Lue keskustelun säännöt.
Hermo menee tähän hoitoon psykiatrisella puolella!!
08.04.2019 |
Olen avohoidon piirissä syömishäiriön vuoksi ja alan lopullisesti menettämään hermoni tähän niin sanottuun hoitoon. Aikaisemmin psykiatrisissa yksiköissä tilaani on rankasti vähätelty vaikka olen ollut pahimmillaan hengenvaarallisessa tilassa. Myöhemmin hoidon tarve on määritelty puhtaasti BMI:n mukaan vaikka sairaus on nimenomaan psyykkinen. En siis ole saanut riittävää tukea ja apua vaan tuntuu, että minut on määritelty puhtaasti painoni mukaan. Tuntuu, että oikeaan ongelmaan ei perehdytä tarpeeksi.
Nykyisessä hoitopaikassa sovittuja aikoja perutaan jatkuvasti heidän puoleltaan ilman mitään järkevää syytä. Usein syyksi sanotaan kiire, vaikka ajat on saatettu lyödä lukkoon jo viikkoja etukäteen. Tulee sellainen fiilis, että joku muu jyrää ylitseni ja hänen kanssaan sovitaan aika minun aikani päälle, koska "tarvitsee apua enemmän kuin minä" vaikka todellisuudessa todella huonokuntoisten potilaiden paikka ei edes ole avohoidossa, vaan sisätaudeilla sairaalahoidossa. Henkilökunta unohtaa jatkuvasti asioitani, mm. määrätä tarvittavat verikokeet ja tarkistaa että ovat voimassa ja varmasti oikein kirjattu ja sen vuoksi joudun ravaamaan labrassa useamman kerran. Nyt viime viikolla minulle piti kirjoittaa reseptille lisää lääkettä joka oli lopussa, eikä reseptiä ole vieläkään uusittu. Soittelen jatkuvasti perään milloin hoitavalle työntekijälleni ja milloin sihteerille, mutta tuntuu että aina joku unohtaa viedä viestin eteenpäin tai hoitaa asiat. Huoh, turhauttaa niin paljon ja oli vain pakko päästä avautumaan asiasta. Mihinköhän tästä voi valittaa, jos meininki ei pian muutu? Tuntuu, etten saa ansaitsemaani ja tarvitsemaani apua.
Kommentit (277)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastuin anoreksiaan, kun äiti tökki aina mahaani huokaillen "voi voi" ja mummo kailotti, että "joko se tyttö on pieniin päin!" Olin siis täysin normaalipainossa, mutta orastava vyötörälihavuus näkyi pömppövatsana. Notkoselkä vielä pahensi asiaa, oikein pullautti vatsan eteen .
Joten aloin laihduttaa. En huomion vuoksi, vaan nimenomaan koska EN halunnut sitä huomiota, halusin tökkimisen ja vitsailun loppuvan !
Ei vaan halusit huomiota sille ettei sinua tökitä, ja väärä tapa eli kommunikaatio-ongelma. Joku muu vaan sanoa päräyttää että eläpä kuule töki.
Kommentti kommentilta alan olemaan varmempi siitä, että sulla ei ole päässä kaikki kunnossa. Olet nyt jo useamman sivullisen hokenut tuota samaa pskaa, olisiko aika keksiä jo jotain rakentavampaa tekemistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei oo syömishäiriötä, mutta saman kaltaisia kokemuksia täälläkin että apua ei saa. 13-vuotiaana koulukiusattuna, itsetuhoisena ja paniikkikohtauksista kärsivänä en saanut yliopistosairaalan psykiatrian polilla apua. Mua tutkittiin vuosi päiväpolilla, mutta mitään psyykkistä vikaa ei löydetty. Sen sijaan sanottiin, että mulla on aspergerin piirteitä ja hankala murkkuikä. Olin niin epätoivoinen että itkin noilla vastaanotoilla että en saa happea, en voi mennä ihmisten ilmoille ja haluan t-ppaa itseni. Psykologi syyllisti minua kiusaamisesta, käski minua muuttamaan mm. pukeutumistani käski ottaa "huumorin" rennommin.
Jotenkuten kävin peruskoulun loppuun hyvin arvosanoin vaikka poissaoloja tuli. Itsetuhoiset ajatukset loppuivat kasilla, kun luokanvaihdon myötä sain uusia kavereita, mutta paniikkihäiriö pysyi. Lukion ykkösellä paniikkihäiriö paheni ja kohtaukset saattoivat kestää tuntikausia. Aloin taas lintsata koulusta ja tunneilla mun piti usein juosta vessaan haukkomaan happea. Menin kouluterkkarille ja -psykologille juttelemaan. Sama syyllistäminen jatkui ja mua käskettiin hoitamaan paniikkia "ottamalla härkää sarvista" eli menemällä kouluun, kauppaan ja ulos. Eihän siitä mitään tullut ja vaadin mun vastahakoisia vanhempia viemään mut yksityiselle lääkärille, jotta saan lääkkeet. Nyt olen syönyt niitä 8 vuotta ja niiden avulla jaksan ja olen suht hyvillä mielin. Paniikkikohtauksia mulla ei ole ollut noiden aloittamisen jälkeen ja monta vuotta elin hyvin onnellista elämää, kunnes...
Tämän vuoden alusta mut irtisanottiin työstäni ja ajauduin masennuksen ja itseinhon syövereihin. Sain kuitenkin uuden työn melko pian, mutta masennus vaan jatkui. Ymmärsin että irtisanominen ja paine uudessa työssä toivat vanhat kiusaamistraumat pintaan. Kävin viime viikollla ekaa kertaa terapeutilla 15 vuoteen toivoen, että yksityisellä puolella aikuista asiakasta arvostettaisiin. No, hän hysyi multa: "Mikä oli se syy miksi sua kiusattiin? Oliko sussa jotain outoa ja provosoitko tahallaan?" Istunnon lopuksi ehdotti Kelan terapian hakemista. En taida hakea.
En enää luota yhteenkään psykiatriin, psykologiin ja terapeuttiin. Olen tyytyväinen elämääni vaikka syön lääkkeitä. Pääasia etten kohtaa enää tuon alan ihmisiä. Mies, perhe ja työ pitää mut järjissään. Aion aloittaa uuden harrastuksenkin, lopettaa sokerin syönnin ja alkoholin. Jälkikäteen ajateltuna mun julkisen puolen hoidon laiminlyönnistä olisi pitänyt valittaa Valviraan.
Olen todella pahoillani puolestasi. Sinä olet ollut hoitomyönteinen, ja halunnut auttaa itseäsi, vaikka tilanne on ollut kohtuuton. Juuri tätä ei saisi tapahtua, ja juuri sinunlaistesi hoitoon pitäisi kyetä panostamaan. Se vain on vaikeaa, kun ainakin puolet potilaista on sellaisia jotka eivät hyödy hoidosta, vaan tuhlaavat vain resursseja psyk.puolella. Mä uskon että pääset tuosta lopulta voittajana ihan ilman terapiaa sun muuta. Luultavasti olet oikeass siinä että sinun ei kannata enää lähteä "hoidon"piiriin "parantelemaan" itseäsi. Taitaa mennä vain huonompaan suuntaan sillä "hoidolla".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos anorektikkoa jututtaa nini sen älykkäämpää ja manipuloivampaa narsistia saa etsiä. Taktiikkana on pyörittää muita kiristämällä syömättömyydellä. Ei voi vaan millään myöntää että tyhmästä päästä juuri se koko ruumis kärsii ja nöyrtyä vähän. Ei vaan ollaan kaikesta tietoisia ja niin uniikkia että.
Olen kyllästynyt että tuohon pelleilyyn ollaan tuhlattu noin iso arsenaali sillä Afrikassa nälkäalueilla ei ole koko tautia. Siellä kun tuo pelleily ei toimi.
Niin että joku ihan vain huvikseen ja muita pyörittääkseen nälkiinnyttää itsensä vaikka kuoliaaksi? Mietipä uudestaan.
Mikähän sairaus mahtaa aiheuttaa sinun empatiakyvyn puutoksesi?
Kyllä niin on joskus että saadakseen tahtonsa periksi joku vaikka kuolee. Hyvinkin yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Sairastunut ei saa terapiaa, vaan ainoastaan syyllistämistä ja vähättelyä vaikka esim. anorektikko kaipaa terapiaa, jonka pohjalta hoitoa lähdetään työstämään ! Ja sitten ihmetellään, kun se masentunut "reippaalla kävelylenkillä" loikkaa sillalta tai anorektikko tuupertuu elimistön pettäessä ,kun ei syönytkään niitä lihapullia .
Terapia ei ole mikään parannusautomaatti. Jos potilaalla ei ole halua parantua, niin ei sitä terapeuttikaan voi hänen puolestaan mennä tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa ymmärtää, miksi ”hoito” julkisella puolella on sitä, mitä on. Isolle osalle ihmisistä on täysin epäselvää se, että syömishäiriö on vain OIRE. Oiretta hoitamalla mahdollistetaan sairauden jatkuminen. Syy hoitamalla voidaan sairauskin selättää.
Jos on lusikalla annettu, kauhalla ei voi ottaa. On edesvastuutonta antaa psykiatristen sairaanhoitajien ”hoidettavaksi” ihmisiä, joilla on oikeasti vakava sairaus. Sairaanhoitaja ei ole psyykkisissä sairauksissa riittävä terapeutti. Koulutus ei yksinkertaisesti anna siihen valmiuksia ja jos sairaanhoitaja olisi älykäs, hän ei olisi sairaanhoitaja.
Juu tottakai erikois erikois prinsesalle pitää olla erikois erikois lääkäri. Että osaa määrätä erikois erikois ruokia ja erikois erikois pillereitä. Ja erikois erikois hoitoa ja hyysäystä. Erikois erikois kuluin.
Opettele hyvä ihminen ne yhdys sanat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä keskustelua lukiessa ymmärtää, miksi ”hoito” julkisella puolella on sitä, mitä on. Isolle osalle ihmisistä on täysin epäselvää se, että syömishäiriö on vain OIRE. Oiretta hoitamalla mahdollistetaan sairauden jatkuminen. Syy hoitamalla voidaan sairauskin selättää.
Jos on lusikalla annettu, kauhalla ei voi ottaa. On edesvastuutonta antaa psykiatristen sairaanhoitajien ”hoidettavaksi” ihmisiä, joilla on oikeasti vakava sairaus. Sairaanhoitaja ei ole psyykkisissä sairauksissa riittävä terapeutti. Koulutus ei yksinkertaisesti anna siihen valmiuksia ja jos sairaanhoitaja olisi älykäs, hän ei olisi sairaanhoitaja.
Juu tottakai erikois erikois prinsesalle pitää olla erikois erikois lääkäri. Että osaa määrätä erikois erikois ruokia ja erikois erikois pillereitä. Ja erikois erikois hoitoa ja hyysäystä. Erikois erikois kuluin.
Opettele hyvä ihminen ne yhdys sanat.
Ei vaan noin korostetaan erikois erikois asioita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko prinsessa Victorialla laiminlyödympi lapsuus millään mittareilla ? No ei ollut, ei ihan muusta pelistä tässä on kyse.
Mitähän tietoa sulla tai mulla on niistä paineista, mitä tuleva maan hallitsijuus ihmisessä aiheuttaa? Niin.
Eli anoreksia johtuu siis mielestäsi paineista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!
TAJUATKO?
HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.
Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui.
No mitä nämä sinun todelliset ongelmat ovat? Kyllähän sinä ne itse tiedät, hae apua niihin ongelmiisi, eläkä anoreksiaan.
Totta kai sitä apua pitää saada myös siihen anoreksiaan, sillä se on vakava sairaus ja sen oireilu pitää pystyä minimoimaan. En itsekään ole varma mitä kaikkea syitä sairastumisen taustalla on, senhän takia sitä apua haenkin että asiasta paremmin tietävät auttavat minua ymmärtämään. Hoidon pitäisi tukea sekä toipumista syömishäiriöstä että perehtymistä niihin ongelmiin jotka siellä taustalla ovat ja aiheuttavat syömishäiriö-oireilun.
Ei sitä kukaan ammattilainenkaan osaa arvata mitä ongelmia juuri sinulla on, joista anoreksiasi johtuu. Sinun pitää itse ne tietää.
Väärin, niitä ei tarvitse tietää. Tärkeintä on se, että on avoin ja puhuu tunteistaan ja sitten se ammattilainen osaa jälleen esittää johdattelevia kysymyksiä ja pikku hiljaa alkaa kaivamaan ongelman juuria esiin. Monelle syömishäiriö voi muodostua esim. lapsuudessa koetun trauman seurauksena eikä tunnetusti ihmisen mieli aina muista kaikkea traumaattista, koska haluaa kieltää sen olemassaolon. Tätä kaikkea varten on ammatti-ihmiset jotka osavat vetää oikeista naruista, kysyä oikeat kysymykset ja johdatella ihmisen oikealle polulle jotta ongelmia voidaan lähteä purkamaan.
Millasia tunteita keskustelijat tuo trolli teissä herättää? itse huomaan, että mussa herää syvä huoli hänestä. muut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen henkilökohtaisesti kaksi anorektikkoa. Kumpikaan ei ole laiha. Toinen on tunnistanut itsessään anoreksian ja ihailun laihoja ihmisiä kohtaan ja halun olla huomion keskipisteenä. Toinen on kaveripiirin kiristäjä. Aina kun menee jonkun pojan kanssa huonosti tai tullut mokailtua kännissä, niin yhtäkkiä anoreksia iskee ja kaverit pyörii ympärillä hyysäämässä.
Aiemmin itsekkin olin sitä mieltä, että anoreksia on psyykkinen sairaus ja ihminen tarvitsee kaikenmaailman hoitoja. Mutta kun näitä oppii tuntemaan itse ja paremmin, niin mielikuva on muuttunut aika lailla.
no kerropas vielä rautalangasta väännettynä meille tyhmemmille että missä psykologisti anoreksiassa on siis kysymys? huomiohakuisuudestako? kyllähän se niin voikin olla, mutta kuten sanottua jos meinaa uhrata elämänsä ja kuolla sen vuoksi, niin sairaushan se silloin on. Ja miten mielestäsi tuota sairautta sitten pitäisi hoitaa? sinun tavallasiko, eli veetuilemalla ja haukkumalla? Just
Ei missään nimessä veetuilemalla, mutta sairaan pitäisi itse lopettaa se huomionhakuisuus, ei sitä kukaan muu pysty tekemään. Mutta niinhän se on, että sairastunut väittää että on "epämääräinen paha olo", eikä myönnä olevansa huomionhakuinen. Milläs sitten autat häntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!
TAJUATKO?
HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.
Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui.
No mitä nämä sinun todelliset ongelmat ovat? Kyllähän sinä ne itse tiedät, hae apua niihin ongelmiisi, eläkä anoreksiaan.
Totta kai sitä apua pitää saada myös siihen anoreksiaan, sillä se on vakava sairaus ja sen oireilu pitää pystyä minimoimaan. En itsekään ole varma mitä kaikkea syitä sairastumisen taustalla on, senhän takia sitä apua haenkin että asiasta paremmin tietävät auttavat minua ymmärtämään. Hoidon pitäisi tukea sekä toipumista syömishäiriöstä että perehtymistä niihin ongelmiin jotka siellä taustalla ovat ja aiheuttavat syömishäiriö-oireilun.
Ei sitä kukaan ammattilainenkaan osaa arvata mitä ongelmia juuri sinulla on, joista anoreksiasi johtuu. Sinun pitää itse ne tietää.
Väärin, niitä ei tarvitse tietää. Tärkeintä on se, että on avoin ja puhuu tunteistaan ja sitten se ammattilainen osaa jälleen esittää johdattelevia kysymyksiä ja pikku hiljaa alkaa kaivamaan ongelman juuria esiin. Monelle syömishäiriö voi muodostua esim. lapsuudessa koetun trauman seurauksena eikä tunnetusti ihmisen mieli aina muista kaikkea traumaattista, koska haluaa kieltää sen olemassaolon. Tätä kaikkea varten on ammatti-ihmiset jotka osavat vetää oikeista naruista, kysyä oikeat kysymykset ja johdatella ihmisen oikealle polulle jotta ongelmia voidaan lähteä purkamaan.
Hyvin sanottu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastuin anoreksiaan, kun äiti tökki aina mahaani huokaillen "voi voi" ja mummo kailotti, että "joko se tyttö on pieniin päin!" Olin siis täysin normaalipainossa, mutta orastava vyötörälihavuus näkyi pömppövatsana. Notkoselkä vielä pahensi asiaa, oikein pullautti vatsan eteen .
Joten aloin laihduttaa. En huomion vuoksi, vaan nimenomaan koska EN halunnut sitä huomiota, halusin tökkimisen ja vitsailun loppuvan !
Ei vaan halusit huomiota sille ettei sinua tökitä, ja väärä tapa eli kommunikaatio-ongelma. Joku muu vaan sanoa päräyttää että eläpä kuule töki.
Kommentti kommentilta alan olemaan varmempi siitä, että sulla ei ole päässä kaikki kunnossa. Olet nyt jo useamman sivullisen hokenut tuota samaa pskaa, olisiko aika keksiä jo jotain rakentavampaa tekemistä?
Jep meissä muissa on se vika että sulla on anoreksia jep jep, se on aina muissa se syy niin niin. Ne muut ovat semmosia tämmösia ja tommosia ja siksi mulla tää "sairaus".
Mikähän ei nyt täsmää?
No sehän nyt vain on ihan niin, että jos lapsi ei ole saanut rakkautta, on joutunut kaltoin kohdelluksi, hyväksikäytetyksi, kiusatuksi tms, se johtaa myöhemmin ongelmiin. Useimmiten mt-ongelmat johtuvat jostain menneisyydessä tapahtuneista ikävistä kokemuksista. Se, että niin on, ei tarkoita suoraan sitä että syyttää sairaudestaan ketään muuta, mutta pystyy tunnistamaan syitä mistä oma oireilu on mahdollisesti alkanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!
TAJUATKO?
HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.
Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui.
No mitä nämä sinun todelliset ongelmat ovat? Kyllähän sinä ne itse tiedät, hae apua niihin ongelmiisi, eläkä anoreksiaan.
Totta kai sitä apua pitää saada myös siihen anoreksiaan, sillä se on vakava sairaus ja sen oireilu pitää pystyä minimoimaan. En itsekään ole varma mitä kaikkea syitä sairastumisen taustalla on, senhän takia sitä apua haenkin että asiasta paremmin tietävät auttavat minua ymmärtämään. Hoidon pitäisi tukea sekä toipumista syömishäiriöstä että perehtymistä niihin ongelmiin jotka siellä taustalla ovat ja aiheuttavat syömishäiriö-oireilun.
Ei sitä kukaan ammattilainenkaan osaa arvata mitä ongelmia juuri sinulla on, joista anoreksiasi johtuu. Sinun pitää itse ne tietää.
Väärin, niitä ei tarvitse tietää. Tärkeintä on se, että on avoin ja puhuu tunteistaan ja sitten se ammattilainen osaa jälleen esittää johdattelevia kysymyksiä ja pikku hiljaa alkaa kaivamaan ongelman juuria esiin. Monelle syömishäiriö voi muodostua esim. lapsuudessa koetun trauman seurauksena eikä tunnetusti ihmisen mieli aina muista kaikkea traumaattista, koska haluaa kieltää sen olemassaolon. Tätä kaikkea varten on ammatti-ihmiset jotka osavat vetää oikeista naruista, kysyä oikeat kysymykset ja johdatella ihmisen oikealle polulle jotta ongelmia voidaan lähteä purkamaan.
Hyvin sanottu
Tottakai löytyy uransaeteen rahastajia kun joku suostuu vaan peliin. Sitten osaston ajokirjassa lukee : tullut osastolle 6 parantunut 6.... liukuhihna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anorektikko ei kasva vastuuseen vaan on hyysätty ja kontrolloitu., jolloin oppii saman pelin äidiltään lähinnä. Kommunikaatio-ongelma se on. Jossa lopulta tahdot käyvät sotaa. Turhaan.
Hohhoijaa. Minua ei koskaan ole hyysätty, päin vastoin olen aina ollut hyvin itsetietoinen ja itsenäinen, pienestä asti. Silti sairastuin aikoinaan anoreksiaan. Olen luonteeltani melko itsekriittinen, mikä on osittain saattanut edesauttaa sairastumistani. En lapsena ja nuorena kokenut, että sain välttämättä tarpeeksi rakkautta, huomiota ja hyväksyntää vanhemmiltani. Lisäksi minua kiusattiin ja kävin läpi hyvin vaikean murrosiän, en oikein oppinut hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen. Kaikki nuo asiat ovat varmasti vaikuttaneet sairauden syntyyn.
En sano tätä pahalla, mutta sinun olisi ehkä hyvä ottaa asiasta vähän enemmän selvää ja tutustua siihen. Loppujen lopuksi tämäkin on ihan mielenkiintoinen aihe ja voisit oppia olemaan vähän suvaitsevaisempi erilaisia ihmisiä kohtaan, jos yrittäisit katsoa asioita vähän laajemmin. Ihan näin vain vinkkinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastuin anoreksiaan, kun äiti tökki aina mahaani huokaillen "voi voi" ja mummo kailotti, että "joko se tyttö on pieniin päin!" Olin siis täysin normaalipainossa, mutta orastava vyötörälihavuus näkyi pömppövatsana. Notkoselkä vielä pahensi asiaa, oikein pullautti vatsan eteen .
Joten aloin laihduttaa. En huomion vuoksi, vaan nimenomaan koska EN halunnut sitä huomiota, halusin tökkimisen ja vitsailun loppuvan !
Ei vaan halusit huomiota sille ettei sinua tökitä, ja väärä tapa eli kommunikaatio-ongelma. Joku muu vaan sanoa päräyttää että eläpä kuule töki.
Kommentti kommentilta alan olemaan varmempi siitä, että sulla ei ole päässä kaikki kunnossa. Olet nyt jo useamman sivullisen hokenut tuota samaa pskaa, olisiko aika keksiä jo jotain rakentavampaa tekemistä?
Jep meissä muissa on se vika että sulla on anoreksia jep jep, se on aina muissa se syy niin niin. Ne muut ovat semmosia tämmösia ja tommosia ja siksi mulla tää "sairaus".
Mikähän ei nyt täsmää?
No sehän nyt vain on ihan niin, että jos lapsi ei ole saanut rakkautta, on joutunut kaltoin kohdelluksi, hyväksikäytetyksi, kiusatuksi tms, se johtaa myöhemmin ongelmiin. Useimmiten mt-ongelmat johtuvat jostain menneisyydessä tapahtuneista ikävistä kokemuksista. Se, että niin on, ei tarkoita suoraan sitä että syyttää sairaudestaan ketään muuta, mutta pystyy tunnistamaan syitä mistä oma oireilu on mahdollisesti alkanut.
Niin varmaan. Afrikassa varmaan tuota kaikkea muttei silti anoreksiaa :)
Onko tämä kenties sun tekemä aloitus?
https://www.vauva.fi/keskustelu/2821053/ei-taida-olla-paljon-anoreksiaa…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei oo syömishäiriötä, mutta saman kaltaisia kokemuksia täälläkin että apua ei saa. 13-vuotiaana koulukiusattuna, itsetuhoisena ja paniikkikohtauksista kärsivänä en saanut yliopistosairaalan psykiatrian polilla apua. Mua tutkittiin vuosi päiväpolilla, mutta mitään psyykkistä vikaa ei löydetty. Sen sijaan sanottiin, että mulla on aspergerin piirteitä ja hankala murkkuikä. Olin niin epätoivoinen että itkin noilla vastaanotoilla että en saa happea, en voi mennä ihmisten ilmoille ja haluan t-ppaa itseni. Psykologi syyllisti minua kiusaamisesta, käski minua muuttamaan mm. pukeutumistani käski ottaa "huumorin" rennommin.
Jotenkuten kävin peruskoulun loppuun hyvin arvosanoin vaikka poissaoloja tuli. Itsetuhoiset ajatukset loppuivat kasilla, kun luokanvaihdon myötä sain uusia kavereita, mutta paniikkihäiriö pysyi. Lukion ykkösellä paniikkihäiriö paheni ja kohtaukset saattoivat kestää tuntikausia. Aloin taas lintsata koulusta ja tunneilla mun piti usein juosta vessaan haukkomaan happea. Menin kouluterkkarille ja -psykologille juttelemaan. Sama syyllistäminen jatkui ja mua käskettiin hoitamaan paniikkia "ottamalla härkää sarvista" eli menemällä kouluun, kauppaan ja ulos. Eihän siitä mitään tullut ja vaadin mun vastahakoisia vanhempia viemään mut yksityiselle lääkärille, jotta saan lääkkeet. Nyt olen syönyt niitä 8 vuotta ja niiden avulla jaksan ja olen suht hyvillä mielin. Paniikkikohtauksia mulla ei ole ollut noiden aloittamisen jälkeen ja monta vuotta elin hyvin onnellista elämää, kunnes...
Tämän vuoden alusta mut irtisanottiin työstäni ja ajauduin masennuksen ja itseinhon syövereihin. Sain kuitenkin uuden työn melko pian, mutta masennus vaan jatkui. Ymmärsin että irtisanominen ja paine uudessa työssä toivat vanhat kiusaamistraumat pintaan. Kävin viime viikollla ekaa kertaa terapeutilla 15 vuoteen toivoen, että yksityisellä puolella aikuista asiakasta arvostettaisiin. No, hän hysyi multa: "Mikä oli se syy miksi sua kiusattiin? Oliko sussa jotain outoa ja provosoitko tahallaan?" Istunnon lopuksi ehdotti Kelan terapian hakemista. En taida hakea.
En enää luota yhteenkään psykiatriin, psykologiin ja terapeuttiin. Olen tyytyväinen elämääni vaikka syön lääkkeitä. Pääasia etten kohtaa enää tuon alan ihmisiä. Mies, perhe ja työ pitää mut järjissään. Aion aloittaa uuden harrastuksenkin, lopettaa sokerin syönnin ja alkoholin. Jälkikäteen ajateltuna mun julkisen puolen hoidon laiminlyönnistä olisi pitänyt valittaa Valviraan.
sulla on ollut tosi paljon huonoa onnea hoidon suhteen. Toivottavasti saat vielä tarvitsemaasi tukea asiallisesti ja nätisti. Voimia paljon.
Kiitos!
Ei se varmaan ole tullesta temmattu se väite, että psykiatriselle alalle hakeutuu paljon narsisteja ja muita häiriintyneitä. Avun ja varsinkin asiallisen avun saaminen tuntuu olevan hankalaa niin monelle.
Jep sieltä se tuli: vika on sitten muissa kun ei ala hoitoa paukkua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sairastuin anoreksiaan, kun äiti tökki aina mahaani huokaillen "voi voi" ja mummo kailotti, että "joko se tyttö on pieniin päin!" Olin siis täysin normaalipainossa, mutta orastava vyötörälihavuus näkyi pömppövatsana. Notkoselkä vielä pahensi asiaa, oikein pullautti vatsan eteen .
Joten aloin laihduttaa. En huomion vuoksi, vaan nimenomaan koska EN halunnut sitä huomiota, halusin tökkimisen ja vitsailun loppuvan !
Ei vaan halusit huomiota sille ettei sinua tökitä, ja väärä tapa eli kommunikaatio-ongelma. Joku muu vaan sanoa päräyttää että eläpä kuule töki.
Kommentti kommentilta alan olemaan varmempi siitä, että sulla ei ole päässä kaikki kunnossa. Olet nyt jo useamman sivullisen hokenut tuota samaa pskaa, olisiko aika keksiä jo jotain rakentavampaa tekemistä?
Jep meissä muissa on se vika että sulla on anoreksia jep jep, se on aina muissa se syy niin niin. Ne muut ovat semmosia tämmösia ja tommosia ja siksi mulla tää "sairaus".
Mikähän ei nyt täsmää?
No sehän nyt vain on ihan niin, että jos lapsi ei ole saanut rakkautta, on joutunut kaltoin kohdelluksi, hyväksikäytetyksi, kiusatuksi tms, se johtaa myöhemmin ongelmiin. Useimmiten mt-ongelmat johtuvat jostain menneisyydessä tapahtuneista ikävistä kokemuksista. Se, että niin on, ei tarkoita suoraan sitä että syyttää sairaudestaan ketään muuta, mutta pystyy tunnistamaan syitä mistä oma oireilu on mahdollisesti alkanut.
Niin varmaan. Afrikassa varmaan tuota kaikkea muttei silti anoreksiaa :)
Onko tämä kenties sun tekemä aloitus?
https://www.vauva.fi/keskustelu/2821053/ei-taida-olla-paljon-anoreksiaa…
Kas , kas en kyllä ainakaan muista aloittaneeni aiemmin tuollaista. Mutta olen kauan sitten jo havainnut yhtälön ettei siellä ole tätä "sairautta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anorektikko ei kasva vastuuseen vaan on hyysätty ja kontrolloitu., jolloin oppii saman pelin äidiltään lähinnä. Kommunikaatio-ongelma se on. Jossa lopulta tahdot käyvät sotaa. Turhaan.
Hohhoijaa. Minua ei koskaan ole hyysätty, päin vastoin olen aina ollut hyvin itsetietoinen ja itsenäinen, pienestä asti. Silti sairastuin aikoinaan anoreksiaan. Olen luonteeltani melko itsekriittinen, mikä on osittain saattanut edesauttaa sairastumistani. En lapsena ja nuorena kokenut, että sain välttämättä tarpeeksi rakkautta, huomiota ja hyväksyntää vanhemmiltani. Lisäksi minua kiusattiin ja kävin läpi hyvin vaikean murrosiän, en oikein oppinut hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen. Kaikki nuo asiat ovat varmasti vaikuttaneet sairauden syntyyn.
En sano tätä pahalla, mutta sinun olisi ehkä hyvä ottaa asiasta vähän enemmän selvää ja tutustua siihen. Loppujen lopuksi tämäkin on ihan mielenkiintoinen aihe ja voisit oppia olemaan vähän suvaitsevaisempi erilaisia ihmisiä kohtaan, jos yrittäisit katsoa asioita vähän laajemmin. Ihan näin vain vinkkinä.
Ihanan lempeä ja kypsä vastaus tuolle vänkääjälle.
Tälle joka jaksaa hokea, että anoreksiaa ei tunneta tai diagnosoida Afrikassa missä on nälänhätää... Löysin tosiaan tuon pari vuotta vanhan ketjun joka vaikuttaa saman henkilön kirjoittamalta, mutta voin tietysti olla väärässä. Ketjussa oli mm. tällainen hieno kommentti, jota kannattaa miettiä: "Eikä Ebolaa Suomessa. Lähettäkää siis kaikki afrikkalaiset ebolapotilaat tänne, niin oppivat parantumaan." Mistä me ylipäätään tiedämme, onko Afrikassa ihmisiä, jotka täyttävät anoreksian kriteerit mutta siellä vain hoito ei ole niin edistynyttä, että sairaus pystyttäisiin diagnosoimaan.
Täällä taas annetaan vähän nyt huomiota Sinulle.. jatkoa ajatellen, miten olisi se oma hoitoon hakeutuminen? ihan kaikella ystävyydellä ja sillä nimeomaan.