Isoäidit, miksi lapsenlapset pitää ahtaa täyteen sokeria?

Vierailija kirjoitti:

Kahden ihanan tyttösen mummon näkökulmaa. Kun minä otan lapset hoitooni meille niin minun säännöillä mennään. Niin asia ei vaan mene että omassa kodissani plärään miniän "sääntökirjaa" kuvaannollisesti ajatellen. Mummolassa saa istua sohvalla mummon kainalossa ja pienin sormin etsiä mummon taskuista namuja. Jutella päivän asiat, mitään kiirettä ei ole. Jotain kertoo, että lapsi jää siihen viereen vaikka namut ehtyvät. Se läheisyys, oikea kiireettömyys, elämän ihmettely, yhdessä, on se mikä ajaa lapsen mummolaan uudestaan ja uudestaan, eikä sokeri. Haluan että lapsenlapseni muistavat aikuisena ne hetket mummon kanssa, suklaan maun pienessä suussa, lämmön ja rauhan. Äidiltään jos kysytään niin väärin, väärin väärin. Mummosta ei saisi tykätä.

Ja sieltä tuli täydellinen esimerkki ongelman juurisyistä. Halutaan erikoisasema ohi lasten äidin, aivan tietoisesti rikotaan sovittuja sääntöjä ja salaa vihataan ja kilpaillaan lasten äidin kanssa. Omaan nilkkaan tulee osumaan, lapset kun tuppaavat valitsemaan lopulta vanhempansa ja mummon kateellinen kilpailu alkaakin ainoastaan ärsyttämään :)

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ylikävelyä. Sama asia jos minä päättäisin ängetä joka toinen päivä naapurien kotiin ja antaa ilman vanhempien lupaa lapsille karkkia, lisää ja lisää. Ei ole pohjimmiltaan mitään rakkauden osoittamista vaan tarvetta kokea valtaa, olla edes hetken verran seremoniamestarina. Asia on olevinaan niin vähäinen että rajattomat luottavat siihen etteivät vanhemmat kehtaa kieltää. Minäpä kehtaan, mun pienet lapset eivät laita suuhunsa yhtään mitään perheen ulkopuolisen aikuisen luvalla. Toisella on maitoallergia ja toisella paino yläkäyrillä, kun tämä havaittiin neuvolassa niin hoitopäivät mummilla loppuivat siihen.

Asuuko mummo teillä vai miten pääsi noin tapahtumaan?

Normaali perheessä kun vieraillaan tunti pari toistensa luona, muutaman kerran kuukaudessa, eikä isovanhempia edes pidetä hoitoautomaatteina, kun on kunnallinen päivähoito.

Ja olisi kiva tietää, mitä neuvolassa sanottiin maitoallergiasta? Meillä lapsella maitoallergia ja lääkäri ei osannut sanoa mistä se tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisellä saarella on kivaa. Siellähän on vaan se ”ydinperhe”. Ei tarvitse tulla kenenkään muun kanssa toimeen. Tällä saarella vain yksi määrää ja se on se kontrollifriikki vanhempi. Vähän rennommin ranteinkin saa lapset kasvatettua ihan yhteiskuntakelpoisiksi.

Kysehän ei ole välttämättä pelkästä sokerista...

Meillä jotakuinkin näin:

Vauva 4 vkoa. Mummon ehdotus"lähtekää viikonlopuksi juhlimaan minä hoidan vauvan". En suostunut.

Vauva 5 vkoa. Olen imettämässä kun mummo tulee ja käskee antaa lapsen hänelle. En suostunut, kun lapsi syö. Ei kuulemma tarvi syödä, koska mummo tuli hoitamaan. En antanut, ennen kuin lapsi oli syönyt. Heti kun mummo sai lapsen syliin hän totesi"Kyllä sinun äitisi parhaansa yrittää, mutta on niin kiireinen, että mummo sinut hoitaa.

Vauva 2 kk. Lapsi itkee, pyydän hänet takaisin mummon sylistä itselleni. Ei anna, pyydän uudestaan, mummo lähtee karkuun. Mieheni käskee antamaan Vauvan, ei anna. Lopulta naama norsun (PIIP) antaa lapsen todeten, että osaa hänkin lapsen hoitaa.

Ristiäisissä annettiin outo ja väärä nimi (ihan suomalainen vanha nimi)

Sokeria ja hunajaa olisi pitänyt antaa n. 3kk iästä asti. Taaskaan en suostunut.

Vauva alle 6 kk. Mummo"nyt sinä lopetat imettämisen ja lähdet töihin, niin minä hoidan lapsen". Ja taaskaan en suostunut.

Pientä kuittia tulee koko ajan ja varsinkaan lapsen isä ei voi olla lapsen kanssa yksin, koska ei osaa. Kehtaisi kysyä, miten uskallan jättää lapsen 9 kk kolmeksi tunniksi isänsä kanssa. Totesin, että kenelle muullekaan minä häntä uskaltaisin jättää kuin isälleen.

Makeita leivonnaisia on syötetty salaa jo ennen kuin lapsi oli vuotta vanha. Ja jos oltiin samassa kahvipöydässä ja valikoin lapselle annettavat tai annoin omat eväät alkoi valitus miten lapsi kyllä tykkää enemmän tästä ja tästä ja miksi noin vähän annoit. Nyt lapsi pian 2 v ja toinen vauva ja jostain syystä olen onnellisempi mitä vähemmän joudun olemaan isovanhempien kanssa tekemisissä.

Mutta sinä nähtävästi olet sitä mieltä, että olisin ihan hyvin voinut lähteä juhlimaan ja jättää kuukauden ikäisen lapsen mummolle? Tai että on ihan ok lopettaa vanhempainvapaa kesken, jotta mummo pääsee hoitamaan lasta?

Olen sitä mieltä, että perheet jotka kärsivät rajattomista sukulaisista joku sokeri on vain yksi tekijä.

Ihan ilman veetuilua , asuuko se mummo teillä ?

Mä en edelleenkään tajua miten nämä monessa ketjussa julki tuodut sukulaiset yleensä pääsevät toisten koteihin .

Osalla voi olla avain kuten esim.mulla on lapseni ja vanhempieni kotiin, mutta en minä sinne silti ilman lupaa tunge. Ihme porukkaa , ei voi kuin taas kerran todeta ja tuntuu riittävän satamäärin. Olen pahoillani ikäisteni idioottien puolesta.

Nyt ei ole kyseessä normaalit ihmiset, vaan sellaiset, joilla on jotain suuresti vialla päästä. Sellaiset, joilla ei todellakaan ole pienintäkään käsitystä siitä, että esim. lapsen koti ei ole myös hänen äitinsä koti.

Meillä oli samanlaista kuin tuossa viestissä jota lainasit. Anoppi asui ja asuu edelleen vajaan puolen kilometrin päässä. On eläkkeellä, joten aikaa riittää......

Meillä anoppi tuli kylään kolmekin kertaa päivässä, kun nyt sattui menemään ohi. Ja aina niin, että mies oli töissä. mä olin vauvan kanssa kotona. Jos ovi oli lukossa, niin tuli omalla avaimella sisään. Seurauksena oli, että avain otettiin häneltä pois. Avain oli annettu hänelle alun perin siksi, että pääsee meille ruokkimaan kissaa, kun ollaan pois kotoa. 

Jos olin vaikka vaunukävelyllä, niin sitten soiteltiin, kun "oli niin huolissaan", kun auto on pihassa mutta kukaan ei ole kotona. Ettei vaan ole mitään sattunut. Halusi siis kyylätä, että olenko kotona, mutta en päästä sisälle. Jos en vastannut, soitti mun miehelle, että nyt on sattunut jotain, ja paikalle pitää hälyttää poliisi, ambulanssi ja varuiksi vielä ruumisauto. Mies huoletuneena soittaa kesken asiakaspalaverin, että missä menet, olin kaupan maitohyllyllä. Tämän jälkeen ei kyllä miehelle soitellut...

Kyllähän tästä anopin meillä ramppaamisesta ja törkeästä käytöksestä puhuttiin monta kertaa (minä ja mies sekä anoppi), ja anoppi naamaa vääntäen yrittää puristaa edes yhden kyyneleen. Aina on ollut meidän hyvä mielessä, eikä ole IKINÄ sotkeutunut mihinkään meidän asiaan. Kyllä ihan normaaliin kohteliaaseen kanssakäymiseen kuuluu esim. henkilökohtaisten paperien läpikäynti, lasten nimien haukkuminen tai se, että tuodaan toisen kotiin lupia kyselemättä iso, ruma matto olkkariin.

Eihän tuollaista kestä kukaan. Mä yritin tulla toimeen, nielin kiukun, ja purin patoutuneen kiukun mieheeni. Ei ollut elo kovin hääviä tuohon aikaan. Lopputulos: aloin kunnioittaa itseäni, pistin anopille rajat. Tästä anoppi tulistui sen verran, että nykyisin nähdään max 5 kertaa vuodessa. Sopii minulle vallan mainiosti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ylikävelyä. Sama asia jos minä päättäisin ängetä joka toinen päivä naapurien kotiin ja antaa ilman vanhempien lupaa lapsille karkkia, lisää ja lisää. Ei ole pohjimmiltaan mitään rakkauden osoittamista vaan tarvetta kokea valtaa, olla edes hetken verran seremoniamestarina. Asia on olevinaan niin vähäinen että rajattomat luottavat siihen etteivät vanhemmat kehtaa kieltää. Minäpä kehtaan, mun pienet lapset eivät laita suuhunsa yhtään mitään perheen ulkopuolisen aikuisen luvalla. Toisella on maitoallergia ja toisella paino yläkäyrillä, kun tämä havaittiin neuvolassa niin hoitopäivät mummilla loppuivat siihen.

Asuuko mummo teillä vai miten pääsi noin tapahtumaan?

Normaali perheessä kun vieraillaan tunti pari toistensa luona, muutaman kerran kuukaudessa, eikä isovanhempia edes pidetä hoitoautomaatteina, kun on kunnallinen päivähoito.

Ja olisi kiva tietää, mitä neuvolassa sanottiin maitoallergiasta? Meillä lapsella maitoallergia ja lääkäri ei osannut sanoa mistä se tulee.

Väittikö tuo että neuvola tiesi maitoallergian alkuperän?😂

Tuolla ylhäällä olen kertonut miten se rajaton isoäiti esim tuppaa sinne kylään. Hoitoa häneltä en ole ikinä pyytänyt enkä lapsia yksin hänen kanssaan jättänyt.

Ohis

Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.

Olet kyllä tosi, tosi, tosi sairas päästäsi.

Vierailija kirjoitti:

Kahden ihanan tyttösen mummon näkökulmaa. Kun minä otan lapset hoitooni meille niin minun säännöillä mennään. Niin asia ei vaan mene että omassa kodissani plärään miniän "sääntökirjaa" kuvaannollisesti ajatellen. Mummolassa saa istua sohvalla mummon kainalossa ja pienin sormin etsiä mummon taskuista namuja. Jutella päivän asiat, mitään kiirettä ei ole. Jotain kertoo, että lapsi jää siihen viereen vaikka namut ehtyvät. Se läheisyys, oikea kiireettömyys, elämän ihmettely, yhdessä, on se mikä ajaa lapsen mummolaan uudestaan ja uudestaan, eikä sokeri. Haluan että lapsenlapseni muistavat aikuisena ne hetket mummon kanssa, suklaan maun pienessä suussa, lämmön ja rauhan. Äidiltään jos kysytään niin väärin, väärin väärin. Mummosta ei saisi tykätä.

Läheisyyttä ei voi kokea ilman suklaata? Jotain puolisulaneita löllöjä taskusta syötät pienille lapsille, yök. 

Ja miksi mummosta ei saisi tykätä? 

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.

Ei helvetti 😂😂🤦‍♀️

Ketään ei kiinnosta sun hikinen kainalo, lapset kuuntelee jaaritteluasi tasan niiden karkkien takia ja ovat huomanneet aikoja sitten että mummo ei tykkää äidistä. Tiedätkö mitä se aiheuttaa? He eivät pohjimmiltaan pidä sinusta koska äiti on tärkein. Elät kuvitelmassa jossa olet lastenlasten elämän kiintopiste ja turvasatama - kirpaiseeko myöntää, että se turvasatama on lasten KOTONA, lasten OMIEN VANHEMPIEN parissa? Sinä olet heille vain huvittava vanha nainen joka luulee itsestään liikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden ihanan tyttösen mummon näkökulmaa. Kun minä otan lapset hoitooni meille niin minun säännöillä mennään. Niin asia ei vaan mene että omassa kodissani plärään miniän "sääntökirjaa" kuvaannollisesti ajatellen. Mummolassa saa istua sohvalla mummon kainalossa ja pienin sormin etsiä mummon taskuista namuja. Jutella päivän asiat, mitään kiirettä ei ole. Jotain kertoo, että lapsi jää siihen viereen vaikka namut ehtyvät. Se läheisyys, oikea kiireettömyys, elämän ihmettely, yhdessä, on se mikä ajaa lapsen mummolaan uudestaan ja uudestaan, eikä sokeri. Haluan että lapsenlapseni muistavat aikuisena ne hetket mummon kanssa, suklaan maun pienessä suussa, lämmön ja rauhan. Äidiltään jos kysytään niin väärin, väärin väärin. Mummosta ei saisi tykätä.

Niin. Väärin. Opetat lapsia rakastamaan ja tuntemaan ruoan kautta. Suora väylä syömishäiriöihin. Tämän tietävät nykyään sekä isät että äidit.

Sitäpaitsi tässä puhutaan siitä, että mummo tunkee niitä omia näkemyksiään sinne lapsenlapsen kotiin.

On se kumma ettei aikuinen ihminen osaa tarjota lapselle mitään aitoa, kunnollista.

Se on väärin vain Suomessa, jossa ei saa tuntea ruuasta mielihyvää ja makuelämyksiä, niin kuin muualla maailmassa.

Ei tarvitse mennä kuin Eurooppaan, siellä osataan vielä iloita ja nauttia makuelämyksiä ja jopa arkipäivisin perheet menevät syömään tai herkuttelemaan kahviloihin ja lähes poikkeuksetta on mukana useampi sukupolvi, niin lapset, vanhemmat, isovanhemmat, sedät ja tädit. Iloitaan, nauretaan ja nautitaan toisten seurasta, toisin kuin Suomessa, jossa ollaan ilottomia ja turparullalla.

Luin juuri kuinka ranskalainen rouva oli avannut kahvilan ja äimisteli suomalaista ruokakulttuuria, jossa jopa aikuiset puolittavat kakkupalansa, kun muualla jopa taaperoikäiset saa omansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisellä saarella on kivaa. Siellähän on vaan se ”ydinperhe”. Ei tarvitse tulla kenenkään muun kanssa toimeen. Tällä saarella vain yksi määrää ja se on se kontrollifriikki vanhempi. Vähän rennommin ranteinkin saa lapset kasvatettua ihan yhteiskuntakelpoisiksi.

Kysehän ei ole välttämättä pelkästä sokerista...

Meillä jotakuinkin näin:

Vauva 4 vkoa. Mummon ehdotus"lähtekää viikonlopuksi juhlimaan minä hoidan vauvan". En suostunut.

Vauva 5 vkoa. Olen imettämässä kun mummo tulee ja käskee antaa lapsen hänelle. En suostunut, kun lapsi syö. Ei kuulemma tarvi syödä, koska mummo tuli hoitamaan. En antanut, ennen kuin lapsi oli syönyt. Heti kun mummo sai lapsen syliin hän totesi"Kyllä sinun äitisi parhaansa yrittää, mutta on niin kiireinen, että mummo sinut hoitaa.

Vauva 2 kk. Lapsi itkee, pyydän hänet takaisin mummon sylistä itselleni. Ei anna, pyydän uudestaan, mummo lähtee karkuun. Mieheni käskee antamaan Vauvan, ei anna. Lopulta naama norsun (PIIP) antaa lapsen todeten, että osaa hänkin lapsen hoitaa.

Ristiäisissä annettiin outo ja väärä nimi (ihan suomalainen vanha nimi)

Sokeria ja hunajaa olisi pitänyt antaa n. 3kk iästä asti. Taaskaan en suostunut.

Vauva alle 6 kk. Mummo"nyt sinä lopetat imettämisen ja lähdet töihin, niin minä hoidan lapsen". Ja taaskaan en suostunut.

Pientä kuittia tulee koko ajan ja varsinkaan lapsen isä ei voi olla lapsen kanssa yksin, koska ei osaa. Kehtaisi kysyä, miten uskallan jättää lapsen 9 kk kolmeksi tunniksi isänsä kanssa. Totesin, että kenelle muullekaan minä häntä uskaltaisin jättää kuin isälleen.

Makeita leivonnaisia on syötetty salaa jo ennen kuin lapsi oli vuotta vanha. Ja jos oltiin samassa kahvipöydässä ja valikoin lapselle annettavat tai annoin omat eväät alkoi valitus miten lapsi kyllä tykkää enemmän tästä ja tästä ja miksi noin vähän annoit. Nyt lapsi pian 2 v ja toinen vauva ja jostain syystä olen onnellisempi mitä vähemmän joudun olemaan isovanhempien kanssa tekemisissä.

Mutta sinä nähtävästi olet sitä mieltä, että olisin ihan hyvin voinut lähteä juhlimaan ja jättää kuukauden ikäisen lapsen mummolle? Tai että on ihan ok lopettaa vanhempainvapaa kesken, jotta mummo pääsee hoitamaan lasta?

Olen sitä mieltä, että perheet jotka kärsivät rajattomista sukulaisista joku sokeri on vain yksi tekijä.

Ihan ilman veetuilua , asuuko se mummo teillä ?

Mä en edelleenkään tajua miten nämä monessa ketjussa julki tuodut sukulaiset yleensä pääsevät toisten koteihin .

Osalla voi olla avain kuten esim.mulla on lapseni ja vanhempieni kotiin, mutta en minä sinne silti ilman lupaa tunge. Ihme porukkaa , ei voi kuin taas kerran todeta ja tuntuu riittävän satamäärin. Olen pahoillani ikäisteni idioottien puolesta.

Nyt ei ole kyseessä normaalit ihmiset, vaan sellaiset, joilla on jotain suuresti vialla päästä. Sellaiset, joilla ei todellakaan ole pienintäkään käsitystä siitä, että esim. lapsen koti ei ole myös hänen äitinsä koti.

Meillä oli samanlaista kuin tuossa viestissä jota lainasit. Anoppi asui ja asuu edelleen vajaan puolen kilometrin päässä. On eläkkeellä, joten aikaa riittää......

Meillä anoppi tuli kylään kolmekin kertaa päivässä, kun nyt sattui menemään ohi. Ja aina niin, että mies oli töissä. mä olin vauvan kanssa kotona. Jos ovi oli lukossa, niin tuli omalla avaimella sisään. Seurauksena oli, että avain otettiin häneltä pois. Avain oli annettu hänelle alun perin siksi, että pääsee meille ruokkimaan kissaa, kun ollaan pois kotoa. 

Jos olin vaikka vaunukävelyllä, niin sitten soiteltiin, kun "oli niin huolissaan", kun auto on pihassa mutta kukaan ei ole kotona. Ettei vaan ole mitään sattunut. Halusi siis kyylätä, että olenko kotona, mutta en päästä sisälle. Jos en vastannut, soitti mun miehelle, että nyt on sattunut jotain, ja paikalle pitää hälyttää poliisi, ambulanssi ja varuiksi vielä ruumisauto. Mies huoletuneena soittaa kesken asiakaspalaverin, että missä menet, olin kaupan maitohyllyllä. Tämän jälkeen ei kyllä miehelle soitellut...

Kyllähän tästä anopin meillä ramppaamisesta ja törkeästä käytöksestä puhuttiin monta kertaa (minä ja mies sekä anoppi), ja anoppi naamaa vääntäen yrittää puristaa edes yhden kyyneleen. Aina on ollut meidän hyvä mielessä, eikä ole IKINÄ sotkeutunut mihinkään meidän asiaan. Kyllä ihan normaaliin kohteliaaseen kanssakäymiseen kuuluu esim. henkilökohtaisten paperien läpikäynti, lasten nimien haukkuminen tai se, että tuodaan toisen kotiin lupia kyselemättä iso, ruma matto olkkariin.

Eihän tuollaista kestä kukaan. Mä yritin tulla toimeen, nielin kiukun, ja purin patoutuneen kiukun mieheeni. Ei ollut elo kovin hääviä tuohon aikaan. Lopputulos: aloin kunnioittaa itseäni, pistin anopille rajat. Tästä anoppi tulistui sen verran, että nykyisin nähdään max 5 kertaa vuodessa. Sopii minulle vallan mainiosti!

Ihanaa, että joku järjissään selvinnyt kohtalontoveri kirjoitti :)

Siis juuri tuo, että tullaan kun tiedetään, että mies on poissa ja kaikki selitetään auttamisella ja huolestumisella.

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.

Oletko koskaan kysynyt, miksi äiti ei päästä yökylään lapsia? Olisikohan se syynä, että et kunnioita yhtään lapsesi perheen tapoja ja toivomuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden ihanan tyttösen mummon näkökulmaa. Kun minä otan lapset hoitooni meille niin minun säännöillä mennään. Niin asia ei vaan mene että omassa kodissani plärään miniän "sääntökirjaa" kuvaannollisesti ajatellen. Mummolassa saa istua sohvalla mummon kainalossa ja pienin sormin etsiä mummon taskuista namuja. Jutella päivän asiat, mitään kiirettä ei ole. Jotain kertoo, että lapsi jää siihen viereen vaikka namut ehtyvät. Se läheisyys, oikea kiireettömyys, elämän ihmettely, yhdessä, on se mikä ajaa lapsen mummolaan uudestaan ja uudestaan, eikä sokeri. Haluan että lapsenlapseni muistavat aikuisena ne hetket mummon kanssa, suklaan maun pienessä suussa, lämmön ja rauhan. Äidiltään jos kysytään niin väärin, väärin väärin. Mummosta ei saisi tykätä.

Niin. Väärin. Opetat lapsia rakastamaan ja tuntemaan ruoan kautta. Suora väylä syömishäiriöihin. Tämän tietävät nykyään sekä isät että äidit.

Sitäpaitsi tässä puhutaan siitä, että mummo tunkee niitä omia näkemyksiään sinne lapsenlapsen kotiin.

On se kumma ettei aikuinen ihminen osaa tarjota lapselle mitään aitoa, kunnollista.

Se on väärin vain Suomessa, jossa ei saa tuntea ruuasta mielihyvää ja makuelämyksiä, niin kuin muualla maailmassa.

Ei tarvitse mennä kuin Eurooppaan, siellä osataan vielä iloita ja nauttia makuelämyksiä ja jopa arkipäivisin perheet menevät syömään tai herkuttelemaan kahviloihin ja lähes poikkeuksetta on mukana useampi sukupolvi, niin lapset, vanhemmat, isovanhemmat, sedät ja tädit. Iloitaan, nauretaan ja nautitaan toisten seurasta, toisin kuin Suomessa, jossa ollaan ilottomia ja turparullalla.

Luin juuri kuinka ranskalainen rouva oli avannut kahvilan ja äimisteli suomalaista ruokakulttuuria, jossa jopa aikuiset puolittavat kakkupalansa, kun muualla jopa taaperoikäiset saa omansa.

Kyllä se on väärin ihan kaikkialla.

Ja sinähän et tarjoa mitään iloisia perhejuhlia Etelä-Euroopan tapaan, vaan ahdistavan ja painostavan tunnelman, jossa se eltaantunut suklaa on vaatimus siitä, että lapsi laittaa sukulaisiaan rakastamisjärjestylseen. Äärimmäisen vahingollista lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.

Tää on varmaan mun anoppi, sanavalinnatkin samanlaisia. Elätellyt aina just tuollaista kuvitelmaa kuinka hänen kanssaan lasten on oikeasti hyvä olla, koti on välttämätön paha josta onneksi pääsee mummilaan. Nyt kouluikäiset lapset lähinnä välttelevät mummin tukahduttavia halauksia ja lässytyksiä ja kertovat heti kun mummi on arvostellut minua. Kyseli 4lk pojalta miltä siellä kotona tuntuu olla, tuntuuko ettei kukaan kuuntele. Poika oli vastannut että hyvältä, äiti ei ole kuuro toisin ku sinä 😂 (mummilla on toinen korva kuuro)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.

Tää on varmaan mun anoppi, sanavalinnatkin samanlaisia. Elätellyt aina just tuollaista kuvitelmaa kuinka hänen kanssaan lasten on oikeasti hyvä olla, koti on välttämätön paha josta onneksi pääsee mummilaan. Nyt kouluikäiset lapset lähinnä välttelevät mummin tukahduttavia halauksia ja lässytyksiä ja kertovat heti kun mummi on arvostellut minua. Kyseli 4lk pojalta miltä siellä kotona tuntuu olla, tuntuuko ettei kukaan kuuntele. Poika oli vastannut että hyvältä, äiti ei ole kuuro toisin ku sinä 😂 (mummilla on toinen korva kuuro)

Hyvä poika!! Mummi sai mitä tilasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.

Tää on varmaan mun anoppi, sanavalinnatkin samanlaisia. Elätellyt aina just tuollaista kuvitelmaa kuinka hänen kanssaan lasten on oikeasti hyvä olla, koti on välttämätön paha josta onneksi pääsee mummilaan. Nyt kouluikäiset lapset lähinnä välttelevät mummin tukahduttavia halauksia ja lässytyksiä ja kertovat heti kun mummi on arvostellut minua. Kyseli 4lk pojalta miltä siellä kotona tuntuu olla, tuntuuko ettei kukaan kuuntele. Poika oli vastannut että hyvältä, äiti ei ole kuuro toisin ku sinä 😂 (mummilla on toinen korva kuuro)

Pahinta on, ettei ne mummelit tajua, kuinka paljon tuhoa voivat tuolla saada aikaan, kun yrittävät manipuloida lapsenlapsiaan vanhempiaan vastaan. Eikä meidän tapauksessa edes välitä, muuta kuin siitä, että mummun sana on laki ja sitä on kaikkien nöyrästi toteltava.

Fiksu, sanavalmis poika sulla! Hyvin olet jälkikasvusi kasvattanut :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden ihanan tyttösen mummon näkökulmaa. Kun minä otan lapset hoitooni meille niin minun säännöillä mennään. Niin asia ei vaan mene että omassa kodissani plärään miniän "sääntökirjaa" kuvaannollisesti ajatellen. Mummolassa saa istua sohvalla mummon kainalossa ja pienin sormin etsiä mummon taskuista namuja. Jutella päivän asiat, mitään kiirettä ei ole. Jotain kertoo, että lapsi jää siihen viereen vaikka namut ehtyvät. Se läheisyys, oikea kiireettömyys, elämän ihmettely, yhdessä, on se mikä ajaa lapsen mummolaan uudestaan ja uudestaan, eikä sokeri. Haluan että lapsenlapseni muistavat aikuisena ne hetket mummon kanssa, suklaan maun pienessä suussa, lämmön ja rauhan. Äidiltään jos kysytään niin väärin, väärin väärin. Mummosta ei saisi tykätä.

Niin. Väärin. Opetat lapsia rakastamaan ja tuntemaan ruoan kautta. Suora väylä syömishäiriöihin. Tämän tietävät nykyään sekä isät että äidit.

Sitäpaitsi tässä puhutaan siitä, että mummo tunkee niitä omia näkemyksiään sinne lapsenlapsen kotiin.

On se kumma ettei aikuinen ihminen osaa tarjota lapselle mitään aitoa, kunnollista.

Se on väärin vain Suomessa, jossa ei saa tuntea ruuasta mielihyvää ja makuelämyksiä, niin kuin muualla maailmassa.

Ei tarvitse mennä kuin Eurooppaan, siellä osataan vielä iloita ja nauttia makuelämyksiä ja jopa arkipäivisin perheet menevät syömään tai herkuttelemaan kahviloihin ja lähes poikkeuksetta on mukana useampi sukupolvi, niin lapset, vanhemmat, isovanhemmat, sedät ja tädit. Iloitaan, nauretaan ja nautitaan toisten seurasta, toisin kuin Suomessa, jossa ollaan ilottomia ja turparullalla.

Luin juuri kuinka ranskalainen rouva oli avannut kahvilan ja äimisteli suomalaista ruokakulttuuria, jossa jopa aikuiset puolittavat kakkupalansa, kun muualla jopa taaperoikäiset saa omansa.

niin, siellä suhtaudutaan ruokaan muutenkin eri tavalla kuin meillä. Meillä kaikki tunteet, niin iloiset kuin pahatkin, vahvistetaan ja lääkitään syömisellä. Se tässä se suurin ongelma on.

Ihanaa, että teillä on lapsilla isoäiti, joka rakastaa heitä tavallaan.

Olisin niin onnellinen jos minun lapsilla olisi vielä isoäiti ja -isä mukana elämässämme.

Näin ei ole.

Pienet ilot ja lasten kuuluukin herkutella mummojen kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Kahden ihanan tyttösen mummon näkökulmaa. Kun minä otan lapset hoitooni meille niin minun säännöillä mennään. Niin asia ei vaan mene että omassa kodissani plärään miniän "sääntökirjaa" kuvaannollisesti ajatellen. Mummolassa saa istua sohvalla mummon kainalossa ja pienin sormin etsiä mummon taskuista namuja. Jutella päivän asiat, mitään kiirettä ei ole. Jotain kertoo, että lapsi jää siihen viereen vaikka namut ehtyvät. Se läheisyys, oikea kiireettömyys, elämän ihmettely, yhdessä, on se mikä ajaa lapsen mummolaan uudestaan ja uudestaan, eikä sokeri. Haluan että lapsenlapseni muistavat aikuisena ne hetket mummon kanssa, suklaan maun pienessä suussa, lämmön ja rauhan. Äidiltään jos kysytään niin väärin, väärin väärin. Mummosta ei saisi tykätä.

Ikävää rikkoa illuusiosi, mutta minä teen kotona töitä ja olen jokaikinen päivä kiireettömästi vastassa kun lapset tulevat koulusta. Saavat ravitsevaa hyvää kunnollista ruokaa samalla kun vaihdetana päivän kuulumiset.

Joka ilta luen heidän valitsemaansa kirjaa kiireettä, lapset kainalossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaanpa näihin viimeisiin viesteihin. Vanhempi tyttö on sanonut usein että mummon kanssa on niin hyvä, mummon vieressä kun saisi nukkuakin. Olen luvannut että vielä se päivä koittaa, kunhan äitinsä laskee yöksi. Nuorena koin samankaltaista kiukkua ja kuvitelmia kilpailusta. Vasta lastenlasten myötä ymmärsin mistä on kyse. Minä, ihmisenä, isoäitinä, tarjoan tytöille sellaista omaani joka kantaa kauas. Ei arjen hälinää, ei sitä loputonta menoa vaan kohtaamista ja lämpöä, tunnetta siitä, että lapsi on Rakas juuri sellaisena kuin on. Sen merkitys kirkastuu vasta kun saat pienokaisen syliisi, on turhaa yrittää selittääkään. Hyvää pääsiäistä, kaikille kirjoittelijoille.

Ei helvetti 😂😂🤦‍♀️

Ketään ei kiinnosta sun hikinen kainalo, lapset kuuntelee jaaritteluasi tasan niiden karkkien takia ja ovat huomanneet aikoja sitten että mummo ei tykkää äidistä. Tiedätkö mitä se aiheuttaa? He eivät pohjimmiltaan pidä sinusta koska äiti on tärkein. Elät kuvitelmassa jossa olet lastenlasten elämän kiintopiste ja turvasatama - kirpaiseeko myöntää, että se turvasatama on lasten KOTONA, lasten OMIEN VANHEMPIEN parissa? Sinä olet heille vain huvittava vanha nainen joka luulee itsestään liikoja.

Ettei vain sullekin kävisi samalla tavalla, sillä ajalla on ihmeellinen taito muuttaa asioita, jos saat elää pitkän elämän ja pian itsekin huomaat olevasi hikinen vanha akka ja viimeistään teini-ikäisen lapsesi ei arvosta sun arvojasi pätkän vertaa.

Naurattaa tämä alle kouluikäisten lasten äitien vanhemmuus, täydellisyys ja ehdottomuus, odottakaa vielä muutaman vuoden, kun lapsenne on teini-ikäisiä, siinä sädekehä pään päällä voi heilahdella jos toisenkin kerran. Kannattas ehkä löysätä pipoa ja kaikissa asioissa aina oikeassa olemista.

t. kolmen teinin äiti

Vierailija kirjoitti:

Mitä pahaa tuossa nyt on jos mummo tuo makeisia ja suklaata? Syötte niitä sitten pitkin kevättä ja kesää.

Meillä vieraat usein tuovat makeisia ja itse tuodaan vielä matkoilta. Aina on tarjolla makeisia ja vapaasti saatavilla.

Vai onko lapsilla häiriintynyt malli makeisiin ja ahmivat ne kerralla, kun ovat koukussa "kiellettyyn hedelmään". Olisiko syytä tarkistella kasvatusmallia.

Meillä on ollut jo pari viikkoa ruokapöydällä kulhollinen pääsiäismunia kulhossa ja yli puolet näkyy olevan syömättä, vaikka kolme alle 10v lasta.

Mitä ihailtavaa siinä nyt on, että kulhoissa ja kaapeissa on syömätöntä karkkia? Syötäväksi se on kumminkin ostettu, ja niitä näköjään silmä kovana vahditaan, että milloin tulevat syödyiksi.

Aivan hyvin ne voi jättää ostamatta, turhaa ja epäterveellistä.