Löysin jotain epäilyttävää puolisoni puhelimesta ja epäilen pettämistä, miten edetä
Olemme olleet 5 vuotta parisuhteessa, mutta asumme eri paikkakunnilla. Olimme toissapäivänä ulkona yhdessä ja kun palasimme illalla kotiin, hän laittoi puhelimestaan musiikin soimaan ja meni suihkuun.
Kyysin häneltä jotain, mutta en kuullut vastausta, kun musiikki soi, joten vaimensin ääntä ja näin samalla näytöllä keskustelun hänen ja hänen ystävänsä välillä (ilmeisesti pikavastauksena tehty), jossa hänen ystävänsä oli lähettänyt hänelle puhelinnumeron ja kysynyt seuraavassa viestissä, että joko viestit. Puolisoni oli vastannut, että kyllä, vaikka onkin tyhmää.. Ja että he vasta tutustuvat, ei vielä mitään muuta.
En nyt keksi muuta kuin huonona vaihtoehtoja mitä viestit voivat tarkoittaa. Olin sen verran epätoivoinen viestin nähtyäni, että painoin viestissä annetun numeron ylös ja totesin että numero on vastakkaista sukupuolta olevalle ihmiselle, puolisoni paikkakunnalla.
Näemme seuraavan lerena vasta viikon päästä ja olen jo nyt aivan rauniona, ajatellen eri vaihtoehtoja, mutta en haluaisi nostaa kissaa pöydälle, jos kyse onkin "ei mistään" ja toisaalta en halua käydä keskustelua puhelimitse.
Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Etsiä todisteita ja ottaa käydä keskustelu kasvotusten ja vain odottaa siihen asti vai..?
Kommentit (189)
Olisi ketjussa voinut ihan aloituksen aiheestakin puhua. Taas piti päästä vuorotellen kirjoittamaan puhelinsalaisuudesta se mielipide, jonka kaikki jo tietävät.
Täällä on ilmeisesti yksi ja sama lautanaama kun rutkuttaa tuosta puhelimen ratsaamisesta. Tämä on mielestäni niin loppuunkaluttu aihe av:lla, ettei siitä kannata jauhaa enempää, mutten todellakaan pidä puhelimen katsomista niin suurena rikoksena kuin tuo yksi nyt vaahtoaa. Sitä paitsi en tiedä yhtäkään ennakkotapausta, jossa viestin lukija olisi tuomittu joka olisi sitä kautta saanut pettämisen selville.
Itse jos en olisi aikoinaan tutkinut exän puhelinta läpi, niin en olisi saanut mistään selville että hän pettää minua. Mies oli tunnettu luikuri, joka ei osannut puhua totta vaan hoki kuin apina sen minkä halusin kuulla eikä vahingossakaan myöntänyt mitään. Kun hänen sivusuhteensa kaatui (nainen kyllästyi) niin hän murjotti muutaman päivän, ja palasi luokseni suurieleisesti kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämänkin sain selville - tadaa - hänen viesteistään. Olisin hänen kanssaan varmasti edelleen, jollen olisi tonkinut hänen puhelintaan. Minulle on ihan yksi lysti, miten laitonta tuo oli, mutta ainutkertaista elämääni en halua petturin kanssa viettää. Kyllä, mitään selkeitä merkkejä en saanut, vain ainoastaan tunteen ja kaikki selvisi vasta kun katsoin puhelinta.
Jos on jo 5 vuotta pidetty yhtä, niin luulisi, että keskusteluyhteyskin olisi sen mukainen, että tuollaisista asioista voi kysyä kumppanilta. Vai onko se kumppani jäänyt ns. vieraaksi etäsuhteen vuoksi? Kyllä tuollaiset asiat pitää ottaa puheeksi heti!
Vierailija kirjoitti:
Sairas puhelimen piilottelu ja "et saa koskea mun puhelimeen tai teet rikoksen" on aihe potkia toinen mäkeen. Jos ei ole salattavaa ei nillitä siitä jos toinen vaikka lainaa puhelinta oh gasp
Minulla puhelimen viestit eivät näy lukitusnäytöllä muuten, kuin lähettäjän nimenä tai suurina määrinä whatsapp/tekstiviesti/muu kuvakkeena. Näytönlukituskoodin kumppanini tietää, mutta kaikki viestinsovelukset ovat pinkoodilla lukittuja, joka on aivan eri, kuin näytönlukituskoodi. Viesteihini ei ole kumppanillani asiaa, sillä haluan kunnioittaa myös yhteystietojeni viestisalaisuuksia. Otan myös tietoturvan muutenkin paljon vakavammin, kuin keskiverto suomalainen "ei ole mitään salattavaa" käsienheiluttelija. Tällaiset ihmiset edesauttavat joka kerta uudelleen ja uudelleen venäjän tyyppisten valvontavaltioiden synnyn.

Mäkin ihmettelen miten ei heti ottanut puheeksi kun sai tietää. Olen itse ainakin ihminen joka ei pysty olemaan hiljaa, vaan sanoo suoraan tai mies ainakin alkaisi käytökseni perusteella kyselemään tarkemmin mikä mättää. Mutta kokemukseni on osoittanut, että on äärimmäisen vaikeaa ottaa puheeksi joskus näitä asioita ja varsinkin ihmisen kanssa, joka tosiaan pettää - se raivo joka leimahtaa on pelottavaa. Emme tiedä muutenkaan ap:n parisuhdetta miten heidän välillään asiat ovat. Tämä ei välttämättä ole ainoa kupru heidän välillään.
Jotkut ihmiset saavat potkut töistä ja korvausvaatimukset vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta, jos päästävät jonkun ulkopuolisen puhelintaan näpräämään. Näin mm. isäni saisi. Hän kun pettäisi asiakkaidensa arkaluontoisen luottamuksen, voisi tulla aika mukavat sakot. Lisäksi liikesalaisuudet eivät saa levitä.
Toisaalta ymmärrän, että tulee halu katsoa toisen puhelinta, jos epäilee pettämistä eikä saa mitään kunnollista vastausta... Minun ex-mieheni jäi kiinni puhelimeni katsomisesta silloin, kun yllättäen kysyi jotain, että "onko se Maija todellakin jäänyt Pekalle yöksi". Ystäväni "Maija" siis oli pistänyt viestiä joku aika sitten minulle, että jäi sinne "Pekalle" yöksi ja se oli hänelle vähän sellainen kiusallinen aihe, ettei hän varmasti huudellut sitä ympäriinsä enkä minäkään maininnut asiasta exälleni yhtään mitään. Todella ahdistavaa!
Vittuako on välia jollai kirjesalaisuudella, jos toinen haluaa pilata sun elämän, parisuhteen, kaiken!!
Se kuka jaksaa kokoajan tästä jankuttaa ei ole ikinä tuntenut sitä tuskaa jonka pettäminen tuo, kun matto vedetään yhtäkkiä jalkojen alta pois!
Hookoi kirjoitti:

Todellakin olen kokenut. Olen kokenut sen, että lähes 10 vuoden suhde loppuu 20 minuutissa, kun toinen jää kiinni ja paljastaa, ettei halua enää olla yhdessä sekä aloittaa suhteen tämän toisen kanssa. Vielä edellisellä viikolla on puhuttu asunnon ostamisesta.
Ja Todellakaan kenenkään viestejä EI mennä lukemaan. Ikinä. Pettäminen on ikävää, mutta se on myös osa ihmiselämää. Kenenkään kyttääminen, yksityisyyden loukkaaminen ja tuhoaminen ei kuitenkaan sitä estä, jos se on tapahtuakseen. Elämä menee eteenpäin kuitenkin eikä kaikkea voi etukäteen kontrolloida ja hallita eikä käyttäytyä miten sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Hookoi kirjoitti:
Vittuako on välia jollai kirjesalaisuudella, jos toinen haluaa pilata sun elämän, parisuhteen, kaiken!!
Se kuka jaksaa kokoajan tästä jankuttaa ei ole ikinä tuntenut sitä tuskaa jonka pettäminen tuo, kun matto vedetään yhtäkkiä jalkojen alta pois!Todellakin olen kokenut. Olen kokenut sen, että lähes 10 vuoden suhde loppuu 20 minuutissa, kun toinen jää kiinni ja paljastaa, ettei halua enää olla yhdessä sekä aloittaa suhteen tämän toisen kanssa. Vielä edellisellä viikolla on puhuttu asunnon ostamisesta.

Selvä, eli pitäiskö vaan tyhmänä antaa miehen juosta vieraissa jos mistään muualta ei sitä saisi kiinni kuin sieltä kännykän sisällöstä?
Monihan kieltää asian tosi jyrkästi, haukkuu hulluksi, vainoharhaiseksi ym. kunnes kaikki löytyykin mustaa valkoisella sieltä omasta kännykästä- sitten ne selittelyt yleensä loppuu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas puhelimen piilottelu ja "et saa koskea mun puhelimeen tai teet rikoksen" on aihe potkia toinen mäkeen. Jos ei ole salattavaa ei nillitä siitä jos toinen vaikka lainaa puhelinta oh gasp
Minulla puhelimen viestit eivät näy lukitusnäytöllä muuten, kuin lähettäjän nimenä tai suurina määrinä whatsapp/tekstiviesti/muu kuvakkeena. Näytönlukituskoodin kumppanini tietää, mutta kaikki viestinsovelukset ovat pinkoodilla lukittuja, joka on aivan eri, kuin näytönlukituskoodi. Viesteihini ei ole kumppanillani asiaa, sillä haluan kunnioittaa myös yhteystietojeni viestisalaisuuksia. Otan myös tietoturvan muutenkin paljon vakavammin, kuin keskiverto suomalainen "ei ole mitään salattavaa" käsienheiluttelija. Tällaiset ihmiset edesauttavat joka kerta uudelleen ja uudelleen venäjän tyyppisten valvontavaltioiden synnyn.
Hei, voiko esim. whatsapin ja messengerin suojata erikseen lukituskoodilla? Miten?
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy joku tekosyy selata toisen puhelinta. En ymmärrä.
Näissä pettämistrolleissa juuri tuon on se kaikkein hauskin kohta, eli miten on milloinkin päädytty puolivahingossa näkemään toisen puhelimesta asioita, jotka viittaavat pettämiseen :)
En tiedä, rustaileeko näitä pettämistrolleja yksi ja sama ihminen, mutta kaava on aina suurin piirtein sama, vain kehystarinaa hieman muutellaan ja lähinnä juuri siltä osin, miten milloinkin asiat on johtaneet siihen, että ap on sattunut "vahingossa" näkemään puolison puhelimessa pettäämiseen viittaavia asioita :)
2/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hookoi kirjoitti:
Vittuako on välia jollai kirjesalaisuudella, jos toinen haluaa pilata sun elämän, parisuhteen, kaiken!!
Se kuka jaksaa kokoajan tästä jankuttaa ei ole ikinä tuntenut sitä tuskaa jonka pettäminen tuo, kun matto vedetään yhtäkkiä jalkojen alta pois!Todellakin olen kokenut. Olen kokenut sen, että lähes 10 vuoden suhde loppuu 20 minuutissa, kun toinen jää kiinni ja paljastaa, ettei halua enää olla yhdessä sekä aloittaa suhteen tämän toisen kanssa. Vielä edellisellä viikolla on puhuttu asunnon ostamisesta.
Ja Todellakaan kenenkään viestejä EI mennä lukemaan. Ikinä. Pettäminen on ikävää, mutta se on myös osa ihmiselämää. Kenenkään kyttääminen, yksityisyyden loukkaaminen ja tuhoaminen ei kuitenkaan sitä estä, jos se on tapahtuakseen. Elämä menee eteenpäin kuitenkin eikä kaikkea voi etukäteen kontrolloida ja hallita eikä käyttäytyä miten sattuu.
Selvä, eli pitäiskö vaan tyhmänä antaa miehen juosta vieraissa jos mistään muualta ei sitä saisi kiinni kuin sieltä kännykän sisällöstä?
Monihan kieltää asian tosi jyrkästi, haukkuu hulluksi, vainoharhaiseksi ym. kunnes kaikki löytyykin mustaa valkoisella sieltä omasta kännykästä- sitten ne selittelyt yleensä loppuu siihen.
Näin.
Ja kun se selittely ja valehtelu jatkuu vaikka jossain saapuneessa viestissä joku misukka huokailisi kiitellen viimeisestä ja kuinka poikki on kuudennen aktin jäljiltä.
-"Ei oo totta, kun se viesti olikin tarkoitettu yhdelle työkaverille, Ekille, joka antoikin piruuttaan mun numeron yhdelle halukkaalle naiselle".
Eli jopa tässä vaiheessa saatetaan huutaa vainoharhaista hullua ja uhata rikosilmoituksilla viestien katsomisesta.
Ehkä on kuitenkin petetyllä oikeus saada tietää millaisen hirviön kanssa on tehnyt lapsia, asuu ja elää perheenä. ja mikä tärkeintä, saa tietää totuuden jo ennen kuin on liian myöhäistä, ja pääsee jatkamaan elämäänsä kohti uutta tulevaisuutta. Ja kun ei näissä tilanteissa ehkä etsitä firmojen liikesalaisuuksia, vaan ainoa kiinnostuksen kohde on salasuhde tms. viittaava käytös ja pettäminen.
Luulisin, että tämän toiminnan aloittaa se kuuluisa naisen vaisto, eli epäilys ja jotkut oudot tapahtumat. Jos elämä muuttuu ykskaks täysin normikuvioista ilman mitään elämänmuutoksia, eikä kumppanilla ole kuin välttelevä katse ja hyökkäävä asenne, on aika selvää missä mennään.
En usko, että tervejärkinen syöksyy heti tilaisuuden tullen vaanimaan ja selaamaan tietoja ilman mitään epäilystä. Hullut on sitten eri juttu. Mutta sellaiset tulee ilmi muutenkin, vaikkapa sairaalloisesta mustasukkaisuudesta.
Hookoi kirjoitti:
Vittuako on välia jollai kirjesalaisuudella, jos toinen haluaa pilata sun elämän, parisuhteen, kaiken!!
Se kuka jaksaa kokoajan tästä jankuttaa ei ole ikinä tuntenut sitä tuskaa jonka pettäminen tuo, kun matto vedetään yhtäkkiä jalkojen alta pois!
Niin JOS haluaa pilata... Jos Ap tietäisi, että häntä petetään, niin silloinhan syytä puhelimen tutkimiseen ei edes olisi. Jos pettämistä ei olekaan tapahtunut, niin miten kumppani on silloin menettänyt oikeuden yksityisyyteen?
Vierailija kirjoitti:
5 vuotta suhteessa, mutta ei asuta saman katon alla... Melko erikoista... Ehkei se suhde sitten olekaan niin vakaalla pohjalla... Ehkäpä siksi mies viestitteleekin muille...
No jos on oltu 5 vuotta yhdessä ja on ehditty jo naimisiinkin, niin äkkiseltään voisi luulla että suhde on melko vakaalla pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset saavat potkut töistä ja korvausvaatimukset vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta, jos päästävät jonkun ulkopuolisen puhelintaan näpräämään. Näin mm. isäni saisi. Hän kun pettäisi asiakkaidensa arkaluontoisen luottamuksen, voisi tulla aika mukavat sakot. Lisäksi liikesalaisuudet eivät saa levitä.
Mielenkiintoista, sellaisissa paikoissa joissa itse olen ollut töissä ja pitänyt allekirjoittaa vaitiolovelvollisuuslomakkeet ei todellakaan ole työpuhelin henkilökohtaisessa käytössä. Työpuhelin on työpuhelin ja oma puhelin on oma puhelin, eikä niitä käytetä ristiin.
Ap ei kysynyt, haluatteko kertoa mielipiteitänne viestisalaisuudesta, eri työpaikkojen puhelimenkäyttöetiikasta ja vaitiolovelvollisuuksista jne., vaan hän kertoi nähneensä vahingossa pettämisviestejä ja kysyi, miten edetä.
Vastaan: Kerro, että menit laittamaan musan pienemmälle - kuten teillä ilmeisesti on normaalistikin tapana laittaa musa oma-aloitteisesti pienemmälle tai kovemmalle toistenne puhelimista. Kerro, että siksi vahingossa näit sen viestinvaihdon. Sano, että tulit uteliaaksi, keneen mies on siellä "vasta tutustumassa" - että onko se joku hänen uus tuttu, joka on tulossa sinunkin elämääsi.
Miehen vastaus (eleet jne.) paljastaa kyllä, mikä tuo puhelinnumeron nainen hänelle on.
Jos sinua ei häiritse ajatus, että pettää, voit seurata tilannetta pitempään, mutta sehän juuri on sitä mustasukkaista stalkkausta. Minun olisi pakko kertoa ja kysyä heti ja tarvittaessa jättää petturimies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset saavat potkut töistä ja korvausvaatimukset vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta, jos päästävät jonkun ulkopuolisen puhelintaan näpräämään. Näin mm. isäni saisi. Hän kun pettäisi asiakkaidensa arkaluontoisen luottamuksen, voisi tulla aika mukavat sakot. Lisäksi liikesalaisuudet eivät saa levitä.
Mielenkiintoista, sellaisissa paikoissa joissa itse olen ollut töissä ja pitänyt allekirjoittaa vaitiolovelvollisuuslomakkeet ei todellakaan ole työpuhelin henkilökohtaisessa käytössä. Työpuhelin on työpuhelin ja oma puhelin on oma puhelin, eikä niitä käytetä ristiin.
Minulla on työsuhdepuhelin, jota siis saan käyttää kotimaassa vapaasti omalla ajallakin (en tietenkään tilata maksullisia tuotteita tai palveluita) ja kyllä minulla on velvollisuus pitää se huolella suojattuna enkä saa luovuttaa laitetta kenenkään toisen käyttöön.
ei ihme jos mies pettää tollasta kyttääjää joka nillittää toisen puhelimesta urkkimiaan YKSITYIS ASIOITA netissä!
En voisi luottaa kumppaniin, joka lavertelee kaikki ystävien asiat eikä olisi yhtään lojaali ystävilleen. Olisi kyllä hirveä turn off.