Hermo menee tähän hoitoon psykiatrisella puolella!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te ns anorektikot (valehtelijat) pelaatte ruualla koska teillä on sitä ruokaa millä pelata. Jos ei olisi niin anoreksiat loppuisivat siihen paikkaan. Teidät pitäisi viedäkin minusta Afrikan leirille viikoksi muitten sekään jotka ei saa ruokaa. Tulisitte hyvin terveinä takaisin väitän.

Haha, voin ilmoittautua vapaaehtoiseksi kokeilemaan, sinä kai haluat toimia maksumiehenä? T. anoreksiaa sairastava 

Ei sun tarvi enää ilmoittautua koska valitsithan jo sen eikö niin? Siitä vaan. Mutta matkasi maksat jälleen ihan itse.

Ei, vaan sulla kun kerran on jokin pakkomielle verrata anoreksiaa ja nälänhädässä olevia kehitysmaalaisia toisiinsa ja todella uskot että anoreksia parannetaan sillä että sitä sairastavat lähetetään Afrikkaan, olet varmasti itse halukas maksamaan siitä että väitteesi voidaan todeta toteen. 

Ei vaan anorektikot maksavat itse koska venkoilu ei kuulu tähän hoitoon.  Kaikesta otettava vastuu ihan itse.  Se on ydinasia ihan.  Kun siellä kuukauden kaksi venkoilee syömättä eikä tarjota ruokaa niin voi juolahtaa mieleen vaikka saada ruokaa.

Valitettavasti ei mene ihan noin. Kun se mieli on kerran sairastunut, niin ei se parane sillä että lähetetään Afrikkaan nälkää näkevien keskuuteen. Minä kun olin osastolla missä kukaan ei katsonut perääni söinkö muruakaan, se oli minulle oikea lottovoitto silloin siis, kun sairaus oli kaikista pahimmillaan. En siis usko, että se, että minut olisi lähetetty nälkää näkevien keskelle, olisi myöskään saanut minua syömään. 

Ei sinua heidän keskelleen lähetettäisi vaan olemaan yksi joka ei saa ruokaa. Haluisin nähdä miten se auttaisi haluamaan vaikka aterian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!

TAJUATKO?

HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.

Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui. 

Väitän nimenomaan että syömällä säilyy elossa ja s"syömishäiriö" saa oikeampia nimiä kuten luonteenkehityksen häiriö, joka on lähempänä tuota. Tai kommunikaatio-ongelma joka on poisopittavissa.

Toteat, että kukaan ei parane,  että mistä tämä tietämys on tullut, omasta kokemuksestako, sehän kannattaa tietysti yleistää kaikkia muitakin koskevaksi, eikö, koska muutoin voi tulla pipi olotila. 

Olen sairastanut itse lähemmäs 10 vuotta, tunnen useita kaltaisiani, olen lukenut asiasta ja ottanut selvää, opiskellut aihetta ennen sairastumistani sekä sen lisäksi kuullut tämän "kukaan syömishäiriöinen ei parane pelkästään ruualla" useilta, useilta terapeuteilta sekä lääkäreiltä, joten enköhän tiedä mistä puhun. Asian voit todeta faktaksi vaikkapa googlettamalla, jos et muuten usko. 

Alkuperäiseen viestiin ja aiheeseen liittyen: Minä olen saanut hoitoa vasta kuvetta kaivettuani ja siirryttyäni hakemaan hoitoa yksityiseltä puolelta. Olen 40-vuotias ja elämästäni kului hukkaan syömishäiriön kanssa painiessa 25 vuotta. On ollut hemmetinmoinen työ kammeta itsensä yksin ylös. Julkinen puoli tarjosi minulle sairaseläkettä, jota en halunnut. Halusin hoitoa, jota ei vaikeissa tapauksissa saa psykiatrisilta sairaanhoitajilta (ei riitä älli/koulutus/vuorovaikutustaidoista puhumattakaan).

Opiskelin puolikuolleena, tein töitä masentuneena ja lopulta palkka oli sen verran hyvä, että rahaa oli yksityiseen, hyvään terapeuttiin. Yhteenkään oikeasti hyvään psykiatriin/psykologiin en julkisella puolella törmännyt kahden vuosikymmenen aikana. Tämä Helsingissä.

Ottakaa hyvät ihmiset vaikka lainaa päästäksenne hyvään hoitoon! Oma kokemus julkisen puolen mielenterveyspalveluista on aivan kammottavan huono.

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos anorektikkoa jututtaa nini sen älykkäämpää ja manipuloivampaa narsistia saa etsiä. Taktiikkana on pyörittää muita kiristämällä syömättömyydellä.  Ei voi vaan millään myöntää että tyhmästä päästä juuri  se koko ruumis kärsii ja nöyrtyä vähän. Ei vaan ollaan kaikesta tietoisia ja niin uniikkia että.

Olen kyllästynyt että tuohon pelleilyyn ollaan tuhlattu noin iso arsenaali sillä Afrikassa nälkäalueilla ei ole koko tautia. Siellä kun tuo pelleily ei toimi.

Niin että joku ihan vain huvikseen ja muita pyörittääkseen nälkiinnyttää itsensä vaikka kuoliaaksi? Mietipä uudestaan.

Mikähän sairaus mahtaa aiheuttaa sinun empatiakyvyn puutoksesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

rn kyl ihan ymmärrä mitä potilat kuvittelevat psykiatrisen hoidon voivan tarjota. Ei sielä ketään paranneta.

Voivat ehkä tarjota täyshoidon jos tämä on jotenkin oleellista samalla kun henkilö neuvottelee liskoaivojen kanssa että pääsee eroon harhaisesta käytöksestään.

Pakottaminen tai ny loppuu ei koskaan toimi sen paremmin kuin addiktioiden kohdalla ja varmaan puolet päätyy itsariin ku eivät pysty neuvottelemaan vanhaa arvomaailmaa uusiksi.

Tai edes saisi nukkumis ja kipupilleireitä että voi olla maailmasta veks suurin osa päivästä jos ei vaan halua elää, olla ja nauttia elämästä.

Ne paranevat jotka ovat valmiita muuttumaan. on kuitenkin pajon mt-ongelmaisia ja syömishäiriöisiä, jotka eivät halua. Käyvät hoidossa, mutta eivät suostu kuitenkaan täysin päästämään irti. 

He eivät ehkä ole vielä valmiita siihen psyykkiseen muutokseen, jota parantumisen aloittaminen vaatii. Se vaatii kypsymistä sekin ja että tulee tilalle sellaista hyvää että voi päästää sairaudesta pikku hiljaa irti ja oppii elämään terveemmin.

Nimenomaan. Itselläni on todella vaikeaa päästää syömishäiriöstä irti, sillä muu vieras ja uusi pelottaa. Tästä on vuosien aikana tullut niin iso osa identiteettiäni, tapa kontrolloida pahaa oloa etten enää tiedä mitä olen tai tekisin ilmankaan. Haluan kyllä elää ilman syömishäiriötä, mutta se on oikeasti vaikeaa kohdata se muutos, sillä se pelottaa. Kuten sanoit, nuo muutokset pitää tulla pikku hiljaa, ketään ei voi pakottaa toipumaan hetkessä tai valita joko toipuminen tai sairaus tai sitten olet ulkona etkä saa apua. 

Omasta kokemuksesta sen verran, että paranin kyllä omaehtoisesti ilman minkäänlaista tukea tai hoitoa, enkä sellaista olisi edes halunnut, havahduin lopulta kun aloin vertailla itseäni muihin, ongelman ydin piili kuitenkin siinä minkä vihon viimeisenä olisin halunnut myöntää,  seksuaalisuudessa, sillä olinhan niiin itseriittoinen ja vapautunutkin ettei mitään rajaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen avohoidon piirissä syömishäiriön vuoksi ja alan lopullisesti...'''

"Tuntuu etta oikeaan ongelmaan ei perehdytä tarpeeksi"

Mikä se on tämä oikea ongelmasi johon ei perehdytä?

Miten siihen mielestäsi pitäisi perehtyä?

"Myöhemmin hoidon tarve on määritelty puhtaasti BMI:n mukaan vaikka sairaus on nimenomaan psyykkinen"

Anoreksia on varmaankin tätä sairaus. Haluaisit siis hoitoa mielenongelmaasi, mutta olla hyvässä, ei anorektisessä kuosissa. Eli tämä laihduttaminen on ilmeisesti ollut se millä olet huomiota hakenut pahaan oloosi, eikä itse sairaus. Ja kyllä, on olemassa mt-ongelmia, joissa potilas kehittää itsellensä esim. anoreksian, vaikka hän ei olisikaan anoreksiaa sairastava henkilö. Potilas voi oireilla, eli hommata itsensä sairaralloisen laihaksi, vaikka kyse ei olisikaan syömishäiriöstä, sillä näin radikaalilla toimella saa yleensä huomion itseen, ja tilaansa hoitavilta tahoilta. Ongelma on kuitenkin näissä aina se, että että potilasta hoidetaan syömishäiriöisenä, jolloin potilas ei hyödy hoidosta. Kannattaa siis miettiä onko diagnoosisi varmasti oikea, tai riittävä.

Suosittelen miettimään mitä se on se apu jota mielestäsi ansaitset ja tarvitset.

Jos veikkaan oikein, niin olet nuorena ollut nuorten psyk osastolla sairautsei vuoksi, ja siitä sitten siirtynyt aikuisten avopuolelle. Hommahan on ihan erilaista kun on kyse aikuisista. Enää ei pidetä joka käänteessä kädestä kiinni. 

Moni myös sairastuu psyk.hoidossa siten, että hän alkaa pitämään henkilökuntaa itseään pinnalla pitävänä voimana, liian läheisinä, ja ajattelee heidän olevan maailmassa vain yhtä potilasta varten. Kirjoituksestasi saa kuvan että haluaisit terveydenhuollosta itsellesi ns. kodin, ja henkilöitä sieltä perheeksesi, koska tunnut olevan jopa ihan kateellinen niille muille potilaille, jotka ovat nyt huonommassa kunnossa kuin sinä, eli heitä pitää auttaa ensin, ja sinä koet tämän loukkaavana. 

Voit joko miettiä mitä haluat itse hoidolta, ja ihin sitä hoito tarvitset, teetättää itsellesi niin pahat oireet että pääset suljetulle, tai alkaa miettimään ihan itse näitä asioita, koska ei sinua voi kukaan muu parantaa kuin sinä itse. Pyykkiset ongelmat ovat vähän sen luontoisia tauteja.

Minkä ihmeen takia haluaisin riskeerata elämäni ja aivan tahallani ajaa itseni tuollaiseen kuntoon? Etenkin kun olen syömishäiriön takia joutunut viettämään nuoruudestani monta vuotta osastoilla aivan hirveässä kunnossa. Olen onneksi sen vaiheen yli jossa sairaus pitää minua niin kovasti kontrollissaan etten edes itse tajunnut tilani vakavuutta ja teen kaikkeni etten joudu siihen tilaan uudelleen. Mitä hoidolta tarvitsen ja toivon, on säännöllisyys, se että minut otetaan vakavasti eikä heitellä paikasta toiseen kuin mitäkin tavaraa. Toivon, että kun olemme sopineet käyntejä, niistä pidetään hoitohenkilökunnan puolelta myös kiinni. Ja että kun lääkkeeni loppuu, se resepti todella uusitaan silloin kun luvataan. Ja että minua tai pahaa oloani ei määritellä minkään painoindeksitaulukon mukaan, vaan minua kuullaan ja ongelmiini perehdytään.

En oletakaan, että joku voi parantaa minut, mutta pakko sanoa että pari viimeistä lausettasi ontuvat vähän. Kukaan ei voi parantaa minua, mutta näistä sairauksista ei myöskään parannuta pelkästään sillä, että niin päätetään. En minä voi yksin itse itseäni parantaa, koska en ole ammattilainen enkä edes ymmärrä itse minkä takia sairastuin näin vakavasti ja mistä kaikki se paha olo tulee. Tiesitkö, että psyykkisiin sairauksiin myös kuuluu monesti niiden totaalinen kieltäminen jolloin on väärin vaatia, että ihminen parantaisi niistä itse itsensä kun ei välttämättä edes ymmärrä tilanteensa vakavuutta. Ap

Siinä olet ihan oikeassa että henkilökunnan pitää pitää kiinni sovitusta. Tuosta voit valittaa potilasasiamiehelle, ja jos suinkin viitsit, niin tee se myös. Ai miksi haluaisit ajaa itsesi siihen kuntoon? No koska olet mielisairas. Siinä syy. Nuoriso-osastot ovat täynnä kameleonttisairastajia, jotka kopioivat epämääräiseen pahaan oloonsa oireita muilta. Olen katsonut tätä alamäkeä jo 15 vuotta, joten tiedän mistä puhun. Hoito on aivan vääränlaista, kun paijataan ja pidetään kädestä. ALkulähteille pääsee vain potilas itse, ja moni sairastaa hoitoansa. Jossain vaiheessa nyt vain täytyy alkaa tapahtumaan jotain voinnissasi, ja epäilen että kukaan pystyy sitä vointiasi parantamaan kuin sinä itse. Näin se vain on. 

En tiedä, mistä täällä jotkut ovat saaneet päähänsä, etten ottaisi itse vastuuta myös tai yrittäisi toipua. Voin paljon paremmin kuin vuosia sitten, mutta edelleen kärsin syömishäiriöoireilusta, masennuksesta, ahdistuksesta ja paniikkioireista.

Ei se ole oikeasti niin yksinkertaista, että kunhan itse haluat parantua, niin parannut. Moni haluaa apua, muttei saa sitä milloin mistäkin syystä. Kuten mihinkä tahansa muuhunkin sairauteen, potilas tarvitsee ulkopuolista apua. Monelle vain käännetään selkä kun apua yritetään hakea. Ei sairasta ihmistä vain voi vaatia parantumaan täysin yksin ilman minkäänlaista hoitoa. Minuakin on vuosia heitelty paikasta toiseen, olen jäänyt pahimmillaan ilman minkäänlaista hoitopaikkaa vaikka olen todella yrittänyt saada apua. Ap

Ei vaan olet paennut hakemalla muka apuja. Että voisit jatkaa. Elä yritä vaan vaan syöt normaalisti. Kukaan ei heittele sinua mihinkään. Kroppasi haltuun se on sinun oma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

rn kyl ihan ymmärrä mitä potilat kuvittelevat psykiatrisen hoidon voivan tarjota. Ei sielä ketään paranneta.

Voivat ehkä tarjota täyshoidon jos tämä on jotenkin oleellista samalla kun henkilö neuvottelee liskoaivojen kanssa että pääsee eroon harhaisesta käytöksestään.

Pakottaminen tai ny loppuu ei koskaan toimi sen paremmin kuin addiktioiden kohdalla ja varmaan puolet päätyy itsariin ku eivät pysty neuvottelemaan vanhaa arvomaailmaa uusiksi.

Tai edes saisi nukkumis ja kipupilleireitä että voi olla maailmasta veks suurin osa päivästä jos ei vaan halua elää, olla ja nauttia elämästä.

Ne paranevat jotka ovat valmiita muuttumaan. on kuitenkin pajon mt-ongelmaisia ja syömishäiriöisiä, jotka eivät halua. Käyvät hoidossa, mutta eivät suostu kuitenkaan täysin päästämään irti. 

He eivät ehkä ole vielä valmiita siihen psyykkiseen muutokseen, jota parantumisen aloittaminen vaatii. Se vaatii kypsymistä sekin ja että tulee tilalle sellaista hyvää että voi päästää sairaudesta pikku hiljaa irti ja oppii elämään terveemmin.

Nimenomaan. Itselläni on todella vaikeaa päästää syömishäiriöstä irti, sillä muu vieras ja uusi pelottaa. Tästä on vuosien aikana tullut niin iso osa identiteettiäni, tapa kontrolloida pahaa oloa etten enää tiedä mitä olen tai tekisin ilmankaan. Haluan kyllä elää ilman syömishäiriötä, mutta se on oikeasti vaikeaa kohdata se muutos, sillä se pelottaa. Kuten sanoit, nuo muutokset pitää tulla pikku hiljaa, ketään ei voi pakottaa toipumaan hetkessä tai valita joko toipuminen tai sairaus tai sitten olet ulkona etkä saa apua. 

Omasta kokemuksesta sen verran, että paranin kyllä omaehtoisesti ilman minkäänlaista tukea tai hoitoa, enkä sellaista olisi edes halunnut, havahduin lopulta kun aloin vertailla itseäni muihin, ongelman ydin piili kuitenkin siinä minkä vihon viimeisenä olisin halunnut myöntää,  seksuaalisuudessa, sillä olinhan niiin itseriittoinen ja vapautunutkin ettei mitään rajaa. 

Juuri näin, tiedän muitakin jotka vaan alkoivat olla rehtejä - hienoa tämä kuulla. Vahva olet!

Tätä keskustelua lukiessa ymmärtää, miksi ”hoito” julkisella puolella on sitä, mitä on. Isolle osalle ihmisistä on täysin epäselvää se, että syömishäiriö on vain OIRE. Oiretta hoitamalla mahdollistetaan sairauden jatkuminen. Syy hoitamalla voidaan sairauskin selättää.

Jos on lusikalla annettu, kauhalla ei voi ottaa. On edesvastuutonta antaa psykiatristen sairaanhoitajien ”hoidettavaksi” ihmisiä, joilla on oikeasti vakava sairaus. Sairaanhoitaja ei ole psyykkisissä sairauksissa riittävä terapeutti. Koulutus ei yksinkertaisesti anna siihen valmiuksia ja jos sairaanhoitaja olisi älykäs, hän ei olisi sairaanhoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

rn kyl ihan ymmärrä mitä potilat kuvittelevat psykiatrisen hoidon voivan tarjota. Ei sielä ketään paranneta.

Voivat ehkä tarjota täyshoidon jos tämä on jotenkin oleellista samalla kun henkilö neuvottelee liskoaivojen kanssa että pääsee eroon harhaisesta käytöksestään.

Pakottaminen tai ny loppuu ei koskaan toimi sen paremmin kuin addiktioiden kohdalla ja varmaan puolet päätyy itsariin ku eivät pysty neuvottelemaan vanhaa arvomaailmaa uusiksi.

Tai edes saisi nukkumis ja kipupilleireitä että voi olla maailmasta veks suurin osa päivästä jos ei vaan halua elää, olla ja nauttia elämästä.

Ne paranevat jotka ovat valmiita muuttumaan. on kuitenkin pajon mt-ongelmaisia ja syömishäiriöisiä, jotka eivät halua. Käyvät hoidossa, mutta eivät suostu kuitenkaan täysin päästämään irti. 

Sairaus tuo ihan liikaa hyötyjä tässä systeemissä juuri anorektikoille. Ihan yliregoitu hyysäyshomma.

Ja jumalaton kuluerä yhteiskunnalle, ettei prinsessat syö, siksi ne pitäisi jättää ruuatta että alkaa ruoka maistua. Ellei niin kaikki kuollaan ellei ruoka kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Tätä keskustelua lukiessa ymmärtää, miksi ”hoito” julkisella puolella on sitä, mitä on. Isolle osalle ihmisistä on täysin epäselvää se, että syömishäiriö on vain OIRE. Oiretta hoitamalla mahdollistetaan sairauden jatkuminen. Syy hoitamalla voidaan sairauskin selättää.

Jos on lusikalla annettu, kauhalla ei voi ottaa. On edesvastuutonta antaa psykiatristen sairaanhoitajien ”hoidettavaksi” ihmisiä, joilla on oikeasti vakava sairaus. Sairaanhoitaja ei ole psyykkisissä sairauksissa riittävä terapeutti. Koulutus ei yksinkertaisesti anna siihen valmiuksia ja jos sairaanhoitaja olisi älykäs, hän ei olisi sairaanhoitaja.

Juu tottakai erikois erikois prinsesalle pitää olla erikois erikois lääkäri. Että osaa määrätä erikois erikois ruokia ja erikois erikois pillereitä. Ja erikois erikois hoitoa ja hyysäystä. Erikois erikois kuluin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäpä jos ihan vaan ryhdistäytyisit ja ottaisit itse vastuun itsestäsi? Se hoito henkilökunta ei voi ottaa vastuuta kaikedta sinun elämässäsi

En löydä aloituksesta sitä kohtaa, missä olisin väittänyt jonkun muun - tässä tapauksessa hoitohenkilökunnan - olevan vastuussa minusta tai elämästäni. :D Apua ja tukea on sairaalla ihmisellä aina oikeus saada, ihan sama mistä sairaudesta puhutaan. Ketään ei pidä jättää yksin. Minäkin pyydän vain ja ainoastaan tukea, jotta pystyn toipumaan sillä en pysty kuin tiettyyn pisteeseen asti tekemään sen itse. Syömishäiriöt ja muut mt-ongelmat ovat vaikeita sairauksia joihin tarvitsee aina lähes poikkeuksetta esim. terapiaa, sillä mieli ei muuten toivu. Ei syömishäiriö parane syömällä, kuten moni täällä näyttää luulevan. Ap

Miksi sinä odotat yhteiskuntaa apuun syöttämään sinua kun voit alkaa ihan itsekin syömään ja lopettaa "sairautesi"?

Mitä sinä oikein luulet, elimistösi on SYÖMÄTTÖMYYDEN TILASSA HENGENVAARASSA EI MUUTEN! Jospa vaan söisit alkuun. Jatka sitten terapiassa vaikka tappiin. Vai mitä tekosyitä vielä keksit?

En jaksa enkä aio enää vääntää kanssasi asiasta, sillä tyhmä on tyhmä, ja tyhmälle ei saa asiaa perille vaikka miten yrittäisi. Olen tässä (sekä moni muu) yrittänyt vääntää ketjun täydeltä kyseistä sairautta rautalangasta mutta kun et sitä ymmärrä, niin et ymmärrä.

Toivon todella, että sulla ei ole lapsia ihan siltä varalta, että syömishäiriöt ovat jatkuvasti yleistyviä sairauksia nuorten, jopa lasten keskuudessa ja jos vanhemman asenne on tuo, ollaan huonossa jamassa. Ap

Tietysti valehtelijasta terve on tyhmä kun voi muka pyöritellä, mutta et voi. Et kuole hoidonpuutteeseen vaan siihen ettet viitsi syödä. Haluat prinsessahuomiota ja pyöritellä ympäristöäsi.

Syö et kuole.

Ihan oikeasti, mikä Sinun ongelmasi on? Miksi olet noin raivona ja miksi se raivo kohdistuu juuri anorektikoihin? Sinä vaikutat tässä ketjussa kaikkein sairaimmalta, ja pelottavalla tavalla.

Läskit ei tarvii mitään hoitoa ilmaiseksi. Ne vaan venkoilee ja hakee huomiota. Mitäs syövät niin paljon, itsestähän se syöminen on kiinni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä keskustelua lukiessa ymmärtää, miksi ”hoito” julkisella puolella on sitä, mitä on. Isolle osalle ihmisistä on täysin epäselvää se, että syömishäiriö on vain OIRE. Oiretta hoitamalla mahdollistetaan sairauden jatkuminen. Syy hoitamalla voidaan sairauskin selättää.

Jos on lusikalla annettu, kauhalla ei voi ottaa. On edesvastuutonta antaa psykiatristen sairaanhoitajien ”hoidettavaksi” ihmisiä, joilla on oikeasti vakava sairaus. Sairaanhoitaja ei ole psyykkisissä sairauksissa riittävä terapeutti. Koulutus ei yksinkertaisesti anna siihen valmiuksia ja jos sairaanhoitaja olisi älykäs, hän ei olisi sairaanhoitaja.

Juu tottakai erikois erikois prinsesalle pitää olla erikois erikois lääkäri. Että osaa määrätä erikois erikois ruokia ja erikois erikois pillereitä. Ja erikois erikois hoitoa ja hyysäystä. Erikois erikois kuluin.

Sinä et ainakaan taida olla ihan terve.

Vierailija kirjoitti:

Läskit ei tarvii mitään hoitoa ilmaiseksi. Ne vaan venkoilee ja hakee huomiota. Mitäs syövät niin paljon, itsestähän se syöminen on kiinni

Tästä samaa mieltä! Lihavia ihmisiä pitää myös rokottaa rajummalla verotuksella. Miksi ihmisen on niin vaikeaa vain olla mättämättä ruokaa turpaansa?

Tosiasissa ajattelen, että myös lihavuus on sairautta. Uskon, että tässäkin ketjussa moni negatiivisesti syömishäiriöisistä puhuvista kamppailee itsekin painonsa kanssa. Defenssit onneksi suojelevat näitä ihmisiä omilta ajatuksiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju surullisesti todistaa sen, miten edelleen näin vuonna 2019 ihmisillä on todella heikko ymmärrys psyykkisiä sairauksia kohtaan. Näitä sairauksia edelleen vähätellään, sairastunutta haukutaan ja syytetään.

Sitä toivoisi, että näistä puhuttaisiin enemmän jo ihan ala-asteella biologian ja terveystiedon tunneilla niin, että ymmärrys kasvaisi jo hyvin nuorilla ihmisillä. Kouluihin voitaisiin ottaa käymään ihmisiä jotka ovat sairastaneet näitä sairauksia ihan itse omin sanoin kertomaan asiasta. Ylipäätään nämä asiat eivät enää saisi olla tabuja, niiden pitäisi olla yhtä vakavasti otettavia sairauksia kuin mikä tahansa muukin sairaus. Toivottavasti tämä vielä joskus muuttuu, niin että jos vaikka itse saan lapsia ja joskus jopa lapsenlapsia, on heidän keskuudessaan ymmärrys jo laajempaa ja parempaa. Kukaan sairas ihminen ei ansaitse tulla haukutuksi ja syytetyksi omasta kurjasta kohtalostaan, ei edes mt-ongelmaiset. 

En minä ainakaan vähättele niitä. Päinvastoin, olen itse alalla, enkä olisi jos en kokisi omakseni. Mielenterveydelliset ongelmat ovat sillä lailla erilaisia kuin jalankatkeamiset, ja muut somaattisen puolen sairaudet, että potilas ei yleensä itse ymmärrä mikä häntä vaivaa, ei, vaikka se hänelle usean ammattilaisen toimesta selvitettäisiin. Oireita on laidasta laitatan, ja ahdistus ja paha olo, eikä mitään ymmärrystä miksi, ei, vaikka asiaa olisi hoidettu jo vuosia. Moni ei suostu hyväksymään omaa persoonallisuushäiriötään, vaan pitää sitä normaalina asiana, johon muiden tulisi vain suopua.  Mm. anorektiokilla on hyvin usein kylkiäisenä esim. vaativa persoonallisuus. Se usko omaan tietämykseen on niin luja, ja tämä johtuu  monesti siitä omasta sairaudesta. Ollaan ns. sairaudentunnottomia juuri sitä sairautta kohtaan joka oikeasti on, ja käännetään omassa mielessä se asia joksikin muuksi. Emme me pysty hoitamaan henkilöä joka on vaikkapa huomionhakuinen persoona, kun hän väittää kiven kovaan että eipäs ole, ja vaatii hoitoa masentuneisuuteen, ja mielellään rauhoittavia. Henkilökunta ei "tiedä mitään" eikä "edes yritä auttaa". Tehtaillaan valituksia, ei sitouduta hoitoon, ja sitten valitetaan kun ei hoideta. Se on ihan loputon suo. Meillä tupa on täynnä porukkaa joiden mielestä he itse haluaisivat diagnosoida itsensä, ja päättää hoidostaan, ja hoito on yleensä aina rauhoittavat lääkkeet. Todellisuudessa kukaan ei parane mistään rauhoittavilla. Hoitona halutaan myös vatvomista. Että olisi joku jolle saisi vatvoa vuodesta toiseen omaa pahaa oloaan, vaikka pahan olon vatvominenkaan ei ole koskaan parantanut ketään. Jos ottaa sen suunnan näin ammattilaisena, että nyt keskitytään hetki muuhun kuin vatvomiseen, niin potilas syyttää huonosta hoidosta ja hoitamattajättämisestä. Missään muualla sairaudenhoidossa ei potilaat päätä itse mikä sairaus heillä on, eivätkä myöskään päätä hoidosta. Meillä jää näissä tapauksissa ainoastaan se vaihtoehto, että tarjoamme tietyn hoidon, ja mikäli potilas ei sitä halua, niin sitten on ilman. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!

TAJUATKO?

HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.

Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui. 

Toteat, että kukaan ei parane,  että mistä tämä tietämys on tullut, omasta kokemuksestako, sehän kannattaa tietysti yleistää kaikkia muitakin koskevaksi, eikö, koska muutoin voi tulla pipi olotila. 

Olen sairastanut itse lähemmäs 10 vuotta, tunnen useita kaltaisiani, olen lukenut asiasta ja ottanut selvää, opiskellut aihetta ennen sairastumistani sekä sen lisäksi kuullut tämän "kukaan syömishäiriöinen ei parane pelkästään ruualla" useilta, useilta terapeuteilta sekä lääkäreiltä, joten enköhän tiedä mistä puhun. Asian voit todeta faktaksi vaikkapa googlettamalla, jos et muuten usko. 

No jos olet lukenut ja ottanut selvää, niin tiedät varmaan sitten mikä auttaa ;) Kokeileppa sitä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen avohoidon piirissä syömishäiriön vuoksi ja alan lopullisesti...'''

"Tuntuu etta oikeaan ongelmaan ei perehdytä tarpeeksi"

Mikä se on tämä oikea ongelmasi johon ei perehdytä?

Miten siihen mielestäsi pitäisi perehtyä?

"Myöhemmin hoidon tarve on määritelty puhtaasti BMI:n mukaan vaikka sairaus on nimenomaan psyykkinen"

Anoreksia on varmaankin tätä sairaus. Haluaisit siis hoitoa mielenongelmaasi, mutta olla hyvässä, ei anorektisessä kuosissa. Eli tämä laihduttaminen on ilmeisesti ollut se millä olet huomiota hakenut pahaan oloosi, eikä itse sairaus. Ja kyllä, on olemassa mt-ongelmia, joissa potilas kehittää itsellensä esim. anoreksian, vaikka hän ei olisikaan anoreksiaa sairastava henkilö. Potilas voi oireilla, eli hommata itsensä sairaralloisen laihaksi, vaikka kyse ei olisikaan syömishäiriöstä, sillä näin radikaalilla toimella saa yleensä huomion itseen, ja tilaansa hoitavilta tahoilta. Ongelma on kuitenkin näissä aina se, että että potilasta hoidetaan syömishäiriöisenä, jolloin potilas ei hyödy hoidosta. Kannattaa siis miettiä onko diagnoosisi varmasti oikea, tai riittävä.

Suosittelen miettimään mitä se on se apu jota mielestäsi ansaitset ja tarvitset.

Jos veikkaan oikein, niin olet nuorena ollut nuorten psyk osastolla sairautsei vuoksi, ja siitä sitten siirtynyt aikuisten avopuolelle. Hommahan on ihan erilaista kun on kyse aikuisista. Enää ei pidetä joka käänteessä kädestä kiinni. 

Moni myös sairastuu psyk.hoidossa siten, että hän alkaa pitämään henkilökuntaa itseään pinnalla pitävänä voimana, liian läheisinä, ja ajattelee heidän olevan maailmassa vain yhtä potilasta varten. Kirjoituksestasi saa kuvan että haluaisit terveydenhuollosta itsellesi ns. kodin, ja henkilöitä sieltä perheeksesi, koska tunnut olevan jopa ihan kateellinen niille muille potilaille, jotka ovat nyt huonommassa kunnossa kuin sinä, eli heitä pitää auttaa ensin, ja sinä koet tämän loukkaavana. 

Voit joko miettiä mitä haluat itse hoidolta, ja ihin sitä hoito tarvitset, teetättää itsellesi niin pahat oireet että pääset suljetulle, tai alkaa miettimään ihan itse näitä asioita, koska ei sinua voi kukaan muu parantaa kuin sinä itse. Pyykkiset ongelmat ovat vähän sen luontoisia tauteja.

Niin, tuota nimenomaan kutsutaan anoreksiaksi. Ei kukaan ihminen huvikseen laihduta itseään sairaalakuntoon, siinä on kyse sairaudesta, tarkemmin syömishäiriöstä. 

Ei. Anorexia on päävika joka ilmenee laihduttamisena. Se on mielisairauksista myös kaikkein tappavin. Se että laihdutaa siitä syystä että saa huomiota itselleen, ja omaan pahaan oloonsa, ei ole anoreksiaa, vaan taustalla voi olla jotain ihan muuta, joka peitetään laihduttamiseen, kun sillä saa esim. osastopaikan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

rn kyl ihan ymmärrä mitä potilat kuvittelevat psykiatrisen hoidon voivan tarjota. Ei sielä ketään paranneta.

Voivat ehkä tarjota täyshoidon jos tämä on jotenkin oleellista samalla kun henkilö neuvottelee liskoaivojen kanssa että pääsee eroon harhaisesta käytöksestään.

Pakottaminen tai ny loppuu ei koskaan toimi sen paremmin kuin addiktioiden kohdalla ja varmaan puolet päätyy itsariin ku eivät pysty neuvottelemaan vanhaa arvomaailmaa uusiksi.

Tai edes saisi nukkumis ja kipupilleireitä että voi olla maailmasta veks suurin osa päivästä jos ei vaan halua elää, olla ja nauttia elämästä.

Ne paranevat jotka ovat valmiita muuttumaan. on kuitenkin pajon mt-ongelmaisia ja syömishäiriöisiä, jotka eivät halua. Käyvät hoidossa, mutta eivät suostu kuitenkaan täysin päästämään irti. 

He eivät ehkä ole vielä valmiita siihen psyykkiseen muutokseen, jota parantumisen aloittaminen vaatii. Se vaatii kypsymistä sekin ja että tulee tilalle sellaista hyvää että voi päästää sairaudesta pikku hiljaa irti ja oppii elämään terveemmin.

Nimenomaan. Itselläni on todella vaikeaa päästää syömishäiriöstä irti, sillä muu vieras ja uusi pelottaa. Tästä on vuosien aikana tullut niin iso osa identiteettiäni, tapa kontrolloida pahaa oloa etten enää tiedä mitä olen tai tekisin ilmankaan. Haluan kyllä elää ilman syömishäiriötä, mutta se on oikeasti vaikeaa kohdata se muutos, sillä se pelottaa. Kuten sanoit, nuo muutokset pitää tulla pikku hiljaa, ketään ei voi pakottaa toipumaan hetkessä tai valita joko toipuminen tai sairaus tai sitten olet ulkona etkä saa apua. 

Hyvin ja avoimen rohkeasti analysoit asiaa, olet hyvällä polulla. Tsemppiä paljon!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!

TAJUATKO?

HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.

Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui. 

No mitä nämä sinun todelliset ongelmat ovat? Kyllähän sinä ne itse tiedät, hae apua niihin ongelmiisi, eläkä anoreksiaan.

Totta kai sitä apua pitää saada myös siihen anoreksiaan, sillä se on vakava sairaus ja sen oireilu pitää pystyä minimoimaan. En itsekään ole varma mitä kaikkea syitä sairastumisen taustalla on, senhän takia sitä apua haenkin että asiasta paremmin tietävät auttavat minua ymmärtämään. Hoidon pitäisi tukea sekä toipumista syömishäiriöstä että perehtymistä niihin ongelmiin jotka siellä taustalla ovat ja aiheuttavat syömishäiriö-oireilun. 

Ei sitä kukaan ammattilainenkaan osaa arvata mitä ongelmia juuri sinulla on, joista anoreksiasi johtuu. Sinun pitää itse ne tietää.

Vierailija kirjoitti:

Syömisongelmat voi johtua mun vähäisen tiedon mukaan monesta asiasta, täydellisyyden tavoittelusta, liian kovista paineista vaikka nuorena, kiusaamisesta, rakkaudettomuudesta ja näkymättömyydestä lapsena, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, kontrollin tavoittelusta, riittämättömyyden tunteesta, itseruoskinnasta jne. Syitä on monia ja ne kumpuaa usein lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Ihminen on kuitenkin uskomattoman myöntyväinen toipumiseen, kunhan saa tarpeeksi hoitoa eli tulee kuulluksi, kohdatuksi näkyväksi ja rakastetuksi. Eli saa myötätuntoa ja lohdusta. Sitä pitää itse haluta, kun sen tekee. kaikki on mahdollista.

JUURI NÄIN. Siitä vain valkkaamaan ne mitkä itseen sopii, ja sitten terapiaan, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.