Lue keskustelun säännöt.
Miehen unelmatyö, muutto ja minun ahdistukseni
03.05.2019 |
Eilen oli tullut puhelu, että onneksi olkoon ja tervetuloa, täällä olisi työpaikka 700 kilometrin päässä meidän nykyisestä kodista, jossa ollaan asuttu 17 vuotta. Onnittelin tietenkin, kehuin ja kerroin olevani ylpeä, mutta sisälläni romahdin. Ei ollut missään vaiheessa mikään itsestäänselvyys, että miestä valittaisiin, mutta niin nyt kuitenkin kävi. Työ olisi miehelle selkeästi etenemistä uralla ja siirtymistä sellaisten tehtävien pariin, jotka kiinnostavat nykyistä enemmän.
Ongelmana on se, että täällä on kaikki. Minun työpaikkani, lastemme (8-, 5- ja 3-vuotiaat) koulu ja päiväkoti. On harrastukset, meidän aikuisten kuin lastenkin ystävät, oma asunto. Molempien vanhemmat eivät nyt samalla paikkakunnalla, mutta huomattavasti lähempänä kuin mitä tuolla kaupungissa X olisivat. Miehelläkin on täällä vakituinen työpaikka, jossa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että se ei ole tuo unelmapesti.
Toistaiseksi en ole onnistunut keksimään yhtä ainutta positiivista asiaa muutosta. Okei, "saisimme" omakotitalon, mutta en ole siitä koskaan haaveillut, rivitalossa on aivan hyvä. Kaikki muu menisi. Uusi kaupunki olisi profiililtaankin ihan erilainen kuin nykyinen, joka on iso ja monipuolinen kaupunki.
Että onko tässä nyt pienipalkkaisella naisella oikeutta sanoa, että minä en muuten sitten muuta? Ajatus siitä, että jäisin lasten kanssa yksin arkiviikoiksi tuntuu kauhealta, mutta suorastaan musertavalta tuntuu, että lapset lähtisivätkin isänsä mukaan enkä olisi enää läsnä heidän elämänsä jokaisessa käänteessä.
Kommentit (408)
Koen hyvin oudoksi, että muutoksia pelätään kauheasti ja yritetään järkeistään, miksi elämän täytyy pysyä samanlaisena samalla paikkakunnalla ikuisesti. Samassa työssä, samoissa kouluissa, samoissa harrastuksissa.Nykyään on vielä internet, jota kautta voi pitää yhteyttä. Tiedän, koska itse muutin työn perässä useamman tuhat kilometriä ja samoin joutui tekemään mieheni. Sama on edessä uudestaankin jossain vaiheessa ja tällöin mukana muuttaa myös lapsi. En edes osannut ajatella, että se muutto olisi ollut jotenkin iso juttu, koska muutin Euroopan sisällä niin tuntuu hassulta, että jollekin voi olla Suomen sisällä muutto jo "juttu".
Muutos on hyvä asia, pitää osata uskaltaa irrottautua, tarttua uusiin haasteisiin ja muuttaa elämää. Ymmärtäisin, jos vaimolla on ura, mutta ei ole mitään. Ja lapsille tekee hyvää nähdä muutakin kuin se oma kotikontu ja vain yksi mahdollinen paikkakunta ja ne samat naamat. Muutoksiin on hyvä tottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa, että aikanani sain paikan jota hain puolitosissaan. Sillai, että haenpa huvikseen enkä saa kuitenkaan. Sainkin sen paikan sitten. Paikka oli pyöreesti 500km päässä. Kerroin vaimolleni siitä ja näin silmistä, että voi vttu. Vaimo sanoi, että tottakai muutetaan jne. Vaimo teki sen minun takiani. Mietin ja mietin ja mietin. En ottanut vastaan sitä työtä ja jatkoin vanhassa firmassa. En voinut tehdä sitä vaimolleni, vaikka oli valmis siihen muutokseen. Meillä on kaikki täällä ja kaikki toimii. Vaimon ilme oli juuri sellainen, että ekaa kertaa elämässä toivoi etten onnistu jossain ja sitten onnistuinkin 100pros. Oli pakko ajatella koko perhettä ja suurta muutosta. Se oli kyllä loppujen lopuksi maailman paras päätös.
Mukava lukea täältä fiksujen miesten kommentteja. Sinulla on helmi vaimona, ja onneksi teit päätöksen, jolla säilytit hänen onnellisuuden.
Mutta miehen unelmien urhaamisella toisen turvallisuuden tunteen ja muutoksen pelon vuoksi on ihan ok? Luojan kiitos oma puolisoni (mieheni) ei ole tuollainen nysvä, muutti vuokseni toiseen maahan. Hyvin sitä tutustuu ihmisiin, kun vaan haluaa ja jos ei ole mitään erityistä uraakaan niin töitäkin löytyy :)
Siis kai te kommentoijat ymmärrätte, ettei AP:n perhe ole jäämässä tyhjän päälle ja mies työttömäksi, vaan miehellä ON ilmeisesti ihan hyväkin työpaikka nykyisellä paikkakunnalla, eikä hän ole sieltä joutumassa pois. Onko perheellä siis teidän mielestä ikuinen velvollisuus muuttaa isän työpaikkojen mukana milloin minnekin, koska isällä on ikuinen oikeus tehdä unelmaduuniaan, sijaitsi se sitten milloin Kemissä, milloin Kotkassa ja milloin Turussa?
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
Mä olen muuttanut kaupungista toiseen kerran, pieneltä paikkakunnalta jossa asuin elämäni ekat 19 vuotta nykyiseen kotikaupunkiin, joka on Suomen top-5 isoimpia kaupunkeja. Enää en mistään hinnasta muuta takaisin pienelle paikkakunnalle, Tampere-Turku-Helsinki -kolmiossa voin harkita muuttavani, jos jotain TODELLA ihanaa työtä olisi tarjolla. Mikään unelmavirka maailmassa ei saisi minua palaamaan johonkin 10 000 asukkaan pikkupitäjään kuolevaan maakuntaan. Sellaisissa ihmisten mielenlaatu on ihan oikeasti ratkaisevalla tavalla eri kuin isommissa, ja se, että ns. kaupunkilaishenkinen ihminen onnistuu kyllä saamaan kavereita Turusta tai Tampereelta muutettuaan Helsingistä ei tarkoita, että helsinkiläinen ystävystyisi lieksalaiseen tai kemiläiseen, jonka elämä pyörii aivan toisenlaisten asioiden ympärillä. Jo ihan yleisesti ottaen korkeakoulutettujen ja kaupunkilaisten halveksunta (oletan, ettei AP:n mies mikään automaalari ole) on oikeasti voimissaan noissa pikkupitäjissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
No kerroppa nyt rehellisesti. Muuttaisitko sinä nyt Kemiin vain miehen työn perässä? Kemiin, josta et tunne ketään ja jossa sinulla ei ole töitä.
Ymmärrän, että Kouvolasta voi olla ihan virkistävää muuttaa Tampereelle. En silti näe, että sinäkään muuttaisit nyt Kemiin ja raahaisit 3 lastasi heidän nykyisistä ympyröistään sinne Kemiin.
Kyse nyt on yleisesti ihmisistä, jotka eivät uskalla muuttaa lapsuudenpaikkakunnaltaan mihinkään. Kun pelätään niin tulevaa. Pienemmälle paikkakunnalle muutto on ajatuksena jo kauheaa, ulkomaille muutto saa vähintään paniikkikouhtauksen aikaiseksi. Ei, kun halutaan kykkiä siinä kotikadulla tai vanhempien pihapiirissä loppuelämä, kun se lapsuuden kaveri ei pääsisi muuttamaan matkaan ja isi ja äitikin jäisi toiselle paikkakunnalle. Kun kaikki uusi niin pelottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
No kerroppa nyt rehellisesti. Muuttaisitko sinä nyt Kemiin vain miehen työn perässä? Kemiin, josta et tunne ketään ja jossa sinulla ei ole töitä.
Ymmärrän, että Kouvolasta voi olla ihan virkistävää muuttaa Tampereelle. En silti näe, että sinäkään muuttaisit nyt Kemiin ja raahaisit 3 lastasi heidän nykyisistä ympyröistään sinne Kemiin.
Kyse nyt on yleisesti ihmisistä, jotka eivät uskalla muuttaa lapsuudenpaikkakunnaltaan mihinkään. Kun pelätään niin tulevaa. Pienemmälle paikkakunnalle muutto on ajatuksena jo kauheaa, ulkomaille muutto saa vähintään paniikkikouhtauksen aikaiseksi. Ei, kun halutaan kykkiä siinä kotikadulla tai vanhempien pihapiirissä loppuelämä, kun se lapsuuden kaveri ei pääsisi muuttamaan matkaan ja isi ja äitikin jäisi toiselle paikkakunnalle. Kun kaikki uusi niin pelottaa.
Eli et muuttaisi Kemiin.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä miksi ap (tai hänen mies) haluaisi siirtää lastensa elämän nykyisestä Turusta/Tampereelta sinne Kemiin/Tornioon.
Jos mietitään ihan kouluja, niin nykyisellä paikkakunnalla heidän lapset voi mennä lahjakkuuksiensa mukaan esim. laadukkaalle musiikkiluokalle tai taideluokalle tai matikkaluokalle tms, ja sitten myöhemmin todella hyvään erikoislukioon. Tärkeimmät perheen ulkopuoliset eväät mitä lapselle voi elämään antaa on laadukas koulutus! Kemi/Tornio ei tarjoa sellaista anteeksi nyt vain. Lisäksi harrastusmahdollisuudet on lapsille aivan eri luokkaan etelän isoissa kaupungeissa, vaihtoehtoja on lukuisia ja taas lukuisia ja opetus/valmennus niissä oikeasti laadukasta (on se sitten jalkapallo, kuvataidekoulu, ratsastus tai vaikka boulderointi). Ja yksi lapsista (vai kaksi) oli jo aloittanut koulun ja hänellä on jo tärkeä kaveripiiri nykyisessä koulussa. Junantuomia koulukiusataan pohjoosessa.
Ja entä jos lapsilla on jotain erityisvaikeuksia joskus? Turussa ja Tampereella on hyvät puheterapiat, neuropsykologit ja vaikka mitkä, mitä palveluita nyt tarvitseekin. Anteeksi nyt vain, mutta pienellä muuttotappiopaikkakunnalla ei sellaista ole.
Jos tämän ap:n koko perheen on nyt aivan pakko muuttaa miehen työn takia, niin eikö he voisi sentään muuttaa edes Ouluun, ja mies kävisi sitten Oulusta käsin siellä perämeren helmessä töissä?!! Oulussa voisi olla edes jotain ap:lle ja lapsille.
No kylläpä tuli pitkä lista oletuksia, miten paljon huonommat palvelut ja terveydenhuollot on muualla kuin Turussa tai Tampereella. Pitää meidän kaikkien muistaa, että Pohjoisessakin asuu onnellisia ja tyytyväisiä lapsiperheitä ja saavat joskus jopa helpommin esim. terveyspalveluita kuin ruuhka- Suomessa. Aika loukkaavaakin mollata Pohjois-Suomea tuolla tavalla.
Uskokaa tai älkää, mutta helsinkiläisenä olen tätä mieltä. Oli niin silmiinpistävää tuo ylläolevan kommentin mielipiteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
No kerroppa nyt rehellisesti. Muuttaisitko sinä nyt Kemiin vain miehen työn perässä? Kemiin, josta et tunne ketään ja jossa sinulla ei ole töitä.
Ymmärrän, että Kouvolasta voi olla ihan virkistävää muuttaa Tampereelle. En silti näe, että sinäkään muuttaisit nyt Kemiin ja raahaisit 3 lastasi heidän nykyisistä ympyröistään sinne Kemiin.
Mä muutin Kemiä vastaavaan paikkaan. Vaihtoehtona olisi ollut Helsinki. Nämä asiat riippuu siitä mistä tykkää. Ap on kertonut että on kaupunki-ihminen ja siksi hänen ei kannata muuttaa. Monet on onnellisia kun pääsee pois kaupungista. Monet täällä maalla on asunut joskus elämässään kaupungissa ja huonoksi sen itselleen todennut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
No kerroppa nyt rehellisesti. Muuttaisitko sinä nyt Kemiin vain miehen työn perässä? Kemiin, josta et tunne ketään ja jossa sinulla ei ole töitä.
Ymmärrän, että Kouvolasta voi olla ihan virkistävää muuttaa Tampereelle. En silti näe, että sinäkään muuttaisit nyt Kemiin ja raahaisit 3 lastasi heidän nykyisistä ympyröistään sinne Kemiin.
Kyse nyt on yleisesti ihmisistä, jotka eivät uskalla muuttaa lapsuudenpaikkakunnaltaan mihinkään. Kun pelätään niin tulevaa. Pienemmälle paikkakunnalle muutto on ajatuksena jo kauheaa, ulkomaille muutto saa vähintään paniikkikouhtauksen aikaiseksi. Ei, kun halutaan kykkiä siinä kotikadulla tai vanhempien pihapiirissä loppuelämä, kun se lapsuuden kaveri ei pääsisi muuttamaan matkaan ja isi ja äitikin jäisi toiselle paikkakunnalle. Kun kaikki uusi niin pelottaa.
Eli et muuttaisi Kemiin.
Totta kai muuttaisin, jos saisin sieltä unelmatyöpaikan. Sen verran usealla paikkakunnalla olen asunut, että osaan luoda elämän vaikka mihin. Kun uusi ei pelota, vaan otan ne kokemuksena ja haasteina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
No kerroppa nyt rehellisesti. Muuttaisitko sinä nyt Kemiin vain miehen työn perässä? Kemiin, josta et tunne ketään ja jossa sinulla ei ole töitä.
Ymmärrän, että Kouvolasta voi olla ihan virkistävää muuttaa Tampereelle. En silti näe, että sinäkään muuttaisit nyt Kemiin ja raahaisit 3 lastasi heidän nykyisistä ympyröistään sinne Kemiin.
Kyse nyt on yleisesti ihmisistä, jotka eivät uskalla muuttaa lapsuudenpaikkakunnaltaan mihinkään. Kun pelätään niin tulevaa. Pienemmälle paikkakunnalle muutto on ajatuksena jo kauheaa, ulkomaille muutto saa vähintään paniikkikouhtauksen aikaiseksi. Ei, kun halutaan kykkiä siinä kotikadulla tai vanhempien pihapiirissä loppuelämä, kun se lapsuuden kaveri ei pääsisi muuttamaan matkaan ja isi ja äitikin jäisi toiselle paikkakunnalle. Kun kaikki uusi niin pelottaa.
Ohis taas (et tosin sinäkään vastannut esitettyyn kysymykseen), mutta mistä sinä tiedät, mikä on muiden ihmisten motivaatio muuttaa tai olla muuttamatta? Se, että sinä koet olevasi rohkea tai urhea kun muuttelet ympäri Suomea ja maailmaa, ei tarkoita että se olisi rohkeaa muille. Tai rohkeaa objektiivisesti katsottuna. Muuttohaluttomuuden takana ei todellakaan ole mikään pelko, vaan yksinkertaisesti tyytyväisyys asioiden nykyiseen laitaan.
Minä asun edelleen syntymäkaupungissani, koska en missään nimessä halua muuttaa täältä pois. Tekisin sen vain ehdottoman pakon edessä. Täällä minulla on mies, ystävät, sukulaiset, 2 työpaikkaa ja opiskelupaikka. Kaupunki on kaunis, viihtyisä ja itselleni juuri sopivan kokoinen. En pelkää muuttamista, minulla ei vain ole minkäänlaista syytä muuttaa mihinkään. Päinvastoin.
Jos tähän kuvioon vielä lisättäisiin lapset vakiintuneine kaveripiireineen niin kauas muuttaminen olisi ennekaikkea mulkku temppu.
/139
Mitään ei niin kadu kuin jonkin tekemättä jättämistä.
Ehdotan, että mies ottaa työn vastaan ja hankkii asunnon itselleen. Voihan olla, että potkut tulee koeajan kuluessa. Katsotte vuoden mitä hän tykkää työstään ja käytte lasten kanssa tutustumassa paikkakuntaan, nuuhkimassa ilmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei niin kadu kuin jonkin tekemättä jättämistä.
Ehdotan, että mies ottaa työn vastaan ja hankkii asunnon itselleen. Voihan olla, että potkut tulee koeajan kuluessa. Katsotte vuoden mitä hän tykkää työstään ja käytte lasten kanssa tutustumassa paikkakuntaan, nuuhkimassa ilmaa.
On muuten ehkä universumin paskin sanonta. :D Itse ainakin kadun enemmän tekemisiäni kuin tekemättä jättämisiä, jos jotain ylipäätään kadun.
/139
Vierailija kirjoitti:
Muutto isosta etelä-suomen kaupungista todella kauas hiipuvalle pienelle muuttotappiopaikkakunnalle - ei ei ei ja vielä kerran ei! Jos kyseessä olisi muutto Kemistä Turkuun, niin kannustaisin ap:ta lähtemään miehensä työn perässä, mutta toisin päin niin ei ikinä, ap:n elämä tuhoutuisi siinä.
Tai sitten ei. Kaikkihan on vain arvailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
No kerroppa nyt rehellisesti. Muuttaisitko sinä nyt Kemiin vain miehen työn perässä? Kemiin, josta et tunne ketään ja jossa sinulla ei ole töitä.
Ymmärrän, että Kouvolasta voi olla ihan virkistävää muuttaa Tampereelle. En silti näe, että sinäkään muuttaisit nyt Kemiin ja raahaisit 3 lastasi heidän nykyisistä ympyröistään sinne Kemiin.
Kyse nyt on yleisesti ihmisistä, jotka eivät uskalla muuttaa lapsuudenpaikkakunnaltaan mihinkään. Kun pelätään niin tulevaa. Pienemmälle paikkakunnalle muutto on ajatuksena jo kauheaa, ulkomaille muutto saa vähintään paniikkikouhtauksen aikaiseksi. Ei, kun halutaan kykkiä siinä kotikadulla tai vanhempien pihapiirissä loppuelämä, kun se lapsuuden kaveri ei pääsisi muuttamaan matkaan ja isi ja äitikin jäisi toiselle paikkakunnalle. Kun kaikki uusi niin pelottaa.
Eli et muuttaisi Kemiin.
Totta kai muuttaisin, jos saisin sieltä unelmatyöpaikan. Sen verran usealla paikkakunnalla olen asunut, että osaan luoda elämän vaikka mihin. Kun uusi ei pelota, vaan otan ne kokemuksena ja haasteina.
Niin. Mutta ap:lla ei ole siellä unelmien työpaikkaa eikä mitään työpaikkaa. Kysyinkin, että muuttaisitko työttömäksi Kemiin ja luopuisit ihanasta työpaikasta toisaalla (kuten ap:n tilanne on).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään ei niin kadu kuin jonkin tekemättä jättämistä.
Ehdotan, että mies ottaa työn vastaan ja hankkii asunnon itselleen. Voihan olla, että potkut tulee koeajan kuluessa. Katsotte vuoden mitä hän tykkää työstään ja käytte lasten kanssa tutustumassa paikkakuntaan, nuuhkimassa ilmaa.
On muuten ehkä universumin paskin sanonta. :D Itse ainakin kadun enemmän tekemisiäni kuin tekemättä jättämisiä, jos jotain ylipäätään kadun.
/139
No, pitäähän tietysti olla vähän suodattimia sen suhteen mitä tekee. Ei tällä sanonnalla tarkoitetakaan suoranaista hölmöilyä.
Turvallisuuden tunne on yksi elämän peruspilareja ja moni ei halua sitä tunnetta järkyttää esimerkiksi vaihtamalla työpaikkaa (vaikka ei viihtyisikään), uudelleen kouluttautumalla (vaikka nykyinen ala ei tuntuisikaan hyvältä), lähtemällä suhteesta (vaikka ei toinen nyt enää kovin tärkeö olekaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
No kerroppa nyt rehellisesti. Muuttaisitko sinä nyt Kemiin vain miehen työn perässä? Kemiin, josta et tunne ketään ja jossa sinulla ei ole töitä.
Ymmärrän, että Kouvolasta voi olla ihan virkistävää muuttaa Tampereelle. En silti näe, että sinäkään muuttaisit nyt Kemiin ja raahaisit 3 lastasi heidän nykyisistä ympyröistään sinne Kemiin.
Kyse nyt on yleisesti ihmisistä, jotka eivät uskalla muuttaa lapsuudenpaikkakunnaltaan mihinkään. Kun pelätään niin tulevaa. Pienemmälle paikkakunnalle muutto on ajatuksena jo kauheaa, ulkomaille muutto saa vähintään paniikkikouhtauksen aikaiseksi. Ei, kun halutaan kykkiä siinä kotikadulla tai vanhempien pihapiirissä loppuelämä, kun se lapsuuden kaveri ei pääsisi muuttamaan matkaan ja isi ja äitikin jäisi toiselle paikkakunnalle. Kun kaikki uusi niin pelottaa.
Eli et muuttaisi Kemiin.
Totta kai muuttaisin, jos saisin sieltä unelmatyöpaikan. Sen verran usealla paikkakunnalla olen asunut, että osaan luoda elämän vaikka mihin. Kun uusi ei pelota, vaan otan ne kokemuksena ja haasteina.
Niin. Mutta ap:lla ei ole siellä unelmien työpaikkaa eikä mitään työpaikkaa. Kysyinkin, että muuttaisitko työttömäksi Kemiin ja luopuisit ihanasta työpaikasta toisaalla (kuten ap:n tilanne on).
Ei vielä. Eikä se miehenkään työpaikka ehkä osoittaudu unelmaksi. Harmi vaan, kun kaikkea tätä ei tiedä kuin kokeilemalla. Ja voihan tämän tilaisuuden sivuuttaa ja odottaa jos tulisi seuraava. Ehkä seuraavalla kerralla mies saa työpaikan kaupungista, jonne puoliso muuttaa mielellään. Tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
Sinä itse, sinä itse, sinä itse. News flash: kaikki muut ei ole sinä itse. On erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, ja sitä paitsi on vähän eri asia muuttaa puolison työn takia johonkin p*rseeseen, kuin itse valitsemaansa paikkaan itseitsen uutta elämää rakentamaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkin olen aina ihmetellyt näitä jumittajia. Ei voi muuttaa, kun kaverit, tottumukset, juoksukaverit, tutut maisemat jne..
Olen itse muuttanut monta kertaa ja aina löytänyt uuden elämän uudesta kaupungista. Äkkiä rakentanut uuden tuttavapiirin ja löytänyt harrastukset ja sopeutunut ja kotiutunut. Toiset taas ei uskalla lähteä kotipaikkakunnaltaan mihinkään, vaan jumittavat syntymäkatunsa varrella vanhempien kodin vieressä omassa kodissaan eläkkeelle asti, ettei vain koe perusturvansa rikkoutuvan ja nähdä mitään uutta.
Sinä itse, sinä itse, sinä itse. News flash: kaikki muut ei ole sinä itse. On erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita, ja sitä paitsi on vähän eri asia muuttaa puolison työn takia johonkin p*rseeseen, kuin itse valitsemaansa paikkaan itseitsen uutta elämää rakentamaan...
Näin! Ja etenkin kun on lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä miehesi pitäisi lopettaa se urahössötyksensä ja huomioida sinutkin ja ahdistuksesi eikä olla sellainen minäminä itsekeskeinen paska. Voisi alkaa vaikka omaishoitajaksesi.
Mies voi mennä nostamaan uraansa uuteen työpaikkaan pariksi, kolmeksi vuodeksi tai etsiä uutta työtä lähempää kotia. Perheellisen pitää ajatella koko perhettä eikä vain itseä. Miehenä sinun on vaikea sitä ymmärtää, mutta yritä edes.
Tämä on hyvä neuvo. Mies oli kaksi vuotta ulkomailla ja tuli sitten takaisin erittäin hyvään virkaan. Erosta huolimatta nähtiin kerran kuukaudessa.
On itsekästä. Perheenä on nyt toimittava. Tietty erillään asuminen.. Mut eikö silloin avioero, mies tuossa viikkoasumisessa etääntyy lapsistaan mutta onpahan eukolla se tuttu pätkätyö ja lenkkikaveri että sosiaalinen elämä pysyy kasassa. Olkoon mies täysin yksin jossain yksiössä tienaamassa. Muutto yhdessä tai ero koska ilman muuttoa miehen elämä on pilalla joka tapauksessa.
Miten voi olla noin itsekkäitä omaannapaansatuijottajia olemassa. Miettikää nyt sitä miestäkin... 700 kilometriä, kuinka kauan oletatte että jaksaa joka työviikon jälkeen lähteä perjantaina kotiin ja sunnuntaina takaisin, lentäminen tulee kalliiksi myös ympäristölle.
Jos ei ole provo niin pahalta tuntuu kuinka vähällä vaimon lenkkikavereiden takia erotetaan mies lapsistaan. Voisko ap hankkia uusia ystäviä vaikka opiskelemalla uudella paikkakunnalla. Vois löytyä hällekkin työtään koska ukkonsa ei takuulla tule loputtomiin tuollaista katsomaan,