Mies haluaa nähdä vain viikonloppuisin.
Olen "seurustellut" lähemmäs puolivuotta miehen kanssa joka tuntuu ensimmäistä kertaa elämässä oikeasti siltä oikealta. Olen yli 40v.
Ongelma on se että hän tekee vuorotyötä ja on introvertti.
Näemme max 2 kertaa viikossa, yleensä vain kerran. Lapsivapaat viikonloput olemme kokonaisuudessaan viettäneet yhdessä koko alkuvuoden.
Ongelma on se etten pysty ihastumaan koska näemme niin harvoin. Itse haluaisin nukkua viikolla edes yhden yön toisen vieressä niinäkin viikkoina kun olemme viikonlopun kokonaan yhdessä.
Tuntuu että menen aina ekoille treffeille koska en pysty ylläpitämään tunnetta kun max 2-3päivää!
Ymmärtääkö joku mistä puhun?
Kaikki on muuten kunnossa, matkoja tms. Varattu pitkälle syksyyn ja muutenkin puhuttu tästäkin asiasta. Miestä ei tämä häiritse, hänen on saatava rauhoittua yksin työpäivän jälkeen. Pelkään että katkasen kohta suhteen koska ärsyttää tuo "alusta" aloittaminen. :(
Kun ollaan välillä oltu 4 päivääkin yhdessä olen aivan ihastunut/rakastunur mutta kaikki tosiaan haihtuu ja sitten alkaa ottaa päähän.
Kommentit (172)
Ihmiset vain ovat niin erilaisia tässä yhteisen vs. oman ajan kaipuussaan. Itse naisena olen tuota miehesi introverttiä ja omaa rauhaa rakastavaa tyyppiä, ja siihen on juuri kaatunut yksi pitkähkö parisuhde. Halusin lapsivapaalla viikolla viettää paljon omaakin aikaa ihan yksin, kun lapsiviikoilla elämä on niin kiireistä ja uuvuttavaa. Mies (joka huolsi omia lapsiaan vuoroviikkosysteemillä) taas olisi halunnut viettää lapsivapaat kokonaan tiiviisti yhdessä, ja sellaisesta minä ahdistuin suunnattomasti. Mies puolestaan ahdistui siitä, kun oli iltoja yksin omalla lapsivapaallaan. Ei tätä saatu koskaan soviteltua molempia tyydyttäväksi ratkaisuksi, kun oltiin tässä aika ääripäästä. Erohan siitä sitten tuli, ikävä kyllä. Jatkossa, jos parisuhteeseen vielä hakeudun, täytyy myös rakastumisvaiheessa yrittää itse muistaa tämä oma erityistarve, jottei tule itse kuvitelleeksi ja uskotelleeksi toiselle jotakin muuta.
Meissä kaikissa ihmisissä on sisäänrakennettuna rakkautta vaille jäämisen pelko. Se oireilee esimerkiksi noin: tuntuu pahalta kun toinen ei vastaakaan emotionaalisiin tarpeisiimme.
Joidenkin ihmisten tarpeet loksahtavat helpommin yhteen niin, että yhteiselo tyydyttää molempien tarpeista riittävän suuren osan. Teillä näin ei nyt ole. Koet että tarvitsisit enemmän läheisyyttä, mutta kumppani ei voi sitä antaa niin paljon kuin tarvitset.
Juttele hänen kanssaan rehellisesti kaipuustasi. Älä selittele noita ketjun alkupään juttuja toisen unohtamisesta ja tunneyhteyden katkeamisesta viidessä päivässä. Ne ovat ihan höpöjuttuja. Todellinen syy on se, että tunnet ikävää, ja koet että jäät vaille toisen rakkautta. Mies voi olla hyvinkin ymmärtäväinen ja keksiä omia ratkaisuehdotuksia ikävän helpottamiseen.
Oma kumppanini lähetteli minulle rakastavia viestejä iltaisin opiskellessamme eri kaupungeissa. Voisitteko soittaa lemmekkäitä puheluja vaikkette näekään? Voisitko pukea päällesi kumppanisi paidan, jossa on hänen tuoksunsa, illalla kun olosi on yksinäinen ja rakkaudeton?
Vierailija kirjoitti:
Ihan selkeesti viettää arkipäivät vaimonsa ja lastensa kanssa ja sulle jää viikonloput ja muut vapaat.
Ihan selkeesti et tiedä introverteistä mitään. Olen itsekin introvertti ja en jaksa töitten jälkeen juurikaan ihmisten seuraa, vaikka en joudukaan olemaan töissäni ihmisten ympäröimänä. Ja AP:n mies on vieläpä vuorotöissä ja on tunnettua, että vuorotyö on haitallista ja kuluttavaa, joten ymmärrän kyllä että tuo mies haluaa rauhassa levätä. Lepääminen ei välttämättä onnistu ihmisten seurassa, minulle se ainakin on vaikeaa.
Tartuin tuohon ”miehen kaverin mukaan hän on tosi ihastunut”.
Pulma lienee siinä ettei mies vakuuttele rakkauttaan tai edes ihastustaan. Silloin toisen olo voi olla hyvin epävarma. Sellaistahan se tuoreessa suhteessa on.
Antaisin suhteelle mahdollisuuden ja katsoisin miten miehen tunteet kehittyvät. Liikaa ei kannata painostaa. Enempi läheisyys ei välttämättä ainakaan miehen tunteita paranna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehellä on siis tarve saada olla yksi, sinulla on tarve olla yhdessä enemmän. Sinä olet sintä mieltä, että miehen pitää joustaa omista tarpeistaan sinun tarpeidesi hyväksi. Lyhyesti tämä on se, mitä sinä haluat, eli haluat että toinen muuttuu. Ymmärrät varmaan itsenäisenä ihmisenä sen, että sinä et voi vaatia toista muuttumaan, sinä voit muuttaa vain itseäsi ja katsantokantaasi. Jos se ei onnistu, niin etsi hyvä ihminen rinnallesi henkilö, jonka tarpeet kohtaavat omiesi kanssa.
Olen kirjoittanut useaan kertaan että ymmärrän miestä mutta mitä ihmettä teen itseni kanssa! Ap
Kysy itseltäsi yksi yksinkertainen kysymys: Kykenenkö olemaan onnellinen miehen kassa, jonka tarve olla yksin on suuri. Me emme voi sitä päättää sinun puolestasi, vaan ihan itse sen tiedät ja päätät. Jos vastaus on ei, niin oman itsesi takia suuntaa katseesi eteenpäin ilman tätä miestä.
Esitän näitä kysymyksiä itselleni jatkuvasti.
Pitäis jatkaa eteenpäin mutta kun ei millään raaskis koska kaikki toimii ja hänen kanssaan on parempi olla kuin kenenkään muun kanssa aiemmin. Ap
Miksi et mene terapiaan?? Ammattilaisten apua on saatavilla! Älä nyt luovuta ennen kuin olet oikeasti tehnyt töitä itsesi kanssa, jos tuo suhde on sinulle tärkeä.
Päätin jo että tapaamme kun mies sitä pyytää tai haluaa joten lopetin kyselyt jo jonkin aikaa sitten. Ja tiedän että tarvitsee leporauhaa jota siis annankin ja kiukuttelen siksi täällä koska en voi hänta asiasta syyllistää.
Kiitos kaikille. Toisaalta tämä ketju antoi mulle nyt voimaa käsitellä asiaa juurikin niin että ylireagoin, vaikka olen sen jo tiennytkin on se helpompi käsitellä kun joku muukin asian toteaa. Ap

Hyvä niin. Mutta sinuna minä kyllä hakisin myös itselleni tukea. Ne lukot voivat ihan oikeasti aueta ja elämä helpottua, kun pääset käymään niitä kunnolla läpi ammattilaisen kanssa. Kukaan ystävä, puhumattakaan tuosta miehestä, ei voi siinä auttaa muuten kuin hetkellisenä helpotuksena.
No ei se äijä kyllä mikään oikea ole jos sun tunteet viilenee jo muutamassa päivässä. Älä piinaa miestä enempää ja siirry eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Päätin jo että tapaamme kun mies sitä pyytää tai haluaa joten lopetin kyselyt jo jonkin aikaa sitten. Ja tiedän että tarvitsee leporauhaa jota siis annankin ja kiukuttelen siksi täällä koska en voi hänta asiasta syyllistää.
Kiitos kaikille. Toisaalta tämä ketju antoi mulle nyt voimaa käsitellä asiaa juurikin niin että ylireagoin, vaikka olen sen jo tiennytkin on se helpompi käsitellä kun joku muukin asian toteaa. Ap
Oikein. Jos et itse kerjää tapaamisia, huomaat paljonko mies oikeasti haluaa sinua nähdä. Kertoo paljon sekin jos ei haluakaan. Sitten voit palata tähän asiaan - muussa tapauksessa nauti siitä että olet löytänyt itsellesi ihanan miehen.
Minä kyllä ymmärrän, miltä ap:sta tuntuu. On hieman eri asia olla erossa aviomiehestä, jonka tuntee ja jonka kanssa on rakentanut elämää ja luottamusta kuin uuden seurustelukumppanin kanssa, johon haluaisi tutustua kunnolla eikä sitä tilaisuutta tunnu tulevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mieleesi ollenkaan tullut, että on hyvin mahdollista, että miehesikin on jostain syystä vain varovainen ? Ei halua nähäd useammin, kun miettii jos kuitenkin sitten toinen ei enää miellytäkään niin paljoa ? Kuinka paljon ylipäätään olette keskustellut nimenomaan teistä kahdesta ?
Ollaan keskusteltu kyllä lähes kaikesta. Kaverinsa mukaan on todella ihastunut. Ap
Se ei poista sitä tosiseikkaa, että saattaa olla vain varovainen. Tiedätkö esimerkiksi todellisen syyn hänen eroonsa ?
Tiedän eron syyt. Olen omasta mielestäni myöskin kuitenkin sellainen jonkalainen hän kumppaninsa haluaa olevan. Tämän huomaan kyllä hänen käytöksestään. Ap
Niin siis siitä, että mies haluaa viettää sun kanssa mahdollisimman vähän aikaa? :D
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko soittaa lemmekkäitä puheluja vaikkette näekään? Voisitko pukea päällesi kumppanisi paidan, jossa on hänen tuoksunsa, illalla kun olosi on yksinäinen ja rakkaudeton?
Tai, voisitko vaihtoehtoisesti kirjoittaa merkityksetöntä diipadaapaa kupeidesi kuumottamisesta ja sielunsopukkasi lohduttomasta yksinäisyydestä, joka sisintäsi raastaa ja sinut onnettomiin surun syövereihin ajaa, mi kärsimys loputtomalta tuntuu, ennen kuin viikonloppu jälleen koittaos ja rakkaimpasi syliisi sulkea saat.
Lemmekkäitä puheluita ja p.skaisen paidan päälle pukemista. Hei oikeesti nyt.

Tarkoitan miten hän kohtelee minua.
Eikä nyt halua kyllä mahdollisimman vähääkään aikaani kanssa viettää jos on joka-ikisen vapaapäivän kanssani viettänyt. Kavereita ollaan tavattu arkisin molemmat koko ajan. Pitkiä 5 päivän taukoja tulee silti.
Terapiaan vois mennä mutta mietin onko siitä apua kun jo nyt tiedän mitä tulisi tehdä eikä se auta asiaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko soittaa lemmekkäitä puheluja vaikkette näekään? Voisitko pukea päällesi kumppanisi paidan, jossa on hänen tuoksunsa, illalla kun olosi on yksinäinen ja rakkaudeton?
Tai, voisitko vaihtoehtoisesti kirjoittaa merkityksetöntä diipadaapaa kupeidesi kuumottamisesta ja sielunsopukkasi lohduttomasta yksinäisyydestä, joka sisintäsi raastaa ja sinut onnettomiin surun syövereihin ajaa, mi kärsimys loputtomalta tuntuu, ennen kuin viikonloppu jälleen koittaos ja rakkaimpasi syliisi sulkea saat.
Lemmekkäitä puheluita ja p.skaisen paidan päälle pukemista. Hei oikeesti nyt.
Ei tarvitse arvostella muita.
Mä oon nukkunut kyllä miehen päällä olleen t-paidan kanssa.
Siirappia en kestä enkä kaipaa mutta jos joku muu kaipaa se tietysti ok. Ap
Vierailija kirjoitti:
ajattele ap toisinpäin jos mies haluaa pitää suhteen 2x vko ja aina kun työntyy sinuun tuntuu kuin saisi vierasta, ei halua nussia joka päivä ettei efekti häviä.
itsellä oli kanssa samanalaisia tuntemuksia kun tapailtiin harvoin yhden naisen kanssa, tuntui että joka kerralla saisi vierasta,mällikin lenti ihan uudella tavalla
No joo ei ole kyllä ongelmia ollut seksin suhteen. Mä taas tarvitsen turvallisuudentunteen että seksistä oikeesti nauttii. Miehillä tämä lienee juuri toisinpäin. Enkä siis edes halua joka päivä nähdä. Haluaisin vaan että väli ei venyisi kovin pitkäksi. Ap

Ei pidä paikkaansa
T: mies joka kaipaa seksiä vain tutun naisen kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ajattele ap toisinpäin jos mies haluaa pitää suhteen 2x vko ja aina kun työntyy sinuun tuntuu kuin saisi vierasta, ei halua nussia joka päivä ettei efekti häviä.
itsellä oli kanssa samanalaisia tuntemuksia kun tapailtiin harvoin yhden naisen kanssa, tuntui että joka kerralla saisi vierasta,mällikin lenti ihan uudella tavalla
No joo ei ole kyllä ongelmia ollut seksin suhteen. Mä taas tarvitsen turvallisuudentunteen että seksistä oikeesti nauttii. Miehillä tämä lienee juuri toisinpäin. Enkä siis edes halua joka päivä nähdä. Haluaisin vaan että väli ei venyisi kovin pitkäksi. Ap
Te eroatte sunnuntaina, nähdäksenne jälleen perjantaina, plus ne satunnaiset keskiviikot. Se väli ei ihan oikeasti ole millään tavalla "kovin pitkä", ellei ole läheisriippuvainen, vaikka kuinka koitat paasata olevasi "liiankin itsenäinen". Eikö tämän asian vatvominen nyt voisi riittää.
Mun äitini on ollut aina samanlainen, seurustellessa ei voi nähdä kuin kerran tai kaksi viikossa. Syy on se, että on niin mielisairas sekopää, että ei jaksa esittää normaalia pidempään.
Totuus kuitenkin selviää aina ja suhde kariutuu. Sama kaava toistunut läpi elämän.
Ehkä tää mies on samanlainen?
Näemme max 2 kertaa viikossa, yleensä vain kerran.
Olisinpa tässä tilanteessa. Minä olen nähnyt tyttöystävääni viimeisen kuukauden aikana kahdesti, joista toisella kerralla oli myös tämän kaveri mukana. Ensi viikon keskiviikkona hän on lähdössä lyhyelle lomareissulle, ja koska molemmat teemme vuorotyötä, todettiin että ainoat vaihtoehdot nähdä ennen sitä ovat, että hän tulee maanantaina yöksi, tai sitten nähdään tiistai-aamuna ennen töitä. Nyt hän muistikin, että tiistai-aamuna hänellä on kosmetologi-aika, ja että "onko maanantaissakaan järkeä, kun kirjaimellisesti vaan nukuttaisiin yhdessä ja sitten jo pitäisi lähteä".
Kyllä, harkitsen eroa vakavasti.
Tai ehkä kyse on ennemminkin siitä, että vika on ap:n tunne-elämässä. Jos hänen tunteensa ovat noin hataria, silloin kukaan ei voi olla hänelle se oikea. Parasta olisi varmaan työstää noita asioita terapiassa, varsinkin jos oikeasti haluaa että tämä suhde kestää ja onnistuu.