Tekisitkö lasun äidistä joka ei sanoita lastensa tunteita?

Nyt on ihan pakko sanoa, että olen 60v mies. Ei minun lapsudessani kuljettu psykologian kirja kädessä selittämässä lapsille miltä hänestä nyt tuntuu, vaan vanhemmat elivät ja olivat, näyttivät tunteitaan sen mikä luontevalta tuntui. Vaan niin kasvoi minustakin karjalaista perua oleva suurien tunteiden ihminen, joka ei ole rakkauden sanoja säästellyt sen kummemmin nuorena kuin ikämiehenäkään. Ja ihan pienestä opin ymmärtämään, milloin olen vihainen, milloin surullinen, milloin iloinen ja milloin ihastunut, ilman että kukaan oli vahtimassa käytöstäni ja kertomassa että nyt pikku lassista tuntuu tältä ja nyt sinusta tuntuu tältä. Kyllähän tunteilleen osasi nimet antaa havainnoimalla ympäristöään. Samalla tavalla sitä oppi monta muutakin asiaa. Onhan toki hyvä neuvoa lapselle vaaran paikkoja, käytännön taitoja ja jakaa tietoa, mutta jossain se rajakin menee. Ei lapsi ole mikään ohjelmoitava tietokone. Teette todella suurta vahinkoa, jos ette jätä tilaa omaksumalla ja tarkkailemalla oppimiselle ja kehittymiselle. Me olemme jo persoonina kaikki niin erilaisia, että muotteihin painamalla saatte vain psyykkisesti sairaita, identiteetistään epätietoisia nuoria aikuisia, joita jo ramppaakin terapiassa enemmän kuin koskaan. Identiteettiä ei rakenneta ulkoapäin, sen pitää saada kehittyä terveessä kasvuympäristössä itse. 

Oletko siis perheenjäsen ja asut pysyvästi samassa taloudessa,  kun tiedät että tappelevat koko ajan ja tiedät mitä puhutaan tai miten riidat selvitetään eli jos ei sanoiteta oletan että et kuule että siellä puhutaan tai sanoitetaan. Näinhän sä sanoit. Mutta hetkinen, miten siis kuulet puhutaanko ja mitä puhutaan? Jossain mainitsit että tunnet perheen. Oletko siis heidän vieraanaan lähes joka päivä?

Silppu kirjoitti:

Voi luoja mitä kakkaa on tunteiden sanoittaminen. Taasjoku lässyn lässyn curling vanhempi joka esittää oleansa parempi kuin onkaan. 

No nyt on tämäkin päivä nähty. En olis uskonu et Silpulta löytyy joku fiksu kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lasua tietenkään tässä tilanteessa. Mutta kyllä tunnekasvatus on tärkeää. Oma mieheni on ihan pihalla tunteistaan ja terapiassakin sen takia. On melkoisen haastavaa kun esim. riidassa ei osaa kuin vetäytyä eikä tilanteen jälkeenkään osaa sanoa miltä tuntui. Suututtiko, surettiko, huolestuttiko... ei ikinä osaa sanoa. Muuten ihan normaali työssäkäyvä mies. Äitinsä kasvatuksen tulos. Todella tunteeton nainen. Ei juuri koskaan hymyile ja möksähtelee milloin mistäkin syystä ja pitää mykkäkoulua. Ikinä ei kuitenkaan kerro mikä vaivaa. Olen tosi tyytyväinen kun päiväkodissakin huolehditaan tunnekasvatuksesta siltäkin varalta, että vanhemmat eivät osaa.

On omassakin tunteidesi tunnistamisessa ja ilmaisussa isoja puutteita, jos asioista neuvottelu pitää hoitaa riitelemällä. Sivistynyt ihminen ei pura negatiivisia tunteitaan toiseen ihmiseen riitelemällä, huutamalla tai muulla aggressiivisella tavalla, vaan hakee ja saa puolisolta lohtua ja tukea ensin siihen, että häntä ahdistaa, hänellä on paha olla tai häntä suututtaa ja turhauttaa se, jos toinen on eri mieltä. Sen jälkeen asiat voidaan selvittää sivistyneesti keskustelemalla, tuomalla erilaiset näkökulmat ja perustelut esiin asiassa, jossa vallitsee erilainen näkemys tai tavoitteet. Mitään rakentavaa riitaa ei ole olemassa, se on vain kyvyttömyyttä erotella erimielisyyden aiheuttamat tunteet ja itse asian käsittely toisistaan. Kiivaat tunteethan sotkevat asian kuin asian analyyttistä ja rakentavaa käsittelyä ja ratkaisemista.

Jos tapasi on pyrkiä ratkomaan erimielisyyksiä miehesi kanssa riitelemällä, en yhtään ihmettele että hän vain vetäytyy eikä halua jälkeenpäinkään kertoa, että häntä ahdistaa ja v...tuttaa se, että sinä rähjäät hänelle, käytät häntä negatiivisten tunteidesi kaatopaikkana.  Suosittelen terapiaa myös sinulle. Ehkä opit erottamaan negatiiviset tunteesi asiasta ja pyytämään miestäsi ottamaan sinut syliin ja kerrot että sinulla on paha olla. Kun mielesi on parempi, pystyt asiallisesti ilman riitaa ja aggressiota esittämään näkemyksesi asiasta, josta olette eri mieltä. Ja simsalabim, huomaat ettei miehesi vetäydy, vaan hän vastaa samalla tavoin, kertoo ilahtuneena omat perustelunsa mielipiteelleen, kun käyttyäydyt aikuismaisesti. Jos ette heti pääse sopuun, kumpikaan ei painosta tai ahdista toista, vaan annatte asian hautua ja käsittelette sitä myöhemmin. Isoissa asioissa ei kannata edes ryhtyä johonkin projektiin muuta kuin silloin, kun olette samaa mieltä. Pienemmissä asioissa voi usein antaa toiselle tilaa tehdä omia valintojaan. 

Sulla on mahtava lahja tietää muutaman lauseen perusteella tasan tarkkaan, miten sulle tuntematon ihminen toimii ja miten hänen sen sijaan tulisi toimia. Kiitos tästä analyysistä. 

Luin aloituksen kouluikäiselle lapselleni. Hän ihmetteli, että miten niin ei joku tiedä omia tunteitaan. Piti tätä juttua vitsinä ja pyysi lukemaan lisää samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Luin aloituksen kouluikäiselle lapselleni. Hän ihmetteli, että miten niin ei joku tiedä omia tunteitaan. Piti tätä juttua vitsinä ja pyysi lukemaan lisää samanlaisia.

Tsekkaa aleksitymia. Et nyt ainakaan viitsisi nauraa lapsesi kanssa. Kuulostat tosi ymmärtämättömältä itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin aloituksen kouluikäiselle lapselleni. Hän ihmetteli, että miten niin ei joku tiedä omia tunteitaan. Piti tätä juttua vitsinä ja pyysi lukemaan lisää samanlaisia.

Tsekkaa aleksitymia. Et nyt ainakaan viitsisi nauraa lapsesi kanssa. Kuulostat tosi ymmärtämättömältä itsekin.

Voivoi sentään. Luulin, että tässä ketjussa puhuttiin diagnosoimattomista hieman rajattomista ja tavallisista lapsista. 

Harvalla tuohon aleksitymiaan mitään diagnoosia onkaan, on sen verran uusi käsite. En ota kantaa aloitukseen, mutta ajattelin nyt heittää tuon termin tähän sen takia, että tunnekasvatukseen on todellakin syytä kiinnittää ainakin jonkin verran huomiota. Kaikki eivät todellakaan ole yhtä kosketuksissa tunteisiinsa kuin toiset ja joidenkin käytöshäiriöidenkin taustalla voi olla vaikka aleksitymiaa. Tämä on aikuistenkin hyvä ymmärtää, vaikka nyt sen takia, että ei tulisi kiustaamista puolin eikä toisin niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

No kumpi tässä nyt on parempi?

Se että puhutaan vähän liikaa Herkko-paran kanssa lapsena vai se että tulevaisuudessa Herkon perhe hajoaa siihen kun vaimoke kypsyy siihen iänikuiseen miehiseen puhumattomuuteen?

Voihan se olla niinkin, että Herkko odottaa vaimon kertovan, mitä Herkko nyt tuntee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin aloituksen kouluikäiselle lapselleni. Hän ihmetteli, että miten niin ei joku tiedä omia tunteitaan. Piti tätä juttua vitsinä ja pyysi lukemaan lisää samanlaisia.

Tsekkaa aleksitymia. Et nyt ainakaan viitsisi nauraa lapsesi kanssa. Kuulostat tosi ymmärtämättömältä itsekin.

Tässä meillä uusi hieno sana, jonka taakse piiloutua. Aleksitymia. Laitetaan muistiin.

Tein lasun AP:stä. Näytin niille tämän avauksen ja sanoivat lähtevänsä heti hakemaan lapset pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin aloituksen kouluikäiselle lapselleni. Hän ihmetteli, että miten niin ei joku tiedä omia tunteitaan. Piti tätä juttua vitsinä ja pyysi lukemaan lisää samanlaisia.

Tsekkaa aleksitymia. Et nyt ainakaan viitsisi nauraa lapsesi kanssa. Kuulostat tosi ymmärtämättömältä itsekin.

Tässä meillä uusi hieno sana, jonka taakse piiloutua. Aleksitymia. Laitetaan muistiin.

Miten niin piiloutua? Koko pointtihan on siis se, että tunnekasvatus auttaa tähänkin.

En, mutta rikosilmoituksen voisin tehdä jokaisesta, joka käyttää ilmaisua "tunteiden sanoittaminen".

Meillä kävi puolitoista vuotta lasu etsimässä minusta vikaa ja kun mitään ei löytynyt ne keksi, että minun pitäisi opettaa lapselleni tunteiden sanoittamista. Joten tuli ensimmäiset käynnit, jonka aikana kerroin että lapsi on 13 vuotias ja osaa puhua itse. Minulla on itseasiassa aleksitymia jota ei silloin tiedetty, niin on myös lapsellanikin. Kumpikaan meistä ei tarvitse nenttiä kertomaan tunteista mitä me ei koeta kuten hän.