Olen hedelmätön kolmatta vuotta ja on mentävä katsomaan lähisukulaiseni vauvaa. Vertaistukea?

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä ensimmäinen vauva kolmeen vuoteen, jonka joudut kohtaamaan?

Jos ei, millä keinoin pärjäsit niissä aiemmissa tapauksissa? Itkitkö tai menetitkö muuten itsehillintäsi? Ja jos niin kävi, oliko siitä mitään haittaa?

Epäilen että ei, vaan sait myötätuntoa ja ymmärrystä vauvan vanhemmilta. Usko pois, niin käy nytkin. Menet vain rohkeasti paikalle.

Sitä paitsi itkee sitä moni muukin, kun saa läheisen ihmisen vauvan ensi kertaa syliinsä. Olen itsekin parkunut kaikkien sisarusteni ja heidän lastensa vauvat läpi niin, että minua varten tiedetään jo varata valmiiksi nenäliinapaketti.

Ja kaikki myötätuntoni sinulle. Voin kuvitella, kuinka kova paikka tahaton lapsettomuus on, vaikka itse olenkin vapaaehtoisesti lapseton.

On. ENNEN lapsettomuutta olin katsomassa kaverini lasta, ja yhtäkkiä itkin,kun se oli niin pieni. En ole muuten mitenkään suuritunteisena tiedetty, niin ihmettelin itsekin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Nyt skippaat sen menon, jos sinusta tuntuu, ettet voi olla itkemättä. Eihän millään vertaistuella voi sinua estää itkemästä, se tulee jos on tullakseen. Ja luultavasti vauvan vanhemmat ei halua sinne ketään märisijää vauvaonnea pilaamaan. 

Onpa kaunista sanoa märisijäksi, kun kaikesta huolimatta haluaisin uuteen sukulaiseen tutustua. Ap

Asia olisi hyvä käsitellä niin ettei se lopun ikääsi rajoita elämääsi. Toki tuo on raskas asia enkä voi tietää miltä se tuntuu, mutta olen kokenut muita todella vaikeita, elämää horjuttavia asioita ja olen vain oppinut sinuiksi niiden kanssa koska kärsisin eniten itse, jos en olisi. Suosittelen ihan ammattiapua tuon asian käsittelyyn. Onneksi tuokaan ei tarkoita sitä, että et voisi olla tulevaisuudessa vielä äiti. Vaihtoehtoja on useita. Tsemppiä. 

Vertailun vuoksi, minulla on tällainen tilanne:

Ex-mieheni on sellainen monella tavalla poikkeuksellisen hyvä mies ja ihana kumppani. Yritimme pitkään lasta, ei onnistunut millään. Lopulta mies ei jaksanut enää yrittää ja erosimme, jotta hän voi joskus saada perheen jonkun toisen kanssa (lapsettomuus ei johtunut miehestä). Perhehaaveiden kariutuminen ja ihanan miehen menetys sattuivat, mutta käsittelin asian tahollani, myös terapeutin avulla. Nyt eksällä on uusi kumppani ja pieni vauva. Olen käynyt vauvaa jo useasti katsomassa ja minulla on lämpimät välit sekä mieheen että vauvan äitiin. 

Elämäni on paljon ihanampaa kun saan sentään nauttia muiden ihmisten vauvoista, vaikka en omaa saakaan.

Ensin haukutaan, että aiotko vältellä vauvoja pitää nyt jotenkin siedättyä. Sitten sanotaan, että ei saa mennä jos haluaa vaan kunnialla selvitä. Eli miten se siedättyminen pitäisi sitten hoitaa, jos vauvoja ei kumminkaan voi nähdä ennenkuin on tarpeeksi karaistunut? Mistä mun pitäisi tietää, olenko valmis? Hämmentäviä neuvoja. Ap

Olen pahoillani, ap, myös saamistasi kommenteista. Minusta voit hyvin jättää menemättä, jos tuntuu liian pahalta. Luota intuitioosi ja suojele itseäsi. Ei se ettet nyt mene tarkoita ettet koskaan voisi olla.vauvojen lähellä. Mutta.ehkä olet vielä liian hauras.

Mene käymään pikaisesti. Kysyt kuulumiset, ihailet vauvaa ja ulos. 

Minusta ainakin olisi kamalaa ja kiusallista jos vieras alkaisi itkeä ja kyynelehtiä. 

Vierailija kirjoitti:

Ensin haukutaan, että aiotko vältellä vauvoja pitää nyt jotenkin siedättyä. Sitten sanotaan, että ei saa mennä jos haluaa vaan kunnialla selvitä. Eli miten se siedättyminen pitäisi sitten hoitaa, jos vauvoja ei kumminkaan voi nähdä ennenkuin on tarpeeksi karaistunut? Mistä mun pitäisi tietää, olenko valmis? Hämmentäviä neuvoja. Ap

Mikäs sulle nyt kelpais sitten?

Kyseessä on ilmeisesti siskosi tai veljesi vauva? Kyllähän he tietävät tilanteesi ja ymmärtävät, vaikka hyppäisit seinälle roikkumaan kesken vierailun.

Mene vain käymään, niin se on tehty. Jatkossa lapsen näkeminen muuttuu koko ajan helpommaksi. Ethän kuitenkaan koko ikääsi voi häntä vältellä.

Ja jos vauva on sinulle läheistä sukua, kyllähän sinä häntä rakastat ja olet hänestä onnellinen, vaikka et itse häntä synnyttänytkään. Hänestä voi tulla vielä elämäsi valo. Näin on käynyt esimerkiksi minulle.

Tässäkin ketjussa huomaa, ettei vanhemmuus jalosta, vaan tekee ihmisestä itsekkään omaan napaan (omaan perheeseen) toljottajan. Ap pyytää neovoja, kuinka pärjätä surunsa kanssa hormoonien kourissa märise ät mammat mäkyvät kilpaa "älä mene pilaamaan vauvaonnea, eivät vanhemmat halua mitään märinää kuulla, jne..jne".

Sitten tämä tämä mammulisakki syyttää capaaehtoisesti lapsettomia itsekkäiksi. Salli mun nauraa.

T. Vela, joka kuitenkin ymmärtää ap:n surun kun on itsekin joutunut (aivan toisenlaisista) unelmista ja haaveista luopumaan.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa, ettei vanhemmuus jalosta, vaan tekee ihmisestä itsekkään omaan napaan (omaan perheeseen) toljottajan. Ap pyytää neovoja, kuinka pärjätä surunsa kanssa hormoonien kourissa märise ät mammat mäkyvät kilpaa "älä mene pilaamaan vauvaonnea, eivät vanhemmat halua mitään märinää kuulla, jne..jne".

Sitten tämä tämä mammulisakki syyttää capaaehtoisesti lapsettomia itsekkäiksi. Salli mun nauraa.

T. Vela, joka kuitenkin ymmärtää ap:n surun kun on itsekin joutunut (aivan toisenlaisista) unelmista ja haaveista luopumaan.

Ja sinäkö nyt olet kovin jalostunut yksilö? Voi jestas tuota sun kielenkäyttöäsi...

Totuus on, ettei ap:lle kelpaa yhtään mikään, vaikka neuvoja kyselee. Hänen asenteessa on kyllä paljon pielessä. Ja totta on myös, että kannattaa sen verran olla hienotunteinen, ettei mene toisten onnea pilaamaan omalla käytöksellään JOS epäilee, ettei pysty käyttäytymään asianmukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa huomaa, ettei vanhemmuus jalosta, vaan tekee ihmisestä itsekkään omaan napaan (omaan perheeseen) toljottajan. Ap pyytää neovoja, kuinka pärjätä surunsa kanssa hormoonien kourissa märise ät mammat mäkyvät kilpaa "älä mene pilaamaan vauvaonnea, eivät vanhemmat halua mitään märinää kuulla, jne..jne".

Sitten tämä tämä mammulisakki syyttää capaaehtoisesti lapsettomia itsekkäiksi. Salli mun nauraa.

T. Vela, joka kuitenkin ymmärtää ap:n surun kun on itsekin joutunut (aivan toisenlaisista) unelmista ja haaveista luopumaan.

Samaa olen itsekin ihmetellyt (toisena vapaaehtoisesti lapsettomana, numero 20 tässä ketjussa).

Ymmärrän erittäin hyvin, kuinka kauheaa tahaton lapsettomuus voi olla, ja tunnen suurta myötätuntoa aapeetä ja hänen kaltaisiaan kohtaan.

Mutta sitä en ymmärrä, kuinka töykeästi äidit (tässäkin ketjussa) kohtelevat naista, joka ei halustaan huolimatta voi itse tulla äidiksi. Luulisi, että äitiys jalostaisi ihmistä, mutta luulo ei ole tiedon väärti.

Koita saada jostain mustaa munaa, niistä tulee kunnon siittiöitä eikä naisen hedelmättömyydellä ole siinä kohtaa niin väliä.

Vierailija kirjoitti:

Koita saada jostain mustaa munaa, niistä tulee kunnon siittiöitä eikä naisen hedelmättömyydellä ole siinä kohtaa niin väliä.

Joo, mustan miehen spermallahan ne raskaana olevat miehetkin on hedelmöitetty 🙄

Väittää vain että ovat olleet syntyään naisia ja korjanneet sukupuolensa. Se on sellaista ainetta tämä mustan miehen mälli 🤔

Käyt lääkärissä, pyydät diatsepamia ja vedät sitä tunnin, pari ennen vierailua. Hyvin menee eikä tule itku silmään, vaan olet jälkeenpäinkin iloinen kyläilystäsi. Mikään muu ei taida auttaa sillä aikajänteellä, mikä on. Myöhemmin voit sitten hankkia pitkäkestoisempaa apua. Näin minä teen, jos on mentävä hautajaisiin tms. ahdistavaan tilanteeseen.

Varoita muita paikallaolijoita jotta osaavat reagoida jos vaikka paiskaat vauvan yllättäen lattiaan.

Vierailija kirjoitti:

Varoita muita paikallaolijoita jotta osaavat reagoida jos vaikka paiskaat vauvan yllättäen lattiaan.

Toivon sydämestäni, että ainakaan sinä et ole itse äiti.

Minä olen kärsinyt lapsettomuudesta 5 vuotta enkä ymmärrä tahattomasti lapsettomien keskuudessa esiintyvää vihaa ja katkeruutta. Vertaistukipalstalla oikein kannustetaan katkaisemaan välit raskaana oleviin ystäviin ja läheisiin, vauvoja kieltäydytään näkemästä ja saadaan suunnilleen raivokohtaus jos joku puuhuu lapsista/raskausvaivoista/synnytyksistä. Tämä on surullista ja raskasta, mutta toisen onni ei kuitenkaan ole minulta pois ja osaan iloita rakkaitteni lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Älä mene, jos epäilet että et osaa käyttäytyä. Vastasynnyttäneet äidit ovat muutenkin herkillä, hormonit heittelee ja univajetta. Siinä on tarpeeksi kestämistä ilman, et täytyy alkaa syyllistymään siitä, että on saanut lapsen.

Että vastasynnyttänyt ei kestä ap.n itkua kun on väsynyt ja hormonit heittelee ja on herkillä ja tämä on ihan ok ja ymmärrettävää mutta se ei, että terveytensä ja lisääntymiskykynsä menettänyt ap vauvan ekan kerran nähdessään saattaa pillahtaa itkuun kun ap itsekin on herkillä ja hormonit heittelee? Ei hyvää päivää.

Ap, varsinkin jos vauva on lähisukulaisen/hyvän ystävän niin silloin kannattaa sanoa ihan suoraan etukäteen että tilanne on nyt se että vaikka olenkin onnellinen puolestanne uudesta vauvasta, on samaan aikaan oman lapsettomuuden käsittely ja hyväksyminen vielä kesken ja voi olla että esim. itket tilanteessa. Valtaosa normaalilla empatiakyvyllä varustetuista ihmisistä kyllä tajuaa että miksi tilanne on sinulle vaikea. Tuo suoraan sanominen helpottaa kaikkien oloa kun ei kenenkään ei tarvitse stressata miten reagoit ja miten pärjäät.

Sain itse n. 7 vuotta sitten kuulla etten saisi lapsia itse koskaan ja ekat pari vuotta oli vaikeita, sitten alkoi helpottaa kun tilanteen sai käsiteltyä ja hyväksyttyä. Toki yhä edelleen kun saan syliini jonkun kaverin/sisaruksen lapsen, varsinkin vastasyntyneen, pistää jossain syvällä se tuska siitä mitä en itse koskaan tule saamaan. Mutta samaan aikaan osaan kyllä tuntea iloa ja onnea toisten puolesta ja toivoa heille hyvää vaikka itseen sattuisikin. Näiltä lapsettomuuden kipua halveksivilta ja vähätteleviltä tuntuu puuttuvan joku palikka päästä kun elämä on vaan joko-tai...

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kärsinyt lapsettomuudesta 5 vuotta enkä ymmärrä tahattomasti lapsettomien keskuudessa esiintyvää vihaa ja katkeruutta. Vertaistukipalstalla oikein kannustetaan katkaisemaan välit raskaana oleviin ystäviin ja läheisiin, vauvoja kieltäydytään näkemästä ja saadaan suunnilleen raivokohtaus jos joku puuhuu lapsista/raskausvaivoista/synnytyksistä. Tämä on surullista ja raskasta, mutta toisen onni ei kuitenkaan ole minulta pois ja osaan iloita rakkaitteni lapsista.

Ei ne lapsettomien viestit tässä(kään) ketjussa ole vihaisia eivätkä katkeria. Vihaviestejä näkyvät kirjoittaneen ne, joilla itsellään on lapsia.

Itse olen lapseton siksi, että en ole koskaan halunnut lapsia, joten en varmasti osaa tahattomasti lapsettomien murheeseen täysin samaistua.

Mutta sen voin sanoa, että en ole koskaan törmännyt tahattomasti lapsettomiin, jotka katkoisivat välejä ja saisivat raivokohtauksia lapsista puhuttaessa. Syvää surua kantaviin lapsettomiin olen kyllä törmännyt.

Ei tämä palsta tietysti ole oikea paikka sellaiselle, joka etsii ymmärrystä ja myötätuntoa vaikeassa tilanteessa. Tsemppiä sinulle, ap.