Hermo menee tähän hoitoon psykiatrisella puolella!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatko että puhut itsestäsi kuin ulkopuolinen ? Sinä itse syöt väärin ja kidutat elimistöäsi joka on SINUN. Ei sen henkilökunnan kroppa.  Pakenet tätä asiaa, ja yrität pyörittää meitä samaan. En lähde. Sama kuin alkohilisteilla, juominen loppuu ja alkaa kun itse laitat korkin kiinni tai aukaiset.

No huh mitä tekstiä. Minähän olen myöntänyt olevani sairas sillä olen avun piirissä. Nyt odotan, että saan tarvitsemaani apua jotta voin toipua. Joudun toki itse tekemään suurimman työn, mutta tarvitsen tueksi osaavat ihmiset jotka auttavat minua ongelmieni kanssa. Ap

MITÄ apua odotat? Kuulostat fiksulta ja tiedät hoidoista. Mitä sellaista lääkärit ja hoitsut voisivat sanoa sinulle, jota et jo tietäisi? Ainoa, mitä he voivat tehdä (mihin et itse pysty), on laittaa sulle nenä-mahaletku.

Kiitos vain "neuvosta", mutta olen ollut nenämahaletkussa jo kun painoni pahimmillaan tippui alle kolmeenkymmeneen kiloon. Odotan heidän edelleenkin ottavan minut ja hoitoni tosissaan sen sijaan, että peruvat jatkuvasti aikoja, jättävät asioita hoitamatta ja jauhavat juurikin niitä itsestäänselvyyksiä siellä hoitokäynneillä. Minä teen sen työn kotona minkä voin ja odotan, että sairaana ihmisenä saan ansaitsemaani apua ja tukea tukemaan toipumistani. Enää kertaakaan en jaksa kirjoittaa samoja perusteluja jollekin, joka ei vaivaudu lukemaan ketjua taaksepäin missä olen monen monta kertaa vastannut samoihin kysymyksiin. Ap

Olet tainnut rakastua sairauden tunteeseen ja vähättelet täällä muiden mielenterveysongelmista kärsivien toipumistarinoita. Vain sinä ja sairautesi ja sinä vaadit, kun olet sairas ja muut eivät ole olleet yhtä sairaita, kuin sinä ja sinun sairautesi.

Ymmärräthän, että ketään ei voi väkisin pitää hengissä, jos hän haluaa itsensä kuihduttaa tai tap paa jollakin muulla keinolla.

Ei, nyt olet kyllä ymmärtänyt jotain väärin pahemman kerran. Ehkä olet vahingossa tai vähän jopa tahallasi oikolukenut tekstejäni. En koskaan, ikinä vähättelisi kenenkään toisen kokemusta mistään sairaudesta, sillä itse tiedän miten kamalaa se voi olla. Toivottavasti vielä jonain päivänä voin auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Missä edes väitin, että kukaan ei olisi ollut yhtä sairas kuin minä? Tiedän vallan hyvin ettei ketään voi pakottaa olemaan täällä, mutta voimme kyllä yrittää auttaa toinen toistamme kaikin mahdollisin tavoin. Sinä olet yksi esimerkki siitä, miten toisia ei pitäisi kohdella. Haukut ja arvostelet tuntemattomia ihmisiä täällä palstalla ehkä ymmärtämättä miten pahalta se voi jostakusta tuntua. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla on itselläni ollut paha laitoshoitoinen syömishäiriö. Seurasin vierestä muiden hoitoa ja olin välillä aika järkyttynyt siitä miten paljon syömishäiriöiset vaativat hoitajilta. Kaikesta valitettiin. Ymmärrän kyllä että ns. Vaativa luonne liittyy sairauteen. Mutta silti tuntui ihan järkettömältä että jostain aikojen peruuntumisesta tai hoitoonpääsystä valitetaan kun osastolla näki ihan hyvin sen että on oikeasti niitä joilla ei vain ole vaihtoehtoa odottaa hoitoa päivääkään. Aiemmin oli myös täysi-ikäisille oma sh yksikkö, mutta sen jälkeen kun se yhdistettiin alaikäisten yksikköön on minusta ilmiselvää että aikuiset saavat odottaa mieluummin kuin lapset.

Itselleni pohjakosketus oli lopulta se joka pelasti. Kun olin menettänyt syömishäiriön vuoksi työn, opiskelupaikan, puolison ja suurimman osan ystävistäni ja makasin sydänkohtauksen jälkeen yksin osastolla löysin lopulta motivaation. Olin kyllä ollut siihenkin asti halukas parantumaan, mutta se vaan on niin vaikeaa, että siihen ei mikään pieni motivaation hitunen riitä. Tappelin itseni ensin siihen kuntoon että pystyin hakeutumaan kelaterapiaan. Tässä kesti vuoden. Trauma terapiassa purkamassa lapsuuden hyväksikäyttöä olin 3 vuotta kelan tukemana ja sen jälkeen vielä 2 vuotta omakustanteisesti. Sain uuden opiskelupaikan, valmistuin korkeakoulusta tavoiteajassa, löysin uuden puolison, hyvän työn ja sain pienellä lääketieteen avustuksella jopa lapsen. Parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut on tuo pohjakosketus. Nyt menee hyvin ja olen ollut täysin terveenä jo 10 vuotta. Laihduttaa en silti uskalla varmaan enää ikinä.

Olen myös ollut sairaalahoidossa syömishäiriön takia, kroppa vain lopulta petti. Se, että olen nähnyt sen kaikista rumimman ja kamalimman puolen sairaudesta ei tarkoita sitä, ettenkö olisi oikeutettu vaatimaan itseni ja monen muun samassa tilanteessa olevan puolesta myös parempaa avohoitoa. Varmasti moni avohoidon piirissä ollut tietää, miten retuperällä hoito toisinaan on. Surkea avohoito aikoinaan oli yksi niistä monista syistä, minkä vuoksi oma sairauteni pääsi etenemään niin pitkälle kuin eteni. Haimme apua perheeni kanssa, mutta emme saaneet sitä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla on itselläni ollut paha laitoshoitoinen syömishäiriö. Seurasin vierestä muiden hoitoa ja olin välillä aika järkyttynyt siitä miten paljon syömishäiriöiset vaativat hoitajilta. Kaikesta valitettiin. Ymmärrän kyllä että ns. Vaativa luonne liittyy sairauteen. Mutta silti tuntui ihan järkettömältä että jostain aikojen peruuntumisesta tai hoitoonpääsystä valitetaan kun osastolla näki ihan hyvin sen että on oikeasti niitä joilla ei vain ole vaihtoehtoa odottaa hoitoa päivääkään. Aiemmin oli myös täysi-ikäisille oma sh yksikkö, mutta sen jälkeen kun se yhdistettiin alaikäisten yksikköön on minusta ilmiselvää että aikuiset saavat odottaa mieluummin kuin lapset.

Itselleni pohjakosketus oli lopulta se joka pelasti. Kun olin menettänyt syömishäiriön vuoksi työn, opiskelupaikan, puolison ja suurimman osan ystävistäni ja makasin sydänkohtauksen jälkeen yksin osastolla löysin lopulta motivaation. Olin kyllä ollut siihenkin asti halukas parantumaan, mutta se vaan on niin vaikeaa, että siihen ei mikään pieni motivaation hitunen riitä. Tappelin itseni ensin siihen kuntoon että pystyin hakeutumaan kelaterapiaan. Tässä kesti vuoden. Trauma terapiassa purkamassa lapsuuden hyväksikäyttöä olin 3 vuotta kelan tukemana ja sen jälkeen vielä 2 vuotta omakustanteisesti. Sain uuden opiskelupaikan, valmistuin korkeakoulusta tavoiteajassa, löysin uuden puolison, hyvän työn ja sain pienellä lääketieteen avustuksella jopa lapsen. Parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut on tuo pohjakosketus. Nyt menee hyvin ja olen ollut täysin terveenä jo 10 vuotta. Laihduttaa en silti uskalla varmaan enää ikinä.

On itsellänikin kokemusta siitä, miten rumasti jotkut sairaat puhuvat hoitajille tai miten vaikeita jotkut osaavat olla. Toisaalta ei voi koskaan tietää mitä taustalla on ja kun muistaa sen, miten paljon syömättömyys todella vaikuttaa aivoihin, ei tule yllätyksenä että monet anorektikot ovat vaativia ja hankalia. Kun aivot eivät vain yksinkertaisesti toimi normaalisti, ajatus kiertää pientä kehää jatkuvasti. Mietitään miten kiukkuisia monista tulee kun ovat nälkäisiä - kuinka pahaa se ärtymys ja ahdistus sitten mahtaa olla sellaisella joka on kovassa aliravitsemuksessa koko ajan. Muistan itsekin, kun olin aivan pohjalla, että saatoin sanoa todella pahoja asioita toisille. Jälkeenpäin kaduttaa ja olen tajunnut miten pimeitä olen puhunut ja pyytänyt useasti anteeksi samoilta ihmisiltä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatko että puhut itsestäsi kuin ulkopuolinen ? Sinä itse syöt väärin ja kidutat elimistöäsi joka on SINUN. Ei sen henkilökunnan kroppa.  Pakenet tätä asiaa, ja yrität pyörittää meitä samaan. En lähde. Sama kuin alkohilisteilla, juominen loppuu ja alkaa kun itse laitat korkin kiinni tai aukaiset.

No huh mitä tekstiä. Minähän olen myöntänyt olevani sairas sillä olen avun piirissä. Nyt odotan, että saan tarvitsemaani apua jotta voin toipua. Joudun toki itse tekemään suurimman työn, mutta tarvitsen tueksi osaavat ihmiset jotka auttavat minua ongelmieni kanssa. Ap

MITÄ apua odotat? Kuulostat fiksulta ja tiedät hoidoista. Mitä sellaista lääkärit ja hoitsut voisivat sanoa sinulle, jota et jo tietäisi? Ainoa, mitä he voivat tehdä (mihin et itse pysty), on laittaa sulle nenä-mahaletku.

Kiitos vain "neuvosta", mutta olen ollut nenämahaletkussa jo kun painoni pahimmillaan tippui alle kolmeenkymmeneen kiloon. Odotan heidän edelleenkin ottavan minut ja hoitoni tosissaan sen sijaan, että peruvat jatkuvasti aikoja, jättävät asioita hoitamatta ja jauhavat juurikin niitä itsestäänselvyyksiä siellä hoitokäynneillä. Minä teen sen työn kotona minkä voin ja odotan, että sairaana ihmisenä saan ansaitsemaani apua ja tukea tukemaan toipumistani. Enää kertaakaan en jaksa kirjoittaa samoja perusteluja jollekin, joka ei vaivaudu lukemaan ketjua taaksepäin missä olen monen monta kertaa vastannut samoihin kysymyksiin. Ap

Olet tainnut rakastua sairauden tunteeseen ja vähättelet täällä muiden mielenterveysongelmista kärsivien toipumistarinoita. Vain sinä ja sairautesi ja sinä vaadit, kun olet sairas ja muut eivät ole olleet yhtä sairaita, kuin sinä ja sinun sairautesi.

Ymmärräthän, että ketään ei voi väkisin pitää hengissä, jos hän haluaa itsensä kuihduttaa tai tap paa jollakin muulla keinolla.

Eiköhän AP painottanut omaa avuntarvettaan ja tilannettaan nimenomaan siksi, että teki aloituksen omasta kokemuksestaan ja moni - kuten näköjään sinäkin - täällä vähättelette hänen kokemustaan ja ylipäätään koko sairautta. En nopeasti katsottuna löytänyt yhtäkään viestiä missä AP olisi vähätellyt kenenkään muun sairautta tai kokemusta, sen sijaan paljon löysin muita kommentteja joissa ihmiset haukkuvat syömishäiriöön tai muuhun mt-sairauteen sairastuneita ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatko että puhut itsestäsi kuin ulkopuolinen ? Sinä itse syöt väärin ja kidutat elimistöäsi joka on SINUN. Ei sen henkilökunnan kroppa.  Pakenet tätä asiaa, ja yrität pyörittää meitä samaan. En lähde. Sama kuin alkohilisteilla, juominen loppuu ja alkaa kun itse laitat korkin kiinni tai aukaiset.

No huh mitä tekstiä. Minähän olen myöntänyt olevani sairas sillä olen avun piirissä. Nyt odotan, että saan tarvitsemaani apua jotta voin toipua. Joudun toki itse tekemään suurimman työn, mutta tarvitsen tueksi osaavat ihmiset jotka auttavat minua ongelmieni kanssa. Ap

MITÄ apua odotat? Kuulostat fiksulta ja tiedät hoidoista. Mitä sellaista lääkärit ja hoitsut voisivat sanoa sinulle, jota et jo tietäisi? Ainoa, mitä he voivat tehdä (mihin et itse pysty), on laittaa sulle nenä-mahaletku.

Kiitos vain "neuvosta", mutta olen ollut nenämahaletkussa jo kun painoni pahimmillaan tippui alle kolmeenkymmeneen kiloon. Odotan heidän edelleenkin ottavan minut ja hoitoni tosissaan sen sijaan, että peruvat jatkuvasti aikoja, jättävät asioita hoitamatta ja jauhavat juurikin niitä itsestäänselvyyksiä siellä hoitokäynneillä. Minä teen sen työn kotona minkä voin ja odotan, että sairaana ihmisenä saan ansaitsemaani apua ja tukea tukemaan toipumistani. Enää kertaakaan en jaksa kirjoittaa samoja perusteluja jollekin, joka ei vaivaudu lukemaan ketjua taaksepäin missä olen monen monta kertaa vastannut samoihin kysymyksiin. Ap

Olet tainnut rakastua sairauden tunteeseen ja vähättelet täällä muiden mielenterveysongelmista kärsivien toipumistarinoita. Vain sinä ja sairautesi ja sinä vaadit, kun olet sairas ja muut eivät ole olleet yhtä sairaita, kuin sinä ja sinun sairautesi.

Ymmärräthän, että ketään ei voi väkisin pitää hengissä, jos hän haluaa itsensä kuihduttaa tai tap paa jollakin muulla keinolla.

Sanoo, että AP vähättelee toisten sairauksia ja heidän tarinoitaan mutta on itse se joka vähättelee AP:n tilannetta ja kiusaa. Jep jep. 

Syömishäiriöstä irtipäästämistä saattaisi edesauttaa eliminaatiodieetti (heh), sietäisi tutkia ainakin, yksi mahdollinen laukaiseva tekijä voisi olla leivinhiivasyndrooma. 

Naisilla on useinkin aina joku lääke mikä lihottaa, mutta kumma ettei ne auta anorektikkoja ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaatko että puhut itsestäsi kuin ulkopuolinen ? Sinä itse syöt väärin ja kidutat elimistöäsi joka on SINUN. Ei sen henkilökunnan kroppa.  Pakenet tätä asiaa, ja yrität pyörittää meitä samaan. En lähde. Sama kuin alkohilisteilla, juominen loppuu ja alkaa kun itse laitat korkin kiinni tai aukaiset.

No huh mitä tekstiä. Minähän olen myöntänyt olevani sairas sillä olen avun piirissä. Nyt odotan, että saan tarvitsemaani apua jotta voin toipua. Joudun toki itse tekemään suurimman työn, mutta tarvitsen tueksi osaavat ihmiset jotka auttavat minua ongelmieni kanssa. Ap

MITÄ apua odotat? Kuulostat fiksulta ja tiedät hoidoista. Mitä sellaista lääkärit ja hoitsut voisivat sanoa sinulle, jota et jo tietäisi? Ainoa, mitä he voivat tehdä (mihin et itse pysty), on laittaa sulle nenä-mahaletku.

Kiitos vain "neuvosta", mutta olen ollut nenämahaletkussa jo kun painoni pahimmillaan tippui alle kolmeenkymmeneen kiloon. Odotan heidän edelleenkin ottavan minut ja hoitoni tosissaan sen sijaan, että peruvat jatkuvasti aikoja, jättävät asioita hoitamatta ja jauhavat juurikin niitä itsestäänselvyyksiä siellä hoitokäynneillä. Minä teen sen työn kotona minkä voin ja odotan, että sairaana ihmisenä saan ansaitsemaani apua ja tukea tukemaan toipumistani. Enää kertaakaan en jaksa kirjoittaa samoja perusteluja jollekin, joka ei vaivaudu lukemaan ketjua taaksepäin missä olen monen monta kertaa vastannut samoihin kysymyksiin. Ap

Niin tuota se olet JUURI SINÄ joka ei syönyt eikä kukaan muu. Sinä veit itsesi sinne letkuun, ei muut.  Tajuatko sinä et syönyt! SINÄ!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sairastuin anoreksiaan, kun äiti tökki aina mahaani huokaillen "voi voi" ja mummo kailotti, että "joko se tyttö on pieniin päin!" Olin siis täysin normaalipainossa, mutta orastava  vyötörälihavuus näkyi pömppövatsana. Notkoselkä vielä pahensi asiaa, oikein pullautti vatsan eteen .

Joten aloin laihduttaa. En huomion vuoksi, vaan nimenomaan koska EN halunnut sitä huomiota,   halusin  tökkimisen ja  vitsailun  loppuvan ! 

Ei vaan halusit huomiota sille ettei sinua tökitä, ja väärä tapa eli kommunikaatio-ongelma. Joku muu vaan sanoa päräyttää että eläpä kuule töki.

Kommentti kommentilta alan olemaan varmempi siitä, että sulla ei ole päässä kaikki kunnossa. Olet nyt jo useamman sivullisen hokenut tuota samaa pskaa, olisiko aika keksiä jo jotain rakentavampaa tekemistä? 

Jospa sinä lopettaisit tuon hoitohenkilökunnan haukkumisen, niin ehkä tämä toinen lopettaisi oman lässytyksensä?

Jos ei olisi syytä haukkua, en haukkuisi. Tiedän kyllä tasan tarkkaan omasta kokemuksesta mistä puhun. 

Et sinä tiedä juuri siitä on kyse, sinulla on manipulointi menossa siksi et tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju surullisesti todistaa sen, miten edelleen näin vuonna 2019 ihmisillä on todella heikko ymmärrys psyykkisiä sairauksia kohtaan. Näitä sairauksia edelleen vähätellään, sairastunutta haukutaan ja syytetään.

Sitä toivoisi, että näistä puhuttaisiin enemmän jo ihan ala-asteella biologian ja terveystiedon tunneilla niin, että ymmärrys kasvaisi jo hyvin nuorilla ihmisillä. Kouluihin voitaisiin ottaa käymään ihmisiä jotka ovat sairastaneet näitä sairauksia ihan itse omin sanoin kertomaan asiasta. Ylipäätään nämä asiat eivät enää saisi olla tabuja, niiden pitäisi olla yhtä vakavasti otettavia sairauksia kuin mikä tahansa muukin sairaus. Toivottavasti tämä vielä joskus muuttuu, niin että jos vaikka itse saan lapsia ja joskus jopa lapsenlapsia, on heidän keskuudessaan ymmärrys jo laajempaa ja parempaa. Kukaan sairas ihminen ei ansaitse tulla haukutuksi ja syytetyksi omasta kurjasta kohtalostaan, ei edes mt-ongelmaiset. 

En minä ainakaan vähättele niitä. Päinvastoin, olen itse alalla, enkä olisi jos en kokisi omakseni. Mielenterveydelliset ongelmat ovat sillä lailla erilaisia kuin jalankatkeamiset, ja muut somaattisen puolen sairaudet, että potilas ei yleensä itse ymmärrä mikä häntä vaivaa, ei, vaikka se hänelle usean ammattilaisen toimesta selvitettäisiin. Oireita on laidasta laitatan, ja ahdistus ja paha olo, eikä mitään ymmärrystä miksi, ei, vaikka asiaa olisi hoidettu jo vuosia. Moni ei suostu hyväksymään omaa persoonallisuushäiriötään, vaan pitää sitä normaalina asiana, johon muiden tulisi vain suopua.  Mm. anorektiokilla on hyvin usein kylkiäisenä esim. vaativa persoonallisuus. Se usko omaan tietämykseen on niin luja, ja tämä johtuu  monesti siitä omasta sairaudesta. Ollaan ns. sairaudentunnottomia juuri sitä sairautta kohtaan joka oikeasti on, ja käännetään omassa mielessä se asia joksikin muuksi. Emme me pysty hoitamaan henkilöä joka on vaikkapa huomionhakuinen persoona, kun hän väittää kiven kovaan että eipäs ole, ja vaatii hoitoa masentuneisuuteen, ja mielellään rauhoittavia. Henkilökunta ei "tiedä mitään" eikä "edes yritä auttaa". Tehtaillaan valituksia, ei sitouduta hoitoon, ja sitten valitetaan kun ei hoideta. Se on ihan loputon suo. Meillä tupa on täynnä porukkaa joiden mielestä he itse haluaisivat diagnosoida itsensä, ja päättää hoidostaan, ja hoito on yleensä aina rauhoittavat lääkkeet. Todellisuudessa kukaan ei parane mistään rauhoittavilla. Hoitona halutaan myös vatvomista. Että olisi joku jolle saisi vatvoa vuodesta toiseen omaa pahaa oloaan, vaikka pahan olon vatvominenkaan ei ole koskaan parantanut ketään. Jos ottaa sen suunnan näin ammattilaisena, että nyt keskitytään hetki muuhun kuin vatvomiseen, niin potilas syyttää huonosta hoidosta ja hoitamattajättämisestä. Missään muualla sairaudenhoidossa ei potilaat päätä itse mikä sairaus heillä on, eivätkä myöskään päätä hoidosta. Meillä jää näissä tapauksissa ainoastaan se vaihtoehto, että tarjoamme tietyn hoidon, ja mikäli potilas ei sitä halua, niin sitten on ilman. 

Täyttä asiaa ja allekirjoitan. Terv. sh

Siis juuri näin, anorektikot pyörittävät hirveän suurta osaa ihmisistä luonnehäiriöllään nimenomaan. Ja yrittävät pyörittää yhteiskuntaa syöttämään heitä. Siitä on kieltäydyttava ja osoitettava mikä on se ongelman ydin ja se on on kieroutunut luonne ja kommunikointitapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju surullisesti todistaa sen, miten edelleen näin vuonna 2019 ihmisillä on todella heikko ymmärrys psyykkisiä sairauksia kohtaan. Näitä sairauksia edelleen vähätellään, sairastunutta haukutaan ja syytetään.

Sitä toivoisi, että näistä puhuttaisiin enemmän jo ihan ala-asteella biologian ja terveystiedon tunneilla niin, että ymmärrys kasvaisi jo hyvin nuorilla ihmisillä. Kouluihin voitaisiin ottaa käymään ihmisiä jotka ovat sairastaneet näitä sairauksia ihan itse omin sanoin kertomaan asiasta. Ylipäätään nämä asiat eivät enää saisi olla tabuja, niiden pitäisi olla yhtä vakavasti otettavia sairauksia kuin mikä tahansa muukin sairaus. Toivottavasti tämä vielä joskus muuttuu, niin että jos vaikka itse saan lapsia ja joskus jopa lapsenlapsia, on heidän keskuudessaan ymmärrys jo laajempaa ja parempaa. Kukaan sairas ihminen ei ansaitse tulla haukutuksi ja syytetyksi omasta kurjasta kohtalostaan, ei edes mt-ongelmaiset. 

En minä ainakaan vähättele niitä. Päinvastoin, olen itse alalla, enkä olisi jos en kokisi omakseni. Mielenterveydelliset ongelmat ovat sillä lailla erilaisia kuin jalankatkeamiset, ja muut somaattisen puolen sairaudet, että potilas ei yleensä itse ymmärrä mikä häntä vaivaa, ei, vaikka se hänelle usean ammattilaisen toimesta selvitettäisiin. Oireita on laidasta laitatan, ja ahdistus ja paha olo, eikä mitään ymmärrystä miksi, ei, vaikka asiaa olisi hoidettu jo vuosia. Moni ei suostu hyväksymään omaa persoonallisuushäiriötään, vaan pitää sitä normaalina asiana, johon muiden tulisi vain suopua.  Mm. anorektiokilla on hyvin usein kylkiäisenä esim. vaativa persoonallisuus. Se usko omaan tietämykseen on niin luja, ja tämä johtuu  monesti siitä omasta sairaudesta. Ollaan ns. sairaudentunnottomia juuri sitä sairautta kohtaan joka oikeasti on, ja käännetään omassa mielessä se asia joksikin muuksi. Emme me pysty hoitamaan henkilöä joka on vaikkapa huomionhakuinen persoona, kun hän väittää kiven kovaan että eipäs ole, ja vaatii hoitoa masentuneisuuteen, ja mielellään rauhoittavia. Henkilökunta ei "tiedä mitään" eikä "edes yritä auttaa". Tehtaillaan valituksia, ei sitouduta hoitoon, ja sitten valitetaan kun ei hoideta. Se on ihan loputon suo. Meillä tupa on täynnä porukkaa joiden mielestä he itse haluaisivat diagnosoida itsensä, ja päättää hoidostaan, ja hoito on yleensä aina rauhoittavat lääkkeet. Todellisuudessa kukaan ei parane mistään rauhoittavilla. Hoitona halutaan myös vatvomista. Että olisi joku jolle saisi vatvoa vuodesta toiseen omaa pahaa oloaan, vaikka pahan olon vatvominenkaan ei ole koskaan parantanut ketään. Jos ottaa sen suunnan näin ammattilaisena, että nyt keskitytään hetki muuhun kuin vatvomiseen, niin potilas syyttää huonosta hoidosta ja hoitamattajättämisestä. Missään muualla sairaudenhoidossa ei potilaat päätä itse mikä sairaus heillä on, eivätkä myöskään päätä hoidosta. Meillä jää näissä tapauksissa ainoastaan se vaihtoehto, että tarjoamme tietyn hoidon, ja mikäli potilas ei sitä halua, niin sitten on ilman. 

Täyttä asiaa ja allekirjoitan. Terv. sh

Siis juuri näin, anorektikot pyörittävät hirveän suurta osaa ihmisistä luonnehäiriöllään nimenomaan. Ja yrittävät pyörittää yhteiskuntaa syöttämään heitä. Siitä on kieltäydyttava ja osoitettava mikä on se ongelman ydin ja se on on kieroutunut luonne ja kommunikointitapa.

Vierailija kirjoitti:

Britanniassa ja Yhdysvalloissa on yksityisiä hoitolaitoksia anorektikoille. Maksavat tietysti, mutta suomeen ei edes harkita tuollaisten rakentamista vaan anorektikoita hoitavat epäpätevät yleislääkärit ja psykiatrit  jotka näkevät potilaan vajaan tunnin verran, ja lähettävät kotiin parantamaan itsensä.  Ja tämähän ei toimi. Ajatus, että anorektikko aloittaisi käskystä syömisen on yhtä absurdi, kuin että alkoholisti lopettaisi käskystä juomisen ! Anorektikko ei ole 5v, joka työntää ruokalautasen pois koska ei saanut spagettia ja julistaa "mä en enää ikinä syö!".

Aiheuttaa anoreksian mikä tahansa, potilaalle kehittyy niin kova vastenmielisyys ruokaan ettei sitä omin avuin voiteta.  Anorektikolle pala leipää tai lautasellinen kesäkeittoa  vastaa sitä, että  ei- anorektikolle annetaan lautasellinen eläviä toukkia eteen.  Anorektikko ei  usein edes juo kahvia, teetä  tai sokerittomia limsoja. Sanoisin, etteivät kahvilla ja tupakalla elävät ole anorektikkoja! 

No juurihan sen takia anorektikon avaamaan peliin ei pidä lähteä eikä käskeä häntä syömään vaan hänen on vaan alettava syödä ettei KUOLE! Itsehän saa itsensä tappaa rauhassa ei me aiota käskeäkään, mutta jos aikoo elää niin iTSE on syötävä. Kukaan muu ei syötä aikuista ihmistä. Todellakaan.

Miten en ole yllättynyt että tuon hoitotahon nimi on SYLI :), voi herttinen...

Tekee mieli mennä sylkemään tuon yhden jankkaaja-trollin päälle.

Hautasin viime syksynä ystäväni joka oli sairastanut anoreksiaa 16-vuotiaasta, 32-vuotiaana elimistö antoi viimein periksi :(  Terveydenhuollossa asenne oli, että kun ei aikuista ihmistä voi pakottaa syömään ! Kävi psyk.sairaanhoitajilla ja psykologeilla juttelemassa, oli jossain taideterapiassa ja osastohoidossakin. Osastolla oli suututtu, kun oli kieltäytynyt lääkkeistä lihottavina ja potkittu ulos. Että sellaiset ammattilaiset...

Vierailija kirjoitti:

Joku itse itsensä asian ”asiantuntijaksi” julistanut valopää tuolla aikaisemmin yritti kovasti viisastella, kuinka Afrikassa ei ole varaa pelleillä eikä näin ollen mitään syömishäiriöitä ole. Et voi olla niin jumalattoman tyhmä, ettet edes kahta sekuntia viitsi käyttää tiedonhakuun? Tai voit, koska todella - myös Afrikassa ja maissa, jossa on nälänhätää, on myös anoreksiaa ja muita syömishäiriöitä. Kyseessä on hyvin monimutkainen psyykkinen sairaus, joka kroonistuvan herkästi jo pelkästään kehon nälkiintymisen vuoksi. Mutta turha tästä aiheesta on mitään tällaiselle idiootille selittää, joka uskoo tietävänsä tiedettä tai faktoja paremmin. Näitä aina välillä tapaa ja sille on syynsä, miksi ovat niin katkeria.

Kuulehan et oikein tajunnut että puhuin juuri nälänhätä alueista joilta kotoutuneet ihmiset kertoivat miten siellä ei ollut anoreksiaa totisesti. Enkä ole ktakera yhtään mistään mutta viduttaa kun nämä prinsessatautiset luonnehäröt syövät noittenkin eväät hoidattamalla itseään ihan turhaan.

Vierailija kirjoitti:

Tekee mieli mennä sylkemään tuon yhden jankkaaja-trollin päälle.

Hautasin viime syksynä ystäväni joka oli sairastanut anoreksiaa 16-vuotiaasta, 32-vuotiaana elimistö antoi viimein periksi :(  Terveydenhuollossa asenne oli, että kun ei aikuista ihmistä voi pakottaa syömään ! Kävi psyk.sairaanhoitajilla ja psykologeilla juttelemassa, oli jossain taideterapiassa ja osastohoidossakin. Osastolla oli suututtu, kun oli kieltäytynyt lääkkeistä lihottavina ja potkittu ulos. Että sellaiset ammattilaiset...

Karmeata , mutta ei vaan sellainen anorektikko joka piti päänsä loppuun saakka. Kaikki kuolevat elleivät syö.

https://www.iltalehti.fi/mieli/a/68960f4b-25b8-435d-9112-59d44152a26e

Kannattaa ehkä tänä tiedon aikakautena jo alkaa pohtimaan kannattaako anorekteilla tai ryypätä. Ne tappavat.