Lue keskustelun säännöt.
Miehet jotka ei kasvakaan isyyteen? Kuinka kauan naisen pitää silti tukea sitä kasvua?
21.04.2019 |
Meillä on pieni lapsi, joka täytti tänään 7 kk. Lapsi on yhdessä toivottu, kävimme jonkun aikaa jopa lapsettomuushoidoissa ennen kuin yhden keskenmenon jälkeen raskaus onnistui. Mieheni on vastuullinen, kotitöitä tekevä hyvä mies, joka oli pitkään haaveillut perheestä. No ilmeisesti perhe ei sitten ollutkaan sitä mitä oletti. Tai lapsi. Tai isyys. Mies ei ole lapsen syntymän jälkeen halunnut juurikaan viettää aikaa lapsensa kanssa, ei hoitaa häntä jne. On mieluummin harrastuksissaan kuin lapsen kanssa. Lapsen kanssa ollessa ei tiedä mitä tehdä vauvan kanssa eikä tiedä mitä tehdä, jos vauvalla on vaikka itku, nälkä, märkä vaippa tms. Tai tietenkin oikeasti tietää, mutta se ei missään hänen tekemisissään näy. Ei halua olla kahden lapsen kanssa, koska silloin joutuisi hoitamaan häntä eikä voisi vain uppoutua netflixiin sohvalle. Olen väsynyt tähän, ja pettynyt myös. Olen yrittänyt ymmärtää miestä ja sitä, että isyys on iso muutos jne ja antaa miehen tehdä asiat omalla tavallaan (vaikka se oma tapa on netflix ja sylissä vauva jonka märkä vaippa vuotaa yli eikä mies sitä vaihda).
Olen puhunut neuvolassa tästä, ja siellä aina sanotaan, että "joillakin miehillä kestää kasvaa isyyteen" ja "naisen pitää vain olla ymmärtäväinen ja kärsivällisesti vain tukea sitä isyyteen kasvamista, jos se ottaa aikansa". Minusta kylläkin tuntuu, että se terveydenhoitaja sanoo noin, koska hänen pitää sanoa noin, mutta oikeasti ymmärtää minun pettymystä hyvin eikä esim. ystäväänsä käskisi vain tukemaan isyyteen kasvamista loputtomiin.
Miksi joillakin miehillä kestää niin kauan "kasvaa" isyyteen? Ja kuinka kauan naisen pitää sitä vain tukea??!! Olen nyt tukenut sitä tasan 7 kk eikä sitä kasvua ole tapahtunut. Mitä nämä miehet ovat, jotka halusivat perheen, mutta eivät kasvakaan isyyteen?? Eikö ne kasvaisi, jos haluaisivat kasvaa?? Ja miksi naisen tehtävä on tukea ja tukea sitä kasvua? Miksei riitä, että nainen huolehtii omasta äitiydestään???
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isyys ei ole sama asia kuin vauvan hoivaaminen.
Vauvaa hoivaamalla kasvaa isyyteen ja lapsi oppii luottamaan isäänsä. Ei se vahva side lapsen ja vanhemman välillä synny kuin olemalla paljon yhdessä ja vastasyntyneen kohdalla se on juurikin sitä hoivaamista.
Ei minulla ole mitään side- tai luottamusongelmia isäni kanssa, vaikka hän olikin hoitovuorossa vain yhtenä iltana viikossa ollessani lapsi. Täytyykin kysellä ikätovereiltani, ovatko he jotenkin kärsineet siitä että vaippansa on vaihtanut pääsääntöisesti äiti eikä isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Ja huvittavinta on nämä "pitää etukäteen sopia ja puhua asioista niin ei tule sitten yllätyksenä". Joopa joo ja önnönnöö. Kyllä ne unohtuu siinä matkalla moneen kertaan monelta mieheltä mitä on puhuttu. Viimeistään ne on unohtuneet siinä kohtaa, kun se lapsi on huutanut koliikkiaan 2 kuukautta putkeen, ja on yön seitsemäs heräämiskierros menossa.
Itse odotin 6 vuotta tuota maagista isäksi kasvamista. Minun paluu töihin vain pahensi tilannetta. Nyt eron jälkeen isä on isä n. 2-3 päivää viikossa, vaikuttaa olevan hänelle se maksimimäärä mihin kykenee. Onhan se toki enemmän kuin mihin moni muu mies pystyy...
Jos vielä joskus edes harkitsen lisääntymistä jonkun kakslahkeisen kanssa, niin minua saa lyödä avarilla poskelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kommenttien perusteella moni nainen (ja moderni mies?) ei tiedä, että suuri osa miehistä ei varsinaisesti halua lapsia, vaan suostuu siihen tehdäkseen naisensa onnelliseksi. Onko kohtuutonta, että päävastuu lapsesta on sillä, joka sitä enemmän on halunnut?
Työn- ja vastuunjaosta kannattaa sopia jo siinä vaiheessa, kun lisääntymisestä vasta neuvotellaan.
Vaikuttaa siltä että miehet olettavat vauvanhoidon olevan ensisijaisesti naisen vastuulla myös silloin, kun ovat itse ehdottaneet raskautta.
Tässä asiassa naisten kannattaa tosiaan lopettaa naiivi olettaminen, että mies tulee osallistumaan 50-50 vauvanhoitoon, ja etukäteen sopia pelisäännöistä. Älkää olettako mitään.
Aika suuri ongelma nykyään on se, kun naiset tästä viisastuneena OVAT sopineet pelisäännöistä miestensä kanssa etukäteen, mutta osalle miehistä näiden pelisääntöjen rikkominen ei olekaan mikään ongelma sitten kun yhdessä sovittujen pelisääntöjen pohjalta ja mukaan hankittu lapsi on jo maailmassa. Minulta ainakin menisi miehen kunnioitus totaalisesti tuolloin, eikä silloin parisuhteen jatkamiselle ole paljon eväitä.
Miehiltä kaivataan siis enemmän rehellisyyttä ja realismia lasten hankinnan suunnitteuvaiheeseen jo, sekä sitä etukäteen yhdessä sovitun vastuun kantoa kun lapsen on päättänyt hankkia. Eikä epämääräisiä etukäteisutopioita miten aktiivisesti mies ottaa lapsensa elämäänsä kunhan se on maailmaan putkahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kommenttien perusteella moni nainen (ja moderni mies?) ei tiedä, että suuri osa miehistä ei varsinaisesti halua lapsia, vaan suostuu siihen tehdäkseen naisensa onnelliseksi. Onko kohtuutonta, että päävastuu lapsesta on sillä, joka sitä enemmän on halunnut?
Työn- ja vastuunjaosta kannattaa sopia jo siinä vaiheessa, kun lisääntymisestä vasta neuvotellaan.
Vaikuttaa siltä että miehet olettavat vauvanhoidon olevan ensisijaisesti naisen vastuulla myös silloin, kun ovat itse ehdottaneet raskautta.
Tässä asiassa naisten kannattaa tosiaan lopettaa naiivi olettaminen, että mies tulee osallistumaan 50-50 vauvanhoitoon, ja etukäteen sopia pelisäännöistä. Älkää olettako mitään.
Aika suuri ongelma nykyään on se, kun naiset tästä viisastuneena OVAT sopineet pelisäännöistä miestensä kanssa etukäteen, mutta osalle miehistä näiden pelisääntöjen rikkominen ei olekaan mikään ongelma sitten kun yhdessä sovittujen pelisääntöjen pohjalta ja mukaan hankittu lapsi on jo maailmassa. Minulta ainakin menisi miehen kunnioitus totaalisesti tuolloin, eikä silloin parisuhteen jatkamiselle ole paljon eväitä.
Miehiltä kaivataan siis enemmän rehellisyyttä ja realismia lasten hankinnan suunnitteuvaiheeseen jo, sekä sitä etukäteen yhdessä sovitun vastuun kantoa kun lapsen on päättänyt hankkia. Eikä epämääräisiä etukäteisutopioita miten aktiivisesti mies ottaa lapsensa elämäänsä kunhan se on maailmaan putkahtanut.
Sama juttu. Meillä toimi sovitusta kiinni pitäminen. Jos ei olisi toiminut, olisin kokenut samanlaiseksi luottamuksen pettämiseksi kuin avioliiton ulkopuoliset suhteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kommenttien perusteella moni nainen (ja moderni mies?) ei tiedä, että suuri osa miehistä ei varsinaisesti halua lapsia, vaan suostuu siihen tehdäkseen naisensa onnelliseksi. Onko kohtuutonta, että päävastuu lapsesta on sillä, joka sitä enemmän on halunnut?
Työn- ja vastuunjaosta kannattaa sopia jo siinä vaiheessa, kun lisääntymisestä vasta neuvotellaan.
Vaikuttaa siltä että miehet olettavat vauvanhoidon olevan ensisijaisesti naisen vastuulla myös silloin, kun ovat itse ehdottaneet raskautta.
Tässä asiassa naisten kannattaa tosiaan lopettaa naiivi olettaminen, että mies tulee osallistumaan 50-50 vauvanhoitoon, ja etukäteen sopia pelisäännöistä. Älkää olettako mitään.
Aika suuri ongelma nykyään on se, kun naiset tästä viisastuneena OVAT sopineet pelisäännöistä miestensä kanssa etukäteen, mutta osalle miehistä näiden pelisääntöjen rikkominen ei olekaan mikään ongelma sitten kun yhdessä sovittujen pelisääntöjen pohjalta ja mukaan hankittu lapsi on jo maailmassa. Minulta ainakin menisi miehen kunnioitus totaalisesti tuolloin, eikä silloin parisuhteen jatkamiselle ole paljon eväitä.
Miehiltä kaivataan siis enemmän rehellisyyttä ja realismia lasten hankinnan suunnitteuvaiheeseen jo, sekä sitä etukäteen yhdessä sovitun vastuun kantoa kun lapsen on päättänyt hankkia. Eikä epämääräisiä etukäteisutopioita miten aktiivisesti mies ottaa lapsensa elämäänsä kunhan se on maailmaan putkahtanut.Sama juttu. Meillä toimi sovitusta kiinni pitäminen. Jos ei olisi toiminut, olisin kokenut samanlaiseksi luottamuksen pettämiseksi kuin avioliiton ulkopuoliset suhteet.
Jatkoa: meidän etukäteissopimukset eivät olleet epämääräisiä, mikä varmaan auttoi. Tämä vaati tietysti myös minulta sovitusta kiinni pitämistä, kun en voinut vaatia mieheltä enempää kuin mihin hän oli suostunut. Hyvin meni ja nyt ollaan tyytyväisiä pikkukoululaisen vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ala hötkyilemään. Se että mies katsoo miluummine netfliksiä kuin 7kk vauvaa ei ole mitenkään verrannollinen siihen millainen isä hänestä tulee kun lapsi kasvaa. Moni isä alkaa isäilemään vasta sitten kun lapsi tajuaa puhetta ja sen kanssa voi jotain jo tehdä. Sinun ei tarvitse "tukea isäksi kasvamista" pakottamalla miestä vauvan kanssa vuorovaikutuskontaktiin, arvostelemalla, syyllistämällä ja painostamalla isää siinä vieressä. Jos jätät vauvan isän kanssa vaikka päiväksi kahden, niin mistä tiedät mitä siellä on tapahtunut sinun ollessasi poissa, että on vain tv:tä katsottu? Ettet vain hengittäisi jatkuvasti isän niskaan arvostellen ja moittien mitä kaikkea hän tekee väärin?
Mitä v€ttua?! Vanhemmuus ei ole mitään rusinat pullasta-hommaa jossa vastuuta voi alkaa ottamaan sitten kun itsestä siltä tuntuu ja lapsi on itselle viihdyttävä. Entä jos äitikin päättää että nääh, palataan asiaan sitten kun mukula pesee itse pyykkinsä? Ai niin, äidillehän ei tätä suoda vaan koppi pitää ottaa heti.
Näin se on. Et sinä voi pakottaa ketään toimimaan asioissa niin kuin juuri sinä haluat, etkö ole tätä vielä oppinut? Jos sinä teet lapsia, niin sinä hoidat niitä, ei sen kummempaa. Et voi itkeä isää, mummoa naapuria ketään siihen että hänen on nyt ihan pakko tehdä niin kuin sinä sanot, tuntea niin kuin sinä käsket, ja niin pois päin. Luulisi että tämän sanoo järki, mutta ei näytä sanovan monellekaan teistä.
Ihan tämä sama pätee lapsen isään. Jos mies tekee lapsia, hänen on itse hoidettava niitä. Näin se vaan menee.
Lapsen geeneistä on puolet mieheltä ja mies kun siittiöt laskee menemään niin hän on vastuullinen seurauksista ihan tasan siinä missä äitikin.
Tämä ei muuksi muutu vaikka miehen on paljon helpompi vastuustaan luistaa.Ei mene, koska et voi pakottaa toista. Koitahan nyt jo uskoa... Ainoa mitä voi pakottaa, on elareiden maksaminen, ei muuta. Jos toinen luistaa vastuustaan, niin sinä et voi sille yhtään mitään. Kenenkään ei ole pakko hoitaa lapsia, ei vaikka ne olisivat omia. Se että äiti haluaa lapsiansa hoitaa, niin hoitakoon, jos isä ei halua, ei häntä voi siihen pakottaa. Aika suloista kyllä että olet niin naiivi, että luulet ett kun sinä sanot että jonkun pitää tehdä jotain, niin hän muka myöskin niin tekisi. Et voi pakottaa, piste.
Niin, äidin ei tarvitse pakottaa isää hoitamaan lastaan, koska lainsäätäjä on sen jo tehnyt. Jos isä on lapsensa kanssa kahden, on hänellä lain sanelema velvollisuus huolehtia lapsesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kommenttien perusteella moni nainen (ja moderni mies?) ei tiedä, että suuri osa miehistä ei varsinaisesti halua lapsia, vaan suostuu siihen tehdäkseen naisensa onnelliseksi. Onko kohtuutonta, että päävastuu lapsesta on sillä, joka sitä enemmän on halunnut?
Työn- ja vastuunjaosta kannattaa sopia jo siinä vaiheessa, kun lisääntymisestä vasta neuvotellaan.
Vaikuttaa siltä että miehet olettavat vauvanhoidon olevan ensisijaisesti naisen vastuulla myös silloin, kun ovat itse ehdottaneet raskautta.
Tässä asiassa naisten kannattaa tosiaan lopettaa naiivi olettaminen, että mies tulee osallistumaan 50-50 vauvanhoitoon, ja etukäteen sopia pelisäännöistä. Älkää olettako mitään.
Aika suuri ongelma nykyään on se, kun naiset tästä viisastuneena OVAT sopineet pelisäännöistä miestensä kanssa etukäteen, mutta osalle miehistä näiden pelisääntöjen rikkominen ei olekaan mikään ongelma sitten kun yhdessä sovittujen pelisääntöjen pohjalta ja mukaan hankittu lapsi on jo maailmassa. Minulta ainakin menisi miehen kunnioitus totaalisesti tuolloin, eikä silloin parisuhteen jatkamiselle ole paljon eväitä.
Miehiltä kaivataan siis enemmän rehellisyyttä ja realismia lasten hankinnan suunnitteuvaiheeseen jo, sekä sitä etukäteen yhdessä sovitun vastuun kantoa kun lapsen on päättänyt hankkia. Eikä epämääräisiä etukäteisutopioita miten aktiivisesti mies ottaa lapsensa elämäänsä kunhan se on maailmaan putkahtanut.Sama juttu. Meillä toimi sovitusta kiinni pitäminen. Jos ei olisi toiminut, olisin kokenut samanlaiseksi luottamuksen pettämiseksi kuin avioliiton ulkopuoliset suhteet.
Jatkoa: meidän etukäteissopimukset eivät olleet epämääräisiä, mikä varmaan auttoi. Tämä vaati tietysti myös minulta sovitusta kiinni pitämistä, kun en voinut vaatia mieheltä enempää kuin mihin hän oli suostunut. Hyvin meni ja nyt ollaan tyytyväisiä pikkukoululaisen vanhempia.
Meilläkin oli etukäteen tehtynä konkreettiset sopimukset vauvan hoidosta ja isyyslomista ja muista, mutta eipä ne silti pitäneet vaikka vaadin. Mies meni ihan lukkoon vauvasta ja sanoi, että ei pysty eikä kykene vaikka tietää luvanneensa. Siinä meni samalla minun kaikki halut parisuhteen jatkoon hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhutaan hienosti isyyteen kasvamisesta, niin kuin siihen ilman muuta menisi aikaa. Totuus on, että isyyteen ruvetaan. Se alkaa siitä hetkestä, kun tulee isäksi. Samalla tavalla, kuin äitiyskin. Ei siihenkään kasveta pikku hiljaa, vaan aletaan. Isyyteen ja äitiyteen kasvaminen on sitä, kun päätetään hankkia lapsi ja sitä odotetaan 9 kk.
Näin se teoriassa menee. Ja joillakin se oikeasti menee näin ihan käytännössäkin.
Mutta sitten on näitä, jotka ei viitsisi mitään eikä jaksaisi hoitaa lasta eikä kiinnosta yhtään jne. Eli yhtään ei ole valmistauduttu ajatukseen. Kaikki onkin yllätystä, että kuinka se nyt näin on.
Aika heppoisesti monet lähtee hankkimaan jälkikasvua itselleen.
Täällä kirjoitettiin, että jos sitten vaan kylmästi jättää lapsen isälle viikonlopuksi, että tämä sillä aikaa opettelisi siihen isyyteen, niin alta aikayksikön se lapsi lähtee mummolaan hoitoon. Siinä on vinha perä. Ja sitten siellä mummolassa lapsen äiti manataan alimpaan helvettiin, että kuinka se tuolla lailla vaan lähti ja jätti lapsensa, on siinä äiti jne. Asenteet on tiukassa.
Monet miehet pitää vieläkin itsestäänselvyytenä, että lapsi on äidin lapsi ja isä on lapsen väliaikainen leikkikaveri, joskus. Miehellähän on se muu elämä, on työ ja harrastukset ja kaverit ja kaikki sellainen, eihän siihen lapsi mahdu kuin pieninä annoksina joskus. Vapaa-aikakin on saatava siis itselle omiin menoihin, lapsihan on äidin ja äidillä pysyy. Ja pysyy äitikin kotona mukavasti, ei pääse mihinkään liikoja lepattamaan.
Tulee mieleen yksi tuntemani pariskunta, jotka erosi. Lapsi jäi äidilleen ja kävi isällä sen joka toinen viikonloppu. Mies otti vapauttaan takaisin minkä ehti. Oli kuulemma uusia äitejäkin siellä aina välillä miestä viihdyttämässä sen viikonlopunkin, minkä lapsi oli isällään. Eri "äitien" kanssa käytiin huvipuistoissa ja uimahallissa jne. Joskus oli sinäkin aikana päästävä jonnekin, niin miehen äiti tuli lasta hoitamaan. Sitten kerran sattui mies näkemään sen ex-vaimonsa istumassa terassilla jonkun miespuolisen kanssa, niin nousi kauhea meteli. Että miten se exä voi siellä istua, kun sillä on lapsi! Senhän pitäisi olla kotona sen lapsensa kanssa, eikä missään terassilla kenenkään äijän kanssa! Hirveä huuto ja mekastus ja lastenvalvojalle kanteleminen. No, lapsi oli ihan normaalisti kummitätinsä kanssa kesälomamatkalla. Omassa käytöksessään mies ei nähnyt mitään ihmeellistä.
Isän vastuuta voisi alleviivata ihan niistä vauvan ensihenkäisyistä lähtien. Eli ei odoteta, että mies nyt ensin kasvaa isyyteen ja sitten alkaa hoitaa vauvaa, vaan mies hoitaa vauvaa ja kasvaa isyyteen siinä samalla.
Itse jouduin kiireiseen sektioon. Vauva vietiin osastolla odottavan isänsä luo, kun itse vietin pitkän aikaa ensin kiinniommeltavana ja sen jälkeen heräämössä.
Vauva nukkui ensin isänsä sylissä, sitten kätilöt/hoitajat opettivat miehelle mm. vaipanvaihtoa ja muuta vauvan perushoitoa.
Kun pääsin lopulta synnyttäneiden osastolle, oli mies tohkeissaan kun oli sillä aikaa oppinut jo paljon vauvanhoidosta ja ylpeänä vaihtelikin vauvalle vaippoja jne. kun en vielä itse pystynyt kävelemään.
Vastuunkanto jatkui edelleen kotonakin, ja jatkuu yhä ("vauva" on jo taaperoiän ylittänyt pikkulapsi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän naistakaan kukaan opasta. Kuinka vaikeaa on vaihtaa vaippa ja laittaa pilttipurkista ruokaa lapsen suuhun? Googlettaa?
Eikö miehet osaa itsekään syödä tai vaihtaa alushousujaan?
Housuvaipat puetaan kuin alushousut ja irrotetaan repimällä sivuista irti.
Jos tämä on vaikeaa, miten alunperin edes lapsenteko onnistui? Miten mies löysi reiän?
Vierailija kirjoitti:
Eihän naistakaan kukaan opasta. Kuinka vaikeaa on vaihtaa vaippa ja laittaa pilttipurkista ruokaa lapsen suuhun? Googlettaa?
Eikö miehet osaa itsekään syödä tai vaihtaa alushousujaan?
Housuvaipat puetaan kuin alushousut ja irrotetaan repimällä sivuista irti.
Jos tämä on vaikeaa, miten alunperin edes lapsenteko onnistui? Miten mies löysi reiän?
Kyllä minua vaan opastettiin synnärillä vaipanvaihdoista jne. Ihan asiallista, kun eipä minullakaan ollut ennen äidiksi tulemista mitään kokemusta pikkuvauvojen hoitamisesta. Onneksi sentään sairaalassa meininki ei ole sitä, että "kato googlesta!" 👍
Ja vastasyntyneelle ei muuten syötetä pilttiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä ymmärrän että lapsen syntymä käynnistää myös miehessä elämänkriisin ja nostaa omat lapsuuden traumat esiin - aivan kuten meillä naisillakin kun esikoinen saapuu. Meillä on turvallinen avioliitto, missä saa olla heikko ja etsiä paikkaansa myös vanhemmuuden osalta.
Puolisoni kasvoi kyllä isäksi ja aloitti sen heti synnäriltä, mutta matkan varrelle mahtui niitäkin vaiheita kun mies lamaantui sohvalle eikä kyennyt olemaan lapsen kanssa. Mulla oli näitä vaiheita myös. Nyt meillä on kaksi leikki-ikäistä ja elämä on tasaista. Olemme pääosin hyviä vanhempia ja joskus huonoja.
En tiedä tarviiko kummankaan tukea toisen vanhemmuutta, mutta puhua pitää aina ja ymmärrystä on riitettävä. Jos ei ole turvallista liittoa, ei oikein voi kasvaakaan yhdessä.
Jaa, en osaa vastata tähän. Minä hoidin lapset itse kun miehestä ei ollut siihen. En olisi uskaltanut jättää vauvaa ja varsinkaan taaperoita miehen hoidettavaksi viikonlopuksi, en edes päiväksi. Eivät olisi varmaan olleet enää hengissä miehen viikonloppuhoitamisen jäljiltä. Mies ei vahtinut, saattoi nukkua kun taapero oli yksin hereillä, ei ruokkinut lapsia vaikka söi itse, ei ulkoiluttanut, ei laittanut päiväunille, ei yöunille, ei sulkenut turvaportteja.
Pari vahinkoa sattui ja sen jälkeen hoidin itse tai pyysin äitiäni hoitamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa, en osaa vastata tähän. Minä hoidin lapset itse kun miehestä ei ollut siihen. En olisi uskaltanut jättää vauvaa ja varsinkaan taaperoita miehen hoidettavaksi viikonlopuksi, en edes päiväksi. Eivät olisi varmaan olleet enää hengissä miehen viikonloppuhoitamisen jäljiltä. Mies ei vahtinut, saattoi nukkua kun taapero oli yksin hereillä, ei ruokkinut lapsia vaikka söi itse, ei ulkoiluttanut, ei laittanut päiväunille, ei yöunille, ei sulkenut turvaportteja.
Pari vahinkoa sattui ja sen jälkeen hoidin itse tai pyysin äitiäni hoitamaan.
Jatkuiko teidän parisuhde silti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän naistakaan kukaan opasta. Kuinka vaikeaa on vaihtaa vaippa ja laittaa pilttipurkista ruokaa lapsen suuhun? Googlettaa?
Eikö miehet osaa itsekään syödä tai vaihtaa alushousujaan?
Housuvaipat puetaan kuin alushousut ja irrotetaan repimällä sivuista irti.
Jos tämä on vaikeaa, miten alunperin edes lapsenteko onnistui? Miten mies löysi reiän?
Kyllä minua vaan opastettiin synnärillä vaipanvaihdoista jne. Ihan asiallista, kun eipä minullakaan ollut ennen äidiksi tulemista mitään kokemusta pikkuvauvojen hoitamisesta. Onneksi sentään sairaalassa meininki ei ole sitä, että "kato googlesta!" 👍
Ja vastasyntyneelle ei muuten syötetä pilttiä.
Mulle ei opastettu. Ja näiden 7kk lapsi ei ole vastasyntynyt, ja esimerkkinä olis muutenkin voinut olla mikä tahansa vaihe. Meillä ainakin kiinteät aloitettiin pikkuhiljaa muistaakseni 4kk iässä. Alusta asti kaikki asiat voi ottaa selvää helposti, ei siinä kenenkään tarvitse opastaa. Lastenhoito on helppoa.
Meille on mieheni kanssa siunaantunut jo monta lasta joten asiasta on kertynyt paljon kokemusta. Mieheni on sellainen että vauvat eivät kertakaikkiaan ole hänen juttunsa. Hän hoitaa kyllä sektion jälkeen vauvan äärimmäisen hienosti ensimmäiset kaksi viikkoa kun itse toivun ja sen jälkeen vauva onkin minun vastuullani. Hän kuitenkin kaikin tavoin tukee minun äitiyttäni, hän puolustaa oikeuttani imettää lasta niin pitkään kuin haluan ja niin julkisesti kuin halua ja hän tarjoaa taloudellisesti kaiken tarvittavan ja hän huolehtii isommista lapsista ja touhuaa heidän kanssaan kaikkea mahdollista jne jne
Olen hyväksynyt alusta asti että tämä on hänen tapansa olla isä. Vauva-aikana hän keskittyy talouden turvaamiseen ja äidin tukemiseen. Sitten kun lapset oppivat puhumaan ja touhuamaan eli yli 1 vuotiaana mieheni muuttuu kokonaan ja osaa olla lasten kanssa ihan eri tavalla.
Omassa suvussani kaikki miehet, oma isänikin, ovat olleet tällaisia joten olen pitänyt asiaa normaalina. Oma isäni oli ihan huippu mutta hänkin jätti vauvat äidin hoivaan ja tuki äärimmäisen vahvasti imetystä ja sitten kun olimme isompia hän otti aktiivisen, keskustelevan, läsnäolevan vahva isän roolin.
Ap, kenties miehesikin on tätä miestyyppiä? Toivoa on, mutta toki on vaikea nähdä valoa tunnelin päässä kun tämä on ensimmäinen lapsi etkä vielä tiedä miten asiat tulevat muuttumaan.
Ap, isä osaa varmaankin lukea? Hommaa hänelle jokin perustason vauvanhoito-opaskirja ja/tai pyydä joku lastenhoidon ammattilainen opastamaan isälle perusasiat. Silloin ei ainakaan ole kyse nalkutuksesta tai vaimon mutu-jutuista. Kysy rakastaako hän lastaan ja haluaako hänen voivan hyvin myös ollessaan isän kanssa. Kysy haluaako hän olla täysivaltainen vanhempi perheessä. Vastaukset auttavat sinuakin.
mäkään en halua olla vauvan kanssa...ei kiinnosta pätkääkään, joten minun mielestä lapsen tekeminen oli ISO virhe.
Vierailija kirjoitti:
mäkään en halua olla vauvan kanssa...ei kiinnosta pätkääkään, joten minun mielestä lapsen tekeminen oli ISO virhe.
Oletko isä vai äiti?
Vaikuttaa siltä että miehet olettavat vauvanhoidon olevan ensisijaisesti naisen vastuulla myös silloin, kun ovat itse ehdottaneet raskautta.
Tässä asiassa naisten kannattaa tosiaan lopettaa naiivi olettaminen, että mies tulee osallistumaan 50-50 vauvanhoitoon, ja etukäteen sopia pelisäännöistä. Älkää olettako mitään.