Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte vaihtaa sukunimenne naimisiin mennessä?
27.04.2019 |
Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen... Eikö se ole kauhea vaiva, uusia kaikki kortit, sähköpostiosoitteet, sometilit ym. ja opetella sanomaan ja kirjoittamaan uusi nimi. Miten sen prosessin viitsii niin moni (yleensä nainen) käydä mukisematta läpi? Mikä siinä palkitsee? Moni sanoo, että on kiva kun koko perheellä on sama nimi, mutta kun lapset kasvaa isoiksi, niin hehän voi taas muuttaa omat nimensä joksikin ihan muuksi. Lisäksi voisi ajatella, että ihminen haluaisi pitemmän päälle olla samanniminen mieluummin omien kuin puolison verisukulaisten kanssa.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Ööö?
Et ole tosissasi? 😂
Ei kaikki ole tekemisissä sukunsa kanssa.
Miksi vaimon pitää siihen liittyä?En minä ainakaan ole missään tekemisissä isoisäni kanssa, jolta sukunimeni tulee. Enkä hänen lastensa (enot/tädit) tai serkkujeni kanssa.
Miten kellään voi olla tuollainen ajattelutapa vuonna 2019?
Juuri tällaisten kommenttien takia on täysin turhaa lähteä perustelemaan, miksi haluaa vaihtaa nimensä. Kun ei näe omaa napaansa pidemmälle, ei voi koskaan ymmärtää, että toisilla on erilaisia käsityksiä asioista kuin itselläsi on.
Mä niiiimenomaan koitan tässä ymmärtää, miksi joku haluaa luopua omasta nimestään liittyäkseen MIEHEN sukuun.
Paistaa oikein se, että ei missään nimessä mies liity naisen sukuun, vaan naisena on pakko naittautua muiden sukuihin.
Onko oikeasti noin vaikea ymmärtää, että naisella on ihan oma tahto? Ei miehen nimen ottamisessa ole kyse mistään pakko naittautumisesta, vaan siitä, että nainen ITSE HALUAA ottaa miehen nimen. Se on ihan oikeasti joillekin tärkeä asia ja kuuluu avioitumiseen. Ihan samoin kuin jotkut pitävät tärkeänä pitää sen oman nimensä. Silloin on kyse siitä, mitä nainen ITSE HALUAA. Ei kaikesta tarvitse vääntämällä vääntää mitään naisen alistamisjuttuja. Suomessa on ihan riittävät mahdollisuudet toteuttaa ihan omaa tahtoaan oli sitten nainen tai mies.
No ei kukaan väittänyt, että kukaan naista pakottaa nimensä vaihtamaan.
Kunhan ihmettelen, että miksi joku on valmis luopumaan nimestään.
Ja vastauksenkin sait jo moneen kertaan. Jopa tikkukirjaimilla. Ihminen vaihtaa nimensä, koska haluaa niin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Ööö?
Et ole tosissasi? 😂
Ei kaikki ole tekemisissä sukunsa kanssa.
Miksi vaimon pitää siihen liittyä?En minä ainakaan ole missään tekemisissä isoisäni kanssa, jolta sukunimeni tulee. Enkä hänen lastensa (enot/tädit) tai serkkujeni kanssa.
Miten kellään voi olla tuollainen ajattelutapa vuonna 2019?
Eiköhän tuo olekin provo.
Ei ole. Olin täysin tosissani. Ja niin kuin arvelinkin, täällä ei ymmärretä, että ihmisillä on erilaisia ajatusmalleja. Naureskellaan vaan ja syytellään provoksi. Kyllä on upeaa tämä suomalaisten suvaitsevaisuus!
Me ollaan menossa naimisiin, koska sitten on oikeudellisesti parempi asema toisiimme nähden ja se on merkki vahvemmasta sitoutumisesta, koska eroon vaaditaan paperien allekirjoittelua 😊
Ja jos rehellisiä ollaan, niin on kivaa, että saadaan sitten lähisukulaisilta ja perheeltä matkassaan rahaa häiden takia.
Mutta sinun mielestäni meidän kannattaisi jäädä avoliittoon, koska en halu nimeäni suvulta, jota tapaan kerran kaksi vuodessa? 😂
Mutta eihän naimisiinmeno ja siihen liittyvät oikeudelliset asiat tai sitoutuminen vaadi nimen muuttamista? Olen minäkin naimisissa, mutta en ottanut miehen sukunimeä. 19 vuotta on hyvin porskuteltu omilla nimillämme.
Missä muuten niitä yhteisiä sukunimiä sitten otetaan esiin tai korostetaan että "Hei, me ollaan Virtaset" ? En osaa kuvitella yhtään tilannetta, missä siitä olisi jotain hyötyä tai se olisi jotenkin tarpeellinen. Eipä siitä mitään haittaakaan ole. jokainen taaplaa tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oli itsestäänselvyys että vaihdan nimen mennessäni naimisiin. En kokenut sitä mitenkään hankalaksi tai vaivalloiseksi. Niin kuului mielestäni tehdä. En kokisi olevani kunnolla naimisissa jos meillä olisi eri sukunimi. Tämä ei toki tarkoita, että minusta kaikkien pitäisi vaihtaa nimensä naimisiin mennessä. Jokainen tekee sellaisen valinnan, joka tuntuu itsestään sopivalta. Minulle sopivinta oli vaihtaa nimi.
Ja tässä, arvon leidit, näette malliesimerkin siitä, minkä takia keskustelua aiheesta tarvitaan yhä. Asenteiden takia. Suurin osa naisista vaihtaa yhä sukunimensä ja syy on nimenomaan kulttuurillinen.
Miksi ei saisi pitää yllä kulttuurisia perinteitä, jos itse niin haluaa tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Minä kunnioitin mieheni maan tapoja ja pidin oman sukunimeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oli itsestäänselvyys että vaihdan nimen mennessäni naimisiin. En kokenut sitä mitenkään hankalaksi tai vaivalloiseksi. Niin kuului mielestäni tehdä. En kokisi olevani kunnolla naimisissa jos meillä olisi eri sukunimi. Tämä ei toki tarkoita, että minusta kaikkien pitäisi vaihtaa nimensä naimisiin mennessä. Jokainen tekee sellaisen valinnan, joka tuntuu itsestään sopivalta. Minulle sopivinta oli vaihtaa nimi.
Ja tässä, arvon leidit, näette malliesimerkin siitä, minkä takia keskustelua aiheesta tarvitaan yhä. Asenteiden takia. Suurin osa naisista vaihtaa yhä sukunimensä ja syy on nimenomaan kulttuurillinen.
Ja tässä, arvon leidit, näette malliesimerkin siitä, mitä pelkän oman navan tujottaminen saa aikaan. Näkökulmat kapeutuvat. Suurin osa naisista vaihtaa sukunimensä ja syynä on ihan vain se, että he itse haluavat niin tehdä. Taustalla voi olla kulttuurisia ym. perinteitä, mutta loppupelissä valinta on ihan naisen itsensä tekemä. Kukaan ei pakota nimenvaihtoon. Se on aivan yhtä vapaaehtoista kuin oman nimen pitäminenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".
Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään.
Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.
Vierailija kirjoitti:
Miksei jokainen saa valita itse, mitä sukunimensä kanssa tekee? Aina joku on moralisoimassa.
Juurikin näin. Joillekin on käsittämättömän vaikeaa ymmärtää, että on olemassa muitakin ajattelutapoja kuin heidän omansa. Ja tämän ketjun perusteella pahimmat suvaitsemattomuudet löytyvät sieltä oman nimensä pitäjien keskuudesta. Minäminäminä. Minun nimeni minun nimeni. Sokeasti vaan hoetaan edes yrittämättä ymmärtää muita näkemyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Yhtälailla mies liittyy vaimon sukuun kun naimisiin mennään. Sun perusteiden mukaan olisi siis parempi yhdistää nimet: Koskinen-Virtanen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei jokainen saa valita itse, mitä sukunimensä kanssa tekee? Aina joku on moralisoimassa.
Juurikin näin. Joillekin on käsittämättömän vaikeaa ymmärtää, että on olemassa muitakin ajattelutapoja kuin heidän omansa. Ja tämän ketjun perusteella pahimmat suvaitsemattomuudet löytyvät sieltä oman nimensä pitäjien keskuudesta. Minäminäminä. Minun nimeni minun nimeni. Sokeasti vaan hoetaan edes yrittämättä ymmärtää muita näkemyksiä.
Tämän keskustelun perusteella avioliitto ei ole aito tai se on merkityksetön ja olisi parempi pysyä avoliitossa jne, jos ei halua vaihtaa sukunimeä.
Lapsellista höttöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä saa varmasti liudan alapeukkuja näiltä "moderneilta itsenäisiltä" naisilta, mutta kerron silti. Minun mielestäni avioituessa nainen liittyy osaksi miehen sukua. Siksi on täysin luonnollista, että nainen myös ottaa miehensä suvun nimen. Oman näkemykseni mukaan on turhaa mennä naimisiin, jos ei ole valmis ottamaan miehensä nimeä. Silloin voi suosiolla pysytellä avoliitossa.
Nää sukunimihommat on niin kulttuurista riippuvaisiakin. Euroopassakin on maita, joissa perinteenä nimenomaan on ollut, ettei nimiä vaihdeta naimisiin mentäessä. Ja onpa yksi sellainenkin maa tässä melko lähellä, jossa ei sukunimiä ole laisikaan. Eikä siitäkään loppujen lopuksi niin kauan ole, kun Suomessa suurella osalla kansasta ei mitään sukunimiä ollutkaan, oltiin vain Liisa Matintyttäriä ja Pertti Erkinpoikia. Että ei se avioliitto sukunimestä ole kiinni, vaikka toki sekin on täysin ymmärrettävää, että haluaa perheelle yhteisen nimen.
Vierailija kirjoitti:
Ap otti hienossa tiivistelmässään esiin, että nimenvaihto perinne on melko tuore. Ihan mielenkiinnosta: milloin se on tullut tavaksi? Olen ollut siinä käsityksessä, että ainakin meidän suvussamme nimiä on vaihdettu niin pitkällä kuin sukua on tutkittu (muistaakseni on päästy 1700-l lopulle asti). Voin kyllä olla väärässä käsityksessä, koska en ole juurikaan perehtynyt tuohon sukututkimukseemme. Siksi kyselenkin tuota ajankohtaa. Jos jollain olisi oikeaa tietoa.
Wikipedian mukaan "Perinteinen tapa oli, että vaimo säilytti avioliitossa oman sukunimensä. Käytäntö alkoi murtua 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vuoden 1929 avioliittolaki sääti, että vaimon oli otettava miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi. Vuonna 1986 laki muuttui. Uusi sukunimilaki määräsi, että puolisot saattoivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat sukunimensä tai jompi kumpi puolisoista saattoi ottaa yhdistelmänimen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap otti hienossa tiivistelmässään esiin, että nimenvaihto perinne on melko tuore. Ihan mielenkiinnosta: milloin se on tullut tavaksi? Olen ollut siinä käsityksessä, että ainakin meidän suvussamme nimiä on vaihdettu niin pitkällä kuin sukua on tutkittu (muistaakseni on päästy 1700-l lopulle asti). Voin kyllä olla väärässä käsityksessä, koska en ole juurikaan perehtynyt tuohon sukututkimukseemme. Siksi kyselenkin tuota ajankohtaa. Jos jollain olisi oikeaa tietoa.
Johtunee siitä, että ennen tavallisilla ihmisillä ei ollut sukunimiä, vaan heidät tunnettiin sen talon nimellä, joka oli heidän kotitalonsa. Näin ainakin omassa suvussani, kun menee pitkälle menneisyyteen sukupuuta (meillä tutkittu 1500-luvulle äitini isän puolelta). Eli ihmisiin viitattiin esim. "Kuuselan Anna", jossa Kuusela oli talon/tilan nimi, eikä ihmisen sukunimi. Niistä vaan myöhemmin tuli sukunimiä. Eli voisi kuvitella, että näin ollen naisen nimi on muuttunut, kun hän on muuttanut miehensä taloon.
Vierailija kirjoitti:
"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".
Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään.
Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.
Kyllä ne ovat kaikkea muuta. Niissä avioliitolla on syvempi merkitys ja yhteenkuuluvuus halutaan osoittaa myös yhteisellä nimellä. Yleensähän yhteistä nimeä kannatetaan nimenomaan perinteiden vuoksi. Nämä spektaakkelihäät ovat sitten nykyajan pintaliitojuttu. Avioliitto nähdään vain juridisena sopimuksena ja/tai hyvänä syynä pitää kunnon bileet. Silloin on ihan sama vaihdetaanko nimeä vai ei. Ja silloin avioliitto päättyy eroon yli puolissa tapauksista. Perinteisemmässä ajatusmallissa usein se avioliitto otetaan enemmän tosissaan ja eroaminenkaan ei tapahdu heti ensimmäisen vastamäen kohdalla. Tämä näkyy hyvin mm. hyvin vanhoillisissa uskonlahkoissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että nainen pitäisi oman nimensä ja avioero on suuri synti ja häpeä. Kärjistetty esimerkki, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa, missä ne nimenvaihdon juuret ovat. Ei näyttämisenhalussa, vaan perinteessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap otti hienossa tiivistelmässään esiin, että nimenvaihto perinne on melko tuore. Ihan mielenkiinnosta: milloin se on tullut tavaksi? Olen ollut siinä käsityksessä, että ainakin meidän suvussamme nimiä on vaihdettu niin pitkällä kuin sukua on tutkittu (muistaakseni on päästy 1700-l lopulle asti). Voin kyllä olla väärässä käsityksessä, koska en ole juurikaan perehtynyt tuohon sukututkimukseemme. Siksi kyselenkin tuota ajankohtaa. Jos jollain olisi oikeaa tietoa.
Johtunee siitä, että ennen tavallisilla ihmisillä ei ollut sukunimiä, vaan heidät tunnettiin sen talon nimellä, joka oli heidän kotitalonsa. Näin ainakin omassa suvussani, kun menee pitkälle menneisyyteen sukupuuta (meillä tutkittu 1500-luvulle äitini isän puolelta). Eli ihmisiin viitattiin esim. "Kuuselan Anna", jossa Kuusela oli talon/tilan nimi, eikä ihmisen sukunimi. Niistä vaan myöhemmin tuli sukunimiä. Eli voisi kuvitella, että näin ollen naisen nimi on muuttunut, kun hän on muuttanut miehensä taloon.
Myös miehen nimi muuttui, jos hän meni johonkin taloon kotivävyksi, mies siis otti talon nimen.
Islannissa on hyvä malli: ei ole lainkaan sukunimiä. Kun täälläkin siirryttäisiin samaan malliin, loppuisi tämä iänikuinen jankkaaminen sukunimen vaihtamisesta.
Ei ollut mitään vaivaa, ennemminkin laiskuutta minulla kun henkkareihin vaihdoin nimen vasta kahden vuoden päästä nimenmuutoksesta :D ja haluan juu että minulla ja puolisolla on sama sukunimi kun avioliitto solmittiin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".
Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään.
Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.
Kyllä ne ovat kaikkea muuta. Niissä avioliitolla on syvempi merkitys ja yhteenkuuluvuus halutaan osoittaa myös yhteisellä nimellä. Yleensähän yhteistä nimeä kannatetaan nimenomaan perinteiden vuoksi. Nämä spektaakkelihäät ovat sitten nykyajan pintaliitojuttu. Avioliitto nähdään vain juridisena sopimuksena ja/tai hyvänä syynä pitää kunnon bileet. Silloin on ihan sama vaihdetaanko nimeä vai ei. Ja silloin avioliitto päättyy eroon yli puolissa tapauksista. Perinteisemmässä ajatusmallissa usein se avioliitto otetaan enemmän tosissaan ja eroaminenkaan ei tapahdu heti ensimmäisen vastamäen kohdalla. Tämä näkyy hyvin mm. hyvin vanhoillisissa uskonlahkoissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että nainen pitäisi oman nimensä ja avioero on suuri synti ja häpeä. Kärjistetty esimerkki, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa, missä ne nimenvaihdon juuret ovat. Ei näyttämisenhalussa, vaan perinteessä.
Höpsis, mitä analyysiä syvemmistä merkityksistä. Myös perinteisistä syistä nimeä vaihtaneet eroavat ja sitten pitääkin kaiken muun lisäksi riidellä myös sukunimestä. Oman nimen pitäminen ei tarkoita sitä, että avioituisi kevyesti ja suunnittelisi eroa alusta alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle oli itsestäänselvyys että vaihdan nimen mennessäni naimisiin. En kokenut sitä mitenkään hankalaksi tai vaivalloiseksi. Niin kuului mielestäni tehdä. En kokisi olevani kunnolla naimisissa jos meillä olisi eri sukunimi. Tämä ei toki tarkoita, että minusta kaikkien pitäisi vaihtaa nimensä naimisiin mennessä. Jokainen tekee sellaisen valinnan, joka tuntuu itsestään sopivalta. Minulle sopivinta oli vaihtaa nimi.
Ja tässä, arvon leidit, näette malliesimerkin siitä, minkä takia keskustelua aiheesta tarvitaan yhä. Asenteiden takia. Suurin osa naisista vaihtaa yhä sukunimensä ja syy on nimenomaan kulttuurillinen.
Ja tässä, arvon leidit, näette malliesimerkin siitä, mitä pelkän oman navan tujottaminen saa aikaan. Näkökulmat kapeutuvat. Suurin osa naisista vaihtaa sukunimensä ja syynä on ihan vain se, että he itse haluavat niin tehdä. Taustalla voi olla kulttuurisia ym. perinteitä, mutta loppupelissä valinta on ihan naisen itsensä tekemä. Kukaan ei pakota nimenvaihtoon. Se on aivan yhtä vapaaehtoista kuin oman nimen pitäminenkin.
Ja tässä, arvon leidit, näette malliesimerkin siitä, miten voidaan sekoittaa kulttuurillinen painostus omaan vapaaseen tahtoon. Luullaan, että ihan itse tein tämän päätöksen, vaikka siihen vaikuttaa yhteiskunta, muut ihmiset, ja opitut tavat ja perinteet mitä suurimmissa määrin. Jos näin ei olisi, niin todennäköisesti nimeä vaihtavista pariskunnista noin puolet ottaisi naisen sukunimen ja puolet miehen sukunimen. Kuitenkin suurin osa ottaa miehen sukunimen.
Tässäkin ketjussa on useita paljonpuhuvia viestejä siitä, miten kyse on lopulta vaan kulttuurista. Joku kommentoi että ei koe olevansa oikeasti naimisissa, jos ei ota miehensä nimeä. Huhhuhhoijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Avioliitto on merkityksetön jos ei olla saman nimisiä".
Nämä on niitä avioliittoja joissa naimisiinmeno oli "kermakakku-hääpuku-bridezilla" spektaakkeli, esiintyy läheisriippuvuutta ja avioero on valmis kymmenen vuoden sisään.
Kyllä se hyvä avioliitto vaatii ihan muuta kuin saman sukunimen.
Kyllä ne ovat kaikkea muuta. Niissä avioliitolla on syvempi merkitys ja yhteenkuuluvuus halutaan osoittaa myös yhteisellä nimellä. Yleensähän yhteistä nimeä kannatetaan nimenomaan perinteiden vuoksi. Nämä spektaakkelihäät ovat sitten nykyajan pintaliitojuttu. Avioliitto nähdään vain juridisena sopimuksena ja/tai hyvänä syynä pitää kunnon bileet. Silloin on ihan sama vaihdetaanko nimeä vai ei. Ja silloin avioliitto päättyy eroon yli puolissa tapauksista. Perinteisemmässä ajatusmallissa usein se avioliitto otetaan enemmän tosissaan ja eroaminenkaan ei tapahdu heti ensimmäisen vastamäen kohdalla. Tämä näkyy hyvin mm. hyvin vanhoillisissa uskonlahkoissa. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että nainen pitäisi oman nimensä ja avioero on suuri synti ja häpeä. Kärjistetty esimerkki, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa, missä ne nimenvaihdon juuret ovat. Ei näyttämisenhalussa, vaan perinteessä.
Höpsis, mitä analyysiä syvemmistä merkityksistä. Myös perinteisistä syistä nimeä vaihtaneet eroavat ja sitten pitääkin kaiken muun lisäksi riidellä myös sukunimestä. Oman nimen pitäminen ei tarkoita sitä, että avioituisi kevyesti ja suunnittelisi eroa alusta alkaen.
Kyllä siitä väistämättä pieni varmistelun maku jää, kun pidetään omat nimet. Ei siiten tarvitse riidellä sukunimestä, jos satutaan eroamaan...
Mutta tämä vain minun näkemykseni. Muilla saa olla toisenlaiset näkemykset.
Miksei jokainen saa valita itse, mitä sukunimensä kanssa tekee? Aina joku on moralisoimassa.