerran ison muutoksen muuttamalla miehen työn vuoksi toiselle paikkakunnalle, mutta jos tarkoitus on taas parin vuoden tai viiden vuoden päästä muuttaa joko takaisin lähtöpaikkakunnalle tai taas uuteen kaupunkiin, niin mikä järki.. Eihän tuollaisen pätkäelämän aikana edes kannata asettua ja hakea pitkäaikaisia ystäviä jne.
Lapseton voi olla itsekäs ja rakentaa uraa. Mutta jos on lapsia, niin pitää tarkkaan miettiä mikä oikeasti elämässä on kaikkein tärkeintä.
Joku lapseton voi olla itsekäs ja rakentaa uraa jos sellainen kiinnostaa, mutta lapsettomuus ei automaattisesti tarkoita, ettei olisi sidoksia. Monella on perhe, sukua, ihmisiä joista vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Kun olimme vielä lapseton pariskunta, niin meillä on vastaava tilanne, tosin miehen uusi työ ei olisi ollut kuin 300 km päässä nykyisestä asuinpaikastamme. Mutta oli hänelle iso eteneminen uralla. Sanoin muuttoni ehdoksi, että minun täytyy saada sieltä uudelta paikkakunnalta ensin työpaikka ja vasta sitten voin suostua muuttoon (minulla on oman alan hyvä vakipaikka ollut jo vuosia). Kun tosiaan lapsia ei vielä ollut, niin olisin voinutkin ottaa elämässäni isojakin riskejä. No hain hyvin ahkerasti työtä sieltä uudelta paikkakunnalta, myös ns. piilotyöpaikkoja ja yritin kaiken mitä keksisin, että saisin sieltä oman alan työn (olen maisterikoulutettu, en vaihda oman alan työtä kaupankassaksi). En saanut sieltä työtä. En muuttanut. Mies valitsi jäädä luokseni meidän alkuperäiselle paikkakunnalle, jossa nyt yhä asumme ja mies on saanut täältä hyvän työn, joka on ollut iso eteneminen uralla hänelle.
Kukin tavallaan. Minäkin olen maisteri, mutta tehnyt kyllä duunarin töitä. En ole niihin liian hyvä. Miehen takia en muuttaisi.
Minä kieltäydyin muuttamasta Monacoon saatikka ois pitänyt muuttaa Perämeren rantaan. Me löydettiin kompromissi Keski-Euroopasta, josta kumpikin löysi töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelle viikkoasunto uudelta paikkakunnalta ja viikonlopuksi kotiin.
Ei ikinä. Minä olen kotoisin 700 km päästä nykyisestä paikkakunnasta, ja käyn kotikonnuilla max. 2 krt/vuosi ja silloinkin olen siellä lähemmäs viikon. Tuon matkan kulkee joka viikko ehkä vain hullu. Eihän siinä jää enää kuin 1 oikea vapaapäivä jäljelle.
Aloittajalle: kuten moni muukin on sanonut: ensin mies omaan asuntoon katselemaan ja sitten mahdollisesti te muut perässä. Etäsuhde tuolla välimatkalla ei tule toimimaan edes lapsettomilla pariskunnilla. Voihan olla, että se työpaikka ei olekaan unelma.
Hmm. Mun oli pakko kulkea monen sadan (ei tosin 700) kilometrin päästä joka viikko hoitamassa iäkkään sukulaisen asioita. Lähempänä asuvia ei kiinnostanut. Eikä ollut viikonloppuvapaita, arkena vaan yksittäinen vapaapäivä. Oli tosi raskasta. Sain ikuisen allergian eestaas reissaamista kohtaan.
Höpö höpö. Lähes kaikki tutut ovat asuneet siinä yhdessä paikassa ennen kuin muuttivat pois kotonaan. Suurin osa muutti muualle ja osa heistä on huijellut pitkin maailmaa työhommissa. Vain murto-osa jäi kotikonnuille.