Kaduttaako, ettet tehnyt lapsia nuorempana?

No, te ootte kyllä olleet tarpeeksi nuoria kun olette lapset tehneet. Ei kaikista edes parikymmisenä ole siihen vastuuseen mitä lapsi tuo tullessaan. Ja voi sitten myöhemmin iskeä menohalut, kun ne on nuorena jääneet lasten takia väliin. Tiedän joitakin 40v joilla on hirveä meno päällä nyt kun lapset parikymppisiä ja pois kotoa. Käyhän se noinkin, mutta itse tykkään, että oli mukavampi mennä silloin nuorena ja nyt voi ottaa vahän rauhallisemmin. 

Itse olen tehnyt lapset vasta yli 30v reilusti ja mies oli silloin jo nelissäkymmenissä. Eli saman ikäinen kuin sinä nyt ja meillä oli lapset silloin vielä enimmäkseen syntymättä. 

Lapset nyt pois kotoa ja mies meinasi juuri, että olisihan niitä voinut tulla enemmänkin, kun nyt ei enää ketään ole kotona. No mulle kyllä riittää nuo neljä ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Niin ja sitten kun olet jo ”nähnyt ja tehnyt kaiken” ja hommaat lapsia ja asetut aloilleen, tulee joku kertomaan miten lapset rajoittavat elämääsi kun et voi NYT lähteä takaisin sinne vuoristoon, vaikket haluaisikaan lähteä. mutta sehän on vaik tekosyy, lapset rajoittavat niin ettet voi lähteä, oikeasti haluaisit. He tietävät paremmin mitä ajattelet kuin sinä itse.

Minä sain esikoisen ja toisen lapsen 21- ja 23-vuotiaana. Opiskelin siinä samalla, ja se oli ihanan rentoa elämää. Toisilla oli hirveän kiireistä töiden ja lapsiperhe-elämän kanssa, itse pystyin joustamaan koulun vuoksi todella paljon. Lomiakin sai lapset paljon. Ehdin ennen lapsia viettää jo riittävästi sitä nuoruuden rajua ja vapaata elämää, että kyllästyin.

En minä kyllä nelikymppisenä saanut mennä, uusi vauvakuume iski siinä päälle 30-vuotiaana ja saimme vielä 3 lasta 35 vuoden molemmin puolin. Mutta olen ollut aina hyvin perhekeskeinen ja lapsesta asti halunnut ison perheen. Joten tämä on mulle juuri täydellisesti vietetty elämä.

Olen tyytyväinen, että sain lapset kolmekymppisenä. Aiemmin en ollut valmis. Nyt lapset isoja ja jää omaa aikaa. Osa tutuista elää vauva/taaperoperheen elämää nyt nelikymppisenä, ei vaikuta kovin houkutelevalta olla vanha vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Minä sentään ymmärrän, että pitkiä matkoja kävellessä mukana on rinkka, johon voi laittaa vaipat. Satusi ei ole uskottava, koska pilasit sen jo vaippojen rahaamis höpötykselläsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämällä on niin julmetusti tarjottavaa ja kaikki loppuu siihen, kun saa lapsia. Nykynuoret ovat fiksuja, kun eivät hankikaan niitä lapsia. Saavat elää elämänsä ja nauttia. Kouluttamattomat tietenkin erikseen, heitä ei lasketa.

Kyllä näin miehenä täytyy todeta, että lapset ovat tuoneet elämään sellaista rakkautta, rikkautta ja päämäärätietoisuutta ettei sitä voi rahalla hankkia. Perhe-elämä on ollut oikein kivaa. Pohdin tosiaan vaan sitä, että mistä lienee oli molemmille tullut sellainen kulttuurinen malli jossa asiat "pitää" hoitaa tietyssä järjestyksessä?

-ap

Oisko siitä, että ei se ihan huuhaata ole että koulutetuilla ja työssäkäyvillä vanhemmilla on paremmat taloudelliset puitteet hoitaa ja kasvattaa lasta, kuin kahdella persaukisella opiskelijalla. Ei siis sillä että lasta pelkällä rahalla kasvatettaisiin, mutta onhan se puuha nyt tolkuttoman kallista ja ole siinä sitten rahahuolissasi ja yritä samalla opiskella ja tehdä lopputöitä, kun muksu rääkyy kainalossa. Ihan tervettä järkeä se vaan on.

Ei lapsia rahalla kasvateta.

No kyllä osaksi kasvatetaan. En tunne yhtäkään köyhässä perheessä elänyttä joka ei lapsena olisi toivonut että perheellä olisi ollut enemmän rahaa, oltaisiin matkusteltu enemmän, käyty kesäisin Särkänniemessä JA Muumimaailmassa, eikä olisi tarvinnut hävetä sitä köyhäilyä kavereiden edessä, olisi ollut oma huone ja edes joskus tuliterä polkupyörä / luistimet tai muodissa olevat micmacin farkut, kun muillakin oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Minä sentään ymmärrän, että pitkiä matkoja kävellessä mukana on rinkka, johon voi laittaa vaipat. Satusi ei ole uskottava, koska pilasit sen jo vaippojen rahaamis höpötykselläsi.

Ja Andit ovat ihan Andit suomeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Niin ja sitten kun olet jo ”nähnyt ja tehnyt kaiken” ja hommaat lapsia ja asetut aloilleen, tulee joku kertomaan miten lapset rajoittavat elämääsi kun et voi NYT lähteä takaisin sinne vuoristoon, vaikket haluaisikaan lähteä. mutta sehän on vaik tekosyy, lapset rajoittavat niin ettet voi lähteä, oikeasti haluaisit. He tietävät paremmin mitä ajattelet kuin sinä itse.

Kylläpäs sulla nyt on osunut tunteisiin tämä tosiasia, että lapset rajoittavat elämää. Itsehän en sitä kiistä enkä tule kiistämään sittenkään, kun lapsia joskus lopulta hankin. Siinä vaiheessa vaan se ei enää niinkään haittaa, että elämä rajoittuu valtavasti, koska olen toivottavasti jo nähnyt ja kokenut niin paljon että uusi, rajoittuneempi elämä on ihan tervetullut. En siltikään ryhdy kieltämään, etteikö lapset rajoittaisi elämää mitenkään, koska sehän nyt on vaan kiistämätön fakta että lasten, varsinkaan pikkulasten, kanssa se oma elämä ei vaan mitenkään voi olla yhtä puhtaan vapaata kuin ennen lapsia. Lapset kun ovat vanhemmistaan riippuvaisia ja lasten tarpeiden ja edun täytyy tulla aina, poikkeuksetta, vanhempien edelle.

Juu ehdottamasti lapsi olisi kannattanut hankkia 25-vuotiaana, mutta eipä silloin ollut sellainen elämäntilanne.

Ei sitä nelikymppisenä jaksa enää pienen lapsen tai koululaisen kanssa. Keski-iässä olisi parempi saada elää aikuisen omaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Minä sentään ymmärrän, että pitkiä matkoja kävellessä mukana on rinkka, johon voi laittaa vaipat. Satusi ei ole uskottava, koska pilasit sen jo vaippojen rahaamis höpötykselläsi.

Ja Andit ovat ihan Andit suomeksi.

No sori, suomi ei ole äidinkieleni :-) ja vaippojen raahaamisella en tietenkään tarkoittanut että joku vaippalaukku olisi painava (uskomatonta että joku edes kykenee tulkitsemaan pointtini näin :D) vaan sitä ruljanssia mikä liittyy vauvojen ja pikkulasten hoivaamiseen vaipanvaihtoineen, puklaamisineen, päiväunineen, syöttämisineen jne jne jne jotka nyt ihan itsessään rajoittaa vanhempien menemisiä aika tuntuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Niin ja sitten kun olet jo ”nähnyt ja tehnyt kaiken” ja hommaat lapsia ja asetut aloilleen, tulee joku kertomaan miten lapset rajoittavat elämääsi kun et voi NYT lähteä takaisin sinne vuoristoon, vaikket haluaisikaan lähteä. mutta sehän on vaik tekosyy, lapset rajoittavat niin ettet voi lähteä, oikeasti haluaisit. He tietävät paremmin mitä ajattelet kuin sinä itse.

Kylläpäs sulla nyt on osunut tunteisiin tämä tosiasia, että lapset rajoittavat elämää. Itsehän en sitä kiistä enkä tule kiistämään sittenkään, kun lapsia joskus lopulta hankin. Siinä vaiheessa vaan se ei enää niinkään haittaa, että elämä rajoittuu valtavasti, koska olen toivottavasti jo nähnyt ja kokenut niin paljon että uusi, rajoittuneempi elämä on ihan tervetullut. En siltikään ryhdy kieltämään, etteikö lapset rajoittaisi elämää mitenkään, koska sehän nyt on vaan kiistämätön fakta että lasten, varsinkaan pikkulasten, kanssa se oma elämä ei vaan mitenkään voi olla yhtä puhtaan vapaata kuin ennen lapsia. Lapset kun ovat vanhemmistaan riippuvaisia ja lasten tarpeiden ja edun täytyy tulla aina, poikkeuksetta, vanhempien edelle.

Minulle menee tunteisiin se että joku tuntematon ihminen kuvittelee tietävänsä mitä minä haluan elämässäni tehdä. Jos en halua vaeltaa viidakossa, niin se lapsi ei rajoita sitä viidakossa vaeltamista, koska en edes halua tehdä niin. Yritä nyt tämä hyvä ihminen ymmärtää. Jos olet ihminen joka haluaa vaikka ryypätä joka päivä, niin tottakai lapset rajoittavat sitä ryyppäämistä. Mutta turha minulle tulla kertomaan kuinka olet pahoillasi kun lapseni rajoittavat minun ryyppäämistä, eivät ne rajoita kun en ryyppäisi muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Elämällä on niin julmetusti tarjottavaa ja kaikki loppuu siihen, kun saa lapsia. Nykynuoret ovat fiksuja, kun eivät hankikaan niitä lapsia. Saavat elää elämänsä ja nauttia. Kouluttamattomat tietenkin erikseen, heitä ei lasketa.

Voi ei, onpa surullista, jos sinulla on lapsia ja ajattelet noin. Toivottavasti olet lapseton. Minusta elämä oli hyvää ilman lapsia ja vielä parempaa lasten kanssa. Elämä lasten kanssa on enemmän elämää, se maistuu ihanammalta, monipuolisemmalta on monin tavoin antoisampaa kuin lapseton elämä, Tämä siis omalla kohdallani ja muut tietenkin tuntevat omalla tavallaan ja pitää seurata sydämensä ääntä. 

Minulle on täysin vieras ajatus, että elämä loppuu kun saa lapsia, ennemmin kaikki paras alkaa siitä. Kun ajattelen omaa elämääni ja tuttavieni elämää, niin juuri perheelliset elävät monipuolista ja onnellista elämää, näin ei tietysti ole kaikkien kohdalla. Sama toisinpäin, tuntemani perheettömät vaikuttavat minusta elävän todella tasapaksua ja tapahtumaköyhää elämää, mutta se on heidän valintansa ja ovat varmasti siihen tyytyväisiä ja onnellisia. Erityisesti näyttää siltä, että perheelliset ovat kovia opiskelemaan ja innokkaita yrittäjiä, etenevät urallaan, vaihtavat työpaikkaa, harrastavat paljon, heillä on laaja elämänpiiri, paljon ystäviä ja kaikenlaista mielenkiintoista jatkuvasti meneillään. Perheettömät taas ovat kuin jämähtäneitä paikalleen, samassa työpaikassa vuosikymmeniä ja kuitenkin valitetaan, miten ikävä ja raskas työ, inhottavat työkaverit jne. ja vaikka olisi ne kaikki ihmeelliset perheettömän mahdollisuudet vaihtaa työpaikkaa, opiskella uusi ammatti, muuttaa ulkomaille tms., niin mitään muutosta ei tehdä. Harrastukset liittyy useimmilla perheettömillä joko koiriin tai kissoihin tai sitten telkkarin katsomiseen. Ruokaan ei viitsitä panostaa, koti on aina samalla mallilla, pihaakaan ei jakseta laittaa. Ystäväpiiri on suppea ja sukulaisetkin koetaan rasittaviksi, omia vanhempiakaan ei jakseta auttaa, kun elämä on niin kamalan raskasta. Perheettömät ovat hirveän kovia valittamaan siihen nähden, miten helppoa ja onnellista heidän elämänsä on. Tai pitäisi olla, kun ei ole lapsia, eikös se velojen mukaan mahdollista kaiken?

Poikkeuksia on tietysti puoleen ja toiseen. Tämä on vain oman tuttavpiirini otanta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Niin ja sitten kun olet jo ”nähnyt ja tehnyt kaiken” ja hommaat lapsia ja asetut aloilleen, tulee joku kertomaan miten lapset rajoittavat elämääsi kun et voi NYT lähteä takaisin sinne vuoristoon, vaikket haluaisikaan lähteä. mutta sehän on vaik tekosyy, lapset rajoittavat niin ettet voi lähteä, oikeasti haluaisit. He tietävät paremmin mitä ajattelet kuin sinä itse.

Kylläpäs sulla nyt on osunut tunteisiin tämä tosiasia, että lapset rajoittavat elämää. Itsehän en sitä kiistä enkä tule kiistämään sittenkään, kun lapsia joskus lopulta hankin. Siinä vaiheessa vaan se ei enää niinkään haittaa, että elämä rajoittuu valtavasti, koska olen toivottavasti jo nähnyt ja kokenut niin paljon että uusi, rajoittuneempi elämä on ihan tervetullut. En siltikään ryhdy kieltämään, etteikö lapset rajoittaisi elämää mitenkään, koska sehän nyt on vaan kiistämätön fakta että lasten, varsinkaan pikkulasten, kanssa se oma elämä ei vaan mitenkään voi olla yhtä puhtaan vapaata kuin ennen lapsia. Lapset kun ovat vanhemmistaan riippuvaisia ja lasten tarpeiden ja edun täytyy tulla aina, poikkeuksetta, vanhempien edelle.

Minulle menee tunteisiin se että joku tuntematon ihminen kuvittelee tietävänsä mitä minä haluan elämässäni tehdä. Jos en halua vaeltaa viidakossa, niin se lapsi ei rajoita sitä viidakossa vaeltamista, koska en edes halua tehdä niin. Yritä nyt tämä hyvä ihminen ymmärtää. Jos olet ihminen joka haluaa vaikka ryypätä joka päivä, niin tottakai lapset rajoittavat sitä ryyppäämistä. Mutta turha minulle tulla kertomaan kuinka olet pahoillasi kun lapseni rajoittavat minun ryyppäämistä, eivät ne rajoita kun en ryyppäisi muutenkaan.

Sinulle tuntuu nyt olevan ihan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää koko jutun pointti, enkä tiedä enää miten voisin enempää rautalangasta asiaa vääntää joten jätetään asia sikseen. Hienoa, että olet tyytyväinen valitsemaasi elämään, kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi jatkossakin :)

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Niin ja sitten kun olet jo ”nähnyt ja tehnyt kaiken” ja hommaat lapsia ja asetut aloilleen, tulee joku kertomaan miten lapset rajoittavat elämääsi kun et voi NYT lähteä takaisin sinne vuoristoon, vaikket haluaisikaan lähteä. mutta sehän on vaik tekosyy, lapset rajoittavat niin ettet voi lähteä, oikeasti haluaisit. He tietävät paremmin mitä ajattelet kuin sinä itse.

Kylläpäs sulla nyt on osunut tunteisiin tämä tosiasia, että lapset rajoittavat elämää. Itsehän en sitä kiistä enkä tule kiistämään sittenkään, kun lapsia joskus lopulta hankin. Siinä vaiheessa vaan se ei enää niinkään haittaa, että elämä rajoittuu valtavasti, koska olen toivottavasti jo nähnyt ja kokenut niin paljon että uusi, rajoittuneempi elämä on ihan tervetullut. En siltikään ryhdy kieltämään, etteikö lapset rajoittaisi elämää mitenkään, koska sehän nyt on vaan kiistämätön fakta että lasten, varsinkaan pikkulasten, kanssa se oma elämä ei vaan mitenkään voi olla yhtä puhtaan vapaata kuin ennen lapsia. Lapset kun ovat vanhemmistaan riippuvaisia ja lasten tarpeiden ja edun täytyy tulla aina, poikkeuksetta, vanhempien edelle.

Minulle menee tunteisiin se että joku tuntematon ihminen kuvittelee tietävänsä mitä minä haluan elämässäni tehdä. Jos en halua vaeltaa viidakossa, niin se lapsi ei rajoita sitä viidakossa vaeltamista, koska en edes halua tehdä niin. Yritä nyt tämä hyvä ihminen ymmärtää. Jos olet ihminen joka haluaa vaikka ryypätä joka päivä, niin tottakai lapset rajoittavat sitä ryyppäämistä. Mutta turha minulle tulla kertomaan kuinka olet pahoillasi kun lapseni rajoittavat minun ryyppäämistä, eivät ne rajoita kun en ryyppäisi muutenkaan.

Sinulle tuntuu nyt olevan ihan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää koko jutun pointti, enkä tiedä enää miten voisin enempää rautalangasta asiaa vääntää joten jätetään asia sikseen. Hienoa, että olet tyytyväinen valitsemaasi elämään, kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi jatkossakin :)

Yleensä silloin kun joku on valmis hankkimaan lapsia, hän HALUAA hankkia lapsia ja pistää heidät elämässään 1 sijalle. Ei silloin koe luopuneensa mistään mistä halusi luopua, eikä lapset rajoita elämää koska haluaa elää elämäänsä lasten ehdoilla. Samoin, kaikkea hyvää sinnekin.

Ihanaa on olla 3 lapsen äiti. Ikää 45 ja kaikki täysi-ikäisiä. Onni tulla töistä kotiin eikä kukaan roiku lahkeessa. Kyllä lapset kannattaa saada nuorena, jos elämäntilanne sen sallii ja mahdollistaa. Mutta jokainen saa tehdä omat valinnat. Itse en kadu hetkeäkään, vaikka olin 21, kun esikoisen syntyi. Oli mm. ammatti jo hankittu. :)

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Noniin tässä hyvä esimerkki jostain joka ymmärsi alkuperäisen pointin! Kiitos että kiteytit asian (ilmeisesti) minua paremmin :)

T: se viidakkovaeltaja 😂

Vierailija kirjoitti:

Nuoruus elämättä ja kouluttamaton. Sitä on, jos hankkii lapset nuorena.

Elin nuoruuteni ihan kuten halusin. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja koulutustani vastaava vakityö. Ei kaikki halua kännätä ja bilettää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Noniin tässä hyvä esimerkki jostain joka ymmärsi alkuperäisen pointin! Kiitos että kiteytit asian (ilmeisesti) minua paremmin :)

T: se viidakkovaeltaja 😂

Ymmärsin kyllä että sinä koet että lapset rajoittavat sinun elämääsi, mutta et voi sanoa että ne rajoittavat minun elämääni, koska eivät ne rajoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Noniin tässä hyvä esimerkki jostain joka ymmärsi alkuperäisen pointin! Kiitos että kiteytit asian (ilmeisesti) minua paremmin :)

T: se viidakkovaeltaja 😂

Ymmärsin kyllä että sinä koet että lapset rajoittavat sinun elämääsi, mutta et voi sanoa että ne rajoittavat minun elämääni, koska eivät ne rajoita.

Jos ei elämässään halua oikein tehdä muuta kuin puuhastella kotona, eikä yöunillakaan niin väliä, niin sitten ei varmaan juuri rajoita. Minusta kyllä vauva rajoittaa ihan sellaistakin asiaa kuin ruoanlaitto - ei enää pidemmän kaavan kokkaamista ja myöhemmin ruoan pitää olla sellaista mikä maistuu lapsellekin. No, näitä esimerkkejä miten lapsi rajoittaa kotiarkeakin nyt voisi keksiä vaikka kuinka paljon. Ihmetttelen jos joku ei koe lapsen tuoneen elämään niin minkäänlaisia rajoitteita. Tottakai useimmat ovat niistä huolimatta lapsen halunneet ja valmiit muuttamaan elämäänsä, mutta ei se sitä poista että lapsen jälkeen ei voi tehdä kaikkea kuten haluaisi.