Lue keskustelun säännöt.
Liian ujo työelämään
Tällaista palautetta saan jatkuvasti. Toivoisin asiallista keskustelua, tämä on minulle jaksamista koetteleva asia.
Olen äärimmäisen ujo ja punastelen helposti. Tähän olen hakenut vuosia psykiatrista apua tuloksetta. Saan palautetta jatkuvasti työelämässä asian vuoksi, koska vuorovaikutus on äärettömän vaikeaa tämän vuoksi. Punastelu töissä myös miesten kanssa puhuessa tietenkin johtaa väärintulkintoihin ja kun olen perheellinen, on soppa entistä pahempi. Kaikki asiat halutaan selittää ujoudella, esim. meillä on määrä pyytää kollegoilta apua, jos työmäärä paisuu liian suureksi. Kun pyydän, apua ei heru MINULLE, muille kyllä. MInua sensijaan kuormiteen jatkuvasti muiden työllä. Sitten kun minua ei auteta, taivastellaan, että etkö sä taaskaan uskaltanut pyytää apua ujoutesi vuoksi.
Voiko tällaisen asian vuoksi päästä eläkkeelle. Mitään masennus diagnoosia yms. ei ole koskaan ollut, tämä ujous vaan lähinnä. Yksin työskentely ei oikein tule kyseeseen, siis kotoa käsin, alallani se olisi oikeataan ihan mahdotonta.
Ongelma ei siis ole pelkästään minä itse, vaan muiden reagointi asiaan ja todella epäasialliselle tasolle on menyty joidenkin taholta, esim. ujouteni aiheuttamia eleitä matkitaan, kävelytyyliäni ym. Asenteet eivät kuitenkaan muilla muutu ja tähän samaan törmää jokaisessa työpaikassa. Monesti ujoja syytetään ylimielisyydestä, minua ei tästä ole moitittu, eli tämäkään ei voi olla syynä.
Auttakaa.
Kommentit (314)
alkoholiin olen mieltynyt syystä että vain ja ainoastaan silloin uskallan lähestyä miespuolisia henkilöitä ja päästää "himoni" valloilleen, en nyt siis tarkoita seksiä koska siihen en ole valmis vielä kännissäkään, mutta suutelua ja lääppimistä lähinnä. tiedän tämän olevan todella säälittävää, haluaisin kyllä tutustua miehiin ihan selvinpäinkin ja jutella heille jotain järkevääkin pelkkien känniselitysten sijaan, mutta kun se nyt on niin kovin hankalaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1) Uskomatonta mutta totta, ruokavalio saattaa vaikuttaa ujouteen paljonkin. Olen itse huomannut olevani paljon rohkeampi, kun en syö mitään sokeria tai valkoista jauhoa sisältävää, eli ruoansulatuksessa nopeasti sokeriksi muuttuvia aineita.
2) Liikunta ja hyvä kunto lisäävät rohkeutta. Kannattaa aloittaa lajeilla, joissa ei tarvitse olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa ja sitten voi pikkuhiljaa siirtyä sosiaalisempiin lajeihin.
3) Hyvät yöunet lisäävät rohkeutta. Pienikin unen puute saattaa aiheuttaa pelkoa ja jännitystä. Edellä mainitsemani ruokavalio ja liikunta parantavat unenlaatua.
4) Työmaailmassa voi ujon olla erittäin vaikea löytää samanhenkisiä ystäviä, mutta opiskelu-elämässä se on hieman helpompaa. Esimerkiksi ”raaoilla” konsultti- ja rahoitusaloilla tuskin on monta herkkää ja ujoa ihmistä, mutta esimerkiksi kieltenopiskelijoiden joukosta tuntuu löytyvän paljon ystävällisiä ja ”ymmärtäväisiä” ihmisiä, joiden kanssa on helpompi ystävystyä. Eli jatkossa on varmasti mahdollista hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka ottavat mielellään ja ystävällisesti vastaan ujompiakin ihmisiä.
5) Jos ujouteen liittyy ja sitä pahentavat fyysiset oireet. Lääkäriltä saa esim. esiintymisjännitykseen käytettävää propranololia. Sillä ei ole sivuvaikutuksia, eikä se aiheuta riippuvuutta ja pienellä annoksella pääsee eroon tärinästä ja punastelusta. Lääkettä voi ottaa esimerkiksi vain ennen tilanteita, joissa tietää joutuvansa puhumaan ihmisten kanssa pitempiä aikoja tai tapaamaan uusia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Joo mä rakastan kuningas alkoholia... musta tuntuu että musta tulee paljon NORMAALIMPI kun mä olen vähän hiprakassa, enkä muista stressata toisista ihmisistä niin hirveesti. kaupassakin mä olin kerran humalassa, ja tuntui että mä pystyin täysin vapaasti keskittymään siihen shoppaamiseen ilman että olisin koko ajan miettiny että nyt joku tuijottaa mua tai jotain. kännissä myöskin tekee mieli olla ihmisten kanssa, kun taas selvinpäin seura usein vaan ahdistaa...
Känniss'ä ruokakaupassa????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimiehen pitää puuttua työtoverien käytökseen, on selvää kiusaamista.
Kirjoita hänelle, jos et uskalla puhua.
Ihan sama, jos kiusattaisi vaikka vasenkätisyyden vuoksi. Sairaita tyyppejä.Tämä ei ole auttanut. Ap
Niinpä niin mikään ei koskaan auta, eikä teille itsekäille minä, minä ja minä ei koskaan mikään riitä.
Pyysian asiallista keskustelua. Minä siis olen itsekäs? Teen muuidenkin töitä ja kärsin kiusaamisesta. Mikä tässä on itsekästä? Oletko itse ollut päivääkään oikeassa työelämässä? Ap
Ei se joka suostuu tekemään muiden töitä ole ujo, vaan tyhmä. Teet omat duunisi ja lähdet himaan työpäivän päätyttyä. Lakkaa olemasta tuollainen reppana. Miksi sua edes kiinnostaisi tehdä muiden töitä, tyhmyri.
---"Voiko tällaisen asian vuoksi päästä eläkkeelle."
Ei voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillisesti tuo voi aiheuttaa työkyvyttömyyden.
Olin ujo lapsi. Yläasteella tuli sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkikohtaukset. En näistä silloin tiennyt mitään. Ei mistään saanut tietoa.
Koulunkäynti muuttui piinaksi. Lukio oli jo pakko lopettaa, koska en pystynyt olemaan enää tunnilla. Aloin käydä mielenterveystoimistossa ja sain rauhoittavia. Tutustuin myös alkoholiin.
Kasarilla pääsi vielä hanttihommiin ilman koulutusta. Itsekin menin tehtaaseen töihin ja hyvästelin akateemisen uran, jollaista olin itselleni suunnitellut.
Tapasin alkoholista pitävän miehen, jonka kanssa naimisiin, mutta lapsia en uskaltanut haluta.
Silloin "sai" rauhoittavia. Kävin mielenterveystoimistossa, mutta apua en saanut. Olen elänyt elämäni täysin eri tavalla kuin olisin halunnut.
Jossain vaiheessa iski hirveät masennukset ja ahdistukset ja lopulta muutuin erakoksi ja jouduin eläkkeelle.
Kutakuinkin kaikki mielialalääkkeet olen kokeillut.
Oikeaa terapiaa en ole saanut.
Ujoudestahan tämä lähti ja nyt vain odottelen kuolemaa. Yksin, turhana ja tarpeettomana.
Toivottavasti nykyään apua saisi kaikki sitä tarvitsevat.
Eläkepaperien jälkeen loppui kaikki kuntoutusyritykset. Välillä käyn lataamossa ja kotona vetelen mömmöjä, että pääsen päivästä toiseen. Ainoa hoitokontakti on lääkäri, joka kirjoittaa vuoden reseptit.
Ei tämä elämältä tunnu.
En usko että tässä on kyse vain ujoudesta. Olet myös liian kiltti ja hyväksikäytettävissä ja matto vedetään ääntäsi. Opettele sanomaan myös ei ja laittaa rajat sille miten sinua kohdellaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Ei ujous. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon tepsii parhaiten lääkehoito + terapia yhdistelmänä
Vierailija kirjoitti:
Siskoni ratkaisu ujouteen oli ruveta perhepäivähoitajaksi. Lapsia hän ei ujostele ja lyhyestä kohtaamisesta lasten vanhempien kanssa aamuin ja illoin kyllä selviää.
Itsekin olen ujo, ja koulutukseltani vielä sairaanhoitaja (!). Tein töitä pitkään vanhuspuolella, joka on oikeastaan ihan hyvä vaihtoehto ujolle. Esim kotihoidossa työ on hyvinkin yksinäistä, ihmiskontakteja ei tule niin paljoa päivän aikana.
Lapsista olen myös aina pitänyt, mutta ne vanhemmat... Silti olen miettinyt juurikin tuota perhepäivähoitajan ammattia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Ei ujous. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon tepsii parhaiten lääkehoito + terapia yhdistelmänä
Mitä eroa näillä on?
Vierailija kirjoitti:
Välillisesti tuo voi aiheuttaa työkyvyttömyyden.
Olin ujo lapsi. Yläasteella tuli sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkikohtaukset. En näistä silloin tiennyt mitään. Ei mistään saanut tietoa.
Koulunkäynti muuttui piinaksi. Lukio oli jo pakko lopettaa, koska en pystynyt olemaan enää tunnilla. Aloin käydä mielenterveystoimistossa ja sain rauhoittavia. Tutustuin myös alkoholiin.
Kasarilla pääsi vielä hanttihommiin ilman koulutusta. Itsekin menin tehtaaseen töihin ja hyvästelin akateemisen uran, jollaista olin itselleni suunnitellut.
Tapasin alkoholista pitävän miehen, jonka kanssa naimisiin, mutta lapsia en uskaltanut haluta.
Silloin "sai" rauhoittavia. Kävin mielenterveystoimistossa, mutta apua en saanut. Olen elänyt elämäni täysin eri tavalla kuin olisin halunnut.
Jossain vaiheessa iski hirveät masennukset ja ahdistukset ja lopulta muutuin erakoksi ja jouduin eläkkeelle.
Kutakuinkin kaikki mielialalääkkeet olen kokeillut.
Oikeaa terapiaa en ole saanut.
Ujoudestahan tämä lähti ja nyt vain odottelen kuolemaa. Yksin, turhana ja tarpeettomana.Toivottavasti nykyään apua saisi kaikki sitä tarvitsevat.
Eläkepaperien jälkeen loppui kaikki kuntoutusyritykset. Välillä käyn lataamossa ja kotona vetelen mömmöjä, että pääsen päivästä toiseen. Ainoa hoitokontakti on lääkäri, joka kirjoittaa vuoden reseptit.
Ei tämä elämältä tunnu.
Kuulostaapa surulliselta. Oletko masentunut? Onko sinulla ollut koskaan mitään harrastuksia, joista olisit pitänyt? Ystäviä? Perhettä? Lemmikkejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin, älä pakoile.
Toisekseen älä missään nimessä mitään nappeja ala vetämään. Ne ei poista koskaan aiheuttajia.
Kolmannekseen, tarviisit räväkkää ja rentoa seuraa jossa oppisit vapauttaan itsesi.
Ja...
Älä ainakaan välitä punastelustasi, tiedän että se tunne kun puna helahtaa korvia myöden on kauhea, mutta kun ei vaan välitä. Aikansa päästä se loppuu kun et enää jännitä että punastutko jossain tilanteessa.
Itse käytin myös meikissä voiteita jotka peitti punastumista, korviinhan sitä ei saanut tietenkään mutta pidin pitkät hiukset auki ja korvat piilossa.
Hanki vaatteita joissa tunnet itsesi kauniiksi ja itse varmaksi. Kampaaja jne voi auttaa myös.
Eli hae hyvää itsetuntoa ja vahvista itseäsi.
Ja siihen että muut sysää sinulle hommia tulikin hyvä neuvo, opettele sanomaan ei.
Terapiasta ei välttämättä ole apua. Se on niin siitä terapeutistakin kiinni.
Ja toisaalta sitten, ujokin saa olla, mutta älä ole kynnysmatto.
Tarvitset onnistumisia ja rohkaisua.
Ei välttelyä ja pakoilua.
Ja jos oikein punastuttaa, vedä huumorilla tilanne. Tyyliin "taitaa olla vaihdevuodet" tai sitten ihan rohkeasti sanot että ei ole helppoa olla ujo kun täytyy punastella kokoajan.
Eli nyt vaan pusket mennä eteenpäin ja viisveisaat muiden mietteistä etkä mieti mahdatko punastua :)
Olisi kannattanut kouluttautua haudankaivajaksi. Ei tarvitse keskustella asiakkaisen tai työkavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten AP on löytänyt miehen ja saanut jopa lapsia aikaiseksi?
Oot äärimmäisen ujo mutta silti perheellinen???
Sun tarttis mokata ja nolata ittes niin totaalisesti, niin sen jälkeen tuskin olisit enää ujo.
Vierailija kirjoitti:
Välillisesti tuo voi aiheuttaa työkyvyttömyyden.
Olin ujo lapsi. Yläasteella tuli sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkikohtaukset. En näistä silloin tiennyt mitään. Ei mistään saanut tietoa.
Koulunkäynti muuttui piinaksi. Lukio oli jo pakko lopettaa, koska en pystynyt olemaan enää tunnilla. Aloin käydä mielenterveystoimistossa ja sain rauhoittavia. Tutustuin myös alkoholiin.
Kasarilla pääsi vielä hanttihommiin ilman koulutusta. Itsekin menin tehtaaseen töihin ja hyvästelin akateemisen uran, jollaista olin itselleni suunnitellut.
Tapasin alkoholista pitävän miehen, jonka kanssa naimisiin, mutta lapsia en uskaltanut haluta.
Silloin "sai" rauhoittavia. Kävin mielenterveystoimistossa, mutta apua en saanut. Olen elänyt elämäni täysin eri tavalla kuin olisin halunnut.
Jossain vaiheessa iski hirveät masennukset ja ahdistukset ja lopulta muutuin erakoksi ja jouduin eläkkeelle.
Kutakuinkin kaikki mielialalääkkeet olen kokeillut.
Oikeaa terapiaa en ole saanut.
Ujoudestahan tämä lähti ja nyt vain odottelen kuolemaa. Yksin, turhana ja tarpeettomana.Toivottavasti nykyään apua saisi kaikki sitä tarvitsevat.
Eläkepaperien jälkeen loppui kaikki kuntoutusyritykset. Välillä käyn lataamossa ja kotona vetelen mömmöjä, että pääsen päivästä toiseen. Ainoa hoitokontakti on lääkäri, joka kirjoittaa vuoden reseptit.
Ei tämä elämältä tunnu.
<3
Vierailija kirjoitti:
Sun tarttis mokata ja nolata ittes niin totaalisesti, niin sen jälkeen tuskin olisit enää ujo.
höm
Mulla vähän samaa. Yritän hakeutua sellaisiin töihin joissa ujous ei niin haittaa. Itsenäisiä töitä joissa vain vähän esillä olemista face to face.
Joo mä rakastan kuningas alkoholia... musta tuntuu että musta tulee paljon NORMAALIMPI kun mä olen vähän hiprakassa, enkä muista stressata toisista ihmisistä niin hirveesti. kaupassakin mä olin kerran humalassa, ja tuntui että mä pystyin täysin vapaasti keskittymään siihen shoppaamiseen ilman että olisin koko ajan miettiny että nyt joku tuijottaa mua tai jotain. kännissä myöskin tekee mieli olla ihmisten kanssa, kun taas selvinpäin seura usein vaan ahdistaa...