Ei ole totta, eikö parisuhteessa olevat ihmiset keskustele?

Perhekerhossa tuli puhetta parisuhteesta. Kävi ilmi, että vuosia yhdessä olleet, päälle 30v ihmiset ja muutaman lapsen vanhemmat ei oikeasti juuri keskustele. Useampi äiti siellä sanoi, että he ei juuri selvittele riitojaan vaan ne jää ilmaan ja sit ne unohdetaan. Toisen lapsuudesta ja siitä miten omat vanhemmat ovat toimineet vaikkapa juuri riitatilanteissa, ei ikinä puhuta eikä mietitä toimiiko itse samalla tavalla ja haluaako jatkaa sitä tapaa mikä on lapsuuden kodista peritty. Parisuhteesta, sen tilasta ja toimivuudesta ja ylipäätään mistään siihen liittyvästä ei puhuta.

Mitä ihmettä? Mistä nää ihmiset sitten puhuu? Uutisista ja töistä? Ok, tärkeitä asioita mutta jos tarkoituksena oikeasti olisi olla loppuelämä yhdessä, eikö olisi aika tärkeää miettiä myös vaikka sitä, miten tässä suhteessa riidellään ja ristiriitatilanteet käsitellään, minkälainen on lapsuuden kodista saatu parisuhteen malli ollut ja toteuttaako samoja "huonoja tapoja" joita omat vanhemmat ovat suhteessaan toteuttaneet, mihin kumpikin haluaa parisuhteessa panostaa ja mikä pitää meitä yhdessä?

Taidan olla tosi onnellinen, kun meillä keskustellaan niin paljon ja pohditaan asioita monelta eri kantilta. Tai sitten toiset ei vaan kaipaa sellaisia keskusteluja? Nämä äidit kyllä tuntuivat kaipaavan näitä keskusteluja, mutta olivat sitä mieltä etteivät ikinä saa miestään puhumaan tällaisista asioista.

Onko yleistä suhteissa se, ettei puhuta mistään syvällisestä, vaan puheenaiheet koostuu päivän kuulumisista ja siinä sitten se? Mikä pitää tällaisia ihmisiä yhdessä, kenen kanssa vaan voi vaihtaa pinnallisesti kuulumisia ilman että toista tarvitsee rakastaa? Vai ollaanko me vaan mieheni kanssa eriskummallisia kun puhutaan kaikesta mahdollisesta?