Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tekisitkö lasun äidistä joka ei sanoita lastensa tunteita?
25.03.2019 |
Lapsensa tappelevat aivan jatkuvasti sekä sisarustensa kanssa että meidän lasten kanssa, kun eivät ole oppineet tunnistamaan tunteita eivätkä reagoimaan tunteisiin rakentavalla tavalla.
Olen yrittänyt itse kehottaa kyseistä äitiä tekemään tunteiden sanoitusta, mutta tämä naureskelee vaan ja ilmeisesti pitää tunteiden sanoitusta vitsinä.
Kommentit (94)
No ei. Keskustelisin rauhallisesti hänen kanssaan ja tarvittaessa ohjaisin vaikka perheneuvolaan, jos hän _itse_ kokee asian ongelmana. T. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lasua tietenkään tässä tilanteessa. Mutta kyllä tunnekasvatus on tärkeää. Oma mieheni on ihan pihalla tunteistaan ja terapiassakin sen takia. On melkoisen haastavaa kun esim. riidassa ei osaa kuin vetäytyä eikä tilanteen jälkeenkään osaa sanoa miltä tuntui. Suututtiko, surettiko, huolestuttiko... ei ikinä osaa sanoa. Muuten ihan normaali työssäkäyvä mies. Äitinsä kasvatuksen tulos. Todella tunteeton nainen. Ei juuri koskaan hymyile ja möksähtelee milloin mistäkin syystä ja pitää mykkäkoulua. Ikinä ei kuitenkaan kerro mikä vaivaa. Olen tosi tyytyväinen kun päiväkodissakin huolehditaan tunnekasvatuksesta siltäkin varalta, että vanhemmat eivät osaa.
OMG onko meillä sama mies ja anoppi? Pariterapiaa harkitsen juuri tämän takia. Minua vaivaa eniten miehen lattea lasten tunteisiin eläytyminen. Tuntuu että kannan vastuun kaikesta tunnekasvatuksesta, lohduttamisesta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on useampi lapsi. Minua usein katsotaan, että olenpas huono äiti kun katson esimerkiksi kännykkää hetken tai en ota aktiivista roolia heidän ojentamisessaan.
Tilanne on kuitenkin se, että en minä ole äiti, enkä uutena ihmisenä voi alkaa kasvattamaan ihmisiä joilla on omat vanhemmat, joiden tulisi kasvattaa omat lapsensa.Joskus olin se p*ska ä**ä joka otti kantaa ja lapsen oikea vanhempi oli se hyvä tyyppi. Nyt vältän tilanteita joissa minun tarvitsisi ottaa kantaa. Lasten vanhemmat ovat valintansa tehneet ja hankkineet lapsensa, joten he kasvattakoot heidät. Minä kasvatan omani, jos ikinä lapsia saan.
Älkää ihmiset tuomitko ja katsoko halveksien niitä perheitä jotka jossakin näette ja huomaatte kuinka joku "vanhempi" ei ota kantaa joihinkin tilanteisiin. Uusperheissä se ei kannata varsinkaan, jos oikea vanhempi ei ole aktiivisesti hoitanut omia asioitaan. Biologisilla vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Joudun tähän rooliin ottaessani kantaa ja lasten silmissä pahiksen rooliin... ja ei se niin mene, että biologinen vanhempi voi luistaa näistä tilanteista ja minä hoidan ne. Meinasi jo käydä niin.
Ja miksi haluaisit lapsen tuollaiseen tilanteeseen/perheeseen?!? Mietipä hetki.
Onhan sitä haasteita jokaisessa parisuhteessa. Tällaisessa uusperhekuviossa tilanne on hieman haastavampaa vielä. Uskon kuitenkin, että aikuiset pääsevät lopulta yhteisymmärrykseen asioista. Lapsilla on jo omat vanhemmat joille kasvatusrooli kuuluu. Minä voin olla yksi turvallinen aikuinen lisää, mutta en voi astua vanhempien varpaille ja alkaa käyttämään omia metodejani kasvatuksessa. Minun pitää silloin astua sivuun, jos metodit eroaa. Voin asettaa käytössäännöt vain omaan kotiini, en lasten biologisten vanhempien koteihin. Näin on ihan hyvin ollut nyt vaikka saan pahaa silmää muilta perheiltä siitä etten ojenna lapsia. Se ei ole minun tehtävä, jos biologinen vanhempi seisoo vieressäni. Eri asia, jo lapset hakkaavat toisiaan kun biologinen vanhempi ei ole paikalla. Silloin sanon ja yleensä riitely loppuu siihen paikkaan.
Ymmärrän. Mullakin uusperhe, itsellänikin lapsia. Meillä se ongelma et käsitys lasten kasvatuksesta eri. Siis mun tapani olla vanhempi on hyvin erilainen kuin miehen. Ja lasten äiti on todella eri maailmasta kuin minä. Yritin aikani osallistua ja vaikuttaa, mutta totesin et parempi olla sekaantumatta toisten ongelmiin, säästyy omat hermot ja se on hyvä valinta kaikkien kannalta. Olen lapsille ihan tavallinen aikuinen, oppivat mitä oppivat. Mut vastuuta ei ole, eikä mun tehtäväni ole yrittää korjata sitä mikä mun mielestä menee pieleen, kun se niiden vanhempien mielestä on ihan ok. Heidän lapset. Ulkopuolelta on helppo päteä ja kertoo miten kuuluis olla. Mut uusperheessä sählää enemmän ja vähemmän nyxät ja exät ja isovanhemmat ja kumminkaimat omine vammoineen. Ei sen "äitipuolen" vastuulla ole kuin se oma tontti ja se oma tontti on suhteessa kokonaisuuteen. Ap:lle sanoisin tältä pohjalta, et voit olla esimerkkinä, mut ei kukaan muutu siksi et toisella on tarve häntä neuvoa. Useimmiten se aiheuttaa vain vastustusta. Neuvominen ilman et toinen neuvoja pyytää, siksi et kokee tietävänsä toisen asiat paremmin, on epäkunnioittavaa.
Sanoittaminen menee helposti yli. Omien lasteni kanssa olen siitä lähtien kuin se suinkin on ollut mahdollista keskustellut asiat läpi. "Miltä sinusta nyt tuntuu, miksi toimit kuten toimit" jne. Nykyiset teinini ovat tasapainoisia nuoria.
En uskalla ajatella, mitä tapahtuu näille sanoitetuille lapsille heidän kasvaessaan.
"Nyt Herkko ottaa banaanin, noin Herkko otti banaanin. Osaatko sanoa banaani? Hyvä, hyvä. Banaani pitää kuoria, osaatkos Herkko itse kuoria banaanin? Banaani on keltainen..." Herkko parka, ei itse kerkeä sanomaan sanaakaan ennen ekaluokalle menoa.
No kumpi tässä nyt on parempi?
Se että puhutaan vähän liikaa Herkko-paran kanssa lapsena vai se että tulevaisuudessa Herkon perhe hajoaa siihen kun vaimoke kypsyy siihen iänikuiseen miehiseen puhumattomuuteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoittaminen menee helposti yli. Omien lasteni kanssa olen siitä lähtien kuin se suinkin on ollut mahdollista keskustellut asiat läpi. "Miltä sinusta nyt tuntuu, miksi toimit kuten toimit" jne. Nykyiset teinini ovat tasapainoisia nuoria.
En uskalla ajatella, mitä tapahtuu näille sanoitetuille lapsille heidän kasvaessaan.
"Nyt Herkko ottaa banaanin, noin Herkko otti banaanin. Osaatko sanoa banaani? Hyvä, hyvä. Banaani pitää kuoria, osaatkos Herkko itse kuoria banaanin? Banaani on keltainen..." Herkko parka, ei itse kerkeä sanomaan sanaakaan ennen ekaluokalle menoa.
Eihän tuo ole tunteiden sanoittamista. Mutta kyllä tuollaista höpöttämistä voi tehdä pikkutaaperolle, se auttaa kielen kehittymisessä. Outoa tietty jos tuota tekee yli 3-vuotiaille.
Vierailija kirjoitti:
Sanoittaminen menee helposti yli. Omien lasteni kanssa olen siitä lähtien kuin se suinkin on ollut mahdollista keskustellut asiat läpi. "Miltä sinusta nyt tuntuu, miksi toimit kuten toimit" jne. Nykyiset teinini ovat tasapainoisia nuoria.
En uskalla ajatella, mitä tapahtuu näille sanoitetuille lapsille heidän kasvaessaan.
"Nyt Herkko ottaa banaanin, noin Herkko otti banaanin. Osaatko sanoa banaani? Hyvä, hyvä. Banaani pitää kuoria, osaatkos Herkko itse kuoria banaanin? Banaani on keltainen..." Herkko parka, ei itse kerkeä sanomaan sanaakaan ennen ekaluokalle menoa.
Naurattaa. Hyvin ilmaistu toi. Tuollainen on lapsen tukahduttamista. Lapsen pitää itse saada yrittää ja turhautua ja pyytää, jotta hän voi kehittyä ja saada onnistumisen kokemuksia. Kaiken pitäis lähteä lapsen impulsseista, muuten se on hänen jyräämistään. Tunteita voi sanoittaa joo, mut sekin niin et lapsella on tilaa itse ajatella ja oivaltaa, vanhempi tukee tätä. Tuo edellä kuvattu tapa on vanhemman tarpeista lähtevää pätemistä, eikä sillä ole mitään tekemistä lapsen edun kanssa. Lapsen etu on et aikuinen ensisijassa virittyy hänen taajuudelleen kuulemaan ja vastaamaan hänen taajuudellaan hänen tarpeisiin. Se on eri asia kuin jatkuva vanhemman sanatulva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoittaminen menee helposti yli. Omien lasteni kanssa olen siitä lähtien kuin se suinkin on ollut mahdollista keskustellut asiat läpi. "Miltä sinusta nyt tuntuu, miksi toimit kuten toimit" jne. Nykyiset teinini ovat tasapainoisia nuoria.
En uskalla ajatella, mitä tapahtuu näille sanoitetuille lapsille heidän kasvaessaan.
"Nyt Herkko ottaa banaanin, noin Herkko otti banaanin. Osaatko sanoa banaani? Hyvä, hyvä. Banaani pitää kuoria, osaatkos Herkko itse kuoria banaanin? Banaani on keltainen..." Herkko parka, ei itse kerkeä sanomaan sanaakaan ennen ekaluokalle menoa.
Olemassaolohan on vain ääripäitä muilla ja sinulla se paras metodi... Kiillota lisää sitä omaa kupolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi kasvatin lapseni ennen tällaista sekoilua. Mistä vanhempi voi tietää mitä lapsi tuntee potkaistessaan kaveria? Onko se vihaa? Vahingoniloa? Voitonriemua? Vaiko ajattelemattomuutta? Entäs itkeminen? Itkeekö lapsi fyysistä kipuaan? Väsymystä? Vihaa/kiukkua?
Ei ollut mun asia sanella lapselle mitä se tuntee. Jos kiusasi kavereitaan, käskettiin lopettamaan. Jos itki, kysyttiin miksi itkee ja reagoitiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla.
Hassua miten samaan aikaan osut naulan kantaan ja täysin ohi. Tunteiden sanoittamisessa ei ole kyse siitä että vanhempi sanelee lapselle. Lapsen tulee itse oppia pukemaan tunteita sanoiksi ijotta hän oppii tunnistamaan mitä tuntee. Juurikin luettelemasi viha, vahingonilo, voitonriemu, kiukku ym. kun eivät ole lapselle tiedossa ennen kuin hän oppii ne tunnistamaan. Sinä joka kirjoitit tämän, sinä et saanut syntymässäsi tietoa siitä mitä on viha, sinä opit sen. Eikö tämä nyt ole ihan päivänselvä juttu?
Päivänselvää tässä on ainoastaan se, että kyllä se lapsi oppii ne tunteensa aikanaan ihan itse, ei siihen tarvita mitään huuhaaopin maisteria "sanoittamaan", että kuule mussukka, sinä tunnet nyt vihaa. Oppii ihan varmasti, jos ei ole jotenkin kehtiysvammainen.
-eri
Voi ei "-eri". "Oppii ainakaan ihan itse?" Ei pyhä sylvi. Kannattaa muistaa että "huuhaa maistereilta" ei ole otettu pois sitä "elämän koulua" joka on kai ollut sinun ainoa opettajasi? Niillä on oma elämänkokemus ja elämänkoulu käytynä + vielä lisäksi oppia muustakin kuin mututuntumasta.
No siinä yksi huuhaamaisteri joka ei osaa lukea sen kummemmin kuin kirjoittaakaan... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoittaminen menee helposti yli. Omien lasteni kanssa olen siitä lähtien kuin se suinkin on ollut mahdollista keskustellut asiat läpi. "Miltä sinusta nyt tuntuu, miksi toimit kuten toimit" jne. Nykyiset teinini ovat tasapainoisia nuoria.
En uskalla ajatella, mitä tapahtuu näille sanoitetuille lapsille heidän kasvaessaan.
"Nyt Herkko ottaa banaanin, noin Herkko otti banaanin. Osaatko sanoa banaani? Hyvä, hyvä. Banaani pitää kuoria, osaatkos Herkko itse kuoria banaanin? Banaani on keltainen..." Herkko parka, ei itse kerkeä sanomaan sanaakaan ennen ekaluokalle menoa.Naurattaa. Hyvin ilmaistu toi. Tuollainen on lapsen tukahduttamista. Lapsen pitää itse saada yrittää ja turhautua ja pyytää, jotta hän voi kehittyä ja saada onnistumisen kokemuksia. Kaiken pitäis lähteä lapsen impulsseista, muuten se on hänen jyräämistään. Tunteita voi sanoittaa joo, mut sekin niin et lapsella on tilaa itse ajatella ja oivaltaa, vanhempi tukee tätä. Tuo edellä kuvattu tapa on vanhemman tarpeista lähtevää pätemistä, eikä sillä ole mitään tekemistä lapsen edun kanssa. Lapsen etu on et aikuinen ensisijassa virittyy hänen taajuudelleen kuulemaan ja vastaamaan hänen taajuudellaan hänen tarpeisiin. Se on eri asia kuin jatkuva vanhemman sanatulva.
Herkko kuvasta tuskin tapahtuu kuin sketseissä tai tuon oman erinomaisuutensa kiillottajan mielessä...
Tekisin heti,varsinkin jos ei onnistu edes haiku-muodossa sanoitus.
haikut jäävät paremmin pienen ihmisolennon mieleen koska erilainen rytmitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoittaminen menee helposti yli. Omien lasteni kanssa olen siitä lähtien kuin se suinkin on ollut mahdollista keskustellut asiat läpi. "Miltä sinusta nyt tuntuu, miksi toimit kuten toimit" jne. Nykyiset teinini ovat tasapainoisia nuoria.
En uskalla ajatella, mitä tapahtuu näille sanoitetuille lapsille heidän kasvaessaan.
"Nyt Herkko ottaa banaanin, noin Herkko otti banaanin. Osaatko sanoa banaani? Hyvä, hyvä. Banaani pitää kuoria, osaatkos Herkko itse kuoria banaanin? Banaani on keltainen..." Herkko parka, ei itse kerkeä sanomaan sanaakaan ennen ekaluokalle menoa.Naurattaa. Hyvin ilmaistu toi. Tuollainen on lapsen tukahduttamista. Lapsen pitää itse saada yrittää ja turhautua ja pyytää, jotta hän voi kehittyä ja saada onnistumisen kokemuksia. Kaiken pitäis lähteä lapsen impulsseista, muuten se on hänen jyräämistään. Tunteita voi sanoittaa joo, mut sekin niin et lapsella on tilaa itse ajatella ja oivaltaa, vanhempi tukee tätä. Tuo edellä kuvattu tapa on vanhemman tarpeista lähtevää pätemistä, eikä sillä ole mitään tekemistä lapsen edun kanssa. Lapsen etu on et aikuinen ensisijassa virittyy hänen taajuudelleen kuulemaan ja vastaamaan hänen taajuudellaan hänen tarpeisiin. Se on eri asia kuin jatkuva vanhemman sanatulva.
Herkko kuvasta tuskin tapahtuu kuin sketseissä tai tuon oman erinomaisuutensa kiillottajan mielessä...
Ohoh. Osuipa siellä kipeästi. Tarkoitukseni oli sanoa, että lapset eivät ole tyhmiä. Heidän kanssaan voi puhua ja keskustella normaalisti aika pienestä alkaen. Herkko-äitejä ja -isejä olen tavannut livenä, ja on kai totta, että sanoittaminen on jotain muuta kuin jatkuva puhetulva - ehkä nämä pulputtajat ovat ymmärtäneet asian väärin ja siksi vierastan koko termiä.
Lasun paikkaan tällainen ei missään tapauksessa ole, vastatakseni AP:n kysymykseen.
Sanoita sinä kun kerran osaat ja tiedät paremmin niin voit auttaa enemmän kuin tekemällä tarpeettomia lasuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tekisin heti,varsinkin jos ei onnistu edes haiku-muodossa sanoitus.
haikut jäävät paremmin pienen ihmisolennon mieleen koska erilainen rytmitys.
Itse olen muotoillut sanoitukset limerick-muotoon.
Vierailija kirjoitti:
Tunteiden sanoitusta, mitä ihmettä täällä suolletaan.
Lapsella on oikeus omiin tunteisiinsa ja niiden ilmaisemiseen, siihen vanhempi ei voi mennä väliin määrittelemään, että mitä lapsi mahdollisesti kokee missäkin tilanteessa, mutta tottakai vanhempi voi ja pitääkin tulkita lapsen kulloisiakin tarpeita tunneilmaisun tai sen puuttumisen perusteella, ja tilanteen mukaan myös pyrkiä auttamaan lasta siinä esimerkiksi itkukohtausta lievittämällä.
Noh, kyllä varsinkin alle 3-vuotiaille pitää opettaa tunteen nimeämistä ihan siinä missä muitakin sanoja opetetaan. Ja miksi ei isompaakin, jos niiden tunnistamisessa on vaikeuksia. Ja kyllä voi sanoittaa niinkin, että tunnustelee ja kyselee, taidat olla vihainen nyt tai vaikkapa mustasukkainen. Ja samalla voi lohduttaa ja selittää, miten tunteesta voidaan päästä yhdessä yli.
Mutta mutta, on paljon hetkiä jolloin tunteiden sanoittaminen ei ole järkevää eikä edes paikallaan. Ap kuulostaa hölmöltä. Kaveri tekee ihan oikein kun vie kylmän rauhallisesti toisia satuttavan lapsen leikeistä. Jälkikäteen voi sitten kysellä niistä tunteista jos näkee tarpeelliseksi. Ehkä jollekin 2-vuotiaalle voi hetken käyttää aikaa siihen, että sanoittaa tunteen samalla kun vie pois.
Väkivalta on kuitenkin sellainen asia, missä on ensisijaisesti tärkeää opettaa oikea ja väärä, sillä alle kouluikäiset eivät pääsääntöisesti kykene vielä kunnolla empatiaan eikä heiltä tule odottaa liikoja omien ja toisten tunteiden tunnistamisen suhteen. Lapselle pitää näyttää, että aikuinen johtaa ja teoilla on seuraamuksia. On tärkeämpää vetää peli poikki lyövän lapsen kanssa kuin jäädä puhumaan tunteista. Kaikista järkevintä on mennä leikkiin mukaan ja ennakoida ja opettaa mallilla miten ollaan hyvä kaveri toiselle.
On ihan totta, että joillakin nykyvanhemmilla on vanhemmuus hukassa. Lapsen itsemääräämisoikeuteen vedoten ei puututa väkivaltaan tai kiusaamiseen napakasti näyttäen missä menee raja. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niiden rajojen ohella pitäisi aina välillä opettaa tunnistamaan oma tunne, eikä sitä oikein voi opettaa arvelematta lapsen sen hetkistä tunnetta. Ihan samalla tavalla lapselle opetetaan sellaisia käsitteitä kuin jano, väsymys ja nälkäkin.
Kaikki nää ketjun "Kyllä ne lapset oppii ihan itse" -kommentit! :-D
Oletko ap ottanut huomioon, että samaa asiaa voidaan ilmaista eri tavoin ja eri sanoin. Kun tätä palstaa lukee jonkin aikaa, niin harvaa täällä esim. harmittaa tai suututta. Sen sijaan hyvin yleinen ilmaus on v***ttaa. Ja kun tuolla kaupungilla kuuntelee jopa sellaisten vaahtosammuttimen kokoisten puheita, niin edellä mainittu sana on varsin yleinen. Tästä voisi ehkä päätellä, miten näiden kullanmurujen vanhemmat sanoittavat tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki nää ketjun "Kyllä ne lapset oppii ihan itse" -kommentit! :-D
No niin ne oppiikin. Vai onko mutsis selittäny sulle joka ikisen tunteen? Voi päivää.
Taitaa se olla niin, että suurin osa äideistä ei osaa "tunteiden sanoittamista". Vaikka asiasta on puhuttu lastenkasvatusoppaissa jo kymmeniä vuosia.
Alue: Aihe vapaa
Tästä tunteiden sanottamisesta sen verran, että tunnen pari viisivuotiasta poikaa, joilla ikäeroa on 2 kuukautta.
Toisen äiti on hyvin aktiivinen tunteiden sanottaja ja muutenkin on sanoittanut lapsesta asti kaikenlaista tekemistä. Minäkin sanoitin hänelle vauvana tekemistä ja jo silloin me kommunikoimme, kun hän osasi sanoa vain joo. Ymmärrystä oli paljon, vaikka puhetta ei vielä tullut.
Tämän toisen pojan olen tuntenut muutamia vuosia. Hänelle ei paljon sanoteta mitään. Itkutilanteissa ei puhuta, vaan ollaan hiljaa sylissä.
Toinen poika käyttää itkua hyväkseen saadakseen tilanteen menemään haluamallansa tavalla ja toinen poika tukeutuu älyynsä. Hän ymmärtää miksi aina ei asiat mene kuten hän haluaa eikä saa siitä hillitöntä itkukohtausta kuten tämä toinen. Poika jolle on puhuttu paljon ymmärtää paljon ja hänellä on laaja sanavarasto, kun taas poika jota ei ole kasvatettu jutellen on tällä hetkellä hieman ikätasoaan jäljessä kehityksessä, mutta uskon hänen pystyvät kompensoimaan tämän viiveen, koska hän kehittyy vielä pitkään. Lapset ovat pieniä ihmisiä joita mielestäni tuli kasvattaa niin, että heistä ollaan kiinnostuneita ja heidän kanssaan jutellaan ikätasolleen sopivista asioista ja haastetaan miettimään ikätasolleen sopivia asioita.