Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Löysin jotain epäilyttävää puolisoni puhelimesta ja epäilen pettämistä, miten edetä

Kande37
23.03.2019 |

Olemme olleet 5 vuotta parisuhteessa, mutta asumme eri paikkakunnilla. Olimme toissapäivänä ulkona yhdessä ja kun palasimme illalla kotiin, hän laittoi puhelimestaan musiikin soimaan ja meni suihkuun.

Kyysin häneltä jotain, mutta en kuullut vastausta, kun musiikki soi, joten vaimensin ääntä ja näin samalla näytöllä keskustelun hänen ja hänen ystävänsä välillä (ilmeisesti pikavastauksena tehty), jossa hänen ystävänsä oli lähettänyt hänelle puhelinnumeron ja kysynyt seuraavassa viestissä, että joko viestit. Puolisoni oli vastannut, että kyllä, vaikka onkin tyhmää.. Ja että he vasta tutustuvat, ei vielä mitään muuta.

En nyt keksi muuta kuin huonona vaihtoehtoja mitä viestit voivat tarkoittaa. Olin sen verran epätoivoinen viestin nähtyäni, että painoin viestissä annetun numeron ylös ja totesin että numero on vastakkaista sukupuolta olevalle ihmiselle, puolisoni paikkakunnalla.

Näemme seuraavan lerena vasta viikon päästä ja olen jo nyt aivan rauniona, ajatellen eri vaihtoehtoja, mutta en haluaisi nostaa kissaa pöydälle, jos kyse onkin "ei mistään" ja toisaalta en halua käydä keskustelua puhelimitse.

Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Etsiä todisteita ja ottaa käydä keskustelu kasvotusten ja vain odottaa siihen asti vai..?

Kommentit (189)

Vierailija
121/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

5 vuotta suhteessa, mutta ei asuta saman katon alla... Melko erikoista... Ehkei se suhde sitten olekaan niin vakaalla pohjalla... Ehkäpä siksi mies viestitteleekin muille...

Ei sitten tule mieleesi, että syynä voisi olla esimerkiksi välimatka. Kyllä itse tarvitsin useamman vuoden seurustelun tuoman varmuuden ennen kuin muutin puolisoni luo, koska se tarkoitti muuttoa toiselle paikkakunnalle. Ei asunnon myyminen tai edes vuokraaminen ole ihan pikkujuttu, ja vielä isompi kysymys voi olla työpaikan löytäminen. Ihmisillä voi olla myös sukulaisuussuhteita, esim. iäkkäät vanhemmat jotka tarvitsevat apua, joiden takia ei hypätä koeliittoon toiseen kaupunkiin ennen kuin asiat saadaan järjestykseen ja ollaan aivan varmoja siitä, että tämän ihmisen kanssa haluaa elää loppuelämänsä.

Vierailija
122/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa nyt jauhamasta puhelimen urkkimisesta, ketjun aihe on pettäminen. Siinä kohtaa kun pettää, menettää myös oikeuden yksityisyyteensä ja piste, se on yksi alhaisimpia tekoja jonka voi kumppanilleen tehdä.

Ap, sinuna minä soittaisin miehelle ja puhuisin asiasta, tai menisin hänen luokseen asiasta puhumaan. Onko sinulla mahdollista mennä sinne "ylimääräistä"? Jos ei, kyllä puhelimessakin huomaat, jos mies valehtelee. Voit vaikka suoraan kysyä, kuka on X, jos nimen kerran tiedät. Tai voit kysyä, miksi tai mitä viestittelee tämän kanssa, vaikkei pitäisi. Sitten voit kertoa, että näit vahingossa keskustelun/viestit mitä sitten näitkään. Tai voit sanoa, että et ole tyhm/pikkulinnut lauloivat/sinulla on lähteesi jne.

Minulta ei heru tippaakaan sympatiaa pettäjille ja heidän yksityisyydelleen tai pähkäilyilleen, kuka on kertonut, mistä se tietää jne.

Sinulla on putkinäkö. Olet hyvin rajoittunut arvomaailmaltasi, oman täydellisyytesi sokaisema. Maailma ei ole mustavalkoinen, jos näkö on kunnossa.

Ap on porvoolainen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas koko ketju täynnä änkkäystä siitä, saako toisen puhelinta katsoa vai ei. Eikö ketään muuta kiinnosta tuo itse asia. Eli kaveri antaa jonkin puhelinnumeron, kysyy myöhemmin, lähettikö hän viestin ja hän vastaa että juu, vaikka oli tyhmää. Tuohan voi olla ihan mitä tahansa. Vaikka jonkun kaverin puolison numero, jolle kertoi kaverin pettämisestä tai työkaverin numero, johon on valittanut jostain työjutusta tai huumediileri. Miksi ainoa selitys olisi aina pettäminen? Ettekö te käytä puhelinta mihinkään muuhun kuin panoseuran etsintään? 

Koska kumppani kertoo kaverilleen myös olevansa tuntumassa tähän kyseisen numeron haltijaan ja kertoo viestittelyn hänen kanssaan olevan tyhmää? Miten nämä viestit mielestäsi sopii teoriaasi?

Helposti. 

1) Epäilet kaverisi A pettävän. Kysyt toiselta kaveriltasi B tämän kaverin A puolison puhelinnumeroa ja mietit, pitäisikö kertoa epäilystä. Saat B:ltä tämän vaimon puhelinnumeron ja hän kysyy myöhemmin, laitoitko viestiä. Vastaat B:lle, että juu laitoin viestin, vaikka ehkä se oli tyhmää. Eli kadut sitä, että sekaannuit toisten asioihin, vaikka saatoit olla väärässä. 

2) Olet suuttunut työkaverille A jostain työasiasta ja pyydät B:tä hänen puhelinnumeroaan, että saat sanottua hänelle suorat sanat. Laitat tiukkasanaisen viestin ja jälkeenpäin kadut, että menetit malttisi. Sanot siis kaverillesi, että oli ehkä tyhmää lähettää viesti. 

3) Puhutte kavereiden kanssa, että olisi villiä istua iltaa poltellen pilveä. Kysyt kaveriltasi B diilerin numeroa ja lähetät diilerille viestin ja kysyt hintaa. Jälkeenpäin tulet katumapäälle ja toteat, että oli tyhmää edes ajatella mitään tuollaista. 

Entä mitenkäs lause "olemme vasta tutustumassa " sopii tarjoilemiisi tapauksiin?

Vierailija
124/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi epäilyksiä ei voi ottaa puheeksi ilman puhelimen tietoja/puhelimen selailua?

Öö- koska mitään epäilyjä ei ollut ennenkuin näki vahingossa käydyn viestittelyn? Toki nyt kannattaa nostaa kissa pöydälle aivan avoimesti.

Vierailija
125/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä "näin viestit  vahingossa"-tarinat ovat aina mielenkiintoisia. Pitää aina lukea nämä aloitukset niin näkee millaisia uusia "vahinkoja" on keksitty.

Missä sovelluksessa näkyvät omatkin lähetetyt viestit ruudulla jos siinä on samanaikaisesti jokin musiikkisovellus päällä? Saapuneet kyllä saattavat näkyä, mutta koko keskustelu???

Niinpä. Ihan vahingossa ruudulle vilahti koko keskustelu ja aikamoinen valokuvamuisti on ap:lla, kun yhdestä vilkaisusta painoi muistiin vieraan puhelinnumeron. Suurin osa meistä ei muista kuin oman numeronsa.. Ja olen nainen, enkä hyväksy pettämistä, mutta en hyväksy myöskään toisten puhelinten urkkimista. Itse eroaisin ap:n kaltaisesta urkkijasta.

Mitäs salattavaa sieltä sinun puhelimesta sitten löytyy?

No ei yhtään mitään, mutta se ei tarkoita, että viestejäni saa lukea ilman lupaani. Onhan siellä vaikka ystävieni henkilökohtaisia juttuja ja työasioita eikä ne kuulu puolisolle. Jos ei ole luottamusta parisuhteessa, niin ei se kyttäämällä muutu miksikään.

Minulla on käytössä työpuhelin, joka ei ole käytettävissä muuhun. Oma puhelin on täysin avoin ja kerron sitäpaitsi muutenkin kaikki asiat miehelleni . Niin ystävieni kuin omanikin. Kylläpä teillä on salailtavaa. Täytyy ihmetellä millaisessa suhteessa olette kun luottamusta ei ole välillämme..

Toivottavasti olet myös kertonut ystävillesi, ettei sinuun voi luottaa, koska juoruat miehellesi kaikki heidän sinulle luottamuksella kertomat asiat.

Tottakai he tietävät sekä toimivat samoin. Sehän on ihan perus olettamus.

Vierailija
126/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mä en ymmärrä tätä nun puhelinta ei saa katsoa kauhea yksityisyyden loukkaus ym.mitä ihmettä te ihmiset siellä puhelimissanne sailytätte että se on niin salaista.itselläni ei ainakaan ole mitään syytä peitellä.senkus mies tutkii jos haluaa.ei ole multa pois.

Samaa ihmettelen minä. Meillä käytetään toistemme puhelimia ja läppäreitä täysin avoimesti. Kummallakaan ei ole mitään salattavaa.

Puhelin on täynnä NDA:n alaista materiaalia ja käyttösopimus eksplisiittisesti kieltää sen luovuttamista kenellekään missään olosuhteissa. Läppäriäni saa kuka tahansa käyttää. Perheenjäsenet omilla tunnuksillaan ja vieraat vierailijatunnuksella. Sama pätee muiden perheenjäsenten laitteita, paitsi alakouluikäisten puhelimet käydään läpi aina silloin tällöin.

Ihan yksinkertaista perushygieniaa kun puhutaan tietoturvasta ja yksityisyyden suojasta.

Muistathan kertoa etukäteen lapsillesi, että puhelimet tutkitaan aina esim. perjantaisin? Lapsillakin on yksityisyyden suoja eikä lasten viestejä tai päiväkirjoja saa mennä ilman lupaa lukemaan.

T.Juristi ja äiti

En ole tuo, jolta kysyt, mutta me olemme kyllä sopineet lasten kanssa asiasta. Emme olisi muuten puhelimia voineet hankkia, ellemme olisi saaneet valtuuksia tutkia viestintää. Varsinkin heti puhelimen saatuaan lapsilla on todella omituisia käsityksiä siitä mitä viestejä voi kenellekin lähetellä. Kyllä näitä asioita täytyy voida harjoitella. Lastensuojelulaki ja lasten huoltoa koskeva laki velvoittavat huolehtimaan lapsesta ja pitämään lapsen turvass, kuten myös kansainväliset sitoumukset. Ikätaso tulee toki huomioida.

Olen siis myös avannut lapsen nimellä tulleen kirjeen, todennäköisesti sinäkin? Jos lapselle annetaan päätäntävalta sen suhteen avataanko kutsukirje lääketieteelliseen toimenpiteeseen, niin voisi hyvin todennäköisesti vastaus olla myös kielteinen. Silti minulla on vanhempana lakisääteinen velvollisuus pitää huolta, että hän saa tarvitsemansa lääketieteellisen hoidon.

Kröhöm. Pienten lasten kännykät voi tutkia, kunhan lapsille on etukäteen kerrottu, et kännykät tutkitaan. Sen sijaan ainakaan teini-ikäisen puhelinta ei noin vain mennä tutkiskelemaan, vaikka olisi etukäteen sovittu tutkimisesta. Pienten lasten kirjeet voi avata, mutta ainakaan teini-ikäisen mitään kirjeitä ei saa avata. Joka tapauksessa muistaakseni 11-vuotiaasta lukien vanhemmat eivät saa tietoa lapsen lääketieteellisistä asioista ilman lapsen lupaa (kannattaa tarkistaa tuo ikäraja).

Vain tilanteessa, jossa lapsi on esim. kadonnut, seksuaalirikoksen uhri tms. poikkeustilanteessa saa isomman lapsen viestit tutkia (ei kuitenkaan terveydenhuollon kirjeitä).

Salassa ei saa tutkia kenenkään puhelinta, ei edes pikkulapsen. Enkä ymmärrä miksi salassa tutkimiselle olisi edes muuta syytä, kuin vanhemman uteliaisuus.

No eikö tuossa lukenutkin että sovitusti? Etkö osaa lukea? Ja ikätasostakin oli puhetta...

Kiitos huolenpidosta, mutta osaan lukea. Päätin vain vääntää asian vielä rautalangasta muita lukijoita ajatellen. Uskoisin, että moniakin vanhempia kutkuttaa päästä tutkimaan lapsensa puhelinta (täällähän osa tutkii puolisonsakin puhelimen!), joten yritän valaista asiaa lain kannalta. Lisäksi voisi yrittää samaistua lapsen asemaan, kuinka nöyryyttävää lapsesta on, jos äiti lukee vaikka lapsen viestit ekalle poikakaverille tms. Tai vaikka teinin nettisekstailut, käsi ylös kuinka moni toivoisi, että vanhemmat olisi lukeneet näitä?

Toisaalta eiköhän kaikki groomingin tai liian seksuaalissävytteisen viestittelyn uhriksi joutuneet teinit toivoisi, että vanhemmat olisivat paremmin vastuunsa kantaneet. Sekä tehneet selväksi ettei ole nuoren vika eikä tarvitse hävetä jos kohteeksi joutuu vaan viisaampaa on antaa nuo tapaukset eteenpäin vietäväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei puhelimen näytön näkeminen mikään rikos ole. Onko tuo nainen joku ulkomaalaistaustainen (hieroja) vai ihan perussuomalaisen nimi? Kyllähän tuo asia selvältä vaikuttaa. Ilmoita erosta ja hanki mies samalta paikkakunnalta.

Nimi oli Hakkarainen?

Vierailija
128/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap taas. Tosiaan, mitään epäilyjä minulla ei ole ollut koko tämä aikana puolisostani. En ole siis kokenut mitään tarvetta koskaan myös urkkia hänen puhelintaan.

Nytkin takana oli ihana päivä yhdessä ja keskustelimme hänen kanssaan ja säädin vain äänenvoimakkuutta ja näin nuo viestit.

Tosiaan, se "kunhan vasta tutustutaan" oli se kohta, joka repäisi epäluulon auki.

Nyt kärvistelen ja tekisi mieli ainakin vihjata jotain siihen suuntaan jo puhelimitse, mutta en halua, vaan haluan tehdä sen kasvotusten ja pyytää nähdä puhelimen sen jälkeen samantien.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei muuten ole viestintäsalaisuuden rikkomista, jos musiikin volyymia vääntää pienemmälle toisen puhelimesta ja samalla näytöllä näkyy jotain viestejä.

Vierailija
130/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi epäilyksiä ei voi ottaa puheeksi ilman puhelimen tietoja/puhelimen selailua?

Öö- koska mitään epäilyjä ei ollut ennenkuin näki vahingossa käydyn viestittelyn? Toki nyt kannattaa nostaa kissa pöydälle aivan avoimesti.

Oikeasti kukaan ei lähde esim. kyseisten viestien perusteella selvittämään kenen numerosta viestit tulee, onko puhelinnumero naisen vai miehen.

Pettämisestä meillä ainakin keskustellaa silloin tällöin vaikka ei ole mitään epäilyksiä eikä tietoa siitä kenen kanssa puoluso viestittelee tai muuten on tekemisissä. Keskustelu pystytään ilman epäilyksiä käymään mielestäni hyvin avoimesti. Pystytään keskustelemaan siitä mitä tapahtuisi jos pettämistä ilmenisi, onko toisella ollut tilanteita joissa mahdollisuus pettämiseen olisi ollut jne. Avoimessa, luottamuksellisessa keskustelussa mielestäni huomaa parhaiten jos kaikki ei ole kunnossa. Siinä vaiheeessa kun asioita täytyyy alkaa peitellä oli se sitten pettämisen peittelyä tai sen peittelyä että olet tehnyt jotakin jota ei saisi (urkkinut puhelintietoja, joihin kuuluu myös numerotiedustelut), luottamus ja avoimuus häviää välittömästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis mä en ymmärrä tätä nun puhelinta ei saa katsoa kauhea yksityisyyden loukkaus ym.mitä ihmettä te ihmiset siellä puhelimissanne sailytätte että se on niin salaista.itselläni ei ainakaan ole mitään syytä peitellä.senkus mies tutkii jos haluaa.ei ole multa pois.

Mutta se on sun ystäviltä pois, jotka kertovat sinulle viesteissä omia yksityisasioitaan ja sitten vapaamielisessä suhteessa jaat kaiken ystäviesi peräpukamia myöten miehellesi.

Vierailija
132/189 |

Miten se on ystäviltä pois? Etkö ikinä muka puhu ystävistäsi miehesi kanssa tai miehestäsi ystävien kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä "näin viestit  vahingossa"-tarinat ovat aina mielenkiintoisia. Pitää aina lukea nämä aloitukset niin näkee millaisia uusia "vahinkoja" on keksitty.

Missä sovelluksessa näkyvät omatkin lähetetyt viestit ruudulla jos siinä on samanaikaisesti jokin musiikkisovellus päällä? Saapuneet kyllä saattavat näkyä, mutta koko keskustelu???

Niinpä. Ihan vahingossa ruudulle vilahti koko keskustelu ja aikamoinen valokuvamuisti on ap:lla, kun yhdestä vilkaisusta painoi muistiin vieraan puhelinnumeron. Suurin osa meistä ei muista kuin oman numeronsa.. Ja olen nainen, enkä hyväksy pettämistä, mutta en hyväksy myöskään toisten puhelinten urkkimista. Itse eroaisin ap:n kaltaisesta urkkijasta.

Mitäs salattavaa sieltä sinun puhelimesta sitten löytyy?

No ei yhtään mitään, mutta se ei tarkoita, että viestejäni saa lukea ilman lupaani. Onhan siellä vaikka ystävieni henkilökohtaisia juttuja ja työasioita eikä ne kuulu puolisolle. Jos ei ole luottamusta parisuhteessa, niin ei se kyttäämällä muutu miksikään.

Minulla on käytössä työpuhelin, joka ei ole käytettävissä muuhun. Oma puhelin on täysin avoin ja kerron sitäpaitsi muutenkin kaikki asiat miehelleni . Niin ystävieni kuin omanikin. Kylläpä teillä on salailtavaa. Täytyy ihmetellä millaisessa suhteessa olette kun luottamusta ei ole välillämme..

Toivottavasti olet myös kertonut ystävillesi, ettei sinuun voi luottaa, koska juoruat miehellesi kaikki heidän sinulle luottamuksella kertomat asiat.

Tottakai he tietävät sekä toimivat samoin. Sehän on ihan perus olettamus.

No huh! Onneksi itselläni ei ole tuollaisia juoruakkoja "ystävinä". Minulla ystävyyssuhteet ja avioliitto perustuvat 100 %:n luottamukseen.

Vierailija
134/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa nyt jauhamasta puhelimen urkkimisesta, ketjun aihe on pettäminen. Siinä kohtaa kun pettää, menettää myös oikeuden yksityisyyteensä ja piste, se on yksi alhaisimpia tekoja jonka voi kumppanilleen tehdä.

Tämä käsiteltiin jo. Mikään laki ei kiellä pettämästä, sitä saa tehdä ihan niin paljon kuin huvittaa. Sen sijaan toisen puhelimen penkominen ilman lupaa on yksiselitteisesti kiellettyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä taas puututaan epäolennaiseen.

Ainoa oleellinen asia tässä ketjussa on laiton viestisalaisuuden rikkominen.

Vierailija
136/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä "näin viestit  vahingossa"-tarinat ovat aina mielenkiintoisia. Pitää aina lukea nämä aloitukset niin näkee millaisia uusia "vahinkoja" on keksitty.

Missä sovelluksessa näkyvät omatkin lähetetyt viestit ruudulla jos siinä on samanaikaisesti jokin musiikkisovellus päällä? Saapuneet kyllä saattavat näkyä, mutta koko keskustelu???

Niinpä. Ihan vahingossa ruudulle vilahti koko keskustelu ja aikamoinen valokuvamuisti on ap:lla, kun yhdestä vilkaisusta painoi muistiin vieraan puhelinnumeron. Suurin osa meistä ei muista kuin oman numeronsa.. Ja olen nainen, enkä hyväksy pettämistä, mutta en hyväksy myöskään toisten puhelinten urkkimista. Itse eroaisin ap:n kaltaisesta urkkijasta.

Mitäs salattavaa sieltä sinun puhelimesta sitten löytyy?

No ei yhtään mitään, mutta se ei tarkoita, että viestejäni saa lukea ilman lupaani. Onhan siellä vaikka ystävieni henkilökohtaisia juttuja ja työasioita eikä ne kuulu puolisolle. Jos ei ole luottamusta parisuhteessa, niin ei se kyttäämällä muutu miksikään.

Minulla on käytössä työpuhelin, joka ei ole käytettävissä muuhun. Oma puhelin on täysin avoin ja kerron sitäpaitsi muutenkin kaikki asiat miehelleni . Niin ystävieni kuin omanikin. Kylläpä teillä on salailtavaa. Täytyy ihmetellä millaisessa suhteessa olette kun luottamusta ei ole välillämme..

Toivottavasti olet myös kertonut ystävillesi, ettei sinuun voi luottaa, koska juoruat miehellesi kaikki heidän sinulle luottamuksella kertomat asiat.

Tottakai he tietävät sekä toimivat samoin. Sehän on ihan perus olettamus.

OK, eli paska provo. Kiitos.

Vierailija
137/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa nyt jauhamasta puhelimen urkkimisesta, ketjun aihe on pettäminen. Siinä kohtaa kun pettää, menettää myös oikeuden yksityisyyteensä ja piste, se on yksi alhaisimpia tekoja jonka voi kumppanilleen tehdä.

Tämä käsiteltiin jo. Mikään laki ei kiellä pettämästä, sitä saa tehdä ihan niin paljon kuin huvittaa. Sen sijaan toisen puhelimen penkominen ilman lupaa on yksiselitteisesti kiellettyä.

Aika alkeellinen on moraalikäsitys, joka perustuu vain lakiin.

Vierailija
138/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joka viikko tulee oikeastaan saman sisältöineen avaus, jossa ihan viattomasti on menty tutkimaan puolison puhelinta, ja sieltä ihan silmille hypännyt selvä pettäminen.

Yrittäkää nyt edes keksiä jotain uutta ja virkistävää näihin provoihinne! Ei tällaisia jatkuvia saman jankkauksia jaksa kukaan lukea.

Vierailija
139/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa nyt jauhamasta puhelimen urkkimisesta, ketjun aihe on pettäminen. Siinä kohtaa kun pettää, menettää myös oikeuden yksityisyyteensä ja piste, se on yksi alhaisimpia tekoja jonka voi kumppanilleen tehdä.

Tämä käsiteltiin jo. Mikään laki ei kiellä pettämästä, sitä saa tehdä ihan niin paljon kuin huvittaa. Sen sijaan toisen puhelimen penkominen ilman lupaa on yksiselitteisesti kiellettyä.

Aika alkeellinen on moraalikäsitys, joka perustuu vain lakiin.

Ei ole kenenkään muun asia moralisoida mitä joku saa tai ei saa suhteessaan tehdä. Lait sen sijaan ovat objektiivisia ja koskevat kaikkia.

Vierailija
140/189 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palkkaa yksityisetsivä. Siitä tulee jännittävää 😎

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän viisi kolme