Sankariope ei ollutkaan sankari!
Mites nyt suu pannaan opettajan puolustelijat ja adressin allekirjoittajat! Haluatteko todellakin että tuollainen häirikköopettaja saa jatkaa virassaaN?
Tämän päivän Iltalehdestä:
Uutta tietoa välikohtauksesta:
Iltalehden tietojen mukaan oppilaan ja opettajan välillä oli kahakkaa jo ennen videolle taltioitunutta ruokalasta poistoa. Tapahtumaa todistaneiden henkilöiden mukaan opettaja oli kehottanut oppilasta poistuman ruokalasta, koska hänellä on pipo päässään. Poika kieltäytyi poistumasta. Tämän jälkeen opettaja on ottanut poikaa rinnuksista ja laittanut päin lasiseinää.
Sen jälkeen tapahtumat etenevät kuten ne julkisuudessa olleella videolla näkyvät. Videolta ei voi myöskään havaita, että oven, josta opettaja työnsi pojan ulos, alkaa portaikko hieman yli metrin päästä.
(...)
Koulukaverit tuntevat hänent (tuupitun oppilaan/taavetti) tavallisena ja oppitunneillakin suhteellisen aktiivisena opiskelijana, ei perinteisenä "kouluhäirikkönä" kuten julkisuudessa on jäänyt mielikuvaksi.
Iltalehden tietojen mukaan opettaja olisi tunnettu koulussa aiemminkin räväkästä käyttäytymisestään. Eräs oppilas kertoo nähneensä ainakin kahdesti aikaisemmin samalta opettajalta "epäammattimaiseksi" luokittelemaansa käytöstä: oppilaan perässä juoksemista räävittömästi kiroillen, osin oppilaita sanallisesti uhkaillen ja toisaalta antaen joillekin oppilaille neuvoja, mihin kannattaa mennä polttamaan tupakkaa. Osa oppilaista arvostaa opettajan tapaa "rentona", toisten silmin keinot taas näyttävät harvinaisen epäammattimaisilta.
Iltalehden tietojen mukaan koulun oppilaat olisivat yllättyneet siitä, kuinka monet ihmiset tuomitsevat ruokalasta poistetun oppilaan häiriköksi ja potkut saaneen opettajan sankariksi pienen videopätkän nähtyään. Oppilaat korostavat ymmärtävänsä kummankin osapuolen toimineen asiassa väärin. He haluavat korostaa, etteivät asiat ole niin mustvalkoisia kuin ne nyt julkisuuteen näkyvät.
IL 11.4.2013 s. 3
Kommentit (186)
Vai on se opettaja tehnyt ennenkin vastaavaa. No hyvä vaan, että on tehnyt. On hyvä, että joku siellä pitää nuorille kuria yllä. Pahempi olisi, jos opettajat vaan istuisivat omissa pöydissään tai eivät tulisi ruokalaan ollenkaan. Kukin saisi siellä sitten käyttäytyä miten haluaa. Olisi mukavaa istua jalat pöydällä ja nakella ruokapalasia toisten niskaan. Kukaan ei välittäisi, kun mitään kunnon sanktiota ei tulisi.
Hienoa, että on joku opettaja, jolla on selkärankaa välitttää oppilaiden käytöksestä.
Koittakaa paukapäät ymmärtää, että te ette tiedä millainen tämä opettaja muuten on, ehkä näitä tapauksia on ollut enemmänkin? Kyllä rehtorilla on varmasti muitakin syitä erottaa kyseinen opettaja.
Suunsoittoko ja pipon päässäpitäminen oikeuttaa väkivaltaan? Teillä on todella vääristynyt ajatusmaailma. Näinkö te toimitte omien lastenne kanssakin? Jos ei tottele, niin luunappia otsaan ja sitä rataa. Jos kyseinen oppilas olisi riehunut ja ollut vaaraksi muille oppilaille, kuten opettaja väitti ja jonka video valheeksi todisti, poistaminen voimakeinoin olisi ollut sallittua.
Menkää takaisin puuhun, sinne te kuulutte.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:06"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:03"]
Se kovaäänisin osa Suomen kansasta haluaa jatkuvasti jotain draamaa ja kaikkeen lähdetään sokeasti mukaan, vaikka asioiden taustoista ei tiedetä mitään. Mistä vaan löytyy sosiaalipornon aineksia sinne tungetaan mukaan huutamaan milloin ensin itketään Enkeli Elisaa ja Eerikaa, sitten puolustetaan "sankariopea", joka pistää "räkänokkateinin" kuriin käymällä tämän kimppuun.
Sama kansanosa haluaisi varmasti kivitysrangaistuksen ja jalkapuun takaisin Suomen lakiin. Olen tyrmistynyt.
[/quote]
Olet ilmeisesti päässyt juuri yläasteelta kun kirjoitat asioista, joista et ymmärrä yhtään mitään. Hus hus kotiin kasvamaan! Anna nyt aikuuisten selvittää asia kun te lapset ette siihen kykene.
[/quote]
Jos yhtään helpottaa pientä mieltäsi niin voin kertoa, että olen opettaja ja varmasti näistä asioista paljon enemmän perillä kuin sinä. Hesarissa tutkittiin viime vuonna näitä eniten äänessä olevia palstariehujia ja kommentoijia ja he taas olivat suurimmaksi osaksi eläkeläisiä, työttömiä tai tavalla tai toisella työelämän ulkopuolella olevia vatipäitä.
[/quote]
Kannattatsi keskittyä opetustyöhön, eikä roikkua vauva av:lla, jos näin on asiat :)
Ei tässä liene mitään epäselvää sen suhteen että opettaja on vähintään jättänyt erittäin oleellisia juttuja kertomatta. Kuten esim. sen että nosti jonkun seinälle pipon takia. Ihmettelinkin että mitä se teini puhui 15-vuotiaan kimppuun käymisestä. Noh, saatiinpa sillekin selitys.
Tuo jonkus sanoma pointti oli kyllä aika hyvä, jota en itse ole tullut ajatelleeksi!!!
Eli jos kotona teinisi kapinoisi suureen ääneen, niin antaisitko puolisosi työntää häntä noin vaikka huoneeseensa?
Tai jos kaverilauma meluaisi kotonanne ja miehesi työntäisi lapsen kaverin väkisin ulos opettajan käyttämällä voimalla, hyväksyisitkö sen?
Noh, eiköhän tässä nyt ole selvää, että kumpikin osapuoli käyttäytyi huonosti. Teiniltä se on kuitenkin siinä mielessä ymmärrettävämpää, että hän on teini eikä esim. nosta kolmen tonnin kuukausipalkkaa mm. siitä, että ruokailee mallikkaasti ja oppilaille hyvän esimerkin antaen. Muistaakseni ruokailutilanteen kasvatuksellisiin tavoitteisiin kuuluu myös sosiaalisuuden ja sivistyneiden ruokailutapojen välittäminen opettajalta oppilaille. Tätä taustaa vasten opettaja syyllistyi pahempaan virheeseen. Hän epäonnistui virkansa hoitamisessa, ja jos tapaus ei ollut ensimmäinen, rehtorin päätös on mielestän oikea. Ei oppilaita voi heitellä seinille fiiliksen mukaan.
Mikä helvatan sankariopettaja? minä en ole missään tapauksessa missään kohtaa ajatellut tästä opettajasta, että hän olisi jokin sankari. Mun mielestä kyseessä on tilanne, missä opettajalla ei ollut enää muuta keinoa puuttua ylimielisen teinin käytökseen, kuin ottamalla se viimeinen lain sallima keino käyttöön, eli poistaa haistattelija ruokalasta ulos työntämällä. Ja isoa teinipoikaa ei välttämättä saa nätisti hihasta ohjailuta ulos, kuten monet ovat ehdottaneet. Tuskin siinä tilanteessa oli kenelläkään muulla (kuin ehkä tällä videopätkän kuvaajalla räkänokkakavereineen) sankariolo..
Kuri takaisin kouluihin ja opettajille vaikka takaisin oikeus viuhuttaa karttakeppiä jos ei prkl mikään muu auta tähän nykyiseen menoon. Ja allekirjoitin addressin ja toivon, että ko. opettajan potkut perutaan ja heti.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:13"]
Vai on se opettaja tehnyt ennenkin vastaavaa. No hyvä vaan, että on tehnyt. On hyvä, että joku siellä pitää nuorille kuria yllä. Pahempi olisi, jos opettajat vaan istuisivat omissa pöydissään tai eivät tulisi ruokalaan ollenkaan. Kukin saisi siellä sitten käyttäytyä miten haluaa. Olisi mukavaa istua jalat pöydällä ja nakella ruokapalasia toisten niskaan. Kukaan ei välittäisi, kun mitään kunnon sanktiota ei tulisi.
On kai sitä muitakin sanktioita, kun rinnuksista riuhtominen ja töniminen.
Hienoa, että on joku opettaja, jolla on selkärankaa välitttää oppilaiden käytöksestä.
[/quote]
Minäkin olen ollut koulussa, joten tiedän asiasta jotain. En Alppilassa, mutta sekä opettajana että oppilaana ja ymmärrän, että ei asia ole mustavalkoinen.
Joka tapauksessa tässä on kaksi eri asiaa: oppilaan käytös ja opettajan käytös, joista kumpikaan ei ollut sopivaa. Työsuhteen purku välittömästi oli kuitenkin ylimitoitettu reaktio, kun samasta tapauksesta kuitenkin tehtiin rikosilmoitus.
Ymmärrän, että rehtori käytti hyväkseen tilaisuutta hankalasta työntekijästä eroon pääsemiseksi. Hän ei kuitenkaan tainnut itsekään ymmärtää, mitä on edessä, sillä työsuhteiden purkamisesta käytävät oikeudenkäynnit ovat ammattiyhdistysjuristeille hyvä laji, jossa he harvoin häviävät.
Olet oikeassa, jalkapuu olisi minunkin mielestäni hyvödyllinen kapine. Opettajan kohdalla olisin rehtorina toiminut toisin: ensin kirjallinen varoitus ja vasta kun niitä olisi ollut useampi, olisi siirrytty kovempiin toimiin.
Mun lapsella on tänä vuonna ope, joka todella välittää oppilaistaan. Lapseni on kyllä vasta alakoulun yläluokilla, mutta silti.
Ope puuttuu kaikkeen huonoon käytökseen välittömästi. Olen huomannut sen itsekin monta kertaa koulun tilaisuuksissa. Lisäksi ope on omien sanojensa mukaan koulun ainoa, joka ruokailee oppilaidensa kanssa samassa pöydässä, samalla juttelee oppilaidensa kanssa.
On tärkeää, että koulussa on opettajia, jotka pitävät hyvää kuria yllä. Jos yläkoululaiseen ei muu tehoa, niin on ihan oikein, että sitten tämä häiriötä aiheuttanut ihminen poistetaan tilanteesta vaikkapa raahaamalla. (Mikä muu vaihtoehto tulisi kyseeseen, jos oppilas vaan jatkaa häiriköintiään ja haisttattelee opettajalle, pakkohan se on poistaa paikalta.)
IERAILIJA 11.4. klo 10:0421/24
video alussa teini sanoo jotain siitä että aikuinen käy lapsen päälle (videolla ei siis näy ensimmäistä riepottelua). taitaa tosiaan olla kyse siitä, että opettaja ei kykene hillitsemän itseään.
jos kotona teini ei usko puhetta niin hyväksytkö että miehesi tarttuu nuoreen kiinni kun ei pysty hillitsemään itseään?
t. 3 teinin äiti
Meillä toimii se, että antaa teinin vaan olla tottelematon eikä hänen tarvi noudattaa sääntöjä. Vanhemmat vaan lähtee tilanteesta pois ja toivoo ettei teini nöyryytä sen enempää. Sitten vaan syvennetään KAVERISUHDETTA ja haetaan kaljaa 15 vuotiaalle, kun se kumminkin jostain saa hankittua. On myös mietitty vuokra yksiön hankkimista meille vanhemmille, että nuori saa kotonamme juoda, koska ei ole kivaa ulkona ryypätä.
No totta helvetissä pittää se teini ojennukseen laittaa, ei mitään väkivaltaa, mutta voi tarttua kiinni ja voi kuljettaa esim. omaan huoneeseen Opettajan mallin mukaan!
Kuka sen oppilaan olisi puhumalla siihen jalkapuuhun saanut. Taas olisi joutunut käyttämään fyysistä voimaa.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:11"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:06"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:03"]
Se kovaäänisin osa Suomen kansasta haluaa jatkuvasti jotain draamaa ja kaikkeen lähdetään sokeasti mukaan, vaikka asioiden taustoista ei tiedetä mitään. Mistä vaan löytyy sosiaalipornon aineksia sinne tungetaan mukaan huutamaan milloin ensin itketään Enkeli Elisaa ja Eerikaa, sitten puolustetaan "sankariopea", joka pistää "räkänokkateinin" kuriin käymällä tämän kimppuun.
Sama kansanosa haluaisi varmasti kivitysrangaistuksen ja jalkapuun takaisin Suomen lakiin. Olen tyrmistynyt.
[/quote]
Olet ilmeisesti päässyt juuri yläasteelta kun kirjoitat asioista, joista et ymmärrä yhtään mitään. Hus hus kotiin kasvamaan! Anna nyt aikuuisten selvittää asia kun te lapset ette siihen kykene.
[/quote]
Jos yhtään helpottaa pientä mieltäsi niin voin kertoa, että olen opettaja ja varmasti näistä asioista paljon enemmän perillä kuin sinä. Hesarissa tutkittiin viime vuonna näitä eniten äänessä olevia palstariehujia ja kommentoijia ja he taas olivat suurimmaksi osaksi eläkeläisiä, työttömiä tai tavalla tai toisella työelämän ulkopuolella olevia vatipäitä.
[/quote]
Ei helpota varsinkaan kun ilmeisesti olet vähän aikaa sitten valmistunut ja saanut nykyisen opettajakoulutuksen, jossa päätä silittelemällä ja kivasti juttelemalla ratkaistaan kaikki ongelmat. Tervemenoa katsomaan poliisin työtä, jossa siivotaan nykyisen peruskouluopetuksen helmiä - niitä ilman koulukuria kasvatettuja lapsia. Nykyopettajat ilmeisesti hyväksyvät haistattelun, pipo päässä syömisen/tunnilla olemisen, häiriköimisen jne. Jos näin on niin onnea vain työhösi! Turha ruikuttaa sittten rikollisuuden ja yhteiskunnan ongelmien kasvusta.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:05"]
Säännöt koulussa:
1.Ruokailu kuuluu oppivelvollisuuteen
2.Ei päähinettä ruokailutilassa
...onko teinin kuulossa vai ymmärryksessä vika?
[/quote]
listaa voisi jatkaa:
3. Ei oppilaiden rinnuksista riuhtomista (opettava voi sen sijaan vaikka ottaa oppilaalta sen päähineen pois)
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:15"]
Tuo jonkus sanoma pointti oli kyllä aika hyvä, jota en itse ole tullut ajatelleeksi!!!
Eli jos kotona teinisi kapinoisi suureen ääneen, niin antaisitko puolisosi työntää häntä noin vaikka huoneeseensa?
Tai jos kaverilauma meluaisi kotonanne ja miehesi työntäisi lapsen kaverin väkisin ulos opettajan käyttämällä voimalla, hyväksyisitkö sen?
[/quote]
Hyväksyisin. Minulla on omassa kodissani oikeus kotirauhaan
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:26"]
Hyväksyisin. Minulla on omassa kodissani oikeus kotirauhaan
[/quote]
Väkivallalla se kotirauha just saavutetaankin, hohhoijaa.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:02"]
Mikä siinä pipossa on niin tärkeää että sitä ei voi riisua ruokalassa kuten kuuluu?
Jos pipotta ruokailu ei onnistu, niin eikö voi vaan jäättää ruokailun väliin?
Voittehan te pipojen rakastajat tehdä oman adressin "Oikeutta pipo päässä ruokaileville".
[/quote]
Mun mielestä piposääntö on aivan naurettava. Kaikki päähineet ovat nuorille enemmän kuin pelkkä päätä lämmittävä asuste. Hankalassa elämänvaiheessa epävarman nuoren on helpppo piiloutua hupun sisälle. Se on suojamekanismi. Sallittakoon se heille.
Ja minä tunnen myötätuntoa näitä nuoria kohtaan. Ei ketään nosteta rivelistä ja työnnetä ronskisti ulos pelkän suunsoiton tai pipon takia. Voimakeinoja voi käyttää vain silloin, kun joku ihminen on oikeasti uhattuna.
Joskus voi olla pakko poistaa oppilas fyysisesti tilanteesta, mutta silloinkin aikuisella pitäisi pysyä pään suht kylmänä. Tosin itse kutsuisin vaikka poliisin paikalle, jos kokisin, että muiden oppilaiden tai omaa turvallisuuttani uhattaisiin. Saisihan sitä toki täällä keskisemmässä suomessa aika kauan odotella. Videolla minun mielestäni opettaja toimii aika agressiivisen oloisesti. Tosin koskaan ulkopuolinen ei voi tietää, miten asiat ovat oikeasti menneet.
Entä, jos otetaan tavaksi käydä pienistä rikkeistä oppilaisiin käsiksi? Entä kun oppilas vastaa tällöin väkivaltaan? Entä me pienikokoiset naiset, miten me on selvitty ilman fyysistä voimaa? Rajojen ja kurin puolesta olen, mutta kyllä tilanteet mielestäni pitäisi niin pitkälle, kuin mahdollista hoitaa keskustellen.
T. Koulunkäynninohjaaja
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:26"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 10:15"]
Tuo jonkus sanoma pointti oli kyllä aika hyvä, jota en itse ole tullut ajatelleeksi!!!
Eli jos kotona teinisi kapinoisi suureen ääneen, niin antaisitko puolisosi työntää häntä noin vaikka huoneeseensa?
Tai jos kaverilauma meluaisi kotonanne ja miehesi työntäisi lapsen kaverin väkisin ulos opettajan käyttämällä voimalla, hyväksyisitkö sen?
[/quote]
Hyväksyisin. Minulla on omassa kodissani oikeus kotirauhaan
[/quote]
Hyväksyisitkö myös sen, että miehesi nostaisi vaikka itsekseen laulelleen lapsesi kaverin seinälle ja kun tämä sitten sanoisi, että noin ei sovi tehdä, niin miehesi työntäisi nuoren rappukäytävään perustellen asiaa sillä, että ei sille muuta voi. Ihme tyyppi kun ärsyyntyy siitä, että vaatteet revitään.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2013 klo 09:55"]
Opettaja poisti häiriötä aiheuttaneen oppilaan pois ruokalasta työntämällä. Tästä syystä aiheutui opettajalle potkut. Tuossa siis syy ja sen kohtuuton seuraus ja siksi adressiin kannattaa laittaa nimi.
Ihan hyvä vaan, että opettaja on tuossa koulussa vastuullinen aikuinen, joka uskaltaa puuttua asioihin!
Jos tuo ope on neuvonut jollekin salaisen tupakkapaikan, niin se ei ensinnäkään välttämättä ole totta. Jos se on totta, niin ei liity tähän potkujen antamiseen mitenkään. Nyt on siis tästä ruokalasta poistamisesta kysymys. Siksi potkut tulivat.
[/quote]
Kyllä potkuihin varmasti vaikutti koko tilanne, myös työntämistä edeltävät tapahtumat ruokalassa.