Lue keskustelun säännöt.
Kun nainen saa lapsen... tapahtuuko näin kaikille?
29.04.2019 |
Toivoisin asiallista keskustelua seuraavasta aiheesta. Tarkoitukseni ei ole mollata ketään eikä yleistää näitä asioita, mutta joudun tässä avauksessani myös ns. arvostelevaan sävyyn kirjoittamaan. Joten:
Ystäväni on koko tuttavuutemme ajan edennyt kauniisti ja ns. yleisten normien mukaisesti elämässään, eli kihlautunut nuoruudenrakkautensa kanssa, mennyt naimisiin, ostanut omistusasunnon jne. Koko paketti on jo hallussa 27-vuotiaana. Hän on aina ollut ns. kodin hengetär, eli tykännyt leipoa ja laittaa kotia. Kuitenkin hänen elämässään on ollut myös muita mielenkiinnon kohteita ja hän on ainakin näennäisesti ollut kiinnostunut myös ympäröivästä maailmasta ja on ollut mukavaa seuraa ystäväpiirissä.
Koska elämässä kaikki on mennyt mukavasti, täydentyi onni tottakai myös yhteisellä lapsella, joka syntyi viime syksyn alkupuolella.
Ymmärrän mainiosti, että lapsen saaminen ja äidiksi tuleminen muuttavat elämää suunnattomasti. Ymmärrän, että tuore äiti ajautuu joksikin aikaa sellaiseen vauvakuplaan, eikä siinä olekaan mitään pahaa.
Viime aikoina olen vaan alkanut olla huolissani ystävyydestämme, koska tuntuu, että ystäväni on TODELLA syvällä siellä omassa vaaleanpunaisessa kuplassaan. Kaikki hänen mielenkiinnon kohteensa ympäröivästä maailmasta ovat hävinneet, tärkeintä on olla vain vaimo ja äiti. Tätä hän jaksaa painottaa usein. Jopa instagramin biosta hän poisti kaikki pitkät listaukset ja kuvaukset itsestään ja kirjoitti tilalle ”mom and wife”.
Nykyään hän ei jaksa kuunnella yhtään, mitä esim. itsellä on sanottavana ja ylipäätään tuntuu, että jos puhun jotain omasta elämästäni tai intohimon kohteistani (harrastukset, omat kuulumiseni, iloni, huoleni, maailman tapahtumat, sarjat, elokuvat, kirjat, tapahtumat...), hän avoimesti huokailee, voivottelee ja tuo kaikilla eleillään ja sanoillaan ilmi, että kaikki mitä juuri suustani päästin, on turhaa. Lisäksi hän on alkanut sääliä kaikkea normaalia elämääni kuuluvaa, kuten kaupassa käyntiä, syömistä, elokuvien katsomista, lenkkeilyä, lukemista, ym. koska kaikki nämä elämän normaalit askareet teen YKSIN. (Olen vapaaehtoisesti sinkku. Parisuhteessa ollut, mutta ei ole välttämättä minun juttuni.)
Tuntuu, että itselläni ei ole ihmisarvoa eikä mitään kiinnostavaa jaettavaa elämästäni lainkaan, kun toinen muljauttelee silmiään ja huokailee kyllästyneesti. Ei tee oikein mieli enää edes nähdä, kun joka kerta tuloksena on fiilis, että elämäni on jotenkin huonompaa. Itse en koe elämääni jotenkin vähempiarvoisemmaksi, miksi siis pitäisi kenenkään muunkaan? Minua ei tosiaan jakseta kuunnella, mutta minun pitäisi kuitenkin jaksaa vastavuoroisesti olla innoissani lukuisista baby showereista ja kavereiden kihlautumisista ja heidän hääsuunnitteluistaan. Jos en intopinkeänä hihku riemusta, se tulkitaan kateudeksi ja katkeruudeksi.
Eli siis, hyvät ihmiset! Kertokaapa omia vastaavia kokemuksia vai kuulostiko äskeinen täysin heprealta? Jos sinulla on lapsia, oletko kokenut tällaisen muutoksen vai puhkesiko vauvakupla jo aiemmin? Muilla ystävilläni ei tosiaan vielä ole lapsia, joten tämä on nyt ainoa tapaus, joka perustuu omaan kokemuspiiriini. Toivon todella, ettei elämänmeno muutu tällaiseksi myös muiden ystävien kohdalla tulevaisuudessa.
Kiitos kun jaksoit lukea!
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Ei tätä kaikille tapahdu. Hän on todellakin vauvakuplassa. Paras apu tähän on pitää tauko. Laita hänelle jokin kiva viesti, jossa toivot hänen mielipidettään johonkin sellaiseen pulmaasi, johon tiedät, ettei hän vastaa ja sen jälkeen pidä tauko. Et vain ota häneen enää yhteyttä millän muotoa, etkä juurikaan käy tykkäilemässä hänen sometilejään. Ihan vain hiljaisuus. Sillä aikaa keskity johonkin muuhun kivaan harrastukseesi ja muihin ystäviisi. Tee se niin, että hänellä on mahdollisuus nähdä sinun uusi elämäsi.
Jos hän oikeasti pitää sinua ystävänään, niin hän ennen pitkää ottaa sinuun yhteyttä. Reagoi vasta, kun hän on vastannut kysymykseesi. Kun hän niin tekee, niin pidä vastauksessasi lyhyenä, mutta positiivisena. "Kiitti kun vastasit" riittää. Kun alatte hiljalleen taas olla yhteydessä, niin älä kommentoi tai reagoi tuohon vauvaan mitenkään. Kysyt täysin jotain muuta. Jos hän kirjoittaa lapsestaan, niin älä kommentoi mitään lapsesta, vaan vastaa ja kiinnitä huomiosti johonkin muuhun seikkaan viestissä. Kommentoi vasta, kun hän kertoo jotain itsestään tai muusta elämästään. Jos hän kysyy sinulta, mikeset ole kiinnostunut vauvasta, niin vastaat rehellisesti, että lapsi varmaan on hänelle tärkeä ja rakas, mutta koska itselläsi ei ole lapsia, niin et osaa samaistua hänen elämäntilanteeseen. Hän taitaa nyt ajatella, että kaikki hänen ystävänsäkin rakastavat tuota kullannuppua yhtä paljon, kuin hän itse. Ala sinä säälimään hänen elämäntilanetta ja arvostele hänen yksitoikkoista perhe-elämää ja sisällötöntä näkemystä maailman tilanteeseen. Kyseenalasta hänen kykynsä käyttää aivoja muuhunkin kuin siihen vauvaan.
Sinun tulisi ymmärtää se tosiasia, vaikka kaikki oli ennen lasta mielestäsi ihanteellista ystävyyttä, niin et todennäköisesti ole nähnyt vielä hänen todellista ystävyyttä. Todelliset ja viisaat ystävät eivät itsekkäästi hylkää ystäväänsä.
Ap taisi vastata itselleen. Samanlainen pötköjulistus kuin aloituskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika moni on jo maininnut, ettei jaksa lukea. Kumma juttu, että jaksaa kuitenkin kirjoittaa, mitä mieltä on jutusta, jota ei ole lukenut.
Ap on havainnut sen, minkä minäkin: tuoreelta äidiltä on turha odottaa minkäänlaista keskittymistä. Vaikka lapsi olisi jätetty isän tai jonkun muun aikuisen hoiviin ja äiti on vanhan kaverinsa kanssa kahvilla, äidillä on toinen silmä puhelimessa ja puolet aivoista tauolla. On huvittavaa ja huolestuttavaa yhtaikaa, kun töihin palannut äiti yrittää saada tehtäviään tehdyksi, mutta pää lyö tyhjää ja silmät tuijottavat seinää. Mekaaniset tehtävät sujuvat kyllä, mutta aivotyöt ovat toinen juttu. Jotkut selviävät tuosta muutamassa vuodessa, toiset eivät koskaan. Paras kaverini katosi äitiyden erämaahan eikä ole palannut sieltä vielä kahteenkymmeneen vuoteen.
Ei tapahdu. Mutta toki ajatusmaailma ja maailmankuva muuttuu hieman. Itse pienen vauvan äitinä tykkään edelleen jutella samoista asioista lapsettomien kanssa. Mutta toki perheellisten jutut kiinnostaa nyt ihan erilailla. Ja elämä ilman puolisoa ja lapsia olisi paljon ikävämpää näin ainakin itse koen. Ja olen aidosti harmissani niiden ihmisten puolesta jotka eivät ole löytäneet puolisoa/saaneet mahdollisuutta hankkia lapsia. Mutta en halveksi mitenkään sinkkujen tapaa elää elämäänsä. 😊
Elämä vie ihmisiä eri suuntiin. Teillä ei ole enää kovin paljoa yhteistä. Toki entinen ystäväsi on myös itsekäs törppö. Mutta semmoisia ihmiset usein ovat. Sinun puolestasi on varmaan mahdoton ymmärtää, miten paljon kaverisi elämä ja ajattelu on muuttunut. Jos vauva on noin tuore tapaus, kaverisi hormonitoimintakaan ei ole vielä palannut raskautta edeltävään tilaan. Luonto on järjestänyt niin, että nainen luonnostaan keskittyy perheeseen ja lapseen äidiksi tultuaan.
Ehkä kannattaa ottaa etäisyyttä ja etsiä samanhenkistä seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa nyt ei taida olla pelkästään vauvakuplasta kyse, vaan se oma, suunnitelmien mukaan edennyt elämä koetaan niin täydellisenä, ettei ymmärretä, että muutenkin voi elää onnellista elämää.
No eihän apkään elä onnellista elämää vaan haluaa vinkua ja valittaa tälle äiti-ihmiselle ja loukkaantuu kun toisen prioriteetit ovatkin muuttuneet. Perheellisellä ihmisellä on muitakin murheita kun jonkun pinnallisen ja kateellisen pissiksen höpinät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tätä kaikille tapahdu. Hän on todellakin vauvakuplassa. Paras apu tähän on pitää tauko. Laita hänelle jokin kiva viesti, jossa toivot hänen mielipidettään johonkin sellaiseen pulmaasi, johon tiedät, ettei hän vastaa ja sen jälkeen pidä tauko. Et vain ota häneen enää yhteyttä millän muotoa, etkä juurikaan käy tykkäilemässä hänen sometilejään. Ihan vain hiljaisuus. Sillä aikaa keskity johonkin muuhun kivaan harrastukseesi ja muihin ystäviisi. Tee se niin, että hänellä on mahdollisuus nähdä sinun uusi elämäsi.
Jos hän oikeasti pitää sinua ystävänään, niin hän ennen pitkää ottaa sinuun yhteyttä. Reagoi vasta, kun hän on vastannut kysymykseesi. Kun hän niin tekee, niin pidä vastauksessasi lyhyenä, mutta positiivisena. "Kiitti kun vastasit" riittää. Kun alatte hiljalleen taas olla yhteydessä, niin älä kommentoi tai reagoi tuohon vauvaan mitenkään. Kysyt täysin jotain muuta. Jos hän kirjoittaa lapsestaan, niin älä kommentoi mitään lapsesta, vaan vastaa ja kiinnitä huomiosti johonkin muuhun seikkaan viestissä. Kommentoi vasta, kun hän kertoo jotain itsestään tai muusta elämästään. Jos hän kysyy sinulta, mikeset ole kiinnostunut vauvasta, niin vastaat rehellisesti, että lapsi varmaan on hänelle tärkeä ja rakas, mutta koska itselläsi ei ole lapsia, niin et osaa samaistua hänen elämäntilanteeseen. Hän taitaa nyt ajatella, että kaikki hänen ystävänsäkin rakastavat tuota kullannuppua yhtä paljon, kuin hän itse. Ala sinä säälimään hänen elämäntilanetta ja arvostele hänen yksitoikkoista perhe-elämää ja sisällötöntä näkemystä maailman tilanteeseen. Kyseenalasta hänen kykynsä käyttää aivoja muuhunkin kuin siihen vauvaan.
Sinun tulisi ymmärtää se tosiasia, vaikka kaikki oli ennen lasta mielestäsi ihanteellista ystävyyttä, niin et todennäköisesti ole nähnyt vielä hänen todellista ystävyyttä. Todelliset ja viisaat ystävät eivät itsekkäästi hylkää ystäväänsä.
Ap taisi vastata itselleen. Samanlainen pötköjulistus kuin aloituskin.
Ei kirjoittanut. En ole ap ja todellakin luin hänen vuodatuksensa, koska olen itsekin kokenut samaa omasta äitiydestä huolimatta. Omassa vauvakuplaajassa otin huomioon ystäväni ja todellakin iloitsin, jos sain hetken hengähtää ystävien kesken ja ajatella jotain muuta. Kerroin jo raskauden aikana, että saatan sitten sen ekan vuoden olla poissaoleva ja niin olinkin. Muistin kuitenkin aika ajoin laittaa ystäville viestiä ja suunnittelin tapaamisia heti imetyksen jälkeen jossain muualla, kuin kodin pukluhajun seassa. On viisautta ymmärtää toisen elämäntilanne. N45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa ottaa etäisyyttä ja jatkaa omaa elämää.
Kaverisi vaikuttaa kyllä ääliöltä. Jotkut ihmiset menevät lapsen saatuaan ihan sekaisin. Jotkut jäävät sille tielle valitettavasti.
Eräs kaverini sai lapsensa aikaisin ja eli vauvakuplassa vuosia. Pysyimme ystävinä vaikka näimmekin harvoin. Nyt olen itse saanut lapsen ja vihdoin ymmärrän hänen elämäntilannettaan, mutta hän onkin jo päässyt vauvakuplastaan, kun itse vielä olen siellä. Joten jälleen kiinnostuksen kohteemme ovat erit. :D
Tuollainen silmien pyörittely ja toisen elämän sääliminen kuulostaa kyllä oudolta, itse varmaan ottaisin etäisyyttä ja katsoisin tilannetta myöhemmin. Lapsen syntymän jälkeen menee noin kaksi vuotta ennen kuin ihminen "palautuu" normaaliksi omaksi itsekseen. Jos hän on sittenkin vielä idiootti, niin anna olla.
Omalla kohdallani meni niin että ensimmäinen vuosi olin aivan hormoonihuuruissa. Kävin välillä tuulettumassa ja tapasin ystäviä koska tiesin sen olevan hyväksi minulle. En olisi halunnut mutta pakotin itseni. Höpötin pakolliset vauvajutut nopeasti ja kuuntelin sitten mielelläni mitä ystäville kuului. Kyllä, se välillä vaikutti hyvin tyhjänpäiväiseltä, mutta oli mielenkiintoista kuinka muiden elämä jatkui samaa rataa ja oma elämäni oli mullistunut täysin eikä paluuta takaisin olisi enää ikinä. Oli hankala kiinnostua jostain tv-sarjasta kun oikeasti kiinnosti vain se mitä oma lapsi oli tehnyt tai oppinut ja oppisi seuraavaksi. Mutta ainakin yritin.
Ensimmäiset puoli vuotta meni täysin kuplassa. Kun lapsi täytti vuoden, tajusin että olin unohtanut itseni täysin ja aloin "etsimään itseäni". Ei minulla ollut hajuakaan mistä tykkäsin tai mitä halusin. Tässä vaiheessa se kavereiden elämä alkoikin olla taas todella mielenkiintoista, onneksi! Kun lapsi oli 1,5 vuotta, huomasin olevani todella yksinäinen (tätä olin jo aiemmin mutta jotenkin se iski tajuntaan) ja aloin tehdä kunnolla töitä ystävyyssuhteideni eteen. Nyt lapsi on kaksi vuotta ja tunnen oloni aika lailla normaaliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hetkellinen vauvakuplaan uppoutuminen on ihan ok, mutta huokailu ja silmien pyörittely on vain ja ainoastaan huonoa käytöstä. Jospa sanot ystävällesi tästä seuraavalla kerralla ja katsot huomaako oman törppöytensä vai suuttuuko.
QR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Olen maisteri, pääaine viestintä.
Tuo oli tekstimöhkäle. Hahmoton, raskas ja kömpelö.
Ja kyllä minä kysymyksen luin. En vaan jaksanut kahlata tuota paasausta kovin pitkälle. Hyvin raskas ihminen tämä ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tätä kaikille tapahdu. Hän on todellakin vauvakuplassa. Paras apu tähän on pitää tauko. Laita hänelle jokin kiva viesti, jossa toivot hänen mielipidettään johonkin sellaiseen pulmaasi, johon tiedät, ettei hän vastaa ja sen jälkeen pidä tauko. Et vain ota häneen enää yhteyttä millän muotoa, etkä juurikaan käy tykkäilemässä hänen sometilejään. Ihan vain hiljaisuus. Sillä aikaa keskity johonkin muuhun kivaan harrastukseesi ja muihin ystäviisi. Tee se niin, että hänellä on mahdollisuus nähdä sinun uusi elämäsi.
Jos hän oikeasti pitää sinua ystävänään, niin hän ennen pitkää ottaa sinuun yhteyttä. Reagoi vasta, kun hän on vastannut kysymykseesi. Kun hän niin tekee, niin pidä vastauksessasi lyhyenä, mutta positiivisena. "Kiitti kun vastasit" riittää. Kun alatte hiljalleen taas olla yhteydessä, niin älä kommentoi tai reagoi tuohon vauvaan mitenkään. Kysyt täysin jotain muuta. Jos hän kirjoittaa lapsestaan, niin älä kommentoi mitään lapsesta, vaan vastaa ja kiinnitä huomiosti johonkin muuhun seikkaan viestissä. Kommentoi vasta, kun hän kertoo jotain itsestään tai muusta elämästään. Jos hän kysyy sinulta, mikeset ole kiinnostunut vauvasta, niin vastaat rehellisesti, että lapsi varmaan on hänelle tärkeä ja rakas, mutta koska itselläsi ei ole lapsia, niin et osaa samaistua hänen elämäntilanteeseen. Hän taitaa nyt ajatella, että kaikki hänen ystävänsäkin rakastavat tuota kullannuppua yhtä paljon, kuin hän itse. Ala sinä säälimään hänen elämäntilanetta ja arvostele hänen yksitoikkoista perhe-elämää ja sisällötöntä näkemystä maailman tilanteeseen. Kyseenalasta hänen kykynsä käyttää aivoja muuhunkin kuin siihen vauvaan.
Sinun tulisi ymmärtää se tosiasia, vaikka kaikki oli ennen lasta mielestäsi ihanteellista ystävyyttä, niin et todennäköisesti ole nähnyt vielä hänen todellista ystävyyttä. Todelliset ja viisaat ystävät eivät itsekkäästi hylkää ystäväänsä.
Ap taisi vastata itselleen. Samanlainen pötköjulistus kuin aloituskin.
Ei kirjoittanut. En ole ap ja todellakin luin hänen vuodatuksensa, koska olen itsekin kokenut samaa omasta äitiydestä huolimatta. Omassa vauvakuplaajassa otin huomioon ystäväni ja todellakin iloitsin, jos sain hetken hengähtää ystävien kesken ja ajatella jotain muuta. Kerroin jo raskauden aikana, että saatan sitten sen ekan vuoden olla poissaoleva ja niin olinkin. Muistin kuitenkin aika ajoin laittaa ystäville viestiä ja suunnittelin tapaamisia heti imetyksen jälkeen jossain muualla, kuin kodin pukluhajun seassa. On viisautta ymmärtää toisen elämäntilanne. N45
Kuulostat todella ap:ltä. Mikä on vauvakuplaaja?
Ap vaikuttaa jotenkin kateelliselta. Kaveri on saanut kaiken sen, mitä pitää tärkeänä ja itse ei ole onnistunut parisuhteissaan, joten hehkuttaa vauvaperheen äidille innoissaan, miten ihanaa on käydä kaupassa yksin tai katsoa elokuvaa yksin. Ei ihme, että siinä ei kaksi kuplaa kohtaa, kun toinen elää omaan onneaan ja toinen yrittää kaikin keinoin kertoa, että sun vauvaonni on ihan paska.
Vauvaonneen harvemmin liitetään kavereiden kihlautumista tai muiden hääsuunnitelmia, joten miksi olen lukevinani rivien välistä, että ap:lla on paha mieli, kun hänellä ei ole ystäviä? Hän on vapaaehtoisesti sinkku ja aika lailla vastoin omaa tahtoaan myös vailla ystäviä, koska kukaan ei häntä kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nämä "en jaksanut lukea tekstiä, en ihmettele jos ei ap:n juttuja jaksa kuunnella" ja "lapset tuovat elämään tarkoituksen" -kirjoittajat ovat tosissaan, niin en yhtään enää ihmettele sitä, miksi perheellistyneiden ystävät tuppaavat kaikkoamaan. Ei kukaan jaksa omien valintojen vähättelyä ja lapsellista silmienpyörittelyä, saati omien valintojen arvottamista universaalisti paremmiksi. Kyllä sinkkuus ja lapsettomuuskin ovat monille niitä omannäköisiä valintoja, eivät pidennettyä nuoruutta tai jokin surkuteltava välitila.
Vierailija kirjoitti:
QR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Olen maisteri, pääaine viestintä.
Tuo oli tekstimöhkäle. Hahmoton, raskas ja kömpelö.
Ja kyllä minä kysymyksen luin. En vaan jaksanut kahlata tuota paasausta kovin pitkälle. Hyvin raskas ihminen tämä ap.
Ap esittää neljä kysymystä:
1. Kun nainen saa lapsen... tapahtuuko näin kaikille?
2. Itse en koe elämääni jotenkin vähempiarvoisemmaksi, miksi siis pitäisi kenenkään muunkaan?
3. Kuulostiko äskeinen täysin heprealta?
4. Jos sinulla on lapsia, oletko kokenut tällaisen muutoksen vai puhkesiko vauvakupla jo aiemmin?
Vastauksesi oli: "Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta". Mihin kysymykseen olit vastaavinasi ja miten pystyit vastaamaan siihen lukematta ap:n tekstiä?
Onko viestinnän maisterilta päässyt käsite "konteksti" unohtumaan?
Nro 16
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
QR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Olen maisteri, pääaine viestintä.
Tuo oli tekstimöhkäle. Hahmoton, raskas ja kömpelö.
Ja kyllä minä kysymyksen luin. En vaan jaksanut kahlata tuota paasausta kovin pitkälle. Hyvin raskas ihminen tämä ap.
Ap esittää neljä kysymystä:
1. Kun nainen saa lapsen... tapahtuuko näin kaikille?
2. Itse en koe elämääni jotenkin vähempiarvoisemmaksi, miksi siis pitäisi kenenkään muunkaan?
3. Kuulostiko äskeinen täysin heprealta?
4. Jos sinulla on lapsia, oletko kokenut tällaisen muutoksen vai puhkesiko vauvakupla jo aiemmin?
Vastauksesi oli: "Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta". Mihin kysymykseen olit vastaavinasi ja miten pystyit vastaamaan siihen lukematta ap:n tekstiä?
Onko viestinnän maisterilta päässyt käsite "konteksti" unohtumaan?
Nro 16
Mitä tässä yritetään sanoa, ap/16?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
QR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Olen maisteri, pääaine viestintä.
Tuo oli tekstimöhkäle. Hahmoton, raskas ja kömpelö.
Ja kyllä minä kysymyksen luin. En vaan jaksanut kahlata tuota paasausta kovin pitkälle. Hyvin raskas ihminen tämä ap.
Ap esittää neljä kysymystä:
1. Kun nainen saa lapsen... tapahtuuko näin kaikille?
2. Itse en koe elämääni jotenkin vähempiarvoisemmaksi, miksi siis pitäisi kenenkään muunkaan?
3. Kuulostiko äskeinen täysin heprealta?
4. Jos sinulla on lapsia, oletko kokenut tällaisen muutoksen vai puhkesiko vauvakupla jo aiemmin?
Vastauksesi oli: "Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta". Mihin kysymykseen olit vastaavinasi ja miten pystyit vastaamaan siihen lukematta ap:n tekstiä?
Onko viestinnän maisterilta päässyt käsite "konteksti" unohtumaan?
Nro 16
Lisää täyttä mössöä, ap/16.
Lapset muuttsvat elämän eikä sittwn enää jaksa tyhmiä ihmisiä eikä paskanjauhantaa olemattomuuksista.
Ei KAIKKI koe tuollaista vaaleanpuna-hullaantumista. Mulla neljä lasta ja en esim puhu töissä koskaan mitään perheestäni (miesvaltainen yritys), useimmat ei varmaan edes tiedä että mulla on lapsia. Olen johtaja ylemmässä keskijohdossa ja mua kiinnostaa kyllä ura ja teknologiset asiat (tekniikan ala). En ole ”pelkkä” äiti ja vaimo todellakaan vaan minä olen perheen ”uratykki” ja panostan myös työelämään. Lapset eivät ole sitten mitenkään vähäpätöisiä (kihta joku haukkuu uraäidin) vaan esim mies tekee 50% työaikaa mahdollistaakseen lyhyet päivähoitopäivät lapsillemme (kaksi onkin jo koulussa).
Mun mielestä on mielenkiintoista, että otsikoit "kun nainen saa lapsen" ja sitten kirjoitit yhdestä ystävästäsi. En nyt sitten osaa sanoa, onko yleistä vai ei, ei ole ainakaan minun tuttavapiirissäni.
Tuossa nyt ei taida olla pelkästään vauvakuplasta kyse, vaan se oma, suunnitelmien mukaan edennyt elämä koetaan niin täydellisenä, ettei ymmärretä, että muutenkin voi elää onnellista elämää.