Kaduttaako, ettet tehnyt lapsia nuorempana?

Ei, olin mielestäni sopivassa iässä perhettä ajatellen ja aiemmin en olisi ollutkaan siihen valmis. Olimme olleet yhdessä 9v kun esikoinen syntyi, 1v hääpäivälahjaksi :)

Esikoisemme täyttää syksyllä 18v ja kuopuskin täytti juuri 16v eli ns voiton puolella olemme, nyt vain toivomme, että löytävät oman polkunsa ja ammatit, vanhempi kirjoittaa Ressusta ensikeväänä ja nuorempi aloittaa lukion nyt syksyllä.

N43

Ei ollenkaan. Synnytin lapset 32-vuotiaana.

Halusin opiskella, matkustella ja kokea uusia juttuja ilman vastuuta.

Hankkia hyvän työn, omistusasunnon ja varallisuutta.  Halusin olla taloudellisesti riippumaton ja taata, että lapsilla olisi hyvät eväät elämään, minulla olisi varaa maksaa harrastukset ja muut ja muutenkin että elämäntilanne olisi tasapainoinen ja mahdollisimman huoleton kun jälkikasvua alettiin tekemään. Ja että minulla olisi edes  kypsyyttä ja elämänkokemusta kasvattaa lapset hyvin.

Tämä osittain ehkä siksi, että minulla oli nuorempana yksi kaveri jonka suunnitelma oli koulun jälkeen hankkiutua raskaaksi ja antaa sossun elättää itsensä ja lapsensa, 'sossusta saa enemmän massia kun on pentu'-tyylillä, ja pääsin seuraamaan hänen elämänsä erinäisiä vaiheita.

Ei kaduta, vaikka mun lapset synty 40+. Nyt oon hyvässä kunnossa, eläkkeellä, teen keikkatöitä oman maun mukaan, velaton, talous kunnossa ja sijoitukset poikii ja lapset aikuisia. Pystyn tukemaan lapsiani sekä taloudellisesti että antamalla aikaa. Lomallaan yhdessä, shoppaillaan ja sisustetaan. Nyt on aikaa, rahaa ja energiaa kuntoilla ja harrastaa. Tosin nautin kovasti äitiydestä, kun lapset oli pieniä. Eikä ollut kiire päästä "vapauteen" eli eroon lapsista. Kullakin menee elämä niinkuin menee. Lapset on silti parasta elämässÄ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olenko jossain sanonut että haluan mennä vaeltamaan viidakkoon.....?

Et ehkä sinä, mutta kovin ympäripyöreästi silti halusit väittää, ettei lapset rajoita elämää mitenkään ja on ihan itsestä kiinni kuinka paljon antaa lasten rajoittaa. Annoin esimerkkejä miten väärässä olet. Lapset rajoittavat elämää, halusit sitä tai et. Toki jokainen voi päättää jättää lapset vaikka hoitoon viikkotolkulla, jos haluaa oll huono ja välinpitämätön vanhempi, siinä tapauksessa ei ehkä rajoitakaan.

Jos minä en edes halua mennä vaeltamaan viidakkoon niin lapset rajoittavat elämääni kun en pääse vaeltamaan viidakkoon?? Voin tehdä lasten kanssa juuri niitä asioita joita haluan tehdä ja joskus haluan myös olla ilman lapsia esim yhden illan jolloin lapset ovat mummolassa, jossa lapset tykkäävät olla sillointällöin. Eli olen huono vanhempi?

Vierailija kirjoitti:

Itse olin 27 kun ainokaiseni syntyi. Koulut käyty ja nuoruutta oli vietetty oikein huolella yli 10 vuotta. Nyt kun lapseni on 17 ja itse 44, niin tällä kokemuksella sanoisin, että ihan hyvin olisin voinut tehdä lapseni jo aiemminkin. Sitä omaa 30-vuotiaan elämäniloa ja jaksamista kaipaan nyt, vaikka olenkin hyvässä kunnossa eikä ole sairauksia tms.

Mihin olet elämänilosi ja jaksamisesi kadottanut? Ei kuulosta terveeltä.

Nainen 45-v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille esikoinen syntyi kun olin 23 vuotias, mies 25.

Meillä on kolme lasta melko pienellä ikäerolla kaikki.

Nyt esikoinen on 10 vuotias ja mielestäni meillä on mennyt kaikki tosi hyvin.

Aina on ollut omistusasunto jossa asuttu, miehellä hyvät tulot ja työ.

Okei, myönnän, että itsellä ei vielä kunnon ammattia. Vuodet meni lasten kanssa, mutta olen myös kuusi vuotta ollut työelämässä.

Nyt haen opiskelemaan, koen kuitenkin, että minulla on aikaa vielä opiskella ja tehdä töitä.

Jokainen omalla tavallaan, mutta itsestä tuntuisi oudolta jos ensimmäinen lapsi syntyisikin vasta seitsemän vuoden päästä.

Pari kertaa ollaan miehen kanssa kahdestaan matkusteltu, sitä odotan tulevaisuudessa innolla.

Perhematkoja ollaan tehty sillointällöin.

Toivottavasti mies ei jätä tai olet pulassa.

Mitenniin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olenko jossain sanonut että haluan mennä vaeltamaan viidakkoon.....?

Et ehkä sinä, mutta kovin ympäripyöreästi silti halusit väittää, ettei lapset rajoita elämää mitenkään ja on ihan itsestä kiinni kuinka paljon antaa lasten rajoittaa. Annoin esimerkkejä miten väärässä olet. Lapset rajoittavat elämää, halusit sitä tai et. Toki jokainen voi päättää jättää lapset vaikka hoitoon viikkotolkulla, jos haluaa oll huono ja välinpitämätön vanhempi, siinä tapauksessa ei ehkä rajoitakaan.

Jos minä en edes halua mennä vaeltamaan viidakkoon niin lapset rajoittavat elämääni kun en pääse vaeltamaan viidakkoon?? Voin tehdä lasten kanssa juuri niitä asioita joita haluan tehdä ja joskus haluan myös olla ilman lapsia esim yhden illan jolloin lapset ovat mummolassa, jossa lapset tykkäävät olla sillointällöin. Eli olen huono vanhempi?

Älä sitten väitä yleisesti että lapset eivät rajoita elämää - sano että lapset eivät rajoita _sinun_ elämääsi (koska sun elämä on tosi kotikeskeistä etkä kaipaa juuri mitään arkirutiineista poikkeavaa). Yleisenä väitteenä tuo on typerä, ja siitä sait ansaittua palautetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämällä on niin julmetusti tarjottavaa ja kaikki loppuu siihen, kun saa lapsia. Nykynuoret ovat fiksuja, kun eivät hankikaan niitä lapsia. Saavat elää elämänsä ja nauttia. Kouluttamattomat tietenkin erikseen, heitä ei lasketa.

Kyllä näin miehenä täytyy todeta, että lapset ovat tuoneet elämään sellaista rakkautta, rikkautta ja päämäärätietoisuutta ettei sitä voi rahalla hankkia. Perhe-elämä on ollut oikein kivaa. Pohdin tosiaan vaan sitä, että mistä lienee oli molemmille tullut sellainen kulttuurinen malli jossa asiat "pitää" hoitaa tietyssä järjestyksessä?

-ap

Oisko siitä, että ei se ihan huuhaata ole että koulutetuilla ja työssäkäyvillä vanhemmilla on paremmat taloudelliset puitteet hoitaa ja kasvattaa lasta, kuin kahdella persaukisella opiskelijalla. Ei siis sillä että lasta pelkällä rahalla kasvatettaisiin, mutta onhan se puuha nyt tolkuttoman kallista ja ole siinä sitten rahahuolissasi ja yritä samalla opiskella ja tehdä lopputöitä, kun muksu rääkyy kainalossa. Ihan tervettä järkeä se vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Elämällä on niin julmetusti tarjottavaa ja kaikki loppuu siihen, kun saa lapsia. Nykynuoret ovat fiksuja, kun eivät hankikaan niitä lapsia. Saavat elää elämänsä ja nauttia. Kouluttamattomat tietenkin erikseen, heitä ei lasketa.

Saa olla todella uusavuton ihminen jos lapset lopettavat elämän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olenko jossain sanonut että haluan mennä vaeltamaan viidakkoon.....?

Et ehkä sinä, mutta kovin ympäripyöreästi silti halusit väittää, ettei lapset rajoita elämää mitenkään ja on ihan itsestä kiinni kuinka paljon antaa lasten rajoittaa. Annoin esimerkkejä miten väärässä olet. Lapset rajoittavat elämää, halusit sitä tai et. Toki jokainen voi päättää jättää lapset vaikka hoitoon viikkotolkulla, jos haluaa oll huono ja välinpitämätön vanhempi, siinä tapauksessa ei ehkä rajoitakaan.

Jos minä en edes halua mennä vaeltamaan viidakkoon niin lapset rajoittavat elämääni kun en pääse vaeltamaan viidakkoon?? Voin tehdä lasten kanssa juuri niitä asioita joita haluan tehdä ja joskus haluan myös olla ilman lapsia esim yhden illan jolloin lapset ovat mummolassa, jossa lapset tykkäävät olla sillointällöin. Eli olen huono vanhempi?

Älä sitten väitä yleisesti että lapset eivät rajoita elämää - sano että lapset eivät rajoita _sinun_ elämääsi (koska sun elämä on tosi kotikeskeistä etkä kaipaa juuri mitään arkirutiineista poikkeavaa). Yleisenä väitteenä tuo on typerä, ja siitä sait ansaittua palautetta.

Kerrotko vielä missä olen sanonut että elämäni on kotikeskeskeistä? :,D miksi kuvittelet tuntevasi minut vain sen perusteella etteivät lapset rajoita elämääni? Ahaa, olet katkera. Et voi ymmärtää että joku voi elämässä saada kaiken, lapset ja myös sellaisen elämän kuin muuten haluaa eikä koe luopuneensa mistään lasten myötä vaan päinvastoin on saanut elämäänsä lisää sisältöä. No, ymmärrän kateutesi, aika ihanaa elämäni onkin. Valoa sinun päiviisi ;)

Nuoruus koettu, aikaa valita puoliso huolella, aikaa olla puolison kanssa kaksin, työelämä vakiintunut. Oltiin 30+ kun edes harkittiin lapsia.

Pienen kanssa hoitui sairasvuorot ja ekaluokkalaisen kesälomat yms kun ei tarvinnut samalla enää tehdä uraa verissäpäin. Ei tarvittu lapsenvahtia joka toinen viikko, kun ei menojalka enää vipattanut samaan tahtiin kuin aiemmin. Nyt on tuolle teinille varaa maksaa lukiot ja matkustella hänen kanssaan. Sen toisen nuoruuden vuoro on sitten viidenkympin villityksissä.

Sain esikoisen 29-v ja toisen lähes viisi vuotta myöhemmin. Siinä mielessä olen miettinyt, että jos olisin nuorempana aloittanut niin ehkä olisi tehty kolmaskin, mutta se nyt on vähän tällaista..en vain halua lapsia pienillä ikäeroilla ja raskauksissani on nyt jo ollut ongelmia, joten en halua olla enää nelikymppisenä raskaana. Jos todella paljon haluttaisiin se kolmas, niin kai sitä vaan yrittäisi.

Siinä olen kyllä samaa mieltä, että ei siinä olisi mitään niin pahaa, jos niitä lapsia tavattaisiin tehdä jo nuorempina. Omassa tuttavapiirissäni monia pariskuntia, jotka olleet 19-24-vuotiaista asti yhdessä, mutta lapset saadaan kuitenkin vasta siinä kolmekymppisenä. Ei se elämä olisi siihen loppunut, ja ehkä se voisi olla rennompaa kun nyt pitää olla ne urat, rivarit ja monta lasta putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meille esikoinen syntyi kun olin 23 vuotias, mies 25.

Meillä on kolme lasta melko pienellä ikäerolla kaikki.

Nyt esikoinen on 10 vuotias ja mielestäni meillä on mennyt kaikki tosi hyvin.

Aina on ollut omistusasunto jossa asuttu, miehellä hyvät tulot ja työ.

Okei, myönnän, että itsellä ei vielä kunnon ammattia. Vuodet meni lasten kanssa, mutta olen myös kuusi vuotta ollut työelämässä.

Nyt haen opiskelemaan, koen kuitenkin, että minulla on aikaa vielä opiskella ja tehdä töitä.

Jokainen omalla tavallaan, mutta itsestä tuntuisi oudolta jos ensimmäinen lapsi syntyisikin vasta seitsemän vuoden päästä.

Pari kertaa ollaan miehen kanssa kahdestaan matkusteltu, sitä odotan tulevaisuudessa innolla.

Perhematkoja ollaan tehty sillointällöin.

Toivottavasti mies ei jätä tai olet pulassa.

Elämä kyllä muuttuisi, mutta en kokisi olevani pulassa. Minulla on sijoituksia, en eron koittaessa ensimmäiseksi rahasta stressaantuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Kannattaa suunnitella etukäteen, koska siinä ei mene kauaa ja kasvattaa lapset hyvin niin kyllä jaksavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Nuoruus elämättä ja kouluttamaton. Sitä on, jos hankkii lapset nuorena.

Surullista, että joku ajattelee noin.

- kaksi koulutusta, kaksi vakityöpaikkaa, 2 lasta 21&25 vuotiaana. Ja kyllä elin nuoruuteni oikein mukavasti 18-23 vuotiaana. Vaikka esikoinen olikin kuvioissa. En sanoisi, että 24-26 on enää "villin nuoruuden" elämistä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämällä on niin julmetusti tarjottavaa ja kaikki loppuu siihen, kun saa lapsia. Nykynuoret ovat fiksuja, kun eivät hankikaan niitä lapsia. Saavat elää elämänsä ja nauttia. Kouluttamattomat tietenkin erikseen, heitä ei lasketa.

Kyllä näin miehenä täytyy todeta, että lapset ovat tuoneet elämään sellaista rakkautta, rikkautta ja päämäärätietoisuutta ettei sitä voi rahalla hankkia. Perhe-elämä on ollut oikein kivaa. Pohdin tosiaan vaan sitä, että mistä lienee oli molemmille tullut sellainen kulttuurinen malli jossa asiat "pitää" hoitaa tietyssä järjestyksessä?

-ap

Oisko siitä, että ei se ihan huuhaata ole että koulutetuilla ja työssäkäyvillä vanhemmilla on paremmat taloudelliset puitteet hoitaa ja kasvattaa lasta, kuin kahdella persaukisella opiskelijalla. Ei siis sillä että lasta pelkällä rahalla kasvatettaisiin, mutta onhan se puuha nyt tolkuttoman kallista ja ole siinä sitten rahahuolissasi ja yritä samalla opiskella ja tehdä lopputöitä, kun muksu rääkyy kainalossa. Ihan tervettä järkeä se vaan on.

Ei lapsia rahalla kasvateta.

Vierailija kirjoitti:

Oisko siitä, että ei se ihan huuhaata ole että koulutetuilla ja työssäkäyvillä vanhemmilla on paremmat taloudelliset puitteet hoitaa ja kasvattaa lasta, kuin kahdella persaukisella opiskelijalla. Ei siis sillä että lasta pelkällä rahalla kasvatettaisiin, mutta onhan se puuha nyt tolkuttoman kallista ja ole siinä sitten rahahuolissasi ja yritä samalla opiskella ja tehdä lopputöitä, kun muksu rääkyy kainalossa. Ihan tervettä järkeä se vaan on.

Toki ihan blogilapsiperhe-elämää ei voi viettää, mutta opiskelija-asuntosäätiön perheasunnot olivat edullisia ja työelämähän koittaa heti opintojen jälkeen, opintolainaakin oli nostamatta ja osa-aikatyömahdollisuuksia olemassa. Opiskelun ja lastenhoidon yhdistäminen onnistuu kyllä, siitä näkyi esimerkkejä omassa opiskeluympäristössä ja tosiaan aikanaan täydennyskoulutuksessa itsekin. Opiskeluajan köyhyydessä ei ole kysymys loppuelämän tilanteesta vaan tilapäisestä ajasta - toki voi käydä toisinkin vaikkapa terveydellisistä syistä, mutta niinhän voi käydä joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olet siis kävellyt muutaman 20 km lenkin ulkomailla ja nyt olet oman elämäsi huippu-urheilija. Jos kävelisi pitempiä matkoja niin mukana olisi rinkka ja siinä ne vaipat kulkeekin, mutta satojen kilometrien päässä sivilisaatiosta et ole koskaan ollut. 

Söpöä, että projektoit omaa elämääsi kaikkiin muihin. Itse olin juuri viime vuonna reppureissulla etelä-amerikassa parin kuukauden verran, jolloin tuli tosiaan useampaankin otteeseen yövyttyä satojen kilometrien päässä lähimmästä kylänpahasesta. Esimerkiksi Bolivian Andes-vuoristossa olin hotellissa, jonne ei kulje teitä joten sinne pääsee vain jeepillä tai vaeltamalla, joka sai sähkönsä aurinkopaneeleista ja generaattoreista. Muistaakseni oli ainakin parisataa km lähimpään sivilisaatiota muistuttavaan kylään - ja sekin matka lähes kokonaan off-road pitkin vuortenrinteitä :) sinne en olisi ikimaailmassa vienyt lapsia, en edes alle 16-vuotiaita, sen verran karu paikka oli ja 4000m korkeudessa myös vuoristosairautta, jota coca-lehdillä hoidettiin. Mutta oli kokemuksena ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, sellainen josta sitten joskus kun minulla on lapsia ja lapsenlapsia, voin heille kertoa ja toivottavasti istuttaa heihinkin tämän upean maailman näkemisen intohimon ja seikkailunkaipuun.

Olin 20, kun esikoinen syntyi ja 40, kun sain kuopuksen. Tuossa välissä muutama lapsi. Kaikki on syntynyt oikiaan aikaan.