Miten jaksatte vaihtaa sukunimenne naimisiin mennessä?

Vierailija kirjoitti:

Islannissa on hyvä malli: ei ole lainkaan sukunimiä. Kun täälläkin siirryttäisiin samaan malliin, loppuisi tämä iänikuinen jankkaaminen sukunimen vaihtamisesta. 

Mielenkiintoista! Tietääkö joku, miten homma siellä käytännössä toimii? Montako nimeä ihmisillä on? Entä kun reissaavat ulkomailla ja lomakkeisiin täytyy ilmoittaa etu- ja sukunimi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap otti hienossa tiivistelmässään esiin, että nimenvaihto perinne on melko tuore. Ihan mielenkiinnosta: milloin se on tullut tavaksi? Olen ollut siinä käsityksessä, että ainakin meidän suvussamme nimiä on vaihdettu niin pitkällä kuin sukua on tutkittu (muistaakseni on päästy 1700-l lopulle asti). Voin kyllä olla väärässä käsityksessä, koska en ole juurikaan perehtynyt tuohon sukututkimukseemme. Siksi kyselenkin tuota ajankohtaa. Jos jollain olisi oikeaa tietoa. 

Johtunee siitä, että ennen tavallisilla ihmisillä ei ollut sukunimiä, vaan heidät tunnettiin sen talon nimellä, joka oli heidän kotitalonsa. Näin ainakin omassa suvussani, kun menee pitkälle menneisyyteen sukupuuta (meillä tutkittu 1500-luvulle äitini isän puolelta). Eli ihmisiin viitattiin esim. "Kuuselan Anna", jossa Kuusela oli talon/tilan nimi, eikä ihmisen sukunimi. Niistä vaan myöhemmin tuli sukunimiä. Eli voisi kuvitella, että näin ollen naisen nimi on muuttunut, kun hän on muuttanut miehensä taloon.

Myös miehen nimi muuttui, jos hän meni johonkin taloon kotivävyksi, mies siis otti talon nimen.

Aivan, mutta yleisempää on ollut, että nainen menee miehensä taloon. 

Helposti ja jaksoin vaihtaa eron jälkeen oman sukunimenkin takaisin, mutta en tee tätä enään toista kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".

Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään. 

Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.

Kyllä ne ovat kaikkea muuta. Niissä avioliitolla on syvempi merkitys ja yhteenkuuluvuus halutaan osoittaa myös yhteisellä nimellä. Yleensähän yhteistä nimeä kannatetaan nimenomaan perinteiden vuoksi. Nämä spektaakkelihäät ovat sitten nykyajan pintaliitojuttu. Avioliitto nähdään vain juridisena sopimuksena ja/tai hyvänä syynä pitää kunnon bileet. Silloin on ihan sama vaihdetaanko nimeä vai ei. Ja silloin avioliitto päättyy eroon yli puolissa tapauksista. Perinteisemmässä ajatusmallissa usein se avioliitto otetaan enemmän tosissaan ja eroaminenkaan ei tapahdu heti ensimmäisen vastamäen kohdalla. Tämä näkyy hyvin mm. hyvin vanhoillisissa uskonlahkoissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että nainen pitäisi oman nimensä ja avioero on suuri synti ja häpeä. Kärjistetty esimerkki, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa, missä ne nimenvaihdon juuret ovat. Ei näyttämisenhalussa, vaan perinteessä.

Höpsis, mitä analyysiä syvemmistä merkityksistä. Myös perinteisistä syistä nimeä vaihtaneet eroavat ja sitten pitääkin kaiken muun lisäksi riidellä myös sukunimestä. Oman nimen pitäminen ei tarkoita sitä, että avioituisi kevyesti ja suunnittelisi eroa alusta alkaen.

Kyllä siitä väistämättä pieni varmistelun maku jää, kun pidetään omat nimet. Ei siiten tarvitse riidellä sukunimestä, jos satutaan eroamaan...

Mutta tämä vain minun näkemykseni. Muilla saa olla toisenlaiset näkemykset. 

Nimi on minulle omaa identiteettiä. En halunnut muuttua toiseksi vaihtamalla nimeä. Koko ajan on ollut tarkoitus pysyä yhdessä loppuelämä. Minua loukkaa, jos joku väittää minun valmistelleen vain eron varalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".

Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään. 

Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.

Kyllä ne ovat kaikkea muuta. Niissä avioliitolla on syvempi merkitys ja yhteenkuuluvuus halutaan osoittaa myös yhteisellä nimellä. Yleensähän yhteistä nimeä kannatetaan nimenomaan perinteiden vuoksi. Nämä spektaakkelihäät ovat sitten nykyajan pintaliitojuttu. Avioliitto nähdään vain juridisena sopimuksena ja/tai hyvänä syynä pitää kunnon bileet. Silloin on ihan sama vaihdetaanko nimeä vai ei. Ja silloin avioliitto päättyy eroon yli puolissa tapauksista. Perinteisemmässä ajatusmallissa usein se avioliitto otetaan enemmän tosissaan ja eroaminenkaan ei tapahdu heti ensimmäisen vastamäen kohdalla. Tämä näkyy hyvin mm. hyvin vanhoillisissa uskonlahkoissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että nainen pitäisi oman nimensä ja avioero on suuri synti ja häpeä. Kärjistetty esimerkki, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa, missä ne nimenvaihdon juuret ovat. Ei näyttämisenhalussa, vaan perinteessä.

Höpsis, mitä analyysiä syvemmistä merkityksistä. Myös perinteisistä syistä nimeä vaihtaneet eroavat ja sitten pitääkin kaiken muun lisäksi riidellä myös sukunimestä. Oman nimen pitäminen ei tarkoita sitä, että avioituisi kevyesti ja suunnittelisi eroa alusta alkaen.

Kyllä siitä väistämättä pieni varmistelun maku jää, kun pidetään omat nimet. Ei siiten tarvitse riidellä sukunimestä, jos satutaan eroamaan...

Mutta tämä vain minun näkemykseni. Muilla saa olla toisenlaiset näkemykset. 

En ole tämä lainaamasi henkilö, mutta esim. me ollaan oltu yhdessä 20 vuotta, josta naimisissa 15 vuotta, ja kuten ehkä jo arvaatkin, niin kumpikin piti oman nimensä. Lähipiirissäni on monia oman nimensä pitäneitä ja näistä vain yksi pari on eronnut. Ei tokikaan vielä kovin kattava otos..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".

Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään. 

Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.

Kyllä ne ovat kaikkea muuta. Niissä avioliitolla on syvempi merkitys ja yhteenkuuluvuus halutaan osoittaa myös yhteisellä nimellä. Yleensähän yhteistä nimeä kannatetaan nimenomaan perinteiden vuoksi. Nämä spektaakkelihäät ovat sitten nykyajan pintaliitojuttu. Avioliitto nähdään vain juridisena sopimuksena ja/tai hyvänä syynä pitää kunnon bileet. Silloin on ihan sama vaihdetaanko nimeä vai ei. Ja silloin avioliitto päättyy eroon yli puolissa tapauksista. Perinteisemmässä ajatusmallissa usein se avioliitto otetaan enemmän tosissaan ja eroaminenkaan ei tapahdu heti ensimmäisen vastamäen kohdalla. Tämä näkyy hyvin mm. hyvin vanhoillisissa uskonlahkoissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että nainen pitäisi oman nimensä ja avioero on suuri synti ja häpeä. Kärjistetty esimerkki, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa, missä ne nimenvaihdon juuret ovat. Ei näyttämisenhalussa, vaan perinteessä.

Höpsis, mitä analyysiä syvemmistä merkityksistä. Myös perinteisistä syistä nimeä vaihtaneet eroavat ja sitten pitääkin kaiken muun lisäksi riidellä myös sukunimestä. Oman nimen pitäminen ei tarkoita sitä, että avioituisi kevyesti ja suunnittelisi eroa alusta alkaen.

Kyllä siitä väistämättä pieni varmistelun maku jää, kun pidetään omat nimet. Ei siiten tarvitse riidellä sukunimestä, jos satutaan eroamaan...

Mutta tämä vain minun näkemykseni. Muilla saa olla toisenlaiset näkemykset. 

Nimi on minulle omaa identiteettiä. En halunnut muuttua toiseksi vaihtamalla nimeä. Koko ajan on ollut tarkoitus pysyä yhdessä loppuelämä. Minua loukkaa, jos joku väittää minun valmistelleen vain eron varalta.

Täsmälleen samat ajatukset. Nimi on hyvin vahva osa identiteettiäni ja lisäksi erittäin harvinainen. Puolisolla taas paljon yleisempi ja "tylsempi". Tietysti haluan pitää omani, ja todellakin loukkaantuisin jos joku tulisi arvostelemaan avioliittoni vakavuutta tällä perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".

Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään. 

Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.

Kyllä ne ovat kaikkea muuta. Niissä avioliitolla on syvempi merkitys ja yhteenkuuluvuus halutaan osoittaa myös yhteisellä nimellä. Yleensähän yhteistä nimeä kannatetaan nimenomaan perinteiden vuoksi. Nämä spektaakkelihäät ovat sitten nykyajan pintaliitojuttu. Avioliitto nähdään vain juridisena sopimuksena ja/tai hyvänä syynä pitää kunnon bileet. Silloin on ihan sama vaihdetaanko nimeä vai ei. Ja silloin avioliitto päättyy eroon yli puolissa tapauksista. Perinteisemmässä ajatusmallissa usein se avioliitto otetaan enemmän tosissaan ja eroaminenkaan ei tapahdu heti ensimmäisen vastamäen kohdalla. Tämä näkyy hyvin mm. hyvin vanhoillisissa uskonlahkoissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että nainen pitäisi oman nimensä ja avioero on suuri synti ja häpeä. Kärjistetty esimerkki, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa, missä ne nimenvaihdon juuret ovat. Ei näyttämisenhalussa, vaan perinteessä.

No mä kunnioitan perinteitä ja pidän oman sukuni harvinaisen nimen. Kyllä mun avioliitto on hyvinvoiva ja olemme sen ottaneet tosissaan jo 19 vuotta. Edelleen olen sitä mieltä, että sukunimellä ei ole mitään merkitystä avioliiton onnellisuuteen tai pysyvyyteen.  Lestadiolaiset oli todellakin huono esimerkki. Ei mitään yhteyttä tähän keskusteluun. 

Olen pitänyt oman nimeni, ja olen aikoinani myös pohtinut asiaa paljon. Mies olisi halunnut, että vaihdan sukunimeni ja asiasta keskusteltiin usein, mutta lopulta tein päätökseni ja mieskin sen ajan kanssa hyväksyi. Helppoa se ei kuitenkaan näyttänyt olevan. Asumme "perähikiällä", jossa sosiaalinen ja kulttuurillinen paine ovat ehkä keskivertoa vielä kovemmat. Jos olisin päätynyt vaihtamaan nimeni, olisi se johtunut lähes 100% tästä ympäristön paineesta, joka erityisesti nuoressa iässä ahdisti. Mistään rakkauden takia vaihtamisesta ei minun kohdallani olisi ollut kyse. En yhtään ihmettele, että moni menee tuon tavan mukaan, koska sitä niin vahvasti odotetaan. Ja jos nimenvaihto ei lähtökohtaisesti ole ongelma, vaan ehkä jopa jollekin kuvastaa esimerkillistä avioliittoa, niin miksi nimeä ei vaihtaisi. Kyllä näin saa edelleen tehdä, go for it. Tämän ketjun tarkoituksena on kai lähinnä ravistella ja herätellä miettimään, mitä asiasta ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".

Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään. 

Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.

Kyllä ne ovat kaikkea muuta. Niissä avioliitolla on syvempi merkitys ja yhteenkuuluvuus halutaan osoittaa myös yhteisellä nimellä. Yleensähän yhteistä nimeä kannatetaan nimenomaan perinteiden vuoksi. Nämä spektaakkelihäät ovat sitten nykyajan pintaliitojuttu. Avioliitto nähdään vain juridisena sopimuksena ja/tai hyvänä syynä pitää kunnon bileet. Silloin on ihan sama vaihdetaanko nimeä vai ei. Ja silloin avioliitto päättyy eroon yli puolissa tapauksista. Perinteisemmässä ajatusmallissa usein se avioliitto otetaan enemmän tosissaan ja eroaminenkaan ei tapahdu heti ensimmäisen vastamäen kohdalla. Tämä näkyy hyvin mm. hyvin vanhoillisissa uskonlahkoissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että nainen pitäisi oman nimensä ja avioero on suuri synti ja häpeä. Kärjistetty esimerkki, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa, missä ne nimenvaihdon juuret ovat. Ei näyttämisenhalussa, vaan perinteessä.

Höpsis, mitä analyysiä syvemmistä merkityksistä. Myös perinteisistä syistä nimeä vaihtaneet eroavat ja sitten pitääkin kaiken muun lisäksi riidellä myös sukunimestä. Oman nimen pitäminen ei tarkoita sitä, että avioituisi kevyesti ja suunnittelisi eroa alusta alkaen.

Kyllä siitä väistämättä pieni varmistelun maku jää, kun pidetään omat nimet. Ei siiten tarvitse riidellä sukunimestä, jos satutaan eroamaan...

Mutta tämä vain minun näkemykseni. Muilla saa olla toisenlaiset näkemykset. 

Mutta siis jos pariskunta samalla sukunimellä eroaa, mistä siinä sitten riidellään? Eikös kumpikin osapuoli saa edelleen pitää sen avionimen tai vaihtaa takaisin ennen avioliittoa- nimensä?

Miten jostain nimistä voi tulla riitaa eroavan pariskunnan kesken? Nyt alkaa mennä kyllä lennokkaaksi. 

"Ei tarvitse riidellä nimestä, jos satutaan eroamaan". En tajua. 

Kyllä sukunimistä ihan yleisesti syntyy riitaa eron jälkeen. Mikään laki ei velvoita naista vaihtamaan nimeään eron jälkeen, mutta on monia miehiä, jotka tätä odottaa. Laita vaikka googleen jotain tyyliin "ex ei suostu vaihtamaan sukunimeään" niin jo löytyy keskustelua.

Oli pakko. Omaani en voinut pitää, kaksoisnimi olisi ollut naurettava.

Vierailija kirjoitti:

Oli pakko. Omaani en voinut pitää, kaksoisnimi olisi ollut naurettava.

Mikset voinut pitää?

Jos pari eroaa, nainen pitää entisen miehen sukunimen ja saa sitten lapsen, niin syntyvä lapsi saa äitinsä sukunimen. Siis saman, joka on peräisin naisen entiseltä mieheltä. Eihän naisen ole mikään pakko vaihtaa eron jälkeen sukunimeään, sehän on silloin hänen omansa. Kyllä noissa tapauksissa naista jaksetaan arvostella.

Jokainen nainen tehkööt minkä kokee itselleen parhaaksi. Jos haluaa vaihtaa sukunimeä niin vaihtaa, jos ei niin ei vaihda. Niin kauan kun se on naisen oma valinta niin se on täysin ok eikä kuulu muille. 

Tämä naisten syyllistäminen nimenvaihdoksesta ja perustelujen vaatiminen on myös sitä samaa vallankäyttöä kuin se että naiset aiemmin pakotettiin vaihtamaan miehen sukunimelle. Nainen päättää itse, eikä sitä päätöstä tarvi kenellekään selitellä ja perustella. Minusta on aika ihmeellistä, että usein juuri naiset on niitä jotka suu vaahdossa pauhaa ja syyllistää toista naista jos tämä tekee sukunimensä kanssa eri tavalla kuin arvostelija itse. Eikö naisetkaan usko, että nainen osais päättää itse asioistaan? Aina pitää olla joko mies tai vähintään toinen nainen joka tarkistaa naisen päätöksen ja päättää tämän puolesta onko se oikea. Antakaa naisten päättää itse minkä sukunimen he ottavat. Mitä se teille kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli pakko. Omaani en voinut pitää, kaksoisnimi olisi ollut naurettava.

Mikset voinut pitää?

Olen mennyt naimisiin ennen sukunimilakia , joka tuli voimaan 1985.

Olisin ehkä pitänyt oman nimeni , jos se olisi ollut mahdollista varsinkin kun samannimiset pystyi laskemaan lähes yhden käden sormin.

Eikö avioituminen ole itsessään osoitus rakkaudesta ja sitoutumisesta toiseen ihmiseen? Miksi sitä pitää "vahvistaa" vielä muilla toimilla, kuten sukunimen vaihtamisella? Itse avioiduin puolisoni kanssa rakkaudesta ja kuvittelin tällä toimella osoittavani sitä. Enpäs tiennytkään, että avioliitto olisi pitänyt vielä erikseen osoittaa validiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli pakko. Omaani en voinut pitää, kaksoisnimi olisi ollut naurettava.

Mikset voinut pitää?

Olen mennyt naimisiin ennen sukunimilakia , joka tuli voimaan 1985.

Olisin ehkä pitänyt oman nimeni , jos se olisi ollut mahdollista varsinkin kun samannimiset pystyi laskemaan lähes yhden käden sormin.

Nyt nimen vaihto on helppoa ja nopeaa. Senkun vaihdat. Mulla kesti kuusi päivää hakemuksesta päätökseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isosiskoni meni naimisiin viime vuonna. Joskus unohdan faktan että vaihtoi sukunimensä. Uusi sukunimi ei edes ole hieno (sen miehen). Varmaan rakkauden takia vaihtoi. Itse en halua sukunimeäni. Sopii niin hyvin etunimeni kanssa.

N24

Minäkin vaihdoin oman selkeäkielisen sukunimeni mieheni nimeen, jota suurin osa ei osaa lausua tai edes kirjoittaa oikein. Vähän paheksuntaa tuli minun suvulta, mutta eihän se niille kuulu. Luonnollisesti otin miehen nimen ihan rakkaudesta häntä kohtaan. En olisi edes antanut hänen ottaa minun nimeä, sillä hänen etunimensä ja minun sukunimi eivät olisi sopineet ollenkaan yhteen. Ei sillä, että minun etu-ja hänen sukunimi sopisivat yhtään sen paremmin, mutta en olisi voinut elää muuten kuin siten, että minä vaihdan nimeni naimisiin mennessä.

Ikävä sanoa, mutta juuri tämän tyyppiset jutut karmivat minua tässä sukunimiasiassa. Onko tämä joku ihme vaimomyytti taas, jonka pitää olla uhrautuvainen ja osoittaa siten rakkauttaan Miehelle, mutta siitä ei edes keskustella, että mies voisi tehdä näitä samoja asioita? Siltä tämä minusta vähän kuulostaa, eikä miltään oikealta rakkaudelta. 

Tokihan sitä saa tehdä niin tai näin yksilöllisellä tasolla, mutta kyllä minusta on ihan aiheellista kyseenalaistaa tällainenkin "perinne" (ei ole edes mikään pitkä ja oikea perinne Suomessa, että siinäpä sekin) joka jatkuu vaan, ja nimenomaan sillä tavalla, että se on lähes automaattista naisen "haitaksi". Kyllä minä tiedän tapauksia, missä suku on oikeasti suuttunut, kun nainen ei vaihdakkaan. Sitten osoitellaan mieltä lähettelemällä kortteja ihan varmasti vain miehen nimellä ja kutsumalla suoraan päin naamaa.

Kyllä minusta silläkin on väliä mistä se perinne on syntynyt. Samoin en tykkää yhtään siitä, että isä saattaa morsiamen alttarille. Minulla ei tule siitä edes mieleen mitään kaunista nykymittapuullakaan. Sekään ei muuten edes kuulu suomalaiseen perinteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen nainen tehkööt minkä kokee itselleen parhaaksi. Jos haluaa vaihtaa sukunimeä niin vaihtaa, jos ei niin ei vaihda. Niin kauan kun se on naisen oma valinta niin se on täysin ok eikä kuulu muille. 

Tämä naisten syyllistäminen nimenvaihdoksesta ja perustelujen vaatiminen on myös sitä samaa vallankäyttöä kuin se että naiset aiemmin pakotettiin vaihtamaan miehen sukunimelle. Nainen päättää itse, eikä sitä päätöstä tarvi kenellekään selitellä ja perustella. Minusta on aika ihmeellistä, että usein juuri naiset on niitä jotka suu vaahdossa pauhaa ja syyllistää toista naista jos tämä tekee sukunimensä kanssa eri tavalla kuin arvostelija itse. Eikö naisetkaan usko, että nainen osais päättää itse asioistaan? Aina pitää olla joko mies tai vähintään toinen nainen joka tarkistaa naisen päätöksen ja päättää tämän puolesta onko se oikea. Antakaa naisten päättää itse minkä sukunimen he ottavat. Mitä se teille kuuluu.

Nimenomaan naisilta vaaditaan niitä perusteluja vain silloin, jos he päättävät pitää sukunimensä. Jos nainen ottaa miehen sukunimen, ei monikaan tuolla arkielämässä tivaa sille syytä. Jos taas viittaat tähän keskusteluun, niin tämä on tosiaan keskustelupalsta, ja mihin tahansa syvällisempään ajatustenvaihtoon aiheesta ja keskustelijoiden sukupuolesta riippumatta kuuluu myös se, että tuntee omat perustelunsa, osaa esittää niitä ja haluaa tietää perustelut myös kanssakeskustelijoiden mielipiteiden takana.

Mitä keskustelua se olisi, että toinen ilmoittaa olevansa mieltä A ja toinen kertoo edustavansa mielipidettä Ö, minkä jälkeen keskustelu päättyisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap otti hienossa tiivistelmässään esiin, että nimenvaihto perinne on melko tuore. Ihan mielenkiinnosta: milloin se on tullut tavaksi? Olen ollut siinä käsityksessä, että ainakin meidän suvussamme nimiä on vaihdettu niin pitkällä kuin sukua on tutkittu (muistaakseni on päästy 1700-l lopulle asti). Voin kyllä olla väärässä käsityksessä, koska en ole juurikaan perehtynyt tuohon sukututkimukseemme. Siksi kyselenkin tuota ajankohtaa. Jos jollain olisi oikeaa tietoa. 

Wikipedian mukaan "Perinteinen tapa oli, että vaimo säilytti avioliitossa oman sukunimensä. Käytäntö alkoi murtua 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vuoden 1929 avioliittolaki sääti, että vaimon oli otettava miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi. Vuonna 1986 laki muuttui. Uusi sukunimilaki määräsi, että puolisot saattoivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat sukunimensä tai jompi kumpi puolisoista saattoi ottaa yhdistelmänimen."

Näin jostain (ehkä yle arkistosta, tai telkkarista) muuten pätkän, kun tuosta päätettiin ja säädettiin eduskunnassa tuolloin 1986. Siellä oli muutama mies (yllättävää) jotka vastustivat tätä muutosta. Vetosivat juurikin tuohon, että perheillä on hyvä olla sama nimi, ja että perheinstituutio suurin piirtein hajoaa käsiin, jos nainen saa pitää OMAN nimensä :D 

Että semmoisia asenteita.