Voiko rakkaus syttyä hitaasti?

Vierailija kirjoitti:

Järkiparisuhde voi olla ihan hyväkin valinta, jos etsii pitkäaikaista kumpania. Rakastumisen tunne loppuu joka tapauksessa parin vuoden sisällä, ja siinä huumassa tulee tehtyä huonoja valintoja.

Oon just samaa mieltä. Rakastumisen huumassa on tullut valittua tosi huonoja kumppaneita. Mielummin järjellä, kyllä ne tunteet tuppaavat siitä sitten heräämään. Teette yhdessä romanttisia asioita, puhutte toisillenne kauniisti, jne. Sellainen vetovoima toki on hyvä olla jo alkuun, että toisen lähellä on oikein miellyttävää olla, kaikin tavoin. Ihan toivon, etten eläissäni enää koskaan rakastuisi, pelkkää pskaa siitä on aina seurannut.

T: nainen46

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa että petaat tulevaisuuden itsellesi väkevää aviokriisiä 10-20 vuoden päähän. Varmasti pitäisi jotain vetoa tuntea eikä vain jarruttaa.

Okei. Täytyy kai ottaa järki käteen. Harmittaa vain ihan sikana. Ei näitä tule usein vastaan, ihan oikeasti.

Ap

Minulla oli sama tilanne. Ihana mies, huumorintaju ja kaikki napsahti kohdalleen, mutta se kemia puuttui. Mutta niinpä vain jaksoin muutaman kuukauden odottaa ja sieltä se intohimoinen suhde kehittyi. Nyt on kolme lasta ja kuusi vuotta takana. Olemme hyvin onnellisia ja rakastuneita. Tee ratkaisu oman tuntemiksesi perusteella, älä muiden ohjeiden!

voi tietysti, jonka jälkeen se palaa kuin Notre Dame tai Levin mökki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskeeko ongelma tätä yhtä nimenomaista miestä vai kaikkia muitakin? Eli oletko joskus rakastunut päätä pahkaa johonkin toiseen vai suhtaudutko yleensäkin varautuneesti rakastumiseen? Jos on kyse ongelmasta rakastua tähän tiettyyn mieheen, ei kannata pakottaa tunteitaan. Jos taas on ongelma rakastua ylipäätään, siitä ei pääse yli muuta kuin juuri ajan kanssa ja rohkaistumalla ottamaan elämän yllätyksiä vastaan.

Mulla rakkauden syttyminen kesti tosi pitkään, koska en vanhempien riitaisan liiton vuoksi uskonut siihen, että kaksi ihmistä ylipäätään ikinä voisi elää onnellisina yhdessä. Sen takia oli jarrut tiukasti päällä kaikissa tilanteissa ja kaikkien kanssa. Onneksi mies oli kärsivällinen :)

Olen aika varautunut ihminen, mutta kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä. Huonoa itsetuntoa mikä johtaa mind gameseihin tms. Joskus tullut turpaan tosin pahasti, vaikka suhdetta ei ole ehtinyt syntyä, joten kieltämättä ei romantiikka edes nappaa tällä hetkellä yhtään. Vika saattaa olla minussa, kun en lämpene kenellekään. Ei jotenkin ylipäänsä kiinnosta tällä hetkellä. Torjuin tämän nykyisen tyypin ensin, mutta jossain vaiheessa alkoi häiritä, kun hänen mielenkiintonsa vain jatkui.

Ap

kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä = j.ännämiehet kiinnostaa.

En halua suhteeseen sellaisen kanssa, jolla ei ole omat palikat järjestyksessä, oli kuinka vetävä tahansa.

Ap

Mutta onko niin, että koet vetäväksi lähinnä vain ne, joilla ne palikat ei ole järjestyksessä?

Sitä juuri pelkään. Toivottavasti ei näin ole.

Ap

Tuo on monilla ihmisillä ongelmina. Johtuu ilmeisesti siitä, että lapsena on oppinut, että rakkauden kuulukin olla vaikeaa ja tuskaisaa. Tästä voi oppia ulos, mutta se vaatii aikaa

Tämä on kommentti, johon tekee mieli palata monta kertaa. Tuossa on mietittävää. Minulla nimittäin juurikin näin, että tietty vaivattomuus oli lapsena ehdottomasti kielletty. Jos nyt vähän karkeasti yksinkertaistaa niin minun haluttiin aina epäonnistuvan, jotta "oppisin jotain elämästä" tai muuta psskaa. En vain jotenkin hahmota itse, miten tämä vaikuttaa ihmissuhteisiini. Mielihyvähermoni on kuollut tai säädetty väärin, ts. huuma tulee vain niistä tyypeistä, jotka tulevat satuttamaan minua?

Vielä pari päivää sitten tuli ihan kauhea yäk olo tästä mahdollisesta suhteesta, mutta olen yrittänyt nyt lähettää hillittyjä mutta helposti tulkittavia signaaleja siihen suuntaan, että hän kiinnostaa, koska jotkin pienet asiat hänessä ovat alkaneet tuntua hyvältä. En tiedä, riittääkö se. Mies on muuttumassa varautuneeksi, tai sitten tulkitsen häntä väärin. En osaa aina tulkita häntä. Joskus olen luullut hänen olevan vihainen, mutta sitten onkin selvinnyt, että häntä jännittää. On vaikeaa. Mutta jos olen oppinut siihen, että asioiden pitää olla vaikeita, kannattaisiko vain antaa olla ja mennä etsimään jotain helpompaa? Vaan mistäs etsit, jos ei tule vastaan niin millään?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuinka kauan olette tunteneet? Oletteko te siis jo suhteessa vai harkitsetko vasta lähempää tutustumista? Oletteko tehneet yhdessä jotain matkoja tai olleet ainakin pitkiä viikonloppuja keskenänne?

Toimiiko seksi? Seksi ei mielestäni ole mitenkään pääasia, mutta siitä kyllä huomaa sen vetovoiman. Hyvä seksi myös saa hyvälle tuulelle muutenkin ja se lisää läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta hyvin.

Ollaan tunnettu muutama kuukausi. Mies olisi ollut heti valmis, minä taas hämmennyin, että mikäs tyyppi tämä on ja mitä se haluaa. Vasta nyt äskettäin olen ehdottanut, että no jos hän haluaa jotain, mitä jos tutustuttaisiin pikku hiljaa. Mies otti tämän kuin iskun palleaan ja alkoi vetää omia puheitaan takaisin. Suutuin tästä ja vaadin puhumaan kanssani, että mitä tämä pelleily on. Sitten tilanne rauhoittui ja periaatteessa hän olisi taas ollut valmis aloittamaan tapailun, mutta minulla tökkii ja jarruttelee kun tuntuu siltä että pitäisi ilmaista jo tässä kohtaa enemmän mielenkiintoa kuin mitä voin, flirttailla tms. Haluan tietää hänestä enemmän, ja oli aika työn takana saada tämä hänelle perille.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin eilen lopettaa koko jutun, mutta pyörsin puheeni melkein saman tien, koska tuli niin surullinen olo. Ehkä olen riippuvainen huomiosta. Jotain epätervettä tässä on. Toisaalta huomasin erotessa katselevani hänen hiuksiaan, ne olivat jotenkin eri tavalla kuin aiemmin ja näyttivät tosi söpöiltä. Myös yksi asia, jota hän välillä tekee piristääkseen minua, tuntui ensimmäistä kertaa aika söpöltä ja mukavalta, vaikka se on aiemmilla kerroilla lähinnä ahdistanut minua.

En tiiä... haluaisi vain edetä tosi hitaasti, että ei alkaisi ahdistaa. Mies ei vain oikein pidä sitä kovin imartelevana, minkä tietysti ymmärrän.

Ap

Jos vaisto sanoo, että on jotain epätervettä, usko sitä.

Tuo kuulostaa että haluat hänestä sen hyvän olon, että joku niin paperilla hyvä haluaa sinua; että ylipäätään joku haluaa sinua ja olet haluttava ja saat huomiota.

Et halua tuota miestä vaan hyvää oloa jonka hänen kiinnostuksensa sinulle antaa.

Minulla oli tuollaisia suhteita, ja kun ajan kanssa en saanut tuota palvontaa enää omalta mieheltä, aina piti olla sivussa joku joka osoitti minulle ihastusta ja palvontaa. Oma reagointini oli eoäterve.

Olin addikti huomiolle, ehkä johtuen omasta lapsuuden ja nuoruuden taustassa sijoitusperheessä. Olin jäänyt vaille sellaista ihailua ja ehdotonta rakkautta, mitä saa omalta vanhemmalta. Etsin sitä miehistä, välillä vanhemmista miehistä, välillä manipuloivista tai riippuvaisista miehistä.

Et ole kiinnostunut itse miehestä, vaan siitä hyväksytyksi tulemisen olosta jonka hän sinulle antaa. Omalla ihailulla, ja sillä että näyttäisi hyvältä kun sinulla olisi niin paperilla hyvä mies. Kokisit että muiden silmissä olisit myös hyväksytty ja onnistunut.

Tämä siis puhdasta arvailua omiin kokemuksiin perustuen.

Kiinnostava kommentti. Minusta minun pitäisikin miettiä juuri noita oman taustan vaikutuksia asiaan, mutta tässä on koko ajan paniikki päällä, kun painostetaan valitsemaan nyt heti, mitä haluan. Tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa peilata omia tuntoja ja varsinkaan tarpeeksi aikaa hyvän valinnan tekemiseen. Kuitenkin tulee kamala olo, jos päätän sivuuttaa tämän jutun. En ymmärrä, mistä se kamala olo tulee. Kun toisaalta kuitenkin kannustetaan seuraamaan niitä omia tunteita, niin mitä se kamala olo sitten ilmoittaa minulle asiasta? Että olen tekemässä virhettä? Olen ihan pihalla suurimman osan ajasta tämän asian kanssa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin eilen lopettaa koko jutun, mutta pyörsin puheeni melkein saman tien, koska tuli niin surullinen olo. Ehkä olen riippuvainen huomiosta. Jotain epätervettä tässä on. Toisaalta huomasin erotessa katselevani hänen hiuksiaan, ne olivat jotenkin eri tavalla kuin aiemmin ja näyttivät tosi söpöiltä. Myös yksi asia, jota hän välillä tekee piristääkseen minua, tuntui ensimmäistä kertaa aika söpöltä ja mukavalta, vaikka se on aiemmilla kerroilla lähinnä ahdistanut minua.

En tiiä... haluaisi vain edetä tosi hitaasti, että ei alkaisi ahdistaa. Mies ei vain oikein pidä sitä kovin imartelevana, minkä tietysti ymmärrän.

Ap

Jos vaisto sanoo, että on jotain epätervettä, usko sitä.

Tuo kuulostaa että haluat hänestä sen hyvän olon, että joku niin paperilla hyvä haluaa sinua; että ylipäätään joku haluaa sinua ja olet haluttava ja saat huomiota.

Et halua tuota miestä vaan hyvää oloa jonka hänen kiinnostuksensa sinulle antaa.

Minulla oli tuollaisia suhteita, ja kun ajan kanssa en saanut tuota palvontaa enää omalta mieheltä, aina piti olla sivussa joku joka osoitti minulle ihastusta ja palvontaa. Oma reagointini oli eoäterve.

Olin addikti huomiolle, ehkä johtuen omasta lapsuuden ja nuoruuden taustassa sijoitusperheessä. Olin jäänyt vaille sellaista ihailua ja ehdotonta rakkautta, mitä saa omalta vanhemmalta. Etsin sitä miehistä, välillä vanhemmista miehistä, välillä manipuloivista tai riippuvaisista miehistä.

Et ole kiinnostunut itse miehestä, vaan siitä hyväksytyksi tulemisen olosta jonka hän sinulle antaa. Omalla ihailulla, ja sillä että näyttäisi hyvältä kun sinulla olisi niin paperilla hyvä mies. Kokisit että muiden silmissä olisit myös hyväksytty ja onnistunut.

Tämä siis puhdasta arvailua omiin kokemuksiin perustuen.

Kiinnostava kommentti. Minusta minun pitäisikin miettiä juuri noita oman taustan vaikutuksia asiaan, mutta tässä on koko ajan paniikki päällä, kun painostetaan valitsemaan nyt heti, mitä haluan. Tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa peilata omia tuntoja ja varsinkaan tarpeeksi aikaa hyvän valinnan tekemiseen. Kuitenkin tulee kamala olo, jos päätän sivuuttaa tämän jutun. En ymmärrä, mistä se kamala olo tulee. Kun toisaalta kuitenkin kannustetaan seuraamaan niitä omia tunteita, niin mitä se kamala olo sitten ilmoittaa minulle asiasta? Että olen tekemässä virhettä? Olen ihan pihalla suurimman osan ajasta tämän asian kanssa.

Ap

Okei, entä tämä teoria.

On teoria, että jos on lapsena ja nuorena joutunut "suorittamaan" ja"olemaan kiltti" saadakseen vanhempien rakkautta, luulee että sitä rakkaus on, eikä tunnista toisenlaista rakkautta.

Ehkä olet oppinut luulemaan, että pyyteettä annettu rakkaus ei ole minkään arvoista, eli se mitä mies nyt on sinulle tarjonnut.

Että olisi oikeaa rakkautta vain, jos sinun pitää jotenkin ponnistella sen eteen, eli mitä joutuu vanhemmille tekemään, ja mitä joutuu väärille, hankalille miehille tekemään.

Entä jos, sekoittaa rakastumisen tähän ponnisteluun, ja siitä saatavan "palkinnon" eli kitsaasti annettavan, annostellun huomion tuomaan helpotukseen. Näin manipuloijat ja narsistit saavat ihmiset jäämään koukkuun: kova työ, käytä kaikki keskittyminen, sitten pieni palkinto, juuri riittävä että kuvittelet että toinen voisi rakastaa sinua.

Nyt kun joku ei pelaile pelejä eikä kitsastele, se ei tunnu oikealta eikä tavoittelemisen arvoiselta. Ei tule sitä tunnehyökyä kun on pitänyt ponnistella.

Minusta pidä kiinni tunteistasi ja että olet arvokas.

Sano miehelle, että et voi vielä tuntea häntä riittävästi tietääksesi, mitä teidän välillä on. Että arvostat häntä ja sinusta hän on hieno mies, mutta että et luota omaan arviointiin nyt vielä tässä, että sinulla on itsesi kanssa niin paljon työstettävää.

Jos hän lähtee heti kävelemään, ei hän ollutkaan hyvä mies sinulle, koska sinulla ei olisi ollut tilaa keskittyä itseesi lainkaan, vain täyttämään hänen tarpeitaan.

Jos hänelle on ok, että tapailette ja tutustutte, ja teette kivoja asioita yhdessä ilman odotuksia, se kuulostaa hyvältä ja opit tuntemaan hänet.

Minusta arvostus, ihailu ja kunnioitus on hyvä lähtökohta.

Minulle on käynyt niin että suhde on ehkä lähtenyt seksistä, mutta kunnioitus on jäänyt puuttumaan -ei toimi. Sitten taas kun se on lähtenyt ystävyydestä, ja intohimon kipinä on syntynyt syvästä pitämisestä -on toiminut.

Ja vielä, mikään suhde ei tule toimimaan, jos et tutkii ja opiskele omaa toimintaasi, ja ole valmis avoimesti keskustelemaan näistä (diplomaattisesti tietenkin, ei raportteja eksistä) miehesi kanssa.

Kamala olo voi myös syntyä siitä, että sinua painostetaan ja hoputetaan. Ne ei ole hyvän miehen ja suhteen tunnusmerkkejä. Hyvä mies ei painosta mihinkään missään tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkiparisuhde voi olla ihan hyväkin valinta, jos etsii pitkäaikaista kumpania. Rakastumisen tunne loppuu joka tapauksessa parin vuoden sisällä, ja siinä huumassa tulee tehtyä huonoja valintoja.

Oon just samaa mieltä. Rakastumisen huumassa on tullut valittua tosi huonoja kumppaneita. Mielummin järjellä, kyllä ne tunteet tuppaavat siitä sitten heräämään. Teette yhdessä romanttisia asioita, puhutte toisillenne kauniisti, jne. Sellainen vetovoima toki on hyvä olla jo alkuun, että toisen lähellä on oikein miellyttävää olla, kaikin tavoin. Ihan toivon, etten eläissäni enää koskaan rakastuisi, pelkkää pskaa siitä on aina seurannut.

T: nainen46

Minulle ei olisi riittänyt vähempi kuin tunne JA järki, tuossa järjestyksessä. Ensin se, että mies "vei jalat alta" eli se intohimoinen rakastuminen ja sitten tutustumisen (=seurustelun) myötä varmuus siitä, että sovimme yhteen.

Miksi ihmiset luulevat että on joku yksi ainoa maaginen "oikea" tapa aloittaa suhde? Aina löytyy syitä: kipinää ei ole, tai vaikka olisi kipinää niin ei ole oikeaa roihua. Sitten jonkun kohdalla roihuaa, mutta se on työtön,eikä tästä mitään tule. Tai roihu sammuukin ja huomaatte, että olisi kannattanut muunkin perustalle rakentaa suhdetta. Jos haluat pitkäaikaisen suhteen, oletatko että se jäätävä kiima yltää vanhuuden päiviin asti? Jos ei, niin onko rakkaus ja koko suhde silloin loppu? Miksi etsiä vikoja ja odotella jotain täydellistä haavekuvaa jossa on kaikki ennalta määritelty kohdallaan? Onko tullut mieleen, että sellaista ei välttämättä ole ollenkaan olemassa?

Tiedän että tämä asia on joillekin niin vaikea kestää, että on ihan pakko painaa sitä alapeukkua. Totuus vain on, että näitä syitä kaivellaan varsinkin silloin, kun suhde epäonnistuu jotta ei tarvitsisi katsoa peiliin ja yrittää kehittyä ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin eilen lopettaa koko jutun, mutta pyörsin puheeni melkein saman tien, koska tuli niin surullinen olo. Ehkä olen riippuvainen huomiosta. Jotain epätervettä tässä on. Toisaalta huomasin erotessa katselevani hänen hiuksiaan, ne olivat jotenkin eri tavalla kuin aiemmin ja näyttivät tosi söpöiltä. Myös yksi asia, jota hän välillä tekee piristääkseen minua, tuntui ensimmäistä kertaa aika söpöltä ja mukavalta, vaikka se on aiemmilla kerroilla lähinnä ahdistanut minua.

En tiiä... haluaisi vain edetä tosi hitaasti, että ei alkaisi ahdistaa. Mies ei vain oikein pidä sitä kovin imartelevana, minkä tietysti ymmärrän.

Ap

Jos vaisto sanoo, että on jotain epätervettä, usko sitä.

Tuo kuulostaa että haluat hänestä sen hyvän olon, että joku niin paperilla hyvä haluaa sinua; että ylipäätään joku haluaa sinua ja olet haluttava ja saat huomiota.

Et halua tuota miestä vaan hyvää oloa jonka hänen kiinnostuksensa sinulle antaa.

Minulla oli tuollaisia suhteita, ja kun ajan kanssa en saanut tuota palvontaa enää omalta mieheltä, aina piti olla sivussa joku joka osoitti minulle ihastusta ja palvontaa. Oma reagointini oli eoäterve.

Olin addikti huomiolle, ehkä johtuen omasta lapsuuden ja nuoruuden taustassa sijoitusperheessä. Olin jäänyt vaille sellaista ihailua ja ehdotonta rakkautta, mitä saa omalta vanhemmalta. Etsin sitä miehistä, välillä vanhemmista miehistä, välillä manipuloivista tai riippuvaisista miehistä.

Et ole kiinnostunut itse miehestä, vaan siitä hyväksytyksi tulemisen olosta jonka hän sinulle antaa. Omalla ihailulla, ja sillä että näyttäisi hyvältä kun sinulla olisi niin paperilla hyvä mies. Kokisit että muiden silmissä olisit myös hyväksytty ja onnistunut.

Tämä siis puhdasta arvailua omiin kokemuksiin perustuen.

Kiinnostava kommentti. Minusta minun pitäisikin miettiä juuri noita oman taustan vaikutuksia asiaan, mutta tässä on koko ajan paniikki päällä, kun painostetaan valitsemaan nyt heti, mitä haluan. Tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa peilata omia tuntoja ja varsinkaan tarpeeksi aikaa hyvän valinnan tekemiseen. Kuitenkin tulee kamala olo, jos päätän sivuuttaa tämän jutun. En ymmärrä, mistä se kamala olo tulee. Kun toisaalta kuitenkin kannustetaan seuraamaan niitä omia tunteita, niin mitä se kamala olo sitten ilmoittaa minulle asiasta? Että olen tekemässä virhettä? Olen ihan pihalla suurimman osan ajasta tämän asian kanssa.

Ap

Okei, entä tämä teoria.

On teoria, että jos on lapsena ja nuorena joutunut "suorittamaan" ja"olemaan kiltti" saadakseen vanhempien rakkautta, luulee että sitä rakkaus on, eikä tunnista toisenlaista rakkautta.

Ehkä olet oppinut luulemaan, että pyyteettä annettu rakkaus ei ole minkään arvoista, eli se mitä mies nyt on sinulle tarjonnut.

Että olisi oikeaa rakkautta vain, jos sinun pitää jotenkin ponnistella sen eteen, eli mitä joutuu vanhemmille tekemään, ja mitä joutuu väärille, hankalille miehille tekemään.

Entä jos, sekoittaa rakastumisen tähän ponnisteluun, ja siitä saatavan "palkinnon" eli kitsaasti annettavan, annostellun huomion tuomaan helpotukseen. Näin manipuloijat ja narsistit saavat ihmiset jäämään koukkuun: kova työ, käytä kaikki keskittyminen, sitten pieni palkinto, juuri riittävä että kuvittelet että toinen voisi rakastaa sinua.

Nyt kun joku ei pelaile pelejä eikä kitsastele, se ei tunnu oikealta eikä tavoittelemisen arvoiselta. Ei tule sitä tunnehyökyä kun on pitänyt ponnistella.

Minusta pidä kiinni tunteistasi ja että olet arvokas.

Sano miehelle, että et voi vielä tuntea häntä riittävästi tietääksesi, mitä teidän välillä on. Että arvostat häntä ja sinusta hän on hieno mies, mutta että et luota omaan arviointiin nyt vielä tässä, että sinulla on itsesi kanssa niin paljon työstettävää.

Jos hän lähtee heti kävelemään, ei hän ollutkaan hyvä mies sinulle, koska sinulla ei olisi ollut tilaa keskittyä itseesi lainkaan, vain täyttämään hänen tarpeitaan.

Jos hänelle on ok, että tapailette ja tutustutte, ja teette kivoja asioita yhdessä ilman odotuksia, se kuulostaa hyvältä ja opit tuntemaan hänet.

Minusta arvostus, ihailu ja kunnioitus on hyvä lähtökohta.

Minulle on käynyt niin että suhde on ehkä lähtenyt seksistä, mutta kunnioitus on jäänyt puuttumaan -ei toimi. Sitten taas kun se on lähtenyt ystävyydestä, ja intohimon kipinä on syntynyt syvästä pitämisestä -on toiminut.

Ja vielä, mikään suhde ei tule toimimaan, jos et tutkii ja opiskele omaa toimintaasi, ja ole valmis avoimesti keskustelemaan näistä (diplomaattisesti tietenkin, ei raportteja eksistä) miehesi kanssa.

Kiitos, tämä on tosi hyvä kirjoitus. Todellakin jouduin lapsena ansaitsemaan rakkautta suorituksilla enkä sitä sitten toisaalta koskaan niillä suorituksillakaan saanut, en ikinä. Olen huomannut tuntevani vetoa ihmisiin, jotka vaativat kohtuutonta ponnistelua omalta puoleltani, ja tähän suhteen alkaminen on aina kaatunutkin. Eli olen yleensä osannut tunnistaa kaavan ennen kuin olen edes alkanut suhteeseen, mutta tunteet ovat ehtineet syntyä ja sydän sitten mennyt rikki, kun oli pakko lyödä jarrut päälle. On totta, että hyvä ja kiva tuntuu tylsältä. Mutta tiedostan tämän ja siksi yritän nyt uutta taktiikkaa miesten kanssa. Yritän totuttaa itseni siihen mukavaan ja hyvään, vaikka tuntuisi sisällä ihan tyhjältä. En yksinkertaisesti keksi mitään muutakaan. Tunteet ovat ihan sekaisin, mutta järki sanoo, että samaa noidankehää ei kannata jatkaa lapsuudesta hamaan hautaan. Toisaalta olen tosi perso sille mentaliteetille, että hyvien asioiden eteen on oltava valmis ponnistelemaan, koska sitten oikeasti ansaitsen ne, eli pyyteettömän rakkauden ajatus tuntuu ihan vieraalta ja pelottavalta, jos se rakkaus siis kohdistuu itseeni eikä minua vaadita ponnistelemaan. Eihän kukaan saa tai voi rakastaa minua siltä pohjalta, että saan tehdä tai olla tekemättä ihan mitä minua itseäni vain huvittaa. Toisaalta se on ainoa ajatus, jota en ole vielä koskaan elämässäni kokeillut. Juuri eilen illalla sattumalta katsoin yhden haastattelun, jossa ihminen sanoi, että omat uskomuksensa tai itsensäselvyytensä pitäisi oppia tunnistamaan ja kokeilla välillä mennä niitä vastaan. Siis tyyliin että jos on vaikka tottunut puurtamaan aina tosi paljon, pitäisi kokeilla parin viikon ajan priorisoida jotain muuta kuin se totuttu #1, vaikkapa lepo tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskeeko ongelma tätä yhtä nimenomaista miestä vai kaikkia muitakin? Eli oletko joskus rakastunut päätä pahkaa johonkin toiseen vai suhtaudutko yleensäkin varautuneesti rakastumiseen? Jos on kyse ongelmasta rakastua tähän tiettyyn mieheen, ei kannata pakottaa tunteitaan. Jos taas on ongelma rakastua ylipäätään, siitä ei pääse yli muuta kuin juuri ajan kanssa ja rohkaistumalla ottamaan elämän yllätyksiä vastaan.

Mulla rakkauden syttyminen kesti tosi pitkään, koska en vanhempien riitaisan liiton vuoksi uskonut siihen, että kaksi ihmistä ylipäätään ikinä voisi elää onnellisina yhdessä. Sen takia oli jarrut tiukasti päällä kaikissa tilanteissa ja kaikkien kanssa. Onneksi mies oli kärsivällinen :)

Olen aika varautunut ihminen, mutta kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä. Huonoa itsetuntoa mikä johtaa mind gameseihin tms. Joskus tullut turpaan tosin pahasti, vaikka suhdetta ei ole ehtinyt syntyä, joten kieltämättä ei romantiikka edes nappaa tällä hetkellä yhtään. Vika saattaa olla minussa, kun en lämpene kenellekään. Ei jotenkin ylipäänsä kiinnosta tällä hetkellä. Torjuin tämän nykyisen tyypin ensin, mutta jossain vaiheessa alkoi häiritä, kun hänen mielenkiintonsa vain jatkui.

Ap

kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä = j.ännämiehet kiinnostaa.

En halua suhteeseen sellaisen kanssa, jolla ei ole omat palikat järjestyksessä, oli kuinka vetävä tahansa.

Ap

Mutta onko niin, että koet vetäväksi lähinnä vain ne, joilla ne palikat ei ole järjestyksessä?

Sitä juuri pelkään. Toivottavasti ei näin ole.

Ap

Tuo on monilla ihmisillä ongelmina. Johtuu ilmeisesti siitä, että lapsena on oppinut, että rakkauden kuulukin olla vaikeaa ja tuskaisaa. Tästä voi oppia ulos, mutta se vaatii aikaa

Tämä on kommentti, johon tekee mieli palata monta kertaa. Tuossa on mietittävää. Minulla nimittäin juurikin näin, että tietty vaivattomuus oli lapsena ehdottomasti kielletty. Jos nyt vähän karkeasti yksinkertaistaa niin minun haluttiin aina epäonnistuvan, jotta "oppisin jotain elämästä" tai muuta psskaa. En vain jotenkin hahmota itse, miten tämä vaikuttaa ihmissuhteisiini. Mielihyvähermoni on kuollut tai säädetty väärin, ts. huuma tulee vain niistä tyypeistä, jotka tulevat satuttamaan minua?

Vielä pari päivää sitten tuli ihan kauhea yäk olo tästä mahdollisesta suhteesta, mutta olen yrittänyt nyt lähettää hillittyjä mutta helposti tulkittavia signaaleja siihen suuntaan, että hän kiinnostaa, koska jotkin pienet asiat hänessä ovat alkaneet tuntua hyvältä. En tiedä, riittääkö se. Mies on muuttumassa varautuneeksi, tai sitten tulkitsen häntä väärin. En osaa aina tulkita häntä. Joskus olen luullut hänen olevan vihainen, mutta sitten onkin selvinnyt, että häntä jännittää. On vaikeaa. Mutta jos olen oppinut siihen, että asioiden pitää olla vaikeita, kannattaisiko vain antaa olla ja mennä etsimään jotain helpompaa? Vaan mistäs etsit, jos ei tule vastaan niin millään?

Ap

Vastasinkin aiemmin, itselläni alkoholistiperhetausta ja sijoituskoti.

Minäkin tunnistan ilmeitä ja tunteita huonosti, koska olen taustani takia ylivirittynyt etsimään vihaisuuden ilmeitä ihmisistä. Myös kuvaan helposti keskustelussa harmitusta ja ärtymystä vihaisuudeksi. "Oletko vihainen mulle", "mutta en uskalla tehdä niin koska sit olet aina mulle vihainen". Olen niin ylivirittynyt välttelemään vihaisuutta, että yritän täyttää toiveita ennen kuin niitä edes puetaan sanoiksi, ja usein tulkitsen senkin väärin.

Jos olet tulkinnut hänet vihaiseksi eikä hän ollutkaan, oletko myös voinut tulkita jonkun asian painostukseksi vaikka se ei ollut, tai olettanut että hän haluaa sinun kiirehtivän, vaikka et ole edes kysynyt eikä hän ehkä oletakaan?

Kommunikointi. Jos olet yhtä ylivirittynyt miellyttämään ihmisiä kuin minä, ei osaa lukea aina ihmisiä oikein kysymättä.

Vierailija kirjoitti:

Kamala olo voi myös syntyä siitä, että sinua painostetaan ja hoputetaan. Ne ei ole hyvän miehen ja suhteen tunnusmerkkejä. Hyvä mies ei painosta mihinkään missään tilanteessa.

En usko, että hän tarkoittaa sitä pahalla. Tulkitsee vain niin että en ole tarpeeksi kiinnostunut. Nuoresta miehestä kun on kyse, samastumiskyky saattaa olla aika rajallinen. Sikäli kuin olen ymmärtänyt, miehillä kehittyy ego ensin ja toisten ihmisten ymmärtäminen myöhemmin. Naisilla kai taas toisinpäin. Ainakin itse olen ihan kujalla juuri itseni ymmärtämisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskeeko ongelma tätä yhtä nimenomaista miestä vai kaikkia muitakin? Eli oletko joskus rakastunut päätä pahkaa johonkin toiseen vai suhtaudutko yleensäkin varautuneesti rakastumiseen? Jos on kyse ongelmasta rakastua tähän tiettyyn mieheen, ei kannata pakottaa tunteitaan. Jos taas on ongelma rakastua ylipäätään, siitä ei pääse yli muuta kuin juuri ajan kanssa ja rohkaistumalla ottamaan elämän yllätyksiä vastaan.

Mulla rakkauden syttyminen kesti tosi pitkään, koska en vanhempien riitaisan liiton vuoksi uskonut siihen, että kaksi ihmistä ylipäätään ikinä voisi elää onnellisina yhdessä. Sen takia oli jarrut tiukasti päällä kaikissa tilanteissa ja kaikkien kanssa. Onneksi mies oli kärsivällinen :)

Olen aika varautunut ihminen, mutta kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä. Huonoa itsetuntoa mikä johtaa mind gameseihin tms. Joskus tullut turpaan tosin pahasti, vaikka suhdetta ei ole ehtinyt syntyä, joten kieltämättä ei romantiikka edes nappaa tällä hetkellä yhtään. Vika saattaa olla minussa, kun en lämpene kenellekään. Ei jotenkin ylipäänsä kiinnosta tällä hetkellä. Torjuin tämän nykyisen tyypin ensin, mutta jossain vaiheessa alkoi häiritä, kun hänen mielenkiintonsa vain jatkui.

Ap

kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä = j.ännämiehet kiinnostaa.

En halua suhteeseen sellaisen kanssa, jolla ei ole omat palikat järjestyksessä, oli kuinka vetävä tahansa.

Ap

Mutta onko niin, että koet vetäväksi lähinnä vain ne, joilla ne palikat ei ole järjestyksessä?

Sitä juuri pelkään. Toivottavasti ei näin ole.

Ap

Tuo on monilla ihmisillä ongelmina. Johtuu ilmeisesti siitä, että lapsena on oppinut, että rakkauden kuulukin olla vaikeaa ja tuskaisaa. Tästä voi oppia ulos, mutta se vaatii aikaa

Tämä on kommentti, johon tekee mieli palata monta kertaa. Tuossa on mietittävää. Minulla nimittäin juurikin näin, että tietty vaivattomuus oli lapsena ehdottomasti kielletty. Jos nyt vähän karkeasti yksinkertaistaa niin minun haluttiin aina epäonnistuvan, jotta "oppisin jotain elämästä" tai muuta psskaa. En vain jotenkin hahmota itse, miten tämä vaikuttaa ihmissuhteisiini. Mielihyvähermoni on kuollut tai säädetty väärin, ts. huuma tulee vain niistä tyypeistä, jotka tulevat satuttamaan minua?

Vielä pari päivää sitten tuli ihan kauhea yäk olo tästä mahdollisesta suhteesta, mutta olen yrittänyt nyt lähettää hillittyjä mutta helposti tulkittavia signaaleja siihen suuntaan, että hän kiinnostaa, koska jotkin pienet asiat hänessä ovat alkaneet tuntua hyvältä. En tiedä, riittääkö se. Mies on muuttumassa varautuneeksi, tai sitten tulkitsen häntä väärin. En osaa aina tulkita häntä. Joskus olen luullut hänen olevan vihainen, mutta sitten onkin selvinnyt, että häntä jännittää. On vaikeaa. Mutta jos olen oppinut siihen, että asioiden pitää olla vaikeita, kannattaisiko vain antaa olla ja mennä etsimään jotain helpompaa? Vaan mistäs etsit, jos ei tule vastaan niin millään?

Ap

Vastasinkin aiemmin, itselläni alkoholistiperhetausta ja sijoituskoti.

Minäkin tunnistan ilmeitä ja tunteita huonosti, koska olen taustani takia ylivirittynyt etsimään vihaisuuden ilmeitä ihmisistä. Myös kuvaan helposti keskustelussa harmitusta ja ärtymystä vihaisuudeksi. "Oletko vihainen mulle", "mutta en uskalla tehdä niin koska sit olet aina mulle vihainen". Olen niin ylivirittynyt välttelemään vihaisuutta, että yritän täyttää toiveita ennen kuin niitä edes puetaan sanoiksi, ja usein tulkitsen senkin väärin.

Jos olet tulkinnut hänet vihaiseksi eikä hän ollutkaan, oletko myös voinut tulkita jonkun asian painostukseksi vaikka se ei ollut, tai olettanut että hän haluaa sinun kiirehtivän, vaikka et ole edes kysynyt eikä hän ehkä oletakaan?

Kommunikointi. Jos olet yhtä ylivirittynyt miellyttämään ihmisiä kuin minä, ei osaa lukea aina ihmisiä oikein kysymättä.

Miettimisen arvoinen kommentti tämäkin. Ylivirittynyt on aika hyvä ilmaus sille, mitä en ole itse osannut sanoittaa tai etsiä itsestäni. Mutta näinhän se on. Meidät on ehdollistettu tietyille asioille lapsena. Jos mies on vihainen tai luulen niin, se tulee systeemiini ihan täysillä läpi. Kun hän on iloisempi, ilma ikään kuin seisoo mielessäni, ei tapahdu mitään. Ihan kuin kirjastossani olisi tyhjä hylly siinä kohtaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin eilen lopettaa koko jutun, mutta pyörsin puheeni melkein saman tien, koska tuli niin surullinen olo. Ehkä olen riippuvainen huomiosta. Jotain epätervettä tässä on. Toisaalta huomasin erotessa katselevani hänen hiuksiaan, ne olivat jotenkin eri tavalla kuin aiemmin ja näyttivät tosi söpöiltä. Myös yksi asia, jota hän välillä tekee piristääkseen minua, tuntui ensimmäistä kertaa aika söpöltä ja mukavalta, vaikka se on aiemmilla kerroilla lähinnä ahdistanut minua.

En tiiä... haluaisi vain edetä tosi hitaasti, että ei alkaisi ahdistaa. Mies ei vain oikein pidä sitä kovin imartelevana, minkä tietysti ymmärrän.

Ap

Jos vaisto sanoo, että on jotain epätervettä, usko sitä.

Tuo kuulostaa että haluat hänestä sen hyvän olon, että joku niin paperilla hyvä haluaa sinua; että ylipäätään joku haluaa sinua ja olet haluttava ja saat huomiota.

Et halua tuota miestä vaan hyvää oloa jonka hänen kiinnostuksensa sinulle antaa.

Minulla oli tuollaisia suhteita, ja kun ajan kanssa en saanut tuota palvontaa enää omalta mieheltä, aina piti olla sivussa joku joka osoitti minulle ihastusta ja palvontaa. Oma reagointini oli eoäterve.

Olin addikti huomiolle, ehkä johtuen omasta lapsuuden ja nuoruuden taustassa sijoitusperheessä. Olin jäänyt vaille sellaista ihailua ja ehdotonta rakkautta, mitä saa omalta vanhemmalta. Etsin sitä miehistä, välillä vanhemmista miehistä, välillä manipuloivista tai riippuvaisista miehistä.

Et ole kiinnostunut itse miehestä, vaan siitä hyväksytyksi tulemisen olosta jonka hän sinulle antaa. Omalla ihailulla, ja sillä että näyttäisi hyvältä kun sinulla olisi niin paperilla hyvä mies. Kokisit että muiden silmissä olisit myös hyväksytty ja onnistunut.

Tämä siis puhdasta arvailua omiin kokemuksiin perustuen.

Kiinnostava kommentti. Minusta minun pitäisikin miettiä juuri noita oman taustan vaikutuksia asiaan, mutta tässä on koko ajan paniikki päällä, kun painostetaan valitsemaan nyt heti, mitä haluan. Tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa peilata omia tuntoja ja varsinkaan tarpeeksi aikaa hyvän valinnan tekemiseen. Kuitenkin tulee kamala olo, jos päätän sivuuttaa tämän jutun. En ymmärrä, mistä se kamala olo tulee. Kun toisaalta kuitenkin kannustetaan seuraamaan niitä omia tunteita, niin mitä se kamala olo sitten ilmoittaa minulle asiasta? Että olen tekemässä virhettä? Olen ihan pihalla suurimman osan ajasta tämän asian kanssa.

Ap

Okei, entä tämä teoria.

On teoria, että jos on lapsena ja nuorena joutunut "suorittamaan" ja"olemaan kiltti" saadakseen vanhempien rakkautta, luulee että sitä rakkaus on, eikä tunnista toisenlaista rakkautta.

Ehkä olet oppinut luulemaan, että pyyteettä annettu rakkaus ei ole minkään arvoista, eli se mitä mies nyt on sinulle tarjonnut.

Että olisi oikeaa rakkautta vain, jos sinun pitää jotenkin ponnistella sen eteen, eli mitä joutuu vanhemmille tekemään, ja mitä joutuu väärille, hankalille miehille tekemään.

Entä jos, sekoittaa rakastumisen tähän ponnisteluun, ja siitä saatavan "palkinnon" eli kitsaasti annettavan, annostellun huomion tuomaan helpotukseen. Näin manipuloijat ja narsistit saavat ihmiset jäämään koukkuun: kova työ, käytä kaikki keskittyminen, sitten pieni palkinto, juuri riittävä että kuvittelet että toinen voisi rakastaa sinua.

Nyt kun joku ei pelaile pelejä eikä kitsastele, se ei tunnu oikealta eikä tavoittelemisen arvoiselta. Ei tule sitä tunnehyökyä kun on pitänyt ponnistella.

Minusta pidä kiinni tunteistasi ja että olet arvokas.

Sano miehelle, että et voi vielä tuntea häntä riittävästi tietääksesi, mitä teidän välillä on. Että arvostat häntä ja sinusta hän on hieno mies, mutta että et luota omaan arviointiin nyt vielä tässä, että sinulla on itsesi kanssa niin paljon työstettävää.

Jos hän lähtee heti kävelemään, ei hän ollutkaan hyvä mies sinulle, koska sinulla ei olisi ollut tilaa keskittyä itseesi lainkaan, vain täyttämään hänen tarpeitaan.

Jos hänelle on ok, että tapailette ja tutustutte, ja teette kivoja asioita yhdessä ilman odotuksia, se kuulostaa hyvältä ja opit tuntemaan hänet.

Minusta arvostus, ihailu ja kunnioitus on hyvä lähtökohta.

Minulle on käynyt niin että suhde on ehkä lähtenyt seksistä, mutta kunnioitus on jäänyt puuttumaan -ei toimi. Sitten taas kun se on lähtenyt ystävyydestä, ja intohimon kipinä on syntynyt syvästä pitämisestä -on toiminut.

Ja vielä, mikään suhde ei tule toimimaan, jos et tutkii ja opiskele omaa toimintaasi, ja ole valmis avoimesti keskustelemaan näistä (diplomaattisesti tietenkin, ei raportteja eksistä) miehesi kanssa.

Kiitos, tämä on tosi hyvä kirjoitus. Todellakin jouduin lapsena ansaitsemaan rakkautta suorituksilla enkä sitä sitten toisaalta koskaan niillä suorituksillakaan saanut, en ikinä. Olen huomannut tuntevani vetoa ihmisiin, jotka vaativat kohtuutonta ponnistelua omalta puoleltani, ja tähän suhteen alkaminen on aina kaatunutkin. Eli olen yleensä osannut tunnistaa kaavan ennen kuin olen edes alkanut suhteeseen, mutta tunteet ovat ehtineet syntyä ja sydän sitten mennyt rikki, kun oli pakko lyödä jarrut päälle. On totta, että hyvä ja kiva tuntuu tylsältä. Mutta tiedostan tämän ja siksi yritän nyt uutta taktiikkaa miesten kanssa. Yritän totuttaa itseni siihen mukavaan ja hyvään, vaikka tuntuisi sisällä ihan tyhjältä. En yksinkertaisesti keksi mitään muutakaan. Tunteet ovat ihan sekaisin, mutta järki sanoo, että samaa noidankehää ei kannata jatkaa lapsuudesta hamaan hautaan. Toisaalta olen tosi perso sille mentaliteetille, että hyvien asioiden eteen on oltava valmis ponnistelemaan, koska sitten oikeasti ansaitsen ne, eli pyyteettömän rakkauden ajatus tuntuu ihan vieraalta ja pelottavalta, jos se rakkaus siis kohdistuu itseeni eikä minua vaadita ponnistelemaan. Eihän kukaan saa tai voi rakastaa minua siltä pohjalta, että saan tehdä tai olla tekemättä ihan mitä minua itseäni vain huvittaa. Toisaalta se on ainoa ajatus, jota en ole vielä koskaan elämässäni kokeillut. Juuri eilen illalla sattumalta katsoin yhden haastattelun, jossa ihminen sanoi, että omat uskomuksensa tai itsensäselvyytensä pitäisi oppia tunnistamaan ja kokeilla välillä mennä niitä vastaan. Siis tyyliin että jos on vaikka tottunut puurtamaan aina tosi paljon, pitäisi kokeilla parin viikon ajan priorisoida jotain muuta kuin se totuttu #1, vaikkapa lepo tms.

Sinulla näyttäisi olevan syvään juurrutettu usko, että et ole rakkauden arvoinen ihan vain sellaisena kuin olet. Jopa silloin, vaikka et rakastaisi takaisinkaan.

Olisiko tämä se mitä sinun pitää harjoitella? Että mielikuvittelet itsesi olevan valmiiksi arvokas vain ottamaan vastaan rakkautta. Sallit sen. Heti jos tekee mieli alkaa "maksaa" siitä jotain, lopetat sen refleksin alkuunsa.

Et ala perua harrastuksia voidaksesi mennä treffeille, sanot vain kohteliaasti ettei sovi sinä päivänä.

Et harrasta koskaan seksiä ellei itsestä siltä tunnu. Kun alat tuntea halua, teet aloitteen ja ilmaiset sen avoimesti ja luottavasti.

Entä jos aloitat sallimalla mukavan miehen olla sinulle mukava. Et yritä korvata etkä maksaa mitään. Jos hän tekee jotain mikä ei tunnu mukavalta, sanot heti, ja jos se ei lopu, poistut.

Et naura ellei naurata, käytät vaatteita jotka itsestä tuntuvat kivoilta, pyydät häntä kanssasi juttuihin jotka itsestäsi ovat kivoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskeeko ongelma tätä yhtä nimenomaista miestä vai kaikkia muitakin? Eli oletko joskus rakastunut päätä pahkaa johonkin toiseen vai suhtaudutko yleensäkin varautuneesti rakastumiseen? Jos on kyse ongelmasta rakastua tähän tiettyyn mieheen, ei kannata pakottaa tunteitaan. Jos taas on ongelma rakastua ylipäätään, siitä ei pääse yli muuta kuin juuri ajan kanssa ja rohkaistumalla ottamaan elämän yllätyksiä vastaan.

Mulla rakkauden syttyminen kesti tosi pitkään, koska en vanhempien riitaisan liiton vuoksi uskonut siihen, että kaksi ihmistä ylipäätään ikinä voisi elää onnellisina yhdessä. Sen takia oli jarrut tiukasti päällä kaikissa tilanteissa ja kaikkien kanssa. Onneksi mies oli kärsivällinen :)

Olen aika varautunut ihminen, mutta kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä. Huonoa itsetuntoa mikä johtaa mind gameseihin tms. Joskus tullut turpaan tosin pahasti, vaikka suhdetta ei ole ehtinyt syntyä, joten kieltämättä ei romantiikka edes nappaa tällä hetkellä yhtään. Vika saattaa olla minussa, kun en lämpene kenellekään. Ei jotenkin ylipäänsä kiinnosta tällä hetkellä. Torjuin tämän nykyisen tyypin ensin, mutta jossain vaiheessa alkoi häiritä, kun hänen mielenkiintonsa vain jatkui.

Ap

kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä = j.ännämiehet kiinnostaa.

En halua suhteeseen sellaisen kanssa, jolla ei ole omat palikat järjestyksessä, oli kuinka vetävä tahansa.

Ap

Mutta onko niin, että koet vetäväksi lähinnä vain ne, joilla ne palikat ei ole järjestyksessä?

Sitä juuri pelkään. Toivottavasti ei näin ole.

Ap

Tuo on monilla ihmisillä ongelmina. Johtuu ilmeisesti siitä, että lapsena on oppinut, että rakkauden kuulukin olla vaikeaa ja tuskaisaa. Tästä voi oppia ulos, mutta se vaatii aikaa

Tämä on kommentti, johon tekee mieli palata monta kertaa. Tuossa on mietittävää. Minulla nimittäin juurikin näin, että tietty vaivattomuus oli lapsena ehdottomasti kielletty. Jos nyt vähän karkeasti yksinkertaistaa niin minun haluttiin aina epäonnistuvan, jotta "oppisin jotain elämästä" tai muuta psskaa. En vain jotenkin hahmota itse, miten tämä vaikuttaa ihmissuhteisiini. Mielihyvähermoni on kuollut tai säädetty väärin, ts. huuma tulee vain niistä tyypeistä, jotka tulevat satuttamaan minua?

Vielä pari päivää sitten tuli ihan kauhea yäk olo tästä mahdollisesta suhteesta, mutta olen yrittänyt nyt lähettää hillittyjä mutta helposti tulkittavia signaaleja siihen suuntaan, että hän kiinnostaa, koska jotkin pienet asiat hänessä ovat alkaneet tuntua hyvältä. En tiedä, riittääkö se. Mies on muuttumassa varautuneeksi, tai sitten tulkitsen häntä väärin. En osaa aina tulkita häntä. Joskus olen luullut hänen olevan vihainen, mutta sitten onkin selvinnyt, että häntä jännittää. On vaikeaa. Mutta jos olen oppinut siihen, että asioiden pitää olla vaikeita, kannattaisiko vain antaa olla ja mennä etsimään jotain helpompaa? Vaan mistäs etsit, jos ei tule vastaan niin millään?

Ap

Vastasinkin aiemmin, itselläni alkoholistiperhetausta ja sijoituskoti.

Minäkin tunnistan ilmeitä ja tunteita huonosti, koska olen taustani takia ylivirittynyt etsimään vihaisuuden ilmeitä ihmisistä. Myös kuvaan helposti keskustelussa harmitusta ja ärtymystä vihaisuudeksi. "Oletko vihainen mulle", "mutta en uskalla tehdä niin koska sit olet aina mulle vihainen". Olen niin ylivirittynyt välttelemään vihaisuutta, että yritän täyttää toiveita ennen kuin niitä edes puetaan sanoiksi, ja usein tulkitsen senkin väärin.

Jos olet tulkinnut hänet vihaiseksi eikä hän ollutkaan, oletko myös voinut tulkita jonkun asian painostukseksi vaikka se ei ollut, tai olettanut että hän haluaa sinun kiirehtivän, vaikka et ole edes kysynyt eikä hän ehkä oletakaan?

Kommunikointi. Jos olet yhtä ylivirittynyt miellyttämään ihmisiä kuin minä, ei osaa lukea aina ihmisiä oikein kysymättä.

Miettimisen arvoinen kommentti tämäkin. Ylivirittynyt on aika hyvä ilmaus sille, mitä en ole itse osannut sanoittaa tai etsiä itsestäni. Mutta näinhän se on. Meidät on ehdollistettu tietyille asioille lapsena. Jos mies on vihainen tai luulen niin, se tulee systeemiini ihan täysillä läpi. Kun hän on iloisempi, ilma ikään kuin seisoo mielessäni, ei tapahdu mitään. Ihan kuin kirjastossani olisi tyhjä hylly siinä kohtaa.

Ap

Vau, tuo oli hienosti kuvattu.

Se on kirja, jota et ole vielä koskaan tarvinnut. Olisiko aika.

Kielissä ei ole sanoja asioille, joita ei ole tarvittu. On kieliä joissa lumelle on yksi sana, ja niitä joissa on satoja. Sinun sanavarastossa on vihaisuudelle satoja ilmauksia, mutta oikealle rakkaudelle ja hellyydelle ei näemmä montakaan. Ei kai sillä kielellä voi osatakaan puhua, vielä.

Rakkaus syttyykin hitaasti. Monet sekoittaa sen ihastumiseen, joka voi tapahtua ensinäkemällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin eilen lopettaa koko jutun, mutta pyörsin puheeni melkein saman tien, koska tuli niin surullinen olo. Ehkä olen riippuvainen huomiosta. Jotain epätervettä tässä on. Toisaalta huomasin erotessa katselevani hänen hiuksiaan, ne olivat jotenkin eri tavalla kuin aiemmin ja näyttivät tosi söpöiltä. Myös yksi asia, jota hän välillä tekee piristääkseen minua, tuntui ensimmäistä kertaa aika söpöltä ja mukavalta, vaikka se on aiemmilla kerroilla lähinnä ahdistanut minua.

En tiiä... haluaisi vain edetä tosi hitaasti, että ei alkaisi ahdistaa. Mies ei vain oikein pidä sitä kovin imartelevana, minkä tietysti ymmärrän.

Ap

Jos vaisto sanoo, että on jotain epätervettä, usko sitä.

Tuo kuulostaa että haluat hänestä sen hyvän olon, että joku niin paperilla hyvä haluaa sinua; että ylipäätään joku haluaa sinua ja olet haluttava ja saat huomiota.

Et halua tuota miestä vaan hyvää oloa jonka hänen kiinnostuksensa sinulle antaa.

Minulla oli tuollaisia suhteita, ja kun ajan kanssa en saanut tuota palvontaa enää omalta mieheltä, aina piti olla sivussa joku joka osoitti minulle ihastusta ja palvontaa. Oma reagointini oli eoäterve.

Olin addikti huomiolle, ehkä johtuen omasta lapsuuden ja nuoruuden taustassa sijoitusperheessä. Olin jäänyt vaille sellaista ihailua ja ehdotonta rakkautta, mitä saa omalta vanhemmalta. Etsin sitä miehistä, välillä vanhemmista miehistä, välillä manipuloivista tai riippuvaisista miehistä.

Et ole kiinnostunut itse miehestä, vaan siitä hyväksytyksi tulemisen olosta jonka hän sinulle antaa. Omalla ihailulla, ja sillä että näyttäisi hyvältä kun sinulla olisi niin paperilla hyvä mies. Kokisit että muiden silmissä olisit myös hyväksytty ja onnistunut.

Tämä siis puhdasta arvailua omiin kokemuksiin perustuen.

Kiinnostava kommentti. Minusta minun pitäisikin miettiä juuri noita oman taustan vaikutuksia asiaan, mutta tässä on koko ajan paniikki päällä, kun painostetaan valitsemaan nyt heti, mitä haluan. Tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa peilata omia tuntoja ja varsinkaan tarpeeksi aikaa hyvän valinnan tekemiseen. Kuitenkin tulee kamala olo, jos päätän sivuuttaa tämän jutun. En ymmärrä, mistä se kamala olo tulee. Kun toisaalta kuitenkin kannustetaan seuraamaan niitä omia tunteita, niin mitä se kamala olo sitten ilmoittaa minulle asiasta? Että olen tekemässä virhettä? Olen ihan pihalla suurimman osan ajasta tämän asian kanssa.

Ap

Okei, entä tämä teoria.

On teoria, että jos on lapsena ja nuorena joutunut "suorittamaan" ja"olemaan kiltti" saadakseen vanhempien rakkautta, luulee että sitä rakkaus on, eikä tunnista toisenlaista rakkautta.

Ehkä olet oppinut luulemaan, että pyyteettä annettu rakkaus ei ole minkään arvoista, eli se mitä mies nyt on sinulle tarjonnut.

Että olisi oikeaa rakkautta vain, jos sinun pitää jotenkin ponnistella sen eteen, eli mitä joutuu vanhemmille tekemään, ja mitä joutuu väärille, hankalille miehille tekemään.

Entä jos, sekoittaa rakastumisen tähän ponnisteluun, ja siitä saatavan "palkinnon" eli kitsaasti annettavan, annostellun huomion tuomaan helpotukseen. Näin manipuloijat ja narsistit saavat ihmiset jäämään koukkuun: kova työ, käytä kaikki keskittyminen, sitten pieni palkinto, juuri riittävä että kuvittelet että toinen voisi rakastaa sinua.

Nyt kun joku ei pelaile pelejä eikä kitsastele, se ei tunnu oikealta eikä tavoittelemisen arvoiselta. Ei tule sitä tunnehyökyä kun on pitänyt ponnistella.

Minusta pidä kiinni tunteistasi ja että olet arvokas.

Sano miehelle, että et voi vielä tuntea häntä riittävästi tietääksesi, mitä teidän välillä on. Että arvostat häntä ja sinusta hän on hieno mies, mutta että et luota omaan arviointiin nyt vielä tässä, että sinulla on itsesi kanssa niin paljon työstettävää.

Jos hän lähtee heti kävelemään, ei hän ollutkaan hyvä mies sinulle, koska sinulla ei olisi ollut tilaa keskittyä itseesi lainkaan, vain täyttämään hänen tarpeitaan.

Jos hänelle on ok, että tapailette ja tutustutte, ja teette kivoja asioita yhdessä ilman odotuksia, se kuulostaa hyvältä ja opit tuntemaan hänet.

Minusta arvostus, ihailu ja kunnioitus on hyvä lähtökohta.

Minulle on käynyt niin että suhde on ehkä lähtenyt seksistä, mutta kunnioitus on jäänyt puuttumaan -ei toimi. Sitten taas kun se on lähtenyt ystävyydestä, ja intohimon kipinä on syntynyt syvästä pitämisestä -on toiminut.

Ja vielä, mikään suhde ei tule toimimaan, jos et tutkii ja opiskele omaa toimintaasi, ja ole valmis avoimesti keskustelemaan näistä (diplomaattisesti tietenkin, ei raportteja eksistä) miehesi kanssa.

Kiitos, tämä on tosi hyvä kirjoitus. Todellakin jouduin lapsena ansaitsemaan rakkautta suorituksilla enkä sitä sitten toisaalta koskaan niillä suorituksillakaan saanut, en ikinä. Olen huomannut tuntevani vetoa ihmisiin, jotka vaativat kohtuutonta ponnistelua omalta puoleltani, ja tähän suhteen alkaminen on aina kaatunutkin. Eli olen yleensä osannut tunnistaa kaavan ennen kuin olen edes alkanut suhteeseen, mutta tunteet ovat ehtineet syntyä ja sydän sitten mennyt rikki, kun oli pakko lyödä jarrut päälle. On totta, että hyvä ja kiva tuntuu tylsältä. Mutta tiedostan tämän ja siksi yritän nyt uutta taktiikkaa miesten kanssa. Yritän totuttaa itseni siihen mukavaan ja hyvään, vaikka tuntuisi sisällä ihan tyhjältä. En yksinkertaisesti keksi mitään muutakaan. Tunteet ovat ihan sekaisin, mutta järki sanoo, että samaa noidankehää ei kannata jatkaa lapsuudesta hamaan hautaan. Toisaalta olen tosi perso sille mentaliteetille, että hyvien asioiden eteen on oltava valmis ponnistelemaan, koska sitten oikeasti ansaitsen ne, eli pyyteettömän rakkauden ajatus tuntuu ihan vieraalta ja pelottavalta, jos se rakkaus siis kohdistuu itseeni eikä minua vaadita ponnistelemaan. Eihän kukaan saa tai voi rakastaa minua siltä pohjalta, että saan tehdä tai olla tekemättä ihan mitä minua itseäni vain huvittaa. Toisaalta se on ainoa ajatus, jota en ole vielä koskaan elämässäni kokeillut. Juuri eilen illalla sattumalta katsoin yhden haastattelun, jossa ihminen sanoi, että omat uskomuksensa tai itsensäselvyytensä pitäisi oppia tunnistamaan ja kokeilla välillä mennä niitä vastaan. Siis tyyliin että jos on vaikka tottunut puurtamaan aina tosi paljon, pitäisi kokeilla parin viikon ajan priorisoida jotain muuta kuin se totuttu #1, vaikkapa lepo tms.

Sinulla näyttäisi olevan syvään juurrutettu usko, että et ole rakkauden arvoinen ihan vain sellaisena kuin olet. Jopa silloin, vaikka et rakastaisi takaisinkaan.

Olisiko tämä se mitä sinun pitää harjoitella? Että mielikuvittelet itsesi olevan valmiiksi arvokas vain ottamaan vastaan rakkautta. Sallit sen. Heti jos tekee mieli alkaa "maksaa" siitä jotain, lopetat sen refleksin alkuunsa.

Et ala perua harrastuksia voidaksesi mennä treffeille, sanot vain kohteliaasti ettei sovi sinä päivänä.

Et harrasta koskaan seksiä ellei itsestä siltä tunnu. Kun alat tuntea halua, teet aloitteen ja ilmaiset sen avoimesti ja luottavasti.

Entä jos aloitat sallimalla mukavan miehen olla sinulle mukava. Et yritä korvata etkä maksaa mitään. Jos hän tekee jotain mikä ei tunnu mukavalta, sanot heti, ja jos se ei lopu, poistut.

Et naura ellei naurata, käytät vaatteita jotka itsestä tuntuvat kivoilta, pyydät häntä kanssasi juttuihin jotka itsestäsi ovat kivoja.

Ok. Minä voin tehdä näin. 99 prosentin varmuudella tämän seurauksena tämä kyseinen mies katoaa pian, koska en satsaa "tarpeeksi". Mutta uskoisin, että olet asian ytimessä tuon refleksin kanssa ja että minun ei pitäisi välittää asiasta, jos niin käy. Totuus on se, että olen sen refleksin kanssa ihan tosi väsynyt ihan koko ajan. Nyt on pääsiäinen ja haluaisin levätä nämä neljä päivää ihan itsekseni, koska olen paiskinut töitä ihan hulluna. Mies olisi halunnut tavata minua, mutta minä ehdotin, että hän tekee jotain muuta ja että me sitten tehtäisiin kunnon illallistreffit parin viikon päästä, kun minulla on hyvin aikaa. Minulla on hiipivä tunne siitä, että hän on tästä niin pettynyt, että luovuttaa. Kenties ehkä etsii jo toisen itselleen. On tosi psskaa elää tällaisen pelon kanssa. Mutta onko se sitten mitään pitämisen arvoista, jos tällä tavalla katoaa käsistä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koskeeko ongelma tätä yhtä nimenomaista miestä vai kaikkia muitakin? Eli oletko joskus rakastunut päätä pahkaa johonkin toiseen vai suhtaudutko yleensäkin varautuneesti rakastumiseen? Jos on kyse ongelmasta rakastua tähän tiettyyn mieheen, ei kannata pakottaa tunteitaan. Jos taas on ongelma rakastua ylipäätään, siitä ei pääse yli muuta kuin juuri ajan kanssa ja rohkaistumalla ottamaan elämän yllätyksiä vastaan.

Mulla rakkauden syttyminen kesti tosi pitkään, koska en vanhempien riitaisan liiton vuoksi uskonut siihen, että kaksi ihmistä ylipäätään ikinä voisi elää onnellisina yhdessä. Sen takia oli jarrut tiukasti päällä kaikissa tilanteissa ja kaikkien kanssa. Onneksi mies oli kärsivällinen :)

Olen aika varautunut ihminen, mutta kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä. Huonoa itsetuntoa mikä johtaa mind gameseihin tms. Joskus tullut turpaan tosin pahasti, vaikka suhdetta ei ole ehtinyt syntyä, joten kieltämättä ei romantiikka edes nappaa tällä hetkellä yhtään. Vika saattaa olla minussa, kun en lämpene kenellekään. Ei jotenkin ylipäänsä kiinnosta tällä hetkellä. Torjuin tämän nykyisen tyypin ensin, mutta jossain vaiheessa alkoi häiritä, kun hänen mielenkiintonsa vain jatkui.

Ap

kemiaa on ollut aiemmin muiden ihmisten kanssa. Juttu ei vain ole edennyt siksi, että miehessä on sitten ollut näkyvissä ns. varoitusmerkkejä = j.ännämiehet kiinnostaa.

En halua suhteeseen sellaisen kanssa, jolla ei ole omat palikat järjestyksessä, oli kuinka vetävä tahansa.

Ap

Mutta onko niin, että koet vetäväksi lähinnä vain ne, joilla ne palikat ei ole järjestyksessä?

Sitä juuri pelkään. Toivottavasti ei näin ole.

Ap

Tuo on monilla ihmisillä ongelmina. Johtuu ilmeisesti siitä, että lapsena on oppinut, että rakkauden kuulukin olla vaikeaa ja tuskaisaa. Tästä voi oppia ulos, mutta se vaatii aikaa

Tämä on kommentti, johon tekee mieli palata monta kertaa. Tuossa on mietittävää. Minulla nimittäin juurikin näin, että tietty vaivattomuus oli lapsena ehdottomasti kielletty. Jos nyt vähän karkeasti yksinkertaistaa niin minun haluttiin aina epäonnistuvan, jotta "oppisin jotain elämästä" tai muuta psskaa. En vain jotenkin hahmota itse, miten tämä vaikuttaa ihmissuhteisiini. Mielihyvähermoni on kuollut tai säädetty väärin, ts. huuma tulee vain niistä tyypeistä, jotka tulevat satuttamaan minua?

Vielä pari päivää sitten tuli ihan kauhea yäk olo tästä mahdollisesta suhteesta, mutta olen yrittänyt nyt lähettää hillittyjä mutta helposti tulkittavia signaaleja siihen suuntaan, että hän kiinnostaa, koska jotkin pienet asiat hänessä ovat alkaneet tuntua hyvältä. En tiedä, riittääkö se. Mies on muuttumassa varautuneeksi, tai sitten tulkitsen häntä väärin. En osaa aina tulkita häntä. Joskus olen luullut hänen olevan vihainen, mutta sitten onkin selvinnyt, että häntä jännittää. On vaikeaa. Mutta jos olen oppinut siihen, että asioiden pitää olla vaikeita, kannattaisiko vain antaa olla ja mennä etsimään jotain helpompaa? Vaan mistäs etsit, jos ei tule vastaan niin millään?

Ap

Vastasinkin aiemmin, itselläni alkoholistiperhetausta ja sijoituskoti.

Minäkin tunnistan ilmeitä ja tunteita huonosti, koska olen taustani takia ylivirittynyt etsimään vihaisuuden ilmeitä ihmisistä. Myös kuvaan helposti keskustelussa harmitusta ja ärtymystä vihaisuudeksi. "Oletko vihainen mulle", "mutta en uskalla tehdä niin koska sit olet aina mulle vihainen". Olen niin ylivirittynyt välttelemään vihaisuutta, että yritän täyttää toiveita ennen kuin niitä edes puetaan sanoiksi, ja usein tulkitsen senkin väärin.

Jos olet tulkinnut hänet vihaiseksi eikä hän ollutkaan, oletko myös voinut tulkita jonkun asian painostukseksi vaikka se ei ollut, tai olettanut että hän haluaa sinun kiirehtivän, vaikka et ole edes kysynyt eikä hän ehkä oletakaan?

Kommunikointi. Jos olet yhtä ylivirittynyt miellyttämään ihmisiä kuin minä, ei osaa lukea aina ihmisiä oikein kysymättä.

Miettimisen arvoinen kommentti tämäkin. Ylivirittynyt on aika hyvä ilmaus sille, mitä en ole itse osannut sanoittaa tai etsiä itsestäni. Mutta näinhän se on. Meidät on ehdollistettu tietyille asioille lapsena. Jos mies on vihainen tai luulen niin, se tulee systeemiini ihan täysillä läpi. Kun hän on iloisempi, ilma ikään kuin seisoo mielessäni, ei tapahdu mitään. Ihan kuin kirjastossani olisi tyhjä hylly siinä kohtaa.

Ap

Vau, tuo oli hienosti kuvattu.

Se on kirja, jota et ole vielä koskaan tarvinnut. Olisiko aika.

Kielissä ei ole sanoja asioille, joita ei ole tarvittu. On kieliä joissa lumelle on yksi sana, ja niitä joissa on satoja. Sinun sanavarastossa on vihaisuudelle satoja ilmauksia, mutta oikealle rakkaudelle ja hellyydelle ei näemmä montakaan. Ei kai sillä kielellä voi osatakaan puhua, vielä.

Alkaa kohta itkettää. Kommenttisi on niin mukava, ja kuitenkin mietin, että mistä revin enää sen energian uskoa siihen, että minullekin olisi juuri niitä oikeita hyviä sanoja eikä aina vain tätä samaa. Mutta kiitos.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin eilen lopettaa koko jutun, mutta pyörsin puheeni melkein saman tien, koska tuli niin surullinen olo. Ehkä olen riippuvainen huomiosta. Jotain epätervettä tässä on. Toisaalta huomasin erotessa katselevani hänen hiuksiaan, ne olivat jotenkin eri tavalla kuin aiemmin ja näyttivät tosi söpöiltä. Myös yksi asia, jota hän välillä tekee piristääkseen minua, tuntui ensimmäistä kertaa aika söpöltä ja mukavalta, vaikka se on aiemmilla kerroilla lähinnä ahdistanut minua.

En tiiä... haluaisi vain edetä tosi hitaasti, että ei alkaisi ahdistaa. Mies ei vain oikein pidä sitä kovin imartelevana, minkä tietysti ymmärrän.

Ap

Jos vaisto sanoo, että on jotain epätervettä, usko sitä.

Tuo kuulostaa että haluat hänestä sen hyvän olon, että joku niin paperilla hyvä haluaa sinua; että ylipäätään joku haluaa sinua ja olet haluttava ja saat huomiota.

Et halua tuota miestä vaan hyvää oloa jonka hänen kiinnostuksensa sinulle antaa.

Minulla oli tuollaisia suhteita, ja kun ajan kanssa en saanut tuota palvontaa enää omalta mieheltä, aina piti olla sivussa joku joka osoitti minulle ihastusta ja palvontaa. Oma reagointini oli eoäterve.

Olin addikti huomiolle, ehkä johtuen omasta lapsuuden ja nuoruuden taustassa sijoitusperheessä. Olin jäänyt vaille sellaista ihailua ja ehdotonta rakkautta, mitä saa omalta vanhemmalta. Etsin sitä miehistä, välillä vanhemmista miehistä, välillä manipuloivista tai riippuvaisista miehistä.

Et ole kiinnostunut itse miehestä, vaan siitä hyväksytyksi tulemisen olosta jonka hän sinulle antaa. Omalla ihailulla, ja sillä että näyttäisi hyvältä kun sinulla olisi niin paperilla hyvä mies. Kokisit että muiden silmissä olisit myös hyväksytty ja onnistunut.

Tämä siis puhdasta arvailua omiin kokemuksiin perustuen.

Kiinnostava kommentti. Minusta minun pitäisikin miettiä juuri noita oman taustan vaikutuksia asiaan, mutta tässä on koko ajan paniikki päällä, kun painostetaan valitsemaan nyt heti, mitä haluan. Tuntuu ettei ole tarpeeksi aikaa peilata omia tuntoja ja varsinkaan tarpeeksi aikaa hyvän valinnan tekemiseen. Kuitenkin tulee kamala olo, jos päätän sivuuttaa tämän jutun. En ymmärrä, mistä se kamala olo tulee. Kun toisaalta kuitenkin kannustetaan seuraamaan niitä omia tunteita, niin mitä se kamala olo sitten ilmoittaa minulle asiasta? Että olen tekemässä virhettä? Olen ihan pihalla suurimman osan ajasta tämän asian kanssa.

Ap

Okei, entä tämä teoria.

On teoria, että jos on lapsena ja nuorena joutunut "suorittamaan" ja"olemaan kiltti" saadakseen vanhempien rakkautta, luulee että sitä rakkaus on, eikä tunnista toisenlaista rakkautta.

Ehkä olet oppinut luulemaan, että pyyteettä annettu rakkaus ei ole minkään arvoista, eli se mitä mies nyt on sinulle tarjonnut.

Että olisi oikeaa rakkautta vain, jos sinun pitää jotenkin ponnistella sen eteen, eli mitä joutuu vanhemmille tekemään, ja mitä joutuu väärille, hankalille miehille tekemään.

Entä jos, sekoittaa rakastumisen tähän ponnisteluun, ja siitä saatavan "palkinnon" eli kitsaasti annettavan, annostellun huomion tuomaan helpotukseen. Näin manipuloijat ja narsistit saavat ihmiset jäämään koukkuun: kova työ, käytä kaikki keskittyminen, sitten pieni palkinto, juuri riittävä että kuvittelet että toinen voisi rakastaa sinua.

Nyt kun joku ei pelaile pelejä eikä kitsastele, se ei tunnu oikealta eikä tavoittelemisen arvoiselta. Ei tule sitä tunnehyökyä kun on pitänyt ponnistella.

Minusta pidä kiinni tunteistasi ja että olet arvokas.

Sano miehelle, että et voi vielä tuntea häntä riittävästi tietääksesi, mitä teidän välillä on. Että arvostat häntä ja sinusta hän on hieno mies, mutta että et luota omaan arviointiin nyt vielä tässä, että sinulla on itsesi kanssa niin paljon työstettävää.

Jos hän lähtee heti kävelemään, ei hän ollutkaan hyvä mies sinulle, koska sinulla ei olisi ollut tilaa keskittyä itseesi lainkaan, vain täyttämään hänen tarpeitaan.

Jos hänelle on ok, että tapailette ja tutustutte, ja teette kivoja asioita yhdessä ilman odotuksia, se kuulostaa hyvältä ja opit tuntemaan hänet.

Minusta arvostus, ihailu ja kunnioitus on hyvä lähtökohta.

Minulle on käynyt niin että suhde on ehkä lähtenyt seksistä, mutta kunnioitus on jäänyt puuttumaan -ei toimi. Sitten taas kun se on lähtenyt ystävyydestä, ja intohimon kipinä on syntynyt syvästä pitämisestä -on toiminut.

Ja vielä, mikään suhde ei tule toimimaan, jos et tutkii ja opiskele omaa toimintaasi, ja ole valmis avoimesti keskustelemaan näistä (diplomaattisesti tietenkin, ei raportteja eksistä) miehesi kanssa.

Kiitos, tämä on tosi hyvä kirjoitus. Todellakin jouduin lapsena ansaitsemaan rakkautta suorituksilla enkä sitä sitten toisaalta koskaan niillä suorituksillakaan saanut, en ikinä. Olen huomannut tuntevani vetoa ihmisiin, jotka vaativat kohtuutonta ponnistelua omalta puoleltani, ja tähän suhteen alkaminen on aina kaatunutkin. Eli olen yleensä osannut tunnistaa kaavan ennen kuin olen edes alkanut suhteeseen, mutta tunteet ovat ehtineet syntyä ja sydän sitten mennyt rikki, kun oli pakko lyödä jarrut päälle. On totta, että hyvä ja kiva tuntuu tylsältä. Mutta tiedostan tämän ja siksi yritän nyt uutta taktiikkaa miesten kanssa. Yritän totuttaa itseni siihen mukavaan ja hyvään, vaikka tuntuisi sisällä ihan tyhjältä. En yksinkertaisesti keksi mitään muutakaan. Tunteet ovat ihan sekaisin, mutta järki sanoo, että samaa noidankehää ei kannata jatkaa lapsuudesta hamaan hautaan. Toisaalta olen tosi perso sille mentaliteetille, että hyvien asioiden eteen on oltava valmis ponnistelemaan, koska sitten oikeasti ansaitsen ne, eli pyyteettömän rakkauden ajatus tuntuu ihan vieraalta ja pelottavalta, jos se rakkaus siis kohdistuu itseeni eikä minua vaadita ponnistelemaan. Eihän kukaan saa tai voi rakastaa minua siltä pohjalta, että saan tehdä tai olla tekemättä ihan mitä minua itseäni vain huvittaa. Toisaalta se on ainoa ajatus, jota en ole vielä koskaan elämässäni kokeillut. Juuri eilen illalla sattumalta katsoin yhden haastattelun, jossa ihminen sanoi, että omat uskomuksensa tai itsensäselvyytensä pitäisi oppia tunnistamaan ja kokeilla välillä mennä niitä vastaan. Siis tyyliin että jos on vaikka tottunut puurtamaan aina tosi paljon, pitäisi kokeilla parin viikon ajan priorisoida jotain muuta kuin se totuttu #1, vaikkapa lepo tms.

Sinulla näyttäisi olevan syvään juurrutettu usko, että et ole rakkauden arvoinen ihan vain sellaisena kuin olet. Jopa silloin, vaikka et rakastaisi takaisinkaan.

Olisiko tämä se mitä sinun pitää harjoitella? Että mielikuvittelet itsesi olevan valmiiksi arvokas vain ottamaan vastaan rakkautta. Sallit sen. Heti jos tekee mieli alkaa "maksaa" siitä jotain, lopetat sen refleksin alkuunsa.

Et ala perua harrastuksia voidaksesi mennä treffeille, sanot vain kohteliaasti ettei sovi sinä päivänä.

Et harrasta koskaan seksiä ellei itsestä siltä tunnu. Kun alat tuntea halua, teet aloitteen ja ilmaiset sen avoimesti ja luottavasti.

Entä jos aloitat sallimalla mukavan miehen olla sinulle mukava. Et yritä korvata etkä maksaa mitään. Jos hän tekee jotain mikä ei tunnu mukavalta, sanot heti, ja jos se ei lopu, poistut.

Et naura ellei naurata, käytät vaatteita jotka itsestä tuntuvat kivoilta, pyydät häntä kanssasi juttuihin jotka itsestäsi ovat kivoja.

Ok. Minä voin tehdä näin. 99 prosentin varmuudella tämän seurauksena tämä kyseinen mies katoaa pian, koska en satsaa "tarpeeksi". Mutta uskoisin, että olet asian ytimessä tuon refleksin kanssa ja että minun ei pitäisi välittää asiasta, jos niin käy. Totuus on se, että olen sen refleksin kanssa ihan tosi väsynyt ihan koko ajan. Nyt on pääsiäinen ja haluaisin levätä nämä neljä päivää ihan itsekseni, koska olen paiskinut töitä ihan hulluna. Mies olisi halunnut tavata minua, mutta minä ehdotin, että hän tekee jotain muuta ja että me sitten tehtäisiin kunnon illallistreffit parin viikon päästä, kun minulla on hyvin aikaa. Minulla on hiipivä tunne siitä, että hän on tästä niin pettynyt, että luovuttaa. Kenties ehkä etsii jo toisen itselleen. On tosi psskaa elää tällaisen pelon kanssa. Mutta onko se sitten mitään pitämisen arvoista, jos tällä tavalla katoaa käsistä?

Ap

Olet myös varmaan ytimessä nyt. On tosi raskasta olla koko ajan jotain muuta kuin on, koska pelkää, että omana itsenä ei ole minkään arvoinen.

Ilman muuta jos olet kertonut hänelle, että olet aidosti ihan poikki, haluat lähinnä nukkua ja katsoa netflixiä, ja olet valmis mielellään näkemään pääsiäisen jälkeen, sitten niin sinun täytyy tehdä. Jos hän on sillä välin löytänyt toisen, oliko hänen kiinnostus sinuun silloin kovinkaan vakavaa? Ja jos itse on ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa ja palautumista, ei selviä hengissä loppuelämää ihmisen kanssa, jolle tämä on loukkaus. Silloin se on hyvä mies mutta jollekulle muulle.