Lue keskustelun säännöt.
Kun nainen saa lapsen... tapahtuuko näin kaikille?
29.04.2019 |
Toivoisin asiallista keskustelua seuraavasta aiheesta. Tarkoitukseni ei ole mollata ketään eikä yleistää näitä asioita, mutta joudun tässä avauksessani myös ns. arvostelevaan sävyyn kirjoittamaan. Joten:
Ystäväni on koko tuttavuutemme ajan edennyt kauniisti ja ns. yleisten normien mukaisesti elämässään, eli kihlautunut nuoruudenrakkautensa kanssa, mennyt naimisiin, ostanut omistusasunnon jne. Koko paketti on jo hallussa 27-vuotiaana. Hän on aina ollut ns. kodin hengetär, eli tykännyt leipoa ja laittaa kotia. Kuitenkin hänen elämässään on ollut myös muita mielenkiinnon kohteita ja hän on ainakin näennäisesti ollut kiinnostunut myös ympäröivästä maailmasta ja on ollut mukavaa seuraa ystäväpiirissä.
Koska elämässä kaikki on mennyt mukavasti, täydentyi onni tottakai myös yhteisellä lapsella, joka syntyi viime syksyn alkupuolella.
Ymmärrän mainiosti, että lapsen saaminen ja äidiksi tuleminen muuttavat elämää suunnattomasti. Ymmärrän, että tuore äiti ajautuu joksikin aikaa sellaiseen vauvakuplaan, eikä siinä olekaan mitään pahaa.
Viime aikoina olen vaan alkanut olla huolissani ystävyydestämme, koska tuntuu, että ystäväni on TODELLA syvällä siellä omassa vaaleanpunaisessa kuplassaan. Kaikki hänen mielenkiinnon kohteensa ympäröivästä maailmasta ovat hävinneet, tärkeintä on olla vain vaimo ja äiti. Tätä hän jaksaa painottaa usein. Jopa instagramin biosta hän poisti kaikki pitkät listaukset ja kuvaukset itsestään ja kirjoitti tilalle ”mom and wife”.
Nykyään hän ei jaksa kuunnella yhtään, mitä esim. itsellä on sanottavana ja ylipäätään tuntuu, että jos puhun jotain omasta elämästäni tai intohimon kohteistani (harrastukset, omat kuulumiseni, iloni, huoleni, maailman tapahtumat, sarjat, elokuvat, kirjat, tapahtumat...), hän avoimesti huokailee, voivottelee ja tuo kaikilla eleillään ja sanoillaan ilmi, että kaikki mitä juuri suustani päästin, on turhaa. Lisäksi hän on alkanut sääliä kaikkea normaalia elämääni kuuluvaa, kuten kaupassa käyntiä, syömistä, elokuvien katsomista, lenkkeilyä, lukemista, ym. koska kaikki nämä elämän normaalit askareet teen YKSIN. (Olen vapaaehtoisesti sinkku. Parisuhteessa ollut, mutta ei ole välttämättä minun juttuni.)
Tuntuu, että itselläni ei ole ihmisarvoa eikä mitään kiinnostavaa jaettavaa elämästäni lainkaan, kun toinen muljauttelee silmiään ja huokailee kyllästyneesti. Ei tee oikein mieli enää edes nähdä, kun joka kerta tuloksena on fiilis, että elämäni on jotenkin huonompaa. Itse en koe elämääni jotenkin vähempiarvoisemmaksi, miksi siis pitäisi kenenkään muunkaan? Minua ei tosiaan jakseta kuunnella, mutta minun pitäisi kuitenkin jaksaa vastavuoroisesti olla innoissani lukuisista baby showereista ja kavereiden kihlautumisista ja heidän hääsuunnitteluistaan. Jos en intopinkeänä hihku riemusta, se tulkitaan kateudeksi ja katkeruudeksi.
Eli siis, hyvät ihmiset! Kertokaapa omia vastaavia kokemuksia vai kuulostiko äskeinen täysin heprealta? Jos sinulla on lapsia, oletko kokenut tällaisen muutoksen vai puhkesiko vauvakupla jo aiemmin? Muilla ystävilläni ei tosiaan vielä ole lapsia, joten tämä on nyt ainoa tapaus, joka perustuu omaan kokemuspiiriini. Toivon todella, ettei elämänmeno muutu tällaiseksi myös muiden ystävien kohdalla tulevaisuudessa.
Kiitos kun jaksoit lukea!
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Tuntuu että sinulla on todella heikko itsetunto. Ei minua ainakaan ole koskaan kiinnostanut olenko jonkun mielestä sitätaitätä. Elän omaa elämääni ja paneudun intohimolla itseäni kiinnostaviin asioohin. Vittujakaan kiinnosta, olenko sitätaikkatätä jonkun muun mielestä.
Suosittelen.
No voi nyt perkule! En nyt tarkoittanutkaan että mietin koko ajan mitä muut ajattelevat. Vaan etten halua identiteetiltäni olla vain ja ainoastaan äiti. Ymmärsitkö tahallasi noin?
Sinä nimenomaan kirjoitit, että haluat antaa tietyn vaikutelman muille. Lue oma kirjoituksesi.
Äitiys identiteettinä on nimenomaan sosiaalinen identiteetti. Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa, käytätkö googlea, vai pitääkö ihan oikeasti selittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle tiedoksi että kohta se sun ystäväsi pukkaa vauvan nro 2 ulos ja sama alkaa ihan alusta asti. Tai, no näin kävin minun ystävälleni joka 3 vuoden välein on tuottanut 3 lasta (eli hän on ollut kohta 8 vuotta lapsikuplassa). Itse lapsettomana en enää jaksa odotella että milloin se mun ystävä palaa sieltä "erämaasta" takaisin ihmisten ilmoille. Toki olen todella iloinen että ystäväni on saanut toteuttaa unelmansa suurperheestä ja kateellinen en todellakaaan ole koska olen vela. Minulla on se tilanne että ystäväni ei puhu minulle lapsistaan, yhtään mitään. Olettaa kait että minua ei kiinnosta vaikka aina kysyn mitä lapsille kuuluu, joko kävelee, puhuu jne. Ja koska hän ei kerkeä seuraamaan maailman menoa niin hänellä ei ole mitään puhuttavaa/kerrottavaa ja ainoa puheen aihe on se mitä minulle kuuluu. Itse en tykkää kertoa/puhua ainoastaan siitä minulle kuuluu vaan tarvitsen myös vastavuoroista kerrontaa, mutta sitä en tunnu saavani. Koen tapaamiset ahdistavina ja siksi olen ruvennut jo välttelemään tapaamisia. Jos 2 "pakollista" tapaamista saan runnottua läpi vuodessa niin se riittää minulle. Totta puhuakseni, meillä ei ole enää mitään yhteistä ja ei minua haittaisi vaikka koko ystävyys kuihtuisi kasaan. Ystäväni vauvavuosien aikana olen hankkinut itselleni uuden kaveripiirin. Aikansa kutakin, näin voisi sanoa. Olen tietysti avoin sille että jos ystäväni kaivautuu sieltä kuplastansa ulos ja rupeaa pitämään enemmän yhteyttä jossain vaiheessa ja löydämme yhteisen aiheen josta keskustella (politiikka, harrastukset, taide jne). Kaikki äidit eivät kumminkaan ole tälläisiä lapsikuplassa eläviä. Ne jotka lähtevät pian takaisin työelämään esim lapsen ollessa 1-2v palaavat takaisin maan pinnalle ja eivät enää elä siellä vauvakuplassansa. Oman kokemukseni mukaan siellä kuplassa elävät ne jotka ovat lapsiensa kanssa vuosia kotona.
No niinpä. Voin kertoa, että ollessani äitiyslomalla (ja itsekin jonkinasteisessa vauvakuplassa) en silloinkaan kestänyt näitä kotiäitejä, siis sellaisia vuosia kotona olevia, joilla useita lapsia. Heidän maailmansa oli todellakin kutistunut niihin kotiympyröihin erittäin vahvasti, eikä minullakaan ollut mitään puhuttavaa heidän kanssaan, vaikka vauva olikin. Hetken yritin käydä perhekerhoissa yms, mutta luovutin. Kävin sitten työssä käyvien kavereideni kanssa lounaalla ja kahvilla, vauva mukana. Eikä puhuttu vauvajuttuja kuin hetkellisesti sivuten. Tutustuin kaltaisiini äiteihin vasta, kun lapseni harjoitteli päiväkodissa (olin mukana ekat 2 viikkoa), ja nämä äitikaverit ovat edelleen kavereitani ja samalla aaltopituudella.
Mutta siis huomasin itsekin olevani jonkinlaisessa vauvakuplassa ekan vuoden. Hormonit siihen kai vaikuttaa. Jotekin kaikki muut asiat paitsi vauva etääntyivät tajunnastani, pystyin kyllä keskustelemaan niistä, mutta ne eivät kiinnostaneet, olivat merkityksettömiä. Uskon kyllä, ettei tämä näkynyt ulkopuolisille, ainakin yritin peitellä vauvakuplassa oloani parhaani mukaan. :D
Ei millään pahalla, mutta ap se tässä laihaa pientä elämää elää. Ainoat keskustelunaiheet on se että mitä on yksin sylnyt ja että on käynyt kaupassa ja lukenut kirjan. Kasikymppinen äitinikin elää värikkäämpää elämää.
Miten se luetun ymmärtäminen on nyt näin hankalaa näin monelle...?
Luepa aloitus... itselläni on kolme lapsetonta siskoa ja olen oikeasti itse tosi kyllästyntt kuuntelemaan heidän juttujaan. Loputtomia työpaikkajuoruja ja sellaista itsensä tarkkailua, miten eilen tuntuo tuolta, nyt närästää, ja onkohan tämä nyt sitä tai tätä kremppaa ja vaatekaupasta löytyi alesukkikset.
Ymmärrän hyvin että äiti-ihminen pyörittelee ap:lle silmiään. Mieli on tehnyt minunkin monta kertaa.
Tästä oon jutellut monta kertaa perheellisten ystävien, siskoni ja äitini kanssa, että miten ihmeessä nämä lapsettomat ihmiset voivat olla niin loputtoman kiinnostuneita itsestään ja tarkkailla koko ajan jokaista pientäkin merkkiä siitä, että nyt ei ole ihan täydellisen hyvä olo. Vähän kutisee jostain, niin äkkiä apteekkiin hakemaan jotain voidetta tai lääkäriin aikaa tilaamaan ja sitä kutinaa voivotellaan kaikille mahdollisille ihmisille. Pienikin oire on suuren porun aihe ja ihan varmasti nyt jokin on vialla ja äkkiä lääkettä poskeen. Ryppy silmäkulmassa tai näppy nenässä on maailmanloppu. Mieskin usein huokailee näitä työpaikkansa lapsettomia, että kyllä sen huomaa, että ei ole lapsia, onko se syy vai seuraus, että ovat ihan hermoheikkoja ja paniikki iskee vähän joka asiasta ja kaikki on aina ihan kamalan hankalaa. Siis ihan normaalit arkipäivän asiat, joita itse ei pistä edes merkille.
En oikein tiennyt mitä olisin viimeksikin sanonut keski-ikäiselle vela-ystävälle, kun olimme vaateostoksilla, kun hän sanoi, että "voi että mä olen kateellinen noista sun hoikista ja pitkistä sääristä, antaisin niistä vaikka koko omaisuuteni". Olin vähän, että mitä..? Sääret kuin sääret, enpä ole asiaan kiinnittänyt huomiota ennen, mutta ystäväni on koko ikänsä "kärsinyt" lyhyistä sääristään, ei voi pitää kuulemma pitkävartisia saappaita, ei tiukkoja farkkuja, ei lyhyitä hameita. Semmosta, näin esimerkkinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Tuntuu että sinulla on todella heikko itsetunto. Ei minua ainakaan ole koskaan kiinnostanut olenko jonkun mielestä sitätaitätä. Elän omaa elämääni ja paneudun intohimolla itseäni kiinnostaviin asioohin. Vittujakaan kiinnosta, olenko sitätaikkatätä jonkun muun mielestä.
Suosittelen.
No voi nyt perkule! En nyt tarkoittanutkaan että mietin koko ajan mitä muut ajattelevat. Vaan etten halua identiteetiltäni olla vain ja ainoastaan äiti. Ymmärsitkö tahallasi noin?
Sinä nimenomaan kirjoitit, että haluat antaa tietyn vaikutelman muille. Lue oma kirjoituksesi.
Äitiys identiteettinä on nimenomaan sosiaalinen identiteetti. Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa, käytätkö googlea, vai pitääkö ihan oikeasti selittää?
Sinä ihan itse jauhoit siitä että sinua vaivaa että annat huonon vaikutelman muille. Turhaan sinä minulle räyhäät.
Ihmisen elämässä on erilaisia vaiheita. Ei ole mitään kehdosta hautaan tai edes vuosikymmeniä kestäviä identiteettejä, jotka liimataan otsaan ja se on sitten sosiaalinen kuolema.
Vierailija kirjoitti:
Sinä ihan itse jauhoit siitä että sinua vaivaa että annat huonon vaikutelman muille. Turhaan sinä minulle räyhäät.
Ihmisen elämässä on erilaisia vaiheita. Ei ole mitään kehdosta hautaan tai edes vuosikymmeniä kestäviä identiteettejä, jotka liimataan otsaan ja se on sitten sosiaalinen kuolema.
Eli et tiedä.
"Sosiaalinen identiteetti merkitsee samaistumista erilaisiin sosiaalisiin yhteisöihin ja ryhmiin ja johdonmukaisuutta erilaisissa sosiaalisissa rooleissa toimittaessa"
"Yksilökäyttäytymisen ja ryhmäkäyttäytymisen välistä eroa havainnollistaa sosiaalisen identiteetin käsite. Sosiaalinen identiteetti tarkoittaa sitä osaa ihmisen itsekäsityksestä, joka määräytyy hänen ryhmäjäsenyyksistään. Kyse on toisin sanoen sellaisista itseidentifikaatioista kuten "olen suomalainen", "olen nainen", "olen teologi". Koska ihminen kuuluu aina moneen ryhmään, hänellä on aina myös useampia sosiaalisia identifikaatioita. Konteksti puolestaan määrää, mikä näistä kulloinkin on nousee merkittäväksi. Esimerkiksi ulkomailla ihmisen oma kansallisuus korostuu usein ("olen suomalainen"). Kotimaassa matkaillessa taas saattaa vahvistua sukujuuriin tai tarkempaan asuinpaikkaan liittyvä identiteetti ("olen pohjoiskarjalainen").
Sosiaalisen identiteetin teorian mukaan ihmisen itsekäsitys voidaan asettaa ikään kuin jatkumolle, jonka toisessa päässä on persoonallinen identiteetti ja toisessa sosiaalinen identiteetti. Persoonallinen identiteetti koostuu niistä piirteistä, jotka erottavat yksilön kaikista muista. Se pohjautuu ennen kaikkea pitkäkestoisten henkilökohtaisten suhteiden pohjalta saatuihin käsityksiin itsestä. Persoonallinen identiteetti nousee merkittäväksi erityisesti kahdenvälisissä tai pienryhmäkohtaamisissa. Varsinaisissa ryhmätilanteissa puolestaan korostuu erityisellä tavalla ihmisen sosiaalinen identiteetti eli ne piirteet, jotka yksilö jakaa toisten saman ryhmän jäsenten kanssa. Tällöin persoonallinen identiteetti väistyy taka-alalle. Äärimmillään sosiaalinen identiteetti voi korostua ryhmätilanteessa niin voimakkaasti, että persoonallinen identiteetti katoaa kokonaan ja yksilöstä tulee ikään kuin "vaihdettava" muiden ryhmän jäsenten kanssa."
Eli en halua olla identiteelitäni vain "olen äiti". Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Yhteiskunnallisessa mielessä se tarkoittaa myös, etten halua että ympäristö näkee minut vain "äitinä", vaan myös muina asioina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä ihan itse jauhoit siitä että sinua vaivaa että annat huonon vaikutelman muille. Turhaan sinä minulle räyhäät.
Ihmisen elämässä on erilaisia vaiheita. Ei ole mitään kehdosta hautaan tai edes vuosikymmeniä kestäviä identiteettejä, jotka liimataan otsaan ja se on sitten sosiaalinen kuolema.
Eli et tiedä.
"Sosiaalinen identiteetti merkitsee samaistumista erilaisiin sosiaalisiin yhteisöihin ja ryhmiin ja johdonmukaisuutta erilaisissa sosiaalisissa rooleissa toimittaessa"
"Yksilökäyttäytymisen ja ryhmäkäyttäytymisen välistä eroa havainnollistaa sosiaalisen identiteetin käsite. Sosiaalinen identiteetti tarkoittaa sitä osaa ihmisen itsekäsityksestä, joka määräytyy hänen ryhmäjäsenyyksistään. Kyse on toisin sanoen sellaisista itseidentifikaatioista kuten "olen suomalainen", "olen nainen", "olen teologi". Koska ihminen kuuluu aina moneen ryhmään, hänellä on aina myös useampia sosiaalisia identifikaatioita. Konteksti puolestaan määrää, mikä näistä kulloinkin on nousee merkittäväksi. Esimerkiksi ulkomailla ihmisen oma kansallisuus korostuu usein ("olen suomalainen"). Kotimaassa matkaillessa taas saattaa vahvistua sukujuuriin tai tarkempaan asuinpaikkaan liittyvä identiteetti ("olen pohjoiskarjalainen").
Sosiaalisen identiteetin teorian mukaan ihmisen itsekäsitys voidaan asettaa ikään kuin jatkumolle, jonka toisessa päässä on persoonallinen identiteetti ja toisessa sosiaalinen identiteetti. Persoonallinen identiteetti koostuu niistä piirteistä, jotka erottavat yksilön kaikista muista. Se pohjautuu ennen kaikkea pitkäkestoisten henkilökohtaisten suhteiden pohjalta saatuihin käsityksiin itsestä. Persoonallinen identiteetti nousee merkittäväksi erityisesti kahdenvälisissä tai pienryhmäkohtaamisissa. Varsinaisissa ryhmätilanteissa puolestaan korostuu erityisellä tavalla ihmisen sosiaalinen identiteetti eli ne piirteet, jotka yksilö jakaa toisten saman ryhmän jäsenten kanssa. Tällöin persoonallinen identiteetti väistyy taka-alalle. Äärimmillään sosiaalinen identiteetti voi korostua ryhmätilanteessa niin voimakkaasti, että persoonallinen identiteetti katoaa kokonaan ja yksilöstä tulee ikään kuin "vaihdettava" muiden ryhmän jäsenten kanssa."
Eli en halua olla identiteelitäni vain "olen äiti". Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Yhteiskunnallisessa mielessä se tarkoittaa myös, etten halua että ympäristö näkee minut vain "äitinä", vaan myös muina asioina.
Sinä jauhoit ja hermoilit sitä mitä muut sinusta oikein ajattelevat. Se on heikon itsetunnon merkki.
Vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen ei jauha lakanan kokoisia kirjoituksia tällaisesta.
Kun hankit lapsia, olet heistä vastuussa. Alussa huolenpito on fyysistä sitoutuneisuutta. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän se muuttuu henkiseksi sitoutuneisuudeksi. Joka vaiheeseen kuuluu satoja tunteja raakaa työtä.
Siinä on ihan yksi helvetin hailee mitä muut ajattelee. Itsestä se on kiinni. Ennen äitiyttä kannattaa elää vähän aikaa niin ei jää junnaamaan teoreettisiin pohdintoihin tuolla lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä jauhoit ja hermoilit sitä mitä muut sinusta oikein ajattelevat. Se on heikon itsetunnon merkki.
Vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen ei jauha lakanan kokoisia kirjoituksia tällaisesta.
Kun hankit lapsia, olet heistä vastuussa. Alussa huolenpito on fyysistä sitoutuneisuutta. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän se muuttuu henkiseksi sitoutuneisuudeksi. Joka vaiheeseen kuuluu satoja tunteja raakaa työtä.
Siinä on ihan yksi helvetin hailee mitä muut ajattelee. Itsestä se on kiinni. Ennen äitiyttä kannattaa elää vähän aikaa niin ei jää junnaamaan teoreettisiin pohdintoihin tuolla lailla.
Et vastannut vaivalla etsimääni selitykseen millään tavalla, joten jää rauhassa keskustelemaan itseksesi. Ilmeisesti sen lisäksi ettet ymmärtänyt, et edes halunnut ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä jauhoit ja hermoilit sitä mitä muut sinusta oikein ajattelevat. Se on heikon itsetunnon merkki.
Vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen ei jauha lakanan kokoisia kirjoituksia tällaisesta.
Kun hankit lapsia, olet heistä vastuussa. Alussa huolenpito on fyysistä sitoutuneisuutta. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän se muuttuu henkiseksi sitoutuneisuudeksi. Joka vaiheeseen kuuluu satoja tunteja raakaa työtä.
Siinä on ihan yksi helvetin hailee mitä muut ajattelee. Itsestä se on kiinni. Ennen äitiyttä kannattaa elää vähän aikaa niin ei jää junnaamaan teoreettisiin pohdintoihin tuolla lailla.
Et vastannut vaivalla etsimääni selitykseen millään tavalla, joten jää rauhassa keskustelemaan itseksesi. Ilmeisesti sen lisäksi ettet ymmärtänyt, et edes halunnut ymmärtää.
Minä vastasin alkuperäiseen kirjoitukseesi. Se kertoi selkeästi sen ongelman. Heikko itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinä jauhoit ja hermoilit sitä mitä muut sinusta oikein ajattelevat. Se on heikon itsetunnon merkki.
Vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen ei jauha lakanan kokoisia kirjoituksia tällaisesta.
Kun hankit lapsia, olet heistä vastuussa. Alussa huolenpito on fyysistä sitoutuneisuutta. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän se muuttuu henkiseksi sitoutuneisuudeksi. Joka vaiheeseen kuuluu satoja tunteja raakaa työtä.
Siinä on ihan yksi helvetin hailee mitä muut ajattelee. Itsestä se on kiinni. Ennen äitiyttä kannattaa elää vähän aikaa niin ei jää junnaamaan teoreettisiin pohdintoihin tuolla lailla.
Ahahha, Av:lla on kyllä kova viihdearvo :D se on vanha kikka syytellä tuntemattomia huonosta itsetunnosta ja kun toinen yrittää selittää mitä tarkoitti, kuitata tämä jollain mihinkään liittymättömällä turhaksi, esimerkiksi "teoreettisiin pohdintoihin junnaamisena".
Minä puolestani suosittelen ihan kaikille äideille, isille, lapsille ja lapsettomille sen sijaan että vain painaa elämää eteenpäin niska limassa, välillä pysähtyä pohtimaan monenlaisiakin pohdintoja. Sitten jos ei jaksa, mutta osallistuu keskusteluun muiden ihmisten kanssa, ei säikähdä jos joku muu vaikka pohtiikin asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä jauhoit ja hermoilit sitä mitä muut sinusta oikein ajattelevat. Se on heikon itsetunnon merkki.
Vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen ei jauha lakanan kokoisia kirjoituksia tällaisesta.
Kun hankit lapsia, olet heistä vastuussa. Alussa huolenpito on fyysistä sitoutuneisuutta. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän se muuttuu henkiseksi sitoutuneisuudeksi. Joka vaiheeseen kuuluu satoja tunteja raakaa työtä.
Siinä on ihan yksi helvetin hailee mitä muut ajattelee. Itsestä se on kiinni. Ennen äitiyttä kannattaa elää vähän aikaa niin ei jää junnaamaan teoreettisiin pohdintoihin tuolla lailla.
Et vastannut vaivalla etsimääni selitykseen millään tavalla, joten jää rauhassa keskustelemaan itseksesi. Ilmeisesti sen lisäksi ettet ymmärtänyt, et edes halunnut ymmärtää.
Minä vastasin alkuperäiseen kirjoitukseesi. Se kertoi selkeästi sen ongelman. Heikko itsetunto.
Tuossahan tuo kirjoittaja väänsi sinulle rautalangasta, mitä tarkoitti, mutta sinä jäit junnaamaan ajatukseen siitä että hänellä on huono itsetunto. Mikäs sinun ongelmasi on, jos joku muu ei halua profiloitua vain äitinä? Sinä toki voit olla itse ihan mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä jauhoit ja hermoilit sitä mitä muut sinusta oikein ajattelevat. Se on heikon itsetunnon merkki.
Vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen ei jauha lakanan kokoisia kirjoituksia tällaisesta.
Kun hankit lapsia, olet heistä vastuussa. Alussa huolenpito on fyysistä sitoutuneisuutta. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän se muuttuu henkiseksi sitoutuneisuudeksi. Joka vaiheeseen kuuluu satoja tunteja raakaa työtä.
Siinä on ihan yksi helvetin hailee mitä muut ajattelee. Itsestä se on kiinni. Ennen äitiyttä kannattaa elää vähän aikaa niin ei jää junnaamaan teoreettisiin pohdintoihin tuolla lailla.
Ahahha, Av:lla on kyllä kova viihdearvo :D se on vanha kikka syytellä tuntemattomia huonosta itsetunnosta ja kun toinen yrittää selittää mitä tarkoitti, kuitata tämä jollain mihinkään liittymättömällä turhaksi, esimerkiksi "teoreettisiin pohdintoihin junnaamisena".
Minä puolestani suosittelen ihan kaikille äideille, isille, lapsille ja lapsettomille sen sijaan että vain painaa elämää eteenpäin niska limassa, välillä pysähtyä pohtimaan monenlaisiakin pohdintoja. Sitten jos ei jaksa, mutta osallistuu keskusteluun muiden ihmisten kanssa, ei säikähdä jos joku muu vaikka pohtiikin asioita.
Mitä ihmeen pohtimista tuossa on? Elää elämäänsä, eikä jatkuvasti pohdi muiden mielipiteitä. Suomessa ei ole minkäänlaista ongelmaa naisen olla muutakin kuin ”vain äiti”. Pikemminkin se sosiaalinen paine on olla liikaakin kaikkea muutakin sen äitiyden ohella.
Mikä ongelma ylipäätään voi kenellekään tämä olla?
T. Äiti, jatko-opiskelija, yrittäjä, esimies, kahden koiran mami ja puutarhaharrastaja ja miljoona muuta asiaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä jauhoit ja hermoilit sitä mitä muut sinusta oikein ajattelevat. Se on heikon itsetunnon merkki.
Vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen ei jauha lakanan kokoisia kirjoituksia tällaisesta.
Kun hankit lapsia, olet heistä vastuussa. Alussa huolenpito on fyysistä sitoutuneisuutta. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän se muuttuu henkiseksi sitoutuneisuudeksi. Joka vaiheeseen kuuluu satoja tunteja raakaa työtä.
Siinä on ihan yksi helvetin hailee mitä muut ajattelee. Itsestä se on kiinni. Ennen äitiyttä kannattaa elää vähän aikaa niin ei jää junnaamaan teoreettisiin pohdintoihin tuolla lailla.
Et vastannut vaivalla etsimääni selitykseen millään tavalla, joten jää rauhassa keskustelemaan itseksesi. Ilmeisesti sen lisäksi ettet ymmärtänyt, et edes halunnut ymmärtää.
Minä vastasin alkuperäiseen kirjoitukseesi. Se kertoi selkeästi sen ongelman. Heikko itsetunto.
Tuossahan tuo kirjoittaja väänsi sinulle rautalangasta, mitä tarkoitti, mutta sinä jäit junnaamaan ajatukseen siitä että hänellä on huono itsetunto. Mikäs sinun ongelmasi on, jos joku muu ei halua profiloitua vain äitinä? Sinä toki voit olla itse ihan mitä haluat.
Miljoonannen kerran: kasvattaa sitä itsetuntoa nin voi elää kuten haluaa, sen sijaan että jää koko ajan sen vangikso millaisen vaikutelman antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No täällähän on räjähtäny. Selkeesti täällä keskustelussa on:
1) sinkkuja, jotka puolustaa ap:ta.
2) äitejä, jotka ovat loukkaantuneet ja puolustavat itseään.
3) fiksuja ihmisiä molempiin edellä mainittuihin ”ryhmiin” kuuluvia ihmisiä, jotka osaavat katsoa tätä maailmaa laajemmin ja ymmärtävät erilaisuutta ja hyväksyvät sen.
4) lukutaidottomia idiootteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehei, mä en seonnut kun sain lapsen. Miten sä kestät hänen seuraa?
Lika barn leka bäst. Jätä vähemmälle tämä ystävä. Toivottavasti sinulla on muitakin. Ehkä myöhemmin voitte lähentyä uudestaan. Voi myös yrittää kertoa rehellisesti tälle ystävälle, miltä sinusta tuntuu. Että riittäisikö hänellä empatiaa.
Hus pois tuollaset ystävät elämästä.
Sinä nimenomaan kirjoitit, että haluat antaa tietyn vaikutelman muille. Lue oma kirjoituksesi.