Hermo menee tähän hoitoon psykiatrisella puolella!!

Vierailija kirjoitti:

Olen avohoidon piirissä syömishäiriön vuoksi ja alan lopullisesti...'''

"Tuntuu etta oikeaan ongelmaan ei perehdytä tarpeeksi"

Mikä se on tämä oikea ongelmasi johon ei perehdytä?

Miten siihen mielestäsi pitäisi perehtyä?

"Myöhemmin hoidon tarve on määritelty puhtaasti BMI:n mukaan vaikka sairaus on nimenomaan psyykkinen"

Anoreksia on varmaankin tätä sairaus. Haluaisit siis hoitoa mielenongelmaasi, mutta olla hyvässä, ei anorektisessä kuosissa. Eli tämä laihduttaminen on ilmeisesti ollut se millä olet huomiota hakenut pahaan oloosi, eikä itse sairaus. Ja kyllä, on olemassa mt-ongelmia, joissa potilas kehittää itsellensä esim. anoreksian, vaikka hän ei olisikaan anoreksiaa sairastava henkilö. Potilas voi oireilla, eli hommata itsensä sairaralloisen laihaksi, vaikka kyse ei olisikaan syömishäiriöstä, sillä näin radikaalilla toimella saa yleensä huomion itseen, ja tilaansa hoitavilta tahoilta. Ongelma on kuitenkin näissä aina se, että että potilasta hoidetaan syömishäiriöisenä, jolloin potilas ei hyödy hoidosta. Kannattaa siis miettiä onko diagnoosisi varmasti oikea, tai riittävä.

Suosittelen miettimään mitä se on se apu jota mielestäsi ansaitset ja tarvitset.

Jos veikkaan oikein, niin olet nuorena ollut nuorten psyk osastolla sairautsei vuoksi, ja siitä sitten siirtynyt aikuisten avopuolelle. Hommahan on ihan erilaista kun on kyse aikuisista. Enää ei pidetä joka käänteessä kädestä kiinni. 

Moni myös sairastuu psyk.hoidossa siten, että hän alkaa pitämään henkilökuntaa itseään pinnalla pitävänä voimana, liian läheisinä, ja ajattelee heidän olevan maailmassa vain yhtä potilasta varten. Kirjoituksestasi saa kuvan että haluaisit terveydenhuollosta itsellesi ns. kodin, ja henkilöitä sieltä perheeksesi, koska tunnut olevan jopa ihan kateellinen niille muille potilaille, jotka ovat nyt huonommassa kunnossa kuin sinä, eli heitä pitää auttaa ensin, ja sinä koet tämän loukkaavana. 

Voit joko miettiä mitä haluat itse hoidolta, ja ihin sitä hoito tarvitset, teetättää itsellesi niin pahat oireet että pääset suljetulle, tai alkaa miettimään ihan itse näitä asioita, koska ei sinua voi kukaan muu parantaa kuin sinä itse. Pyykkiset ongelmat ovat vähän sen luontoisia tauteja.

Minkä ihmeen takia haluaisin riskeerata elämäni ja aivan tahallani ajaa itseni tuollaiseen kuntoon? Etenkin kun olen syömishäiriön takia joutunut viettämään nuoruudestani monta vuotta osastoilla aivan hirveässä kunnossa. Olen onneksi sen vaiheen yli jossa sairaus pitää minua niin kovasti kontrollissaan etten edes itse tajunnut tilani vakavuutta ja teen kaikkeni etten joudu siihen tilaan uudelleen. Mitä hoidolta tarvitsen ja toivon, on säännöllisyys, se että minut otetaan vakavasti eikä heitellä paikasta toiseen kuin mitäkin tavaraa. Toivon, että kun olemme sopineet käyntejä, niistä pidetään hoitohenkilökunnan puolelta myös kiinni. Ja että kun lääkkeeni loppuu, se resepti todella uusitaan silloin kun luvataan. Ja että minua tai pahaa oloani ei määritellä minkään painoindeksitaulukon mukaan, vaan minua kuullaan ja ongelmiini perehdytään.

En oletakaan, että joku voi parantaa minut, mutta pakko sanoa että pari viimeistä lausettasi ontuvat vähän. Kukaan ei voi parantaa minua, mutta näistä sairauksista ei myöskään parannuta pelkästään sillä, että niin päätetään. En minä voi yksin itse itseäni parantaa, koska en ole ammattilainen enkä edes ymmärrä itse minkä takia sairastuin näin vakavasti ja mistä kaikki se paha olo tulee. Tiesitkö, että psyykkisiin sairauksiin myös kuuluu monesti niiden totaalinen kieltäminen jolloin on väärin vaatia, että ihminen parantaisi niistä itse itsensä kun ei välttämättä edes ymmärrä tilanteensa vakavuutta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!

TAJUATKO?

HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.

Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui. 

Toteat, että kukaan ei parane,  että mistä tämä tietämys on tullut, omasta kokemuksestako, sehän kannattaa tietysti yleistää kaikkia muitakin koskevaksi, eikö, koska muutoin voi tulla pipi olotila. 

Olen sairastanut itse lähemmäs 10 vuotta, tunnen useita kaltaisiani, olen lukenut asiasta ja ottanut selvää, opiskellut aihetta ennen sairastumistani sekä sen lisäksi kuullut tämän "kukaan syömishäiriöinen ei parane pelkästään ruualla" useilta, useilta terapeuteilta sekä lääkäreiltä, joten enköhän tiedä mistä puhun. Asian voit todeta faktaksi vaikkapa googlettamalla, jos et muuten usko. 

Kerro millä paranit? Ei kai se salaisuus ole...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä HOITO?! Ei tässä maassa OLE hoitoa. Ellei oo vara maksaa kalliita yksityisiä ja p.i.s.t.e!!

TAJUATKO?

HOITO ON SE RUOKA! Se maksaa sulla yhtä paljon kuin meille muille.

Rakas ihminen, ruoka ei todellakaan ole se hoito millä anoreksiasta paranee. Se, että hoidon ja toipumisen voi aloittaa, vaatii sitä että ihminen saa ravintoa niin että aivot jaksavat keskittyä ja vastaanottaa apua. Kuitenkaan kukaan ei parane syömishäiriöstä vain syömällä. Kokemusta on. Olin vuoden osastolla, missä painoni saatiin syömisellä tasattua lähelle normaalipainoa todella vakavasta alipainosta. Kuitenkaan en saanut terapiaa, kukaan ei perehtynyt todellisiin ongelmiin syömishäiriön ja oireilun takana. Kun pääsin osastolta pois, alkoi paino taas tippua ja oireilu jatkui. 

No mitä nämä sinun todelliset ongelmat ovat? Kyllähän sinä ne itse tiedät, hae apua niihin ongelmiisi, eläkä anoreksiaan.

Totta kai sitä apua pitää saada myös siihen anoreksiaan, sillä se on vakava sairaus ja sen oireilu pitää pystyä minimoimaan. En itsekään ole varma mitä kaikkea syitä sairastumisen taustalla on, senhän takia sitä apua haenkin että asiasta paremmin tietävät auttavat minua ymmärtämään. Hoidon pitäisi tukea sekä toipumista syömishäiriöstä että perehtymistä niihin ongelmiin jotka siellä taustalla ovat ja aiheuttavat syömishäiriö-oireilun. 

Minulla on syömishäiriö, jota hoidetaan ja ymmärretään vielä vähemmän kuin anoreksiaa. B.E.D, binge eating disoster. Eli ahmimista ilman oksentelua. Tätä sairastavaa ei nähdä sairaana, vaan ainoastaan herkuista pitävänä tahdonvoimattomana läskinä jonka ongelma ratkeaa kun ostaa pussin porkkanoita ja lähtee salille. KYSE EI OLE HERKUTTELUSTA, sillä  potilas syö vaikka mausteita  tai kuivaa makaronia ahmimiskohtauksen tullessa. Eikä voi lopettaa , kunnes makaa kippurassa vatsa kipeänä.

Kuten anoreksia, tämäkin vie pidemmän päälle hengen lihavuuden liittyvien  sairauksien myötä.  Moni  potilas myös masentuu, mutta masennuslääkkeet eivät poista ongelmaa.

Olen 42-vuotias, 169 cm pitkä ja painan noin 120 kg. Olen vuosia yrittänyt hakea apua, enää en jaksa.

Syömisongelmat voi johtua mun vähäisen tiedon mukaan monesta asiasta, täydellisyyden tavoittelusta, liian kovista paineista vaikka nuorena, kiusaamisesta, rakkaudettomuudesta ja näkymättömyydestä lapsena, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, kontrollin tavoittelusta, riittämättömyyden tunteesta, itseruoskinnasta jne. Syitä on monia ja ne kumpuaa usein lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Ihminen on kuitenkin uskomattoman myöntyväinen toipumiseen, kunhan saa tarpeeksi hoitoa eli tulee kuulluksi, kohdatuksi näkyväksi ja rakastetuksi. Eli saa myötätuntoa ja lohdusta. Sitä pitää itse haluta, kun sen tekee. kaikki on mahdollista.

Tämä ketju surullisesti todistaa sen, miten edelleen näin vuonna 2019 ihmisillä on todella heikko ymmärrys psyykkisiä sairauksia kohtaan. Näitä sairauksia edelleen vähätellään, sairastunutta haukutaan ja syytetään.

Sitä toivoisi, että näistä puhuttaisiin enemmän jo ihan ala-asteella biologian ja terveystiedon tunneilla niin, että ymmärrys kasvaisi jo hyvin nuorilla ihmisillä. Kouluihin voitaisiin ottaa käymään ihmisiä jotka ovat sairastaneet näitä sairauksia ihan itse omin sanoin kertomaan asiasta. Ylipäätään nämä asiat eivät enää saisi olla tabuja, niiden pitäisi olla yhtä vakavasti otettavia sairauksia kuin mikä tahansa muukin sairaus. Toivottavasti tämä vielä joskus muuttuu, niin että jos vaikka itse saan lapsia ja joskus jopa lapsenlapsia, on heidän keskuudessaan ymmärrys jo laajempaa ja parempaa. Kukaan sairas ihminen ei ansaitse tulla haukutuksi ja syytetyksi omasta kurjasta kohtalostaan, ei edes mt-ongelmaiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen avohoidon piirissä syömishäiriön vuoksi ja alan lopullisesti...'''

"Tuntuu etta oikeaan ongelmaan ei perehdytä tarpeeksi"

Mikä se on tämä oikea ongelmasi johon ei perehdytä?

Miten siihen mielestäsi pitäisi perehtyä?

"Myöhemmin hoidon tarve on määritelty puhtaasti BMI:n mukaan vaikka sairaus on nimenomaan psyykkinen"

Anoreksia on varmaankin tätä sairaus. Haluaisit siis hoitoa mielenongelmaasi, mutta olla hyvässä, ei anorektisessä kuosissa. Eli tämä laihduttaminen on ilmeisesti ollut se millä olet huomiota hakenut pahaan oloosi, eikä itse sairaus. Ja kyllä, on olemassa mt-ongelmia, joissa potilas kehittää itsellensä esim. anoreksian, vaikka hän ei olisikaan anoreksiaa sairastava henkilö. Potilas voi oireilla, eli hommata itsensä sairaralloisen laihaksi, vaikka kyse ei olisikaan syömishäiriöstä, sillä näin radikaalilla toimella saa yleensä huomion itseen, ja tilaansa hoitavilta tahoilta. Ongelma on kuitenkin näissä aina se, että että potilasta hoidetaan syömishäiriöisenä, jolloin potilas ei hyödy hoidosta. Kannattaa siis miettiä onko diagnoosisi varmasti oikea, tai riittävä.

Suosittelen miettimään mitä se on se apu jota mielestäsi ansaitset ja tarvitset.

Jos veikkaan oikein, niin olet nuorena ollut nuorten psyk osastolla sairautsei vuoksi, ja siitä sitten siirtynyt aikuisten avopuolelle. Hommahan on ihan erilaista kun on kyse aikuisista. Enää ei pidetä joka käänteessä kädestä kiinni. 

Moni myös sairastuu psyk.hoidossa siten, että hän alkaa pitämään henkilökuntaa itseään pinnalla pitävänä voimana, liian läheisinä, ja ajattelee heidän olevan maailmassa vain yhtä potilasta varten. Kirjoituksestasi saa kuvan että haluaisit terveydenhuollosta itsellesi ns. kodin, ja henkilöitä sieltä perheeksesi, koska tunnut olevan jopa ihan kateellinen niille muille potilaille, jotka ovat nyt huonommassa kunnossa kuin sinä, eli heitä pitää auttaa ensin, ja sinä koet tämän loukkaavana. 

Voit joko miettiä mitä haluat itse hoidolta, ja ihin sitä hoito tarvitset, teetättää itsellesi niin pahat oireet että pääset suljetulle, tai alkaa miettimään ihan itse näitä asioita, koska ei sinua voi kukaan muu parantaa kuin sinä itse. Pyykkiset ongelmat ovat vähän sen luontoisia tauteja.

Minkä ihmeen takia haluaisin riskeerata elämäni ja aivan tahallani ajaa itseni tuollaiseen kuntoon? Etenkin kun olen syömishäiriön takia joutunut viettämään nuoruudestani monta vuotta osastoilla aivan hirveässä kunnossa. Olen onneksi sen vaiheen yli jossa sairaus pitää minua niin kovasti kontrollissaan etten edes itse tajunnut tilani vakavuutta ja teen kaikkeni etten joudu siihen tilaan uudelleen. Mitä hoidolta tarvitsen ja toivon, on säännöllisyys, se että minut otetaan vakavasti eikä heitellä paikasta toiseen kuin mitäkin tavaraa. Toivon, että kun olemme sopineet käyntejä, niistä pidetään hoitohenkilökunnan puolelta myös kiinni. Ja että kun lääkkeeni loppuu, se resepti todella uusitaan silloin kun luvataan. Ja että minua tai pahaa oloani ei määritellä minkään painoindeksitaulukon mukaan, vaan minua kuullaan ja ongelmiini perehdytään.

En oletakaan, että joku voi parantaa minut, mutta pakko sanoa että pari viimeistä lausettasi ontuvat vähän. Kukaan ei voi parantaa minua, mutta näistä sairauksista ei myöskään parannuta pelkästään sillä, että niin päätetään. En minä voi yksin itse itseäni parantaa, koska en ole ammattilainen enkä edes ymmärrä itse minkä takia sairastuin näin vakavasti ja mistä kaikki se paha olo tulee. Tiesitkö, että psyykkisiin sairauksiin myös kuuluu monesti niiden totaalinen kieltäminen jolloin on väärin vaatia, että ihminen parantaisi niistä itse itsensä kun ei välttämättä edes ymmärrä tilanteensa vakavuutta. Ap

Siinä olet ihan oikeassa että henkilökunnan pitää pitää kiinni sovitusta. Tuosta voit valittaa potilasasiamiehelle, ja jos suinkin viitsit, niin tee se myös. Ai miksi haluaisit ajaa itsesi siihen kuntoon? No koska olet mielisairas. Siinä syy. Nuoriso-osastot ovat täynnä kameleonttisairastajia, jotka kopioivat epämääräiseen pahaan oloonsa oireita muilta. Olen katsonut tätä alamäkeä jo 15 vuotta, joten tiedän mistä puhun. Hoito on aivan vääränlaista, kun paijataan ja pidetään kädestä. ALkulähteille pääsee vain potilas itse, ja moni sairastaa hoitoansa. Jossain vaiheessa nyt vain täytyy alkaa tapahtumaan jotain voinnissasi, ja epäilen että kukaan pystyy sitä vointiasi parantamaan kuin sinä itse. Näin se vain on. 

Vierailija kirjoitti:

Halutaan roikkua lapsuudessa eikä ottaa itsestä vastuuta > venkoile ruuan kanssa, venkoile viinan kanssa....> saat koko porukan kärsimään siitä kun haluat olla huomion keskipisteenä se lapsi> HALOO?

Tavallaan voi tuostakin olla kysymys jossain määrin. Mutta tiedätkö, ihmisen täytyy saada olla ensin lapsi jotta voi kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju surullisesti todistaa sen, miten edelleen näin vuonna 2019 ihmisillä on todella heikko ymmärrys psyykkisiä sairauksia kohtaan. Näitä sairauksia edelleen vähätellään, sairastunutta haukutaan ja syytetään.

Sitä toivoisi, että näistä puhuttaisiin enemmän jo ihan ala-asteella biologian ja terveystiedon tunneilla niin, että ymmärrys kasvaisi jo hyvin nuorilla ihmisillä. Kouluihin voitaisiin ottaa käymään ihmisiä jotka ovat sairastaneet näitä sairauksia ihan itse omin sanoin kertomaan asiasta. Ylipäätään nämä asiat eivät enää saisi olla tabuja, niiden pitäisi olla yhtä vakavasti otettavia sairauksia kuin mikä tahansa muukin sairaus. Toivottavasti tämä vielä joskus muuttuu, niin että jos vaikka itse saan lapsia ja joskus jopa lapsenlapsia, on heidän keskuudessaan ymmärrys jo laajempaa ja parempaa. Kukaan sairas ihminen ei ansaitse tulla haukutuksi ja syytetyksi omasta kurjasta kohtalostaan, ei edes mt-ongelmaiset. 

Fiksua ja lempää puhetta, kiitos.

Te ns anorektikot (valehtelijat) pelaatte ruualla koska teillä on sitä ruokaa millä pelata. Jos ei olisi niin anoreksiat loppuisivat siihen paikkaan. Teidät pitäisi viedäkin minusta Afrikan leirille viikoksi muitten sekään jotka ei saa ruokaa. Tulisitte hyvin terveinä takaisin väitän.

Mulla on myös syömishäiriö,mutta menee paremmin nyt. Itsellä auttoi se kun hiukset lähtivät päästä ja iho muuttui oudoksi, mm. Pigmentti lähti paikoittain pois. Nyt olen alkanut syömään sen verran että saan ravinteita mutta haluaisin silti pysyä hoikkana.

Mä sain hoitoa,mutta se lopetettiin kesken kun en suostunut kaikkiin ehdotuksiin. Olisi esimerkiksi pitänyt juoda kalliita ravintojuomia joiden hinnaksi olisi tullut jopa 30 euroa viikossa. Köyhänä opiskelijana ei olis siis ollut varaa enää mihinkään muuhun kun noihin. Tosi rasittava systeemi. Eivät ottaneet hoidossa rahatilannetta sun muuta huomioon,eivätkä myöskään ibs ja keliakiaa... tekivät ruokasuunnitelmia, joissa oli jopa aineita jolle olin hyvin allerginen. Sitten kun kieltäydyin niin kurat niskaan vaan.

Tuttu tunne. 11 vuotta kontakti psykiatrisella ja lopputulos: ei diagnoosia, ei hoitoa, ei mitään. Hyvin tuhlattu yhteiskunnan rahat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Halutaan roikkua lapsuudessa eikä ottaa itsestä vastuuta > venkoile ruuan kanssa, venkoile viinan kanssa....> saat koko porukan kärsimään siitä kun haluat olla huomion keskipisteenä se lapsi> HALOO?

Tavallaan voi tuostakin olla kysymys jossain määrin. Mutta tiedätkö, ihmisen täytyy saada olla ensin lapsi jotta voi kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi. 

Ei lapsi puhu noin, tiedät sen itsekin, eikä opiskele kirjoista anoreksiaa. Siellä on sun kropassa kovapintainen aikuinen joka pyörittelee... ja kiristää omalla kropallaan muita. Ellet kiristäisi söisit varmaan. Peli tuo on.

Voimia kaikille mielen ongelmien kanssa kamppaileville. Kyllä meistä on vielä vaikka mihin, mutta ei tarvitse mihinkään ylisuorituksiin kyllä yltää silti. Riität ja olet hyvä just noin. Tsemppiä!!!

Mulla ei oo syömishäiriötä, mutta saman kaltaisia kokemuksia täälläkin että apua ei saa. 13-vuotiaana koulukiusattuna, itsetuhoisena ja paniikkikohtauksista kärsivänä en saanut yliopistosairaalan psykiatrian polilla apua. Mua tutkittiin vuosi päiväpolilla, mutta mitään psyykkistä vikaa ei löydetty. Sen sijaan sanottiin, että mulla on aspergerin piirteitä ja hankala murkkuikä. Olin niin epätoivoinen että itkin noilla vastaanotoilla että en saa happea, en voi mennä ihmisten ilmoille ja haluan t-ppaa itseni. Psykologi syyllisti minua kiusaamisesta, käski minua muuttamaan mm. pukeutumistani käski ottaa "huumorin" rennommin.

Jotenkuten kävin peruskoulun loppuun hyvin arvosanoin vaikka poissaoloja tuli. Itsetuhoiset ajatukset loppuivat kasilla, kun luokanvaihdon myötä sain uusia kavereita, mutta paniikkihäiriö pysyi. Lukion ykkösellä paniikkihäiriö paheni ja kohtaukset saattoivat kestää tuntikausia. Aloin taas lintsata koulusta ja tunneilla mun piti usein juosta vessaan haukkomaan happea. Menin kouluterkkarille ja -psykologille juttelemaan. Sama syyllistäminen jatkui ja mua käskettiin hoitamaan paniikkia "ottamalla härkää sarvista" eli menemällä kouluun, kauppaan ja ulos. Eihän siitä mitään tullut ja vaadin mun vastahakoisia vanhempia viemään mut yksityiselle lääkärille, jotta saan lääkkeet. Nyt olen syönyt niitä 8 vuotta ja niiden avulla jaksan ja olen suht hyvillä mielin. Paniikkikohtauksia mulla ei ole ollut noiden aloittamisen jälkeen ja monta vuotta elin hyvin onnellista elämää, kunnes...

Tämän vuoden alusta mut irtisanottiin työstäni ja ajauduin masennuksen ja itseinhon syövereihin. Sain kuitenkin uuden työn melko pian, mutta masennus vaan jatkui. Ymmärsin että irtisanominen ja paine uudessa työssä toivat vanhat kiusaamistraumat pintaan. Kävin viime viikollla ekaa kertaa terapeutilla 15 vuoteen toivoen, että yksityisellä puolella aikuista asiakasta arvostettaisiin. No, hän hysyi multa: "Mikä oli se syy miksi sua kiusattiin? Oliko sussa jotain outoa ja provosoitko tahallaan?" Istunnon lopuksi ehdotti Kelan terapian hakemista. En taida hakea.

En enää luota yhteenkään psykiatriin, psykologiin ja terapeuttiin. Olen tyytyväinen elämääni vaikka syön lääkkeitä. Pääasia etten kohtaa enää tuon alan ihmisiä. Mies, perhe ja työ pitää mut järjissään. Aion aloittaa uuden harrastuksenkin, lopettaa sokerin syönnin ja alkoholin. Jälkikäteen ajateltuna mun julkisen puolen hoidon laiminlyönnistä olisi pitänyt valittaa Valviraan. 

Jos anoreksia puhkeaa kun on liika vähän rakkautta tai mitään niin miksi Afrikassa se on tuntematon ilmiö? Kyllä nämä prinsessa Victoriat ovat oman kakkunsa hyvinvoinnista saaneet väitän...ja ihan rakkauttakin jonkunverran, kyse on vastuun ottamisesta joka oli hänellä vielä ymmärrettävää että pelotti mutta että meidän isin pikku herranmurmelit ei halua kasvaa aikuiseksi. Ja käyttää siihen kaiken älykkyytensäkin vielä niin ei ei ei ei mene läpi sorit.

Vierailija kirjoitti:

Voimia kaikille mielen ongelmien kanssa kamppaileville. Kyllä meistä on vielä vaikka mihin, mutta ei tarvitse mihinkään ylisuorituksiin kyllä yltää silti. Riität ja olet hyvä just noin. Tsemppiä!!!

Ei se nyt vaan ihan riitä jos on itse omaa kuolemaansa tekemässä siksi ettei syö.

Vierailija kirjoitti:

Kävin viime viikollla ekaa kertaa terapeutilla 15 vuoteen

Siis 5 vuoteen. Lääkkeiden aloittamisen jälkeen kävin terapeutilla muutamat kerrat harvakseltaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten ymmärtämättömiä ja sairaita kommentteja täällä. En ehdi kirjoittamaan pitkästi, mutta minulla on samoja kokemuksia hoidosta kuin sinulla ap. On järkyttävää, miten tässä maassa ei vakavasti sairas saa kunnollista hoitoa kun sitä tarvitsee ja pyytää. Voimia sinulle ap. Tee valitus, jaksa taistella. Olet todellakin hoidon ja paranemisen arvoinen.

Mistä sinä tiedät minkä "arvoinen" hän on? Entinen koulukiusaaja tai tuleva tappaja? 

Ja missä maassa sitä maksutta saa näihin huomionhakuisiin pään ongelmiin parempaa apua kuin pohjoismaissa. Mainitse edes yksi.

Valitukset vatt uun. Menee vain yhteiskunnan rahoja moiseen pelleilyyn. Hauta vie ja tässä tapauksessa tuskin suurikaan menetys ihmiskunnalle. 

Sairastunut ei saa terapiaa, vaan ainoastaan syyllistämistä  ja vähättelyä vaikka esim. anorektikko kaipaa terapiaa, jonka pohjalta hoitoa lähdetään työstämään !  Ja sitten ihmetellään, kun  se masentunut "reippaalla kävelylenkillä" loikkaa sillalta  tai  anorektikko tuupertuu elimistön pettäessä ,kun ei syönytkään niitä lihapullia .