Lue keskustelun säännöt.
Voiko rakkaus syttyä hitaasti?
Hei. Olen nuori nainen, ja minusta on kiinnostunut nuori mies. Hän on periaatteessa kaikkea, mitä voisin haluta. Minusta hän on tosi ihana ja ennen kaikkea loistavaa kumppanimateriaalia. Mukava, hyvännäköinen, ahkera, siisti, periaatteet ja itsekunnioitus kunnossa. Mutta en vain kertakaikkiaan saa itseäni rakastamaan häntä. En tiedä, mikä tässä on ongelma. Hän mielellään tekisi asioita kanssani, mutta mokaan kaiken, kun jarruttelen koko ajan. Voiko tästä tulla jotain vai pitäisikö vain luovuttaa?
Kommentit (451)
Vierailija kirjoitti:
Hei, kokemuksesta voin sanoa, että todellakin voi rakkaus syntyä vasta myöhemmin! Ja intohimo ja kaikki sellainen! Näin kävi oman mieheni kanssa. Seurustelin oikeesti puolisen vuotta hänen kanssaan vaan ikään kuin paremman puutteessa. Mutta jotenkin ihmeellisellä tavalla sytyin hänestä eri tavalla kuin ennen ... hän oli kaikkea mitä nainen voi toivoa, ihan hyvän näköinen, hyvä kroppa, miehekäs, osaa puhua ja pussata, muttei liikaa...arvot kohdallaan, kohtelee hyvin mimua ja muita ihmisiä, on hauska ja lähtee juttuihin mukaan, pistää parisuhteen etusijalle... en vaan jotenkin alussa viehättynyt hänestä kummemmin, seksi oli ok..
Mutta jotenkin se rakkaus oikeesti kasvoi, kasvoin häneen kiinni, näin hänet eri tavoin ja näen edelleen. Hän on mun lottovoitto. Ihan oikeesti, parasta mitä mitä tiedän.
Toivon todella, että ihan rauhassa jatkat tapailua yms. Mikä kiire tässä on? Ei kai sitä heti tarvitse päättää mitä tuntee vai tunteeko mitään? Pääasia, että on mukavaa. Rakkaus voi kasvaa, mutta et saa painostaa itseäsi. Ota rauhassa.
Omalta kannaltahan tuo on oikein rusinat pullasta, kun voi vain paremman puutteessa tapailla ja katsella. Sitä toista ihmistä kohtaan se taas on julmaa, ellei hän tiedä olevansa mahdollisesti vain väliaikaisvaihtoehto. Melko todennäköistä kun on, etteivät ne tunteet siitä sen kummemmiksi leimahda...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun nähdäkseni, ja omasta kokemuksesta kin voin todeta että hitaasti kehittyminen on ihan yhtä hyvä väylä kuin muutkin. Sen sijaan vetäisin rajaa siihen, että aletaan seurustelemaan henkilön kanssa jonka kanssa ei kemiat kohtaa, ja johon ei olla ihastuneita ollenkaan. Silloin voi katella ihan kaveripohjalta, ja ymmärtäen sen, että se toinen voi sitten ykskaks kiinnostuakin jostain toisesta. En pidä ajatuksesta että varataan toinen ihminen itselle jotta voitaisiin katsella että tuleeko tunteita peliin vai ei. Kyllä aluksi jo pitää olla jotain merkkejä ilmassa.
Mä ja mieheni olimme reilun vuoden kavereita ennen kuin ihastuimme. Ei siis mitään sydänystäviä vaan samasta limittyvästä kaveripiiristä, ja ihastuminenkin oli sellaista että toisen kanssa oli hyvä olla lähellä, ja ihanaa puhua, mutta eiliian lähellä. Puolen vuoden päästä tuosta seurusteltiin.
ilmeisesti aloittaja ei ole tehnyt taikoja itselleen eli kutsu kaveri kylään vetäkää kännit ja pankaa kiihkeästi kyllä siinä viikon kahden jälkeen alkaa olla tunnepuoltkin pelissä kun kaveri laskee nesua kitalakeen nieltäväksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen vähän varautunut myös ja mun pitää deittailla pidempään ja päästää toinen henkisesti ja fyysisesti lähelle että avaudun ja.luotan, ja tunteet voi kehittyä. Eli jatkan tapailua jos mies on mielestäni mukava ja fiksu. Mieheni oli tosi kohtelias ja ensimmäinen seksikertakin oli vähän kökkö, tapailtiin useita kuukausia ennen kuin tunteet kehittyivät alun pienestä lämmöstä roihuun.
Himoa, sitä että mies tulee itsevarmasti ja vie jalat alta ei pidä sekoittaa rakastumiseen. Ne miehet on pelureita. Se himo ei ole aina ensimmäinen tunne. Jos mies on sinuun rakastunut, hän kohtelee sinua kuin kukkaa kämmenellä ja varoo loukkaamasta sinua, on siis varovaisempi ja hillitympi koska ei halua ottaa riskiä että.homma menee pieleen. Pelimies ei pelkää, koska on tottunut lähestymään ja käyttämään naisia, olet vain yksi seksuaalinen keho muiden joukossa. Se kuka sinä ihmisenä olet on toissijaista.
Minusta on ihanaa että suhteessani on pohjana ystävyys ja yhteys, jonka päälle on syntynyt seksuaalinen suhde. Suhde jonka pohjana on seksuaalinen veto ja muita yhdistäviä tekijöitä ei sitten löydykään, on riskimpi.
Olipa hyvin kirjoitettu!
Samaa mieltä! Olisi voinut olla omasta suustani. Nämä ovat myös henkilösidonnaisia juttuja. Itsellä salama ihastumiset ja ”hullaantumiset” ovat olleet juurikin noiden itsevarmojen pelureiden aikaansaamia ja ovat loppuneet usein ennen kun ovat alkaneetkaan. Myöhemmin ajateltua kenenkään kanssa ei oikeasti olisi voinut olla yhteistä tulevaisuutta. Sitä vaan katsoi asiaa vaaleanpunaisten lasien läpi.
Kun taas kaksi isompaa rakkautta kumpikin ovat olleet hitaasti syttyviä. Ensimmäiset pari kuukautta mietti että onko tämä nyt jotain mistä voisi tulla jotain vakavaa. Ihmisen kanssa oli hauskaa sekä oli helppo ja luonteva olla. Sitten 2-3kk jälkeen alkoi heräämään isompaa ihastusta ja se oli menoa. Ensimmäisen rakkauden kohdalla särjin oman sydämmen, eli sekin osoitti että ei se ollut mitään tyytymistä. Nyt takana 10 vuotta nykyisen hitaasti syttyneen ihastuksen ja sittemmin rakkauden kanssa. Omalla kohdalla hitaasti syttyminen oli vain suojakuori.
Toisaalta, itsellä on myös kaveri joka vaatii sen salama ihastumisen ja pilvilinnoissa olemisen heti. Jos sitä ei tule niin kumppani ei ole oikea. Joten kaippa ihmiset myös voii olla erilaisia. Mun kaltaiset ihmiset ehkä eivät vaan anna itsensä ihastua nopeaa (tai jos antaa, niin ne on niitä kehen ei edes kannata ihastua).
Vierailija kirjoitti:
Ihan virkistävää lukea suurinpiirtein rehellistä kuvausta naisen parinvalinnasta. Mies on ominaisuuksiltaan joka suhteessa moitteeton, mutta ei kelpaa. Pitäisi ilmeisesti olla tatuoitu päihteiden liikakäyttäjä, jotta sitä "kemiaa" löytyisi. Kummassakohan kanssa tulevaisuuden aviokriisi on todennäköisempi?
Sinustako AP:n pitäisi valehdella miehelle ja väittää rakastavansa vaikka ei todellisuudessa näin ei ole eikä ehkä koskaan tule olemaan?
Ei kenenkään pidä kelpuuttaa toista siksi että on ihan hyvä. Jos rakkaus puuttuu, se on väärin molempia kohtaan. Ei kuvailemillasi ominaisuuksilla ole mitään tekemistä vetovoiman kanssa. Jos rakkaus on yhtä kuin hyvä mies, oltaisiin tässä rakastuneita aikaan moneen samaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Livija kirjoitti:
Riippuu varmasti paljon ihmisestä, miten tunteet ottavat kasvaakseen tai sitten eivät. Oletko normaalisti nopeasti rakastuvaa tyyppiä?
Itse esimerkiksi kiinnostun ihmisistä vähän väliä, mutta kiinnostukseni myös yleensä lopahtaa hetkessä. Ihastuminen ja rakastuminen, saatikka sitten rakastaminen puolestaan vaativat minulta enemmän aikaa, useita vuosia. Olen ollut rakastunut elämässäni vain kaksi kertaa, kiinnostumisia on varmaan jo lähemmäs 50 ainakin.
No siis joskus teininä olin ihan kauhea idealisti ja ajattelin, että rakkauden pitää syttyä saman tien jonkin taivaasta kajastavan valon saattelemana. Mutta aina kun näin on käynyt, mies on ollut kohtalaisen kelvoton. Siis tosi hyvännäköinen mutta naisten suhteen aika, miten sen sanoisi... Naiset ovat käyttötavaraa tai jotain. Totta kai sitä alkaa miettiä, että ehkä minun pitäisi tutustua toisenlaisiin miehiin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelen nykyään niin, että rauhassa kasvava rakkaus kestäisi. Salama rakkauden olen nuorena kokenut ja se olikin kuin helvetin tulessa sitten. Nyt valitsisin tasapainoisen, mutta intohimoisen rakkauden.
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Riippuu varmasti paljon ihmisestä, miten tunteet ottavat kasvaakseen tai sitten eivät. Oletko normaalisti nopeasti rakastuvaa tyyppiä?
Itse esimerkiksi kiinnostun ihmisistä vähän väliä, mutta kiinnostukseni myös yleensä lopahtaa hetkessä. Ihastuminen ja rakastuminen, saatikka sitten rakastaminen puolestaan vaativat minulta enemmän aikaa, useita vuosia. Olen ollut rakastunut elämässäni vain kaksi kertaa, kiinnostumisia on varmaan jo lähemmäs 50 ainakin.
No siis joskus teininä olin ihan kauhea idealisti ja ajattelin, että rakkauden pitää syttyä saman tien jonkin taivaasta kajastavan valon saattelemana. Mutta aina kun näin on käynyt, mies on ollut kohtalaisen kelvoton. Siis tosi hyvännäköinen mutta naisten suhteen aika, miten sen sanoisi... Naiset ovat käyttötavaraa tai jotain. Totta kai sitä alkaa miettiä, että ehkä minun pitäisi tutustua toisenlaisiin miehiin.
Ap
Älä käy kertomassa tätä tuolla Tinder-ketjussa. Palstamiehet riemastuvat, kun joku nainen vahvistaa heidän teoriansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ihmissuhteissa pitää olla mukana myös arviointikykyä. Rakkauden huumassa voi päätyä yhteen jonkun täysin sopimattoman tyypin kanssa. Kyllä aito rakkaus voi kasvaa ja syventyä ajan mittaan.
Kuulostaa siltä että mies ei ole varsinaisesti kiinnostunut.
Nainen(aloittaja) odottaa sitä ratkaisevaa liikettä, että "MIES ottaa ja vie omansa, sen mikä hänelle on aina tarkoitettu kuuluvaksi". Näyttää-ottaa, ja laittaa, naisen arvostetulle paikalle rinnallaan, mutta kun sitä ei vaan tapahdu, jahkailua vain ja vain. Nainen on ymmällään että mitä pitäisi tehdä, tuntuu väärältä että hänen pitäisis se tehdä miehen puolesta, se on vain miehen tehtävä mikä hänen on tässä asiassa tehtävä, jotta homma voi koskaan tulevaisuudessa toimia.
Ottaa naisensa jos hän tästä naisesta (aloittajasta) sellaisen itselleen haluaa ottaa, se riittää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Linda Lampenius yritti aloittaa suhteen kaverina,ei koskaan lähtenyt lentoon ja erosivat.
Rakkaus voi syttyä hitaastikin. Mutta sellaisen kanssa, johon ei ole ollenkaan oikeasti ihastunut, ei kannata vielä ryhtyä vakavampaan suhteeseen. Jos pieni kiinnostus kuitenkin löytyy ja mies näyttää paperilla hyvältä niin kannattaa jatkaa tapailua jonkin aikaa ja katsoa mitä siitä syntyy.
Joskus ihmiset eivät ole alunperin kokeneet toisiaan kohtaan suuria tunteita ja pysyneet vain kavereina ja lähteneet eri suuntiin. Vuosien kuluttua kohdatessaan he saattavatkin nähdä toisensa eri valossa (eri elämäntilanteessa) täysin uusin silmin ja ihastua ja rakastua.
Mutta ilman sitä tunnetta, että "tämä on oikein" ei kannata pakottaa. Kuulostaa vöhän siltä, että ap:lla olisi kiire löytää hyvä mies ja kun pätevä ehdokas olisi tarjolla, ei ole väliä että mies sopisi ehkä paremmin suhteeseen jonkun toisen kanssa. Toki tuollaiseenkin suhteeseen voi ryhtyä, mutta mielestäni molempien tulisi olisi silloin kartalla siitä, ettette ole toistenne suuria rakkauksia. Ja kun nykyaikana ihmiset tulevat (yleensä) toimeen melko itsenäisesti niin parisuhteelta edellytetään pääasiassa romantiikkaa ja rakkautta, toki ylä- ja alamäkineen.
Jos nyt panikoit ja pakotat itsesi olemaan tuon miehen kanssa, niin olen melko varma, että epäilet päivittäin, ettö jossain olisk ollut sinulle sopivampi, mieluisampi ja haluttavampi kumppani. Itse en ainakaan haluaisi olla se mies, johon vähän kuin vaan tyydyttiin. Ei ole oikein.
Joten jatka tapailua. Jos perhosia ilmestyy vatsanpohjalle niin valitse tämä mies, jos ei pidemmänkään ajan kuluttua säväytä mitenkään, niin jätä tämä mies jollekin toiselle, jonka kanssa rakastua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi alkaa pikkuhiljaa ! Eivätkä kaikki vaan ikinä rakastu hurjan voimakkaasti edes, juuri Tiede-lehdessä juttu. Mutta minä rakastuin lasten isään pikkuhiljaa, oltiin pitkään vain kavereita. Avioliittoa kesti 21 vuotta ja kyllä oli syvää rakkautta ja kiintymystä, ja intohimoakin, sairauteen päättyi, ei rakkauden puutteeseen. Että kokeile edes, eihän tarvitse heti vihille mennä !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan virkistävää lukea suurinpiirtein rehellistä kuvausta naisen parinvalinnasta. Mies on ominaisuuksiltaan joka suhteessa moitteeton, mutta ei kelpaa. Pitäisi ilmeisesti olla tatuoitu päihteiden liikakäyttäjä, jotta sitä "kemiaa" löytyisi. Kummassakohan kanssa tulevaisuuden aviokriisi on todennäköisempi?
Sinustako AP:n pitäisi valehdella miehelle ja väittää rakastavansa vaikka ei todellisuudessa näin ei ole eikä ehkä koskaan tule olemaan?
Ei kenenkään pidä kelpuuttaa toista siksi että on ihan hyvä. Jos rakkaus puuttuu, se on väärin molempia kohtaan. Ei kuvailemillasi ominaisuuksilla ole mitään tekemistä vetovoiman kanssa. Jos rakkaus on yhtä kuin hyvä mies, oltaisiin tässä rakastuneita aikaan moneen samaan aikaan.
Erottakaa naiset ainakin rakkaus ja ihastuminen/kemia. Se on nähty niin monta kertaa, että ihastumista ja kemiaa koetaan kyllä ties millaiseen rokkariin tai tatska-Pateen, mutta harvaa miestä nainen rakastaa ja aidosti välittää. Harva nainen ylipäätään miehestä aidosti välittää, miehen on paremminkin oltava naisen elämänlaadun kohottaja, suorittaja.
No kokemuksen perusteella siitä kehittyy vain väsynyttä kaveripakkopullaa, jossa kumpikin on kun parempaakaan ei sillä hetkellä ole tiedossa. Kaikkiin kavereihin olen jossain vaiheessa kyllästynyt, muunkinlaisia ihmisiä toki on.
Kysymys on pikemminkin siitä, väsyykö/katkeroituuko siihen elämän tavanomaisuuteen vai ei. Itse väsyn, mutta ratkaisu oli tietysti pyöräyttää vahinkotenava, jolloin tässä nyt sitten ollaan, kun onhan lapsesta huoli pidettävä.
Rakkaus on tahtotila, se riippuu itsestä eikä niinkään siitä toisesta. Meistä jokainen tietää parisuhteita, joissa toinen rakastaa ja toinen ei välitä yhtään. Eli jos kumppani on valmis rakastamaan sinua niin sinun pitää sitten vain tahtoa rakastaa häntä. Rakkaus ja rakastuminen ei ole mikään humahdus taivaalta vaan tahtotila. Ihastuminen on se humahduksen oloinen juttu joka joskus tapahtuu kun toiseen törmää.
Jos kumppani on kaikin puolin kunnollinen ja arvot vastaa omia arvoja sekä ulkonäkö miellyttää ja arjen jutut sujuu toisen kanssa eli siivoominen, kaupassa käynti jne. niin suhteesta tulee hyvä. Arkea me suurimman osan elämää eletään.
Jos sairastuisit tai joku läheinen sairastuisi tai menettäisit jonkun läheisen ihmisen niin tukisiko kumppanisi sinua vai jättäisikö yksin selviämään tilanteesta? Jos menettäisit työpaikkasi, tukisiko hän sinua ja valaisi uskoa siihen, että kyllä tästä selvitään? Nämä on niitä kysymyksiä, joita kannattaa pohtia parisuhteen äärellä eikä sitä, onko kemiat kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus on tahtotila, se riippuu itsestä eikä niinkään siitä toisesta. Meistä jokainen tietää parisuhteita, joissa toinen rakastaa ja toinen ei välitä yhtään. Eli jos kumppani on valmis rakastamaan sinua niin sinun pitää sitten vain tahtoa rakastaa häntä. Rakkaus ja rakastuminen ei ole mikään humahdus taivaalta vaan tahtotila. Ihastuminen on se humahduksen oloinen juttu joka joskus tapahtuu kun toiseen törmää.
Jos kumppani on kaikin puolin kunnollinen ja arvot vastaa omia arvoja sekä ulkonäkö miellyttää ja arjen jutut sujuu toisen kanssa eli siivoominen, kaupassa käynti jne. niin suhteesta tulee hyvä. Arkea me suurimman osan elämää eletään.
Jos sairastuisit tai joku läheinen sairastuisi tai menettäisit jonkun läheisen ihmisen niin tukisiko kumppanisi sinua vai jättäisikö yksin selviämään tilanteesta? Jos menettäisit työpaikkasi, tukisiko hän sinua ja valaisi uskoa siihen, että kyllä tästä selvitään? Nämä on niitä kysymyksiä, joita kannattaa pohtia parisuhteen äärellä eikä sitä, onko kemiat kunnossa.
Entäs sitten kun näistä lähtökohdista ollaan oltu yhdessä 3 vuotta, joista viimeiset 1.5 täysin ilman seksiä ja läheisyyttä: siivoaminen ja kaupassa käynti kyllä onnistuu.
ainiin, paitsi tietysti se seksikin on tahtotila, eli eikun vaan vällyjen väliin vaikkei voisi vähempää kiinnostaa
Riippuu varmasti paljon ihmisestä, miten tunteet ottavat kasvaakseen tai sitten eivät. Oletko normaalisti nopeasti rakastuvaa tyyppiä?
Itse esimerkiksi kiinnostun ihmisistä vähän väliä, mutta kiinnostukseni myös yleensä lopahtaa hetkessä. Ihastuminen ja rakastuminen, saatikka sitten rakastaminen puolestaan vaativat minulta enemmän aikaa, useita vuosia. Olen ollut rakastunut elämässäni vain kaksi kertaa, kiinnostumisia on varmaan jo lähemmäs 50 ainakin.