Kaduttaako, ettet tehnyt lapsia nuorempana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Noniin tässä hyvä esimerkki jostain joka ymmärsi alkuperäisen pointin! Kiitos että kiteytit asian (ilmeisesti) minua paremmin :)

T: se viidakkovaeltaja 😂

Ymmärsin kyllä että sinä koet että lapset rajoittavat sinun elämääsi, mutta et voi sanoa että ne rajoittavat minun elämääni, koska eivät ne rajoita.

Jos ei elämässään halua oikein tehdä muuta kuin puuhastella kotona, eikä yöunillakaan niin väliä, niin sitten ei varmaan juuri rajoita. Minusta kyllä vauva rajoittaa ihan sellaistakin asiaa kuin ruoanlaitto - ei enää pidemmän kaavan kokkaamista ja myöhemmin ruoan pitää olla sellaista mikä maistuu lapsellekin. No, näitä esimerkkejä miten lapsi rajoittaa kotiarkeakin nyt voisi keksiä vaikka kuinka paljon. Ihmetttelen jos joku ei koe lapsen tuoneen elämään niin minkäänlaisia rajoitteita. Tottakai useimmat ovat niistä huolimatta lapsen halunneet ja valmiit muuttamaan elämäänsä, mutta ei se sitä poista että lapsen jälkeen ei voi tehdä kaikkea kuten haluaisi.

Ongelma tässä on se että jotkut ottavat henkilökohtaisena hyökkäyksenä sen tosiasian, että vauva/pikkulapset rajoittavat aikuisen ihmisen elämää ihan vain olemassaolollaan, riipumatta siitä mitä jokainen elämältään haluaa. Sellaista se vauva-arki on: mennään vauvan ehdoilla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Noniin tässä hyvä esimerkki jostain joka ymmärsi alkuperäisen pointin! Kiitos että kiteytit asian (ilmeisesti) minua paremmin :)

T: se viidakkovaeltaja 😂

Itse karsastan yleistämistä, mutta ehkä vanhemmalla iällä vanhemmaksi tulevilla elämänmuutos on suurempi?

Luultavasti on ollut hyvä työ ja rahallisesti mahdollisuuksia tehdä paljon asioita.

Itse saimme kaksi lasta kun olimme päälle parikymppisiä ja kaksi vielä kolmenkympin tienoilla.

Tietyllä tavalla 15 vuotta elämästä on koko ajan mennyt lasten ehdoilla, mutta en ole asiaa sen koommin miettinyt, koska tämä on meille täysin normaalia arkea.

Mun mielestä taloudellisesti meillä menee hyvin, mutta kaksi ei pahemmin olla matkusteltu.

Ollaan varmaan sen verta tylsiä muutenkin, etten osais meitä kuvitella miehen kanssa viidakkoon tai vuoristoon. 😅 (Vaikka ehkä olikin vitsillä osin heitetty alkuperäiseltä)

Enkä ylipäätään osaa kaivata yhteisiä kahvilahetkiä, ajatuksena on kyllä ihana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Noniin tässä hyvä esimerkki jostain joka ymmärsi alkuperäisen pointin! Kiitos että kiteytit asian (ilmeisesti) minua paremmin :)

T: se viidakkovaeltaja 😂

Ymmärsin kyllä että sinä koet että lapset rajoittavat sinun elämääsi, mutta et voi sanoa että ne rajoittavat minun elämääni, koska eivät ne rajoita.

Jos ei elämässään halua oikein tehdä muuta kuin puuhastella kotona, eikä yöunillakaan niin väliä, niin sitten ei varmaan juuri rajoita. Minusta kyllä vauva rajoittaa ihan sellaistakin asiaa kuin ruoanlaitto - ei enää pidemmän kaavan kokkaamista ja myöhemmin ruoan pitää olla sellaista mikä maistuu lapsellekin. No, näitä esimerkkejä miten lapsi rajoittaa kotiarkeakin nyt voisi keksiä vaikka kuinka paljon. Ihmetttelen jos joku ei koe lapsen tuoneen elämään niin minkäänlaisia rajoitteita. Tottakai useimmat ovat niistä huolimatta lapsen halunneet ja valmiit muuttamaan elämäänsä, mutta ei se sitä poista että lapsen jälkeen ei voi tehdä kaikkea kuten haluaisi.

Taas tämä ”puuhastella kotona” niinkö tosiaan te elätte, istutte kotona joka päivä? Me kyllä matkustellaan ihan niiden lastenkin kanssa. Molemmat lapset ovat muuten nukkuneet aina hyvin, joten en luopunut edes yöunista. Niinkuin sanoin, älä kerro minulle omasta elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Noniin tässä hyvä esimerkki jostain joka ymmärsi alkuperäisen pointin! Kiitos että kiteytit asian (ilmeisesti) minua paremmin :)

T: se viidakkovaeltaja 😂

Ymmärsin kyllä että sinä koet että lapset rajoittavat sinun elämääsi, mutta et voi sanoa että ne rajoittavat minun elämääni, koska eivät ne rajoita.

Jos ei elämässään halua oikein tehdä muuta kuin puuhastella kotona, eikä yöunillakaan niin väliä, niin sitten ei varmaan juuri rajoita. Minusta kyllä vauva rajoittaa ihan sellaistakin asiaa kuin ruoanlaitto - ei enää pidemmän kaavan kokkaamista ja myöhemmin ruoan pitää olla sellaista mikä maistuu lapsellekin. No, näitä esimerkkejä miten lapsi rajoittaa kotiarkeakin nyt voisi keksiä vaikka kuinka paljon. Ihmetttelen jos joku ei koe lapsen tuoneen elämään niin minkäänlaisia rajoitteita. Tottakai useimmat ovat niistä huolimatta lapsen halunneet ja valmiit muuttamaan elämäänsä, mutta ei se sitä poista että lapsen jälkeen ei voi tehdä kaikkea kuten haluaisi.

Ongelma tässä on se että jotkut ottavat henkilökohtaisena hyökkäyksenä sen tosiasian, että vauva/pikkulapset rajoittavat aikuisen ihmisen elämää ihan vain olemassaolollaan, riipumatta siitä mitä jokainen elämältään haluaa. Sellaista se vauva-arki on: mennään vauvan ehdoilla!

Niin ja toiset haluavat elää sen vauvan ehdoilla, eli se vauva ei silloin rajoita häntä tekemästä sitä mitä ”oikeasti” haluaisi tehdä kun se lapsi on toivottu ja HALUAA hoitaa sitä lasta.

Olin 25 kun tapasin puolisoni ja 29 kun saatiin lapsi. Minulle juuri sopiva ikä. Olen edelleen sitä mieltä, että oli hyvä ratkaisu ensin opiskella ja hankkia vakituinen duuni ja vasta sitten jäädä äitiyslomalle. Opiskelijan tuloilla lapsen kasvattaminen ei ole herkkua enkä usko, että olisin saanut jotain lopputyötä väännettyä taaperon kanssa. Jos olisin saanut lapsen 20v niin ihan varmasti olisin kärsinyt siitä, että en olisi voinut osallistua opiskelijaelämään ja bilettääkavereiden kanssa. Sekin vaihe on tärkeä ja jos se puuttuu, sitä voi jäädä kaipaamaan ihan liiaksi. Eikä mun suhteet siinä iässä olleet sillä levelillä että olisi lapsista vakavasti puhuttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olenko jossain sanonut että haluan mennä vaeltamaan viidakkoon.....?

Kyllähän lapsi rajoittaa, se on ihan tosi asia. Lapsen tarpeet ovat kaiken edellä ja niin pitääkin olla.

Ehkä näillä mielensäpahoittajilla on vaikea sisäistää keskustelun ydintä siksi, että sanalla ”rajoittaa” on niin negatiivinen kaiku, ja he kun eivät koe sitä vauva-arkea mitenkään negatiivisena niin se siksi särähtää korvaan ja menee tunteisiin.

Parempi sana olisi kenties uhrata. Että vanhempana tulee uhrattua vauvan vuoksi. Kyllä minäkin ihmettelisin, jos joku äiti sanoisi ettei ole koskaan uhrannut lapsensa vuoksi mitään.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kommentoin tota miten lapsen saaminen rajoittaa. Kirjoitin aiemmin saaneeni esikoisen nyt 37-vuotiaana. Todellakin ainakin pieni vauva rajoittaa. Aloitetaan nyt niinkin tavallisesta asiasta kuin kahvilakäynnit, mistä ollaan miehen kanssa tykätty viikonloppuisin. Nyt kahvilan pitää olla sellainen että sinne saa vaunut sisälle ja on muutenkin lapsiystävällinen, mikä sulkee jo monta paikkaa pois. Joo vauvan voisi jättää vaunuissa ulos mutta en halua. Leffaan ei voida miehen kanssa lähteä, mikä oli myös meillä tavallista aiemmin. Meidän vauva on vielä niin pieni ja täysimetyksellä ettei häntä voi hoitoon jättää kuin enintään pariksi tunniksi.

Nämä pari juttua nyt esimerkkinä vain. Suurin jokapäiväisessä arjessa tuntuva rajoitus on, että vauva rajoittaa omaa nukkumista!

Matkailu tottakai muuttuu lapsen ehdoilla tapahtuvaksi myös. Tosiaan viidakkovaellukset sekä pitkän kaavan illalliset voi unohtaa ainakin kunnes lapsi on teini.

Mutta siis kyllähän lapsi kaiken tämän arvoinen on heittämällä!

Noniin tässä hyvä esimerkki jostain joka ymmärsi alkuperäisen pointin! Kiitos että kiteytit asian (ilmeisesti) minua paremmin :)

T: se viidakkovaeltaja 😂

Ymmärsin kyllä että sinä koet että lapset rajoittavat sinun elämääsi, mutta et voi sanoa että ne rajoittavat minun elämääni, koska eivät ne rajoita.

Jos ei elämässään halua oikein tehdä muuta kuin puuhastella kotona, eikä yöunillakaan niin väliä, niin sitten ei varmaan juuri rajoita. Minusta kyllä vauva rajoittaa ihan sellaistakin asiaa kuin ruoanlaitto - ei enää pidemmän kaavan kokkaamista ja myöhemmin ruoan pitää olla sellaista mikä maistuu lapsellekin. No, näitä esimerkkejä miten lapsi rajoittaa kotiarkeakin nyt voisi keksiä vaikka kuinka paljon. Ihmetttelen jos joku ei koe lapsen tuoneen elämään niin minkäänlaisia rajoitteita. Tottakai useimmat ovat niistä huolimatta lapsen halunneet ja valmiit muuttamaan elämäänsä, mutta ei se sitä poista että lapsen jälkeen ei voi tehdä kaikkea kuten haluaisi.

Taas tämä ”puuhastella kotona” niinkö tosiaan te elätte, istutte kotona joka päivä? Me kyllä matkustellaan ihan niiden lastenkin kanssa. Molemmat lapset ovat muuten nukkuneet aina hyvin, joten en luopunut edes yöunista. Niinkuin sanoin, älä kerro minulle omasta elämästäni.

Niin siis me nimenomaan ei istuta kotona vaan mahdollisuuksien mukaan käydään ihmisten ilmoilla ja matkustellaankin. Mutta vauvan mukanaolo vaatii ihan eri tavalla suunnitelua ja asioiden huomioimista kuin kahden aikuisen vastaava toiminta. Esimerkkinä nyt just vaikka tuo että kahvilaan tai ulos lounaalle mennään, mutta vauvaystävälliseen paikkaan eikä välttämättä siihen, joka muutoin olisi valittu.

Meillä esimerkkinä rajoittamisesta on seksi, siinä vaiheessa kun on vilkas taapero kotona ei sitä seksiä noin vaan harrasteta just silloin kun sattuu tuntumaan :D pitää odottaa että lapsi on päivä- tai yöunilla, siinä missä ennen spontaaneja rakastelusessioita saattoi harrastaa ihan milloin tahansa niin pitkään kuin teki mieli. Ei onnistu enää pikkulapsen kanssa = konkreettinen esimerkki miten lapsi rajoittaa aikuisen elämää.

Ellei ole huono vanhempi joka panee menemään lapsen silmien edessä tai vaihtoehtoisesti jättää lapsen yksikseen toiseen huoneeseen tunniksi?

Tai aseksuaali/muutenkin seksittömässä suhteessa elävä..

Olen nyt 32 ja ensimmäinen syntyy pian, asun ulkomailla suomalaisen mieheni kanssa - tämä on neljäs asuinmaani. Olen elänyt, kokenut, rakentanut uran. Koen olevani kaikin puolin vapaa kaikista yhteiskunnan paineista tässä vaiheessa. Tulotkin ovat sen verran hyvät, ettei rahaa tarvitse murehtia. Ei siis kaduta yhtään, päinvastoin. Olen kiitollinen ja onnellinen, etten tullut raskaaksi hetkeäkään aikaisemmin. Tämä parisuhdekin löytyi vasta myöhemmin, mihin niitä lapsia voi edes realistisesti harkita.