Lue keskustelun säännöt.
Tehkää vaan niitä lapsia pienellä ikäerolla. Taas kuulin pari erouutista kun vanhemmat ei vaan jaksa.
31.03.2019 |
Tämä on asia, jota en vain käsitä. Miksi oi miksi niitä lapsia pitää tehdä 2-vuoden ikäerolla tai vielä pienemmällä?
Kuvio on niin usein nähty, että tulee melkein huono olo kun kuulen joillekin olevan tulossa TAAS vauva, vaikka edellinenkin on vielä ihan pieni.
Osalla ihmisistä ei vain näytä olevan minkäänlaista kykyä arvioida voimavarojaan tulevan suhteen tai arvioidaan ne ihan väärin. Yleensähän homma menee näin: tehdään muksu ja sitten kohta perään (yhteiskunnan/kavereiden painostuksesta tai ruusunpunaisten lasien läpi suunniteltuna) toinen.
Sitten on parhaimmillaan kaksi vaippaikäistä, yksi pahassa uhmassa ja huomionpuutteessa ja toinen herättelee muuten vaan ja vaatii huomiota. Ensin väsyy äiti ja sitten isä ja sitten tulee ero kun talo ei pysy kasassa. Tämä on nähty niin monta kertaa.
Ja kaikelta tätä voisi välttyä venyttämällä ikäeroa ainakin vuodella, mutta niinhän ei voi tehdä koska: "kaikki muutkin, kyllä mekin pärjätään".
Lopputuloksena rikkinäinen perhe tai vähintäänkin tainnuksiin asti väsynyttä meininkiä.
Kommentit (363)
Miten te yli 5v ikäerolla tehneet olette hoitaneet työnne? Pari vuotta äitiyslomalla, pari töissä, pari lomalla jne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te yli 5v ikäerolla tehneet olette hoitaneet työnne? Pari vuotta äitiyslomalla, pari töissä, pari lomalla jne?
Se on risaista monta vuosikymmentä. Lyhennettyä työaikaa jne koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi ottaa hieman selvää tilastoista ennen kuin tekee omia johtopäätöksiään parin perheen perusteella.
Yh perheissä (äiti ja lapsi/-a) 2017 tilastoissa oli noin 59 tuhatta yhden lapsen perhettä ja 34 tuhatta kahden lapsen perheitä.
Eli kyllä se lapsi ylipäätän on iso riskitekijä eron kannalta.
AP:n vastatrollina voin sanoa, että tunnen monta perhettä, joissa on tehty lapset pienellä ikäerolla ja he ovat yhä yhdessä, joten voisin tulkita (sarkastisesti), että lapset pienellä ikäerolla pienentävät eron mahdollisuutta.
Kyllä ap tutkimukset tuntee ja tutkimusten mukaan pienen ikäerojen perheissä erot ovat yleisempiä kuin suurempien. 3v taisi olla se raja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi ottaa hieman selvää tilastoista ennen kuin tekee omia johtopäätöksiään parin perheen perusteella.
Yh perheissä (äiti ja lapsi/-a) 2017 tilastoissa oli noin 59 tuhatta yhden lapsen perhettä ja 34 tuhatta kahden lapsen perheitä.
Eli kyllä se lapsi ylipäätän on iso riskitekijä eron kannalta.
AP:n vastatrollina voin sanoa, että tunnen monta perhettä, joissa on tehty lapset pienellä ikäerolla ja he ovat yhä yhdessä, joten voisin tulkita (sarkastisesti), että lapset pienellä ikäerolla pienentävät eron mahdollisuutta.
Kyllä ap tutkimukset tuntee ja tutkimusten mukaan pienen ikäerojen perheissä erot ovat yleisempiä kuin suurempien. 3v taisi olla se raja.
Ap
Linkki? Ja linkki myös siihen että ero johtuu nimenomaan lapsista?
Kyllä mä ajattelen, että parisuhteessa on eron tullen pielessä jotain muutakin, kuin lasten pieni ikäero. Kukaan tuskin yksistään lasten ikäeron takia eroaa.
Meillä kun lapset on tarkoituksella tehty pienellä ikäerolla eikä kyllä ollenkaan koeta tätä erityisen rankaksi. Kuudes lapsi tulossa nyt, enempää ei sitten tulekaan.
Mutta mistä kukakin tykkää. Joillekin ihmisille sopii paremmin lapseton elämä tai elämä yhden lapsen kanssa tai se klassinen muutama lapsi, mutta vaikka seitsemän vuoden ikäeroilla. Tärkeintä olisikin ehkä tiedostaa tuo itselle sopivin vaihtoehto ajoissa
Meillä molemmat vanhemmat saa pitää omia harrastuksia ja käyttää aikaa itseensä, mutta myös perheestä huolehditaan yhdessä. Väsymystä on välillä, mutta enemmänkin se johtuu esim. sairasteluputkesta tai jostain muusta odottamattomasta asiasta kuin lapsista. Tämän olemme todenneet yhdessä, moneen kertaan. Meillä nuo väsymykset on myös olleet hetkellisiä ja sellaisena ilmiönä niihin suhtaudutaankin. Jos väsymys vain jatkuisi tai tulisi muita ongelmia, apua lähdettäisi hakemaan aika matalalla kynnyksellä, koska meille perhe on tärkeä, parisuhde on tärkeä ja näistä me haluamme pitää kiinni.
Sinänsä en tosin ymmärrä, mitä se eroaminen asioita helpottaa tai auttaa jos ei jaksa - eikö siinä nyt olla entistä enemmän lujilla...
T. Kuuden äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tossa jotain pienten ikäerojen haitoista: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005534617.html
Vierailija kirjoitti:
Meillä jaksetaan useimpina päivinä ihan hyvin, mies on ihan tasavertainen vanhempi, kodin siisteydestä ei oteta paineita ja lähipiiri auttaa pyydettäessä esikoisen kanssa ihan siis mielellään, mutta en silti kehtaa pyytää apua kuin kerran kuussa. Olen myös melko positiivinen kasvattaja ja rakkautta, kannustusta ja lempeyttä lapset saavat jatkuvasti osakseen.
Sitten on kuitenkin niitä päiviä, että esikoinen vaan uhmaa ja riehuu, vauva huutaa ja itse raivoaa takaisin esikoiselle. Nämä päivät ovat raskaita ja alentavat itsetuntoa, eikä siihen auta esim. naapureiden paheksuvat katseet kun esikoinen vetää itkupotkuraivarit pihalla. On myös raskasta säilyttää oma rauhallisuus, kun miettii mitä seinänaapurit ajattelevat perheestämme kun esikoinen huutaa tms. Yöt ja illat meillä on hiljaista onneksi. Uskon että esim. 90-luvulla suhtautuminen pienten lasten vanhempiin oli myötätuntoisempaa, ainakin äitini on kertonut kuinka saattoi saada apua arjen tilanteissa ihan tuntemattomiltakin ja enemmänkin empaattisia kuin toruvia katseita.
Yksi päivä kävin yksin lasten kanssa kaupassa, nämä sujuvat yleensä hyvin, mutta nyt esikoinen veti itkupotkuraivarit kaupan oven edessä lähtiessä. Minulla on kaukalossa itkevä vauva, esikoinen potki koko kolmevuotiaan voimallaan, ja kevyet ostokset (onneksi) kassissa. Meidän piti päästä autolle parkkipaikan läpi, jouduin nappaamaan esikoisen melko rajun näköisesti kainaloon ja kantamaan molemmat autolle. Vastaan tulevat ihmiset katsoivat minua kuin lapsen pahoinpitelijää ja osa pyöritti silmiäänkin.
Uskallan väittää että edellämainitussa tilanteessa äidilleni olisi 30v sitten tullut joku kantamaan sen vauvan kaukaloineen tai edes ostoskassin. Eihän se kenenkään velvollisuus ole auttaa, mutta jotenkin julmaa olla auttamatta ja samalla selvästi paheksua sitä ainoaa tapaa miten oikeastaan voin edes yksin hoitaa kyseisen tilanteen.
En kyllä tätä ikäeroa ole suosittelemassa yhtään kenelläkään. Onneksi elämässä on enemmän iloa kuin surua, muuten ei jaksaisi. Mutta kaikki
itsetunto vanhempana on mennyttä, olen mm. huutanut julkisella paikalla lapselleni jne. Minä olen varmaan keskimääräistä ulkokultaisempi, mutta tällaisiin asioihin ahdistukseni liittyvät.
En ota tähän muuten kantaa, mutta kaikille tulee niitä hetkiä, kun omat lapset eivät käyttäyty odotetulla tavalla. Useinhan se hetki tulee sitten juuri siellä, missä ei tarvitsisi. Mitä pienempi lapsi on, sitä "sallitumpaa" tuo hänelle on - isomman lapsen kohdalla taas odotetaan enemmän.
Mitä tulee ihmisten katseisiin, niin niistä ei kannata välittää. En mä ainakaan edes katsele ympärilleni että kukahan meitä nyt katsoo tai millä tavalla kanssaihmiset suhtautuvat, jos sanon lapselleni, että nyt sulla on viisi sekuntia aikaa nousta ylös sieltä lattialta kiukuttelemasta ennen kuin nappaan sinut syliini ja lähdetään sitten rauhoittumaan ulos/autoon. Jos lapsi ei tottele, teen niin kuin sanoin. Siinähän kanssaihmiset pyöritelkööt silmiään, jos tuntuu, että se jotakin auttaa. Lapsen nyt ei voi antaa toimia miten tahansa, vaikka se hetkellisesti aiheuttaisikin katseita.
Rauhallisuuteen kyllä kehotan, huutamalla et saavuta mitään, ja siitä tulee kaikille lähinnä pahaa mieltä. Napakasti voi sanoa huutamattakin. Koeta myös suhtautua asioihin huumorilla. Usko pois, se auttaa.
Lapsen kiukuttelu on aina väliaikaista, joten suhtaudu asiaan siitä lähtökohdasta. Sekin auttaa. Ei ole maailman loppu, vaikka asiat eivät menisi suunnitelmien mukaan. Kun jaksat itse pysyä rauhallisena, sulla on itsellä voittajafiilis vielä siinäkin tapauksessa, ett jousut kantamaan lapsen pois kaupasta rauhoittumaan, ellei muu auta.
Tsemppiä arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha kai sitä toisten isoa tai pientä lapsimäärää on alapeukuttaa. Niin isommissa kuin pienemmissä ikäeroisss on haittansa ja huonot puolensa. Kysymys onkin ennen kaikkea perheen muusta toimivuudesta. Suuri lapsiluku voi korostaa asioita, jotka perheessä eivät toimi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ajattelen, että parisuhteessa on eron tullen pielessä jotain muutakin, kuin lasten pieni ikäero. Kukaan tuskin yksistään lasten ikäeron takia eroaa.
Meillä kun lapset on tarkoituksella tehty pienellä ikäerolla eikä kyllä ollenkaan koeta tätä erityisen rankaksi. Kuudes lapsi tulossa nyt, enempää ei sitten tulekaan.
Mutta mistä kukakin tykkää. Joillekin ihmisille sopii paremmin lapseton elämä tai elämä yhden lapsen kanssa tai se klassinen muutama lapsi, mutta vaikka seitsemän vuoden ikäeroilla. Tärkeintä olisikin ehkä tiedostaa tuo itselle sopivin vaihtoehto ajoissa
Meillä molemmat vanhemmat saa pitää omia harrastuksia ja käyttää aikaa itseensä, mutta myös perheestä huolehditaan yhdessä. Väsymystä on välillä, mutta enemmänkin se johtuu esim. sairasteluputkesta tai jostain muusta odottamattomasta asiasta kuin lapsista. Tämän olemme todenneet yhdessä, moneen kertaan. Meillä nuo väsymykset on myös olleet hetkellisiä ja sellaisena ilmiönä niihin suhtaudutaankin. Jos väsymys vain jatkuisi tai tulisi muita ongelmia, apua lähdettäisi hakemaan aika matalalla kynnyksellä, koska meille perhe on tärkeä, parisuhde on tärkeä ja näistä me haluamme pitää kiinni.
Sinänsä en tosin ymmärrä, mitä se eroaminen asioita helpottaa tai auttaa jos ei jaksa - eikö siinä nyt olla entistä enemmän lujilla...
T. Kuuden äiti
Mitä teet työksesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioeroriski kasvaa jopa 50% pienellä ikäerolla:
Kakara haluaa kliseisesti kakaroita ja tarjoaa niitä ongelmiensa kanssa pikku parturissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ajattelen, että parisuhteessa on eron tullen pielessä jotain muutakin, kuin lasten pieni ikäero. Kukaan tuskin yksistään lasten ikäeron takia eroaa.
Meillä kun lapset on tarkoituksella tehty pienellä ikäerolla eikä kyllä ollenkaan koeta tätä erityisen rankaksi. Kuudes lapsi tulossa nyt, enempää ei sitten tulekaan.
Mutta mistä kukakin tykkää. Joillekin ihmisille sopii paremmin lapseton elämä tai elämä yhden lapsen kanssa tai se klassinen muutama lapsi, mutta vaikka seitsemän vuoden ikäeroilla. Tärkeintä olisikin ehkä tiedostaa tuo itselle sopivin vaihtoehto ajoissa
Meillä molemmat vanhemmat saa pitää omia harrastuksia ja käyttää aikaa itseensä, mutta myös perheestä huolehditaan yhdessä. Väsymystä on välillä, mutta enemmänkin se johtuu esim. sairasteluputkesta tai jostain muusta odottamattomasta asiasta kuin lapsista. Tämän olemme todenneet yhdessä, moneen kertaan. Meillä nuo väsymykset on myös olleet hetkellisiä ja sellaisena ilmiönä niihin suhtaudutaankin. Jos väsymys vain jatkuisi tai tulisi muita ongelmia, apua lähdettäisi hakemaan aika matalalla kynnyksellä, koska meille perhe on tärkeä, parisuhde on tärkeä ja näistä me haluamme pitää kiinni.
Sinänsä en tosin ymmärrä, mitä se eroaminen asioita helpottaa tai auttaa jos ei jaksa - eikö siinä nyt olla entistä enemmän lujilla...
T. Kuuden äiti
Mitä teet työksesi?
Olen sairaanhoitaja. Tällä hetkellä kylläkin kotona, alkaneen äitiysloman myötä.
T. Kuuden äiti
Meillä on lapsilla ikäeroa 2 vuotta ja 4 kuukautta. Tiukkaa on tehnyt, mutta luvattiin ennen lapsien syntymää toisillemme, että me ei erota kuin erittäin painavasta syystä, että vedetään tää kunnialla loppuun, yhdessä. Paska on lentänyt monta kertaa tuulettimeen, mutta niin me vaan porskutetaan eteenpäin ja halutaan olla parempia vanhempia ja puolisoita toisillemme. Rakkaus kantaa pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioeroriski kasvaa jopa 50% pienellä ikäerolla:
Ainahan riskit ovat sitä ja tätä. Itse sitä kuitenkin kukin parisuhteensa hoitaa, sanoivat riskit mitä tahansa.
Uskon Kyllä, että esim. pieni ikäero voi lisätä väsymystä ja että esim. pieni ikäero sekä keskiverrosta suurempi lapsimäärä voivat korostaa niitä asioita, jotka parisuhteessa eivät toimi.
Kuitenkaan se ei tarkoita, että ongelmia automaattisesti tulee. Kaikkea nyt ei voi ennakoidakaan, mutta sekin pitää hyväksyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ajattelen, että parisuhteessa on eron tullen pielessä jotain muutakin, kuin lasten pieni ikäero. Kukaan tuskin yksistään lasten ikäeron takia eroaa.
Meillä kun lapset on tarkoituksella tehty pienellä ikäerolla eikä kyllä ollenkaan koeta tätä erityisen rankaksi. Kuudes lapsi tulossa nyt, enempää ei sitten tulekaan.
Mutta mistä kukakin tykkää. Joillekin ihmisille sopii paremmin lapseton elämä tai elämä yhden lapsen kanssa tai se klassinen muutama lapsi, mutta vaikka seitsemän vuoden ikäeroilla. Tärkeintä olisikin ehkä tiedostaa tuo itselle sopivin vaihtoehto ajoissa
Meillä molemmat vanhemmat saa pitää omia harrastuksia ja käyttää aikaa itseensä, mutta myös perheestä huolehditaan yhdessä. Väsymystä on välillä, mutta enemmänkin se johtuu esim. sairasteluputkesta tai jostain muusta odottamattomasta asiasta kuin lapsista. Tämän olemme todenneet yhdessä, moneen kertaan. Meillä nuo väsymykset on myös olleet hetkellisiä ja sellaisena ilmiönä niihin suhtaudutaankin. Jos väsymys vain jatkuisi tai tulisi muita ongelmia, apua lähdettäisi hakemaan aika matalalla kynnyksellä, koska meille perhe on tärkeä, parisuhde on tärkeä ja näistä me haluamme pitää kiinni.
Sinänsä en tosin ymmärrä, mitä se eroaminen asioita helpottaa tai auttaa jos ei jaksa - eikö siinä nyt olla entistä enemmän lujilla...
T. Kuuden äiti
Mitä teet työksesi?
Olen sairaanhoitaja. Tällä hetkellä kylläkin kotona, alkaneen äitiysloman myötä.
T. Kuuden äiti
Eli sinulla ei ole työpaineita. Oletko edes ollut töissä kun lapsia on noin monta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ajattelen, että parisuhteessa on eron tullen pielessä jotain muutakin, kuin lasten pieni ikäero. Kukaan tuskin yksistään lasten ikäeron takia eroaa.
Meillä kun lapset on tarkoituksella tehty pienellä ikäerolla eikä kyllä ollenkaan koeta tätä erityisen rankaksi. Kuudes lapsi tulossa nyt, enempää ei sitten tulekaan.
Mutta mistä kukakin tykkää. Joillekin ihmisille sopii paremmin lapseton elämä tai elämä yhden lapsen kanssa tai se klassinen muutama lapsi, mutta vaikka seitsemän vuoden ikäeroilla. Tärkeintä olisikin ehkä tiedostaa tuo itselle sopivin vaihtoehto ajoissa
Meillä molemmat vanhemmat saa pitää omia harrastuksia ja käyttää aikaa itseensä, mutta myös perheestä huolehditaan yhdessä. Väsymystä on välillä, mutta enemmänkin se johtuu esim. sairasteluputkesta tai jostain muusta odottamattomasta asiasta kuin lapsista. Tämän olemme todenneet yhdessä, moneen kertaan. Meillä nuo väsymykset on myös olleet hetkellisiä ja sellaisena ilmiönä niihin suhtaudutaankin. Jos väsymys vain jatkuisi tai tulisi muita ongelmia, apua lähdettäisi hakemaan aika matalalla kynnyksellä, koska meille perhe on tärkeä, parisuhde on tärkeä ja näistä me haluamme pitää kiinni.
Sinänsä en tosin ymmärrä, mitä se eroaminen asioita helpottaa tai auttaa jos ei jaksa - eikö siinä nyt olla entistä enemmän lujilla...
T. Kuuden äiti
Mitä teet työksesi?
Olen sairaanhoitaja. Tällä hetkellä kylläkin kotona, alkaneen äitiysloman myötä.
T. Kuuden äiti
Eli sinulla ei ole työpaineita. Oletko edes ollut töissä kun lapsia on noin monta.
Toki olen ollut töissä, tosiaan hiljattain jäin äitiyslomalle (kuten todennäköisesti yltä luitkin).
Mutta ei, en kyllä koe että mulla olisi työpaineita omassa työssäni - mulla on vakipaikka, työpaikalla suhtaudutaan raskauksiin yleisestikin ottaen todella hyvin, ja työstäni pidän muutenkin erittäin paljon.
Meillä työ ei muutenkaan ole kaiken keskiö elämässä, tarkoittaen sitä, että vaikka huonoja tai kiireellisiä päiviä olisikin, niin siitä pääsee irti kun painaa työpaikan oven perässään kiinni.
T. Kuuden äiti
Moni tietää, miten erilaisia kaksi-, kolme- ja nelivuotiaat ovat. Jos mahdollista, suosittelen noin neljän vuoden ikäeroa. Sitten ei tietenkin saa olla liian vanha itse.
Nelivuotiaalla ei ole vaippoja, pyöräily vaunujn vierellä onnistuu ja muutenkin on jo iso lapsi.
Lapset ovat keskenään erilaisia. Meillä esikoinen oli hyvin helppo lapsi ja jaksoin hyvin. Kun toinen lapsi syntyi, niin meno on ollut aivan erilaista. Jos esikoinen olisi ollut tällainen, niin lapsiluku olisi jäänyt yhteen. Parempi näin, veljekset puuhailevat mielellään yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Moni tietää, miten erilaisia kaksi-, kolme- ja nelivuotiaat ovat. Jos mahdollista, suosittelen noin neljän vuoden ikäeroa. Sitten ei tietenkin saa olla liian vanha itse.
Nelivuotiaalla ei ole vaippoja, pyöräily vaunujn vierellä onnistuu ja muutenkin on jo iso lapsi.
Eikä sillä ikinä tule olemaan mitään yhtwistä sen pikkusisaruksensa kanssa. Elää eri lapsuuden ja nuoruuden.
Hyvä vanhempi rohkaisee lapsiaan varhaiseen vuorovaikutukseen ja vapaaseen leikkiin. Ei tee irrallisia toisilleen vieraaksi jääviä lapsia kuuden vuoden välein.