Lue keskustelun säännöt.
Kun nainen saa lapsen... tapahtuuko näin kaikille?
29.04.2019 |
Toivoisin asiallista keskustelua seuraavasta aiheesta. Tarkoitukseni ei ole mollata ketään eikä yleistää näitä asioita, mutta joudun tässä avauksessani myös ns. arvostelevaan sävyyn kirjoittamaan. Joten:
Ystäväni on koko tuttavuutemme ajan edennyt kauniisti ja ns. yleisten normien mukaisesti elämässään, eli kihlautunut nuoruudenrakkautensa kanssa, mennyt naimisiin, ostanut omistusasunnon jne. Koko paketti on jo hallussa 27-vuotiaana. Hän on aina ollut ns. kodin hengetär, eli tykännyt leipoa ja laittaa kotia. Kuitenkin hänen elämässään on ollut myös muita mielenkiinnon kohteita ja hän on ainakin näennäisesti ollut kiinnostunut myös ympäröivästä maailmasta ja on ollut mukavaa seuraa ystäväpiirissä.
Koska elämässä kaikki on mennyt mukavasti, täydentyi onni tottakai myös yhteisellä lapsella, joka syntyi viime syksyn alkupuolella.
Ymmärrän mainiosti, että lapsen saaminen ja äidiksi tuleminen muuttavat elämää suunnattomasti. Ymmärrän, että tuore äiti ajautuu joksikin aikaa sellaiseen vauvakuplaan, eikä siinä olekaan mitään pahaa.
Viime aikoina olen vaan alkanut olla huolissani ystävyydestämme, koska tuntuu, että ystäväni on TODELLA syvällä siellä omassa vaaleanpunaisessa kuplassaan. Kaikki hänen mielenkiinnon kohteensa ympäröivästä maailmasta ovat hävinneet, tärkeintä on olla vain vaimo ja äiti. Tätä hän jaksaa painottaa usein. Jopa instagramin biosta hän poisti kaikki pitkät listaukset ja kuvaukset itsestään ja kirjoitti tilalle ”mom and wife”.
Nykyään hän ei jaksa kuunnella yhtään, mitä esim. itsellä on sanottavana ja ylipäätään tuntuu, että jos puhun jotain omasta elämästäni tai intohimon kohteistani (harrastukset, omat kuulumiseni, iloni, huoleni, maailman tapahtumat, sarjat, elokuvat, kirjat, tapahtumat...), hän avoimesti huokailee, voivottelee ja tuo kaikilla eleillään ja sanoillaan ilmi, että kaikki mitä juuri suustani päästin, on turhaa. Lisäksi hän on alkanut sääliä kaikkea normaalia elämääni kuuluvaa, kuten kaupassa käyntiä, syömistä, elokuvien katsomista, lenkkeilyä, lukemista, ym. koska kaikki nämä elämän normaalit askareet teen YKSIN. (Olen vapaaehtoisesti sinkku. Parisuhteessa ollut, mutta ei ole välttämättä minun juttuni.)
Tuntuu, että itselläni ei ole ihmisarvoa eikä mitään kiinnostavaa jaettavaa elämästäni lainkaan, kun toinen muljauttelee silmiään ja huokailee kyllästyneesti. Ei tee oikein mieli enää edes nähdä, kun joka kerta tuloksena on fiilis, että elämäni on jotenkin huonompaa. Itse en koe elämääni jotenkin vähempiarvoisemmaksi, miksi siis pitäisi kenenkään muunkaan? Minua ei tosiaan jakseta kuunnella, mutta minun pitäisi kuitenkin jaksaa vastavuoroisesti olla innoissani lukuisista baby showereista ja kavereiden kihlautumisista ja heidän hääsuunnitteluistaan. Jos en intopinkeänä hihku riemusta, se tulkitaan kateudeksi ja katkeruudeksi.
Eli siis, hyvät ihmiset! Kertokaapa omia vastaavia kokemuksia vai kuulostiko äskeinen täysin heprealta? Jos sinulla on lapsia, oletko kokenut tällaisen muutoksen vai puhkesiko vauvakupla jo aiemmin? Muilla ystävilläni ei tosiaan vielä ole lapsia, joten tämä on nyt ainoa tapaus, joka perustuu omaan kokemuspiiriini. Toivon todella, ettei elämänmeno muutu tällaiseksi myös muiden ystävien kohdalla tulevaisuudessa.
Kiitos kun jaksoit lukea!
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Niin tähänhän on vain yksi oikea vastaus: Joo, tottakai, kaikki äidit ovat juuri tuollaisia. Kuten tiedämme, yksikään äiti ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin lapsistaan. Yksikään äiti ei ole koskaan kirjoittanut kirjaa, levyttänyt musiikkia, maalannut tauluja, urheillut, vaihtanut ammattia, jatkanut opiskeluja, aloittanut uusia harrastuksia, tutustunut uusiin ihmisiin, väitellyt tohtoriksi, tullut valituksi kansanedustajaksi/ministeriksi/presidentiksi, matkustellut, ryhtynyt yrittäjäksi, edennyt urallaan, hankkinut täydennyskoulutusta...niin, ei todellakaan kukaan äiti tee enää koskaan mitään muuta kuin hoida lapsia ja kotia sen jälkeen kun on tullut äidiksi. Eikö se nyt ole ihan päivänselvä juttu, että äitejä ei kiinnosta mikään muu kuin omat lapset?
Minä olen opiskellut uuden ammatin, ryhtynyt yrittäjäksi, aloittanut monta uutta harrastusta, pitänyt elämäni ensimmäisen oman taidenäyttelyn (ja lisää on tulossa), saanut uusia ystäviä. Mutta minä olenkin poikkeustapaus. No, toki yksi ystäväni on kaupunginhallituksen pj, toinen valtuustossa, muutama on ryhtynyt yrittäjäksi, kolme on väitellyt tohtoriksi, yksi lääkäri erikoistunut kirurgiaan, kymmenkunta on vaihtanut ammattia, on aika erilaisia harrastuksia (mm. teatteri, kuoro, bändi, valokuvaus, bloggaus, jooga, patikointi, puutarhanhoito, kielten opiskelu, liikunta, tanssi, käsityöt), monella on koira, parilla hevonen ja sitä rataa. Kaikki todellisia poikkeustapauksia äitien joukossa!
Lisäksi olet äiti, joka ei ymmärtänyt aloituksen pointista hevon kukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei vielä ole montakaan "lapsellista" ystävää, mutta yksi ystävistäni on saamassa lapsen parin kuukauden kuluttua. Tämä ystävä on aina ollut sellainen, että hänen on todella vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka ovat jostain eri mieltä kuin hän tai jotka eivät halua samoja asioita kuin hän. Esimerkiksi hänen ajatusmaailmaansa ei mahdu, että jotkut eivät oikeasti halua lapsia. Hänen mielestään tällaiset ihmiset vain pelkäävät ottaa riskiä tai eivät uskalla myöntää itselleen, että haluavatkin kamalasti saada lapsen. Sama asenne hänellä on kaikkiin elämän osa-alueisiin; hänen elämänvalintansa ovat niitä ainoita oikeita ja eri tavalla valitsevat ovat pelokkaita reppanoita, jotka kaipaavat hänen sääliään. Olen siis varautunut siihen, että vauvan syntymän jälkeen ystävyytemme hiipuu lopullisesti, koska mitään yhteistä ei enää ole. Ajattelen, että ystävyyssuhteet kestävät aikansa enkä usko, että jään itsekään tätä ystävää kaipaamaan.
Se, mikä minua ihmetyttää, on joidenkin ihmisten ylimielinen asenne muiden ihmisten kuulumisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Tässäkin ketjussa on vähätelty sinkkujen brunsseja, parsoja ja suhdekuvioita sekä myös äiti-ihmisten kiinnostuksen aiheita. Eli siis ajatellaan, että ne omat jutut ovat niin kiinnostavia, että kaikki haluavat kuunnella oikeita monologeja niihin liittyen, mutta ei sitten itse jakseta kuunnella muiden juttuja. Itse ainakin koen, että omat kuulumiseni ovat todella tylsää kuunneltavaa toisille ja muiden kuulumiset ovat todella tylsää kuunneltavaa minulle. Kaikkia kiinnostaa eniten ne omat asiat ja muiden kuulumiset eivät todellakaan herätä mitään valtavaa kiinnostusta ja innostusta. Vastavuoroiseen ystävyyteen nyt kuitenkin kuuluu se, että jaetaan puolin ja toisin niitä omia tylsiä juttuja ja kuunnellaan, mitä toisen elämässä on meneillään.
Vierailija kirjoitti:
QR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Olen maisteri, pääaine viestintä.
Tuo oli tekstimöhkäle. Hahmoton, raskas ja kömpelö.
Ja kyllä minä kysymyksen luin. En vaan jaksanut kahlata tuota paasausta kovin pitkälle. Hyvin raskas ihminen tämä ap.
Olen maisteri, pääaineena journalismi - ja jaksoin lukea! Erikoisia linjauksia teet yhden vauva.fi aloituksen pohjalta, mutta toisaalta viestinnänopiskelijat eivät ole koskaan tulleet tunnetuiksi ihmissuhdetaidoistaan.
Voi ap....kyllähän siinä noin juuri käy. Ole hyvä, ei kestä kiitellä. Tämähän on se vastaus, jonka halusit kuulla. Nyt voit olla rauhallisin mielin.
Mua on alkanut harmittaa kovasti tämä keskustelun taso, jota täällä vauvapalstalla näkee yhä enemmän ja enemmän. Tässäkin keskustelussa on lukuisia kommentteja, joissa ilmoitetaan ettei jakseta lukea ja haukutaan aloittajaa. Lähes jokaisessa keskustelussa on nykyään noita persereikäkommentteja ja se pilaa tunnelman koko palstalla.
Jos ihminen ei jaksa lukea aloitusta, niin miksi pitää jättää kommentti? Eihän silloin voi olla mitään annettavaa keskusteluun, mutta silti on kerjättävä muilta huomiota. Epäilen kuitenkin, että näiden nollasisältöisten kommenttien takana on yksi ihminen tai pieni joukko ihmisiä, koska ne on kirjoitettu yleensä todella samalla tyylillä. Sieluni silmin näen näiden kommenttien jättäjän sellaisena hyvin hitaan aivotoiminnan omaavana, jäykkänä hahmona, jonka elottomissa silmissä on tyhjä katse ja sosiaalisissa taidoissa parantumaton kehitysviive. En ole edes varma, onko tuo ihminen ilkeä, vai eikö se vain ymmärrä, mitä keskusteleminen on. Oli niin tai näin, tuo ihminen ei todellakaan ole terve. Harmi, että tuo tyyppi ja muut hänen kaltaisensa pilaavat hyvät keskustelut sisällöttömillä minioksennuksillaan. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
QR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Olen maisteri, pääaine viestintä.
Tuo oli tekstimöhkäle. Hahmoton, raskas ja kömpelö.
Ja kyllä minä kysymyksen luin. En vaan jaksanut kahlata tuota paasausta kovin pitkälle. Hyvin raskas ihminen tämä ap.
Olen maisteri, pääaineena journalismi - ja jaksoin lukea! Erikoisia linjauksia teet yhden vauva.fi aloituksen pohjalta, mutta toisaalta viestinnänopiskelijat eivät ole koskaan tulleet tunnetuiksi ihmissuhdetaidoistaan.
Niin varmaan olet. Et osaa edes yhdyssanoja.😂😂
Ap kuulostaa 13-vuotiaalta. Bestis löytänyt poikaystävän, ja ap on mustis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapsen saaminen on niin ihmeellinen ja ihana elämänmuutos, että pinnalliset sinkkuhölisijät jäävät taka-alalle.
Mulla on kaveri, joka väheksyy mun elämääni, eli perhe-elämää ja muuta mikä elämääni kuuluu, esim. työ, liikuntaharrastukset, sukutapaamiset. Hänellä ei ole lapsia. Hän elää omassa kuplassaan, johon kuuluu hän itse, eipä oikeastaan muuta. Onko kaikki lapsettomat siis samanlaisia? Heh. No, voin sanoa, että eipä me kummoisia kavereita enää olla, ainakaan mun mielestä. Kummallista kyllä, että toisen lapsettoman kaverin kanssa juttu luistaa, käydään yhdessä lenkillä, kahvilla, leffassa. Hänen elämässään kun on muutakin kuin hän itse. Eli aikuisten oikeasti ymmärrän, että tämän kaverini ikävä käytös johtuu hänen persoonastaan, ei siitä, että hänellä ei ole lapsia. Nyt voit ap pohtia sinäkin tätä järisyttävää asiaa itseksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen paras ystäväni muuttui kans tuollaiseksi. Hänen mielestään opiskeleminenkin on täysin turhaa. Heittelee ilkeitä kommentteja minkä ehtii. Mollaa kaikkia muita ikäisiään joilla ei ole lapsia tai aviomiestä. Ja ollaan vasta 24. Kun pääsin opiskelemaan arvostetulla alalle vuosien pääsykoepiinan jälkeen, hän vain vittuili koko hommasta. Hänen lähipiirinsäkin koostuu nykyään pitkälti muista nuorista äideistä joilla ei myöskään ole mitään koulutusta tai muita tulevaisuuden suunnitelmia kuin pyöräytellä vauvoja maailmaan...
Ymmärrän sua hyvin. Feidaa kyseinen ihminen. Itsekin tässä hyväksyin ystäväni viime vauvakutsuilla sen, että me ei enää olla ystäviä, koska hänestä on tullut itsekeskeinen ja kenties katkerakin ihminen...
Vierailija kirjoitti:
Lasten saaminen tuo elämälle erilaisen tarkoituksen ja lasten kasvamista on ilo seurata.T:kahden lapsen isä
Meillä on kaksi lasta mutta emme tarvinneet niitå tuomaan merkitystä elämään, sitä oli muutenkin.
Ja vaikka olen äiti niin olen ennen kaikkea nainen.
Oksetti kuunnella ja katsella joitain naisia jotka olivat niin uponneet sinne lällättelyasteen äitiyteen.. Oli aivan tuhahduttavaa ja tunkkaista. Onneksi muitakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli 144 merkkiä, ei pysty keskittymään, saisiko 5 sekunnin videotiivistelmän.
Monesti noin kyllä käy, mutta se menee yleensä ajan kanssa ohi. Mun lapset on nyt teinejä ja mietin usein häpeissäni miten vahdin haukkana etteivät ekaan viiteen vuoteen esim. syö karkkia. Nyt toi tuntuu ihan naurettavalta ja karkkihan noille kyllä nykyään maistuu joten mitä väliä vaikka olisivat sitä kohtuullisesti syönyt nuorempanakin. No ei mitään. Imetyskin oli niin tarkkaa, ettei pisaraakaan lisämaitoa saanut antaa. Kyllä mun miehellä on ollut kestämistä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdelle kaverille kävi noin. Sekosi totaalisesti lapsestaan. Kun manian riivaama vauvakupla viimein puhkesi, olivat kaverit juosseet jo kauas. Ja ukkonsa myös. Hänen luonaan sai puhua vain vaippajutuista. En ymmärrä miten saikin niistä aina puhuttavaa. Olen itsekin äiti mutta minulla on mm. harrastuksia ja muita mielenkiinnon kohteita kuin jälkeläiseni. Voin siis keskustella useista asioista ihmisten kanssa.
Tosin ennen lastaan hän puhui vain hevosista... Ehkä hän pystyy keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
QR kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tulla kommentoimaan, jos ei jaksa lukea?
Koska halusin vastata mutta eihän tommosta käsittämätöntä tekstimöhkälettä jaksa kukaan lukea.
Ja kyllä, lapset muuttavat elämää ja moni asia tuntuu tosi pieneltä ja turhalta.
Ehhehhee, jos tuo on käsittämätön tekstimöhkäle, niin koulut ovat sinulla varmaan aikoinaan jääneet aika vähiin. Ap:n teksti oli vielä hyvin järjesteltyä ja tauotettua sopivan mittaisin kappalejaoin, joten ei normaalilla lukutaidolla varustetulla ihmisellä pitäisi olla mitään ongelmaa selvitä siitä. Mutta tätäkin mielenkiintoisempaa on se, että haluat kuitenkin vastata, vaikka et lukenut aloitusta! :D Miten voi vastata, jos ei lue kysymystä?
Anteeksi ap:lle OT. Oli vaan pakko ihmetellä näitä laiskiaisia, joille kuuden kappaleen mittainen aloitus on aivan ylivoimainen lukusuoritus.
Olen maisteri, pääaine viestintä.
Tuo oli tekstimöhkäle. Hahmoton, raskas ja kömpelö.
Ja kyllä minä kysymyksen luin. En vaan jaksanut kahlata tuota paasausta kovin pitkälle. Hyvin raskas ihminen tämä ap.
Olen maisteri, pääaineena journalismi - ja jaksoin lukea! Erikoisia linjauksia teet yhden vauva.fi aloituksen pohjalta, mutta toisaalta viestinnänopiskelijat eivät ole koskaan tulleet tunnetuiksi ihmissuhdetaidoistaan.
Niin varmaan olet. Et osaa edes yhdyssanoja.😂😂
Perustele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten saaminen tuo elämälle erilaisen tarkoituksen ja lasten kasvamista on ilo seurata.T:kahden lapsen isä
Hyvähän se on isän huudella.
Vai kyseleekö muka sulla kaikki puolitutut että kuka hoitaa lapset sen kerran kun olet vapaalla ilman natiaisia?
Tämä! Mikä ihme siinä on, että puolitutut tulee ravintoloissa yms. kyselemään, että missäs lapset on, kun olen kaveriporukalla ulkona?
Taitaa olla aika yleistä kysellä moisia, kun muillakin on samoja kokemuksia, mutta silti... Tuntuu, että olen ihmeellisen suurennuslasin alla ja tulee syyllinen olo, vaikkei mitään syytä olisi. Miksi ne multa tuommoisia kyselee? Ei mieheltä koskaan, kun hän on kaveriporukalla liikenteessä.
Ja jos ollaan miehen kanssa kaksin, niin kysymys tulee mulle. "ai, te olette päässeet kivasti viettää vapaa-aikaa yhdessä. Kuka hoitaa lapsia?!" Ehkä se on joutavaa smalltalkkia, mutta aivan hiton huono fiilis tulee hetkeksi. Olen alkanutkin vastailemaan, että jäivät keskenään kotiin. (alle kouluikäiset) Sitten tulee väkinäistä naurua ja hieman hämmentyneitä katseita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten saaminen tuo elämälle erilaisen tarkoituksen ja lasten kasvamista on ilo seurata.T:kahden lapsen isä
Meillä on kaksi lasta mutta emme tarvinneet niitå tuomaan merkitystä elämään, sitä oli muutenkin.
Ja vaikka olen äiti niin olen ennen kaikkea nainen.
Oksetti kuunnella ja katsella joitain naisia jotka olivat niin uponneet sinne lällättelyasteen äitiyteen.. Oli aivan tuhahduttavaa ja tunkkaista. Onneksi muitakin on.
Ihmetyttää tää ilmiö, että puhutaan rumasti ja halveksien sellaisista äideistä ja ihmisistä, jotka ovat erilaisia kuin itse. Kyllä sitä voi olla rohkeasti omanlaisensa äiti ilman, että lyttää muita. Äidit saavat osakseen ihan riittävästi arvostelua muutenkin.
Ketjussa ärsyttää myös mustavalkoisuus. Kaikki äidit eivät ole automaattisesti oksennukselta haisevia naiseutensa unohtaneita kassialmoja eivätkä kaikki lapsettomat alati brunsseista ja miesseikkailuista horisevia tyhjäpäitä. Kohdatkaa toisenne ihmisinä ja avatkaa suunne, jos joku asia toisen käytöksessä vaivaa.
Aloittajan ystävä kuulostaa ikävältä ihmiseltä, joka ei ole kiinnostunut kuin omista asioistaan. Jotkut vain ovat sellaisia. Asia kannattaa ottaa puheeksi, taustalla voi aina olla muutakin, etenkin kun ystävä ei ilmeisesti ole aina ollut tällainen. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Monesti noin kyllä käy, mutta se menee yleensä ajan kanssa ohi. Mun lapset on nyt teinejä ja mietin usein häpeissäni miten vahdin haukkana etteivät ekaan viiteen vuoteen esim. syö karkkia. Nyt toi tuntuu ihan naurettavalta ja karkkihan noille kyllä nykyään maistuu joten mitä väliä vaikka olisivat sitä kohtuullisesti syönyt nuorempanakin. No ei mitään. Imetyskin oli niin tarkkaa, ettei pisaraakaan lisämaitoa saanut antaa. Kyllä mun miehellä on ollut kestämistä...
Vahvistan. Mulla on 18-vuotias. En ole koskaan tuntenut tarvetta lapsikuplailla, mutta eivätpä ne kuplailijatkaan ole intoilleet enää vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Arvot menevät uusiksi. Kun saa lapsen, koko mennyt elämä katoaa ja samoin oma elämä. Sitä ei enää ole.
Huh, onneksi en ole hankkinut lapsia! Olisi kamalaa menettää oma elämä.
Mä jaksoin lukea, kun oli mielenkiintoinen teksti. :)
Parikymppisenä tuli huomattua samaa ystävissäni. Oltiin kaikki meidän porukassa parisuhteessa ja osa sitten alkoi jo lapsiakin tekemään. Me ei.
Perheelliset sitten alkoivat tapailemaan toisiaan hiekkalaatikoilla ja puistoissa. Mulla oli arkivapaita, joten mäkin pyörähdin siellä leikkimässä välillä. Mä leikitin, keinutin ja hyppyytin isompia muksuja, kaverit sai sitten istuskella rauhassa ja höpötellä ja keskittyä vauvoihin. Se olikin idea ja pääsee mun sisäinen lapsi toteuttamaan itseäni. Aika pintapuolistahan siellä oli ne jutut ja kun en tietenkään aina päässyt puistotreffeille mukaan, niin aloin tippumaan kärryiltä, että mitä kuka, miksi ja minne...
Heille alkoi kehittymään sellainen äitiryhmäkupla. Eikä niitä enää saanut minnekään kahville, syömään, leffaan... Koska oli sitä ja tätä juttua muksuilla. No, en mä sitä muksua kutsunutkaan, vaan sut!!! mun kaverin.
Perheet istuivat myös iltaa toisinaan viikonloppuisin, meitä ei kutsuttu. Kun ei meitä kuitenkaan kiinnosta... Jaa, mistä ovat sen käsityksen saaneet? Taitaa olla niin, ettei teitä kiinnosta mä/me? - niin... ööö, kun ei meillä ole enää yhteisiä asioita. Ei ole työkiireitä, matkustelua, leffoja, kirjoja, taidejuttuja.. Heillä on vaan se perhe.
Siitä sitten ymmärsin, ettei mua kaivata häiritsemässä. Pikku hiljaa löysin uusia ystäviä, kavereita. Joiden kanssa sitten tehdä naisjuttuja jne.
Me alettiin lapsia tekemään noin kymmenen vuotta myöhemmin kuin se ystäväporukka. Siinä vaiheessa sitten osa mulle soitteli ja kyseli kuulumisia tavattiin yms. Sitten alkoi taasa viiletä välit. Mä en ollutkaan tarpeeksi pullantuoksuinen äiti. Edelleen harrastin ja matkustelin, kävin töissä. En puhunut lapsista oikeastaan ollenkaan. Kun olen vapaalla, niin todellakin olen vapaalla.
En vaan sovi siihen ns. perinteiseen nais/äitimuottiin. En mä sitä pyristele vastaan, joskus jopa itse ärsyttänyt se, kun en ole niin hoivaihminen. Nyttemmin tajunnut, ettei mun tarvii ollakaan, mä saan olla oma itseni ja omalla tavalla olla perheellinen ja varmasti yhtä paljon rakastan noita mussukoitani kuin kukin pesijä.
Me ollaan erilaisia.