Lue keskustelun säännöt.
Tehkää vaan niitä lapsia pienellä ikäerolla. Taas kuulin pari erouutista kun vanhemmat ei vaan jaksa.
31.03.2019 |
Tämä on asia, jota en vain käsitä. Miksi oi miksi niitä lapsia pitää tehdä 2-vuoden ikäerolla tai vielä pienemmällä?
Kuvio on niin usein nähty, että tulee melkein huono olo kun kuulen joillekin olevan tulossa TAAS vauva, vaikka edellinenkin on vielä ihan pieni.
Osalla ihmisistä ei vain näytä olevan minkäänlaista kykyä arvioida voimavarojaan tulevan suhteen tai arvioidaan ne ihan väärin. Yleensähän homma menee näin: tehdään muksu ja sitten kohta perään (yhteiskunnan/kavereiden painostuksesta tai ruusunpunaisten lasien läpi suunniteltuna) toinen.
Sitten on parhaimmillaan kaksi vaippaikäistä, yksi pahassa uhmassa ja huomionpuutteessa ja toinen herättelee muuten vaan ja vaatii huomiota. Ensin väsyy äiti ja sitten isä ja sitten tulee ero kun talo ei pysy kasassa. Tämä on nähty niin monta kertaa.
Ja kaikelta tätä voisi välttyä venyttämällä ikäeroa ainakin vuodella, mutta niinhän ei voi tehdä koska: "kaikki muutkin, kyllä mekin pärjätään".
Lopputuloksena rikkinäinen perhe tai vähintäänkin tainnuksiin asti väsynyttä meininkiä.
Kommentit (363)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on lapset kahden vuoden ikäerolla. Alussa on työläämpää. Sitten helpompaa, koska lapset pitää toisilleen seuraa. Nyt lukiossakin on kätevää, kun samat kirjatkin käy.
Ja meillä on lapset noin vuoden ikä erolla ( 3kpl ) ja siinä ne meni vauvoina kolme kuin yksikin. Sukulaisia tai perhettä ei ole eli turvaverkot ja hoitoapu ollut aika minimaalista, mutta senhän toki tajusimmekin jo ennakkoon.
Sitä kesti kuitenkin vain sen hetken, helpompi on ollut matkustaa, olla lomilla ja kotosalla kun on aina seuraa toisistaan, opettavat toinen toisiaan ja viihdyttävät kanssa. Nyt ovat 16, 17 ja 18 lukiolaisia + abi enkä voisi kuvitella vaivattomampaa arkea.
Juuri niin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta on ideaali.
Vai niin. Minulla kaksi lasta, ikäeroa 15 vuotta ja meille tämä on kaikille ideaali.
Minä en näe tuota edes perheenä.
Jaa. No me ollaan tietysti perhe, mikäs muu??tämä on rikkaus molemmille lapsille. Se tuleeko sisaruksista läheiset johtuu ihan muusta kuin ikäerosta.
Olisiko kiva jos sun perheestä sanottaisi samaa?
Onko kummallakin lapsella saman äidin lisäksi sama iskä?
Käyttekö ystäväperheitten kesken harrastusviikonlopuissa ja mökkeilemässä? On tosi nastaa kun muiden pariskuntien lapset ovat isoja teinejä tai vielä vanhempia ja sitten joukkoon tulee joku uusiovaimo kera skrabapullan, jonka tarpeiden mukaan tanssivat kaikki muut, ei pelkästään se iskäraukka joka kuvitteli voivansa viettää aikaa ystäviensä kanssa.
Ja ei, en puhu viinalla läträämisestä kun siitä kumminkin aletaan jauhaa, kuten asian vierestä aina täällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Kätevämpää olisi tehdä niitä lapsia noin 6 vuoden välein, jolloin esikoinen olisi 18v, kun kuopus syntyisi.
Meillä on melkein näin, suosittelen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli kaksi lasta tuolla parjatulla ikäerolla ja vielä kolmaskin vähän isommalla. Itse asiassa juuri tällainen perhekoko ikäeroineen oli ainakin joitakin vuosia sitten suomalaisten toive, joten moni muukin sellaisen haluaa ainakin teoriassa.
Halusimme tarjota lapsille perheyhteisön, ja itselläni oli sen verran ikää, että kovin paljon ei ollut varaa odotella.
Siinäpä joitakin syitä. Mitä jaksamiseen tulee, mielestäni on tärkeää että molemmat vanhemmat ovat tasaveroisina pyörittämässä arkea, ja elämästä siivotaan joksikin aikaa kaikki ylimääräinen pois. Ei talojen rakentamista, ei firmojen perustamista, ei kunnianhimoisia harrastusprojekteja, ei sisustuslehtikotia. Kaiken tuon voi saada, muttei yhtä aikaa.
Erittäin järkevä ajattelutapa! Kiitos hyvästä neuvosta!
Se kunnianhimo voi kuitenkin jollakulla olla juuri se voima, jolla hän jaksaa.
Kaikkien intohimo ei ole 20 vuoden beessi prismaperhe-elämä.
Eihän niitä isoja suunnitelmia tarvitse laittaa jäihin kun vaan sen pikkulapsivaiheen ajaksi.
Miksi pitäisi?
No siksi jos monta pientä lasta ja väsymystä niin keskitytään lapsiin ja arjesta selviytymiseen eikä lähdetä tekemään isoja projekteja. Kun raskain pikkulapsi vaihe on ohi niin sitten vasta taloa rakentamaan jne. Tämä suojelee koko perhettä ja parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli kaksi lasta tuolla parjatulla ikäerolla ja vielä kolmaskin vähän isommalla. Itse asiassa juuri tällainen perhekoko ikäeroineen oli ainakin joitakin vuosia sitten suomalaisten toive, joten moni muukin sellaisen haluaa ainakin teoriassa.
Halusimme tarjota lapsille perheyhteisön, ja itselläni oli sen verran ikää, että kovin paljon ei ollut varaa odotella.
Siinäpä joitakin syitä. Mitä jaksamiseen tulee, mielestäni on tärkeää että molemmat vanhemmat ovat tasaveroisina pyörittämässä arkea, ja elämästä siivotaan joksikin aikaa kaikki ylimääräinen pois. Ei talojen rakentamista, ei firmojen perustamista, ei kunnianhimoisia harrastusprojekteja, ei sisustuslehtikotia. Kaiken tuon voi saada, muttei yhtä aikaa.
Erittäin järkevä ajattelutapa! Kiitos hyvästä neuvosta!
Se kunnianhimo voi kuitenkin jollakulla olla juuri se voima, jolla hän jaksaa.
Kaikkien intohimo ei ole 20 vuoden beessi prismaperhe-elämä.
Eihän niitä isoja suunnitelmia tarvitse laittaa jäihin kun vaan sen pikkulapsivaiheen ajaksi.
Miksi pitäisi?
No siksi jos monta pientä lasta ja väsymystä niin keskitytään lapsiin ja arjesta selviytymiseen eikä lähdetä tekemään isoja projekteja. Kun raskain pikkulapsi vaihe on ohi niin sitten vasta taloa rakentamaan jne. Tämä suojelee koko perhettä ja parisuhdetta.
Niin. Sinulla voi olla noin.
Ei kaikilla ole väsymystä. Eikä kaikki tarvitse mitään suojakeinoja. Jo tuo on tosi ahdistavaa että latistetaan ja lytätään muita vain koska itse ollaan laiskoja ja näköalattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut vaan ei jaksa, vaikka kuinka saavat apuakin lasten hoidossa. Mulla on tuttava, jolla on kaksi lasta iältään 5 ja 6-v. Isovanhemmat ottavat lapset joka ikinen viikonloppu heidän luokseen. Hakevat lapset perjantaisin suoraan päiväkodista ja palauttavat lapset kotiin sunnuntaina iltapäivällä. Lasten vanhemmat siis ovat ilman lapsiaan kaksi vuorokautta. Silloin he lähtevät ulos syömään ystäväpariskuntien kanssa, leffaan kahdestaan, reisulle Tallinnaan ym. Tämä on alkanut lasten ollessa hyvin pieniä. Arkisin lapset ovat päiväkodissa 8-16. Hoidon jälkeen touhuavat kotona pari tuntia ja nukkumaan heidät laitetaan klo 20. Eli vanhempiensa kanssa nämä lapset viettävät vain 2-3 t/pv. Mies on töissä ja äiti opiskelee 4 t päivässä aamupäivällä lasten ollessa hoidossa. Puolilta päivin äiti on jo vapaa ja hänellä on oma aikakin, sillä itse ei käy töissä.
Kuitenkin nämä vanhemmat ovat aina uupuneita. Ihmettelen mistä?
Tottakai on erittäin hyvä juttu, että isovanhemmat auttavat niin paljon heitä lasten hoidossa kuin myös taloudellisesti. Ostavat lapsille laadukkaita vaatteita ja leluja. Kustantavat tälle perheelle matkoja ulkomaille ja ostavat heille huonekaluja ja design sisustustavaraa. Ostivat myös asunnon kalliilta alueelta, missä nyt tämä perhe asuu.
Iskikö nyt jollekin mammalle kateus?
Jos isovanhemmat joutuvat lapsia hoitamaan joka viikonloppu ja jos vanhemmat tämän sallivat, en pitäisi noita ihan ihannevanhempina, vaan lapset ovat heille kiintiölapsia, joiden poismuuttoa jo varmaan suunnitellaan.
En haluaisi elää ilman lapsiani viikonloppuja. Lapset ovat parasta elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli kaksi lasta tuolla parjatulla ikäerolla ja vielä kolmaskin vähän isommalla. Itse asiassa juuri tällainen perhekoko ikäeroineen oli ainakin joitakin vuosia sitten suomalaisten toive, joten moni muukin sellaisen haluaa ainakin teoriassa.
Halusimme tarjota lapsille perheyhteisön, ja itselläni oli sen verran ikää, että kovin paljon ei ollut varaa odotella.
Siinäpä joitakin syitä. Mitä jaksamiseen tulee, mielestäni on tärkeää että molemmat vanhemmat ovat tasaveroisina pyörittämässä arkea, ja elämästä siivotaan joksikin aikaa kaikki ylimääräinen pois. Ei talojen rakentamista, ei firmojen perustamista, ei kunnianhimoisia harrastusprojekteja, ei sisustuslehtikotia. Kaiken tuon voi saada, muttei yhtä aikaa.
Erittäin järkevä ajattelutapa! Kiitos hyvästä neuvosta!
Se kunnianhimo voi kuitenkin jollakulla olla juuri se voima, jolla hän jaksaa.
Kaikkien intohimo ei ole 20 vuoden beessi prismaperhe-elämä.
Eihän niitä isoja suunnitelmia tarvitse laittaa jäihin kun vaan sen pikkulapsivaiheen ajaksi.
Miksi pitäisi?
No siksi jos monta pientä lasta ja väsymystä niin keskitytään lapsiin ja arjesta selviytymiseen eikä lähdetä tekemään isoja projekteja. Kun raskain pikkulapsi vaihe on ohi niin sitten vasta taloa rakentamaan jne. Tämä suojelee koko perhettä ja parisuhdetta.
Perhevapaat ovat paras ajankohta tuollaiselle, koska se toinen vanhempi on kotona. Sen jälkeen kun hän palaa töihin, ei ole todellakaan minkään rakentamisen yms aika.
Triitu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vanhin lapsi on koululainen ja nuorimmainen taaperoiässä. Kun lapsia on kohta kuusi, joudumme miettimään, mitä teemme ja millä tavoin, jotta reissussa olisi kaikille mukavaa. Siitä huolimatta, että ikäerot lapsillamme ovat pieniä.
Oletteko lestadiolaisia tai jotain muita herätyslahkolaisia?
Nyt on pakko kysyä, kun erot ovat nykyään yleisiä eikä perhe sido enää samalla tapaa kuin aikoinaan. Onko kaikilla kuudella sama isä?
Jos on, mäkin alkasin arvailla tätä lestadiolaisuutta tai muuta. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vaan ei jaksa, vaikka kuinka saavat apuakin lasten hoidossa. Mulla on tuttava, jolla on kaksi lasta iältään 5 ja 6-v. Isovanhemmat ottavat lapset joka ikinen viikonloppu heidän luokseen. Hakevat lapset perjantaisin suoraan päiväkodista ja palauttavat lapset kotiin sunnuntaina iltapäivällä. Lasten vanhemmat siis ovat ilman lapsiaan kaksi vuorokautta. Silloin he lähtevät ulos syömään ystäväpariskuntien kanssa, leffaan kahdestaan, reisulle Tallinnaan ym. Tämä on alkanut lasten ollessa hyvin pieniä. Arkisin lapset ovat päiväkodissa 8-16. Hoidon jälkeen touhuavat kotona pari tuntia ja nukkumaan heidät laitetaan klo 20. Eli vanhempiensa kanssa nämä lapset viettävät vain 2-3 t/pv. Mies on töissä ja äiti opiskelee 4 t päivässä aamupäivällä lasten ollessa hoidossa. Puolilta päivin äiti on jo vapaa ja hänellä on oma aikakin, sillä itse ei käy töissä.
Kuitenkin nämä vanhemmat ovat aina uupuneita. Ihmettelen mistä?Tottakai on erittäin hyvä juttu, että isovanhemmat auttavat niin paljon heitä lasten hoidossa kuin myös taloudellisesti. Ostavat lapsille laadukkaita vaatteita ja leluja. Kustantavat tälle perheelle matkoja ulkomaille ja ostavat heille huonekaluja ja design sisustustavaraa. Ostivat myös asunnon kalliilta alueelta, missä nyt tämä perhe asuu.
Iskikö nyt jollekin mammalle kateus?
Ei, kyllä tähän fantasiaan olisi pitänyt ujuttaa vielä Brad Pitt isukkina että olisi kateusmittari heilahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni tietää, miten erilaisia kaksi-, kolme- ja nelivuotiaat ovat. Jos mahdollista, suosittelen noin neljän vuoden ikäeroa. Sitten ei tietenkin saa olla liian vanha itse.
Nelivuotiaalla ei ole vaippoja, pyöräily vaunujn vierellä onnistuu ja muutenkin on jo iso lapsi.
Eikä sillä ikinä tule olemaan mitään yhtwistä sen pikkusisaruksensa kanssa. Elää eri lapsuuden ja nuoruuden.
Höpö höpö. 4v ikäero on oikein hyvä. Paljon on yhteistä ja tämä omasta kokemuksesta niin sisaruksena kuin omien lasten kohdalta.
Samoin voisin todeta että ne 2v ikäerolaiset tappelee koko ajan, sillä niinhän ne tekevätkin kun joutuvat kaikesta kilpailemaan keskenään.
Nelivuotias on päiväkodissa, vauva kotona. Sitten hän on alakoulussa, kun toinen on päiväkodissa. Sitten yläkoulussa kun toinen alakoulussa. Lukiossa ja yläkoulussa. Poissa ja lukiossa.
Täysin eri elämää elää koko ajan.
Kokemuksesta tiedän. Ja terve järkikin sen kertoo.
Ja päivässäkö ei tosiaan ole muita tunteja, kuin ne, jotka nelivuotias viettää päiväkodissa? Kaikkien neljävuotiaat eivät sitä paitsi ole kokopäivähoidossa tai välttämättä hoidossa lainkaan.
Puhut nyt omasta kokemuksistasi, mutta unohdat selkeästi, ettei sinun kokemuksesi ole kaikille yhteinen. Se on ihan yhtä oikeellinen kuin mikä tahansa muukin kokemus, mutta kokemuksia on erilaisia.
Meillä esim. on vauva ja neljävuotias. Neljävuotias käy 2-3 päivänä viikossa päiväkodissa ollen siellä korkeintaan 4h kerrallaan. Kyllä siinä aika paljon muutakin aikaa jää.
Nelivuotias myös hakeutuu vauvan seuraan (ja vauva, liikkeelle lähdettyään, myös hänen seuraansa). Perheessämme on myös koululainen, ja hänkin viettää aikaa pienempien sisarustensa kanssa. Pienemmät ovat hänelle todella rakkaita. Toki koululaisella on omia kavereita ja harrastuksia, eikä vietä kaikkea aikaansa kotona, mutta olisi suoranaista valehtelua viettää etteikö yhteistä aikaa tai paljon yhteisiä asioita olisi.
-äiti kolmelle
Pari tuntia kun se isompi on hoidossa. Ja siinä vaiheessa hänelle jo ne kaverit on tärkeimpiä. Ja iltaisin on lisäksi harrastukset.
Kun hän on koulussa, on kaverit ja harrastukset jo molemmilla.
Realismia, rakas. Sinä vain pääset helpoimmalla, kun leikit pikkuäitiä aina yhdelle kerrallaan.
Eikö yhden lapsen äidit ole oikeita äitejä ollenkaan, vaan leikkii vaan?
Vein lapseni päiväkotiin kun oli lähes 4 vee ja sen jälkeen menin kotiin ja kellahdin sänkyyn. Oli siinäkin luuseri ja palkkatyö ei maittanut. En joka pvä vienyt vaan kävimme eri paikoissa jne. Hyvin oon ehtinyt olemaan työelämässä. Oli kiwaa aikaa... oi niitä aikoja NE TAHTOISIN niin ELÄÄ UUDELLEEN: Lapset on lahja ja he muuttaa kotoa pois jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni vauvaperhe luo itselleen jonkun kummallisen ihanteen, johon ei voi ketään päästä. Pitää olla pienten lasten kanssa koko ajan lomareissuilla, shoppaamassa, museoissa ja harrastamassa - harrastukset pitää olla OIKEITA. Pitää olla äidillä ja isällä omaa aikaa - PALJON. Mutta lapset pitää itse hoitaa, kun ne kerran on tehty, isovanhempiin ei voi turvautua - VANHANAIKAISTA. Keskinäinen aika unohdetaan kokonaan ja arki on yhtä hurlumia....ilman että tulevaisuutta mitenkään rakennetaan, ei parisuhdetta, ei tulevaisuuden taloudellista turvaa....kun ei ole energiaa.....Sitten erotaan kun toinen herää todellisuuteen, että eihän me olla oltu koskaan rakastuneita, tehtiin vain lapsia kun toisen mielestä niitä kuului tehdä pari, tai kolme.
Vierailija kirjoitti:
Jos isovanhemmat joutuvat lapsia hoitamaan joka viikonloppu ja jos vanhemmat tämän sallivat, en pitäisi noita ihan ihannevanhempina, vaan lapset ovat heille kiintiölapsia, joiden poismuuttoa jo varmaan suunnitellaan.
En haluaisi elää ilman lapsiani viikonloppuja. Lapset ovat parasta elämässäni.
Mä oon se, joka kirjoitin edellisen kommentin. Itse myös voin sanoa, etten antaisikaan lapseni isovanhemmille, joka viikonloppu. Kuulemma nuo isovanhemmat itse haluavat hoitaa lapsenlapsiaan joka viikonloppu. Lapset kuulemma myös viihtyvät isovanhempien luona, sillä siellä on paljon leluja ja tarjoavat heille herkkuja.
Nämä lapset ovat ainut lapsenlapset, ehkä siksikin näin. Isovanhemmat ovat lähes 80 vuotta, mutta hyväkuntoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut vaan ei jaksa, vaikka kuinka saavat apuakin lasten hoidossa. Mulla on tuttava, jolla on kaksi lasta iältään 5 ja 6-v. Isovanhemmat ottavat lapset joka ikinen viikonloppu heidän luokseen. Hakevat lapset perjantaisin suoraan päiväkodista ja palauttavat lapset kotiin sunnuntaina iltapäivällä. Lasten vanhemmat siis ovat ilman lapsiaan kaksi vuorokautta. Silloin he lähtevät ulos syömään ystäväpariskuntien kanssa, leffaan kahdestaan, reisulle Tallinnaan ym. Tämä on alkanut lasten ollessa hyvin pieniä. Arkisin lapset ovat päiväkodissa 8-16. Hoidon jälkeen touhuavat kotona pari tuntia ja nukkumaan heidät laitetaan klo 20. Eli vanhempiensa kanssa nämä lapset viettävät vain 2-3 t/pv. Mies on töissä ja äiti opiskelee 4 t päivässä aamupäivällä lasten ollessa hoidossa. Puolilta päivin äiti on jo vapaa ja hänellä on oma aikakin, sillä itse ei käy töissä.
Kuitenkin nämä vanhemmat ovat aina uupuneita. Ihmettelen mistä?Tottakai on erittäin hyvä juttu, että isovanhemmat auttavat niin paljon heitä lasten hoidossa kuin myös taloudellisesti. Ostavat lapsille laadukkaita vaatteita ja leluja. Kustantavat tälle perheelle matkoja ulkomaille ja ostavat heille huonekaluja ja design sisustustavaraa. Ostivat myös asunnon kalliilta alueelta, missä nyt tämä perhe asuu.
Iskikö nyt jollekin mammalle kateus?Ei, kyllä tähän fantasiaan olisi pitänyt ujuttaa vielä Brad Pitt isukkina että olisi kateusmittari heilahtanut.
Tämä oikeasti ei ole mitään fantasia vaan täytä totta. Tämän perheen äiti on mun ystävä ei vaan tuttava, joten tiedän hyvin mistä puhun.
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli kaksi lasta tuolla parjatulla ikäerolla ja vielä kolmaskin vähän isommalla. Itse asiassa juuri tällainen perhekoko ikäeroineen oli ainakin joitakin vuosia sitten suomalaisten toive, joten moni muukin sellaisen haluaa ainakin teoriassa.
Halusimme tarjota lapsille perheyhteisön, ja itselläni oli sen verran ikää, että kovin paljon ei ollut varaa odotella.
Siinäpä joitakin syitä. Mitä jaksamiseen tulee, mielestäni on tärkeää että molemmat vanhemmat ovat tasaveroisina pyörittämässä arkea, ja elämästä siivotaan joksikin aikaa kaikki ylimääräinen pois. Ei talojen rakentamista, ei firmojen perustamista, ei kunnianhimoisia harrastusprojekteja, ei sisustuslehtikotia. Kaiken tuon voi saada, muttei yhtä aikaa.
Meillä lapsilla ikäeroa yli kolme vuotta, mutta päätin jo esikoisen ollessa vauva, että lasken omia odotuksiani huimasti siihen asti, kunnes lapset ovat vähän isompia. Niin on jäänyt kukkapenkit kitkemättä ja kasvimaa laittamatta (lasten omia kasvatusprojekteja lukuun ottamatta), ikkunoita pesty kerta vuoteen, lähes kaikki remontti- ja rakennusprojektit on laitettu jäihin ym. Päätimme myös miehen kanssa jo ennen lapsia, että pikkulapsiaikana emme eroa. Tiedossa oli, että se aika on lyhyt, mutta sitäkin rankempi myös parisuhteelle, ja että parisuhteen aika tulee taas myöhemmin. Näillä päätöksillä on menty ja nautittu nyt lasten lapsuudesta ottamatta paineita juuri mistään muusta kuin lasten hyvinvoinnista.
Liian myöhään alkoi biologinen klo tikittämään ja odotutti muutaman vuoden ennenku tärppäs eli jäi yhteen mutta hyvä niin ja olen kiitollinen. Onneksi poika sai 3 sisarpuolta, aivan mahtavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta on ideaali.
Vai niin. Minulla kaksi lasta, ikäeroa 15 vuotta ja meille tämä on kaikille ideaali.
Kauheeta, otan osaa! 40 vuotta kiinni kotona. Huh!
Miten niin 40 vuotta??? Miten on kotona kiinni jos esikoinen on 40v. ja kuopus 25v? Johan se kuopuskin on muuttanut 10 vuotta sitten opiskelija-asuntoon omilleen. Minä olen 44v ja nuorin sisarus on 28v. eikä mun vanhemmat ole olleet kiinni missään yli kymmeneen vuoteen. Ei teinejä tarvi olla kotona vahtimassa, päinvastoin teinit vahtii niitä nuorempia. Minä olen hoitanut pikkusiskoa 6-vuotiaasta asti.
Lapsen ei kuulu vahtia lasta ja lapseen kuuluu panostaa siihen asti kun tämä muuttaa omilleen. Ja sitä ei kuulu tehdä alaikäisenä.
On varmaan raskasta muistaa elää kokoajan siten miten "kuuluu" ja joutua törmäyskurssille sen kanssa kun jonkun mielestä "kuuluukin" elää eri tavoin.
Meillä on neljä alle kouluikäistä lasta alle 2v ikäerolla ja he ovat parhaita ystäviä keskenään. Jokaisella on myös omat harrastukset jne. Jaksamme oikein hyvin, enkä vaihtaisi tätä mihinkään. Tukiverkostoja ei ole ollenkaan, mutta ihan on meilläkin koti ja asiat muutenkin järjestyksessä. Tottakai välillä valvotaan ja joskus kiukutellaan, mutta tämä on aivan ihanaa aikaa, joka vastoin oletuksia on mahdollistanut myös isoja työprojekteja ja matkustelua sekä muuta mahtavaa mitä näemmä ei mahdu ap:n käsityskykyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi vuotta on ideaali.
Vai niin. Minulla kaksi lasta, ikäeroa 15 vuotta ja meille tämä on kaikille ideaali.
Kauheeta, otan osaa! 40 vuotta kiinni kotona. Huh!
Miten niin 40 vuotta??? Miten on kotona kiinni jos esikoinen on 40v. ja kuopus 25v? Johan se kuopuskin on muuttanut 10 vuotta sitten opiskelija-asuntoon omilleen. Minä olen 44v ja nuorin sisarus on 28v. eikä mun vanhemmat ole olleet kiinni missään yli kymmeneen vuoteen. Ei teinejä tarvi olla kotona vahtimassa, päinvastoin teinit vahtii niitä nuorempia. Minä olen hoitanut pikkusiskoa 6-vuotiaasta asti.
Lapsen ei kuulu vahtia lasta ja lapseen kuuluu panostaa siihen asti kun tämä muuttaa omilleen. Ja sitä ei kuulu tehdä alaikäisenä.
On varmaan raskasta muistaa elää kokoajan siten miten "kuuluu" ja joutua törmäyskurssille sen kanssa kun jonkun mielestä "kuuluukin" elää eri tavoin.
Laki sanoo noin. Se on lastensuojeluasia jos kuusivuotias pannaan lastenhoitajaksi tai alaikäisestä ei huolehdita. Huostaanottoperusteita.
Ei ole lainkaan raskasta tajuta tätä.
Miksi pitäisi?