Kaduttaako, ettet tehnyt lapsia nuorempana?

Vierailija kirjoitti:

Saatiin eka lapsi juuri, ollaan 37 ja 41. Hieman kaduttaa ettei alettu lasta yrittää heti häiden jälkeen, jolloin olin 32. Yritystäkin kesti lopulta pari vuotta! Mutta tuosta 32 ikävuodesta aiempaa aloitusta en haikaile yhtään, koska tavattiin miehen kanssa ollessani 28 ja siinä välissä ehdittiin tutustua kunnolla ja kokea monenlaisia seikkailuja yhdessä. Ne kokemukset olis jäänyt pois jos oltaisi alettu lapsentekoon, enkä niitä pois vaihtaisi (ainakaan nyt kun lapsi kaikesta huolimatta on saatu ihan luomukonstein näin myöhemminkin). Ollaan toki tässä kohtaa taloudellisestikin asemassa, jossa rahaa ei arjessa tai tavallisilla lomillakaan oikein tarvi ajatella. Tämä ei ollut tilanne ennen kolmeakymppiä.

Juuri tämän takia en ymmärrä lastenhankinman lykkäämistä vielä kolmekymppisenä, sitä ennen kyllä. Kun lapsia ei niin helposti aina tule ja vanhana aloittaa, toisen lapsen saaminen on vielä vaikeampaa. Eri asia, jos yksi riittää varmasti.

Ei yhtään. Sain lapset 30, 35 ja 40v ja olen ollut todella onnellinen. Oikein halusin venyttää pikkulapsi-ikää kun nautin siitä niin paljon. Mutta mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille :)

Mä olisin ihan valmis lapsille ja ikää 23v. Ei kuitenkaan jotenkin "uskalla" vielä. Sitä kun ei voi peruuttaa ja haluan kyllä matkustella paljon. Toisaalta olen aikaisessa matkustella paljon myös lapseni kanssa tulevaisuudessa, eli lapsi pienestä pitäen mukaan matkustelemaan. Miehen työn kautta superhyvät matkustelumahdollisuudet ja tulevaisuudessa muutto keski-Eurooppaan.

Ehkä joskus muutaman vuoden päästä vasta sopiva aika lapsille.

Olisin ehkä voinut tehdä lapset aikaisemminkin, mutta tapasin mieheni vasta 23-vuotiaana. Vaikka välittömästi tiesin hänen olevan se, kenen kanssa perheen haluan perustaa, halusimme olla muutaman vuoden vain me kaksi. Esikoinen syntyi kun olin 27-vuotias, enkä toisaalta koe että lapset olisi tehty liian myöhäänkään. Hyvä näin.

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

En jaksa voi otella. Oon 28 ja lapsii ei oo, vielä ainakaan. Turhasitä on enää miettiä. Jos haluaaniin sit vaamiestä ettimään. Voihan sitä lastenkin kanssa tehdä vaikka mitä kivaa. Eikä sitä muutenkaan tuu liikaa matkustelua, lasten kanssa rahaa ei välttämättä ainakaan saa säästettyä😁ja kyllä 35v voi matkustella yksin ihan niinku 45vuotiaskin Jos haluaa.

Luulen, että n. 27v voisi olla hyvä aika lapselle.

Haluan lapsia 25-30 vuotiaana. Ja suunnitelmissa minullakin matkustella paljon tulevaisuudessa. Rakastan matkustelua.

N23

Mielestäni turha katua tuollaista asiaa eikä kannatakaan katua. Uskon, että jokainen joka lapsia saa, saa niitä vasta silloin kun aika on oikea.

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin ihan valmis lapsille ja ikää 23v. Ei kuitenkaan jotenkin "uskalla" vielä. Sitä kun ei voi peruuttaa ja haluan kyllä matkustella paljon. Toisaalta olen aikaisessa matkustella paljon myös lapseni kanssa tulevaisuudessa, eli lapsi pienestä pitäen mukaan matkustelemaan. Miehen työn kautta superhyvät matkustelumahdollisuudet ja tulevaisuudessa muutto keski-Eurooppaan.

Ehkä joskus muutaman vuoden päästä vasta sopiva aika lapsille.

Älä pliis raahaa vauvaa tai edes pikkulasta mukaan lentokoneisiin yms. Ei se alle 5v edes muista matkasta mitään ja turhaan aiheutatte vaivaa ja häiriötä kaikille muille matkustajille. Vasta sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha jotta osaa käyttäytyä ja olla rääkymättä/vinkumatta/itkemättä. Muuten voitte kulkea omalla autollanne jos on ihan pakko raahata vauvaa pitkin maailmaa. Kiitos.

Jotenkin sitä kuvitteli että elämä loppuu kun saa lapset vaikka oikeasti siitä elämä vasta alkoi.

Esikoinen syntyi kun olimme molemmat hieman alle 30, kuopus kun olimme 32. Ihan hyvä ajoitus mielestäni, ainakin meille toimi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Meille esikoinen syntyi kun olin 23 vuotias, mies 25.

Meillä on kolme lasta melko pienellä ikäerolla kaikki.

Nyt esikoinen on 10 vuotias ja mielestäni meillä on mennyt kaikki tosi hyvin.

Aina on ollut omistusasunto jossa asuttu, miehellä hyvät tulot ja työ.

Okei, myönnän, että itsellä ei vielä kunnon ammattia. Vuodet meni lasten kanssa, mutta olen myös kuusi vuotta ollut työelämässä.

Nyt haen opiskelemaan, koen kuitenkin, että minulla on aikaa vielä opiskella ja tehdä töitä.

Jokainen omalla tavallaan, mutta itsestä tuntuisi oudolta jos ensimmäinen lapsi syntyisikin vasta seitsemän vuoden päästä.

Pari kertaa ollaan miehen kanssa kahdestaan matkusteltu, sitä odotan tulevaisuudessa innolla.

Perhematkoja ollaan tehty sillointällöin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin ihan valmis lapsille ja ikää 23v. Ei kuitenkaan jotenkin "uskalla" vielä. Sitä kun ei voi peruuttaa ja haluan kyllä matkustella paljon. Toisaalta olen aikaisessa matkustella paljon myös lapseni kanssa tulevaisuudessa, eli lapsi pienestä pitäen mukaan matkustelemaan. Miehen työn kautta superhyvät matkustelumahdollisuudet ja tulevaisuudessa muutto keski-Eurooppaan.

Ehkä joskus muutaman vuoden päästä vasta sopiva aika lapsille.

Älä pliis raahaa vauvaa tai edes pikkulasta mukaan lentokoneisiin yms. Ei se alle 5v edes muista matkasta mitään ja turhaan aiheutatte vaivaa ja häiriötä kaikille muille matkustajille. Vasta sitten kun lapsi on tarpeeksi vanha jotta osaa käyttäytyä ja olla rääkymättä/vinkumatta/itkemättä. Muuten voitte kulkea omalla autollanne jos on ihan pakko raahata vauvaa pitkin maailmaa. Kiitos.

Ja sinähän et sitä sanele kuka täällä saa matkustaa ja liikkua kodin ulkopuolella!! Pidä vaan oma hapan n atsinaamasi neljän seinän sisällä lopun elämääsi!! Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olenko jossain sanonut että haluan mennä vaeltamaan viidakkoon.....?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Ihmiset on erilaisia, ei kaikki haaveile tuollaisista asioista.

Meillä on ainakin tilanteisiin sopeuduttu, lasten ehdolla mennään.

”Elämää täysin omien halujen mukaan” on niin erilainen käsite jokaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lapset rajoita elämää. Se on ihan vanhemmista kiinni kuinka paljon antavat lapsen tulon rajoittaa elämää. Jos tykkää matkustelusta, voi sitä matkustelua jatkaa lapsenkin kanssa.

Kukaan ei pakota jäämään sinne kotiin neljän seinän sisällä lapsen kanssa. Minulla kolme lasta ja yhdenkään kanssa en ole kotiin neljän seinän sisälle jäänyt. Jokainen ollut mukana kiertämässä maailmaa ja oikein hyvinvoivia lapsia jokainen. Ollaan miehen kanssa tultu ja menty, lapset mukana elämässä.

Minulle oli alusta asti selvää, ettei minusta tule mitään kotona nyhväävää hiekkalaatikkomammaa. Urankin olen luonut tässä samalla, kolme korkeakoulututkintoa löytyy.

Ihmiset jotka sanovat ettei lapset rajoita elämää mitenkään, joko valehtelevat itselleen tai ovat huonoja ja itsekkäitä vanhempia. Lapsen ja sen tarpeiden tulee AINA tulla ensin, ja valitettavasti se tarkoittaa ettei vanhempi voi elää elämäänsä täysin omien halujen mukaan.

Onko mielestäsi sama asia mennä seikkailureissulle puolisonsa kanssa, jossa on vapaa vaikka vaeltamaan 2 päivää viidakossa/vuoristossa ja harrastaa villiä lomaseksiä milloin tuntuu ja käydä hienoissa paikallisissa ravintoloissa kokemassa kulttuurin erikoisuusruokia yms., kuin jos mukana on pikkulapsia joiden tarpeista pitää kokoajan huolehtia ja vaippalaukkuja raahattava ja sopivaa ruokaa löydettävä ja joita ei tosiaan voi hetken mielijohteesta tempaista johonkin koko päivän mittaiselle safariajelulle joka päätyy luonnon helmassa telttailuun satojen kilometrien päähän sivilisaatiosta?

Olenko jossain sanonut että haluan mennä vaeltamaan viidakkoon.....?

Et ehkä sinä, mutta kovin ympäripyöreästi silti halusit väittää, ettei lapset rajoita elämää mitenkään ja on ihan itsestä kiinni kuinka paljon antaa lasten rajoittaa. Annoin esimerkkejä miten väärässä olet. Lapset rajoittavat elämää, halusit sitä tai et. Toki jokainen voi päättää jättää lapset vaikka hoitoon viikkotolkulla, jos haluaa oll huono ja välinpitämätön vanhempi, siinä tapauksessa ei ehkä rajoitakaan.

Vierailija kirjoitti:

Meille esikoinen syntyi kun olin 23 vuotias, mies 25.

Meillä on kolme lasta melko pienellä ikäerolla kaikki.

Nyt esikoinen on 10 vuotias ja mielestäni meillä on mennyt kaikki tosi hyvin.

Aina on ollut omistusasunto jossa asuttu, miehellä hyvät tulot ja työ.

Okei, myönnän, että itsellä ei vielä kunnon ammattia. Vuodet meni lasten kanssa, mutta olen myös kuusi vuotta ollut työelämässä.

Nyt haen opiskelemaan, koen kuitenkin, että minulla on aikaa vielä opiskella ja tehdä töitä.

Jokainen omalla tavallaan, mutta itsestä tuntuisi oudolta jos ensimmäinen lapsi syntyisikin vasta seitsemän vuoden päästä.

Pari kertaa ollaan miehen kanssa kahdestaan matkusteltu, sitä odotan tulevaisuudessa innolla.

Perhematkoja ollaan tehty sillointällöin.

Toivottavasti mies ei jätä tai olet pulassa.

Itse olin 27 kun ainokaiseni syntyi. Koulut käyty ja nuoruutta oli vietetty oikein huolella yli 10 vuotta. Nyt kun lapseni on 17 ja itse 44, niin tällä kokemuksella sanoisin, että ihan hyvin olisin voinut tehdä lapseni jo aiemminkin. Sitä omaa 30-vuotiaan elämäniloa ja jaksamista kaipaan nyt, vaikka olenkin hyvässä kunnossa eikä ole sairauksia tms.