Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte vaihtaa sukunimenne naimisiin mennessä?
27.04.2019 |
Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen... Eikö se ole kauhea vaiva, uusia kaikki kortit, sähköpostiosoitteet, sometilit ym. ja opetella sanomaan ja kirjoittamaan uusi nimi. Miten sen prosessin viitsii niin moni (yleensä nainen) käydä mukisematta läpi? Mikä siinä palkitsee? Moni sanoo, että on kiva kun koko perheellä on sama nimi, mutta kun lapset kasvaa isoiksi, niin hehän voi taas muuttaa omat nimensä joksikin ihan muuksi. Lisäksi voisi ajatella, että ihminen haluaisi pitemmän päälle olla samanniminen mieluummin omien kuin puolison verisukulaisten kanssa.
Kommentit (152)
Ne, jotka sanoo, ettei ole iso homma, valehtelevat. Kyllä se iso homma on. Olen vaihtanut sukunimeni äidin tyttönimeen (ja syntymänimeeni), enkä ikimaailmassa aio vaihtaa sitä enää toiste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aion vaihtaa nimen kunhan mennään miehen kanssa naimisiin, en tosin kyllä miehen nimeen koska hänellä aivan yhtä geneerinen nen-päätteinen nimi kuin minullakin. Ollaan jo miehen kanssa puhuttu että otetaan jomman kumman suvusta yhteinen nimi. Itse tarkastelen nimiasiaa lähinnä siitä näkökulmasta että onko nimi harvinainen ja kuinka kaunis ja sointuva se on. Jos miehelläni olisi harvinainen tai kiva sukunimi ottaisin sen, jos itselläni taas olisi kivempi sukunimi niin sanoisin miehelle että hän saa vaihtaa siihen. Nyt kun olemme kumpikin hyvin yleisen nimen haltijoita (minulla 6000 nykyisenä nimenä, miehen nimellä 14500) on selvää ettei sillä ole merkitystä vaikkemme jatka sukujemme nimiä. Olen miettinyt isoäitini äidin tyttönimeä, jota kantaa Suomessa 300 ihmistä.
Ja joo onhan se oikeasti iso vaiva lopulta. Meidän pitää molempien sitten tilata uudet leimasimet ja vaihtaa henkilökortit ja työsähköpostit ym. mutta ehkä sen jaksaa, ajattelin olla mieheni kanssa loppuelämäni ja tuskin sen jälkeen vaihtaisin kuitenkaan uudestaan nimeäni vaikka jostain kohtalon oikusta tiemme eroaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ajattelee sitoutuvansa loppuelämäkseen, kyllä ottaa yhteisen sukunimen.
Mutta jotkut menee naimisiin vain siksi ajaksi, kuin hyvältä tuntuu. Nuo ei ota sitä yhteistä nimeäkään.
Minä olen mennyt naimisiin jo 90-luvulla. Pidin oman sukunimeni ja mies omansa. Lapset ovat minun nimellä. Yhdessä ollaan vieläkin. Ei se yhteinen sukunimi mitään takaa, eikä ainakaan sitä, että pysytään loppuikä yhdessä. Päinvastoin. Moni pari joka avioitui samoihin aikoihin ja nainen vaihtoi nimensä miehen nimeen on nyt jo eronnut. Jotkut parikin kertaa. Eikä niiden perheet ole pysyneet saman nimisinä, kun lapset on jokainen eri nimellä, kun isäkin on eri ja lapset aina laitettu isän nimelle.
Viisainta olisi naisen säilyttää oma nimensä naimisiin mennessä. Lapset äidin nimelle, oli isä sitten minkä niminen tahansa ja vaikka ero tulee ja uusi mies kuvioihin ja sille taas lapsi, niin ainakin äiti ja lapset pysyisi koko ajan saman nimisinä.
En jaksa ymmärtää, miten joku alkaa kantamaan ihan vieraan suvun nimeä omanaan. Ja hulluinta on että tiedän naisia jotka ovat eronneet miehestään ja vaikka ovat lapsettomia pitävät silti loppuelämänsä tämän entisen miehen sukunimen.
Itsestä olisi hullua seurustella miehen kanssa, joka olisi naimisiin mennessä ottanut vaimonsa nimen ja vaikka sitten olisivat eronneet niin mies vain kantaisi tuon naisen suvun nimeä. Monesti mietinkin, mitä nämä miehet miettivät, jotka seurustelevat naisen kanssa, jolla on ex-puolison sukunimi, vaikka erosta olisi kymmeniä vuosia, eikä yhteisiä lapsiakaan ole.
Tätä oon kans ihmetellyt, että miksi niille lapsille oikeastaan edes laitetaan se miehen nimi? Lapset jää eron sattuessa lähes poikkeuksetta äidille. Tiedän perheen, jossa naisella on neljä lasta kolmelle eri miehelle, ja kaikilla tietysti miehen sukunimi. Kolme näistä lapsista ei edes koskaan tapaa sitä isäänsä, jonka sukunimi heillä on. Olis vaan antanut äidin nimen niin koko perheellä olisi neljän eri nimen sijasta yksi nimi.
Täytyy sanoa, että yksi asia mitä en koskaan tule ymmärtämään on se, että parisuhteessa jossa nainen haluaisi avioitua ja mies ei halua, hankitaan silti yhteinen lapsi ja lapselle annetaan miehen sukunimi. Mietin missä naisen itsekunnioitus noissa kohdin on.
Minulle oli itsestään selvää, että avioliiton myötä otan miehen sukunimen.
Naimisiinmenostamme on aikaa kohta 35 vuotta, joten tuolloin tämä oli kaikille ihan normaali tapa.
Nettejä ja sähköposteja ei ollut tuohon aikaa juuri kellään, joten sometilien tmv. vaihtojakaan ei ollut.
Passin ja henkilöllisyystodistuksen uusiminen ei ollut iso asia, ajokorttia en omista.
Toimisin tänä päivänä sukunimiasiassa ihan samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Ööö?
Et ole tosissasi? 😂
Ei kaikki ole tekemisissä sukunsa kanssa.
Miksi vaimon pitää siihen liittyä?En minä ainakaan ole missään tekemisissä isoisäni kanssa, jolta sukunimeni tulee. Enkä hänen lastensa (enot/tädit) tai serkkujeni kanssa.
Miten kellään voi olla tuollainen ajattelutapa vuonna 2019?
Ööö?
Et ole tosissasi :D
Osa on hyvinkin paljon tekemisissä sukunsa kanssa.
Miksi vaimo ei saisi liittyä miehensä sukuun, jos niin haluaa tehdä?
Minä olen tekemissä isoisäni ja muunkin sukuni kanssa. Ei liene sinulta pois, jos joku elää erilailla kuin sinä.
Miten kellään voi olla tuollainen ajattelutapa yhtään minään vuonna?
Olit kovin jyrkkä mielipiteesi kanssa ja sanoit, että nainen liittyy miehensä sukuun.
Anteeksi, että toin esille toisen näkökulman.
Vaikka asuisin samalla kadulla mieheni suvun kanssa, en tajua, miksi minulla pitäisi olla sama nimi.
Olen jo nyt osa perhettä vaikka näemme harvoin ja minulla on äitini nimi...
Se ei ollut ongelma, että toit esiin eriävän mielipiteen. Se oli, millä tavalla sen toit. Naureskelu ja väheksyntä ei ole kovin kunnioittava tapa kertoa erilaisista näkemyksistä. Eikä se, että kaikkea verrataan omaan tilanteeseen. Minä ymmärrän hyvin, että jotkut haluavat pitää oman nimensä. Mutta minä en halua ja mielestäni minulla on täysi oikeus ajatella, että avioliitto on merkityksetön, jos ei ota miehen nimeä. Ihan samoin kuin sinulla on oikeus ajatella, ettei aviopuolisoilla tarvitse olla samaa nimeä.
Sinusta ei ole kuitenkaan väheksyvää julistaa avioliiton olevan mielestäsi merkityksetön, jos miehen sukunimeä ei oteta yhteiseksi nimeksi....? :D
Me pidimme molemmat omat sukunimemme. Mahdolliset lapsemme saavat meidän molempien sukunimet. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä lapset saivat miehen sukunimen, koska se on lyhyt, nätti ja toimii myös ulkomailla. Minun oma sukunimeni on suoraan sanoen ruma, siinä on ääkkösiä ja ulkomailla se on ihan mahdoton. Se on kuitenkin minun sukunimeni ja osa identiteettiäni, joten en vaihtanut sitä avioituessa.
Itse olin ainakin vain onnellinen, kun pääsin eroon riesana olleesta turhan tunnetusta sukunimestäni. Jos avioliitto ei olisi ollut odotettavissa, olisin vakavasti harkinnut sukunimen vaihtoa muutenkin. Ei kaikille synny lämpöisiä lapsuudenmuistoja, jotka loisivat jotain mystistä yhteenkuuluvuutta lapsuudennimeen. Lisäksi, jos kaupan kassatkin tenttaa juorunnälkäisinä pankkikortin nimestä niin ei paljoa kiinnosta pitää sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ajattelee sitoutuvansa loppuelämäkseen, kyllä ottaa yhteisen sukunimen.
Mutta jotkut menee naimisiin vain siksi ajaksi, kuin hyvältä tuntuu. Nuo ei ota sitä yhteistä nimeäkään.
Minä olen mennyt naimisiin jo 90-luvulla. Pidin oman sukunimeni ja mies omansa. Lapset ovat minun nimellä. Yhdessä ollaan vieläkin. Ei se yhteinen sukunimi mitään takaa, eikä ainakaan sitä, että pysytään loppuikä yhdessä. Päinvastoin. Moni pari joka avioitui samoihin aikoihin ja nainen vaihtoi nimensä miehen nimeen on nyt jo eronnut. Jotkut parikin kertaa. Eikä niiden perheet ole pysyneet saman nimisinä, kun lapset on jokainen eri nimellä, kun isäkin on eri ja lapset aina laitettu isän nimelle.
Viisainta olisi naisen säilyttää oma nimensä naimisiin mennessä. Lapset äidin nimelle, oli isä sitten minkä niminen tahansa ja vaikka ero tulee ja uusi mies kuvioihin ja sille taas lapsi, niin ainakin äiti ja lapset pysyisi koko ajan saman nimisinä.
En jaksa ymmärtää, miten joku alkaa kantamaan ihan vieraan suvun nimeä omanaan. Ja hulluinta on että tiedän naisia jotka ovat eronneet miehestään ja vaikka ovat lapsettomia pitävät silti loppuelämänsä tämän entisen miehen sukunimen.
Itsestä olisi hullua seurustella miehen kanssa, joka olisi naimisiin mennessä ottanut vaimonsa nimen ja vaikka sitten olisivat eronneet niin mies vain kantaisi tuon naisen suvun nimeä. Monesti mietinkin, mitä nämä miehet miettivät, jotka seurustelevat naisen kanssa, jolla on ex-puolison sukunimi, vaikka erosta olisi kymmeniä vuosia, eikä yhteisiä lapsiakaan ole.
Tätä oon kans ihmetellyt, että miksi niille lapsille oikeastaan edes laitetaan se miehen nimi? Lapset jää eron sattuessa lähes poikkeuksetta äidille. Tiedän perheen, jossa naisella on neljä lasta kolmelle eri miehelle, ja kaikilla tietysti miehen sukunimi. Kolme näistä lapsista ei edes koskaan tapaa sitä isäänsä, jonka sukunimi heillä on. Olis vaan antanut äidin nimen niin koko perheellä olisi neljän eri nimen sijasta yksi nimi.
Joo tämä se jaksaa ihmetyttää. Nykyään kun ainakin vielä äidin nimi on yleensä paljon käytännöllisempi.
Olemme mieheni kanssa puhuneet, että keksitään kokonaan uusi sukunimi ja vaihdetaan koko perhe nimemme siihen. Ei olla vaan vielä keksitty mitään varteenotettavaa, joten saa nähdä, jääkö lopulta toteutumatta :/
Ymmärrän ajatuksesi. Kuitenkin minua jaksaa ihmetyttää esim oma siskoni, joka parikymppisenä meni naimisiin ja vaihtoi nimensä, kuten siihen aikaan vielä oli pakko tehdä. No liitto päättyi 5-7 vuoden kuluttua eroon(en nyt tarkkaan muista oliko 5v vai 7v). Sisareni ei ole sen koommin ollut missään tekemisissä koko suvun kanssa mutta sukunimi on pysynyt ex- miehen suvun nimenä jo 40v. Lapsia heillä ei ollut, joten senkään takia ei nimeä olisi tarvinnut pitää edelleen. Itse en kyllä haluaisi kantaa ihan "vieraan" suvun nimeä, johon minulla ei olisi mitään yhteyttä.