Lue keskustelun säännöt.
Isoäidit, miksi lapsenlapset pitää ahtaa täyteen sokeria?
Meillä oli lapsen synttärit viikonloppuna. Isoäiti toi molemmille lapsille pikkunaposteltavaksi omat rasialliset marmeladia (á 300 g), 6 Kinder-munaa, pari muuta suklaa-patukkaa sekä yhteiseksi ison kasan lakuja. Tuossa kertakasassa on enemmän, mitä nuo normaalisti kuukauden aikana saavat karkkia. Kyse alle kouluikäisistä lapsista.
Voisko joku selittää, mikä järki tässä on, että kahdelle pienelle lykätään kilo sokeria yhdellä istumalla? Mä sitten sain taas pahiksen viitan, kun pistin karkit jemmaan, ruoka-aika kun oli vartin päästä.
Kommentit (911)
Hassua sinänsä että niin moni nuori äiti on todella roimasti ylipainoinen, vaikka täälläkin kaikki syöttävät/syövät vain salaattia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hassua sinänsä että niin moni nuori äiti on todella roimasti ylipainoinen, vaikka täälläkin kaikki syöttävät/syövät vain salaattia.
A. Näinhän ei ole väitetty.
B. Missään ei ole sanottu että tänne kirjoittavat ovat nuoria.
C. Minulla on syömishäiriö, samaten siskoillani. Juurikin siks että meidät on opetettu kotona tunnesyömään. Siksi en halua panna enää sitä kiertoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on kyllä outoa kansaa.. jos isovanhempi nyt tuo makeisia lapsenlapselle niin siitä pitää oikein avautua (ja olla pahoillaan, nyyh, nyyh) nettiin..
no, syö itse ne karkit, tai heitä pois, ihan sama eikö pääasia ole se että isovanhemmat haluavat (omalla tavallaan) lelliä lapsenlapsia..?
kyllä ne sinunkin mussukat viimeistään teini-iässä ostavat karkkia vaikka kuinka olet tarjonnut heille vegaanista, sokeritonta, rasvatonta ruokavaliota..
ole iloinen, että lapsillasi on isovanhemmat. piste.
Jos isovanhempia nähdään lyhyt aika pari kertaa vuodessa, niin mikäs siinä olisi noin ajatellessa, ei varmaan mistään karkkituputuksesta haittaa olekaan ja voi hyvinkin ajatella, että ei tarvitse niin numeroa tehdä asiasta.
Mutta mikähän se normaalein frekvenssi lienee, kerran-kaksi kuussa? Kyllä isompien lasten kanssa sellainen jo vaikuttaa kasvatukseen, oli kyseessä sitten herkkujen tuputus tai muuten vanhemman näkökulmasta harmillinen käytös. Ja eniten vaikuttaa, että lapselle yleensä tärkeä ja läheinen ihminen antaa ymmärtää, että hänen vanhemmat ovat isovanhemmalle tavallaan yhdentekeviä. Mitä se opettaa sukulaisuudesta ja toisten välittämisestä? Ettei lapsen vanhempia arvosteta ja kunnioiteta heidän roolissaan? Ja sitten tuollainen vasta vaikuttaakin, jos tavataan viikottain.
Varmasti on vanhempia, jotka katsovat edellä mainittua toimintaa sormien lävitse, koska ei välttämättä ole muita läheisiä ja sukulaisia elämässä. Mitähän siitä lapselle lopulta jää kokemukseksi, tunne etteivät vanhemmat ole vanhempia, kun muita on läsnä? Kokemus siitä ettei vanhempi ole kyllin vahva vetämään rajoja?
Joskus voisi miettiä näissä isovanhempi -keskusteluissa sitä lapsen oikeaa ja aitoa kokemusta, kun oma vanhempi (johon samaistutaan ja johon tärkein emotionaalinen suhde luodaan) jyrätään muiden taholta? Onhan se selvää, että jos mummo vie karkkia (vaikka on toisin toivottu), niin se tapahtuu mummon halusta ja tunteista käsin eikä lasten. Miksi se on niin monen mielestä tärkeintä se yhden aikuisen ihmisen tunnekokemus, niin tärkeä että on ihan ok antaa lapselle kokemus siitä, ettei hänen elämänsä tärkein peruspilari pysty vetämään rajoja muille?
Olen se mummo, joka kuuntelee vanhempia ja vie juuri sitä, mitä toivotaan eikä yhtään mitään muuta. Minusta tuntuu, että näissä lahjoissa ei ole kyse mummon halusta ja tunteista tai lapsen haluista ja tunteista, vaan vanhempien päätöksestä. Ei näistä lahjoista nauti mummo eikä lapsi. Mummolla ei ole etsimisen ja löytämisen iloa eikä lapsi hymyile onnellisena, kun mummo sanoo, että annan äidille 100 e, että ostatte sitten sinulle haalarin.
Ymmärsinkö siis oikein, että nykyisten isovanhempien lahjojen ei ole tarkoitus ilahduttaa lasta lainkaan, ainoastaan vanhempia?
Nimenomaan. Vanhemmat vaativat täällä lahjaksi HYÖDYLLISIÄ asioita, sellaisia, joita lapsi tarvitsee. Mielestäni on vanhempien tehtävä hoitaa tällaiset hankinnat lapselle, etenkään kun isoäidit eivät selvästikään pysty koskaan ostamaan mitään oikein, kuten täältä olemme saaneet lukea.
Vanhemmat siis huolehtikoon lapsen perustarpeista. Lahja on lahja. Sen saa lahjan antaja ihan itse päättää. Ehkä pettymys lahjaan ei olisi niin suuri, jos mitään ei edes odoteta. Jos lahja on vääränkokoinen, vääränvärinen tai sille ei muuten vaan ole käyttöä, sen voi laittaa kierrätykseen, jolloin joku muu saa siitä iloa.Eli lahjan idea on olla mahdollisimman turha ja sellainen mistä on vanhemmalle mahdollisimman paljon vaivaa ja pahaa mieltä?
Suhtaudutkohan sinä tähän lahja-asiaan vähän turhan vakavasti? Jos minulla on jokin vaate tai tavara (lahjaksi saatu tai muuten kotoa löytyvä) jolle ei tunnu olevan mitään käyttöä, laitan sen kassiin ja tiputan Uffin tai Fidan konttiin. Menee hyvään tarkoitukseen eikä siitä ole minulle juuri vaivaa.
Entä kun tuo lahjominen on viikottaista? Pahimmillaan useampia "lahjoja"? Oikeastiko pitäisi toimia Uffin tai Fidan kontin välivarastona?
Vierailija kirjoitti:
Hassua sinänsä että niin moni nuori äiti on todella roimasti ylipainoinen, vaikka täälläkin kaikki syöttävät/syövät vain salaattia.
Jaa, ettäkö pelkän salaatin syömisen ja ämpärikaupalla karkin ahtamisen välillä ei ole mitään vaihtoehtoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua sinänsä että niin moni nuori äiti on todella roimasti ylipainoinen, vaikka täälläkin kaikki syöttävät/syövät vain salaattia.
A. Näinhän ei ole väitetty.
B. Missään ei ole sanottu että tänne kirjoittavat ovat nuoria.
C. Minulla on syömishäiriö, samaten siskoillani. Juurikin siks että meidät on opetettu kotona tunnesyömään. Siksi en halua panna enää sitä kiertoon.
Mulla myös syömishäiriö. En halua samaa kohtaloa lapsilleni, siksi tunnesyömistä pyritään välttämään meilläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukupolvien välinen sota kirjoitti:
Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:
1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.
2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.
3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.
4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.
5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.
6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.
Nämä samat lainalaisuudet pätevät myös toisinpäin, suhtautumisessa isovanhempiin.
3. Ei kunnioiteta isovanhempien tapaa olla isovanhempien vaan edellytetään heidän toimivan kaikessa kuten äiti olettaa/toivoo/määrää.
6. Ollaan epäoikeudenmukaisia ja suositaan toisen vanhempia (usein äidin) ja luonnostaan vieraannutetaan lapsi toisista isovanhemmista. Esim juhlapyhien vietot ja muut vierailut. Täälläkin joku on myöntänyt, että tahallaan jättää anopille laittamatta lapsen kuvia ja videoita, vaikka omalle äidille laittaa.
Isovanhemmat voivat olla nykyään hankalassa välikädessä. Pitää olla läsnä, auttaa ja rahoittaa, mutta toisaalta pitää jo elekielestä lukea vanhempia (äitiä), olla tuppautumatta, noudattaa mitä tarkimpia kasvatus- ja ruokailumetodeja, väistyä ja niellä kaikki, että edes saa tavata lastenlasta.
Mahtava tulevaisuus pojan äitinä edessä. Pitää vaan kasvattaa niin vahvaluonteinen poika, ettei joudu muijansa tossun alle.
Vierailija kirjoitti:
Sukupolvien välinen sota kirjoitti:
Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:
1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.
2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.
3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.
4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.
5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.
6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.
Mä en tullut toimeen kovin hyvin anoppini kanssa ennen lapsiakaan, mutta eipä tuo haitannut, kun välit olivat etäiset. Siihen h*lvettiin, mikä tuli esikoisen syntymän jälkeen, en osannut varautua ollenkaan. Minut jyrättiin ihan totaalisesti, ihan kaikessa. Mä olin todella ahdistunut, eikä mun mies tajunnut, että mulla ei ole samanlaista selviytymiskykyä hänen äitiään vastaan kuin hänellä. Onhan hänellä yli 30 vuotta enempi kokemusta äidistään kuin mulla anopistani. Oli parisuhdekin todella kovalla koetuksella. Mies yritti äitiään pistää ruotuun, mutta heikoin tuloksin. Eihän anoppi välittänyt siitä mitä poikansa sanoi, väitti että mä olen keksinyt kaiken ja väitti että mä olen ollut hänelle ilkeä. Toki olin ilkeä, kun en antanut hoitoon pienen pientä vauvaa, enkä pukenut hänelle anopin tuomia vaatteita, joissa oli kasvunvaraa muutama vuosi.
Nyt meillä on lapsia kaksi, tuo esikoinen on 6. Eipä juuri ole tekemisissä anopin kanssa. Jos katseet voisivat tappaa, niin mun vanhemmat olisivat kuolleet lapsen synttäreillä (taas kerran). Ovat paljon tekemisissä mun lasten kanssa, ja lapset suunnittelivat kesälomareissua mun vanhempien kanssa. Anopille ei jätetä lapsia edes tunniksi, mun vanhemmat voivat surutta viedä lapset muutaman päivän reissulle. Anoppi ei käsitä, että tässä ei ole kyse siitä, että haluaisimme olla hänelle ilkeitä. Kyse ei ole myöskään mun vanhempien suosimisesta, vaan luottamuksesta, tai hänen kohdallaan luottamuksen puutteesta.
Pikkuisen pelisilmän puutetta sinun vanhemmiltasi ja sinulta alkaa suunnitella anopin kuullen lomareissuja. Pakkoko sitä eriarvoisuutta on hieroa anopin naamaan. Hieman hienotunteisuutta peliin, miniä. Vähän samaan tapaan kuin lastenkin kanssa, ei lietsota kateutta. Meilläkin toiset isovanhemmat ovat läheisemmät, mutta juhlissa nämä vähemmän läheiset nostetaan erityisesti esille. Ne läheisemmät saavat jo muutenkin lapsen kanssa olla ja tietävät olevansa ne tärkeimmät, ei tarvitse erikseen korostaa ja päteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sukupolvien välinen sota kirjoitti:
Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:
1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.
2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.
3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.
4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.
5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.
6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.
Nämä samat lainalaisuudet pätevät myös toisinpäin, suhtautumisessa isovanhempiin.
3. Ei kunnioiteta isovanhempien tapaa olla isovanhempien vaan edellytetään heidän toimivan kaikessa kuten äiti olettaa/toivoo/määrää.
6. Ollaan epäoikeudenmukaisia ja suositaan toisen vanhempia (usein äidin) ja luonnostaan vieraannutetaan lapsi toisista isovanhemmista. Esim juhlapyhien vietot ja muut vierailut. Täälläkin joku on myöntänyt, että tahallaan jättää anopille laittamatta lapsen kuvia ja videoita, vaikka omalle äidille laittaa.Isovanhemmat voivat olla nykyään hankalassa välikädessä. Pitää olla läsnä, auttaa ja rahoittaa, mutta toisaalta pitää jo elekielestä lukea vanhempia (äitiä), olla tuppautumatta, noudattaa mitä tarkimpia kasvatus- ja ruokailumetodeja, väistyä ja niellä kaikki, että edes saa tavata lastenlasta.
Mahtava tulevaisuus pojan äitinä edessä. Pitää vaan kasvattaa niin vahvaluonteinen poika, ettei joudu muijansa tossun alle.
Ei kukaan sukulainen voi oikeastaan päättää, miten ja milloin on tekemisissä sukulaislapsen kanssa. Ei mummo, ei täti jne. Tämä on ainakin itselleni ihan päivänselvä asia, että en voi toisen ihmisen lapsen kanssa tehdä mitä mieleen juolahtaa ja sanoa mitä sylki suuhun tuo. Hassua, että joillain on tuollainen ajatus että vanhempien pitäisi kunnioittaa toisten tapaa olla heidän lapsensa kanssa.
Vieraannuttaa voi vain vanhemmasta tai vanhemman roolissa olleesta.
Vierailija kirjoitti:
Sukupolvien välinen sota kirjoitti:
Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:
1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.
2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.
3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.
4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.
5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.
6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.
Nämä samat lainalaisuudet pätevät myös toisinpäin, suhtautumisessa isovanhempiin.
3. Ei kunnioiteta isovanhempien tapaa olla isovanhempien vaan edellytetään heidän toimivan kaikessa kuten äiti olettaa/toivoo/määrää.
6. Ollaan epäoikeudenmukaisia ja suositaan toisen vanhempia (usein äidin) ja luonnostaan vieraannutetaan lapsi toisista isovanhemmista. Esim juhlapyhien vietot ja muut vierailut. Täälläkin joku on myöntänyt, että tahallaan jättää anopille laittamatta lapsen kuvia ja videoita, vaikka omalle äidille laittaa.Isovanhemmat voivat olla nykyään hankalassa välikädessä. Pitää olla läsnä, auttaa ja rahoittaa, mutta toisaalta pitää jo elekielestä lukea vanhempia (äitiä), olla tuppautumatta, noudattaa mitä tarkimpia kasvatus- ja ruokailumetodeja, väistyä ja niellä kaikki, että edes saa tavata lastenlasta.
Mahtava tulevaisuus pojan äitinä edessä. Pitää vaan kasvattaa niin vahvaluonteinen poika, ettei joudu muijansa tossun alle.
Luitko ollenkaan keskustelussa olleita viestejä?
Esim. Meillä oli 2 lapsen kasvatukseen liittyvää sääntöä. EI sokeria, eikä käytetä samaa lusikkaa vauvalle ja itselle. Kumpikaan ei onnistunut. Näemme kerran kuukaudessa minun (äidin) vanhempia, kun taas appiukko voi käydä katsomassa vauvaa jopa 4 kertaa päivässä, anoppikin viidesti viikossa. Appivanhemmat arvostelevat remontista lähtien kaiken ja yrittivät saada minut kesken vanhempainvapaa töihin, jotta saisivat hoitaa päivittäin puolivuotiasta lapsenlasta.
Jos tämmöinen on normaalia toimintaa mummoilta ja papoilta, niin sitten mä varmaan vaan olen tiukkapipo joka asettaa turhanpäiväisiä sääntöjä ja kyykyttää isovanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupolvien välinen sota kirjoitti:
Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:
1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.
2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.
3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.
4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.
5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.
6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.
Mä en tullut toimeen kovin hyvin anoppini kanssa ennen lapsiakaan, mutta eipä tuo haitannut, kun välit olivat etäiset. Siihen h*lvettiin, mikä tuli esikoisen syntymän jälkeen, en osannut varautua ollenkaan. Minut jyrättiin ihan totaalisesti, ihan kaikessa. Mä olin todella ahdistunut, eikä mun mies tajunnut, että mulla ei ole samanlaista selviytymiskykyä hänen äitiään vastaan kuin hänellä. Onhan hänellä yli 30 vuotta enempi kokemusta äidistään kuin mulla anopistani. Oli parisuhdekin todella kovalla koetuksella. Mies yritti äitiään pistää ruotuun, mutta heikoin tuloksin. Eihän anoppi välittänyt siitä mitä poikansa sanoi, väitti että mä olen keksinyt kaiken ja väitti että mä olen ollut hänelle ilkeä. Toki olin ilkeä, kun en antanut hoitoon pienen pientä vauvaa, enkä pukenut hänelle anopin tuomia vaatteita, joissa oli kasvunvaraa muutama vuosi.
Nyt meillä on lapsia kaksi, tuo esikoinen on 6. Eipä juuri ole tekemisissä anopin kanssa. Jos katseet voisivat tappaa, niin mun vanhemmat olisivat kuolleet lapsen synttäreillä (taas kerran). Ovat paljon tekemisissä mun lasten kanssa, ja lapset suunnittelivat kesälomareissua mun vanhempien kanssa. Anopille ei jätetä lapsia edes tunniksi, mun vanhemmat voivat surutta viedä lapset muutaman päivän reissulle. Anoppi ei käsitä, että tässä ei ole kyse siitä, että haluaisimme olla hänelle ilkeitä. Kyse ei ole myöskään mun vanhempien suosimisesta, vaan luottamuksesta, tai hänen kohdallaan luottamuksen puutteesta.
Pikkuisen pelisilmän puutetta sinun vanhemmiltasi ja sinulta alkaa suunnitella anopin kuullen lomareissuja. Pakkoko sitä eriarvoisuutta on hieroa anopin naamaan. Hieman hienotunteisuutta peliin, miniä. Vähän samaan tapaan kuin lastenkin kanssa, ei lietsota kateutta. Meilläkin toiset isovanhemmat ovat läheisemmät, mutta juhlissa nämä vähemmän läheiset nostetaan erityisesti esille. Ne läheisemmät saavat jo muutenkin lapsen kanssa olla ja tietävät olevansa ne tärkeimmät, ei tarvitse erikseen korostaa ja päteä.
No mä en ollut edes samassa huoneessa kun lapset olivat alkaneet kysellä mun vanhemmilta, että pääsevätkö reissuun heidän kanssaan. Ja älä huolehdi mun anopista, hän kyllä pärjää, alkoi tuossakin tilanteessa huutaa muiden (jopa lasten) puheen päälle jotain koirastaan. Se piski oli koko synttäreiden pääpuheenaihe, kun kukaan ei huuda yhtä kovaa kuin mun anoppi. Ja jopa mun 4-vuotiaalla on paremmat käytöstavat kuin anopillani.
Anoppilassa ei vietetä juhlapyhiä, kun mä ja mies ei kumpikaan jakseta sitä jatkuvaa ivaamista ja suoranaista v#%£¥ilua ja syömisen tuputtamista. Selän takana valittaa kun ollaan tultu hänen vaivoikseen, vaikka meidät aina kutsuukin. Kerran kokeiltiin, never again. Paskin joulu ikinä. Tarkoitus oli jäädä yöksi, mutta oltiin kotona kuudelta illalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupolvien välinen sota kirjoitti:
Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:
1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.
2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.
3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.
4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.
5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.
6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.
Nämä samat lainalaisuudet pätevät myös toisinpäin, suhtautumisessa isovanhempiin.
3. Ei kunnioiteta isovanhempien tapaa olla isovanhempien vaan edellytetään heidän toimivan kaikessa kuten äiti olettaa/toivoo/määrää.
6. Ollaan epäoikeudenmukaisia ja suositaan toisen vanhempia (usein äidin) ja luonnostaan vieraannutetaan lapsi toisista isovanhemmista. Esim juhlapyhien vietot ja muut vierailut. Täälläkin joku on myöntänyt, että tahallaan jättää anopille laittamatta lapsen kuvia ja videoita, vaikka omalle äidille laittaa.Isovanhemmat voivat olla nykyään hankalassa välikädessä. Pitää olla läsnä, auttaa ja rahoittaa, mutta toisaalta pitää jo elekielestä lukea vanhempia (äitiä), olla tuppautumatta, noudattaa mitä tarkimpia kasvatus- ja ruokailumetodeja, väistyä ja niellä kaikki, että edes saa tavata lastenlasta.
Mahtava tulevaisuus pojan äitinä edessä. Pitää vaan kasvattaa niin vahvaluonteinen poika, ettei joudu muijansa tossun alle.
Luitko ollenkaan keskustelussa olleita viestejä?
Esim. Meillä oli 2 lapsen kasvatukseen liittyvää sääntöä. EI sokeria, eikä käytetä samaa lusikkaa vauvalle ja itselle. Kumpikaan ei onnistunut. Näemme kerran kuukaudessa minun (äidin) vanhempia, kun taas appiukko voi käydä katsomassa vauvaa jopa 4 kertaa päivässä, anoppikin viidesti viikossa. Appivanhemmat arvostelevat remontista lähtien kaiken ja yrittivät saada minut kesken vanhempainvapaa töihin, jotta saisivat hoitaa päivittäin puolivuotiasta lapsenlasta.Jos tämmöinen on normaalia toimintaa mummoilta ja papoilta, niin sitten mä varmaan vaan olen tiukkapipo joka asettaa turhanpäiväisiä sääntöjä ja kyykyttää isovanhempia.
Toinen tiukkapipo täällä. Meillä oli vielä pari sääntöä enemmän, mutta nekin olosuhteiden pakosta.
Nukkuvaa vauvaa ei haeta vaunuista / sängystä kesken unien.
Meidän koti ei ole kaatopaikka, jonne voi tuoda kaikki ”mahtavat löydöt”., jota on tehty kirppiksellä / omista jemmoista /alelaarista. Mainittakoon, että mulle vaatteen merkki on ihan toissijainen asia, olivat usein liian pieniä, rumia, ja varsinkin ne ”omat aarteet” tahraisia ja rikki.
Joka päivä ei tarvitse käydä, eikä varsinkaan omilla avaimilla tulla sisälle. Tätä rikottiin eniten, ja aika nopsaan joutui anoppi luopumaan vara-avaimestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sukupolvien välinen sota kirjoitti:
Sukupoliven välinen sotaOngelmat ja riidat eri sukupolvien välillä aiheutuvat usein seuraavista asioista:
1) Huono lähtötilanne: Miniä ja anoppi eivät tule toimeen keskenään. Taistelupareja voivat olla myös vävy ja appiukko, vävy ja anoppi tai miniä ja appiukko. Joskus omien vanhempien kanssa on huonot välit tai ei ole välejä ollenkaan. Kun välit appivanhempiin tai vanhempiin ovat jo valmiiksi huonot ja pariskunta saa lapsen/lapsia, ihmissuhteet vaikeutuvat entisestään.
2) Isovanhemmat eivät halua kuunnella mitään, mutta tietävät valmiiksi kaiken. Vanhuus ja viisaus eivät valitettavasti aina asu samassa mummossa tai vaarissa.
3) Ei kunnioiteta äidin ja isän tapaa hoitaa ja kasvattaa omia lapsiaan. Otetaan Besserwisser--asenne, puututaan asioihin, komennellaan, määräillään, sekaannutaan ja omitaan lapsenlapsia. "No eikö äitisi anna sitä ja tätä? Kyllä mummo antaa!" Yritetään kävellä vanhempien yli.
4) Tehdään yllätyskyläilyjä ja tupatarkastuksia. "Tultiin kylään, kun nyt satuttiin ajamaan ohi." --> Niinpä. Olisitte vaan ajanut ohi.
5) Isovanhemmat yrittävä korjata omia kasvatusvirheitään lastenlasten kanssa. Yritetään hyvittää jotain lapsenlapsille, kun muutama kymmenen vuotta sitten on töpeksitty pahasti omien lasten kanssa. Mennään ääripäästä toiseen.
6) Ollaan epäoikeudenmukaisia. Isovanhemmat suosivat räikeästi yhtä lastenlasta, joka on isovanhempien mieleinen. Usein nämä isovanhemmat ovat suosineet myös yhtä lastaan, jos sisaruksia on monta.
Nämä samat lainalaisuudet pätevät myös toisinpäin, suhtautumisessa isovanhempiin.
3. Ei kunnioiteta isovanhempien tapaa olla isovanhempien vaan edellytetään heidän toimivan kaikessa kuten äiti olettaa/toivoo/määrää.
6. Ollaan epäoikeudenmukaisia ja suositaan toisen vanhempia (usein äidin) ja luonnostaan vieraannutetaan lapsi toisista isovanhemmista. Esim juhlapyhien vietot ja muut vierailut. Täälläkin joku on myöntänyt, että tahallaan jättää anopille laittamatta lapsen kuvia ja videoita, vaikka omalle äidille laittaa.Isovanhemmat voivat olla nykyään hankalassa välikädessä. Pitää olla läsnä, auttaa ja rahoittaa, mutta toisaalta pitää jo elekielestä lukea vanhempia (äitiä), olla tuppautumatta, noudattaa mitä tarkimpia kasvatus- ja ruokailumetodeja, väistyä ja niellä kaikki, että edes saa tavata lastenlasta.
Mahtava tulevaisuus pojan äitinä edessä. Pitää vaan kasvattaa niin vahvaluonteinen poika, ettei joudu muijansa tossun alle.
Luit, että anopille ei ole lähetetty kuvia ja videoita, mutta omalle äidille on. Luitko myös perustelut? Sekö sitten on ok, että joku mummeli esittelee videot jopa hierojalleen?
Mä en lähetä anopilleni ensimmäistäkään kuvaa, videota, en soita, en lähetä viestejä. Jos vahingossa satun kauppaan samaan aikaan, sanon Hei ja jatkan matkaa. En jää juttelemaan. Mulla ei yksikertaisesti ole henkisiä voimavaroja olla hänen kanssaan pakollista enempää tekemisissä. En halua nähdä häntä, en halua kuulla hänen ääntään.
Miksi yrittäisin ilahduttaa ihmistä, joka on mulle ilkeä, mitätöi ja siihen päälle haukkuu selän takana, kertoilee esim. kuinka mä olen poikansa kanssa vain rahan takia ja poikansa maksaa kaiken anopin avustuksella. Anoppi ei tasan maksa yhtään mitään meidän huushollista.
Tuo mummo pääsee todella helpolla. Ei tarvitse olla läsnä, ei rahoittaa* eikä varsinkaan auttaa. Saa vaan enempi haittaa aikaiseksi, kun "auttaa". Pysyisi pois kokonaan meidän perheemme elämästä.
Niin, on tuo anoppi sen verran sekaisin, että saattaa kuvitella rahoittavansa meitä, kun raahaa meille kiloittain karkkia ja jo valmiiksi liian pieniä vaatteita, turhia heikkolaatuisia leluja jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse vien aina karkkipussin lastenlapsille ja kyllä silmät loistaa! Teen niin jatkossakin, ihan varmasti. 😄😊
Tässä viestissä tiivistettynä isoäidin itsekkyys. Hän saa kaipaamansa reaktion lapsenlapsilla viemällä karkkipussin, lasten hyvinvointiin tuskin suodaan ajatustakaan!
Tässä viestissä tiivistyy tyypillisen av-mamman tyhmyys, kun ei tunnista niin selvää trollia, että jopa Timo T.A. Mikkonen olisi sen nähnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta ainakin omassa lapsuudessani 1960-luvulla karkkia sai aika harvoin. Yleensä synttäreillä, jouluna ja pääsiäisenä suklaamunan. Ei ollut vielä mitään kerran viikossa karkkipäivää. Koska karkkia sai harvoin, karkilla oli erilainen merkitys kuin mitä nykyisin on. Omat isovanhempani (1890-luvulla syntyneitä) tuputtivat pullaa. Valkoinen vehnä oli heidän lapsuutensa ylellisyyttä ja sen vuoksi pullalla hemmoteltiin lapsenlapsia. Tämän päivän lapset todennäköisesti hemmottelevat aikanaan omia lapsenlapsiaan jollain ihan muulla kuin syötävällä, koska heidän lapsuudestaan ei ole syötävää puuttunut.
Tuovat varmaan piriä ja hassista tuomisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tää on ehkä ohis mutta muistan ikuisesti mitä äitini sanoi minulle kun odotin esikoistani. Hän halusi valaa minuun uskoa ja luottoa omiin päätöksiini kertomalla, mitkä asiat äitiydessä tulivat hänelle suurimpina yllätyksinä ja mikä oli erityisen vaikeaa.
Hän sanoi että äitinä menettää sen tietyn vapauden, mikä kuuluisi olla kaikilla ihmisillä, ellei puolusta tonttiaan sarvet päässä. Yhtäkkiä on sinun velvollisuutesi laskea kotiisi ihmisiä, joita et sinne välttämättä halua, vuorovaikuttamaan lastesi kanssa ja tuomaan tavaraa jota et halua kotiisi. Sinulle loukkaannutaan jos et aja vapaapäivinä tervehtimään sukulaisia joilla et ole edes kyläillyt suuremmin ennen lapsia. Sinun on hyväksyttävä perheesi ulkopuolisten ihmisten tapa olla lastesi kanssa, sinun on järjestettävä mahdollisuus luoda suhteita.
Jos et suostu siihen sirkukseen ja valikoit kokonaan itse keitä haluat tavata ja milloin, niin sinua inhotaan. Se, kumpi on lasten kanssa enemmän, pitäisi olla täysivaltainen päättämään noista asioista. Isä voisi halutessaan viedä omalla ajallaan isommat lapset sukuloimaan jos haluaa. Jos sukulointia ei kuitenkaan tapahdu niin se on aina laiskan ja eristäytyvän äidin syytä.
Omaan silmääni äitisi veti melkoisen marttyyrinviitan päällensä, vaikka sinänsä asiaa puhuisi.
Noista mustatuista kohdista: mitä väliä sillä on, jos joku loukkaantuu tai inhoaa sinua, jos henkilö on sellainen, jonka kanssa et kerran muutenkaan välittäisi olla tekemisissä? Tuo alimmainen on pelkkää marttyyrointia, ja itseasiassa liittyy tuohon, mitä edellä kirjoitin.
Ei miehiä juuri kiinnosta perheen ulkopuolisen mielipide noin yleensä. Miksi naistakaan pitäisi? Koska itse olettaa että pitäisi, ja näin ulkoistaa OMAT ongelmansa jonkun muun syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee niin tai näin, aina menee väärinpäin.
Lastenlapsille ei uskalla ostaa vaatteita, kun ne on äitinsä mielestä aina väärää merkkiä, väärää väriä, väärää kokoa jne.
Apua ei uskalla tarjota, koska se on tuppautumista ja puuttumista perheen rutiineihin.
Etäisyyden pitäminen se vasta onkin pahasta, koska silloin isovanhemmat ovat välipitämättömiä ja itsekkäitä sikoja.
Vaatteiden koko ei ole mikään mielipidekysymys. Joko vaate on sopiva, tai sitten ei. Ei-sopivia ei oteta käyttöön, koska liian isoja ja liian pieniä vaatteita on tympeä käyttää. Vai ostatko itse itsellesi vaatteet nopalla koon arpoen, kolme numeroa liian isot housut ja kaksi kokoa liian pieni paita päälle pitää kelvata, kun ne on ostettu?
Mun lapset puetaan melko värikkäästi, lapset lisäksi ovat jo sen ikäisiä, että oma mielipide vaatteista on. Isoäiti väkisin tuo ruskeita tai valmiiksi kulahtaneen harmaita vaatteita. Mä ehkä voisin niitä kelpuuttaa pihaleikkiin, mutta lapsi ei. Pitääkö väkisin pakottaa se vaate päälle, kun isoäiti moisen rievun on ostanut?Apuakin voi tarjota, mutta ei tyyliin ”mä tuun nyt pesemään teidän ikkunat, kun te ette mitään saa itse aikaiseksi”. Sit pestä tehokkaasti ikkunat, ja jättäen ne kovin raitaisiksi ja pahempaan kuntoon, mitä olivat ennen pesua. Tämmöisestäkin kokemusta...
Kun isovanhempi on tarpeeksi vaikea tapaus, niin etäisyys on vain hyvästä. Itse en ole yhtään pahoillani, että ei kovin usein nähdä.
Mulle sanottiin raskausaikana että onneksi teillä on isovanhemmat lähellä niin saatte tarvittaessa apua. Anoppi sanoikin että he auttavat sitten ihan kaikessa missä vain tarvitsee. Minulla ei ole elämänhallinnan ongelmia tai muutakaan joten tiesin jo silloin että pärjäämme varmasti hyvin ilman apuakin.
Sairastuin kuitenkin keuhkokuumeeseen lapsen ollessa 4kk. Mies oli reissutöissä, lähti tulemaan kotiin kun kuuli diagnoosin. Anoppi ilmestyi ovelle ennen kun mies oli saapunut kotiin ja alkoi hulluna touhottaa, että voi voi kun olet kipeänä eikä kukaan auta! En ollut ollut siivonnut kahteen päivään, tämän huomattuaan anoppi sanoi että nythän voit rauhakseltaan siivoilla, hän hoitaa vauvan. Istui vauva sylissä sohvalla, puristeli tätä itseään vasten ja suukotti kasvoja, ja minä siivosin hitain liikkein keittiötä.
Olin nuori ja kokematon, tänään olisi anoppi lentänyt niskaperseotteella pihalle.En tajua tätä. Oikein niskaperseotteella, miksi?? Mitä sen olisi pitänyt tehdä. Siitä on nimenomaan apua jos joku muu hoitaa vauvaa. Ja pussas vielä naamaakin, ai kauheeta!?
Meillä vauvoja ei pussaile kukaan perheen ulkopuolinen. Vauva ei voi puolustautua eikä ilmaista ettei halua vieraan ihmisen suukkoja. Mieti pientä vauvaa, joka haluaa olla vain vanhempiensa lähellä - vieras ihminen tulee hönkimään naamalle ja kuolaa pusuillaan kasvoja ja pahimmillaan suutakin. Hyi helvetti! Perheen ulkopuolinen bakteerikanta, lähes jokaisen aikuisen suussaan kantama karies sekä lukuisat streptokokit leviää noista pusuista. Ja siis toisen ihmisen lapsia ei mun mielestä vaan kuulu pussata.
Ymmärrän kyllä, että vieraiden ei kuulu pussaillaan vauvoja, eikä varsinkaan suulle. Mutta oletko ihan varma, että lapsen oma mummo on tajunnut, että lapsenlapselle pusun antaminen on näin kamala asia?
En sano tätä millään pahalla ja totta kai te vanhempina päätätte, missä rajat menevät. Mutta jos et ole sanonut asiasta suoraan ääneen, niin on aika todennäköistä, ettei mummo edes tajua asian ärsyttävän sinua. Monessa perheessä lastenlasten (tai sisarusten lasten) pussaaminen poskelle näiden ollessa pieniä on ihan normaalia, eikä sitä nähdä ällöttävän tautien levittämisenä vaan rakkauden osoituksena. Mutta kuten sanottu, perheissä on eroja ja kukin tavallaan. Kannattaa sanoa suoraan, mikä on oma näkemys asiasta.
Öh. Toisten lasten päälle kuolaaminen on aina väärin.
öööhöööhöhöööhöhöhö.
Kannattaa avata se suu, jo jostain asiasta ei tykkää. Joku pusu ei ole mitään kuolaamista, yrität nyt vain saada sen kuulostamaan iljettävältä. Varmaan sitten kuolaat miehesi kanssa ja lapsiasikin.
ps. minä en pussaa ketään enkä aiokaan. Ei ole lapsia, eikä tule. Tuollaiset passiivisaggressiiviset riemuidiootit vain saavat sapen kiehumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta ainakin omassa lapsuudessani 1960-luvulla karkkia sai aika harvoin. Yleensä synttäreillä, jouluna ja pääsiäisenä suklaamunan. Ei ollut vielä mitään kerran viikossa karkkipäivää. Koska karkkia sai harvoin, karkilla oli erilainen merkitys kuin mitä nykyisin on. Omat isovanhempani (1890-luvulla syntyneitä) tuputtivat pullaa. Valkoinen vehnä oli heidän lapsuutensa ylellisyyttä ja sen vuoksi pullalla hemmoteltiin lapsenlapsia. Tämän päivän lapset todennäköisesti hemmottelevat aikanaan omia lapsenlapsiaan jollain ihan muulla kuin syötävällä, koska heidän lapsuudestaan ei ole syötävää puuttunut.
Tuovat varmaan piriä ja hassista tuomisiksi.
Onneksi nuo ei omaan elämään kuulu millään tavalla, joten varmasti kysäisen miniältä tai pojaltani, jos on tarvetta johonkin. Jos vastaus on älä tule, tai älä tuo mitään, niin kunnioitan näitä pyyntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee niin tai näin, aina menee väärinpäin.
Lastenlapsille ei uskalla ostaa vaatteita, kun ne on äitinsä mielestä aina väärää merkkiä, väärää väriä, väärää kokoa jne.
Apua ei uskalla tarjota, koska se on tuppautumista ja puuttumista perheen rutiineihin.
Etäisyyden pitäminen se vasta onkin pahasta, koska silloin isovanhemmat ovat välipitämättömiä ja itsekkäitä sikoja.
Vaatteiden koko ei ole mikään mielipidekysymys. Joko vaate on sopiva, tai sitten ei. Ei-sopivia ei oteta käyttöön, koska liian isoja ja liian pieniä vaatteita on tympeä käyttää. Vai ostatko itse itsellesi vaatteet nopalla koon arpoen, kolme numeroa liian isot housut ja kaksi kokoa liian pieni paita päälle pitää kelvata, kun ne on ostettu?
Mun lapset puetaan melko värikkäästi, lapset lisäksi ovat jo sen ikäisiä, että oma mielipide vaatteista on. Isoäiti väkisin tuo ruskeita tai valmiiksi kulahtaneen harmaita vaatteita. Mä ehkä voisin niitä kelpuuttaa pihaleikkiin, mutta lapsi ei. Pitääkö väkisin pakottaa se vaate päälle, kun isoäiti moisen rievun on ostanut?Apuakin voi tarjota, mutta ei tyyliin ”mä tuun nyt pesemään teidän ikkunat, kun te ette mitään saa itse aikaiseksi”. Sit pestä tehokkaasti ikkunat, ja jättäen ne kovin raitaisiksi ja pahempaan kuntoon, mitä olivat ennen pesua. Tämmöisestäkin kokemusta...
Kun isovanhempi on tarpeeksi vaikea tapaus, niin etäisyys on vain hyvästä. Itse en ole yhtään pahoillani, että ei kovin usein nähdä.
Mulle sanottiin raskausaikana että onneksi teillä on isovanhemmat lähellä niin saatte tarvittaessa apua. Anoppi sanoikin että he auttavat sitten ihan kaikessa missä vain tarvitsee. Minulla ei ole elämänhallinnan ongelmia tai muutakaan joten tiesin jo silloin että pärjäämme varmasti hyvin ilman apuakin.
Sairastuin kuitenkin keuhkokuumeeseen lapsen ollessa 4kk. Mies oli reissutöissä, lähti tulemaan kotiin kun kuuli diagnoosin. Anoppi ilmestyi ovelle ennen kun mies oli saapunut kotiin ja alkoi hulluna touhottaa, että voi voi kun olet kipeänä eikä kukaan auta! En ollut ollut siivonnut kahteen päivään, tämän huomattuaan anoppi sanoi että nythän voit rauhakseltaan siivoilla, hän hoitaa vauvan. Istui vauva sylissä sohvalla, puristeli tätä itseään vasten ja suukotti kasvoja, ja minä siivosin hitain liikkein keittiötä.
Olin nuori ja kokematon, tänään olisi anoppi lentänyt niskaperseotteella pihalle.En tajua tätä. Oikein niskaperseotteella, miksi?? Mitä sen olisi pitänyt tehdä. Siitä on nimenomaan apua jos joku muu hoitaa vauvaa. Ja pussas vielä naamaakin, ai kauheeta!?
Meillä vauvoja ei pussaile kukaan perheen ulkopuolinen. Vauva ei voi puolustautua eikä ilmaista ettei halua vieraan ihmisen suukkoja. Mieti pientä vauvaa, joka haluaa olla vain vanhempiensa lähellä - vieras ihminen tulee hönkimään naamalle ja kuolaa pusuillaan kasvoja ja pahimmillaan suutakin. Hyi helvetti! Perheen ulkopuolinen bakteerikanta, lähes jokaisen aikuisen suussaan kantama karies sekä lukuisat streptokokit leviää noista pusuista. Ja siis toisen ihmisen lapsia ei mun mielestä vaan kuulu pussata.
Ymmärrän kyllä, että vieraiden ei kuulu pussaillaan vauvoja, eikä varsinkaan suulle. Mutta oletko ihan varma, että lapsen oma mummo on tajunnut, että lapsenlapselle pusun antaminen on näin kamala asia?
En sano tätä millään pahalla ja totta kai te vanhempina päätätte, missä rajat menevät. Mutta jos et ole sanonut asiasta suoraan ääneen, niin on aika todennäköistä, ettei mummo edes tajua asian ärsyttävän sinua. Monessa perheessä lastenlasten (tai sisarusten lasten) pussaaminen poskelle näiden ollessa pieniä on ihan normaalia, eikä sitä nähdä ällöttävän tautien levittämisenä vaan rakkauden osoituksena. Mutta kuten sanottu, perheissä on eroja ja kukin tavallaan. Kannattaa sanoa suoraan, mikä on oma näkemys asiasta.
Öh. Toisten lasten päälle kuolaaminen on aina väärin.
öööhöööhöhöööhöhöhö.
Kannattaa avata se suu, jo jostain asiasta ei tykkää. Joku pusu ei ole mitään kuolaamista, yrität nyt vain saada sen kuulostamaan iljettävältä. Varmaan sitten kuolaat miehesi kanssa ja lapsiasikin.
ps. minä en pussaa ketään enkä aiokaan. Ei ole lapsia, eikä tule. Tuollaiset passiivisaggressiiviset riemuidiootit vain saavat sapen kiehumaan.
Lähtökohtaisesti vieraiden lapsia ei lääpitä, imutella tai heidän päälleen ei kuolata. Ja kirjoittajahan kertoi yrittäneensä pelastaa lapsensa.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös tuo kummallinen tarve klähmiä ja puristella. Lapset kääntää aina sivun sinne klähmijään ja kasvonsa pois.
Ihmettelen koska en muista että minua olisi ikinä lapsuudenkodissani halattu, pidetty sylissä tai edes onnitellessa mitenkään koskettu. Nyt sama harppu tunkee lasteni iholle koko ajan.
Kokee varmaankin huonoa omaatuntoa tuosta, ettei antanut sinulle läheisyyttä lapsena ja tavallaan yrittää ehkä korvata sitä. Ei varmaan huomaa, että olet mustasukkainen lapsillesi kun nämä saavat sitä huomiota äidiltäsi, mitä vaille itse jäit.
Onkohan meillä sama mummo. Oma lapseni ei välitä karkista tai muusta makeasta ja on aina aivan kamalaa kuunnella, kun mummo tuputtaa sitä karkkia, pullaa, munkkia ja jäätelöä yms. ja loukkaantuu, kun lapsi sanoo, että ei halua enempää. Lapsi kyllä voi kourallisen syödä niitä karkkeja, mutta hän ei vain välitä makeasta isoissa määrissä. Jotkin grillin makkaraperunat taas vetää hyvällä halulla ja juhlissa pitää sipseistä ja poppareista, eli enempi maistuu suolainen. Lapsi on 10-v poika.