Lue keskustelun säännöt.
Voisitko käyttää sijaissynnyttäjää, jos et voisi saada lapsia itse?
Suomessa sijaissynnytys on tällä hetkellä laitonta, mutta ulkomaisten sijaissynnytysagentuurien käyttö on täysin mahdollista.
Minä voisin käyttää sijaissynnyttäjää, jos tilanne sitä vaatisi.
Kommentit (345)
En todellakaan.
Minusta tollaset keinolisääntymistavat on ihmisen ahneuden ja röyhkeyden huippu. Jos ei lasta saa niin sitten ei saa, minkäs teet. Kaikkea ei aina saa mitä haluaa.
En jaksa edes mainita adoptiota, mutta rikkailla lapsettomilla on siihen mahdollisuus.
Tuskinpa noi frankensteinimäiset lisääntymistavatkaan ilmaisia on, joten en ymmärrä miksi ei ole vara adoptoida, jos on vara hommata vieras kohtu synnyttämään, tai ostaa vieraiden ihmisten liemiä, sotkettaa ne yhteen ja ruiskuttaa kolmannen osapuolen kohtuun.. pimeetä touhua, eihä'n sekään lapsi ole biologisesti oma, jos noin tekee.
En ymmärrä. Kieltoon vaan kaikki keinohedelmöitykset ja lisääntymiset, maailmassa on liikaa luomusti syntyneitäkin.
Isoa bisnestähän se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa en vastusta, mutta pitäisi olla säädelty todella, todella tarkkaan. Ennemmin pitäisi kehittää adoptiota.
Voin vaan kuvitella sen tilanteen, että köyhät yksinhuoltajat synnyttää rikkaille rouville lapsia, jotta näiden ei tarvitse pilata omaa kroppaansa.
Tämä on tietenkin kauhukuva sijaissynnytykseen liittyen. Sijaissynnytys pitäisi sallia vain, jos on todistus siitä, että lapsia ei muilla keinoilla voi saada. Mukavuuden tai kropan säilymisen takia sijaissynnytyksiä ei pidä sallia.
Ap
Miksi jonkun muun pitäisi ylipäätään synnyttää lapsi jollekin, joka ei sellaista saa? Eikö se ole aika itsekäs vaatimus? Tekisitkö itse oikeasti niin?
Miten voidaan varmistua, että sijaissynnyttäjä on henkisesti tarpeeksi tasapainoinen asettaessaan itsensä vaaraan jonkun muun onnellisuuden tähden? Tämä vaatisi kunnollista psykologista tutkimusta/terapiaa, johon menisi kuukausia.
Harmi, kun nämä sijaissynnyttäjien käyttöä vaativat eivät näe sitä, kuinka itsekkäitä ovat. Terapian avulla voi myös päästä eroon pakkomielteistä ja ajatusjumeista, ei ainut vaihtoehto ole sijaissynnytys tai adoptio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijassynnyttäjän käyttö on monisyinen asia.
Mielestäni jos sukulainen (äiti, sisko...), joka on jo omat lapsensa tehnyt eikä halua lisää, haluaa kantaa sukulaisensa lapsen, se on ok ja pitäisi sallia.
Sijaissynnyttäjän 'vuokraaminen' ulkomailta (tai miksei kotimaastakin, ylipäätään niin, ettei lapsen vastaanottajalla ja sijaissynnyttäjällä ole mitään yhteyttä) altistaa ihmiskaupalle. Ilman henkilökohtaista kontaktia et voi tietää, suostuuko ihminen siihen auttamisen halusta vai rahan takia. Tällöin et voi myöskään tietää sijaissynnyttäjän elämäntilannetta (lapset jo tehty?), joka vaikuttaa mielestäni merkittävästi siihen, kuinka suuren riskin synnyttäjä ottaa.
Synnytyksessä voi aina mennä jokin vikaan ja esim kohtu joudutaan poistamaan. Siksi olisi parempi, että sijaissynnyttäjän oma lapsiluku on jo täysi. Rahan takia sijaissynnyttämään taas helposti päätyisivät nuoret, köyhät naiset, joilla sitten niitä lapsia ei vielä välttämättä ole eikä edes varmuutta, haluaako.
Ja kyllä, itselläni kolmen vuoden lapsettomuushoidot takana ja nyt viimein vauva tulossa toukokuun loppupuolella. Itse en tiedä, olisinko lähtenyt käyttämään sijaissynnyttäjää, jos hoidot eivät olisi auttaneet ja se olisi Suomessa laillista. Raskaus on kuitenkin ainutlaatuinen kokemus.
Raskaus on tietenkin riski, mutta niin on moni muukin asia. Autolla ajaminen tai vaikka tehtaassa työskentely. Minut esimerkiksi pahoinpideltiin kerran töissä sairaalassa. Tarkoitan sanoa, että voi joutua vaaratilanteeseen monenlaisessa tilanteessa josta maksetaan palkkaa. Pääasiassa raskaudet sujuvat hyvin, ja ulkomailla seulotaan sijaissynnyttäjiksi vain sellaiset, jotka ovat jo saaneet lapsia ja raskaudet ovat sujuneet ilman ongelmia. Myös lapsiluvun tulee olla täysi.
Ap
Hmm, ylen juttusarjassa aiheesta sijaissynnytyksestä ulkomaills sai HYVIN toisenlaisen kuvan.
Minusta sijaissynnytykseen liittyy niin paljon eettisiä ongelmia ettei sitä pidä sallia. Edellä niitä onkin lueteltu. Aika naiivia minusta sanoa, että lapsi ei ole sijaissynnyttäjän oma vain koska se ei biologisesti ole hänen. Hänhän sen kohdussaan kantaa ja synnyttää. Eikä kukaan pysty etukäteen tietämään, miltä lapsen pois antaminen tuntuu.
En ikinä haluaisi laittaa toista kohtaamaan raskauden ja synnytyksen riskejä puolestani tai mahdollisesti aiheuttaa hänelle henkisiä ongelmia, vain siksi että minä haluaisin biologisen lapsen. Kuulostaa erittäin itsekkäältä.
En voisi.
Yli oman käsityskykyni menee sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ulkomailla sijaissynnytykset tehdään usein siten, että käytetään luovutettuja sukusoluja. Vauva ei siis ole sijaissynnyttäjän millään tapaa geneettisesti, eli hän ei luovu _omasta_ vauvastaan, tämä käydään läpi perheen ja sijaissynnyttäjän kesken. Tämä on tärkeää ymmärtää.
Kukaan ei siis ole riistämässä kenenkään omaa vauvaa keneltäkään.
Ap
Etkö ymmärrä, että se voi silti alkaa tuntua omalta vauvalta, kun se kuukausia siellä omassa vatsassa liikkuu? Silloin tämän lapsen poisantaminen voi olla traumaattista. Sitä ei voi tietää, miten sen kokee, jos on ensi kerta kyseessä. Kuka vastaa luovuttajalle mahdollisesti aiheutuneista psyykkisistä haitoista?
Kyseessä on vähän niinkuin työsuhde ja sijaissynnyttäjä on lapsenhoitaja, hoitaa sikiötä ja vauvaa sillä aikaa kun lapsen vanhemmat eivät voi. Hän ei edes näe lasta. Eikö vaikkapa lapsen opettaja voisi kiintyä lapseen niin että lapsi alkaisi tuntua omalta, hänhän lasta tuntikausia päivässä hoitaa ja ohjaa, ja lapsi on siinä sentään fyysisesti läsnä? Voi, mutta silloin sanomme että hän on pimahtanut. Jos ajatellaan tarkoin, sama koskee sijaissynnyttäjää. Toki sijaissynnyttäjä tekee työtään fyysisesti, vauva on hänen sisällään, mutta moni tekee fyysistä työtä ihmisten kanssa. Se ei anna mitään omistusoikeutta ihmiseen, jos olet työsuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ulkomailla sijaissynnytykset tehdään usein siten, että käytetään luovutettuja sukusoluja. Vauva ei siis ole sijaissynnyttäjän millään tapaa geneettisesti, eli hän ei luovu _omasta_ vauvastaan, tämä käydään läpi perheen ja sijaissynnyttäjän kesken. Tämä on tärkeää ymmärtää.
Kukaan ei siis ole riistämässä kenenkään omaa vauvaa keneltäkään.
Ap
Etkö ymmärrä, että se voi silti alkaa tuntua omalta vauvalta, kun se kuukausia siellä omassa vatsassa liikkuu? Silloin tämän lapsen poisantaminen voi olla traumaattista. Sitä ei voi tietää, miten sen kokee, jos on ensi kerta kyseessä. Kuka vastaa luovuttajalle mahdollisesti aiheutuneista psyykkisistä haitoista?
Kyseessä on vähän niinkuin työsuhde ja sijaissynnyttäjä on lapsenhoitaja, hoitaa sikiötä ja vauvaa sillä aikaa kun lapsen vanhemmat eivät voi. Hän ei edes näe lasta. Eikö vaikkapa lapsen opettaja voisi kiintyä lapseen niin että lapsi alkaisi tuntua omalta, hänhän lasta tuntikausia päivässä hoitaa ja ohjaa, ja lapsi on siinä sentään fyysisesti läsnä? Voi, mutta silloin sanomme että hän on pimahtanut. Jos ajatellaan tarkoin, sama koskee sijaissynnyttäjää. Toki sijaissynnyttäjä tekee työtään fyysisesti, vauva on hänen sisällään, mutta moni tekee fyysistä työtä ihmisten kanssa. Se ei anna mitään omistusoikeutta ihmiseen, jos olet työsuhteessa.
Moni myös riskeeraa henkensä ja terveytensä työssään ihmisten kanssa ja työssään ihmisten auttamiseksi. Esimerkiksi vaikkapa palomiehet, poliisit. Ei edelleenkään anna omistusoikeuksia tai sukulaisuuksia ihmisiin. Ainoastaan oikeuden saada siitä palkkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ulkomailla sijaissynnytykset tehdään usein siten, että käytetään luovutettuja sukusoluja. Vauva ei siis ole sijaissynnyttäjän millään tapaa geneettisesti, eli hän ei luovu _omasta_ vauvastaan, tämä käydään läpi perheen ja sijaissynnyttäjän kesken. Tämä on tärkeää ymmärtää.
Kukaan ei siis ole riistämässä kenenkään omaa vauvaa keneltäkään.
Ap
Etkö ymmärrä, että se voi silti alkaa tuntua omalta vauvalta, kun se kuukausia siellä omassa vatsassa liikkuu? Silloin tämän lapsen poisantaminen voi olla traumaattista. Sitä ei voi tietää, miten sen kokee, jos on ensi kerta kyseessä. Kuka vastaa luovuttajalle mahdollisesti aiheutuneista psyykkisistä haitoista?
Kyseessä on vähän niinkuin työsuhde ja sijaissynnyttäjä on lapsenhoitaja, hoitaa sikiötä ja vauvaa sillä aikaa kun lapsen vanhemmat eivät voi. Hän ei edes näe lasta. Eikö vaikkapa lapsen opettaja voisi kiintyä lapseen niin että lapsi alkaisi tuntua omalta, hänhän lasta tuntikausia päivässä hoitaa ja ohjaa, ja lapsi on siinä sentään fyysisesti läsnä? Voi, mutta silloin sanomme että hän on pimahtanut. Jos ajatellaan tarkoin, sama koskee sijaissynnyttäjää. Toki sijaissynnyttäjä tekee työtään fyysisesti, vauva on hänen sisällään, mutta moni tekee fyysistä työtä ihmisten kanssa. Se ei anna mitään omistusoikeutta ihmiseen, jos olet työsuhteessa.
Oksettava asenne sinulla, kuulostat itse pimahtaneelta. Raskaus ei ole mikään työsuhde.
Kuinka paljon sinä olisit valmis tekemään tuntemattoman ihmisen eteen? Luovuttaisitko edes maksaasi tai munuaistasi ja ottaisit kaikki siihen liittyvät riskit kertakorvauksen tähden?
Vierailija kirjoitti:
Minusta sijaissynnytykseen liittyy niin paljon eettisiä ongelmia ettei sitä pidä sallia. Edellä niitä onkin lueteltu. Aika naiivia minusta sanoa, että lapsi ei ole sijaissynnyttäjän oma vain koska se ei biologisesti ole hänen. Hänhän sen kohdussaan kantaa ja synnyttää. Eikä kukaan pysty etukäteen tietämään, miltä lapsen pois antaminen tuntuu.
En ikinä haluaisi laittaa toista kohtaamaan raskauden ja synnytyksen riskejä puolestani tai mahdollisesti aiheuttaa hänelle henkisiä ongelmia, vain siksi että minä haluaisin biologisen lapsen. Kuulostaa erittäin itsekkäältä.
Itse asiassa synnyttävä äiti on käsittääkseni lääketieteellisessä mielessä biologinen äiti, jos käytetään kasvattaja-äidin munasolua niin hän on sitten geneettinen äiti. Sivuseikka tässä tosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ulkomailla sijaissynnytykset tehdään usein siten, että käytetään luovutettuja sukusoluja. Vauva ei siis ole sijaissynnyttäjän millään tapaa geneettisesti, eli hän ei luovu _omasta_ vauvastaan, tämä käydään läpi perheen ja sijaissynnyttäjän kesken. Tämä on tärkeää ymmärtää.
Kukaan ei siis ole riistämässä kenenkään omaa vauvaa keneltäkään.
Ap
Etkö ymmärrä, että se voi silti alkaa tuntua omalta vauvalta, kun se kuukausia siellä omassa vatsassa liikkuu? Silloin tämän lapsen poisantaminen voi olla traumaattista. Sitä ei voi tietää, miten sen kokee, jos on ensi kerta kyseessä. Kuka vastaa luovuttajalle mahdollisesti aiheutuneista psyykkisistä haitoista?
Kyseessä on vähän niinkuin työsuhde ja sijaissynnyttäjä on lapsenhoitaja, hoitaa sikiötä ja vauvaa sillä aikaa kun lapsen vanhemmat eivät voi. Hän ei edes näe lasta. Eikö vaikkapa lapsen opettaja voisi kiintyä lapseen niin että lapsi alkaisi tuntua omalta, hänhän lasta tuntikausia päivässä hoitaa ja ohjaa, ja lapsi on siinä sentään fyysisesti läsnä? Voi, mutta silloin sanomme että hän on pimahtanut. Jos ajatellaan tarkoin, sama koskee sijaissynnyttäjää. Toki sijaissynnyttäjä tekee työtään fyysisesti, vauva on hänen sisällään, mutta moni tekee fyysistä työtä ihmisten kanssa. Se ei anna mitään omistusoikeutta ihmiseen, jos olet työsuhteessa.
Mutta kun luonto on virittänyt hormoneilla äidin niin että syntyvään lapseen kiintyy. Tietysti jos lasta ei näe syntymän jälkeen ollenkaan niin prosessi hidastuu, mutta ei se poista sitä hormonimylläkkää joka syntymän jälkeen tapahtuu.
Kaikki eivät rakastu lapseensa samalla sekunnilla, itsekin näin lapseni fyysisesti vasta seuraavana päivänä ensiparkaisujen jälkeen, koska hänet kiidätettiin teholle. Ja voin sanoa että en aivan heti kokenut lasta omakseni. Siis sillälailla, että tämä lapsi on minun eikä kenenkään muun. Ehkä isillä on sama prosessi, hehän eivät koe lasta niin kokonaisvaltaisesti ennen syntymää.
Aikalailla joutuisi aivotyötä tekemään että pystyisi pitää kasvava sikiö vain projektina. Kenellä kehittyvässä maassa on oikeasti siihen prosessointiin voimavaroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ulkomailla sijaissynnytykset tehdään usein siten, että käytetään luovutettuja sukusoluja. Vauva ei siis ole sijaissynnyttäjän millään tapaa geneettisesti, eli hän ei luovu _omasta_ vauvastaan, tämä käydään läpi perheen ja sijaissynnyttäjän kesken. Tämä on tärkeää ymmärtää.
Kukaan ei siis ole riistämässä kenenkään omaa vauvaa keneltäkään.
Ap
Etkö ymmärrä, että se voi silti alkaa tuntua omalta vauvalta, kun se kuukausia siellä omassa vatsassa liikkuu? Silloin tämän lapsen poisantaminen voi olla traumaattista. Sitä ei voi tietää, miten sen kokee, jos on ensi kerta kyseessä. Kuka vastaa luovuttajalle mahdollisesti aiheutuneista psyykkisistä haitoista?
Kyseessä on vähän niinkuin työsuhde ja sijaissynnyttäjä on lapsenhoitaja, hoitaa sikiötä ja vauvaa sillä aikaa kun lapsen vanhemmat eivät voi. Hän ei edes näe lasta. Eikö vaikkapa lapsen opettaja voisi kiintyä lapseen niin että lapsi alkaisi tuntua omalta, hänhän lasta tuntikausia päivässä hoitaa ja ohjaa, ja lapsi on siinä sentään fyysisesti läsnä? Voi, mutta silloin sanomme että hän on pimahtanut. Jos ajatellaan tarkoin, sama koskee sijaissynnyttäjää. Toki sijaissynnyttäjä tekee työtään fyysisesti, vauva on hänen sisällään, mutta moni tekee fyysistä työtä ihmisten kanssa. Se ei anna mitään omistusoikeutta ihmiseen, jos olet työsuhteessa.
Oksettava asenne sinulla, kuulostat itse pimahtaneelta. Raskaus ei ole mikään työsuhde.
Kuinka paljon sinä olisit valmis tekemään tuntemattoman ihmisen eteen? Luovuttaisitko edes maksaasi tai munuaistasi ja ottaisit kaikki siihen liittyvät riskit kertakorvauksen tähden?
Mahdollisesti jos korvaus miellyttäisi minua. Olen myös valmis toimimaan sijaissynnyttäjänä, tosin sen voisin tehdä ihan ilmaiseksi.
Tässä voisi olla porsaanreikä Suomalaisille sijaisynnyttäjille, tosin toimii vain ystävien kesken: Synnyttäjä menee naimisiin lapsen äidin/isän kanssa. Lapsen synnyttyä tehdään perheensisäinen adoptio (jos puoliso toinen nainen), erotaan ja lapsen vanhemman oikea puoliso menee naimisiin lapsen vanhemman kanssa ja tekee sitten toisen perheensisäisen adoption.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ulkomailla sijaissynnytykset tehdään usein siten, että käytetään luovutettuja sukusoluja. Vauva ei siis ole sijaissynnyttäjän millään tapaa geneettisesti, eli hän ei luovu _omasta_ vauvastaan, tämä käydään läpi perheen ja sijaissynnyttäjän kesken. Tämä on tärkeää ymmärtää.
Kukaan ei siis ole riistämässä kenenkään omaa vauvaa keneltäkään.
Ap
Etkö ymmärrä, että se voi silti alkaa tuntua omalta vauvalta, kun se kuukausia siellä omassa vatsassa liikkuu? Silloin tämän lapsen poisantaminen voi olla traumaattista. Sitä ei voi tietää, miten sen kokee, jos on ensi kerta kyseessä. Kuka vastaa luovuttajalle mahdollisesti aiheutuneista psyykkisistä haitoista?
Kyseessä on vähän niinkuin työsuhde ja sijaissynnyttäjä on lapsenhoitaja, hoitaa sikiötä ja vauvaa sillä aikaa kun lapsen vanhemmat eivät voi. Hän ei edes näe lasta. Eikö vaikkapa lapsen opettaja voisi kiintyä lapseen niin että lapsi alkaisi tuntua omalta, hänhän lasta tuntikausia päivässä hoitaa ja ohjaa, ja lapsi on siinä sentään fyysisesti läsnä? Voi, mutta silloin sanomme että hän on pimahtanut. Jos ajatellaan tarkoin, sama koskee sijaissynnyttäjää. Toki sijaissynnyttäjä tekee työtään fyysisesti, vauva on hänen sisällään, mutta moni tekee fyysistä työtä ihmisten kanssa. Se ei anna mitään omistusoikeutta ihmiseen, jos olet työsuhteessa.
Oksettava asenne sinulla, kuulostat itse pimahtaneelta. Raskaus ei ole mikään työsuhde.
Kuinka paljon sinä olisit valmis tekemään tuntemattoman ihmisen eteen? Luovuttaisitko edes maksaasi tai munuaistasi ja ottaisit kaikki siihen liittyvät riskit kertakorvauksen tähden?
Maksaa ei voi luovuttaa elävältä, paitsi osa siitä. Munuaisen saa nykyään lahjoittaa kenelle tahansa kudoksellisesti yhteensopivalle, ei tarvitse olla lähisukulainen enää.
Rahaa ei saa liikkua kuitenkaan missään tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ja korvaako lapsen vastaanottaja mahdolliset psyykkiset haitat, jotka aiheutuivat prosessista synnyttäjälle? Ja kuinka pitkään tapahtuman jälkeen? Ongelmat kun eivät välttämättä tule esiin heti traumaattisen tapahtuman jälkeen.
Sama mietityttää etenkin ulkomaan adoptioiden kohdalla. Kuka auttaa äitiä, joka köyhyyden vuoksi antaa lapsensa pois? Vai eikö sellaisella ihmisellä tai hänen mielenterveydellään ole mitään väliä? Oksettavaa riistää lapsia köyhistä maista muka parempiin oloihin, kun oikea ja parempi keino olisi auttaa perheitä pärjäämään siellä kohdemaissa. Lapsenkin on usein parempi elää köyhyydessä, oman perheen ja kulttuurin keskellä kuin adoptoituna ”parempiin oloihin”. Tätä on myös tutkittu, ei ole pelkkä mielipide.
Tästä syystä en haluaisi käyttää adoptiota, koska siinä lapsi joutuu pois omasta elinympäristöstään. Mutta sijaissynnyttäjä ei luovu omasta lapsestaan, vaan toisen perheen lapsesta, jonka hän kantoi ja synnytti. Hän on tietoinen tästä ryhtyessään prosessiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ulkomailla sijaissynnytykset tehdään usein siten, että käytetään luovutettuja sukusoluja. Vauva ei siis ole sijaissynnyttäjän millään tapaa geneettisesti, eli hän ei luovu _omasta_ vauvastaan, tämä käydään läpi perheen ja sijaissynnyttäjän kesken. Tämä on tärkeää ymmärtää.
Kukaan ei siis ole riistämässä kenenkään omaa vauvaa keneltäkään.
Ap
Etkö ymmärrä, että se voi silti alkaa tuntua omalta vauvalta, kun se kuukausia siellä omassa vatsassa liikkuu? Silloin tämän lapsen poisantaminen voi olla traumaattista. Sitä ei voi tietää, miten sen kokee, jos on ensi kerta kyseessä. Kuka vastaa luovuttajalle mahdollisesti aiheutuneista psyykkisistä haitoista?
Kyseessä on vähän niinkuin työsuhde ja sijaissynnyttäjä on lapsenhoitaja, hoitaa sikiötä ja vauvaa sillä aikaa kun lapsen vanhemmat eivät voi. Hän ei edes näe lasta. Eikö vaikkapa lapsen opettaja voisi kiintyä lapseen niin että lapsi alkaisi tuntua omalta, hänhän lasta tuntikausia päivässä hoitaa ja ohjaa, ja lapsi on siinä sentään fyysisesti läsnä? Voi, mutta silloin sanomme että hän on pimahtanut. Jos ajatellaan tarkoin, sama koskee sijaissynnyttäjää. Toki sijaissynnyttäjä tekee työtään fyysisesti, vauva on hänen sisällään, mutta moni tekee fyysistä työtä ihmisten kanssa. Se ei anna mitään omistusoikeutta ihmiseen, jos olet työsuhteessa.
Oksettava asenne sinulla, kuulostat itse pimahtaneelta. Raskaus ei ole mikään työsuhde.
Kuinka paljon sinä olisit valmis tekemään tuntemattoman ihmisen eteen? Luovuttaisitko edes maksaasi tai munuaistasi ja ottaisit kaikki siihen liittyvät riskit kertakorvauksen tähden?
Maksaa ei voi luovuttaa elävältä, paitsi osa siitä. Munuaisen saa nykyään lahjoittaa kenelle tahansa kudoksellisesti yhteensopivalle, ei tarvitse olla lähisukulainen enää.
Rahaa ei saa liikkua kuitenkaan missään tapauksessa.
Tiedossa on. Hain vastausta siihen, kuinka moni sellaista olisi valmis tekemään tuntemattoman puolesta? Raskaus on vielä isompi juttu ja siihen liittyy sen lapsenkin elämä.
Itse en haluaisi synnyttää lasta niin itsekkäille vanhemmille, jotka ovat valmiita riistämään/käyttämään toista ihmistä saadakseen pakonomaisesti haluamansa. Tuollaisille ihmisille lapsettomuuden aiheuttama trauma on myös ollut valtava, eikä se parane lapsen tulolla. Ja vakavasti mt-ongelmaiset vanhemmat ovat aina suuri riski lapselle, eikä esim. hyvä toimeentulo paikkaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ja korvaako lapsen vastaanottaja mahdolliset psyykkiset haitat, jotka aiheutuivat prosessista synnyttäjälle? Ja kuinka pitkään tapahtuman jälkeen? Ongelmat kun eivät välttämättä tule esiin heti traumaattisen tapahtuman jälkeen.
Sama mietityttää etenkin ulkomaan adoptioiden kohdalla. Kuka auttaa äitiä, joka köyhyyden vuoksi antaa lapsensa pois? Vai eikö sellaisella ihmisellä tai hänen mielenterveydellään ole mitään väliä? Oksettavaa riistää lapsia köyhistä maista muka parempiin oloihin, kun oikea ja parempi keino olisi auttaa perheitä pärjäämään siellä kohdemaissa. Lapsenkin on usein parempi elää köyhyydessä, oman perheen ja kulttuurin keskellä kuin adoptoituna ”parempiin oloihin”. Tätä on myös tutkittu, ei ole pelkkä mielipide.
Tästä syystä en haluaisi käyttää adoptiota, koska siinä lapsi joutuu pois omasta elinympäristöstään. Mutta sijaissynnyttäjä ei luovu omasta lapsestaan, vaan toisen perheen lapsesta, jonka hän kantoi ja synnytti. Hän on tietoinen tästä ryhtyessään prosessiin.
On tietoinen ryhtyessään, mutta etkö ymmärrä ettei ihmisen mieli ole niin yksinkertainen? Ajatukset voivat muuttua prosessin aikana. Jos sijaissynnyttäjän mielenterveys järkkyy raskauden aikana tai sen jälkeen, kuka on vastuussa siitä ja kustannuksista? Synnyttäjät pitäisi seuloa todella tarkkaan, mutta niin ei tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi. Minun kävisi sääliksi sitä sijaissynnyttäjää. Miettisin, miksi hän lupautuisi sellaiseen? Miltä hänestä tuntuisi luopua lapsesta? Tuntisin olevani jotenkin vastuussa hänenkin elämästään. En tiedä, tuntisinko sitä lasta omakseni ihan täysin. Entä jos lapseni ajatusmaailma muotoutuisi sellaiseksi, että sijaisäiti askarruttaisi hänen mieltään. Mutta tämä on vain minun näkökulmani.
Ja korvaako lapsen vastaanottaja mahdolliset psyykkiset haitat, jotka aiheutuivat prosessista synnyttäjälle? Ja kuinka pitkään tapahtuman jälkeen? Ongelmat kun eivät välttämättä tule esiin heti traumaattisen tapahtuman jälkeen.
Sama mietityttää etenkin ulkomaan adoptioiden kohdalla. Kuka auttaa äitiä, joka köyhyyden vuoksi antaa lapsensa pois? Vai eikö sellaisella ihmisellä tai hänen mielenterveydellään ole mitään väliä? Oksettavaa riistää lapsia köyhistä maista muka parempiin oloihin, kun oikea ja parempi keino olisi auttaa perheitä pärjäämään siellä kohdemaissa. Lapsenkin on usein parempi elää köyhyydessä, oman perheen ja kulttuurin keskellä kuin adoptoituna ”parempiin oloihin”. Tätä on myös tutkittu, ei ole pelkkä mielipide.
Tästä syystä en haluaisi käyttää adoptiota, koska siinä lapsi joutuu pois omasta elinympäristöstään. Mutta sijaissynnyttäjä ei luovu omasta lapsestaan, vaan toisen perheen lapsesta, jonka hän kantoi ja synnytti. Hän on tietoinen tästä ryhtyessään prosessiin.
On tietoinen ryhtyessään, mutta etkö ymmärrä ettei ihmisen mieli ole niin yksinkertainen? Ajatukset voivat muuttua prosessin aikana. Jos sijaissynnyttäjän mielenterveys järkkyy raskauden aikana tai sen jälkeen, kuka on vastuussa siitä ja kustannuksista? Synnyttäjät pitäisi seuloa todella tarkkaan, mutta niin ei tehdä.
Samoin pitäisi toimia adoptioissa, muttei toimita. Adoptiot ja sijaissynnytykset ovat hyväksikäyttöä, joissa synnyttävä nainen nähdään lähes pelkkänä arvottomana objektina, jonka tarkoitus on vain täyttää lasta pakonomaisesti haluavien tarve. Kuitenkin hänestä kuuluu puhua auttavana enkelinä, jotta voidaan vähän rauhoittaa sitä joskus muutaman sekunnin ajan päässä kuuluvaa omantunnon ääntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiskaupan riski sijaissynnyttänisessä on niin suuri, että hyvä pysyäkin laittomana.
Pidempi matka siihen, että joku keksii aktiivimalli 3.0 joka vaatii aktiivisuutta, esim tämmönen pikku homma kuin raskaus ja synnytys.
Jos joku on lapseton niin voi voi. Mielestäni ihmiskauppa on isompi ongelma kuin lapsettomuus. Varsinkin kun ollaan "lapsettomia" eli aloitetaan lasten teko myöhään ja sitä ennen myrkytetty keho ties millä lääkkeillä ja kemikaaleilla.
Aloitin lapsen "tekemisen" 25-vuotiaana. Tästä on monta vuotta, enkä lapsia ole tähän mennessä saanut. Minulla on PCOS, joka vaikeuttaa raskaaksi tulemista ja aiheuttaa kohonneen keskenmenoriskin. Kaikki eivät voi tulla vanhemmiksi nuorena, syitä tähän on monia, ei suinkaan vain se, että perhe-elämää kammottaisiin tai haluttaisiin elää "vain itselle". Kaikki eivät löydä kumppania ja ihmisillä on erilaisia hormonaalisia häiriöitä tai kohdun kehityshäiriöitä. Se on tosiaan voi voi - kunnes löytyy apukeino. Joillekin se on hedelmöityshoidot, joillekin adoptio ja joillekin sijaissynnytys. Ei ole yhtä oikeaa tietä vanhemmaksi.
Ihanaa itsekkyyttä. Altistukoon muut ihmiskaupalle koska sulla on sairaus.
Helposti! Mutta siinä pitäisi niinkuin jotkut ovat maininneet tarkka seulonta kenet hyväksytään sijaissynnyttäjäksi ja olisi pakko käyttää rekisterissä olevia kotimaisia sijaissynnyttäjiä (niin ei ole ihmiskauppariskiä). Samoin sijaissynnyttäjä ei saisi tehdä useita synnytyksiä koska se olisi jo epäeettistä ja terveydelle haitaksi. Mun mielestä 1 tai max 2 synnytystä ok. (silloin myös ei liikaa pääsisi tienaaman tällaisella ''työllä'' ja kokisi olevan hyväksikäytetty )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiskaupan riski sijaissynnyttänisessä on niin suuri, että hyvä pysyäkin laittomana.
Pidempi matka siihen, että joku keksii aktiivimalli 3.0 joka vaatii aktiivisuutta, esim tämmönen pikku homma kuin raskaus ja synnytys.
Jos joku on lapseton niin voi voi. Mielestäni ihmiskauppa on isompi ongelma kuin lapsettomuus. Varsinkin kun ollaan "lapsettomia" eli aloitetaan lasten teko myöhään ja sitä ennen myrkytetty keho ties millä lääkkeillä ja kemikaaleilla.
Aloitin lapsen "tekemisen" 25-vuotiaana. Tästä on monta vuotta, enkä lapsia ole tähän mennessä saanut. Minulla on PCOS, joka vaikeuttaa raskaaksi tulemista ja aiheuttaa kohonneen keskenmenoriskin. Kaikki eivät voi tulla vanhemmiksi nuorena, syitä tähän on monia, ei suinkaan vain se, että perhe-elämää kammottaisiin tai haluttaisiin elää "vain itselle". Kaikki eivät löydä kumppania ja ihmisillä on erilaisia hormonaalisia häiriöitä tai kohdun kehityshäiriöitä. Se on tosiaan voi voi - kunnes löytyy apukeino. Joillekin se on hedelmöityshoidot, joillekin adoptio ja joillekin sijaissynnytys. Ei ole yhtä oikeaa tietä vanhemmaksi.
Ihanaa itsekkyyttä. Altistukoon muut ihmiskaupalle koska sulla on sairaus.
kukaan ei tuossa puhunut ihmiskaupasta.
Raskaus on tietenkin riski, mutta niin on moni muukin asia. Autolla ajaminen tai vaikka tehtaassa työskentely. Minut esimerkiksi pahoinpideltiin kerran töissä sairaalassa. Tarkoitan sanoa, että voi joutua vaaratilanteeseen monenlaisessa tilanteessa josta maksetaan palkkaa. Pääasiassa raskaudet sujuvat hyvin, ja ulkomailla seulotaan sijaissynnyttäjiksi vain sellaiset, jotka ovat jo saaneet lapsia ja raskaudet ovat sujuneet ilman ongelmia. Myös lapsiluvun tulee olla täysi.
Ap