Isoäidit, miksi lapsenlapset pitää ahtaa täyteen sokeria?

Meillä tehtiin remontti. Ja sitten haluttiin ehdottomasti ne meidän remppamiehet sukulaisellekin. Ja sitten se oli minun syyni kun remontti heillä ei miellyttänytkään. Nyt sitten naristaa joka tapaamisella. Miksei itse valvottu paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini ja siskoni kokevat hirveän loukkaavina nuo "tilaukset" tai sen että antaisivat rahaa.

Sitten mennään näin:

Joululahjaksi tulee juuri ja juuri sopiva talvipuku. Se ostetaan kalliimpaan mahdolliseen aikaan (sen saa joulun jälkeen jopa 70 prosentin alella) ja niin, että olen jo ostanut sen talven talvipuvun, koska sitä talvipukua on käytetty jo monta viikkoa. Seuraavana talvena se lahjapuku ei tietenkään mahdu, koska se on juuri ja juuri sopiva jo valmiiksi.

Samaten joululahjaksi saadaan juhlamekko joka on juuri ja juuri sopiva ja hyvin talvinen/jouluinen. Sama homma, ostettu mahdollisimman kalliilla. Sille ei ole mitään käyttöä, koska joulujuhliin on ostettu puku kun ne on joulun alla. Lapsen omilla synttäreillä toukokuussa se on liian pieni, eikä jouluteemaista voi keväällä edes käyttää.

Kun sanon, että kannattaisi tarkistaa, onko jokin vaate jo, niin ei käy. Jos sanon, että ostakaa isompaa kokoa, ei käy. Koska nämä toimenpiteet vie kuulemma ilon.

Sitten näiden vaatteiden perään kysellään koko ajan ja ollaan naama norsun vituilla, jos niitä ei käytetä. Myydäkään ei siis voi.

Kaikki lelulahjat on mahdollisimman isoja, pikkiriikkisillä häviävillä osilla ja mahdollisimman meluisia. Meillä on kuitenkin lapsilla ihan normihuoneet. Ei sinne määrättä mahdu huonekaluja tai telttoja tai pallomeriä. Olen myös alun perin ostanut molemmille samaa kestävää sarjaa kalusteet, joiden on tarkoitus olla "ikuisia" eli seurata sitten muutossakin. Näihin sarjoihin ei sitten taas saa toivoa osia, koska sekin pilaa ilon.

EN kertakaikkiaan TAJUA mikä idea tässä on.

Vitsi tää on aivan kuin mun anoppini.epäkäytännöllistä liian pientä vaatetta ja turhia ja tilaa vieviä leluja kannetaan niska vääränä pyytämättä joka käynnillä.sit jos esittää toiveita niin sama kuin kuurolle puhuisi.pitäs alkaa kantaan anopin ubersiistiin taloon roinaa joka käynnillä niin tajuais miltä se tuntuu kun ei oo pyytäny mitään tai ainakaan tuollaista tarpeetonta roinaa.rahan tuhlausta ja epäekologista.viettäs mielummin laatuaikaa lapsenlapsensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku isoäiti kertoa, että mikä esimerkiksi tässä oli loukkaavaa:

Isoäiti kiinnostunut kukista, ollut töissäkin kukkien parissa. Vinkkasin ennen lapsen synttäreitä toukokuussa, että lapsi on kovasti kysellyt kesäkukista ja että voisi ilahtua, jos mummo toisi lahjaksi siemeniä, vähän opastaisi niistä kesäkukista ja voisivat sittne kesän yhdessä niitä lapsen siemeniä seurailla.

Tästä vedettiin herneet takaraivoon.

Tässä on kysymys laiskuudesta. Tuon kaltainen projekti vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä vastata kysymystulvaan, touhuamista lapsen kanssa.  Mummeli ei missään tapauksessa halua tuommoiseen sitoutua. Aika vaivalloista, kun sokerilla ja typerillä lahjoilla saa kaikkien huomion, saa pelata sairasta ihmissuhdepeliä ja harrastaa manipulointia, lopuksi vielä uhriutua.

Ehkä hänellä on jotain huonoja muistoja siitä työpaikasta. Tai ehkä se ei ollut ”omaa alaa”. Lisäksi ei halua, että hänet nähdään perhepiirissä työnsä kautta. Itse olen taiteilija enkä itsekään jaksaisi sitä, kun joku anoppi sanoo ”sinä kun olet taiteilija niin voit tehdä tämän..” ja sitten pitäisi tehdä jotain täysin erilaista kuin mikä työnkuvani on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku isoäiti kertoa, että mikä esimerkiksi tässä oli loukkaavaa:

Isoäiti kiinnostunut kukista, ollut töissäkin kukkien parissa. Vinkkasin ennen lapsen synttäreitä toukokuussa, että lapsi on kovasti kysellyt kesäkukista ja että voisi ilahtua, jos mummo toisi lahjaksi siemeniä, vähän opastaisi niistä kesäkukista ja voisivat sittne kesän yhdessä niitä lapsen siemeniä seurailla.

Tästä vedettiin herneet takaraivoon.

Tässä on kysymys laiskuudesta. Tuon kaltainen projekti vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä vastata kysymystulvaan, touhuamista lapsen kanssa.  Mummeli ei missään tapauksessa halua tuommoiseen sitoutua. Aika vaivalloista, kun sokerilla ja typerillä lahjoilla saa kaikkien huomion, saa pelata sairasta ihmissuhdepeliä ja harrastaa manipulointia, lopuksi vielä uhriutua.

Ehkä hänellä on jotain huonoja muistoja siitä työpaikasta. Tai ehkä se ei ollut ”omaa alaa”. Lisäksi ei halua, että hänet nähdään perhepiirissä työnsä kautta. Itse olen taiteilija enkä itsekään jaksaisi sitä, kun joku anoppi sanoo ”sinä kun olet taiteilija niin voit tehdä tämän..” ja sitten pitäisi tehdä jotain täysin erilaista kuin mikä työnkuvani on.

Juu. Kukkakaupan myyjähän on luovassa työssä ja hän voi just köydä hakemassa pelakuun, mutta samettiruusujen kylväminen lapsenlapsen kanssa on liian booooring.

Kummasti se samainen ihminen on koko ajan sekaantumassa meidän pihanlaittoon vaikka on noin syvästi traumatisoitunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku isoäiti kertoa, että mikä esimerkiksi tässä oli loukkaavaa:

Isoäiti kiinnostunut kukista, ollut töissäkin kukkien parissa. Vinkkasin ennen lapsen synttäreitä toukokuussa, että lapsi on kovasti kysellyt kesäkukista ja että voisi ilahtua, jos mummo toisi lahjaksi siemeniä, vähän opastaisi niistä kesäkukista ja voisivat sittne kesän yhdessä niitä lapsen siemeniä seurailla.

Tästä vedettiin herneet takaraivoon.

Tässä on kysymys laiskuudesta. Tuon kaltainen projekti vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä vastata kysymystulvaan, touhuamista lapsen kanssa.  Mummeli ei missään tapauksessa halua tuommoiseen sitoutua. Aika vaivalloista, kun sokerilla ja typerillä lahjoilla saa kaikkien huomion, saa pelata sairasta ihmissuhdepeliä ja harrastaa manipulointia, lopuksi vielä uhriutua.

Ehkä hänellä on jotain huonoja muistoja siitä työpaikasta. Tai ehkä se ei ollut ”omaa alaa”. Lisäksi ei halua, että hänet nähdään perhepiirissä työnsä kautta. Itse olen taiteilija enkä itsekään jaksaisi sitä, kun joku anoppi sanoo ”sinä kun olet taiteilija niin voit tehdä tämän..” ja sitten pitäisi tehdä jotain täysin erilaista kuin mikä työnkuvani on.

Juu. Kukkakaupan myyjähän on luovassa työssä ja hän voi just köydä hakemassa pelakuun, mutta samettiruusujen kylväminen lapsenlapsen kanssa on liian booooring.

Kummasti se samainen ihminen on koko ajan sekaantumassa meidän pihanlaittoon vaikka on noin syvästi traumatisoitunut.

Mun anoppi on surkein viherpeukalo ikinä, eikä munkaan taidoissa ole liiaksi kehumista. Etevämpi kuin anoppi kukkien kanssa kuitenkin. Silti neuvoja satelee. Anopilla jopa mökin amppeli on muovikukka, ja niitä muovi- ja silkkisukkia olisi tunkemassa myös mun kodin ja pihan täyteen. On pari kertaa tuonut jonkun taatusti ikivihreän kasvin, kun just tuossa keittiön ikkunalla on tälle tilaa. Yksikään ei ole anopin mieliksi jäänyt meille. Marttyyrinä sit vienyt ihanuutensa kotiinsa.

Joo, ei se hieman kitukasvuinen pelargonia ole kaunein pihan koristus, mutta kyllä se muutaman kesän auringonpaahteessa paistatellut muovikukka vielä kauheampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku isoäiti kertoa, että mikä esimerkiksi tässä oli loukkaavaa:

Isoäiti kiinnostunut kukista, ollut töissäkin kukkien parissa. Vinkkasin ennen lapsen synttäreitä toukokuussa, että lapsi on kovasti kysellyt kesäkukista ja että voisi ilahtua, jos mummo toisi lahjaksi siemeniä, vähän opastaisi niistä kesäkukista ja voisivat sittne kesän yhdessä niitä lapsen siemeniä seurailla.

Tästä vedettiin herneet takaraivoon.

Tässä on kysymys laiskuudesta. Tuon kaltainen projekti vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä vastata kysymystulvaan, touhuamista lapsen kanssa.  Mummeli ei missään tapauksessa halua tuommoiseen sitoutua. Aika vaivalloista, kun sokerilla ja typerillä lahjoilla saa kaikkien huomion, saa pelata sairasta ihmissuhdepeliä ja harrastaa manipulointia, lopuksi vielä uhriutua.

Ehkä hänellä on jotain huonoja muistoja siitä työpaikasta. Tai ehkä se ei ollut ”omaa alaa”. Lisäksi ei halua, että hänet nähdään perhepiirissä työnsä kautta. Itse olen taiteilija enkä itsekään jaksaisi sitä, kun joku anoppi sanoo ”sinä kun olet taiteilija niin voit tehdä tämän..” ja sitten pitäisi tehdä jotain täysin erilaista kuin mikä työnkuvani on.

Juu. Kukkakaupan myyjähän on luovassa työssä ja hän voi just köydä hakemassa pelakuun, mutta samettiruusujen kylväminen lapsenlapsen kanssa on liian booooring.

Kummasti se samainen ihminen on koko ajan sekaantumassa meidän pihanlaittoon vaikka on noin syvästi traumatisoitunut.

Mun anoppi on surkein viherpeukalo ikinä, eikä munkaan taidoissa ole liiaksi kehumista. Etevämpi kuin anoppi kukkien kanssa kuitenkin. Silti neuvoja satelee. Anopilla jopa mökin amppeli on muovikukka, ja niitä muovi- ja silkkisukkia olisi tunkemassa myös mun kodin ja pihan täyteen. On pari kertaa tuonut jonkun taatusti ikivihreän kasvin, kun just tuossa keittiön ikkunalla on tälle tilaa. Yksikään ei ole anopin mieliksi jäänyt meille. Marttyyrinä sit vienyt ihanuutensa kotiinsa.

Joo, ei se hieman kitukasvuinen pelargonia ole kaunein pihan koristus, mutta kyllä se muutaman kesän auringonpaahteessa paistatellut muovikukka vielä kauheampi.

Mun isä on agronomi ja ja äiti hortonomi ja olen kasvanut maalla moninaisen puutarhanhoidon keskellä. Olen aika taitava. Silti tänne tullaan istuttelemaan luumupuu kiinni talon seinään (kohtaan johon tippuu lumet katolta) ja neuvotaan tauotta.

T. Se joka ehdotti kukista yhteistä harrastusta isoäidille ja lapselle

Sokerihumala pitää kullannuput mukavan rauhallisina.

Voi keskittyä vaikkapa nettipokeriin.

Tai rätti.

😴

Anopit ovat ihan syvältä.

Toivottavaati meistä ei ikinäkoskaan tule anoppeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku isoäiti kertoa, että mikä esimerkiksi tässä oli loukkaavaa:

Isoäiti kiinnostunut kukista, ollut töissäkin kukkien parissa. Vinkkasin ennen lapsen synttäreitä toukokuussa, että lapsi on kovasti kysellyt kesäkukista ja että voisi ilahtua, jos mummo toisi lahjaksi siemeniä, vähän opastaisi niistä kesäkukista ja voisivat sittne kesän yhdessä niitä lapsen siemeniä seurailla.

Tästä vedettiin herneet takaraivoon.

Tässä on kysymys laiskuudesta. Tuon kaltainen projekti vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä vastata kysymystulvaan, touhuamista lapsen kanssa.  Mummeli ei missään tapauksessa halua tuommoiseen sitoutua. Aika vaivalloista, kun sokerilla ja typerillä lahjoilla saa kaikkien huomion, saa pelata sairasta ihmissuhdepeliä ja harrastaa manipulointia, lopuksi vielä uhriutua.

Ehkä hänellä on jotain huonoja muistoja siitä työpaikasta. Tai ehkä se ei ollut ”omaa alaa”. Lisäksi ei halua, että hänet nähdään perhepiirissä työnsä kautta. Itse olen taiteilija enkä itsekään jaksaisi sitä, kun joku anoppi sanoo ”sinä kun olet taiteilija niin voit tehdä tämän..” ja sitten pitäisi tehdä jotain täysin erilaista kuin mikä työnkuvani on.

Juu. Kukkakaupan myyjähän on luovassa työssä ja hän voi just köydä hakemassa pelakuun, mutta samettiruusujen kylväminen lapsenlapsen kanssa on liian booooring.

Kummasti se samainen ihminen on koko ajan sekaantumassa meidän pihanlaittoon vaikka on noin syvästi traumatisoitunut.

Mun anoppi on surkein viherpeukalo ikinä, eikä munkaan taidoissa ole liiaksi kehumista. Etevämpi kuin anoppi kukkien kanssa kuitenkin. Silti neuvoja satelee. Anopilla jopa mökin amppeli on muovikukka, ja niitä muovi- ja silkkisukkia olisi tunkemassa myös mun kodin ja pihan täyteen. On pari kertaa tuonut jonkun taatusti ikivihreän kasvin, kun just tuossa keittiön ikkunalla on tälle tilaa. Yksikään ei ole anopin mieliksi jäänyt meille. Marttyyrinä sit vienyt ihanuutensa kotiinsa.

Joo, ei se hieman kitukasvuinen pelargonia ole kaunein pihan koristus, mutta kyllä se muutaman kesän auringonpaahteessa paistatellut muovikukka vielä kauheampi.

Mun isä on agronomi ja ja äiti hortonomi ja olen kasvanut maalla moninaisen puutarhanhoidon keskellä. Olen aika taitava. Silti tänne tullaan istuttelemaan luumupuu kiinni talon seinään (kohtaan johon tippuu lumet katolta) ja neuvotaan tauotta.

T. Se joka ehdotti kukista yhteistä harrastusta isoäidille ja lapselle

Ovela taktiikka. Voi sit seuraavana keväänä luumupuun raadon vieressä moittia teitä, kun noin hölmöön paikkaan on puu istutettu 🥳

Vierailija kirjoitti:

Anopit ovat ihan syvältä.

Toivottavaati meistä ei ikinäkoskaan tule anoppeja.

Höpsö. Tietenkään kaikki anopit eivät ole samanlaisia hulluja, kuin tässä ketjussa aiheena olevat anopit.

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästyttää että näin monella on tuollaisia vanhempia. Eihän ne ole mitään ikäloppuja dementikkoja, tavallisia keski-ikäisiä ihmisiä kai. Kyllä minun vanhemmat tajuaa kun selitän niille, että nykyään suositukset sokerin suhteen on tiukemmat, ja että emme halua että lapsille tuodaan karkkia. Ollaan juteltu, että jos haluavat jotenkin hemmotella, voivat viedä vaikka leffaan tai huvipuistoon, tai jos jotain pitää ostaa, niin puhutaan mitä lapset toivovat tai tarvitsevat, ja ostetaan sitten sellaista. Oletteko yrittäneet keskustella ihan asiallisesti tästä karkkihommasta?

Samaa minäkin näissä av-jutuissa ihmettelen. Minun tuntemani pienten lasten isovanhemmat ovat monet työssä käyviä tai juuri eläköityneitä. Sitten täällä palstalla puhutaan ajasta määreellä ennen vanhaan ja annetaan kuva höpertyneistä vanhemmista ihmisistä. Itse olen 65 v ja kyllä minulla on hyvä tieto terveydestä, ruokavalioista, allergioista.

Ovatko nuo palstalla kuvatut isovanhemmat liki lukutaidottomia vai miksi tuntuvat niin jälkeenjääneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku isoäiti kertoa, että mikä esimerkiksi tässä oli loukkaavaa:

Isoäiti kiinnostunut kukista, ollut töissäkin kukkien parissa. Vinkkasin ennen lapsen synttäreitä toukokuussa, että lapsi on kovasti kysellyt kesäkukista ja että voisi ilahtua, jos mummo toisi lahjaksi siemeniä, vähän opastaisi niistä kesäkukista ja voisivat sittne kesän yhdessä niitä lapsen siemeniä seurailla.

Tästä vedettiin herneet takaraivoon.

Tässä on kysymys laiskuudesta. Tuon kaltainen projekti vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä vastata kysymystulvaan, touhuamista lapsen kanssa.  Mummeli ei missään tapauksessa halua tuommoiseen sitoutua. Aika vaivalloista, kun sokerilla ja typerillä lahjoilla saa kaikkien huomion, saa pelata sairasta ihmissuhdepeliä ja harrastaa manipulointia, lopuksi vielä uhriutua.

Ehkä hänellä on jotain huonoja muistoja siitä työpaikasta. Tai ehkä se ei ollut ”omaa alaa”. Lisäksi ei halua, että hänet nähdään perhepiirissä työnsä kautta. Itse olen taiteilija enkä itsekään jaksaisi sitä, kun joku anoppi sanoo ”sinä kun olet taiteilija niin voit tehdä tämän..” ja sitten pitäisi tehdä jotain täysin erilaista kuin mikä työnkuvani on.

Juu. Kukkakaupan myyjähän on luovassa työssä ja hän voi just köydä hakemassa pelakuun, mutta samettiruusujen kylväminen lapsenlapsen kanssa on liian booooring.

Kummasti se samainen ihminen on koko ajan sekaantumassa meidän pihanlaittoon vaikka on noin syvästi traumatisoitunut.

Mun anoppi on surkein viherpeukalo ikinä, eikä munkaan taidoissa ole liiaksi kehumista. Etevämpi kuin anoppi kukkien kanssa kuitenkin. Silti neuvoja satelee. Anopilla jopa mökin amppeli on muovikukka, ja niitä muovi- ja silkkisukkia olisi tunkemassa myös mun kodin ja pihan täyteen. On pari kertaa tuonut jonkun taatusti ikivihreän kasvin, kun just tuossa keittiön ikkunalla on tälle tilaa. Yksikään ei ole anopin mieliksi jäänyt meille. Marttyyrinä sit vienyt ihanuutensa kotiinsa.

Joo, ei se hieman kitukasvuinen pelargonia ole kaunein pihan koristus, mutta kyllä se muutaman kesän auringonpaahteessa paistatellut muovikukka vielä kauheampi.

Mun isä on agronomi ja ja äiti hortonomi ja olen kasvanut maalla moninaisen puutarhanhoidon keskellä. Olen aika taitava. Silti tänne tullaan istuttelemaan luumupuu kiinni talon seinään (kohtaan johon tippuu lumet katolta) ja neuvotaan tauotta.

T. Se joka ehdotti kukista yhteistä harrastusta isoäidille ja lapselle

Meillä mummi kieltäytyy edelleen (nuorin lapsi 4v.) ihan kaikesta aktiviteetista mitä MINÄ ehdotan. Vaikka minä tiedän ja mummi tietää että just nyt esikoiselle olisi ykkösjuttu käydä dinosaurusnäyttelyssä tjsp. niin jos minä ehdotan sitä mummille niin ei käy. Menevät uimahalliin tms. mitä tahansa muuta. Olen mielenkiinnolla seurannut tätä hommaa nyt 8 vuotta. Osaan jättää ehdottamatta jos tiedän lapsi ilahtuisi todella kovasti jostain jutusta, odotan että mummi keksii itse asian ja esitän sitten ettei minun päähäni moinen ollut edes pälkähtänyt. Mummi kun tuntee nämä lapset paremmin kuin minä.....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästyttää että näin monella on tuollaisia vanhempia. Eihän ne ole mitään ikäloppuja dementikkoja, tavallisia keski-ikäisiä ihmisiä kai. Kyllä minun vanhemmat tajuaa kun selitän niille, että nykyään suositukset sokerin suhteen on tiukemmat, ja että emme halua että lapsille tuodaan karkkia. Ollaan juteltu, että jos haluavat jotenkin hemmotella, voivat viedä vaikka leffaan tai huvipuistoon, tai jos jotain pitää ostaa, niin puhutaan mitä lapset toivovat tai tarvitsevat, ja ostetaan sitten sellaista. Oletteko yrittäneet keskustella ihan asiallisesti tästä karkkihommasta?

Samaa minäkin näissä av-jutuissa ihmettelen. Minun tuntemani pienten lasten isovanhemmat ovat monet työssä käyviä tai juuri eläköityneitä. Sitten täällä palstalla puhutaan ajasta määreellä ennen vanhaan ja annetaan kuva höpertyneistä vanhemmista ihmisistä. Itse olen 65 v ja kyllä minulla on hyvä tieto terveydestä, ruokavalioista, allergioista.

Ovatko nuo palstalla kuvatut isovanhemmat liki lukutaidottomia vai miksi tuntuvat niin jälkeenjääneitä.

Vallanhalu ja kaipuu omien lasten lapsuusaikoihin, vanhemman paikalle, tekee ihmeitä muutoin fiksullekin ihmiselle.

Itse olen yhden lapsenlapsen mummi ja en kyllä kauheasti karkkia pienelle anna. Lapsenlapsi on nyt 2.6v ja mieluiten ostamme jotain hedelmiä, marjoja ja rusinoita herkuiksi pienelle. Lahjoista ja "lahjuksista" sovimme aina etukäteen, mitä tarvitaan ja halutaan.

Tosin tämän kevään ensimmäinen jäätelö on syöty meillä, kun omakin nuoriso sai jäätelöä, niin ei toista voinut ilmankaan jättää... :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästyttää että näin monella on tuollaisia vanhempia. Eihän ne ole mitään ikäloppuja dementikkoja, tavallisia keski-ikäisiä ihmisiä kai. Kyllä minun vanhemmat tajuaa kun selitän niille, että nykyään suositukset sokerin suhteen on tiukemmat, ja että emme halua että lapsille tuodaan karkkia. Ollaan juteltu, että jos haluavat jotenkin hemmotella, voivat viedä vaikka leffaan tai huvipuistoon, tai jos jotain pitää ostaa, niin puhutaan mitä lapset toivovat tai tarvitsevat, ja ostetaan sitten sellaista. Oletteko yrittäneet keskustella ihan asiallisesti tästä karkkihommasta?

Samaa minäkin näissä av-jutuissa ihmettelen. Minun tuntemani pienten lasten isovanhemmat ovat monet työssä käyviä tai juuri eläköityneitä. Sitten täällä palstalla puhutaan ajasta määreellä ennen vanhaan ja annetaan kuva höpertyneistä vanhemmista ihmisistä. Itse olen 65 v ja kyllä minulla on hyvä tieto terveydestä, ruokavalioista, allergioista.

Ovatko nuo palstalla kuvatut isovanhemmat liki lukutaidottomia vai miksi tuntuvat niin jälkeenjääneitä.

Mun anoppi on 72, ihan kouluja käynyt ihminen. Hänen elämässään on vain yksi tärkeä asia, hän itse. Halveksii miestään, lapsiaan, minua ja vävyään... ihan kaikkia. On kovin narsistinen tapaus, eikä vahingossakaan ota mitään neuvoa, pyyntöä tai mitään muutakaan vastaan. Mitäpä lapsen äiti tai varsinkaan isä voi tietää esim. lapselle sopimattomasta ruoka-aineista. Kyllä mummu tietää paremmin.

Eihän tuollaista jaksa kukaan pidemmän päälle katsella. Syyttää välirikosta mua ja miestäni. On riidoissa muutenkin puolen suvun kanssa, aina vika siinä toisessa.

Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:

1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit  tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.

2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.

3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.

4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.

5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.

6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että kun lapselta kielletään karkit, niin sitten niitä syödään siellä, missä voi. Esimerkiksi meidän lasten synttäreillä nämä "meidän lapset ei edes halua karkkia" -äitien lapset ahmivat herkkuja sellaista tahtia, että kauhistuttaa katsoakin.

Saman näki nyt virpojissa eli jos antoi lasten ottaa itse, niin karkkeja rohmuttiin järkyttävät määrät.

Parempi elää niin, että kaikki kohtuudella on hyvä määrä.

Meillä ei ole karkit tai muutkaan herkut kielletty, mutta niiden saatavuutta rajoitetaan. Olen yrittänyt karkkipäivän sijaan opettaa, että jos eivät syö kaikkea kerralla, niin sitten riittää namuja seuraavaksikin päiväksi. Joskus säästävät, yleensä ei.

Sukupolvien välinen sota kirjoitti:

Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:

1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit  tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.

2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.

3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.

4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.

5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.

6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.

Ykköskohdassa kannattaa muistaa, että jos haluaa perheen elämään jollain tapaa osallistua, katsoo alunperinkin, että käyttäytyy kunnolla ja huolehtii nuo kohdat 2-6 jo ilman lastakin.

Sukupolvien välinen sota kirjoitti:

Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:

1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit  tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.

2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.

3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.

4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.

5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.

6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.

Mä en tullut toimeen kovin hyvin anoppini kanssa ennen lapsiakaan, mutta eipä tuo haitannut, kun välit olivat etäiset. Siihen h*lvettiin, mikä tuli esikoisen syntymän jälkeen, en osannut varautua ollenkaan. Minut jyrättiin ihan totaalisesti, ihan kaikessa. Mä olin todella ahdistunut, eikä mun mies tajunnut, että mulla ei ole samanlaista selviytymiskykyä hänen äitiään vastaan kuin hänellä. Onhan hänellä yli 30 vuotta enempi kokemusta äidistään kuin mulla anopistani. Oli parisuhdekin todella kovalla koetuksella. Mies yritti äitiään pistää ruotuun, mutta heikoin tuloksin. Eihän anoppi välittänyt siitä mitä poikansa sanoi, väitti että mä olen keksinyt kaiken ja väitti että mä olen ollut hänelle ilkeä. Toki olin ilkeä, kun en antanut hoitoon pienen pientä vauvaa, enkä pukenut hänelle anopin tuomia vaatteita, joissa oli kasvunvaraa muutama vuosi.

Nyt meillä on lapsia kaksi, tuo esikoinen on 6. Eipä juuri ole tekemisissä anopin kanssa. Jos katseet voisivat tappaa, niin mun vanhemmat olisivat kuolleet lapsen synttäreillä (taas kerran). Ovat paljon tekemisissä mun lasten kanssa, ja lapset suunnittelivat kesälomareissua mun vanhempien kanssa. Anopille ei jätetä lapsia edes tunniksi, mun vanhemmat voivat surutta viedä lapset muutaman päivän reissulle. Anoppi ei käsitä, että tässä ei ole kyse siitä, että haluaisimme olla hänelle ilkeitä. Kyse ei ole myöskään mun vanhempien suosimisesta, vaan luottamuksesta, tai hänen kohdallaan luottamuksen puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmästyttää että näin monella on tuollaisia vanhempia. Eihän ne ole mitään ikäloppuja dementikkoja, tavallisia keski-ikäisiä ihmisiä kai. Kyllä minun vanhemmat tajuaa kun selitän niille, että nykyään suositukset sokerin suhteen on tiukemmat, ja että emme halua että lapsille tuodaan karkkia. Ollaan juteltu, että jos haluavat jotenkin hemmotella, voivat viedä vaikka leffaan tai huvipuistoon, tai jos jotain pitää ostaa, niin puhutaan mitä lapset toivovat tai tarvitsevat, ja ostetaan sitten sellaista. Oletteko yrittäneet keskustella ihan asiallisesti tästä karkkihommasta?

Samaa minäkin näissä av-jutuissa ihmettelen. Minun tuntemani pienten lasten isovanhemmat ovat monet työssä käyviä tai juuri eläköityneitä. Sitten täällä palstalla puhutaan ajasta määreellä ennen vanhaan ja annetaan kuva höpertyneistä vanhemmista ihmisistä. Itse olen 65 v ja kyllä minulla on hyvä tieto terveydestä, ruokavalioista, allergioista.

Ovatko nuo palstalla kuvatut isovanhemmat liki lukutaidottomia vai miksi tuntuvat niin jälkeenjääneitä.

Ihmisiä on niin moneen lähtöön joka ikäryhmässä. Onhan nyt tosi valveutuneita ja kriittisiä ihmisiä, mutta kummasti tuntuu riittävän ostajakuntaa näille kaikille laihdutusihmevalmisteille sun muille. Eli ei se järki kaikilla päätä pakota. Monesti se mielikuva vanhemmista ihmisistä on juuri vähän höperö. Oma äitini, kohta kahdeksankymppinen, on ihan ok-vointinen sinänsä, mutta elämänilo on kytätä naapureita ja olla vahingoniloinen. Ei ole ikinä ollut mitenkään erityisen kultturelli ja sivistynyt ihminen, mutta ihan tavallisen älykäs. Vanhemmiten nyt jotenkin valuu alaspäin. Sitten taas appivanhempani ja eräässä harrastuksessa tapaamani eläkeläiset ovat älyllisesti tosi virkeitä. Kyllähän sitä kremppaa kropassa voi olla, mutta jaksavat kiinnostua kaikenlaisista asioista ja ihmisistä ja oppia uutta. Tuntuu kuin se ero esim. juuri äitiini kasvaisi ihan silmissä.