Onko muita joilla ei ole koskaan ollut henkistä tukea lapsuudenperheestään, eikä edelleenkään juuri ketään?

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisessa perheessä kasvaminen jättää usein voimakkaan sisäisen yksinäisyyden tunteen. Perheessä vanhemmat eivät välitä ja ikätoverit taas eivät ymmärrä mitä on joutunut kokemaan.

Totta. Itseäni harmittaa joskus, ettei minulla ole ystäviä. Ystävyyden yksi vaatimus on se, että ollaan 'samalla aaltopituudella' mutta mä en tunne yhteyttä kenenkään kanssa. Onneksi en koe yksinäisyyden tunnetta, viihdyn hyvin yksin. Sitä vaan tuntee itsensä epänormaaliksi, koska on tällainen. Toisaalta, kun miettii niin minähän olen epänormaali joten ei kai tuota asiaa hirveästi kannata harmitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisessa perheessä kasvaminen jättää usein voimakkaan sisäisen yksinäisyyden tunteen. Perheessä vanhemmat eivät välitä ja ikätoverit taas eivät ymmärrä mitä on joutunut kokemaan.

Totta. Itseäni harmittaa joskus, ettei minulla ole ystäviä. Ystävyyden yksi vaatimus on se, että ollaan 'samalla aaltopituudella' mutta mä en tunne yhteyttä kenenkään kanssa. Onneksi en koe yksinäisyyden tunnetta, viihdyn hyvin yksin. Sitä vaan tuntee itsensä epänormaaliksi, koska on tällainen. Toisaalta, kun miettii niin minähän olen epänormaali joten ei kai tuota asiaa hirveästi kannata harmitella.

Minulle tuo toisten kanssa samalle aallonpituudelle pääseminen oli helpompaa, kun olin nuori. Silloin pyrin enemmän sopeuttamaan itseäni muiden seuraan siitäkin huolimatta, että joku saattoi käyttäytyä ikävästi. Ja vähäisen kasvatuksen takia en osannut lukea kovin selvästi niitä merkkejä, ettei joku välttämättä seuraani kaipaa, joten saatoin aika tarmokkaasti tarjota ystävyyttäni sinne ja tänne. Aikuisuuden myötä olen oppinut antamaan omille tuntemuksilleni enemmän arvoa, mutta se on samalla vähentänyt halua hakeutua toisten seuraan hintaan mihin hyvänsä. Tämän myötä jaettuja hetkiä toisten kanssa on nykyään harvemmin, vaikka elämä onkin tasaisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos olen puhunut isäni kanssa lapsuuden tai nuoruuden kokemuksistani perheessämme, niin minulle käy samoin kuin toisellekin kirjoittajalle täällä: isä heittäytyy marttyyriksi ja alkaa kerjätä sääliä. "Niin, kaikin tavoin huonohan minä olin, mutta en sentään sinua piiskannut vaikka itse sain selkääni..."

Ei tällaisen ihmisen kanssa pysty rakentavasti puhumaan yhtään mistään. Itsekeskeinen vanhempi pysyy yhtä itsekeskeisenä vaikka vuodet kuluvat. Epäonnistuneen keskusteluyrityksen jälkeen tunnet itsesi yhtä mitättömäksi kun aina ennenkin, kun keskustelu ei koskaan etene yhtään mihinkään ellei vanhempi saa päättää mistä puhutaan ja millä tavalla.

Ainoa mitä tästä voi ottaa opiksi on se, että omia lapsia on joutunut opettelemaan kuuntelemaan huolellisesti pienestä pitäen, jotta vastaava kuvio ei tässä suvussa enää toistuisi. Oli oma lapsuus millainen hyvänsä, niin vanhemman ei pitäisi sen vuoksi kerjätä myötätuntoa ja sääliä pieniltä lapsiltaan, vaan olla itse aikuisena se henkilö, johon lapset voivat tukeutua.

Voi miksi maailmassa te kuvittelette, että teitä lapsina huonosti kohdelleet ihmiset jotenkin muuttuisivat ihan toisenlaisiksi ihmisiksi, myöntäisivät tekonsa ja pyytäisivät anteeksi?

Kuinka realistista se on?

Ainut tapa saada hyvä aikuisuus huonoilla vanhemmilla on kerta kaikkiaan pistää välit täysin poikki, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tai se kurja vanhempi tekee teille kurjan lapsuuden lisäksi kurjan aikuisuuden, eikä noista lähes koskaan ole rakastamaan lapsenlapsiakaan.

Vastuuta omasta elämästä hei. 

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Vierailija kirjoitti:

Lapsena jo huomasin, että vanhempani on henkisesti todella hauraan oloinen. Häntä kävi sääliksi. Yritin yllä mahdollisimman helppo lapsi ja tukea häntä. Kai sen takia minusta tuli hänen terapeuttinsa. Valitettavasti vain suhde ei ikinä kehittynyt normaaliksi lapsen ja vanhemman suhteeksi. Kun minusta tuli aikuinen, jouduin jättämään vanhempani, jotta olisin päässyt elämään omaa elämääni enkä rypemään hänen murheissaan. Ammattiapuakaan kun hän ei ollut halukas hakemaan.

Ennen tätä olin saanut vanhemmaltani paljon kehuja siitä, että olen hyvä kuuntelija, fiksu ja kypsä yms. Otettuani etäisyyttä muutuin hänen silmissään pettymykseksi, minkä hän myös toi selvästi esiin moneen otteeseen. Hän esimerkiksi soitti poikaystävälleni, että olen yhtä hullu ja vaikea kuin äitini.

Harmillista, että joissain perheissä meno on tällaista, mutta joka tapauksessa tärkeintä on se, että olen kyennyt irroittautumaan. Joillekin perheen lapsista se on ollut niin vaikeaa, että he eivät omaan elämäänsä ole pystyneet kunnolla hyppäämään, vaan hakevat yhä vanhempien hyväksyntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olen puhunut isäni kanssa lapsuuden tai nuoruuden kokemuksistani perheessämme, niin minulle käy samoin kuin toisellekin kirjoittajalle täällä: isä heittäytyy marttyyriksi ja alkaa kerjätä sääliä. "Niin, kaikin tavoin huonohan minä olin, mutta en sentään sinua piiskannut vaikka itse sain selkääni..."

Ei tällaisen ihmisen kanssa pysty rakentavasti puhumaan yhtään mistään. Itsekeskeinen vanhempi pysyy yhtä itsekeskeisenä vaikka vuodet kuluvat. Epäonnistuneen keskusteluyrityksen jälkeen tunnet itsesi yhtä mitättömäksi kun aina ennenkin, kun keskustelu ei koskaan etene yhtään mihinkään ellei vanhempi saa päättää mistä puhutaan ja millä tavalla.

Ainoa mitä tästä voi ottaa opiksi on se, että omia lapsia on joutunut opettelemaan kuuntelemaan huolellisesti pienestä pitäen, jotta vastaava kuvio ei tässä suvussa enää toistuisi. Oli oma lapsuus millainen hyvänsä, niin vanhemman ei pitäisi sen vuoksi kerjätä myötätuntoa ja sääliä pieniltä lapsiltaan, vaan olla itse aikuisena se henkilö, johon lapset voivat tukeutua.

Voi miksi maailmassa te kuvittelette, että teitä lapsina huonosti kohdelleet ihmiset jotenkin muuttuisivat ihan toisenlaisiksi ihmisiksi, myöntäisivät tekonsa ja pyytäisivät anteeksi?

Kuinka realistista se on?

Ainut tapa saada hyvä aikuisuus huonoilla vanhemmilla on kerta kaikkiaan pistää välit täysin poikki, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tai se kurja vanhempi tekee teille kurjan lapsuuden lisäksi kurjan aikuisuuden, eikä noista lähes koskaan ole rakastamaan lapsenlapsiakaan.

Vastuuta omasta elämästä hei. 

No tottakai tiedetään että se on epärealistista! Mutta silti pieni lapsi sisällä toivoo että saisi viimein hyväksyntää ja olisi tärkeä vanhemmilleen.

Olen se jolla tällaisessa selvittelytilanteessa isä raivostui, kävi kimppuun, kuristi ja aiheutti niskavamman. Sen jälkeen en ole selvittämistä yrittänyt enkä ole ollut yli kymmeneen vuoteen missään väleisdä. Mutta SILTIKIN kaipaa sitä että viimein vanhempi hyväksyisi ja arvostaisi.

Tottakai tiedän järjen tasolla että näin ei tule käymään IKINÄ. Tunnetaso on vaan eri eikä tottele järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olen puhunut isäni kanssa lapsuuden tai nuoruuden kokemuksistani perheessämme, niin minulle käy samoin kuin toisellekin kirjoittajalle täällä: isä heittäytyy marttyyriksi ja alkaa kerjätä sääliä. "Niin, kaikin tavoin huonohan minä olin, mutta en sentään sinua piiskannut vaikka itse sain selkääni..."

Ei tällaisen ihmisen kanssa pysty rakentavasti puhumaan yhtään mistään. Itsekeskeinen vanhempi pysyy yhtä itsekeskeisenä vaikka vuodet kuluvat. Epäonnistuneen keskusteluyrityksen jälkeen tunnet itsesi yhtä mitättömäksi kun aina ennenkin, kun keskustelu ei koskaan etene yhtään mihinkään ellei vanhempi saa päättää mistä puhutaan ja millä tavalla.

Ainoa mitä tästä voi ottaa opiksi on se, että omia lapsia on joutunut opettelemaan kuuntelemaan huolellisesti pienestä pitäen, jotta vastaava kuvio ei tässä suvussa enää toistuisi. Oli oma lapsuus millainen hyvänsä, niin vanhemman ei pitäisi sen vuoksi kerjätä myötätuntoa ja sääliä pieniltä lapsiltaan, vaan olla itse aikuisena se henkilö, johon lapset voivat tukeutua.

Voi miksi maailmassa te kuvittelette, että teitä lapsina huonosti kohdelleet ihmiset jotenkin muuttuisivat ihan toisenlaisiksi ihmisiksi, myöntäisivät tekonsa ja pyytäisivät anteeksi?

Kuinka realistista se on?

Ainut tapa saada hyvä aikuisuus huonoilla vanhemmilla on kerta kaikkiaan pistää välit täysin poikki, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tai se kurja vanhempi tekee teille kurjan lapsuuden lisäksi kurjan aikuisuuden, eikä noista lähes koskaan ole rakastamaan lapsenlapsiakaan.

Vastuuta omasta elämästä hei. 

Etkö ymmärrä, että se irroittautuminen tapahtuu juuri tällaisten kokemusten kautta? Miten sinun mielestäsi en ole kantanut vastuutani? Olen kantanut sitä koko elämäni toistenkin puolesta.

*reps* joku nillittää että ottakaapa vastuu elämästä...

Kaltoinkohdeltu on jo pienenä lapsena ottanut vastuun itsestään, hoitanut onat asiansa ilman vanhempien apua, lohduttanut itse itseään, selvityänyt itse vaikeudet ilman apua, taistellut elämäsdään yksin kaiken ilman apuja, kannatellut siinä sivussa sisaruksiaan ja joskus ehkä vanhempasnsakin.

Samassa tilanteessa hyvän perheen etuoikeutettu lapsi on elänyt helppoa huoletonta elämää ja kotoa lähtiessään saanut kaiken avun, tuen ja välittämisen kotoaan.

Kenenköhän se pitäis ottaa vastuuta elämästään...

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Toinen vanhempi on kuollut, se epävakaa ja väkivaltainen. Hän oli lapsirakas, joten olisi saattanut olla lapsenlapsistaan innostunut, mutta välttämättä häntä en olisi hänen hoidettavakseen sen väkivaltaisen käytöksen pelossa.

Etäinen ja masentunut, myös narsistisia piirteitä omaava vanhempi on yhä elossa, mutta hän yhtä vähän kiinnostunut lapsenlapsistaan kuin aikoinaan lapsistaan. On ollut helpompaa ettemme juuri tapaa, koska on niin masentavaa nähdä miten ilo lapsen silmissä sammuu, kun isovanhempi suhtautuu häneen kuin halpaan makkaraan.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Minulla ei ole lapsia, mutta sisarusteni lapsiin ei pidetä mitään yhteyttä. Ei käydä synttäreillä, ei soitella, ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Toinen vanhempi on kuollut, se epävakaa ja väkivaltainen. Hän oli lapsirakas, joten olisi saattanut olla lapsenlapsistaan innostunut, mutta välttämättä häntä en olisi hänen hoidettavakseen sen väkivaltaisen käytöksen pelossa.

Etäinen ja masentunut, myös narsistisia piirteitä omaava vanhempi on yhä elossa, mutta hän yhtä vähän kiinnostunut lapsenlapsistaan kuin aikoinaan lapsistaan. On ollut helpompaa ettemme juuri tapaa, koska on niin masentavaa nähdä miten ilo lapsen silmissä sammuu, kun isovanhempi suhtautuu häneen kuin halpaan makkaraan.

Kieltämättä vanhemmaksi tulo on paljon aktivoinut omia traumoja lapsuuteen ja nuoruuteen liittyen ja vienyt voimavaroja. Onneksi puolison tausta ei ole ollut yhtä kuormittava, joten haasteet vanhemmuudessa ovat olleet erilaisia. Tasapainoisesta taustasta tulevana hänellä on paljon sellaisia hyviä malleja käytössään, jotka minulta puuttuvat. Se aiheuttaa ajoittain epävarmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Minulla ei ole lapsia, mutta sisarusteni lapsiin ei pidetä mitään yhteyttä. Ei käydä synttäreillä, ei soitella, ei mitään.

Joo, tää on just se perus ”ignore all” -suhtautuminen. Ehkä tällä suhtautumisella on tarkoitus ”näyttää mahtiaan” ja laittaa aikuinen lapsi ”oikealle paikalleen”, kun vanhemmat ehdoin tahdoin viestittävät että MEITÄ ei sinä ja sinun typerä perheesi kiinnosta tippaakaan.

Piti vielä sanoakin se että narsistin viimeinen kosto tulee aina perunkirjoituksessa! :)

Minut on isäni jo tehnyt perinnöttömäksi ja julistanut sen kovaan ääneen, mutta oon kullut tilanteista että narsisti jättää perinnön mieluummin kodittomien kissojen yhdistykselle kuin omille lapsilleen! Se lapsihan on ”vihollinen” ja kaikin tavoin yritetään varmistaa että lapsella olis mahdollisimman kurjaa eikä mitään kivaa saisi lapselle tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Minulla ei ole lapsia, mutta sisarusteni lapsiin ei pidetä mitään yhteyttä. Ei käydä synttäreillä, ei soitella, ei mitään.

Joo, tää on just se perus ”ignore all” -suhtautuminen. Ehkä tällä suhtautumisella on tarkoitus ”näyttää mahtiaan” ja laittaa aikuinen lapsi ”oikealle paikalleen”, kun vanhemmat ehdoin tahdoin viestittävät että MEITÄ ei sinä ja sinun typerä perheesi kiinnosta tippaakaan.

Piti vielä sanoakin se että narsistin viimeinen kosto tulee aina perunkirjoituksessa! :)

Minut on isäni jo tehnyt perinnöttömäksi ja julistanut sen kovaan ääneen, mutta oon kullut tilanteista että narsisti jättää perinnön mieluummin kodittomien kissojen yhdistykselle kuin omille lapsilleen! Se lapsihan on ”vihollinen” ja kaikin tavoin yritetään varmistaa että lapsella olis mahdollisimman kurjaa eikä mitään kivaa saisi lapselle tapahtua.

Eikö se lakiosa tule jälkeläiselle joka tapauksessa? Vai millä tavoin se on onnistuttu kiertämään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Minulla ei ole lapsia, mutta sisarusteni lapsiin ei pidetä mitään yhteyttä. Ei käydä synttäreillä, ei soitella, ei mitään.

Joo, tää on just se perus ”ignore all” -suhtautuminen. Ehkä tällä suhtautumisella on tarkoitus ”näyttää mahtiaan” ja laittaa aikuinen lapsi ”oikealle paikalleen”, kun vanhemmat ehdoin tahdoin viestittävät että MEITÄ ei sinä ja sinun typerä perheesi kiinnosta tippaakaan.

Piti vielä sanoakin se että narsistin viimeinen kosto tulee aina perunkirjoituksessa! :)

Minut on isäni jo tehnyt perinnöttömäksi ja julistanut sen kovaan ääneen, mutta oon kullut tilanteista että narsisti jättää perinnön mieluummin kodittomien kissojen yhdistykselle kuin omille lapsilleen! Se lapsihan on ”vihollinen” ja kaikin tavoin yritetään varmistaa että lapsella olis mahdollisimman kurjaa eikä mitään kivaa saisi lapselle tapahtua.

Eikö se lakiosa tule jälkeläiselle joka tapauksessa? Vai millä tavoin se on onnistuttu kiertämään?

Se lakiosa pitää tapella ja riidellä. Mulla vanhemmat on siirtäneet kaiken suosikkilapselleen jo elossaoloaikana, mökit ja metsät ja muut. Kun ne kuolee niin perittävää ei enää ole, ei ole mitään mistä ottaa se lakiosa. Sen saa vaan niin että lakimiehen kanssa alkaa riitauttamaan lellilapsrn saamat lahjat ennakkoperinnöksi ja sen lellilapsen pitäisi maksaa mulle saamastaan onaisuudesta se lakiosa.

Arvatkaa vaan haluuko se alkaa maksamaan mitään...

En ole vielä päättänyt jaksanko alkaa riitelemään. Siinä eniten voittaa lakimiehet ja itse saa ehkä kompensaatioksi arvotonta omaisuutta (kitukasvuista metsää tms). Lisäksi todistustaakka on MINUN eli mun pitää näyttää toteen minkä arvoista omaisuutta vanhemnat siirsi ja lahjoitti suosikkikapsella. Kaikki siirrot on tehty tietenkin alihintaan jolloin ollut pienet lahjaverot, tai sit annettu ennakkoperintönä.

T. Se perinnöttömäksi tehty

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Minulla ei ole lapsia, mutta sisarusteni lapsiin ei pidetä mitään yhteyttä. Ei käydä synttäreillä, ei soitella, ei mitään.

Joo, tää on just se perus ”ignore all” -suhtautuminen. Ehkä tällä suhtautumisella on tarkoitus ”näyttää mahtiaan” ja laittaa aikuinen lapsi ”oikealle paikalleen”, kun vanhemmat ehdoin tahdoin viestittävät että MEITÄ ei sinä ja sinun typerä perheesi kiinnosta tippaakaan.

Piti vielä sanoakin se että narsistin viimeinen kosto tulee aina perunkirjoituksessa! :)

Minut on isäni jo tehnyt perinnöttömäksi ja julistanut sen kovaan ääneen, mutta oon kullut tilanteista että narsisti jättää perinnön mieluummin kodittomien kissojen yhdistykselle kuin omille lapsilleen! Se lapsihan on ”vihollinen” ja kaikin tavoin yritetään varmistaa että lapsella olis mahdollisimman kurjaa eikä mitään kivaa saisi lapselle tapahtua.

Eikö se lakiosa tule jälkeläiselle joka tapauksessa? Vai millä tavoin se on onnistuttu kiertämään?

Se lakiosa pitää tapella ja riidellä. Mulla vanhemmat on siirtäneet kaiken suosikkilapselleen jo elossaoloaikana, mökit ja metsät ja muut. Kun ne kuolee niin perittävää ei enää ole, ei ole mitään mistä ottaa se lakiosa. Sen saa vaan niin että lakimiehen kanssa alkaa riitauttamaan lellilapsrn saamat lahjat ennakkoperinnöksi ja sen lellilapsen pitäisi maksaa mulle saamastaan onaisuudesta se lakiosa.

Arvatkaa vaan haluuko se alkaa maksamaan mitään...

En ole vielä päättänyt jaksanko alkaa riitelemään. Siinä eniten voittaa lakimiehet ja itse saa ehkä kompensaatioksi arvotonta omaisuutta (kitukasvuista metsää tms). Lisäksi todistustaakka on MINUN eli mun pitää näyttää toteen minkä arvoista omaisuutta vanhemnat siirsi ja lahjoitti suosikkikapsella. Kaikki siirrot on tehty tietenkin alihintaan jolloin ollut pienet lahjaverot, tai sit annettu ennakkoperintönä.

T. Se perinnöttömäksi tehty

Erittäin ikävää. Pitää kyllä olla todella v:mainen luonne toimiakseen noin systemaattisesti omaa lastaan vastaan, jotta hän jäisi täysin osattomaksi.

Joo, ihmiset on todella tietämättömiä ja naiiveja kun luulevat, että lakiosan saa tuosta vaan helposti tekemättä mitään. Suvussamme on tapaus jossa lapsi jolla oli oikeus lakiosaan ei saanut killinkiäkään. Kaikki oli kikkailtu niin ovelasti suosikkilapselle. Jos siinä kuolinpesässä ei ole juuri mitään jäljellä niin ei siitä mitään lakiosaa oteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Minulla ei ole lapsia, mutta sisarusteni lapsiin ei pidetä mitään yhteyttä. Ei käydä synttäreillä, ei soitella, ei mitään.

Joo, tää on just se perus ”ignore all” -suhtautuminen. Ehkä tällä suhtautumisella on tarkoitus ”näyttää mahtiaan” ja laittaa aikuinen lapsi ”oikealle paikalleen”, kun vanhemmat ehdoin tahdoin viestittävät että MEITÄ ei sinä ja sinun typerä perheesi kiinnosta tippaakaan.

Piti vielä sanoakin se että narsistin viimeinen kosto tulee aina perunkirjoituksessa! :)

Minut on isäni jo tehnyt perinnöttömäksi ja julistanut sen kovaan ääneen, mutta oon kullut tilanteista että narsisti jättää perinnön mieluummin kodittomien kissojen yhdistykselle kuin omille lapsilleen! Se lapsihan on ”vihollinen” ja kaikin tavoin yritetään varmistaa että lapsella olis mahdollisimman kurjaa eikä mitään kivaa saisi lapselle tapahtua.

Eikö se lakiosa tule jälkeläiselle joka tapauksessa? Vai millä tavoin se on onnistuttu kiertämään?

Se lakiosa pitää tapella ja riidellä. Mulla vanhemmat on siirtäneet kaiken suosikkilapselleen jo elossaoloaikana, mökit ja metsät ja muut. Kun ne kuolee niin perittävää ei enää ole, ei ole mitään mistä ottaa se lakiosa. Sen saa vaan niin että lakimiehen kanssa alkaa riitauttamaan lellilapsrn saamat lahjat ennakkoperinnöksi ja sen lellilapsen pitäisi maksaa mulle saamastaan onaisuudesta se lakiosa.

Arvatkaa vaan haluuko se alkaa maksamaan mitään...

En ole vielä päättänyt jaksanko alkaa riitelemään. Siinä eniten voittaa lakimiehet ja itse saa ehkä kompensaatioksi arvotonta omaisuutta (kitukasvuista metsää tms). Lisäksi todistustaakka on MINUN eli mun pitää näyttää toteen minkä arvoista omaisuutta vanhemnat siirsi ja lahjoitti suosikkikapsella. Kaikki siirrot on tehty tietenkin alihintaan jolloin ollut pienet lahjaverot, tai sit annettu ennakkoperintönä.

T. Se perinnöttömäksi tehty

Erittäin ikävää. Pitää kyllä olla todella v:mainen luonne toimiakseen noin systemaattisesti omaa lastaan vastaan, jotta hän jäisi täysin osattomaksi.

No koko elämäni vanhemmat on toimineet mahdollisimman vittumaisesti pyrkien maksimoimaan lapsensa vaikeudet, vastoinkäymiset ja epäonnen (ja tietoisesti estämään menestyksen, ilon ja onnen), joten tämä ei ole mulle mitään uutta enkä oikeastaan ole edes hiiltynyt asiasta. Samaa paskaa, mitään muuta sieltä ei ole koskaan tullutkaan.

T. Se perinnöttömäksi kikkailtu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa se että miten hullut narskuvanhemmat suhtaituivat siihen että saitte itse lapsia? (Kaikilla teillä ei lapsia ole mutta kysyn niiltä kellä on). Olen siinä uskossa että pääsääntöinen reagointityyli on se että ”kielletään kokonaan lapsenlapsen olemassaolo”, eli niinkuin mun vanhemmat teki, ei onnitteluja, ei tultu ristiäisiin, ei pidetä yhteyttä, ei kiinnosta tavata. Mun vnhemnat on 10v sisällä nähneet lapsemme kerran yksissä sukujuhlissa. Eivät tulleet edes tervehtimään.

Tältä palstalta oon silti lukenut että voi käydä toisinkin eli narskusta tuleekin OSALLISTUVA isovanhempi. Ei nyt välttämättä hyvällä tavalla osallistuva vaan ehkä höösääjä, puuttuja, määräilijä. Mutta että jotenkin tällä tavoin narskupaska yrittäs hyvitellä omaa huonoa vanhemmuttaan ”korjaamalla” tilanteen lapsenlapsen kanssa.

Vaikka sinällään isovanhempien täysi puuttuminen mua surettaakin (lapsemme elävät ilman mitään kontaktia yhteenkään isovanhempaan, miehen puolella ei olla narskuja mutta rapajuoppoja), silti tiedostan että pääsen helpommalla kuin jos mun hullut vanhemmat oliskin päättäneet olla ”osallistuvia” isovanhempina.

Miten teillä muilla?

Minulla ei ole lapsia, mutta sisarusteni lapsiin ei pidetä mitään yhteyttä. Ei käydä synttäreillä, ei soitella, ei mitään.

Joo, tää on just se perus ”ignore all” -suhtautuminen. Ehkä tällä suhtautumisella on tarkoitus ”näyttää mahtiaan” ja laittaa aikuinen lapsi ”oikealle paikalleen”, kun vanhemmat ehdoin tahdoin viestittävät että MEITÄ ei sinä ja sinun typerä perheesi kiinnosta tippaakaan.

Piti vielä sanoakin se että narsistin viimeinen kosto tulee aina perunkirjoituksessa! :)

Minut on isäni jo tehnyt perinnöttömäksi ja julistanut sen kovaan ääneen, mutta oon kullut tilanteista että narsisti jättää perinnön mieluummin kodittomien kissojen yhdistykselle kuin omille lapsilleen! Se lapsihan on ”vihollinen” ja kaikin tavoin yritetään varmistaa että lapsella olis mahdollisimman kurjaa eikä mitään kivaa saisi lapselle tapahtua.

Eikö se lakiosa tule jälkeläiselle joka tapauksessa? Vai millä tavoin se on onnistuttu kiertämään?

Se lakiosa pitää tapella ja riidellä. Mulla vanhemmat on siirtäneet kaiken suosikkilapselleen jo elossaoloaikana, mökit ja metsät ja muut. Kun ne kuolee niin perittävää ei enää ole, ei ole mitään mistä ottaa se lakiosa. Sen saa vaan niin että lakimiehen kanssa alkaa riitauttamaan lellilapsrn saamat lahjat ennakkoperinnöksi ja sen lellilapsen pitäisi maksaa mulle saamastaan onaisuudesta se lakiosa.

Arvatkaa vaan haluuko se alkaa maksamaan mitään...

En ole vielä päättänyt jaksanko alkaa riitelemään. Siinä eniten voittaa lakimiehet ja itse saa ehkä kompensaatioksi arvotonta omaisuutta (kitukasvuista metsää tms). Lisäksi todistustaakka on MINUN eli mun pitää näyttää toteen minkä arvoista omaisuutta vanhemnat siirsi ja lahjoitti suosikkikapsella. Kaikki siirrot on tehty tietenkin alihintaan jolloin ollut pienet lahjaverot, tai sit annettu ennakkoperintönä.

T. Se perinnöttömäksi tehty

Erittäin ikävää. Pitää kyllä olla todella v:mainen luonne toimiakseen noin systemaattisesti omaa lastaan vastaan, jotta hän jäisi täysin osattomaksi.

Luonnevikainen sosiopaatti on 100% vittumainen ja ilkeö ja pahantahtoinen. Ei se osaa mitään muuta.

No mut hei, nyt hyväosainen sanois tähän että ottakaa kuulkaa elämästä vastuu ja ajatelkaa positiivisesti, olette vaan negatiivisella ajattelulla aiheuttaneet ongelmanne itse!

:D

Vierailija kirjoitti:

No mut hei, nyt hyväosainen sanois tähän että ottakaa kuulkaa elämästä vastuu ja ajatelkaa positiivisesti, olette vaan negatiivisella ajattelulla aiheuttaneet ongelmanne itse!

:D

Minulle eräs ihminen sanoi, että eihän vanhempien suosikki voi ymmärtää omaa asemaansa kunnolla, jos on siihen kasvanut... Miten pitkään tämä selitys on pätevä? Siihen asti, kunnes kuolee? Onko tämä oikeutus kettuilla sille perinnöttömäksi jäävälle niin pitkään kuin haluaa?