Lue keskustelun säännöt.
Kun nainen saa lapsen... tapahtuuko näin kaikille?
29.04.2019 |
Toivoisin asiallista keskustelua seuraavasta aiheesta. Tarkoitukseni ei ole mollata ketään eikä yleistää näitä asioita, mutta joudun tässä avauksessani myös ns. arvostelevaan sävyyn kirjoittamaan. Joten:
Ystäväni on koko tuttavuutemme ajan edennyt kauniisti ja ns. yleisten normien mukaisesti elämässään, eli kihlautunut nuoruudenrakkautensa kanssa, mennyt naimisiin, ostanut omistusasunnon jne. Koko paketti on jo hallussa 27-vuotiaana. Hän on aina ollut ns. kodin hengetär, eli tykännyt leipoa ja laittaa kotia. Kuitenkin hänen elämässään on ollut myös muita mielenkiinnon kohteita ja hän on ainakin näennäisesti ollut kiinnostunut myös ympäröivästä maailmasta ja on ollut mukavaa seuraa ystäväpiirissä.
Koska elämässä kaikki on mennyt mukavasti, täydentyi onni tottakai myös yhteisellä lapsella, joka syntyi viime syksyn alkupuolella.
Ymmärrän mainiosti, että lapsen saaminen ja äidiksi tuleminen muuttavat elämää suunnattomasti. Ymmärrän, että tuore äiti ajautuu joksikin aikaa sellaiseen vauvakuplaan, eikä siinä olekaan mitään pahaa.
Viime aikoina olen vaan alkanut olla huolissani ystävyydestämme, koska tuntuu, että ystäväni on TODELLA syvällä siellä omassa vaaleanpunaisessa kuplassaan. Kaikki hänen mielenkiinnon kohteensa ympäröivästä maailmasta ovat hävinneet, tärkeintä on olla vain vaimo ja äiti. Tätä hän jaksaa painottaa usein. Jopa instagramin biosta hän poisti kaikki pitkät listaukset ja kuvaukset itsestään ja kirjoitti tilalle ”mom and wife”.
Nykyään hän ei jaksa kuunnella yhtään, mitä esim. itsellä on sanottavana ja ylipäätään tuntuu, että jos puhun jotain omasta elämästäni tai intohimon kohteistani (harrastukset, omat kuulumiseni, iloni, huoleni, maailman tapahtumat, sarjat, elokuvat, kirjat, tapahtumat...), hän avoimesti huokailee, voivottelee ja tuo kaikilla eleillään ja sanoillaan ilmi, että kaikki mitä juuri suustani päästin, on turhaa. Lisäksi hän on alkanut sääliä kaikkea normaalia elämääni kuuluvaa, kuten kaupassa käyntiä, syömistä, elokuvien katsomista, lenkkeilyä, lukemista, ym. koska kaikki nämä elämän normaalit askareet teen YKSIN. (Olen vapaaehtoisesti sinkku. Parisuhteessa ollut, mutta ei ole välttämättä minun juttuni.)
Tuntuu, että itselläni ei ole ihmisarvoa eikä mitään kiinnostavaa jaettavaa elämästäni lainkaan, kun toinen muljauttelee silmiään ja huokailee kyllästyneesti. Ei tee oikein mieli enää edes nähdä, kun joka kerta tuloksena on fiilis, että elämäni on jotenkin huonompaa. Itse en koe elämääni jotenkin vähempiarvoisemmaksi, miksi siis pitäisi kenenkään muunkaan? Minua ei tosiaan jakseta kuunnella, mutta minun pitäisi kuitenkin jaksaa vastavuoroisesti olla innoissani lukuisista baby showereista ja kavereiden kihlautumisista ja heidän hääsuunnitteluistaan. Jos en intopinkeänä hihku riemusta, se tulkitaan kateudeksi ja katkeruudeksi.
Eli siis, hyvät ihmiset! Kertokaapa omia vastaavia kokemuksia vai kuulostiko äskeinen täysin heprealta? Jos sinulla on lapsia, oletko kokenut tällaisen muutoksen vai puhkesiko vauvakupla jo aiemmin? Muilla ystävilläni ei tosiaan vielä ole lapsia, joten tämä on nyt ainoa tapaus, joka perustuu omaan kokemuspiiriini. Toivon todella, ettei elämänmeno muutu tällaiseksi myös muiden ystävien kohdalla tulevaisuudessa.
Kiitos kun jaksoit lukea!
Kommentit (137)
Joo ei ap. Mutta tiedätkö, sullahan on tuohon ihan helppo ratkaisu. Älä tapaa enää tuota ystävääsi, minä en ainakaan jaksaisi kaveerata sellaisen kanssa, jolla on vain yksi puheenaihe ja joka vähättelisi minun elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tätä kaikille tapahdu. Hän on todellakin vauvakuplassa. Paras apu tähän on pitää tauko. Laita hänelle jokin kiva viesti, jossa toivot hänen mielipidettään johonkin sellaiseen pulmaasi, johon tiedät, ettei hän vastaa ja sen jälkeen pidä tauko. Et vain ota häneen enää yhteyttä millän muotoa, etkä juurikaan käy tykkäilemässä hänen sometilejään. Ihan vain hiljaisuus. Sillä aikaa keskity johonkin muuhun kivaan harrastukseesi ja muihin ystäviisi. Tee se niin, että hänellä on mahdollisuus nähdä sinun uusi elämäsi.
Jos hän oikeasti pitää sinua ystävänään, niin hän ennen pitkää ottaa sinuun yhteyttä. Reagoi vasta, kun hän on vastannut kysymykseesi. Kun hän niin tekee, niin pidä vastauksessasi lyhyenä, mutta positiivisena. "Kiitti kun vastasit" riittää. Kun alatte hiljalleen taas olla yhteydessä, niin älä kommentoi tai reagoi tuohon vauvaan mitenkään. Kysyt täysin jotain muuta. Jos hän kirjoittaa lapsestaan, niin älä kommentoi mitään lapsesta, vaan vastaa ja kiinnitä huomiosti johonkin muuhun seikkaan viestissä. Kommentoi vasta, kun hän kertoo jotain itsestään tai muusta elämästään. Jos hän kysyy sinulta, mikeset ole kiinnostunut vauvasta, niin vastaat rehellisesti, että lapsi varmaan on hänelle tärkeä ja rakas, mutta koska itselläsi ei ole lapsia, niin et osaa samaistua hänen elämäntilanteeseen. Hän taitaa nyt ajatella, että kaikki hänen ystävänsäkin rakastavat tuota kullannuppua yhtä paljon, kuin hän itse. Ala sinä säälimään hänen elämäntilanetta ja arvostele hänen yksitoikkoista perhe-elämää ja sisällötöntä näkemystä maailman tilanteeseen. Kyseenalasta hänen kykynsä käyttää aivoja muuhunkin kuin siihen vauvaan.
Sinun tulisi ymmärtää se tosiasia, vaikka kaikki oli ennen lasta mielestäsi ihanteellista ystävyyttä, niin et todennäköisesti ole nähnyt vielä hänen todellista ystävyyttä. Todelliset ja viisaat ystävät eivät itsekkäästi hylkää ystäväänsä.
Oikeastiko ihmiset ovat näin lapsellisia, jaksavat pelata tällaisia pelejä.
Puhu ystävällesi ap suoraan siitä, että olet loukkaantunut kun ystävä ei jaksa kiinnostua sinun asioista ja keskustelun aloituksista.
Jos sitten ei tilanne muutu, niin hän on yksinkertaidesti huono ystävä ja kannattaa keskittyä muihin ystäviin.
Jotkut tähän ketjuun kommentoineet saavat äitiyden kuulostamaan ihan joltain psykoosilta.
Miksi täällä palstalla pitää riidellä? Asiallista keskustelua on kivaa lukea, mutta aina siellä välissä on joku hölmö kommentti. Miksi oi miksi?
Ööö, voisin sanoa aika varmasti, että ei, kyllä ystäväsi on aikamoinen poikkeustapaus. Äitiyden alkuhuumassa toki käy niin, että se vauva on koko maailma ja sillähän on oma tarkoituksensa, kuten kaikki tiedämme. Mutta myöhemmin äidit on elämästä ihan yhtä kiinnostuneita kuin muutkin, siis muustakin kuin perhe-elämästä. Ei mun tuttavapiirissä ole yhtäkään äitiä, jonka elämän ainoa sisältö olisi äitiys ja vaimous. Työelämässä ovat kaikki, on harrastuksia, kutakuinkin kaikki ovat opiskelleet lisää lapsen saamisen jälkeen, kaksi on väitellyt tohtoriksi jne. Tuo sun kysymykses on todellakin outo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Olen itsekin äiti ja huomannut että monet äitikaverini valittavat siitä, kun lapsettomia kavereita ei kiinnosta. No kun itse palasin työelämään, huomasin ettei näitä äitikavereita kiinnosta minun työni tai kiireinen arkeni.
Mun mielestä kotiäidit vois välillä ottaa sen pään pois sieltä p e r s e e s t ä ja ymmärtää ettei elämä pyöri ainoastaan heidän ympärillään. Itse en edes lapsettomilta kavereilta vaadi kiinnostusta perhe-elämääni kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Tommoset naiset onkin niin rasittavia. Koko elämäntyö ja tehtävä on olla vaan joku oksennukselle haiseva rupsahtanut äiti jonka koko elämän keskipiste on se uliseva pikkukakara.. Miksei voi edelleen olla normaali nainen vaikka oliskin äiti samalla?
Koska ei ehdi. Se lapsi on siinä koko ajan. Ajatelkaa, miten paljon lahjakkaita naisia menee hukkaan äitiydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme kirjoitus. Se ystävä on muka pudonnut liian pieniin ympyröihin, mutta se ei ole pientä että joku paasaa juurta jaksaen mitä on syönyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Et taida paljoa lukea muutenkaan, jos tuon pituista tekstiä et jaksa edes lukea kokonaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseni tuntien voin kuvitella, että päädyn täydelliseen vauvakuplaan sitten kun me joskus (toivottavasti) saamme lapsia. Todennäköisesti hölisen lapsesta alussa koko ajan enkä juuri muuta maailmassa näekkään. En kuitenkaan haluaisi alkaa väheksyä toisten elämää vain sen takia, että he eivät elä sitä samalla tavalla kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Ihme kirjoitus. Se ystävä on muka pudonnut liian pieniin ympyröihin, mutta se ei ole pientä että joku paasaa juurta jaksaen mitä on syönyt?
Hei nyt luetun ymmärtäminen kunniaan!
Eihän ap syömisistään selittele, vaan käytti esim. ruokakaupassa asioimista esimerkkinä ystävän säälittelyn aiheista.
Tsiisus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kupla on normaalia, mulla kestänyt n 2-3v per lapsi että kiinnostuksen kohteet on lähinnä siihen lapseen liittyvää. Sen sijaan ei oo ok että kohtelee väheksyvästi eri elämäntilanteissa olevia, se on ehkä enemmän luonteessa kuin äitiyteen liittyvää ja siitä vois kyllä kaverille huomauttaa.
Vierailija kirjoitti:
QR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Olen maisteri, pääaine viestintä.
Tuo oli tekstimöhkäle. Hahmoton, raskas ja kömpelö.
Ja kyllä minä kysymyksen luin. En vaan jaksanut kahlata tuota paasausta kovin pitkälle.
Hyvin raskas ihminen tämä ap.
Kyllä, rasittava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurimmalla osalla menevät arvot uusiksi, jotkut jatkavat huumeidenkäyttöä ja biletystä eivätkä hoida lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun saa lapsia, sitä ymmärtää miten turhaa kaikki muu on sitä ennen ollut. Sen rinnalla mikään ei ole mitään.
Samalla logiikalla myös lastesi elämä on merkityksetöntä ennen kuin he vuorostaan saavat lapsia 🤔
Niin tähänhän on vain yksi oikea vastaus: Joo, tottakai, kaikki äidit ovat juuri tuollaisia. Kuten tiedämme, yksikään äiti ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin lapsistaan. Yksikään äiti ei ole koskaan kirjoittanut kirjaa, levyttänyt musiikkia, maalannut tauluja, urheillut, vaihtanut ammattia, jatkanut opiskeluja, aloittanut uusia harrastuksia, tutustunut uusiin ihmisiin, väitellyt tohtoriksi, tullut valituksi kansanedustajaksi/ministeriksi/presidentiksi, matkustellut, ryhtynyt yrittäjäksi, edennyt urallaan, hankkinut täydennyskoulutusta...niin, ei todellakaan kukaan äiti tee enää koskaan mitään muuta kuin hoida lapsia ja kotia sen jälkeen kun on tullut äidiksi. Eikö se nyt ole ihan päivänselvä juttu, että äitejä ei kiinnosta mikään muu kuin omat lapset?
Minä olen opiskellut uuden ammatin, ryhtynyt yrittäjäksi, aloittanut monta uutta harrastusta, pitänyt elämäni ensimmäisen oman taidenäyttelyn (ja lisää on tulossa), saanut uusia ystäviä. Mutta minä olenkin poikkeustapaus. No, toki yksi ystäväni on kaupunginhallituksen pj, toinen valtuustossa, muutama on ryhtynyt yrittäjäksi, kolme on väitellyt tohtoriksi, yksi lääkäri erikoistunut kirurgiaan, kymmenkunta on vaihtanut ammattia, on aika erilaisia harrastuksia (mm. teatteri, kuoro, bändi, valokuvaus, bloggaus, jooga, patikointi, puutarhanhoito, kielten opiskelu, liikunta, tanssi, käsityöt), monella on koira, parilla hevonen ja sitä rataa. Kaikki todellisia poikkeustapauksia äitien joukossa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tommoset naiset onkin niin rasittavia. Koko elämäntyö ja tehtävä on olla vaan joku oksennukselle haiseva rupsahtanut äiti jonka koko elämän keskipiste on se uliseva pikkukakara.. Miksei voi edelleen olla normaali nainen vaikka oliskin äiti samalla?
Koska ei ehdi. Se lapsi on siinä koko ajan. Ajatelkaa, miten paljon lahjakkaita naisia menee hukkaan äitiydessä.
No ei naiset nyt kokonaan hukkaan mene. T. Teknologiajohtaja ja tekn.lis nainen, työelämässä. Niin ja lapsia on, peräti viisi.
Minulle tuli ensimmäiseksi sellainen olo, että kaverisi saattaa olla masentunut eikä hoksaa sitä itsekään ja purkaa sitä tuolla tavalla. Kateus myös vapaudestasi mennä ja tulla saattaa olla myös yksi syy. Kolmantena tulee mieleen elämän kapeutuminen, mikä aiheuttaa valtavaa mielenkiinnottomuutta ihan kaikkea kodin ulkopuolista elämää kohtaan, joka on myöskin tuttu ja kauhea tunne. Kun aloin päästä takaisin elävien kirjoihin henkisesti ensimmäisen puolen vuoden jälkeen, niin jo alkoi kiinnostaa elämä uudella tavalla.
Olen itse äiti, mutta olen samaan aikaan tehnyt tiukan rajauksen siihen missä tilanteissa tuon äitiyttäni esille. Esim. opiskelupaikassani ehkä opettajat korkeintaan tietävät että minulla on lapsi, joillekin opiskelukavereille se tuli isona yllätyksenä mutta aiheesta ei ole vieläkään kunnolla puhuttu eikä puhuta. Sen sijaan minulla on moni kaveri unohtunut sinne äitiyden ihmemaahan ja se näkyy selkeästi tyhmentymisenä. Mitään facebookin päivityksiä ei lueta kunnolla ja jos luetaan, niin ne käsitetään väärin jolleivät ne ole selkokielisiä ja silti raivotaan kuin tajuttaisiin mistä on kyse. Kaikki lauseet alkavat "Kannattaa muuten.." sanoin vaikka en ole neuvoja pyytänyt. Muutamat kavereista ovat alkaneet samalle passiivis-aggressiiviselle linjalle, kun on alettu puhua ulkona käymisestä ilman lasta, pariskuntailloista yms. ja kauhea motkotus jos joku haluaa mennä elokuviin kavereiden kanssa. Hetken kuunneltuani tajusin, että kyseinen ihminen on vain kateellinen ja näyttää sen noin.
Miten ystäväsi parisuhde voi? Onko mies paljon poissa tai onko avioliitto kunnossa? Itselläni hajoili pää aika pahasti silloin kun mieheni oli töissä sellaisessa firmassa, missä hän oli kotona ilta kuudelta ja lähti taas aamulla ennen seitsemää. Se ei ollut parisuhde vaan tuollainen uuvuttava kombo, jossa mies kävi sotkemassa asunnon, kiukuttelemassa ja jossa lapsenhoito oli yksistään omilla harteillani. Muut vastaavassa tilanteessa elävät ihmiset saattavat kärsiä vastaavasta. Voisiko kyse olla siitä?
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on. Olen itsekin äiti ja huomannut että monet äitikaverini valittavat siitä, kun lapsettomia kavereita ei kiinnosta. No kun itse palasin työelämään, huomasin ettei näitä äitikavereita kiinnosta minun työni tai kiireinen arkeni.
Mun mielestä kotiäidit vois välillä ottaa sen pään pois sieltä p e r s e e s t ä ja ymmärtää ettei elämä pyöri ainoastaan heidän ympärillään. Itse en edes lapsettomilta kavereilta vaadi kiinnostusta perhe-elämääni kohtaan.
Minulle kävi toisinpäin. Kun muutama äitikaveri palasi töihin, niin minun kotiäitielämäni ei yhtäkkiä kiinnostanut enää yhtään. Sain kuunnella sellaista, että "saatteko te kotiäidit mistään muusta puhuttua kuin haalareista" ihmiseltä, joka oli itse vielä muutama kuukausi ennen ollut kotona lasten kanssa.
Joillekin olen edelleen kotiäiti, vaikka opiskelen ja nuorin lapsi on päiväkodissa maanantaista perjantaihin. "Mites se aika kotona oikein kuluu? Mä kyllä tylsistyisin kuoliaaksi". Huoh.
OT, mutta tämä on kyllä kummallisin kateuskortin käyttö vähään aikaan.