Lue keskustelun säännöt.
Isoäidit, miksi lapsenlapset pitää ahtaa täyteen sokeria?
Meillä oli lapsen synttärit viikonloppuna. Isoäiti toi molemmille lapsille pikkunaposteltavaksi omat rasialliset marmeladia (á 300 g), 6 Kinder-munaa, pari muuta suklaa-patukkaa sekä yhteiseksi ison kasan lakuja. Tuossa kertakasassa on enemmän, mitä nuo normaalisti kuukauden aikana saavat karkkia. Kyse alle kouluikäisistä lapsista.
Voisko joku selittää, mikä järki tässä on, että kahdelle pienelle lykätään kilo sokeria yhdellä istumalla? Mä sitten sain taas pahiksen viitan, kun pistin karkit jemmaan, ruoka-aika kun oli vartin päästä.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaas nyt, että nämä mummot ovat yleensä eläneet lapsena ja nuorena puutteessa ruuan suhteen, ilman ylellisyyksiä.
Heille ruoka : rakkaus.
Ajatusmallia ei niin vain muuteta.
Höpö höpö, nykyajan mummit ovat syntyneet n. 60-luvulla, jolloin ei ollut enää mikään pula-aika.
Kyllä vähän iäkkäämpien vanhempien vanhemmat ovat vanhempia kuin 60-luvulla syntyneitä. Esim omat appivanhemmat syntyneet -44 ja -47.
Eikä silloin enää mirään pula-aikaa eletty.
Ohiksena, kyllä silloin vielä elettiin. Vielä 50-60-luvulla Pohjois-Karjalan metsissä on ollut aika hirveää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.
Mutta miksi ne karkit siinä tilanteessa? Miksi se "suklaan maku pienessä suussa" on niin tärkeä?
Lahjontaa, kun ei se mummon hikinen kainalo nyt niin kiva oikeasti ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.
Mutta miksi ne karkit siinä tilanteessa? Miksi se "suklaan maku pienessä suussa" on niin tärkeä?
Lahjontaa, kun ei se mummon hikinen kainalo nyt niin kiva oikeasti ole.
Ja se ns rauhoittuminenkin on väkisin kainalossa pitelyä. Tää on niin nähty.
Meille on eka lapsi tulossa ja huolestuttaa suvun mummojen sokerihulluus, muita lapsenlapsia kun ovat jo hyvän tovin makealla kuorruttaneet. Ei auta järkipuhe, koska "kyllähän nyt mummolassa saa herkutella". Toinen mummoista on joskus antanut karkkia salaa ja sanonut lapsille, että "tämä jää sitten meidän salaisuudeksi". Olen tosissaan miettinyt, uskallanko jättää lasta sinne yökylään ilman meidän läsnäoloa.
Olen sitä mieltä, että tällaisissa tapauksissa kyse ei ole lasten hyväntahtoisesta hemmottelusta vaan sairaalloisesta tarpeesta tuntea olevansa kiva mummo. Lapsen suosioon hankkiudutaan sokerin kautta ja sillä pönkitetään jotain omaa itsekästä tarvetta.
Meidän suvussa on muutenkin on pientä kilpailullisuutta siitä, kuka antaa parhaat lahjat, kuka näkee lapsenlapsia useimmin yms.
Vierailija kirjoitti:
Meille on eka lapsi tulossa ja huolestuttaa suvun mummojen sokerihulluus, muita lapsenlapsia kun ovat jo hyvän tovin makealla kuorruttaneet. Ei auta järkipuhe, koska "kyllähän nyt mummolassa saa herkutella". Toinen mummoista on joskus antanut karkkia salaa ja sanonut lapsille, että "tämä jää sitten meidän salaisuudeksi". Olen tosissaan miettinyt, uskallanko jättää lasta sinne yökylään ilman meidän läsnäoloa.
Olen sitä mieltä, että tällaisissa tapauksissa kyse ei ole lasten hyväntahtoisesta hemmottelusta vaan sairaalloisesta tarpeesta tuntea olevansa kiva mummo. Lapsen suosioon hankkiudutaan sokerin kautta ja sillä pönkitetään jotain omaa itsekästä tarvetta.
Meidän suvussa on muutenkin on pientä kilpailullisuutta siitä, kuka antaa parhaat lahjat, kuka näkee lapsenlapsia useimmin yms.
Ei kannata jättää, jos et sitten halua kipeää pahasta olosta kärsivää ja oksentavaa lasta kotiin, kun on tankattu ylitäyteen makeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnekseni sululaiseni ovat normaaleja ihmisiä, niin isovanhemmat kuin jälkikasvukin. Mummolassa tarjotaan ja saa syödä herkkuja. Ei ole tuollaisia psykomummoja tankkaamassa lapsia sokerilla ja nuolemassa vauvojen kasvoja. Jossakin perheessälapsilta herkut kotona enemmän rajoitettuja kuin toisessa, mutta silti juhlapyhinä kaikilla mummolassa ja kylässä samat säännöt eli saa ottaa, mitä on tarjolla. Paljon kahvitellaan ja juhlaruokaillaan porukalla myös meillä eikä ongelmia herkkujen suhteen ole ollut. Niitä on esim pääsiäisenä kaikille tarjolla. Mitään yletöntä mässäystä ei ole ilmennyt, normaaleja lapsia ja normaaleja aikuisia.
Jotkut lapset ovat kyllä poikkeuksellisen persoja makealle. Usein heillä kotona todella tiukat rajoitukset herkuista (kumpi sitten johtuu kummasta). Juhlissa nämä heinäsirkat sitten vetävät pöydät tyhjiksi, mutta sepä on vanhempiensa ongelma rajoittaa ja häpeä. Omassa lähipiirissä ei tällaisia lapsia ole.
T. Äiti ja täti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.
Mutta miksi ne karkit siinä tilanteessa? Miksi se "suklaan maku pienessä suussa" on niin tärkeä?
Lahjontaa, kun ei se mummon hikinen kainalo nyt niin kiva oikeasti ole.
Ja se ns rauhoittuminenkin on väkisin kainalossa pitelyä. Tää on niin nähty.
Meillä on kolme lasta ja jokaisen kanssa väkisin sylittely ja halaaminen on ollut mummon kanssa ongelma. Tähän on todella kurjaa puuttua varsinkin muiden sukulaisten ollessa paikalla, sillä väistämättä miniä näyttää tiukkapipoiselta ja omistushaluiselta. Nyt eskari-ikäinen esikoinen jo onneksi uskaltaa sanoa itse aika hyvin vastaan, mutta 4-vuotiaalle keskimmäiselle se on edelleen vaikeaa. Mummo vielä saattaa sanoa, että mummolle tulee paha mieli jos et halaa.
Ollaan harvennettu viimeiset vuodet todella paljon tapaamisia, mutta erityisesti sukujuhlissa ahdistaa, kun pitää kokoajan olla silmä tarkkana, ettei mummo ole vetänyt "puristukseen" yhtä lasta. Ollaan sanottu, että kun lapset osaavat puhua niin kysy heiltä että haluavatko syliin. Aina silti nappaa yllättäen eikä päästä irti, vaikka lapsi olisi selvästi vaivaantunut ja jännittynyt. Harmittaa kyllä äitinä paljon, kun olisi kiva antaa jo tuon ikäisten viettää rauhassa aikaa sukulaisten kanssa ilman että vanhemmat seuraavat kuin hai laivaa.
Yhtenä vuonna jouduttiin sanomaan tosi tiukasti asiasta usein, sillä meno oli aivan mahdotonta ja lapset eivät halunneet tavata mummoa enää, niin tästähän miehen veli teki oikein numeron ja alkoi oikein korostuneen naureskellen kysyä aina kun joku kosketti leikissä lasta että kysyithän luvan heh heh. Tietysti leikissä tulee tilanteita, että lasta voi koskettaa ja ottaa syliin kun kysymättä, jos lapsesta se on selvästi mukavaa ja naurattaa. On kuitenkin eri asia kaapata lapsi omista leikeistään syliin ja pitää väkisin sylissä halattavana kun mummo nyt tarvii lapsen läheisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.
Mutta miksi ne karkit siinä tilanteessa? Miksi se "suklaan maku pienessä suussa" on niin tärkeä?
Lahjontaa, kun ei se mummon hikinen kainalo nyt niin kiva oikeasti ole.
Ja se ns rauhoittuminenkin on väkisin kainalossa pitelyä. Tää on niin nähty.
Meillä on kolme lasta ja jokaisen kanssa väkisin sylittely ja halaaminen on ollut mummon kanssa ongelma. Tähän on todella kurjaa puuttua varsinkin muiden sukulaisten ollessa paikalla, sillä väistämättä miniä näyttää tiukkapipoiselta ja omistushaluiselta. Nyt eskari-ikäinen esikoinen jo onneksi uskaltaa sanoa itse aika hyvin vastaan, mutta 4-vuotiaalle keskimmäiselle se on edelleen vaikeaa. Mummo vielä saattaa sanoa, että mummolle tulee paha mieli jos et halaa.
Ollaan harvennettu viimeiset vuodet todella paljon tapaamisia, mutta erityisesti sukujuhlissa ahdistaa, kun pitää kokoajan olla silmä tarkkana, ettei mummo ole vetänyt "puristukseen" yhtä lasta. Ollaan sanottu, että kun lapset osaavat puhua niin kysy heiltä että haluavatko syliin. Aina silti nappaa yllättäen eikä päästä irti, vaikka lapsi olisi selvästi vaivaantunut ja jännittynyt. Harmittaa kyllä äitinä paljon, kun olisi kiva antaa jo tuon ikäisten viettää rauhassa aikaa sukulaisten kanssa ilman että vanhemmat seuraavat kuin hai laivaa.
Yhtenä vuonna jouduttiin sanomaan tosi tiukasti asiasta usein, sillä meno oli aivan mahdotonta ja lapset eivät halunneet tavata mummoa enää, niin tästähän miehen veli teki oikein numeron ja alkoi oikein korostuneen naureskellen kysyä aina kun joku kosketti leikissä lasta että kysyithän luvan heh heh. Tietysti leikissä tulee tilanteita, että lasta voi koskettaa ja ottaa syliin kun kysymättä, jos lapsesta se on selvästi mukavaa ja naurattaa. On kuitenkin eri asia kaapata lapsi omista leikeistään syliin ja pitää väkisin sylissä halattavana kun mummo nyt tarvii lapsen läheisyyttä.
Anoppi piteli väkisin meidän poikaa myös ja vihasin niin helvetisti sitä tapaa. 1v. lapsi ähertää naama punaisena pois sylistä, mummo vain kiristää otettaan naama hymyssä. Sitten kun lapsi alkoi itkeä, niin mummo vain matki itkua niin kuin olisi ollut joku leikki kyseessä. Nousi lapsi sylissä ja lähti nopeasti toiseen huoneeseen ja lapsen itku yltyi. Naama norsunveellä sitten loppupäivän kun lapsi haettiin häneltä pois ja päästettiin leikkimään.
Leikit keskeytti koko ajan, meni *makaamaan* lapsen leikkien keskelle ja ojenteli käsiään tule kainaloon, tule tule tule. Lapsi haisi hielle mummolakyläilyjen jälkeen ja se otti päähän niin paljon, pistävä vanhan naisen hiki lemusi pienestä pojasta. Heti kotiin päästyämme lapsi kylpyyn ja puhtaat vaatteet päälle. Anoppi pitelisi lasta itseään vasten puristuneena vaikka lapsi huutaisi täyttä kurkkua, siitä syystä ei ole saanut hoitaa yksin kertaakaan eikä tule saamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.
Mutta miksi ne karkit siinä tilanteessa? Miksi se "suklaan maku pienessä suussa" on niin tärkeä?
Lahjontaa, kun ei se mummon hikinen kainalo nyt niin kiva oikeasti ole.
Ja se ns rauhoittuminenkin on väkisin kainalossa pitelyä. Tää on niin nähty.
Meillä on kolme lasta ja jokaisen kanssa väkisin sylittely ja halaaminen on ollut mummon kanssa ongelma. Tähän on todella kurjaa puuttua varsinkin muiden sukulaisten ollessa paikalla, sillä väistämättä miniä näyttää tiukkapipoiselta ja omistushaluiselta. Nyt eskari-ikäinen esikoinen jo onneksi uskaltaa sanoa itse aika hyvin vastaan, mutta 4-vuotiaalle keskimmäiselle se on edelleen vaikeaa. Mummo vielä saattaa sanoa, että mummolle tulee paha mieli jos et halaa.
Ollaan harvennettu viimeiset vuodet todella paljon tapaamisia, mutta erityisesti sukujuhlissa ahdistaa, kun pitää kokoajan olla silmä tarkkana, ettei mummo ole vetänyt "puristukseen" yhtä lasta. Ollaan sanottu, että kun lapset osaavat puhua niin kysy heiltä että haluavatko syliin. Aina silti nappaa yllättäen eikä päästä irti, vaikka lapsi olisi selvästi vaivaantunut ja jännittynyt. Harmittaa kyllä äitinä paljon, kun olisi kiva antaa jo tuon ikäisten viettää rauhassa aikaa sukulaisten kanssa ilman että vanhemmat seuraavat kuin hai laivaa.
Yhtenä vuonna jouduttiin sanomaan tosi tiukasti asiasta usein, sillä meno oli aivan mahdotonta ja lapset eivät halunneet tavata mummoa enää, niin tästähän miehen veli teki oikein numeron ja alkoi oikein korostuneen naureskellen kysyä aina kun joku kosketti leikissä lasta että kysyithän luvan heh heh. Tietysti leikissä tulee tilanteita, että lasta voi koskettaa ja ottaa syliin kun kysymättä, jos lapsesta se on selvästi mukavaa ja naurattaa. On kuitenkin eri asia kaapata lapsi omista leikeistään syliin ja pitää väkisin sylissä halattavana kun mummo nyt tarvii lapsen läheisyyttä.
Anoppi piteli väkisin meidän poikaa myös ja vihasin niin helvetisti sitä tapaa. 1v. lapsi ähertää naama punaisena pois sylistä, mummo vain kiristää otettaan naama hymyssä. Sitten kun lapsi alkoi itkeä, niin mummo vain matki itkua niin kuin olisi ollut joku leikki kyseessä. Nousi lapsi sylissä ja lähti nopeasti toiseen huoneeseen ja lapsen itku yltyi. Naama norsunveellä sitten loppupäivän kun lapsi haettiin häneltä pois ja päästettiin leikkimään.
Leikit keskeytti koko ajan, meni *makaamaan* lapsen leikkien keskelle ja ojenteli käsiään tule kainaloon, tule tule tule. Lapsi haisi hielle mummolakyläilyjen jälkeen ja se otti päähän niin paljon, pistävä vanhan naisen hiki lemusi pienestä pojasta. Heti kotiin päästyämme lapsi kylpyyn ja puhtaat vaatteet päälle. Anoppi pitelisi lasta itseään vasten puristuneena vaikka lapsi huutaisi täyttä kurkkua, siitä syystä ei ole saanut hoitaa yksin kertaakaan eikä tule saamaan.
Meillä tuohon sylittelyn haluun auttoi ihan vaan se että mummo sai lukea lapsille sängyllä ja olla lähellä kaikille kivalla tavalla :) oma harmi vähenee kun ymmärtää mistä se tarve tulee. Mummolla on ikävä niitä aikoja kun pieni lapsi kellii kainalossa ja pyytää päästä syliin. Sama taitaa odottaa meitäkin ;) hmm ootko muuten varma että se hien haju tuli just siitä mummosta? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös tuo kummallinen tarve klähmiä ja puristella. Lapset kääntää aina sivun sinne klähmijään ja kasvonsa pois.
Ihmettelen koska en muista että minua olisi ikinä lapsuudenkodissani halattu, pidetty sylissä tai edes onnitellessa mitenkään koskettu. Nyt sama harppu tunkee lasteni iholle koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.
Mutta miksi ne karkit siinä tilanteessa? Miksi se "suklaan maku pienessä suussa" on niin tärkeä?
Lahjontaa, kun ei se mummon hikinen kainalo nyt niin kiva oikeasti ole.
Ja se ns rauhoittuminenkin on väkisin kainalossa pitelyä. Tää on niin nähty.
Meillä on kolme lasta ja jokaisen kanssa väkisin sylittely ja halaaminen on ollut mummon kanssa ongelma. Tähän on todella kurjaa puuttua varsinkin muiden sukulaisten ollessa paikalla, sillä väistämättä miniä näyttää tiukkapipoiselta ja omistushaluiselta. Nyt eskari-ikäinen esikoinen jo onneksi uskaltaa sanoa itse aika hyvin vastaan, mutta 4-vuotiaalle keskimmäiselle se on edelleen vaikeaa. Mummo vielä saattaa sanoa, että mummolle tulee paha mieli jos et halaa.
Ollaan harvennettu viimeiset vuodet todella paljon tapaamisia, mutta erityisesti sukujuhlissa ahdistaa, kun pitää kokoajan olla silmä tarkkana, ettei mummo ole vetänyt "puristukseen" yhtä lasta. Ollaan sanottu, että kun lapset osaavat puhua niin kysy heiltä että haluavatko syliin. Aina silti nappaa yllättäen eikä päästä irti, vaikka lapsi olisi selvästi vaivaantunut ja jännittynyt. Harmittaa kyllä äitinä paljon, kun olisi kiva antaa jo tuon ikäisten viettää rauhassa aikaa sukulaisten kanssa ilman että vanhemmat seuraavat kuin hai laivaa.
Yhtenä vuonna jouduttiin sanomaan tosi tiukasti asiasta usein, sillä meno oli aivan mahdotonta ja lapset eivät halunneet tavata mummoa enää, niin tästähän miehen veli teki oikein numeron ja alkoi oikein korostuneen naureskellen kysyä aina kun joku kosketti leikissä lasta että kysyithän luvan heh heh. Tietysti leikissä tulee tilanteita, että lasta voi koskettaa ja ottaa syliin kun kysymättä, jos lapsesta se on selvästi mukavaa ja naurattaa. On kuitenkin eri asia kaapata lapsi omista leikeistään syliin ja pitää väkisin sylissä halattavana kun mummo nyt tarvii lapsen läheisyyttä.
Anoppi piteli väkisin meidän poikaa myös ja vihasin niin helvetisti sitä tapaa. 1v. lapsi ähertää naama punaisena pois sylistä, mummo vain kiristää otettaan naama hymyssä. Sitten kun lapsi alkoi itkeä, niin mummo vain matki itkua niin kuin olisi ollut joku leikki kyseessä. Nousi lapsi sylissä ja lähti nopeasti toiseen huoneeseen ja lapsen itku yltyi. Naama norsunveellä sitten loppupäivän kun lapsi haettiin häneltä pois ja päästettiin leikkimään.
Leikit keskeytti koko ajan, meni *makaamaan* lapsen leikkien keskelle ja ojenteli käsiään tule kainaloon, tule tule tule. Lapsi haisi hielle mummolakyläilyjen jälkeen ja se otti päähän niin paljon, pistävä vanhan naisen hiki lemusi pienestä pojasta. Heti kotiin päästyämme lapsi kylpyyn ja puhtaat vaatteet päälle. Anoppi pitelisi lasta itseään vasten puristuneena vaikka lapsi huutaisi täyttä kurkkua, siitä syystä ei ole saanut hoitaa yksin kertaakaan eikä tule saamaan.Meillä tuohon sylittelyn haluun auttoi ihan vaan se että mummo sai lukea lapsille sängyllä ja olla lähellä kaikille kivalla tavalla :) oma harmi vähenee kun ymmärtää mistä se tarve tulee. Mummolla on ikävä niitä aikoja kun pieni lapsi kellii kainalossa ja pyytää päästä syliin. Sama taitaa odottaa meitäkin ;) hmm ootko muuten varma että se hien haju tuli just siitä mummosta? :D
Kun ei siinä ole kyse omasta varmista, vaan lapsen ahdistuneisuudesta ja ihan siitäkin, että lapsi oppii että hänen keho on muiden miellyttämistä varten. Ei kai nyt aikuisen tarve läheisyydelle voi ikinä mennä lapsen koskemattomuuden edelle.
Luulisi että nykyvanhemmat ovat vähän tiedostavampia, mitä väkisin halaaminen ym voi lapselle aiheuttaa. Ei sitä pitäisi vain olankohautuksella ohittaa, vaan aina pitää puuttua jos lasta inhottaa kosketus ja sanoa että ketään ei täyty miellyttää koskettamalla.
-lapseton täti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin äidille, anopille, mummolle:
Jos ei se (sokerin syöttö) lapselle lopu, ei hän pääse luoksenne kyläilemään.
Tästä pitäisin kiinni, mutta riitelemään en alkaisi.
Ja minä vastaisin, että pitäkää ne kersanne, on tässä muutakin tekemistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin äidille, anopille, mummolle:
Jos ei se (sokerin syöttö) lapselle lopu, ei hän pääse luoksenne kyläilemään.
Tästä pitäisin kiinni, mutta riitelemään en alkaisi.Ja minä vastaisin, että pitäkää ne kersanne, on tässä muutakin tekemistä!
"joko minä päätän, tai sitten ala mihinkään"
😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa tuossa nyt on jos mummo tuo makeisia ja suklaata? Syötte niitä sitten pitkin kevättä ja kesää.
Meillä vieraat usein tuovat makeisia ja itse tuodaan vielä matkoilta. Aina on tarjolla makeisia ja vapaasti saatavilla.
Vai onko lapsilla häiriintynyt malli makeisiin ja ahmivat ne kerralla, kun ovat koukussa "kiellettyyn hedelmään". Olisiko syytä tarkistella kasvatusmallia.
Meillä on ollut jo pari viikkoa ruokapöydällä kulhollinen pääsiäismunia kulhossa ja yli puolet näkyy olevan syömättä, vaikka kolme alle 10v lasta.
Tämä ei ole lainkaan jutun pointti. Jutun pointti on se, että jos perheessä on jokin sääntö tai systeemi niin sitä noudatetaan. Sitä ei aleta venyttää, ei vaatia perusteluja, ei haukkua perheen vanhempia, ei kinata, ei ylikävellä, ei soveltaa, ei pilkata.
Meillä oli juuri tällaista ihmeellistä vänkäämistä aina. Että miksi, miksi, miksi ja miten minä sitäjatätä ja että sinä teet nyt väärin koska minusta sinä teet väärin.
Ei.
Ne perheen vanhemmat päättää perheen säännöt ja niillä mennään. Ei niitä tarvitse perustella. Ne vain kuunnellaan ja sitten niitä kunnioitetaan. Milloin tämä on tällaisesi mennyt, että isoäiti onkin länkyttävä teini, joka pyrkii sinne lapsiperheeseen.
Vai että oikein "perheen säännöt"! Onko ne oikein printattuna ja allekirjoitettuina? Kannattaisi ehkä jakaa ne säännöt myös isovanhemmille, jotta nämä tietäisivät, mitä saa tehdä ja mitä ei. Oletteko koskaan kysyneet, millaisia sääntöjä isovanhemmilla itsellään on vai eikö kiinnosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin äidille, anopille, mummolle:
Jos ei se (sokerin syöttö) lapselle lopu, ei hän pääse luoksenne kyläilemään.
Tästä pitäisin kiinni, mutta riitelemään en alkaisi.Ja minä vastaisin, että pitäkää ne kersanne, on tässä muutakin tekemistä!
"joko minä päätän, tai sitten ala mihinkään"
😂
Tai: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Typeryyteen voi vastata typeryydellä.
Jotenkin toivoisi, että tämä ketju olisi täysi vitsi.
Aaw, marttyyrimummo eksyi linjoille. 🤭
Todella vaikean kuuloista on toisten elämä hikisine liiistelevine sojeria tankkaavine mummoineen. Ei kiistä, etteikö sellaisia voisi ollakin, mutta vähän vaikuttaa siltä, että saattaa syytä olla miniöissäkin (ja tyttärissä, suurin osa ongelmamummoista vaikuttaa kuitenkin olevan isänpuolelta eli anoppeja).
Voi sen lapsen antaa sen verran olla mummon kanssa, että uskaltaa tulla isompana mummon syliin eikä vierasta.
Meidän perheelle isovanhemmat on iso ilo ja apu. Ja omat isovanhempani olivat minulle tosi tärkeitä, samoin omille vanhemmilleni heidän isovanhempansa. Meillä isovanhemmat saavat tarjota lapsille jotain ekstraa eikä siitä ole seurannut mitään kamalaa. Kotona ollaan sitten tarvittaessa tiukempia.
Neuvoisin ihan hölläämään nutturaa ja nauttimaan suvusta. Myös siitä miehen puoleisesta.
Minusta oli vain ihanaa, kun lastemme molemmat mummot osallistuivat lasten elämään etenkin silloin kun lapset olivat pieniä. Ei tullut mieleenkään epäillä heidän lastenhoitotaitojaan, jos kerran olivat saaneet omatkin lapsensa kasvatettua ja koulutettua ilman kaiken maailman kasvatusoppaita ja blogeja.
Nykyperheissä on 1-2 lasta ja kasvatustaitoja tuntuu olevan vaikka muille jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Aaw, marttyyrimummo eksyi linjoille. 🤭
Jaa, palsta on tarkoitettu vain marttyyrimammoille?
Mutta miksi ne karkit siinä tilanteessa? Miksi se "suklaan maku pienessä suussa" on niin tärkeä?