Mitä tuli luokkanne hissukoista tai koulukiusatuista myöhemmässä elämässään?

Opettaja, lääkäri, juristi, huoltomies - nämä oli viime luokkakokouksessa paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Pappi, kirjastonhoitaja ja kotiäiti. Ne, joista tiedän, mitä heistä tuli.

 

Ne kaksi kiusaajaa, jotka tiedän, on molemmat siivoojia. Toisella on kolme aviotonta lasta, kaikki eri miehille, toisella kaksi.

Onko sulla jotain siivoojia vastaan ??

Mun kouluaika oli yht helvettiä, en saanut opiskella rauhassa, ei ystäviä. Vieläkään..

Olen siivooja, opiskelut meni vituiksi. Olen 38 ja 1v pojan yh äiti.

Kovasti on täällä pomoa sun muuta..kiva teille..

Lihava, oudosti kävelevä, vahvoissa pakkeleissa ja rumissa, mutta kalliissa vaatteissa viihtyvä yläasteen luokkakaveri ei ollut varsinaisesti kiusattu, mutta varmasti alinta kastia. Hän oli myös kiinnostunut tylsien aikuisten ihmisten asioista, kuten talousuutisista.

Hänestä kasvoi varakas kosmopoliitti, joka kiiti urallaan jo nuorena kansainväliseksi veroasiantuntijaksi ja lakimieheksi. Lihavakaan hän ei taida enää olla.

Oli mahtavaa löytää tämä tyyppi ja huomata, että hän on menestynyt omien arvojensa mukaisella tavalla. Näytit meille kaikille!

Lähihoitaja, tutkija, ikuinen taideopiskelija, ja työkyvyttömyyseläkeläinen (minä).

Proffa, lääkäri ja kaupan kassa.

Elokuvaohjaaja tuli siitä jota eniten kiusattiin.

En oikeastaan tiedä mitä niistä hissukoimmista tuli. Varmasti joku on menestynytkin, mutta kahden kiusatun tiedän kärsineen mielenterveysongelmista ja lopulta tappaneen itsensä. Kiusaaminen on aivan kamala asia, joka voi pilata kiusatun elämän kokonaan. Tehkää siis kaikkemme, että oma lapsi ei koskaan kiusaisi ketään.

Minusta tuli paniikkihäiriöinen grafikko ja yrittäjä. 

Minä olen suunnitteluinsinööri pienessä toimistossa. 

Pitää tähän vastata, että ne ominaisuudet, mistä koulussa kiusattiin, ovat nyt aikuisiällä sellaisia, mistä saan paljon arvostusta.

Minua kiusattiin kotiolojeni takia, en ala selventää tarkemmin. Nyt minua kehutaan yleisesti kun jaksan käydä säännöllisesti auttamassa, vaikka asun usean sadan kilometrin päässä. 

Minua kiusattiin, koska olin hissukka. Nyt minua arvostetaan, koska olen rauhallinen ja järkevä. 

Minua kiusattiin, koska olin hyvä koulussa muuten, mutta huono liikunassa, käsitöissä ja musiikissa. Nyt minua pidetään älykkäänä. Neuloa osasin jo kouluaikana ja harrastan sitä yhtä. Liikuntaa harrastan myös paljon, harrastin jo kouluaikana, mutta en vain pärjännyt peleissä. Yksilöliikunta on kivaa. 

Rehtori, mutta ei meillä ollut varsinaisesti kiusaajia ja kiusattuja, vain hissukoita ja syrjäytyneitä.

Itse kiusattuna ja ulkopuolelle jatettyna olen kouluttautunut (vaikka valilla oli todella rankkaa jaksaa juurikin kiusauksen takia) ja nykyaan unelma ammatissani ulkomailla työskennellen. Naimisissa ja kaikki paremmin kuin hyvin. Olisipa tiennyt taman synkimpina teiniaikoina ja myohemmallakin, kun ei jaksanut uskoa etta se helvetti ikina loppuu..

Koulumaailma onneksi on vain lyhyt verrattuna loppuelamaan, jonka saa rakennettua mieleisekseen. Ulkomaille lahto helpotti kaikenkaikkiaan oloa, tuntuu etta on vapaa ja ei tarvitse miettia kehen tuttuun tormaa kaupungilla. Ei ole ikava ketaan tai mitaan.

Muista syrjityista en tieda, tuntui etta olin ainut..

Vierailija kirjoitti:

Musta tuli itsenäinen, onnellinen ihminen. Muiden ihmisten mielipiteet ei aja omieni yli (kaikilla on oikeus omiinsa), osaan sekä antaa että ottaa. Teen asioita mistä tykkään, vaikkei ne suosittuja tai trendikkäitä olisikaan. Ja vaikka olisikin. 

 

Olen yrittäjä, it-alalla. Olen myös vaimo, kumppani ja rakastaja hyvälle miehelle, sekä äiti ihanille lapsille. Eniten olen kuitenkin minä, onnellinen, tavallinen, ihmeellinen, viallinen ihminen. 

Mä tunnistan tämän myös, itsenäisen ja itsellisen luonteenlaadun. Kiusaajat tai päällepäsmärit olivat niitä laumaeläimiä koulussa ja vieläkin taitavat olla toisten vietävissä.

It-alalle minäkin lähdin, ja olen pärjännyt siellä hyvin. Luulen, että meitä on siellä paljon. Lukion jälkeen elämä muuttui paljon, kun pikkupaikan kiusaajat jäi. Onnellisin olen perheestäni, sekä siitä että kolmenkympin jälkeen löysin itsetunnon. En ole ollut hissukka.

Joku ihmetteli mitä näitä vanhoja miettimään, mutta kyllä kiusaaminen on niin raskas asia että seuraa valitettavsti varjona mukana koko elämän, ja nousee mieleen erilaista asioista. Toisaalta olen vahva ihminen, toisaalta voin romahtaa hetkellisesti mitättömän kuuloisesta asiasta.

Yhdestä kiusaajasta tuli muuten alakoulun opettaja. Hän oli sijaisena lapsellani, joka nosti pintaan melkoiset tunteet.

Olen hyvin menestyvä yrittäjä, toimitusjohtaja, kiinteistösijoittaja. Lapsena minua mm istutettiin vesilätäköissä. Vaikka menestynkin taloudellisesti ja osaan näytellä pitäväni ihmisistä koska työ sitä vaatii, ei minulla silti ole juuri oikeita ystäviä. En osaa päästää lähelle ja olen jo 50v.

No minusta tuli pienipalkkainen ja sairaalloisen ylipainoinen toimistotyöntekijä. Asun yksin enkä voisi muuta kuvitellakaan.

Kouluaineet menivät aina hyvin, yliopistokin, mutta minulla ei ollut ikinä mitään kannustinta eikä itseluottamusta hakeutua vaikeampipääsyisille aloille. Olin ällän papereilla oikeasti ihan yllättynyt, kun pääsin kertayrittämällä humanistiksi yo:oon. Opinnoissa sitten roikuin minulle sopimattomalla alalla ihan vain siksi, että minulla oli vihdoin ystäviä. En voinut ottaa sitä riskiä, että olisin alanvaihdoksen myötä jäänyt taas yksin.

Koska minua oli aina pilkattu ulkonäöstäni, olin yliopiston alkuvaiheissakin vakuuttunut ja toivoni heittänyt siitä, että olin lihava. Välttelin kaikkia valokuvia, mutta nyt myöhemmin vanhoista vaatteistani näen, että en minä silloin vielä niin ylipainoinen ollutkaan. Nyt olen.

Pidän kyllä itseäni edelleen rumana, koska kiusaajani kymmenen vuotta toistamat huomiot ovat sinänsä ihan oikeita. Siitä kouluajan aknestakin jäi pysyvät arvet, hammasrivistö on mitä on ja se erityistä pilkkaa osakseen saanut leukani myös.

Kiusaajalleni toivon edelleen kaikkea onnettomuutta elämäänsä. Hän on nykyään naimisissa ja isä, mutta olen vakuuttunut siitä, että hänen lapsilleenkin olisi parasta, jos häntä ei olisi siinä kuviossa. Ihminen, joka piinaa toista seitsemän vuotta jopa julkisesti luokassa opettajien kuullen ja vielä monen vuoden jälkeenkin aikuisena iltamyöhällä lähtee seuraamaan kaljapussit kilisten uhkaavia huudellen, ei ole psyykeltään normaali, vaikka muuta nyt esittäisikin.

Jos hän joskus saisi tunnontuskia ja tulisi jotain sanomaan, niin aikoisin todellakin kertoa, että minusta hänelle paras paikka olisi katuoja omaan oksennukseensa tukehtuneena ja toivottaisin hänelle kaikkea onnettomuutta loppuelämäänsä. Mieluiten hänen teini-ikäisten lastensa kuullen. Tosin en siellä enää asu enkä lähde koskaan mihinkään luokkakokouksiin.

Vankilakundi. Istuu taposta

Lukiossa hänestä muuttui kunnon bilehile jolla riitti vientiä ulkonäkönsä puolesta, myöhemmin yliopistossa sama homma ja on nyt jossain talouspuolella johtotehtävissä, vissiin ihan suht hyvillä liksoillakin. En olisi uskonut.

Nyt varmaan sieltä näyttelee keskaria niille syrjiöille, normi duunareita heistä tuli vaikka niin huudettiin lääkiksen nimeen 😂

Insinööri, joka työskentelee ulkomaita myöten ja luennoi englanniksi. Ei olisi kouluaikaisten esiintymispelkojen pohjalta arvannut.

No en voi sanoa olevani kiusattu, mutta vähän semmoinen kaikkien kummaksuma hiljainen "hissukka" kuitenkin. Ulkopuolinen...

Kävin lukion ja yliopiston suht nopealla tahdilla, ja valmistuessani aika moni peruskoulusta ja lukiosta tuntuivat vasta aloittelevan opiskelua tai edelleen viettivät jotain teinielämää bailaten ja vastuuta vältellen. Olen johtoasemassa terveydenhuollossa.

Musta tuli estenomi. Olin hissukka, en kiusattu. Oikeastaan yläasteen jälkeen kun koulu vaihtui kokonaan minä puhkesin kukkaan. Edelleen olen isommassa porukassa hiljainen ja ahdistun välillä esim.bussiin menemisestä. Mutta minkäänlaista ongelmaa ei ole esim.työni kanssa, olen myös ollut opettajana ilman mitään paineita.

Minulle usein sanotaan että sähän oletkin tosi kiva. Henkilö joka näkee minut usein mutta eo juttele kanssani niin pitääminua ilmeisesti jotenkin veemäisenä ja ylpeänä. Todellisuudessa olen vain hiljaisempi ja tatkkailija enkä koskaan ajattele ihmisistä pahaa tai tuomitse heitä ennakkoon.