Mitä tuli luokkanne hissukoista tai koulukiusatuista myöhemmässä elämässään?

No, itse olin kiustattu koko kouluikäni vaikken hissukka ollutkaan. Olen ollut vuosia masentuneena ja tällä hetkellä työkyvytön. Päälle parikymmentä vuotta on ikää. Vuosi sitten kun kävin luokkakokouksessa niin luokkamme hissukat olivat ainoita jotka menivät yliopistoon. Olettaisin että hyvää palkkaa ja toivottavasti mukavaa elämää heille tulossa. Ja luokkamme mukavin tyttö, jota myös kiusattiin, oli ainoa joka oli jo naimisissa ja ensimmäinen lapsi jo tulossa. Ja kun täällä on kuitenkin mainittu kiusaajista, niin luokkamme (ja koulun) pahimmasta kiusaajasta tuli vammaishoitaja ja hän on täysin muuttunut ihminen. Todella mukavaa seuraa. Että ei sekään välttämättä sano mitään ihmisestä jos hän on joskus ollut mulkku.

Minua kiusattiin halki koulun, vaika en mikään hiljainen hissukka ollutkaan. Ontuminen ja ylipaino antoi luvan huudella jokaiselle. Nykyään olen kohtuu kokoisen maatilan emäntä ja suuren perheen äiti. Lisukkeena opiskelen kirkon nuorisotyöntekijäksi. 

mt-ongelmainen ja kiitti vaan vitusti.

Lähihoitaja, pyrkyri, huutaa ja arvostelee avoimesti toisia. Pelottava nainen.

Vierailija kirjoitti:

mt-ongelmainen ja kiitti vaan vitusti.

jatkan vielä, että eivät kutsu edes luokkakokouksiin, "aikuiset" ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Miksi jotkut miettivät kouluaikoja?

 

Oma elämäni on ainakin mennyt jo niin paljon eteenpäin ja muuttunut, ts. paljon on vettä virrannut Vantaassa, että ei rehellisesti sanoen kauheasti kiinnosta, mitä jostain luokkakavereista on tullut. Miksi joku junnaa menneissä? Eläkää omaa elämäänne ja katsokaa ylpeästi eteenpäin.

Vähän sama, en mä edes tiedä mitä mun luokkakaverit on tehneet koulun jälkeen, ei ole kiinnostanut niin paljon.

Itseäni kiusattiin jossakin vaiheessa koulussa, se teki vaan sen, että en mieti mitä muut ajattelevat. Joskus se on hyvä joskus vähän huono piirre. Mutta osaan halutessani olla empaattinen ja asetta toisen asemaan. Mutta toisaalta se kiusaaminen teki sen, että jos joku ei suhtaudu minuun asiallisesti esim työelämässä niin heti menen vähän puolustuskannalle, esim joku työkaveri tiuskii ilman syytä, saatan joskus sanoa samalla tavalla takaisin, mutta yleensä en välitä koko asiasta. Yleensä annan asian olla, en jaksa alkaa riidellä, ei kiinnosta pilata päivää sen takia. Suhtaudun kyllä asiallisesti ja kohteliaasti henkilöön mutta olen pitkävihainen siinä mielessä että muistan töykeän lausahduksen pitkään. Kiusaamisen takia vihaan selän takana puhumista ja juoruilua. Joskus tekis mieli huutaa työpaikalla, kun ihmiset riitelee ja haukkuu toisiaan ihan pikkuasioista, että vittu nyt järki käteen, mikä pakko on olla koko ajan negatiivinen. Muutenkin typerää että tuo kiusaaminen jatkuu työelämässä, silloin yleensä syynä on kateus tai kiusaajan epävarmuus tai kuvitelmat omasta erinomaisuudestaan ja pätevyydestään, yleensä kyseessä ihan keskiverto tyyppi jos sitäkään.

Joskus olen miettinyt olisko minusta tullut erilainen ihminen ilman tuota kiusaamista?

Musta tuli DI ja johtaja isoon firmaan tänne ulkomaille. Enkä muuten ollut hissukka tai kiusattu.

Minusta tuli insinööri

Ja ystäväni, hän on yliopistolla tutkijana

Minusta tuli insinööri ja olen vakituisessa  keskituloisessa töissä teknisellä alalla. Olen naimisissa ja on lapsia. Harrastan urheilua ja matkustelen maailmalla. Tosin olen äärimmäisen ujo ja huono vieläkin luomaan sosiaalisia kontakteja. Saan paniikkikohtauksia ja välttelen sosiaalisia tilanteita. Olen potennut masennusta ajoittain varmaan kouluiästä lähtien.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuli DI ja johtaja isoon firmaan tänne ulkomaille. Enkä muuten ollut hissukka tai kiusattu.

No sittenhän tämä aihe ei varsinaisesti liity sinuun, eikä keskustelu tarvitse sinun panostustasi. Onnea kuitenkin menestyksestä, kivat sulle.

Nyt kylla harmittaa. sori siita.

t. Aarne

Minä olin se "hissukka". Olen nykyisin suuren firman viestintätiimissä, unelmatyöni.

Kiusaajani sen sijaan ovat nykyään pätkätöitä tekevä myyjä/siivooja, lähihoitaja, työtön lähihoitaja, Subwayn työntekijä (tittelillä sandwich artist) ja "työnjohtaja yrityksessä kotiäiti".

Vierailija kirjoitti:

Musta tuli itsenäinen, onnellinen ihminen. Muiden ihmisten mielipiteet ei aja omieni yli (kaikilla on oikeus omiinsa), osaan sekä antaa että ottaa. Teen asioita mistä tykkään, vaikkei ne suosittuja tai trendikkäitä olisikaan. Ja vaikka olisikin. 

 

Olen yrittäjä, it-alalla. Olen myös vaimo, kumppani ja rakastaja hyvälle miehelle, sekä äiti ihanille lapsille. Eniten olen kuitenkin minä, onnellinen, tavallinen, ihmeellinen, viallinen ihminen. 

Yök, painu helvettiin ihmeellisyytesi kanssa.

Itse opiskelen taikissa. Luokkamme toinen hissukka, joka oli tosi mukava poika, opiskelee taas tietääkseni oikiksessa.

Kaikki luokkamme kiusaajatytöt sen sijaan ovat nykyisin töissä kotikaupunkimme sairaalassa - joko lähi- tai sairaanhoitajina. Enpä haluaisi koskaan joutua sinne hoitoon, he varmaan tekisivät minulle tahallaan hoitovirheen :D

Vierailija kirjoitti:

Työtön lesbo jolla on mielenterveysongelmia.

Minä myös ja lisäksi vielä juoppo

Minua kiusasivat kaikki luokkani pojat rankasti kolme vuotta yläasteella. Olen ainut maisteri tuolta luokalta, alani töissä asiantuntijatehtävissä. Minulla on ihana ystäväpiiri, matkustelen paljon ja olen naimisissa todellisen sielunkumppanini kanssa. Olen muutoin terve, mutta minulla on kiusaamisesta alkanut paniikkihäiriö ja masennus joka aika ajoin lääkitään kuntoon. Kyllä, samalla voi olla onnellinen ja vaikeasti masentunut - menee parin vuoden sykleissä. Rakastan elämääni, mutta paniikkihäiriö on rasittava juttu.

Musta tuli ainakin ihan normaali ihminen, vaikka kiusaajat yrittivätkin uskotella muuta.

Yksi teki itsemurhan, kaksi työtöntä, yksi lääkäri, yksi opettaja, kaksi merkonomia ja tekevät jotain assarihommia, yksi huoltomies ja ainakin kolmesta tuli lähihoitajia.

Mitä tässä halutaan kuulla? Että heistä tuli elokuvamaisesti jotain superhienoa? :D 

Vierailija kirjoitti:

Yksi teki itsemurhan, kaksi työtöntä, yksi lääkäri, yksi opettaja, kaksi merkonomia ja tekevät jotain assarihommia, yksi huoltomies ja ainakin kolmesta tuli lähihoitajia.

Mitä tässä halutaan kuulla? Että heistä tuli elokuvamaisesti jotain superhienoa? :D 

Oikeassa elämässä kaikille kiusatuille ei tietenkään valitettavasti hyvin käy. Mutta olin itsekin koko yläasteajan kiusattu, joten minusta on mukava aina kuulla kertomuksia toisista kiusauksen kohteista, joilla on mennyt koulun jälkeen mukavasti. Myötätuntoisena ihmisenä se tuntuu minusta terapeuttiselta. Itsellänikin on nykyisin onnellinen elämä :)

Työtön mielenterveyseläkeläinen, jolla ei ole koulutusta eikä kavereita. Tekisi mieli poistua tästä maailmasta...