Lue keskustelun säännöt.
Miten narsistisen perheen kultalapsen voisi saada käsittämään vanhempien ongelmat?
25.03.2019 |
Hän tuntuu olevan niille aika sokea, samoin myös niille kielteisille vaikutuksille miten nämä ongelmat ovat hänen elämässään aikuisiällä näkyneet.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Esim tuo siskolle ostettu asunto, oikein tahallaan laittoivat siskon pitämään tuparit-- jossa sisko kovaan ääneen monta kertaa kailotti että ”niin täähän maksoi yli 300 tuhatta”.
T. Syntisäkki
Yli 5000 euron lahjoista pitää maksaa lahjaveroa joka 300 000 eurosta on n 35 000. Joka tapauksessa rintaperillisen osuus perinnöstä lasketaan summasta, joka olisi jaettavana jos lahjoja tai ennakkoperintöä ei olisi annettu.
Syntisäkki, sun kannattaa laskea paljonko voitat omalla ahkeruudella ja hyvillä ratkaisuilla, sijoituksilla jne. kun pystyt niitä paremman mielenterveyden takia tekemään. Kannattaa sen verran pitää yhteyttä ettei lakiosan poistoon saada mitään aihetta. Anna kaikkkien selvitysten olla sekä vanhempien että siskon osalta, olet kyllä voittaja tässä sotkussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kultalapsi sisarus ilkeilee mulle ja syyttelee mua kun en ole oikein väleissä ilkeisiin vanhempiini. Sisarus inttää että HÄN kärsii asiasta ja joutuu hälikäten ja haluais että asiat olis niinkuin ennen. (Ennen = kaikki oli väleissä, vanhemmat tääkkäs ja kiusasi mua ja sisarus oli mukana kiusaamassa). Nyt kun välit ei ole niinkuin ennen niin sisarus on tyytymätön.
Sisarus saa vanhemmilta kaiken avun, tuen, huomion, rahan, välittämisen ja yhteydenpidon eikä mäe ollenkaan sitä että minä en saa mitään noista. Muutaman kerran oon kiukustunut ja sanonut tästä - vastaus on se että ”omaa syytäs kun oot niin vaikee, kato nyt mua miten hyvät välit mulla on vanhempiin”
Ei se tajua. Ei halua tajuta eikä pysty tajuamaan. Joten vääryys jatkuu kuolemaan saakka.
Oletko miettinyt välien katkaisemista sisarukseesi? Ei tuo kuulosta hyvältä.
Olen miettinyt. Mutta mulla ei ole juuri ketään, nyt kun vanhemmat ei enää ole missään väkeissä. Se ilkeä sisarus on mun ainoo sukulainen.
Olen pahoillani. Olisiko sinun mahdollista rakentaa uutta perhettä ystävistä?
Kuinka monen ihmisen kohdalla tuo oikeasti on realismia?
Toimii ehkä sinkuilla, ei perheellisellä.
T. Myös yksi jolla ei yhtään ystävääVarmaan näinkin, mutta itse olen saanut traumaattisen lapsuuden ja vakavan koulukiusaamisen jälkeen juuri perheen, miehen ja lasten kautta ystäviä, joiden kanssa esim viettää juhlapyhiä. Onneakin on toki ollut matkassa. Ja ei nuo samanlaisia suhteita ole kuin perheenjäsenet parhaimmillaan voivat olla.
Miten olet onnistunut? Tuo olis minunkin haave. Nyt ollaan aina joulut ja pyhät omalla perheellä (kun sukua ei ole), kukaan sukulainen ei käy lasten synttäreillä, kellekään ei voi lapsi soittaa esim jos voittaa juoksukulpailut (lapselle iso asia).
Mun vanhemmat ei tuon taivaallista piittaa lapsistani ja emme ole tekemisissä siis. Vanhempien aika menee kultasiskon hyysäämiaeen. Siskolle ollaan koiravahtina (on lapseton), siivotaan taloa, poimitaan mustikat, viedään sisko etelään (vsnhemmat maksaa), ostetasn isot kodinkoneet ym lahjaksi, hyysätäön ja paspotaan koko ajan ja soittelevat päiivittäin / tapaavat viikottain.
Tällaista jotkut tekee lapsenlapsilleen kun ovat niistä hullaantuneita - meilläpä vasn lapsenlapset ei kiinnosta yhtään ja niitä ei haluta edes tavata. Aikuista suosikkilasta paapotaan kaikin tavoin.Maksaisin MITÄ VAAN jos saisin uudet varavanhemmat, lapsille varaisovsnhemmat ja itselle ystäviä joiden kanssa vois viettää pyhiä ja lomia. Oon jo harkinnut että OSTAN seuraa... epätoivoista, tiedän...
T. Myös traumatisoitunut ja vsnhempiensa hylkäämäNo kuten sanottu, onnella oli iso merkitys. Ja ei meilläkään jouluja vietetä ystäväporukalla. Mutta meillä on kaksi ystäväperhettä, joilla samanikäiset lapset ja joiden kanssa vietetään yleensä juhannukset, vaput ja uudetvuodet sekä tehdään joskus lomareissujakin. Kummallakin on joko hullut/hankalat isovanhemmat tai asuvat todella kaukana. Ollaan toisen perheen isään tutustuttu opiskeluaikana ja toiseen työpaikalla.
Tuo on järjestynyt teillä mukavasti. Usein tuntuu siltä, että ihmiset vaivaantuvat pitkänkin tuttavuuden jälkeen pahasti, kun selviää millaisessa perheessä on itse kasvanut. Sen jälkeen yhteydenpito voi hyytyä toisen taholta.
Mulla hävis mammakaverit kuin tykinlaukaukaelka, kun erehdyin perhekerhossa puhumaan narsisti-isästäni ja väkuvaltalapsuudestani. Sen jälkeen ei kukaan enää vastannut puheluun tai tullut käymään. Mut eristettiin ja minust leviteltiin juttuja.
Tästä viisastuneena en ikinä kerro kellekään asiasta.Itse olen huomannut, että jos joku jatkaakin kuunnella hetken, niin nopeasti alkaa vähättely: "Ei kai se nyt sentään noin kauheaa ollut, he eivät varmasti vain ymmärtäneet kunnolla mitä tekivät..." Jne. Miten se on niin vaikeaa uskoa, että osa ihmisistä ihan tarkoituksella purkaa pahaa oloaan systemaattisesti lapsiinsa?
Jopa terapeuttikin saattaa yrittää selittää tilanteita parhain päin, kun ei ole ollut paikan päällä näkemässä millaisia tilanteet ovat olleet. Viestintä kun on muutakin kuin sanoja.
Onko muille käynyt näin? Vaati useamman käynnin ennen kuin terapeutti kokonaisuudessaan käsitti millaista kotona oli ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kultalapsi sisarus ilkeilee mulle ja syyttelee mua kun en ole oikein väleissä ilkeisiin vanhempiini. Sisarus inttää että HÄN kärsii asiasta ja joutuu hälikäten ja haluais että asiat olis niinkuin ennen. (Ennen = kaikki oli väleissä, vanhemmat tääkkäs ja kiusasi mua ja sisarus oli mukana kiusaamassa). Nyt kun välit ei ole niinkuin ennen niin sisarus on tyytymätön.
Sisarus saa vanhemmilta kaiken avun, tuen, huomion, rahan, välittämisen ja yhteydenpidon eikä mäe ollenkaan sitä että minä en saa mitään noista. Muutaman kerran oon kiukustunut ja sanonut tästä - vastaus on se että ”omaa syytäs kun oot niin vaikee, kato nyt mua miten hyvät välit mulla on vanhempiin”
Ei se tajua. Ei halua tajuta eikä pysty tajuamaan. Joten vääryys jatkuu kuolemaan saakka.
Oletko miettinyt välien katkaisemista sisarukseesi? Ei tuo kuulosta hyvältä.
Olen miettinyt. Mutta mulla ei ole juuri ketään, nyt kun vanhemmat ei enää ole missään väkeissä. Se ilkeä sisarus on mun ainoo sukulainen.
Olen pahoillani. Olisiko sinun mahdollista rakentaa uutta perhettä ystävistä?
Kuinka monen ihmisen kohdalla tuo oikeasti on realismia?
Toimii ehkä sinkuilla, ei perheellisellä.
T. Myös yksi jolla ei yhtään ystävääVarmaan näinkin, mutta itse olen saanut traumaattisen lapsuuden ja vakavan koulukiusaamisen jälkeen juuri perheen, miehen ja lasten kautta ystäviä, joiden kanssa esim viettää juhlapyhiä. Onneakin on toki ollut matkassa. Ja ei nuo samanlaisia suhteita ole kuin perheenjäsenet parhaimmillaan voivat olla.
Miten olet onnistunut? Tuo olis minunkin haave. Nyt ollaan aina joulut ja pyhät omalla perheellä (kun sukua ei ole), kukaan sukulainen ei käy lasten synttäreillä, kellekään ei voi lapsi soittaa esim jos voittaa juoksukulpailut (lapselle iso asia).
Mun vanhemmat ei tuon taivaallista piittaa lapsistani ja emme ole tekemisissä siis. Vanhempien aika menee kultasiskon hyysäämiaeen. Siskolle ollaan koiravahtina (on lapseton), siivotaan taloa, poimitaan mustikat, viedään sisko etelään (vsnhemmat maksaa), ostetasn isot kodinkoneet ym lahjaksi, hyysätäön ja paspotaan koko ajan ja soittelevat päiivittäin / tapaavat viikottain.
Tällaista jotkut tekee lapsenlapsilleen kun ovat niistä hullaantuneita - meilläpä vasn lapsenlapset ei kiinnosta yhtään ja niitä ei haluta edes tavata. Aikuista suosikkilasta paapotaan kaikin tavoin.Maksaisin MITÄ VAAN jos saisin uudet varavanhemmat, lapsille varaisovsnhemmat ja itselle ystäviä joiden kanssa vois viettää pyhiä ja lomia. Oon jo harkinnut että OSTAN seuraa... epätoivoista, tiedän...
T. Myös traumatisoitunut ja vsnhempiensa hylkäämäNo kuten sanottu, onnella oli iso merkitys. Ja ei meilläkään jouluja vietetä ystäväporukalla. Mutta meillä on kaksi ystäväperhettä, joilla samanikäiset lapset ja joiden kanssa vietetään yleensä juhannukset, vaput ja uudetvuodet sekä tehdään joskus lomareissujakin. Kummallakin on joko hullut/hankalat isovanhemmat tai asuvat todella kaukana. Ollaan toisen perheen isään tutustuttu opiskeluaikana ja toiseen työpaikalla.
Tuo on järjestynyt teillä mukavasti. Usein tuntuu siltä, että ihmiset vaivaantuvat pitkänkin tuttavuuden jälkeen pahasti, kun selviää millaisessa perheessä on itse kasvanut. Sen jälkeen yhteydenpito voi hyytyä toisen taholta.
Mulla hävis mammakaverit kuin tykinlaukaukaelka, kun erehdyin perhekerhossa puhumaan narsisti-isästäni ja väkuvaltalapsuudestani. Sen jälkeen ei kukaan enää vastannut puheluun tai tullut käymään. Mut eristettiin ja minust leviteltiin juttuja.
Tästä viisastuneena en ikinä kerro kellekään asiasta.Itse olen huomannut, että jos joku jatkaakin kuunnella hetken, niin nopeasti alkaa vähättely: "Ei kai se nyt sentään noin kauheaa ollut, he eivät varmasti vain ymmärtäneet kunnolla mitä tekivät..." Jne. Miten se on niin vaikeaa uskoa, että osa ihmisistä ihan tarkoituksella purkaa pahaa oloaan systemaattisesti lapsiinsa?
Jopa terapeuttikin saattaa yrittää selittää tilanteita parhain päin, kun ei ole ollut paikan päällä näkemässä millaisia tilanteet ovat olleet. Viestintä kun on muutakin kuin sanoja.
Onko muille käynyt näin? Vaati useamman käynnin ennen kuin terapeutti kokonaisuudessaan käsitti millaista kotona oli ollut.
On. Ikävä kyllä läheskään kaikki terapeutit ei ymmärrä narsismia saati narsistin uhrin roolia (tai syntisäkki roolia lapsella).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kultalapsi sisarus ilkeilee mulle ja syyttelee mua kun en ole oikein väleissä ilkeisiin vanhempiini. Sisarus inttää että HÄN kärsii asiasta ja joutuu hälikäten ja haluais että asiat olis niinkuin ennen. (Ennen = kaikki oli väleissä, vanhemmat tääkkäs ja kiusasi mua ja sisarus oli mukana kiusaamassa). Nyt kun välit ei ole niinkuin ennen niin sisarus on tyytymätön.
Sisarus saa vanhemmilta kaiken avun, tuen, huomion, rahan, välittämisen ja yhteydenpidon eikä mäe ollenkaan sitä että minä en saa mitään noista. Muutaman kerran oon kiukustunut ja sanonut tästä - vastaus on se että ”omaa syytäs kun oot niin vaikee, kato nyt mua miten hyvät välit mulla on vanhempiin”
Ei se tajua. Ei halua tajuta eikä pysty tajuamaan. Joten vääryys jatkuu kuolemaan saakka.
Oletko miettinyt välien katkaisemista sisarukseesi? Ei tuo kuulosta hyvältä.
Olen miettinyt. Mutta mulla ei ole juuri ketään, nyt kun vanhemmat ei enää ole missään väkeissä. Se ilkeä sisarus on mun ainoo sukulainen.
Olen pahoillani. Olisiko sinun mahdollista rakentaa uutta perhettä ystävistä?
Kuinka monen ihmisen kohdalla tuo oikeasti on realismia?
Toimii ehkä sinkuilla, ei perheellisellä.
T. Myös yksi jolla ei yhtään ystävääVarmaan näinkin, mutta itse olen saanut traumaattisen lapsuuden ja vakavan koulukiusaamisen jälkeen juuri perheen, miehen ja lasten kautta ystäviä, joiden kanssa esim viettää juhlapyhiä. Onneakin on toki ollut matkassa. Ja ei nuo samanlaisia suhteita ole kuin perheenjäsenet parhaimmillaan voivat olla.
Miten olet onnistunut? Tuo olis minunkin haave. Nyt ollaan aina joulut ja pyhät omalla perheellä (kun sukua ei ole), kukaan sukulainen ei käy lasten synttäreillä, kellekään ei voi lapsi soittaa esim jos voittaa juoksukulpailut (lapselle iso asia).
Mun vanhemmat ei tuon taivaallista piittaa lapsistani ja emme ole tekemisissä siis. Vanhempien aika menee kultasiskon hyysäämiaeen. Siskolle ollaan koiravahtina (on lapseton), siivotaan taloa, poimitaan mustikat, viedään sisko etelään (vsnhemmat maksaa), ostetasn isot kodinkoneet ym lahjaksi, hyysätäön ja paspotaan koko ajan ja soittelevat päiivittäin / tapaavat viikottain.
Tällaista jotkut tekee lapsenlapsilleen kun ovat niistä hullaantuneita - meilläpä vasn lapsenlapset ei kiinnosta yhtään ja niitä ei haluta edes tavata. Aikuista suosikkilasta paapotaan kaikin tavoin.Maksaisin MITÄ VAAN jos saisin uudet varavanhemmat, lapsille varaisovsnhemmat ja itselle ystäviä joiden kanssa vois viettää pyhiä ja lomia. Oon jo harkinnut että OSTAN seuraa... epätoivoista, tiedän...
T. Myös traumatisoitunut ja vsnhempiensa hylkäämäNo kuten sanottu, onnella oli iso merkitys. Ja ei meilläkään jouluja vietetä ystäväporukalla. Mutta meillä on kaksi ystäväperhettä, joilla samanikäiset lapset ja joiden kanssa vietetään yleensä juhannukset, vaput ja uudetvuodet sekä tehdään joskus lomareissujakin. Kummallakin on joko hullut/hankalat isovanhemmat tai asuvat todella kaukana. Ollaan toisen perheen isään tutustuttu opiskeluaikana ja toiseen työpaikalla.
Tuo on järjestynyt teillä mukavasti. Usein tuntuu siltä, että ihmiset vaivaantuvat pitkänkin tuttavuuden jälkeen pahasti, kun selviää millaisessa perheessä on itse kasvanut. Sen jälkeen yhteydenpito voi hyytyä toisen taholta.
Mulla hävis mammakaverit kuin tykinlaukaukaelka, kun erehdyin perhekerhossa puhumaan narsisti-isästäni ja väkuvaltalapsuudestani. Sen jälkeen ei kukaan enää vastannut puheluun tai tullut käymään. Mut eristettiin ja minust leviteltiin juttuja.
Tästä viisastuneena en ikinä kerro kellekään asiasta.Itse olen huomannut, että jos joku jatkaakin kuunnella hetken, niin nopeasti alkaa vähättely: "Ei kai se nyt sentään noin kauheaa ollut, he eivät varmasti vain ymmärtäneet kunnolla mitä tekivät..." Jne. Miten se on niin vaikeaa uskoa, että osa ihmisistä ihan tarkoituksella purkaa pahaa oloaan systemaattisesti lapsiinsa?
Jopa terapeuttikin saattaa yrittää selittää tilanteita parhain päin, kun ei ole ollut paikan päällä näkemässä millaisia tilanteet ovat olleet. Viestintä kun on muutakin kuin sanoja.
Onko muille käynyt näin? Vaati useamman käynnin ennen kuin terapeutti kokonaisuudessaan käsitti millaista kotona oli ollut.
On. Ikävä kyllä läheskään kaikki terapeutit ei ymmärrä narsismia saati narsistin uhrin roolia (tai syntisäkki roolia lapsella).
Itse olen miettinyt miten erilaista olisi, jos narsistisen vanhemman sijaan olisi ollut tasapainoinen lapsuus ja myöhemmin vasta olisi kohdannut esimerkiksi narsistisen puolison. Tällöin olisi helpompaa miettiä mitä oli ennen kuin tällainen ihminen pääsi vaikuttamaan omaan elämään.
Nyt sen sijaan on kova työ miettiä millainen ihminen itse oikeastaan pohjimmiltaan on, kun narsisti on pienestä pitäen pyrkinyt määrittelemään sinut mielensä mukaan. Esimerkiksi omien unelmien miettiminen on vaikeaa, kun mieli on täynnä narsistin sinne istuttamia lannistavia ajatuksia miten olet vääränlainen ja sinulta voi kaikki mennä pieleen. Tuntuu siltä, että turha siis edes haaveilla, ei se mihinkään johda kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kultalapsi sisarus ilkeilee mulle ja syyttelee mua kun en ole oikein väleissä ilkeisiin vanhempiini. Sisarus inttää että HÄN kärsii asiasta ja joutuu hälikäten ja haluais että asiat olis niinkuin ennen. (Ennen = kaikki oli väleissä, vanhemmat tääkkäs ja kiusasi mua ja sisarus oli mukana kiusaamassa). Nyt kun välit ei ole niinkuin ennen niin sisarus on tyytymätön.
Sisarus saa vanhemmilta kaiken avun, tuen, huomion, rahan, välittämisen ja yhteydenpidon eikä mäe ollenkaan sitä että minä en saa mitään noista. Muutaman kerran oon kiukustunut ja sanonut tästä - vastaus on se että ”omaa syytäs kun oot niin vaikee, kato nyt mua miten hyvät välit mulla on vanhempiin”
Ei se tajua. Ei halua tajuta eikä pysty tajuamaan. Joten vääryys jatkuu kuolemaan saakka.
Oletko miettinyt välien katkaisemista sisarukseesi? Ei tuo kuulosta hyvältä.
Olen miettinyt. Mutta mulla ei ole juuri ketään, nyt kun vanhemmat ei enää ole missään väkeissä. Se ilkeä sisarus on mun ainoo sukulainen.
Olen pahoillani. Olisiko sinun mahdollista rakentaa uutta perhettä ystävistä?
Kuinka monen ihmisen kohdalla tuo oikeasti on realismia?
Toimii ehkä sinkuilla, ei perheellisellä.
T. Myös yksi jolla ei yhtään ystävääVarmaan näinkin, mutta itse olen saanut traumaattisen lapsuuden ja vakavan koulukiusaamisen jälkeen juuri perheen, miehen ja lasten kautta ystäviä, joiden kanssa esim viettää juhlapyhiä. Onneakin on toki ollut matkassa. Ja ei nuo samanlaisia suhteita ole kuin perheenjäsenet parhaimmillaan voivat olla.
Miten olet onnistunut? Tuo olis minunkin haave. Nyt ollaan aina joulut ja pyhät omalla perheellä (kun sukua ei ole), kukaan sukulainen ei käy lasten synttäreillä, kellekään ei voi lapsi soittaa esim jos voittaa juoksukulpailut (lapselle iso asia).
Mun vanhemmat ei tuon taivaallista piittaa lapsistani ja emme ole tekemisissä siis. Vanhempien aika menee kultasiskon hyysäämiaeen. Siskolle ollaan koiravahtina (on lapseton), siivotaan taloa, poimitaan mustikat, viedään sisko etelään (vsnhemmat maksaa), ostetasn isot kodinkoneet ym lahjaksi, hyysätäön ja paspotaan koko ajan ja soittelevat päiivittäin / tapaavat viikottain.
Tällaista jotkut tekee lapsenlapsilleen kun ovat niistä hullaantuneita - meilläpä vasn lapsenlapset ei kiinnosta yhtään ja niitä ei haluta edes tavata. Aikuista suosikkilasta paapotaan kaikin tavoin.Maksaisin MITÄ VAAN jos saisin uudet varavanhemmat, lapsille varaisovsnhemmat ja itselle ystäviä joiden kanssa vois viettää pyhiä ja lomia. Oon jo harkinnut että OSTAN seuraa... epätoivoista, tiedän...
T. Myös traumatisoitunut ja vsnhempiensa hylkäämäNo kuten sanottu, onnella oli iso merkitys. Ja ei meilläkään jouluja vietetä ystäväporukalla. Mutta meillä on kaksi ystäväperhettä, joilla samanikäiset lapset ja joiden kanssa vietetään yleensä juhannukset, vaput ja uudetvuodet sekä tehdään joskus lomareissujakin. Kummallakin on joko hullut/hankalat isovanhemmat tai asuvat todella kaukana. Ollaan toisen perheen isään tutustuttu opiskeluaikana ja toiseen työpaikalla.
Tuo on järjestynyt teillä mukavasti. Usein tuntuu siltä, että ihmiset vaivaantuvat pitkänkin tuttavuuden jälkeen pahasti, kun selviää millaisessa perheessä on itse kasvanut. Sen jälkeen yhteydenpito voi hyytyä toisen taholta.
Mulla hävis mammakaverit kuin tykinlaukaukaelka, kun erehdyin perhekerhossa puhumaan narsisti-isästäni ja väkuvaltalapsuudestani. Sen jälkeen ei kukaan enää vastannut puheluun tai tullut käymään. Mut eristettiin ja minust leviteltiin juttuja.
Tästä viisastuneena en ikinä kerro kellekään asiasta.Itse olen huomannut, että jos joku jatkaakin kuunnella hetken, niin nopeasti alkaa vähättely: "Ei kai se nyt sentään noin kauheaa ollut, he eivät varmasti vain ymmärtäneet kunnolla mitä tekivät..." Jne. Miten se on niin vaikeaa uskoa, että osa ihmisistä ihan tarkoituksella purkaa pahaa oloaan systemaattisesti lapsiinsa?
Jopa terapeuttikin saattaa yrittää selittää tilanteita parhain päin, kun ei ole ollut paikan päällä näkemässä millaisia tilanteet ovat olleet. Viestintä kun on muutakin kuin sanoja.
Onko muille käynyt näin? Vaati useamman käynnin ennen kuin terapeutti kokonaisuudessaan käsitti millaista kotona oli ollut.
On. Ikävä kyllä läheskään kaikki terapeutit ei ymmärrä narsismia saati narsistin uhrin roolia (tai syntisäkki roolia lapsella).
Itse olen miettinyt miten erilaista olisi, jos narsistisen vanhemman sijaan olisi ollut tasapainoinen lapsuus ja myöhemmin vasta olisi kohdannut esimerkiksi narsistisen puolison. Tällöin olisi helpompaa miettiä mitä oli ennen kuin tällainen ihminen pääsi vaikuttamaan omaan elämään.
Nyt sen sijaan on kova työ miettiä millainen ihminen itse oikeastaan pohjimmiltaan on, kun narsisti on pienestä pitäen pyrkinyt määrittelemään sinut mielensä mukaan. Esimerkiksi omien unelmien miettiminen on vaikeaa, kun mieli on täynnä narsistin sinne istuttamia lannistavia ajatuksia miten olet vääränlainen ja sinulta voi kaikki mennä pieleen. Tuntuu siltä, että turha siis edes haaveilla, ei se mihinkään johda kuitenkaan.
Tätä ongelmaa ei ylistetyllä sisaruksella tunnu olevan, kun hänen on lapsesta asti annettu ymmärtää, että vain taivas on rajana siihen mihin asti hän voi yltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kultalapsi sisarus ilkeilee mulle ja syyttelee mua kun en ole oikein väleissä ilkeisiin vanhempiini. Sisarus inttää että HÄN kärsii asiasta ja joutuu hälikäten ja haluais että asiat olis niinkuin ennen. (Ennen = kaikki oli väleissä, vanhemmat tääkkäs ja kiusasi mua ja sisarus oli mukana kiusaamassa). Nyt kun välit ei ole niinkuin ennen niin sisarus on tyytymätön.
Sisarus saa vanhemmilta kaiken avun, tuen, huomion, rahan, välittämisen ja yhteydenpidon eikä mäe ollenkaan sitä että minä en saa mitään noista. Muutaman kerran oon kiukustunut ja sanonut tästä - vastaus on se että ”omaa syytäs kun oot niin vaikee, kato nyt mua miten hyvät välit mulla on vanhempiin”
Ei se tajua. Ei halua tajuta eikä pysty tajuamaan. Joten vääryys jatkuu kuolemaan saakka.
Oletko miettinyt välien katkaisemista sisarukseesi? Ei tuo kuulosta hyvältä.
Olen miettinyt. Mutta mulla ei ole juuri ketään, nyt kun vanhemmat ei enää ole missään väkeissä. Se ilkeä sisarus on mun ainoo sukulainen.
Olen pahoillani. Olisiko sinun mahdollista rakentaa uutta perhettä ystävistä?
Kuinka monen ihmisen kohdalla tuo oikeasti on realismia?
Toimii ehkä sinkuilla, ei perheellisellä.
T. Myös yksi jolla ei yhtään ystävääVarmaan näinkin, mutta itse olen saanut traumaattisen lapsuuden ja vakavan koulukiusaamisen jälkeen juuri perheen, miehen ja lasten kautta ystäviä, joiden kanssa esim viettää juhlapyhiä. Onneakin on toki ollut matkassa. Ja ei nuo samanlaisia suhteita ole kuin perheenjäsenet parhaimmillaan voivat olla.
Miten olet onnistunut? Tuo olis minunkin haave. Nyt ollaan aina joulut ja pyhät omalla perheellä (kun sukua ei ole), kukaan sukulainen ei käy lasten synttäreillä, kellekään ei voi lapsi soittaa esim jos voittaa juoksukulpailut (lapselle iso asia).
Mun vanhemmat ei tuon taivaallista piittaa lapsistani ja emme ole tekemisissä siis. Vanhempien aika menee kultasiskon hyysäämiaeen. Siskolle ollaan koiravahtina (on lapseton), siivotaan taloa, poimitaan mustikat, viedään sisko etelään (vsnhemmat maksaa), ostetasn isot kodinkoneet ym lahjaksi, hyysätäön ja paspotaan koko ajan ja soittelevat päiivittäin / tapaavat viikottain.
Tällaista jotkut tekee lapsenlapsilleen kun ovat niistä hullaantuneita - meilläpä vasn lapsenlapset ei kiinnosta yhtään ja niitä ei haluta edes tavata. Aikuista suosikkilasta paapotaan kaikin tavoin.Maksaisin MITÄ VAAN jos saisin uudet varavanhemmat, lapsille varaisovsnhemmat ja itselle ystäviä joiden kanssa vois viettää pyhiä ja lomia. Oon jo harkinnut että OSTAN seuraa... epätoivoista, tiedän...
T. Myös traumatisoitunut ja vsnhempiensa hylkäämä
Eivät ne narsistivanhemmat sitä kultalastaan oikeasti auta. He vain varmistavat että tämä elää juuri niinkuin narsisti haluaa. Apu ei yleensä ole sellaista mitä lapsi tarvitsee, vaan sellaista mikä auttaa vallan ylläpitämistä. Pahimmillaan siitä avusta on vain haittaa.
Siivoaminen on erittäin kätevä tapa onkia tietoa niistä asioista joita lapsi ei vanhemmalla kerro. Sitä tavaroiden tonkimista ja kontrollin vahvistamista se vain on.
Meidän perhe joutui pistämään kaikki auttamiset katkolle kun se kävi meille liian raskaaksi. En usko että kovin moni haluaa ottaa vastaan sellaista apua josta on vain ylimääräistä vaivaa ja harmia.
Ei meillä lapsetkaan ole jääneet kaipaamaan mummon tiheitä vierailuita. Heille mummo oli ilkeä kauhumummo, vaikka meille vanhemmille esitti niin kultaista mummoa että. Samat suosikki-inhokki-jutut hänellä sitten kuitenkin oli lastenlasten kanssa kuin aikanaan omien lastensa kanssa.
Yksi on täydellisen ihana vaikka mitä tekisi ja toinen on paha ja ilkeä vaikka istuisi hiljaa sohvalla. Vieläkin lapset puhuvat että mummo on ilkeä ja pelottava.
Itse luulin pitkään että osaisi olla asiallinen mummo, mutta sitten satuin näkemään videopätkän jonka lapset olivat tietokoneella nauhoittaneet. Olivat omaa leikkiään nauhoittaneet ja siinä kuului sitten mummonkin kommentit. Se tuli ainakin selväksi että leikki ei ollut miellyttänyt mummoa. Leikki oli sellainen, että lapset tanssivat keskenään ja höpöttivät jotain omista leluistaan (esim mun nukella on punainen hame ja pitkä letti) ja nauroivat.
Ja mummo komensi vihaisena vieressä. Ei saa tehdä noin, ei saa tehdä noin ei saa ei saa ei saa ja näytti vihaista naamaa.
Aikuisiällä on ollut vaikea käsitellä kuinka moni ihminen on ollut jossain määrin perheen ongelmista tietoinen, mutta päättänyt silti olla tekemättä mitään. Tämä on saanut aikaan kyynistymistä. Lapsena oli siinä mielessä helpompaa, kun ei oikeasti tajunnut, että aikuiset olisivat voineet tehdä jotain muutakin kuin vain kuunnella voivotellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kultalapsi sisarus ilkeilee mulle ja syyttelee mua kun en ole oikein väleissä ilkeisiin vanhempiini. Sisarus inttää että HÄN kärsii asiasta ja joutuu hälikäten ja haluais että asiat olis niinkuin ennen. (Ennen = kaikki oli väleissä, vanhemmat tääkkäs ja kiusasi mua ja sisarus oli mukana kiusaamassa). Nyt kun välit ei ole niinkuin ennen niin sisarus on tyytymätön.
Sisarus saa vanhemmilta kaiken avun, tuen, huomion, rahan, välittämisen ja yhteydenpidon eikä mäe ollenkaan sitä että minä en saa mitään noista. Muutaman kerran oon kiukustunut ja sanonut tästä - vastaus on se että ”omaa syytäs kun oot niin vaikee, kato nyt mua miten hyvät välit mulla on vanhempiin”
Ei se tajua. Ei halua tajuta eikä pysty tajuamaan. Joten vääryys jatkuu kuolemaan saakka.
Oletko miettinyt välien katkaisemista sisarukseesi? Ei tuo kuulosta hyvältä.
Olen miettinyt. Mutta mulla ei ole juuri ketään, nyt kun vanhemmat ei enää ole missään väkeissä. Se ilkeä sisarus on mun ainoo sukulainen.
Olen pahoillani. Olisiko sinun mahdollista rakentaa uutta perhettä ystävistä?
Kuinka monen ihmisen kohdalla tuo oikeasti on realismia?
Toimii ehkä sinkuilla, ei perheellisellä.
T. Myös yksi jolla ei yhtään ystävääVarmaan näinkin, mutta itse olen saanut traumaattisen lapsuuden ja vakavan koulukiusaamisen jälkeen juuri perheen, miehen ja lasten kautta ystäviä, joiden kanssa esim viettää juhlapyhiä. Onneakin on toki ollut matkassa. Ja ei nuo samanlaisia suhteita ole kuin perheenjäsenet parhaimmillaan voivat olla.
Miten olet onnistunut? Tuo olis minunkin haave. Nyt ollaan aina joulut ja pyhät omalla perheellä (kun sukua ei ole), kukaan sukulainen ei käy lasten synttäreillä, kellekään ei voi lapsi soittaa esim jos voittaa juoksukulpailut (lapselle iso asia).
Mun vanhemmat ei tuon taivaallista piittaa lapsistani ja emme ole tekemisissä siis. Vanhempien aika menee kultasiskon hyysäämiaeen. Siskolle ollaan koiravahtina (on lapseton), siivotaan taloa, poimitaan mustikat, viedään sisko etelään (vsnhemmat maksaa), ostetasn isot kodinkoneet ym lahjaksi, hyysätäön ja paspotaan koko ajan ja soittelevat päiivittäin / tapaavat viikottain.
Tällaista jotkut tekee lapsenlapsilleen kun ovat niistä hullaantuneita - meilläpä vasn lapsenlapset ei kiinnosta yhtään ja niitä ei haluta edes tavata. Aikuista suosikkilasta paapotaan kaikin tavoin.Maksaisin MITÄ VAAN jos saisin uudet varavanhemmat, lapsille varaisovsnhemmat ja itselle ystäviä joiden kanssa vois viettää pyhiä ja lomia. Oon jo harkinnut että OSTAN seuraa... epätoivoista, tiedän...
T. Myös traumatisoitunut ja vsnhempiensa hylkäämäEivät ne narsistivanhemmat sitä kultalastaan oikeasti auta. He vain varmistavat että tämä elää juuri niinkuin narsisti haluaa. Apu ei yleensä ole sellaista mitä lapsi tarvitsee, vaan sellaista mikä auttaa vallan ylläpitämistä. Pahimmillaan siitä avusta on vain haittaa.
Siivoaminen on erittäin kätevä tapa onkia tietoa niistä asioista joita lapsi ei vanhemmalla kerro. Sitä tavaroiden tonkimista ja kontrollin vahvistamista se vain on.
Meidän perhe joutui pistämään kaikki auttamiset katkolle kun se kävi meille liian raskaaksi. En usko että kovin moni haluaa ottaa vastaan sellaista apua josta on vain ylimääräistä vaivaa ja harmia.
Ei meillä lapsetkaan ole jääneet kaipaamaan mummon tiheitä vierailuita. Heille mummo oli ilkeä kauhumummo, vaikka meille vanhemmille esitti niin kultaista mummoa että. Samat suosikki-inhokki-jutut hänellä sitten kuitenkin oli lastenlasten kanssa kuin aikanaan omien lastensa kanssa.
Yksi on täydellisen ihana vaikka mitä tekisi ja toinen on paha ja ilkeä vaikka istuisi hiljaa sohvalla. Vieläkin lapset puhuvat että mummo on ilkeä ja pelottava.Itse luulin pitkään että osaisi olla asiallinen mummo, mutta sitten satuin näkemään videopätkän jonka lapset olivat tietokoneella nauhoittaneet. Olivat omaa leikkiään nauhoittaneet ja siinä kuului sitten mummonkin kommentit. Se tuli ainakin selväksi että leikki ei ollut miellyttänyt mummoa. Leikki oli sellainen, että lapset tanssivat keskenään ja höpöttivät jotain omista leluistaan (esim mun nukella on punainen hame ja pitkä letti) ja nauroivat.
Ja mummo komensi vihaisena vieressä. Ei saa tehdä noin, ei saa tehdä noin ei saa ei saa ei saa ja näytti vihaista naamaa.
Tuliko jonkinlainen kosto perästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kultalapsi sisarus ilkeilee mulle ja syyttelee mua kun en ole oikein väleissä ilkeisiin vanhempiini. Sisarus inttää että HÄN kärsii asiasta ja joutuu hälikäten ja haluais että asiat olis niinkuin ennen. (Ennen = kaikki oli väleissä, vanhemmat tääkkäs ja kiusasi mua ja sisarus oli mukana kiusaamassa). Nyt kun välit ei ole niinkuin ennen niin sisarus on tyytymätön.
Sisarus saa vanhemmilta kaiken avun, tuen, huomion, rahan, välittämisen ja yhteydenpidon eikä mäe ollenkaan sitä että minä en saa mitään noista. Muutaman kerran oon kiukustunut ja sanonut tästä - vastaus on se että ”omaa syytäs kun oot niin vaikee, kato nyt mua miten hyvät välit mulla on vanhempiin”
Ei se tajua. Ei halua tajuta eikä pysty tajuamaan. Joten vääryys jatkuu kuolemaan saakka.
Oletko miettinyt välien katkaisemista sisarukseesi? Ei tuo kuulosta hyvältä.
Olen miettinyt. Mutta mulla ei ole juuri ketään, nyt kun vanhemmat ei enää ole missään väkeissä. Se ilkeä sisarus on mun ainoo sukulainen.
Olen pahoillani. Olisiko sinun mahdollista rakentaa uutta perhettä ystävistä?
Kuinka monen ihmisen kohdalla tuo oikeasti on realismia?
Toimii ehkä sinkuilla, ei perheellisellä.
T. Myös yksi jolla ei yhtään ystävääVarmaan näinkin, mutta itse olen saanut traumaattisen lapsuuden ja vakavan koulukiusaamisen jälkeen juuri perheen, miehen ja lasten kautta ystäviä, joiden kanssa esim viettää juhlapyhiä. Onneakin on toki ollut matkassa. Ja ei nuo samanlaisia suhteita ole kuin perheenjäsenet parhaimmillaan voivat olla.
Miten olet onnistunut? Tuo olis minunkin haave. Nyt ollaan aina joulut ja pyhät omalla perheellä (kun sukua ei ole), kukaan sukulainen ei käy lasten synttäreillä, kellekään ei voi lapsi soittaa esim jos voittaa juoksukulpailut (lapselle iso asia).
Mun vanhemmat ei tuon taivaallista piittaa lapsistani ja emme ole tekemisissä siis. Vanhempien aika menee kultasiskon hyysäämiaeen. Siskolle ollaan koiravahtina (on lapseton), siivotaan taloa, poimitaan mustikat, viedään sisko etelään (vsnhemmat maksaa), ostetasn isot kodinkoneet ym lahjaksi, hyysätäön ja paspotaan koko ajan ja soittelevat päiivittäin / tapaavat viikottain.
Tällaista jotkut tekee lapsenlapsilleen kun ovat niistä hullaantuneita - meilläpä vasn lapsenlapset ei kiinnosta yhtään ja niitä ei haluta edes tavata. Aikuista suosikkilasta paapotaan kaikin tavoin.Maksaisin MITÄ VAAN jos saisin uudet varavanhemmat, lapsille varaisovsnhemmat ja itselle ystäviä joiden kanssa vois viettää pyhiä ja lomia. Oon jo harkinnut että OSTAN seuraa... epätoivoista, tiedän...
T. Myös traumatisoitunut ja vsnhempiensa hylkäämäEivät ne narsistivanhemmat sitä kultalastaan oikeasti auta. He vain varmistavat että tämä elää juuri niinkuin narsisti haluaa. Apu ei yleensä ole sellaista mitä lapsi tarvitsee, vaan sellaista mikä auttaa vallan ylläpitämistä. Pahimmillaan siitä avusta on vain haittaa.
Siivoaminen on erittäin kätevä tapa onkia tietoa niistä asioista joita lapsi ei vanhemmalla kerro. Sitä tavaroiden tonkimista ja kontrollin vahvistamista se vain on.
Meidän perhe joutui pistämään kaikki auttamiset katkolle kun se kävi meille liian raskaaksi. En usko että kovin moni haluaa ottaa vastaan sellaista apua josta on vain ylimääräistä vaivaa ja harmia.
Ei meillä lapsetkaan ole jääneet kaipaamaan mummon tiheitä vierailuita. Heille mummo oli ilkeä kauhumummo, vaikka meille vanhemmille esitti niin kultaista mummoa että. Samat suosikki-inhokki-jutut hänellä sitten kuitenkin oli lastenlasten kanssa kuin aikanaan omien lastensa kanssa.
Yksi on täydellisen ihana vaikka mitä tekisi ja toinen on paha ja ilkeä vaikka istuisi hiljaa sohvalla. Vieläkin lapset puhuvat että mummo on ilkeä ja pelottava.Itse luulin pitkään että osaisi olla asiallinen mummo, mutta sitten satuin näkemään videopätkän jonka lapset olivat tietokoneella nauhoittaneet. Olivat omaa leikkiään nauhoittaneet ja siinä kuului sitten mummonkin kommentit. Se tuli ainakin selväksi että leikki ei ollut miellyttänyt mummoa. Leikki oli sellainen, että lapset tanssivat keskenään ja höpöttivät jotain omista leluistaan (esim mun nukella on punainen hame ja pitkä letti) ja nauroivat.
Ja mummo komensi vihaisena vieressä. Ei saa tehdä noin, ei saa tehdä noin ei saa ei saa ei saa ja näytti vihaista naamaa.Tuliko jonkinlainen kosto perästä?
Varsinaista kostoa ei ole tullut.
On tullut haukkumista, manipulointiyrityksiä, muihin ihmisiin vetoamista, huutamista, jäätävää hiljaisuutta. Kostoa ei ihme kyllä ole tullut.
Se jäätävä hiljaisuus lienee tarkoitettu rangaistukseksi, mutta minulle se on ollut vain ihana rauha.
Vieläkin kuitenkin ahdistun aina kun puhelin soi, sillä pelkään että siellä taas tulee joku vaatimus- tai haukkumispuhelu tai jotain muuta asiatonta. Myös perhejuhlat joihin narsisti saapuu paikalle ahdistavat minua todella voimakkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on narsistinen perhe?
Perhe, jossa vanhemmat käyttäytyvät narsistisesti.
Mikä todennäköisyys, että kummatkin vanhemmat narsisteja? Siis eihän oikea narsisti valitse kumppaniksi narsistia kun siinä ei pysty narskuttaan kunnolla? Ja jos näin olisi niin lapsi ei kyllä ole mikään " kultalapsi" narsistin lapsi elää kamalan lapsuuden ei mitään kultalapsuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on narsistinen perhe?
Perhe, jossa vanhemmat käyttäytyvät narsistisesti.
Mikä todennäköisyys, että kummatkin vanhemmat narsisteja? Siis eihän oikea narsisti valitse kumppaniksi narsistia kun siinä ei pysty narskuttaan kunnolla? Ja jos näin olisi niin lapsi ei kyllä ole mikään " kultalapsi" narsistin lapsi elää kamalan lapsuuden ei mitään kultalapsuutta.
Ovatko käsitteet haavoittuva (ohutnahkainen) narsisti ja suurellinen (paksunahkainen) narsisti tuttuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on narsistinen perhe?
Perhe, jossa vanhemmat käyttäytyvät narsistisesti.
Mikä todennäköisyys, että kummatkin vanhemmat narsisteja? Siis eihän oikea narsisti valitse kumppaniksi narsistia kun siinä ei pysty narskuttaan kunnolla? Ja jos näin olisi niin lapsi ei kyllä ole mikään " kultalapsi" narsistin lapsi elää kamalan lapsuuden ei mitään kultalapsuutta.
Narsisteilla ei yleensä omasta mielestään välttämättä ole ongelmia mielenterveyden kanssa, vaikka ulospäin käytös on vähintään erikoista. Vanhempani olivat aika erikoinen parivaljakko enkä ole saanut kunnolla kiinni siitä mitä kaikkia muitakin ongelmia heillä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on narsistinen perhe?
Perhe, jossa vanhemmat käyttäytyvät narsistisesti.
Mikä todennäköisyys, että kummatkin vanhemmat narsisteja? Siis eihän oikea narsisti valitse kumppaniksi narsistia kun siinä ei pysty narskuttaan kunnolla? Ja jos näin olisi niin lapsi ei kyllä ole mikään " kultalapsi" narsistin lapsi elää kamalan lapsuuden ei mitään kultalapsuutta.
Yleensä toinen on narsisti mutta toinen tahdoton alistuja ja peesri. Narskuisäni aina sanoivettä ”vaimon tahto on sama kuin minun ja vaino saa äänestääkin sitä mutä käsken”.
Ja lapsilla usein suosikki/inhokki kohtelu. Yhtä hakataan ja nöyryytetään ja toista kohdellaan näennäisen hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on narsistinen perhe?
Perhe, jossa vanhemmat käyttäytyvät narsistisesti.
Mikä todennäköisyys, että kummatkin vanhemmat narsisteja? Siis eihän oikea narsisti valitse kumppaniksi narsistia kun siinä ei pysty narskuttaan kunnolla? Ja jos näin olisi niin lapsi ei kyllä ole mikään " kultalapsi" narsistin lapsi elää kamalan lapsuuden ei mitään kultalapsuutta.
Yleensä toinen on narsisti mutta toinen tahdoton alistuja ja peesri. Narskuisäni aina sanoivettä ”vaimon tahto on sama kuin minun ja vaino saa äänestääkin sitä mutä käsken”.
Ja lapsilla usein suosikki/inhokki kohtelu. Yhtä hakataan ja nöyryytetään ja toista kohdellaan näennäisen hyvin.
Nykyään tästä tahdottomasta alistujasta puhutaan usein läheisriippuvaisena tai haavoittuvana narsistina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on narsistinen perhe?
Perhe, jossa vanhemmat käyttäytyvät narsistisesti.
Mikä todennäköisyys, että kummatkin vanhemmat narsisteja? Siis eihän oikea narsisti valitse kumppaniksi narsistia kun siinä ei pysty narskuttaan kunnolla? Ja jos näin olisi niin lapsi ei kyllä ole mikään " kultalapsi" narsistin lapsi elää kamalan lapsuuden ei mitään kultalapsuutta.
Yleensä toinen on narsisti mutta toinen tahdoton alistuja ja peesri. Narskuisäni aina sanoivettä ”vaimon tahto on sama kuin minun ja vaino saa äänestääkin sitä mutä käsken”.
Ja lapsilla usein suosikki/inhokki kohtelu. Yhtä hakataan ja nöyryytetään ja toista kohdellaan näennäisen hyvin.Nykyään tästä tahdottomasta alistujasta puhutaan usein läheisriippuvaisena tai haavoittuvana narsistina.
Joo. Mun äiti on narsistipaskaisäni alustama ja äiti on ihan tyhjä kuori. Sanoo kaikkeen isän ehdotuksiin ”ihan miten haluat/tehdään niinkuin sanot/sinä tiedät parhaiten”, äidillä ei ole omie mielipiteitä lainkaan mistään. On tunteeton - ei iloa, ei surua, ei onnea. Tyhjät toljottavat silmät, ehkä ainoa tunne on joku riippuvuus narsistista.
Antoi isän hakata lapsia niin että luota murtui ja ryskyi, isö pieksi vauvasta täysi-ikään asti useamman pahoinpitrlun viikkotahdilla. Äiti katsoi ilmeettömänä vierestä, ei puuttunut, ei auttanut eikä vatsinkaan lohduttanut kauhuissan olevaa lasta.
Äitini on sairas itsekin eikä lähelläkään normaalia. Lisäksi on mun mielestä yhtä syyllinen kun perseilijä isä. Valehteli neuvolassa lasten vammat ”kaatumistapaturmaksi”, piilotteli ja salaili.
Tästä huolimatta suku idän puolelta tiesi mikä safisti ja sosiopaatti ukko on. Ja tuesivät miten se hakkaa lapsiaan ja vainoaan. Ja kukaan ei tehnyt MITÄÄN. Ei saatu mitään apua tuohon helvettiin koskaan.
Tää on sen alistuja-peesarin syytä yhtä lailla kun sen hakkaajapsykopaatin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on narsistinen perhe?
Perhe, jossa vanhemmat käyttäytyvät narsistisesti.
Mikä todennäköisyys, että kummatkin vanhemmat narsisteja? Siis eihän oikea narsisti valitse kumppaniksi narsistia kun siinä ei pysty narskuttaan kunnolla? Ja jos näin olisi niin lapsi ei kyllä ole mikään " kultalapsi" narsistin lapsi elää kamalan lapsuuden ei mitään kultalapsuutta.
Yleensä toinen on narsisti mutta toinen tahdoton alistuja ja peesri. Narskuisäni aina sanoivettä ”vaimon tahto on sama kuin minun ja vaino saa äänestääkin sitä mutä käsken”.
Ja lapsilla usein suosikki/inhokki kohtelu. Yhtä hakataan ja nöyryytetään ja toista kohdellaan näennäisen hyvin.Nykyään tästä tahdottomasta alistujasta puhutaan usein läheisriippuvaisena tai haavoittuvana narsistina.
Joo. Mun äiti on narsistipaskaisäni alustama ja äiti on ihan tyhjä kuori. Sanoo kaikkeen isän ehdotuksiin ”ihan miten haluat/tehdään niinkuin sanot/sinä tiedät parhaiten”, äidillä ei ole omie mielipiteitä lainkaan mistään. On tunteeton - ei iloa, ei surua, ei onnea. Tyhjät toljottavat silmät, ehkä ainoa tunne on joku riippuvuus narsistista.
Antoi isän hakata lapsia niin että luota murtui ja ryskyi, isö pieksi vauvasta täysi-ikään asti useamman pahoinpitrlun viikkotahdilla. Äiti katsoi ilmeettömänä vierestä, ei puuttunut, ei auttanut eikä vatsinkaan lohduttanut kauhuissan olevaa lasta.Äitini on sairas itsekin eikä lähelläkään normaalia. Lisäksi on mun mielestä yhtä syyllinen kun perseilijä isä. Valehteli neuvolassa lasten vammat ”kaatumistapaturmaksi”, piilotteli ja salaili.
Tästä huolimatta suku idän puolelta tiesi mikä safisti ja sosiopaatti ukko on. Ja tuesivät miten se hakkaa lapsiaan ja vainoaan. Ja kukaan ei tehnyt MITÄÄN. Ei saatu mitään apua tuohon helvettiin koskaan.Tää on sen alistuja-peesarin syytä yhtä lailla kun sen hakkaajapsykopaatin.
Olen ihan samaa mieltä. Siksi ei teekään mieli olla kummankaan vanhemman kanssa tekemisissä. Kumpikin heistä on epäonnistunut vanhemmuudessa täydellisesti.
Jopa terapeuttikin saattaa yrittää selittää tilanteita parhain päin, kun ei ole ollut paikan päällä näkemässä millaisia tilanteet ovat olleet. Viestintä kun on muutakin kuin sanoja.