Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tekisitkö lasun äidistä joka ei sanoita lastensa tunteita?
25.03.2019 |
Lapsensa tappelevat aivan jatkuvasti sekä sisarustensa kanssa että meidän lasten kanssa, kun eivät ole oppineet tunnistamaan tunteita eivätkä reagoimaan tunteisiin rakentavalla tavalla.
Olen yrittänyt itse kehottaa kyseistä äitiä tekemään tunteiden sanoitusta, mutta tämä naureskelee vaan ja ilmeisesti pitää tunteiden sanoitusta vitsinä.
Kommentit (94)
Kaikki eivät ole sanoittajia, osa säveltää. Ei se ole lasun paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi kasvatin lapseni ennen tällaista sekoilua. Mistä vanhempi voi tietää mitä lapsi tuntee potkaistessaan kaveria? Onko se vihaa? Vahingoniloa? Voitonriemua? Vaiko ajattelemattomuutta? Entäs itkeminen? Itkeekö lapsi fyysistä kipuaan? Väsymystä? Vihaa/kiukkua?
Ei ollut mun asia sanella lapselle mitä se tuntee. Jos kiusasi kavereitaan, käskettiin lopettamaan. Jos itki, kysyttiin miksi itkee ja reagoitiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla.
Hassua miten samaan aikaan osut naulan kantaan ja täysin ohi. Tunteiden sanoittamisessa ei ole kyse siitä että vanhempi sanelee lapselle. Lapsen tulee itse oppia pukemaan tunteita sanoiksi ijotta hän oppii tunnistamaan mitä tuntee. Juurikin luettelemasi viha, vahingonilo, voitonriemu, kiukku ym. kun eivät ole lapselle tiedossa ennen kuin hän oppii ne tunnistamaan. Sinä joka kirjoitit tämän, sinä et saanut syntymässäsi tietoa siitä mitä on viha, sinä opit sen. Eikö tämä nyt ole ihan päivänselvä juttu?
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä ap on ihan syystä huolissaan. On tosiasia että jollei opi tunnistamaan tunteita ei osaa niistä myöskään puhua ja suurien tunteiden käsittely on aikuisenakin hankalampaa. Tunteet todella olisi hyvä oppia sanoittamaan lapsena, ei tässä ole mitään syytä pilkata ap:tä.
Mutta lasua ei ole mitään syytä tehdä, koska asia ei ole vakavuudeltaan senlaatuinen. Menneet sukupolvet elivät osaamatta pukea juuri mitään tunteita sanoiksi, selvisivät elämästä useimmiten jopa hengissä. Mutta kaikki tiedämme varsinkin entiaikojen mykät kännissä hakkaavat isät joille se kännissä hakkaaminen oli suurin tunteenilmaisu johon kykeni. Että ei siis syytä pilkata ap:n huolta jos lapsi ei opi tunteita sanoittamaan.
Sinänsä se, että ennen on tehty jotain ei ole mikään syy sille, miksi nykyään asiaan ei pitäisi puuttua. Esim. vuonna 1970 oli täysin normaalia lyödä lasta remmillä, mutta nykyisin siitä tehdään takuuvarmasti lasu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on useampi lapsi. Minua usein katsotaan, että olenpas huono äiti kun katson esimerkiksi kännykkää hetken tai en ota aktiivista roolia heidän ojentamisessaan.
Tilanne on kuitenkin se, että en minä ole äiti, enkä uutena ihmisenä voi alkaa kasvattamaan ihmisiä joilla on omat vanhemmat, joiden tulisi kasvattaa omat lapsensa.Joskus olin se p*ska ä**ä joka otti kantaa ja lapsen oikea vanhempi oli se hyvä tyyppi. Nyt vältän tilanteita joissa minun tarvitsisi ottaa kantaa. Lasten vanhemmat ovat valintansa tehneet ja hankkineet lapsensa, joten he kasvattakoot heidät. Minä kasvatan omani, jos ikinä lapsia saan.
Älkää ihmiset tuomitko ja katsoko halveksien niitä perheitä jotka jossakin näette ja huomaatte kuinka joku "vanhempi" ei ota kantaa joihinkin tilanteisiin. Uusperheissä se ei kannata varsinkaan, jos oikea vanhempi ei ole aktiivisesti hoitanut omia asioitaan. Biologisilla vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Joudun tähän rooliin ottaessani kantaa ja lasten silmissä pahiksen rooliin... ja ei se niin mene, että biologinen vanhempi voi luistaa näistä tilanteista ja minä hoidan ne. Meinasi jo käydä niin.
Erotkaa heti!
Miksi?
Voisitko hieman perustella. Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi kasvatin lapseni ennen tällaista sekoilua. Mistä vanhempi voi tietää mitä lapsi tuntee potkaistessaan kaveria? Onko se vihaa? Vahingoniloa? Voitonriemua? Vaiko ajattelemattomuutta? Entäs itkeminen? Itkeekö lapsi fyysistä kipuaan? Väsymystä? Vihaa/kiukkua?
Ei ollut mun asia sanella lapselle mitä se tuntee. Jos kiusasi kavereitaan, käskettiin lopettamaan. Jos itki, kysyttiin miksi itkee ja reagoitiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla.
Hassua miten samaan aikaan osut naulan kantaan ja täysin ohi. Tunteiden sanoittamisessa ei ole kyse siitä että vanhempi sanelee lapselle. Lapsen tulee itse oppia pukemaan tunteita sanoiksi ijotta hän oppii tunnistamaan mitä tuntee. Juurikin luettelemasi viha, vahingonilo, voitonriemu, kiukku ym. kun eivät ole lapselle tiedossa ennen kuin hän oppii ne tunnistamaan. Sinä joka kirjoitit tämän, sinä et saanut syntymässäsi tietoa siitä mitä on viha, sinä opit sen. Eikö tämä nyt ole ihan päivänselvä juttu?
Päivänselvää tässä on ainoastaan se, että kyllä se lapsi oppii ne tunteensa aikanaan ihan itse, ei siihen tarvita mitään huuhaaopin maisteria "sanoittamaan", että kuule mussukka, sinä tunnet nyt vihaa. Oppii ihan varmasti, jos ei ole jotenkin kehtiysvammainen.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä ap on ihan syystä huolissaan. On tosiasia että jollei opi tunnistamaan tunteita ei osaa niistä myöskään puhua ja suurien tunteiden käsittely on aikuisenakin hankalampaa. Tunteet todella olisi hyvä oppia sanoittamaan lapsena, ei tässä ole mitään syytä pilkata ap:tä.
Mutta lasua ei ole mitään syytä tehdä, koska asia ei ole vakavuudeltaan senlaatuinen. Menneet sukupolvet elivät osaamatta pukea juuri mitään tunteita sanoiksi, selvisivät elämästä useimmiten jopa hengissä. Mutta kaikki tiedämme varsinkin entiaikojen mykät kännissä hakkaavat isät joille se kännissä hakkaaminen oli suurin tunteenilmaisu johon kykeni. Että ei siis syytä pilkata ap:n huolta jos lapsi ei opi tunteita sanoittamaan.
Sinänsä se, että ennen on tehty jotain ei ole mikään syy sille, miksi nykyään asiaan ei pitäisi puuttua. Esim. vuonna 1970 oli täysin normaalia lyödä lasta remmillä, mutta nykyisin siitä tehdään takuuvarmasti lasu.
Kyllä. Kirjoitin epäselvästi, anteeksi. Kirjoitukseni oli tarkoitettu ironiaksi, mutta se ei toiminut.
On juuri niin että nykyään tunteita puetaan sanoiksi jotta tulee keinoja ilmaista itseään ja kertoa miltä tuntuu JOTTA ainoiksi keinoiksi ei jää vihan ilmaisu hakkaamalla ja satunnainen rakkauden ilmaisu nopeasti panemalla.
Näistä ajoista pitää jo päästä eteenpäin. Mutta mammat ei vissiin halua kun tunteiden sanoittamista täällä kilvan pilkataan???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhautuminen on usein suurin syy kaikkeen. Kun jo pieni lapsikin sen tajuaa. On tullut tien päähän jokin käytös/ajatusmalli. Ja pitäisi alkaa ajatella jotain uutta lähestymistapaa Ihminen (ei voi viedä) yhtä ja samaa ajatus/käytösmallia syntymästä kuolemaan. Tai voi, mutta mikään ei muutu. NIMIM: Itse saman äärellä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi kasvatin lapseni ennen tällaista sekoilua. Mistä vanhempi voi tietää mitä lapsi tuntee potkaistessaan kaveria? Onko se vihaa? Vahingoniloa? Voitonriemua? Vaiko ajattelemattomuutta? Entäs itkeminen? Itkeekö lapsi fyysistä kipuaan? Väsymystä? Vihaa/kiukkua?
Ei ollut mun asia sanella lapselle mitä se tuntee. Jos kiusasi kavereitaan, käskettiin lopettamaan. Jos itki, kysyttiin miksi itkee ja reagoitiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla.
Hassua miten samaan aikaan osut naulan kantaan ja täysin ohi. Tunteiden sanoittamisessa ei ole kyse siitä että vanhempi sanelee lapselle. Lapsen tulee itse oppia pukemaan tunteita sanoiksi ijotta hän oppii tunnistamaan mitä tuntee. Juurikin luettelemasi viha, vahingonilo, voitonriemu, kiukku ym. kun eivät ole lapselle tiedossa ennen kuin hän oppii ne tunnistamaan. Sinä joka kirjoitit tämän, sinä et saanut syntymässäsi tietoa siitä mitä on viha, sinä opit sen. Eikö tämä nyt ole ihan päivänselvä juttu?
Päivänselvää tässä on ainoastaan se, että kyllä se lapsi oppii ne tunteensa aikanaan ihan itse, ei siihen tarvita mitään huuhaaopin maisteria "sanoittamaan", että kuule mussukka, sinä tunnet nyt vihaa. Oppii ihan varmasti, jos ei ole jotenkin kehtiysvammainen.
-eri
Voi ei "-eri". "Oppii ainakaan ihan itse?" Ei pyhä sylvi. Kannattaa muistaa että "huuhaa maistereilta" ei ole otettu pois sitä "elämän koulua" joka on kai ollut sinun ainoa opettajasi? Niillä on oma elämänkokemus ja elämänkoulu käytynä + vielä lisäksi oppia muustakin kuin mututuntumasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö kaikkea noudattaa orjallisesti mitä systeemi keksii suosittaa? Eikö omalla järjenkäytöllä ja vaistoilla ole enää mitään arvoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä ap on ihan syystä huolissaan. On tosiasia että jollei opi tunnistamaan tunteita ei osaa niistä myöskään puhua ja suurien tunteiden käsittely on aikuisenakin hankalampaa. Tunteet todella olisi hyvä oppia sanoittamaan lapsena, ei tässä ole mitään syytä pilkata ap:tä.
Mutta lasua ei ole mitään syytä tehdä, koska asia ei ole vakavuudeltaan senlaatuinen. Menneet sukupolvet elivät osaamatta pukea juuri mitään tunteita sanoiksi, selvisivät elämästä useimmiten jopa hengissä. Mutta kaikki tiedämme varsinkin entiaikojen mykät kännissä hakkaavat isät joille se kännissä hakkaaminen oli suurin tunteenilmaisu johon kykeni. Että ei siis syytä pilkata ap:n huolta jos lapsi ei opi tunteita sanoittamaan.
Sinänsä se, että ennen on tehty jotain ei ole mikään syy sille, miksi nykyään asiaan ei pitäisi puuttua. Esim. vuonna 1970 oli täysin normaalia lyödä lasta remmillä, mutta nykyisin siitä tehdään takuuvarmasti lasu.
Kyllä. Kirjoitin epäselvästi, anteeksi. Kirjoitukseni oli tarkoitettu ironiaksi, mutta se ei toiminut.
On juuri niin että nykyään tunteita puetaan sanoiksi jotta tulee keinoja ilmaista itseään ja kertoa miltä tuntuu JOTTA ainoiksi keinoiksi ei jää vihan ilmaisu hakkaamalla ja satunnainen rakkauden ilmaisu nopeasti panemalla.
Näistä ajoista pitää jo päästä eteenpäin. Mutta mammat ei vissiin halua kun tunteiden sanoittamista täällä kilvan pilkataan???
Mun tarkoitus ei ainakaan ole pilkata vaikka kyseenalaistan. Haluaisin vain pätevän perustelun sille, että kuinka voit vanhempana ilman ajatustenlukemisen taitoa tietää, mikä tunne kannusti lapsesi potkaisemaan sitä sen kaveria? Vaihtoehtoja tuolle on meinaan monia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on useampi lapsi. Minua usein katsotaan, että olenpas huono äiti kun katson esimerkiksi kännykkää hetken tai en ota aktiivista roolia heidän ojentamisessaan.
Tilanne on kuitenkin se, että en minä ole äiti, enkä uutena ihmisenä voi alkaa kasvattamaan ihmisiä joilla on omat vanhemmat, joiden tulisi kasvattaa omat lapsensa.Joskus olin se p*ska ä**ä joka otti kantaa ja lapsen oikea vanhempi oli se hyvä tyyppi. Nyt vältän tilanteita joissa minun tarvitsisi ottaa kantaa. Lasten vanhemmat ovat valintansa tehneet ja hankkineet lapsensa, joten he kasvattakoot heidät. Minä kasvatan omani, jos ikinä lapsia saan.
Älkää ihmiset tuomitko ja katsoko halveksien niitä perheitä jotka jossakin näette ja huomaatte kuinka joku "vanhempi" ei ota kantaa joihinkin tilanteisiin. Uusperheissä se ei kannata varsinkaan, jos oikea vanhempi ei ole aktiivisesti hoitanut omia asioitaan. Biologisilla vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Joudun tähän rooliin ottaessani kantaa ja lasten silmissä pahiksen rooliin... ja ei se niin mene, että biologinen vanhempi voi luistaa näistä tilanteista ja minä hoidan ne. Meinasi jo käydä niin.
Ja miksi haluaisit lapsen tuollaiseen tilanteeseen/perheeseen?!? Mietipä hetki.
Onhan sitä haasteita jokaisessa parisuhteessa. Tällaisessa uusperhekuviossa tilanne on hieman haastavampaa vielä. Uskon kuitenkin, että aikuiset pääsevät lopulta yhteisymmärrykseen asioista. Lapsilla on jo omat vanhemmat joille kasvatusrooli kuuluu. Minä voin olla yksi turvallinen aikuinen lisää, mutta en voi astua vanhempien varpaille ja alkaa käyttämään omia metodejani kasvatuksessa. Minun pitää silloin astua sivuun, jos metodit eroaa. Voin asettaa käytössäännöt vain omaan kotiini, en lasten biologisten vanhempien koteihin. Näin on ihan hyvin ollut nyt vaikka saan pahaa silmää muilta perheiltä siitä etten ojenna lapsia. Se ei ole minun tehtävä, jos biologinen vanhempi seisoo vieressäni. Eri asia, jo lapset hakkaavat toisiaan kun biologinen vanhempi ei ole paikalla. Silloin sanon ja yleensä riitely loppuu siihen paikkaan.
Ap, ei erilaisista kasvatustyyleistä voi tehdä lasua, jos ovat kuitenkin lain puitteissa. Sen sijaan jos lapset satuttavat toisiaan jatkuvasti ja vanhemmat eivät pysty estämään sitä niin siitä voi tehdä.
Itsekin kannatan kyllä tunteiden sanoittamista mutta en kyllä kehtaisi mennä ystävääni pyytämättä neuvomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aspeestä voisin tehdä lasun, koska on niin sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on useampi lapsi. Minua usein katsotaan, että olenpas huono äiti kun katson esimerkiksi kännykkää hetken tai en ota aktiivista roolia heidän ojentamisessaan.
Tilanne on kuitenkin se, että en minä ole äiti, enkä uutena ihmisenä voi alkaa kasvattamaan ihmisiä joilla on omat vanhemmat, joiden tulisi kasvattaa omat lapsensa.Joskus olin se p*ska ä**ä joka otti kantaa ja lapsen oikea vanhempi oli se hyvä tyyppi. Nyt vältän tilanteita joissa minun tarvitsisi ottaa kantaa. Lasten vanhemmat ovat valintansa tehneet ja hankkineet lapsensa, joten he kasvattakoot heidät. Minä kasvatan omani, jos ikinä lapsia saan.
Älkää ihmiset tuomitko ja katsoko halveksien niitä perheitä jotka jossakin näette ja huomaatte kuinka joku "vanhempi" ei ota kantaa joihinkin tilanteisiin. Uusperheissä se ei kannata varsinkaan, jos oikea vanhempi ei ole aktiivisesti hoitanut omia asioitaan. Biologisilla vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Joudun tähän rooliin ottaessani kantaa ja lasten silmissä pahiksen rooliin... ja ei se niin mene, että biologinen vanhempi voi luistaa näistä tilanteista ja minä hoidan ne. Meinasi jo käydä niin.
Aamen. Mulle on usein ihan sanottu, että mikset puutu kun lapses tappelee ja miehesi selvittelee yksin tilannetta. No kun ne ei oo mun lapsia. Totta kai, jos olen heidän kanssaan liikkeellä ilman miestä tai mies tahtoo mut kaveriksi, niin puutun, mutta se ihan oikeasti ei ole mun paikka mennä väliin. Se on miehen oikeus ja vastuu kasvattaa omia lapsiaan. Eikä se mies mun apua yleensä edes kaipaa. Ainoastaan silloin, jos ollaan esim. uimassa tai reissussa ja mies vie sen pääriitapukarin syrjemmälle keskustelemaan mikä meni pieleen ja minä jään muiden kanssa.
No ei tarvitse tehdä. Joku raja nyt tähän touhuun.
Ei jeesus sentään, ei ihmekkään että lastensuojelussa ollaan ylikuormittuneita kun kaikenmaailman kukkahatut tekee tarpeettomista asiosta lasuja
Ei lasua tietenkään tässä tilanteessa. Mutta kyllä tunnekasvatus on tärkeää. Oma mieheni on ihan pihalla tunteistaan ja terapiassakin sen takia. On melkoisen haastavaa kun esim. riidassa ei osaa kuin vetäytyä eikä tilanteen jälkeenkään osaa sanoa miltä tuntui. Suututtiko, surettiko, huolestuttiko... ei ikinä osaa sanoa. Muuten ihan normaali työssäkäyvä mies. Äitinsä kasvatuksen tulos. Todella tunteeton nainen. Ei juuri koskaan hymyile ja möksähtelee milloin mistäkin syystä ja pitää mykkäkoulua. Ikinä ei kuitenkaan kerro mikä vaivaa. Olen tosi tyytyväinen kun päiväkodissakin huolehditaan tunnekasvatuksesta siltäkin varalta, että vanhemmat eivät osaa.
Moni aikuinen nainen ja äiti on parisuhteessa tyytymätön kun mies ei puhu tai osaa puhua. Osa ei halua, koska kokee tunteista puhumisen vaikeana ja hankalana.
Samat (?) aikuiset naiset ja äidit pilkkaa ketjussa sitä että omien lasten kanssa keskuteltaisiin tunteista jotta tunteet oppii tunnistamaan ja nimeämään, JOTTA osaisi puhua tunteistaan.
Ihan oikeastiko haluatte kasvattaa taas yhden sukupolven joka ei osaa puhua tunteistaan?
Alue: Aihe vapaa
En väitä tietäväni paremmin, mutta kyseenalaistan kuitenkin tuon sanoittamisen kasvatusmetodina juurikin siksi, että sen toiminnassa tuntuu painottuvan raskaasti vanhemman oikeus sanella lapselle mitä lapsi milläkin hetkellä tuntee. Niitä tunteita ei läheskään aina voi käytöksestä päätellä.