Mielipiteesi järkisuhteista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen esimerkiksi talolliset menivät usein järkiavioliittoon. Ei voinut naida alempaa eikä köyhempää. Mutta isännillä oli miltei aina suhteita ja lapsia muille naisille.

Ei voinut erota kun ei voinut alkaa jakamaan sukutilaa.

Myös ympäristön paine esti eroamisen, myös köyhemmiltä ihmisiltä.

Toinen asia oli se, että maalla ympyrät olivat varsin pienet. Kumppani usein löytyi samalta tai naapurikylältä. Jos halusi naimisiin ja perheen niin kumppanin oli valittava niistä mahdollisista.

Usein myös tultiin raskaaksi ja silloin oli melkein pakko mennä naimisiin. Niin maalla kuin kaupungissa.

Järki oli joskus pakko ottaa käyttöön ennen tunteita. Lapsia tuli tiuhaan tahtiin ja naisilla ei ollut paljoakaan kanttia erota.

Kyllähän myös rakkausavioliittoja oli, mutta ehkä harvemmin kuin nykyään.

Hottentoteillakin on mielenkiintoiset pariutumistavat. Mutta miten tämä kuvitteellinen historia liittyy siihen miten asiat ovat nyt? Mennyt on mennyttä.

No katsos ystäväiseni kun useampikin täällä on viitannut siihen, että ennen järkiliitot kestivät paremmin, siksi otin, en minkään kuvitteellisen vaan ihan todellisuuteen perustuvan, asian.

Ketjun aiheena on Mielipiteesi järkisuhteista, mikä otsikossa estää myös miettimästä entistä aikaa?

Tämä on keskustelua, missä voidaan valottaa asioita monelta eri kantilta, mielestäni.

Mennyt on mennyttä, mutta joku viisas on sanonut, että jos et tunne historiaasi niin et tunne nykyisyyttäkään, vai kuinka se menikään.

No, sinä ainakin olet niitä, joille sopivat järkiliitot, jos olet noin tosikko. ☺

Minä pidän järkisuhteena mitä tahansa suhdetta, jota solmiessa on käytetty myös järkeä.

Tunnekuohusuhteena pidän niitä suhteita missä julistetaan suurta rakkautta heti ensi tapaamisella, esitellään "tuleva puoliso" saman tien koko kaveripiirille ja suvulle, muutetaan yhteen kuukauden sisällä ja kihlat ostetaan samana päivänä, sitten vasta käykin ilmi ettei olekaan mitään yhteistä (paitsi ne räiskyvät tunteet), tapellaan, kiukutellaan kavereille jotka yrittävät puhua järkeä, toinen lähtee ja toinen vääntää hysteeristä itkua samalla kun kaverit yrittävät puhua lisää järkeä, pari kertaa palataan yhteen ja sitten dramaattisesti erotaan ja muutamassa kuukaudessa koko show onkin jo ohi. Kunnes sitten taas löytyy uusi "täydellinen" suhde, koskaan ei ole tunnettu näin ketään kohtaan jne.

Tunnekuohuista toiseen pomppijat eivät halua käyttää järkeä, koska se tekee elämästä tylsän. On tylsää kantaa vastuu omista parisuhdevalinnoista, paljon kivempaa on antaa virran viedä ja porata hysteerisenä muille. Viis muiden jaksamisesta, kerranhan MINÄ vaan elän. Ja kaikki muut elämän valinnat on tylsiä, eikä kellään järkevällä edes ole koskaan ollut niin hyvää seksielämää kuin draamailijalla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli tuollainen järkisuhde, ja mies olikin sitten vuosi vuodelta kamalampi, ja lopulta erottiin. Olen miettinyt että olisiko mies ollut minulle mukavampi jos hän olisi edes aluksi rakastanut minua ja olisivatko ne ihanat alkuajan huuman muistot kantaneet. Järkisuhteeseen kannattaa minusta lähteä vain jos on oikeaa kunnoitusta ja hyvä luonne. Nyt minulla on meneillään ihana molemminpuolisesta rakastumisesta alkanut suhde ja tavallaan tuntuu että tämä hullaantuminen on tärkeä pohja tuleville vuosille. Aika näyttää.

Ei välttämättä olisi ollut. Se jalat alta vievä rakkaus voi aiheuttaa sen että on totaalisen sokea kumppanin huonoille puolille ja ohittaa esimerkiksi vallankäytön merkkejä kun on niiiin rakastunut. Moni valtaa käyttävä tai muuten sekopää on aluksi aivan ihana ja siitä se sitten vasta alkaa.

Meillä ehkä ei ollut niin järkisuhde, mutta mies näyttää tunteensa hyvin maltillisesti (etenkin alkuaikoina) ja rakkaus on kasvanut suhteen edetessä enemmän. Alussa ei ollut mitään hurjaa intohimoa. Olen suhteen aikana kokenut pieniä ihastumisia mm. miespuoleiseen työkaveriin jolla oli myös tunteita minua kohtaan, mutta totesin ettei hommassa ole mitään järkeä. Minulla on hyvä mies, tasainen suhde, rakkautta ja myös intohimoa vaikkei se olekaan niin kuin oppikirjasta.

Jos aina yrittää vaihtaa parempaan niin voi olla ettei koskaan saa vahvaa, pitkää suhdetta. Eli siinä mielessä suhteissa kannattaakin käyttää järkeä eikä aina lähteä joka ihastuksen perässä tunnesuhteisiin. Ei kaikille pitkä ja vahva suhde enää varmaan olekaan ihanteellinen, mutta kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne käytännössä toimi.---

Nykyään ei ole olemassa järkisyitä järkiliitoille, liitot ovat oikeita.

https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-science-love/201208/arrange…

We found absolutely no difference between participants in arranged marriages and those in free choice marriages on the four measures we included in our study. Regardless of the nature of their marriage — whether their spouse had been selected by family members/matchmakers or had been personally and freely chosen — the participants in our study were extremely (and equally) happy with their relationships.

--------------

Eli ei ole eroa, riippumatta siitä, mitä AV-mammat kaikkitietävinä väittävät.

Tässä on vain se ero, että nämä ihmiset, jotka järjestettyihin liittoihin menee, ovat kasvaneet yhteisöissä joissa se järjestetty liito on normi . Näissä yhteisöissä ei yksilön vapautta määrätä omista asioistaan tunneta. Tosin nykyaikana useimmissa järjestetyissä liitoissa myös kysytään ensin näiden osapuolien itsensä hyväksyntä ennenkuin asia lähtee edistymään. Pakkoavioliitto on eri asia kuin järjestetty liitto. Joku tutkija selitti miksi ihmiset tyytyvät järjestettyihin liittoihin on se, että kun liitto menee pieleen niin kumpikin voi syyttää epäonnistuneesta liitosta niitä, jotka sen järjesti, eikä itseään kuten näissä länsimaistyylisissä liitoissa käy.

Vierailija kirjoitti:

Minä pidän järkisuhteena mitä tahansa suhdetta, jota solmiessa on käytetty myös järkeä.

Tunnekuohusuhteena pidän niitä suhteita missä julistetaan suurta rakkautta heti ensi tapaamisella, esitellään "tuleva puoliso" saman tien koko kaveripiirille ja suvulle, muutetaan yhteen kuukauden sisällä ja kihlat ostetaan samana päivänä, sitten vasta käykin ilmi ettei olekaan mitään yhteistä (paitsi ne räiskyvät tunteet), tapellaan, kiukutellaan kavereille jotka yrittävät puhua järkeä, toinen lähtee ja toinen vääntää hysteeristä itkua samalla kun kaverit yrittävät puhua lisää järkeä, pari kertaa palataan yhteen ja sitten dramaattisesti erotaan ja muutamassa kuukaudessa koko show onkin jo ohi. Kunnes sitten taas löytyy uusi "täydellinen" suhde, koskaan ei ole tunnettu näin ketään kohtaan jne.

Tunnekuohuista toiseen pomppijat eivät halua käyttää järkeä, koska se tekee elämästä tylsän. On tylsää kantaa vastuu omista parisuhdevalinnoista, paljon kivempaa on antaa virran viedä ja porata hysteerisenä muille. Viis muiden jaksamisesta, kerranhan MINÄ vaan elän. Ja kaikki muut elämän valinnat on tylsiä, eikä kellään järkevällä edes ole koskaan ollut niin hyvää seksielämää kuin draamailijalla.

Ei vaan järki suhde on sellainen, joka perustuu pelkkään hyötyajatteluun. Taloudellisiin tai sosiaalisiin hyötyihin, ilman rakkautta ja kiintymystä juuri tähän tiettyyn yksilöön.

Tyhmä suhde ei ole synonyymi tunnesuhteelle. Ei järki ja tunne sulje pois toisiaan, en esim ikinä voisi rakastua vankilakundiin, kun en sellaisissa piireissä pyöri, enkä sellaisia edes koskaan tapaa.

Eikä kaikki ole sellaisia hölmöjä että rakastaisivat kättä joka satuttaa, menee nyt sekaisin tunteet ja läheisriippuvuus. Läheisriippuvaiset seilaavat kamalasta suhteesta toiseen kun eivät osaa olla yksin, eivät he oikeasti edes rakasta niitä vaihtuvia kumppaneita vaan rakastumisen tunnetta.

Ei ne kaikki maalla ennen olleet välttämättä järjestettyjä liittoja.

Esimerkiksi oli talollisen poika Kalle. Kylässä oli muutama iso talo, joiden tyttäristä kaikki olisivat kelvanneet Kallen vanhemmille.

Mutta järkevänä ja rahan tuntevana miehenä Kalle itse valitsi sen suurimman talon tyttären Hiljan, vaikka ei ollut häneen niin rakastunut.

Kalle itse valitsi järkiliiton ja nai enemmän rahaa ja omaisuutta, ehkä myös Hilja oli hyväluonteinen ja ahkera. Ne painoivat enemmän Kallelle kuin rakkaus kipakkaan ja hiukan pienemmän talon tyttäreen Katriin.

Nimet keksittyjä. ☺

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen esimerkiksi talolliset menivät usein järkiavioliittoon. Ei voinut naida alempaa eikä köyhempää. Mutta isännillä oli miltei aina suhteita ja lapsia muille naisille.

Ei voinut erota kun ei voinut alkaa jakamaan sukutilaa.

Myös ympäristön paine esti eroamisen, myös köyhemmiltä ihmisiltä.

Toinen asia oli se, että maalla ympyrät olivat varsin pienet. Kumppani usein löytyi samalta tai naapurikylältä. Jos halusi naimisiin ja perheen niin kumppanin oli valittava niistä mahdollisista.

Usein myös tultiin raskaaksi ja silloin oli melkein pakko mennä naimisiin. Niin maalla kuin kaupungissa.

Järki oli joskus pakko ottaa käyttöön ennen tunteita. Lapsia tuli tiuhaan tahtiin ja naisilla ei ollut paljoakaan kanttia erota.

Kyllähän myös rakkausavioliittoja oli, mutta ehkä harvemmin kuin nykyään.

Hottentoteillakin on mielenkiintoiset pariutumistavat. Mutta miten tämä kuvitteellinen historia liittyy siihen miten asiat ovat nyt? Mennyt on mennyttä.

No katsos ystäväiseni kun useampikin täällä on viitannut siihen, että ennen järkiliitot kestivät paremmin, siksi otin, en minkään kuvitteellisen vaan ihan todellisuuteen perustuvan, asian.

Ketjun aiheena on Mielipiteesi järkisuhteista, mikä otsikossa estää myös miettimästä entistä aikaa?

Tämä on keskustelua, missä voidaan valottaa asioita monelta eri kantilta, mielestäni.

Mennyt on mennyttä, mutta joku viisas on sanonut, että jos et tunne historiaasi niin et tunne nykyisyyttäkään, vai kuinka se menikään.

No, sinä ainakin olet niitä, joille sopivat järkiliitot, jos olet noin tosikko. ☺

Menneet järkiliitot ja niiden kestävyys ei ole relevanttia tässä asiassa, koska 1) eron saaminen oli vaikeaa jos ei mahdotonta 2) eroaminen ei ollut yleisesti hyväksytty vaihtoehto 3) naimisissa olevilla naisilla ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia itsenäisyyteen. Aviomies jopa hallitsi naisen omaa omaisuutta. Täten avioerojen harvinaisuus ei kerro mitään tyytyväisyydestä näihin liittoihin.

Kestäähän se liitto, jos vaihtoehto on häpeä ja köyhyys. Ei se terve liitto silti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli mieheni kanssa järkisuhde, joka muuttui parissa vuodessa rakkaussuhteeksi. Kumpikin näytti paperilla hyvältä, mieskin sanoi alussa että olen muuten täydellinen, mutta tiuskin liikaa. :D Itse taas olin oppinut, että ne suhteet jossa minulla oli eniten intohimoa, eivät koskaan olleet hyviä suhteita. Rakastuin mieheeni noin vuoden seurustelun jälkeen, mieheni taasen tunnusti rakkautensa minuun 1,5 vuoden seurustelun jälkeen. Sen jälkeen meille tuli huuma ja se teinimäinen ihastus, kuinka voikaan rakastaa toista niin. 5 vuoden jälkeen menimme naimisiin ja nyt olemme olleet 10 vuotta yhdessä ja meillä on 1 lapsi. Voisin sanoa miehestäni, että hän on miespuolinen vastine minusta ja hän varmaan sanoisi että minä olen naispuolinen vastine hänestä (paitsi minä tiuskin edelleen). Edelleen suutelemme aina kun mahdollista ja nukumme kiinni toisessa. Rakastan häntä enemmän kuin olen koskaan ketään muuta miestä parisuhteessa rakastanut. Jos olisimme alussa lähteneet sitä huumaa hakemaan, emme olisi tässä.

No minkä ihmeen takia te menette yhteen? Ette saaneet kumpikaan ketään enemmän miellyttävämpää? Outo tyytymistarina.

No oisko se JÄRKI?

Mutta kun eihän näiden ollut mikään pakko ryhtyä parisuhteeseen. Miksi eivät vaan eläneet sinkkuna edelleen. Eihän ole mitään järkeä eikä pakkoa ryhtyä suhteeseen randomin tyypin kanssa ja toivoa, että siitä jotakin kestävämpää muodostuisi.

Olen alkuperäisen kommentin kirjoittaja. Itse olen aina etsinyt rakkautta ja olen halunnut olla parisuhteessa. Olen ollut myös paljon yksin, sinkkuna olin vuosia ja tapailin myös paljon miehiä. Kai kumpikin ajatteli, että on kivempaa jakaa elämä jonkun kanssa, kuin elää yksin. Emme tyytyneet toiseen tai ajatelleet ettemme löydä mieluisampaa. Tietysti alussa ajattelimme, että toinen on kiva ihminen, näyttää hyvältä paperilla, mutta kumpikaan ei ihastunut heti. Kumpikin ajatteli, että tuon ihmisen kanssa voisi järkevästi jakaa arjen ja elää hyvää elämää.

Teilläkö ei ole tullut ärtymystä toiseem?

Tunnen yhden järkiparin, ja heillä on sittemmin, yhdessä ollessa negatiiviset tunteet nousseet pintaan. Kummallakin on kumminkin ihanne, jota toinen ei vastaa. Hyviäkin puolia on, ns. paperilla. Mutta ihanne "kummittelee" ja aiheuttaa pettymyksiä.  

Sehän on ihan normaalia elämää, että joskus nousee negatiivisia tunteita pintaan. Sekä järki- että muissa suhteissa.

Sitä en ymmärrä, jos on joku todella tarkka ihanne itsellä, että siitä lähtisi sitten lipsumaan. Se ei ole järkisuhde enää, se on se tyytymissuhde.

Aloituksessa kuvatun kaltaisessa järkisuhteessa ei käsitykseni mukaan ole kyse tyytymisestä vaan siitä, että se toinen riittää kuitenki omana itsenään. Eli ei vaan vaadita mitään suuria tunteita mukaan siihen.

Järkisuhde paras kun ei tarvitse romantiikkaa eikä mitään imelää rakkaus lässytystä. Saa olla omat harrastukset ja kumpikin saa olla erilaisia niin että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ei tarvitse alkaa muuttaa toinen toistaan vaan saa olla oma itsensä. Mistään turhanpäiväsistä asioista ei tarvitse vääntää. Ollaan toinen toistemme tukina jos toinen sairastuu, parhaimmat ja luotettavimmat ystävät. On kumppani johonka voi luottaa kaikessa eikä pelkoa että joutuu hyväksikäytetyksi, huijatuksi. Tuuliviiriä ja tunteidensa vietävissä kumppania en halua. 

Vierailija kirjoitti:

Järkisuhde paras kun ei tarvitse romantiikkaa eikä mitään imelää rakkaus lässytystä. Saa olla omat harrastukset ja kumpikin saa olla erilaisia niin että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ei tarvitse alkaa muuttaa toinen toistaan vaan saa olla oma itsensä. Mistään turhanpäiväsistä asioista ei tarvitse vääntää. Ollaan toinen toistemme tukina jos toinen sairastuu, parhaimmat ja luotettavimmat ystävät. On kumppani johonka voi luottaa kaikessa eikä pelkoa että joutuu hyväksikäytetyksi, huijatuksi. Tuuliviiriä ja tunteidensa vietävissä kumppania en halua. 

Hirveää paskaa positiivisuudella kuorrutettuna. Ei tuo ole mikään suhde, tuo on toisen ihmisen hyväksikäyttöä.

Järkyttävää että maailmassa on tuollaisia tunnevammaisia demoneja. Täysin rakkaudettomia otuksia.

Mammanpojat kaipaavat järkisuhdetta, äitiä paapomaan ja tekemään kotityöt. Voi yh-yy.

En kaipaa kämppistä enkä seksitöntä suhdetta, ja miten paljon seksiä olisi kämppiksen kanssa? Ei yhtään.

Heko heko, että rakkaussuhteessa ei saisi olla omia harrastuksia ja oma itsensä? Missä maailmassa, ei ainakaan tässä.

Tunteettomien sosiopaattien juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkisuhde paras kun ei tarvitse romantiikkaa eikä mitään imelää rakkaus lässytystä. Saa olla omat harrastukset ja kumpikin saa olla erilaisia niin että vastakohdat täydentävät toisiaan. Ei tarvitse alkaa muuttaa toinen toistaan vaan saa olla oma itsensä. Mistään turhanpäiväsistä asioista ei tarvitse vääntää. Ollaan toinen toistemme tukina jos toinen sairastuu, parhaimmat ja luotettavimmat ystävät. On kumppani johonka voi luottaa kaikessa eikä pelkoa että joutuu hyväksikäytetyksi, huijatuksi. Tuuliviiriä ja tunteidensa vietävissä kumppania en halua. 

Hirveää paskaa positiivisuudella kuorrutettuna. Ei tuo ole mikään suhde, tuo on toisen ihmisen hyväksikäyttöä.

Järkyttävää että maailmassa on tuollaisia tunnevammaisia demoneja. Täysin rakkaudettomia otuksia.

Kerroppa miten tuo muka on hyväksikäyttöä? Tuohan just ei sitä ole

Tässä nyt on kai olennaista se, että nämä ihmiset eivät edes vaadi parisuhteelta mitään järisyttävän suuria tunteita. Ei se tarkoita että eivät olisi toisilleen riittävät ja joutuisivat "tyytymään". He ovat täysin tyytyväisiä ilman niitä. Samaistun itse hyvin aloitukseen.

Joku vaatii niitä kipinöitä tai suorastaan liekkejä, toiset eivät.

Jokainen saaa itse päättää mitä vaatii. Muiden ratkaisut eivät ole minulta pois, olen tyytyväinen näin.

Siis niin ettei ole mitään tunteita toista kohtaan, pelkästään järkisyiden sanelemana? En ymmärrä ollenkaan, enkä usko että kestää jos tulee vastaan joku, joka sytyttää.

Mutta mielestäni kaikista toimivimmat liitot on ne, joissa yhdistyy tunne- ja järkipuoli. Nykyisen mieheni kanssa oltiin ystäviä melkein pari vuotta ennen kuin alettiin seurustella, eikä juttumme alkuun tuntunut elämää suuremmalta. Kutkuttavaa kyllä oli mutta hitaasti tunnustellen edettiin. Voin sanoa, että joka päivä rakastan häntä enemmän (seitsemän vuotta yhdessä pian täynnä). Kun mietin vaikka kahta eksääni, joiden kanssa oli salamarakkautta ja sitä intohimoa eikä toisen kanssa mitään yhteistä muuten, niin tätä en vaihtaisi kyllä mihinkään. Jopa intohimo on meillä nykyisen kanssa minusta vain kasvanut, voidaan olla niin avoimesti omia itsejämme myös seksin osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne käytännössä toimi.---

Nykyään ei ole olemassa järkisyitä järkiliitoille, liitot ovat oikeita.

https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-science-love/201208/arrange…

We found absolutely no difference between participants in arranged marriages and those in free choice marriages on the four measures we included in our study. Regardless of the nature of their marriage — whether their spouse had been selected by family members/matchmakers or had been personally and freely chosen — the participants in our study were extremely (and equally) happy with their relationships.

--------------

Eli ei ole eroa, riippumatta siitä, mitä AV-mammat kaikkitietävinä väittävät.

Tässä on vain se ero, että nämä ihmiset, jotka järjestettyihin liittoihin menee, ovat kasvaneet yhteisöissä joissa se järjestetty liito on normi . Näissä yhteisöissä ei yksilön vapautta määrätä omista asioistaan tunneta. Tosin nykyaikana useimmissa järjestetyissä liitoissa myös kysytään ensin näiden osapuolien itsensä hyväksyntä ennenkuin asia lähtee edistymään. Pakkoavioliitto on eri asia kuin järjestetty liitto. Joku tutkija selitti miksi ihmiset tyytyvät järjestettyihin liittoihin on se, että kun liitto menee pieleen niin kumpikin voi syyttää epäonnistuneesta liitosta niitä, jotka sen järjesti, eikä itseään kuten näissä länsimaistyylisissä liitoissa käy.

Toisaalta sosiaalinen pakko voi olla toisinaan myös ihan hyvä yhdessä pitävä tekijä joka saa yrittämään aina uudelleen. Moni nykyään eroaa tosi heppoisista syistä tai lähtee etsimään "jotain parempaa" vaikka suhde itsessään olisi ihan hyväkin. En sano, että se olisi ehdottoman väärin, mutta joskus käy niin ettei koskaan löydä sitä täydellistä suhdetta mitä etsii, ja usein kuvitelmatkin tästä ovat vähän liioiteltuja. Uusperhekuviotkin ovat individualistisessa kulttuurissa tosi tyypillisiä, koska ihmiset lähtee aina uuteen suhteeseen kun vanhassa on jotain vikaa sen sijaan että yritettäisiin korjata aiempaa.

Ennen vanhaan ei Suomessakaan ollut niin paljon eroja koska sosiaalinen paine piti liitot kasassa. Oikeastaan avioeroja nykyisessä mittakaavassaan on ollut vasta 1960-1970-lukujen talouskasvun ja kaupungistumisen myötä. Silloin ennen ihmiset myös oppivat erilaisen perhemallin. He näkivät ympärillään pitkiä ja vahvoja liittoja, joissa asioita korjattiin ja puhuttiin selväksi sen sijaan että oltaisiin lähdetty etsimään jotain automaattista absoluuttisen täydellistä suhdetta. Eihän se aina parasta ole enkä kannata huonoon suhteeseen jäämistä, mutta kun kynnys eroon on näin matala, se tarkoittaa myös sitä että hyväkin suhde voi katketa pieneen vastoinkäymiseen. Tämä taas vaikuttaa mm. lapsiin ja perhe-elämään. Voidaan sitten tietty kysyä että onko pitkä ja ok suhde tavoiteltava vai useat tajunnanräjäyttävän intohimoiset suhteet. Perhe-elämän kannalta se lienee tuo ensimmäinen.

Älä myöskään sekoita järjestettyjä avioliittoja pakkoavioliittoihin! Omakin avioliittoni on siinä mielessä järjestetty, että tutustuin mieheeni äidin kautta. Minulla ei ollut mitään pakkoa mennä naimisiin hänen kanssaan, vaikka äiti vihjasikin että "siinä olisi hyvä mies sinulle". Vapaus on valita itse. Järjestetyissä avioliitoissa on myös mahdollista erota, kun taas pakkoavioliitoista ei. Joissain maissa pakkoavioliitot ovat ihan oikeasti yhteiskunnallinen pakko. Esimerkiksi Intian kastittomat tytöt ovat niin heikossa asemassa, että avioliitto "parempaan" mieheen turvaa tytön elämän jatkuvuuden. Muuten edessä saattaisi olla esimerkiksi prostituoidun "ura" tai kuolema kastittomien puhdistuksissa. En puolustele pakkoavioliittoja, mutta on maita joissa edelleen valitaan kahdesta pahasta.

Minun mielestä järjestetty avioliitto ei ole sinänsä automaattinen paha, koska siinä on mukana se järjen ääni. Täysin sekopäiseksi tiedettyä, huonomaineista kumppaniehdokasta ei tarjota. Jos itse sattuisi rakastumaan tällaiseen tyyppiin, saattaisi huonot puolet mennä ohi hujauksessa. Kun ehdotus tulee vaikkapa äidiltä, on "karsintaa" suoritettu jo etukäteen.

Ei tuo tämäkään vänkäys sinulle naista, usko jo.

En tiedä onko tuo aloituksen järkisuhde nyt ihan oikea sana? Tuskin olisivat noin kauaa yhdessä olleet ja hyvin menisi jos pelkkä järki olisi perusteena. Varmasti suhteeseen kuuluu myös ainakin sitä ollaan kiinnytty toisiin ja kasvettu yhteen jne. Mutta ilman mitään tajunnanräjäyttäviä tunne-elämyksiä?

Tai siis niin ainakin mun on vaikea kuvitella tänä päivänä tässä maassa tilanne jossa suhteessa oltais ilman MITÄÄN tunteita...