Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan uupunut koska mies puhuu, puhuu ja puhuu loputtomasti
19.04.2019 |
Olen järkyttynyt koska juuri viettämällämme viikon yhteisellä lomalla asia valkeni minulle lopullisesti: Miesystävä voi puhua tunteja putkeen yhtä ja samaa monologia. Tähän saakka olen jaksanut muutaman päivän viikossa kuunnella puhetulvaa mutta päättynyt viikko teki minulle selväksi sen, että oma pääni taitaa hajota jatkaessani suhdetta.
Mistä valtava tarve omien juttujen kertomiseen kumpuaa? NyökkäileN väliin kuuntelemisen merkiksi mutta todellisuudessa en jaksa miestä ajatuksella kuunnella ja oma ajatukseni vaeltaa ihan muualla. Olen sanonut miehelle asiasta suoraan, tuloksetta.
Myös seuraavissa mies on kunnostaunut:
-jatkuva name dropping yhdistettynä vuosikymmeniä sitten sattuneisiin tapahtumiin
-kehuskelu siitä, kuinka mies 10 vuotta sitten osti lähes uuden auton (auto ihan tavallinen perusmalli, itse olen elämäni aikana ostanut muutamankin uuden auton ja asia sinänsä minusta merkityksetön)
-jatkuva varmistelu (minulta) siitä, onko mies toiminut oikein kommunikoidessaan jonkun kolmannen osapuolen kanssa
Voiko kyseessä olla ihan pohjattoman huono itseluottamus? Joku persoonallisuushäiriö? Mitä tässä tilanteessa voi tehdä muuta, kuin yrittää erota nätisti? Mies ja minä olemme molemmat keski-ikäisiä eli mistään nuoruuden uhosta ei pitäisi olla kyse.
Kommentit (182)
Mun exä oli monologimies. Ja vanhempiensa oikea kultakimpale-kuopus. Ilmeisesti he ovat haltioissaan kuunnelleet poikansa hölynpölyä lapsesta asti, sillä niin he käyttäytyivät exäni ollessa aikuinenkin. Istuivat tuijottaen poikansa ihmeellisiä tarinoita silmät liikutuksesta kosteina ja suut ihmetyksestä auki. Hyvä, etteivät taputtaneet päälle. Tästä ilmeisesti rohkaistuneena poikansa jakaa ilosanomaansa koko kansalle, ja varsinkin kumppanilleen. Myös lapsemme saavat edelleen osuutensa tästä (ja exän vanhemmat käyttäytyvät siis lastenkin seurassa juuri omaa poikaansa ihaillen), eikä exä juurikaan ehdi heitä tärkeiltä jutuiltaan kuunnella. En tiedä mihin tämä pohjaton vanhempien ihailu perustuu, exän muut sisaret eivät saa tätä suitsutusta osakseen, ja exän nahjusmainen luonne ja saavutukset elämässä eivät kyllä ole mitään erityisen huikeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on puolisolla samaa vikaa. Hän on sentään alkanut viime vuosina ymmärtämään, kun pyydän hetken rauhaa. Se hetki ei tosin ole läheskään niin pitkä kuin toivoisin.
Silti, hän ihmettelee, kun minulla ei ole mitään sanottavaa hänen 14 minuutin monologinsa jälkeen, vaikka olen monesti sanonut, että ehdin unohtamaan omat ajatukseni, kun mihinkään väliin ei voi mitään sanoa. Jos joku yrittää sanoa jotain johonkin väliin, mies korottaa hymyillen ääntään. Olen yrittänyt sanoa, että tuollainen ei ole keskustelua, eikä edes kovin sosiaalista. Mies itse pitää itseään sosiaalisena, sillä pystyy kaatamaan monologinsa kenen tahansa niskaan. Ulkopuoliset nyökyttelevät hymyillen, eivätkä kehtaa keskeyttää.
Vieläkään en ymmärrä mitä hän saa siitä, eikö keskustelu olisi antoisampaa, jos hengähtäisi hetken ja kuuntelisi mitä toisella on sanottavanaan? Mutta ei, aina pitää jotkut älyttömän pitkät, selkeästi useaan kertaan valmiiksi ajatellut jutut kaataa yhtenä pötkönä toisille.