Lue keskustelun säännöt.
Miksi musta tuntuu, että mitä pärjäävämpi ja sisukkaampi nainen, sitä harvempi "kunnollinen" mies on kiinnostunut?
20.03.2019 |
Eli olen vajaa nelikymppinen, lapseton nainen. Olen tosi urheilullinen, hoikka, korkeakoulutettu ja oikeastaan aika kalassisen kaunis. En ole saanut kotoa eväiksi oikeastaan mitään ja itsetuntoni ei ehkä edelleenkään ole paras mahdollinen. Olen kuitenkin pärjännyt merkittävästi keskimääräistä ikäluokkani edustajaa paremmin ja elämäni on mallillaan (oma, kannattava yritys, kaunis koti, auto, varaa matkustaa).
Olen joutunut elämässäni opettelemaan kaikenlaista. Teininä ompelin vaatteet itse siksi, että kotona ei ollut rahaa minusta muodikkaisiin vaatteisiin. Olen remontoinut asuntoni itse (kyllä, googlannut ohjeet lattian hiomiseen, maalaamiseen, poraamiseen yms). Olen ostanut 18-vuotiaana ekan autoni Autotalli.netin halpisosastolta ja maksanut ajokorttini itse. Olen alkuun vaihtanut renkaat, öljyt yms. asiat alkuun autoihini itse siksi, ettei ole ollut rahaa ulkopuoliseenkaan palveluun. Vähitellen olen vaihtanut autoa halpiksesta ns. premium-merkkiin siksi, että elintasoni on noussut ja minusta on ollut mukavaa palkita itseni jostakin.
Mitä tulee miesrintamalle, siellä on kuollutta. Vedän puoleeni nyhverömiehiä, jotka unelmoivat äitihahmosta ja arjen tukikohtana. Vedän puoleeni epätasapainoisia loosereita, jotka olettavat minun ohjaavan heidätkin raiteilleen. Ne miehekkäät, elämässään pärjäävät miehet haluavat feminiinisen ja jotenkin "avustettavan" naisen.
Minun kanssani samasta taustasta tulleet miehet ovat 4-kymppisenä kuolleita, narkomaaneja tai vankilassa. Siltä ainakin tuntuu. En koskaan kohtaa kunnollista ja miehekästä miestä, jonka kanssa voisin taustani jakaa.
Ostanko suosiolla kissan ja käytän mieshuoraa seksuaalisiin tarpeisiini? Haluaisin oikean ihmissuhteen, jossa minut nähtäisiin sellaisena, kuin olen eli tuhannesta palasta itseni kokoamana mutta silti vakaasti ja omilla jaloillani seisovana.
Kommentit (531)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen työelämässä menestynyt, hyvää palkkaa tienaava korkeakoulutettu nainen.
Minulla on mies ja kaksi lasta. Aina on miehiä riittänyt. Ja siihen on itsetunto syynä, ei kaipaa miehestä mitään pelastajaa itselleni. Minulla on kaikki kunnossa, ja uskon, että muut ihmiset tietävät sen.
Itsetunto kiehtoo. Sitä, että tietää kuka on, ja mikä on itselle tärkeää. Niin miehissä kuin naisissakin.
Ja iloinen sekä naurava luonne.
En käsitä, miksi naisen pitäisi olla "iloinen ja naurava". En itse kestäisi päivääkään miestä, joka virnistelee yhdelle jos toiselle asialle ja on koko ajan "hauskuuttamassa". Tämä on yksi syy, jonka vuoksi olen useammankin deittiehdokkaan hyllyttänyt. Tyhjännaurajia minun mielestäni.
Minulle sopii paremmin vähän yrmy mies siksi, etten koe muuten kuin sarkastisen kuivakkaasti naurahtelevaa miestä seksikkäänä.
Ja kyllä, seurustelukumppanini ovat pitäneet minusta juuri siksi, että olen ollut heille paras kaveri, jonka kanssa voi keskustella vakavistakin aiheista ja jolta voi oikeasti kysyä mielipidettä niin talous- kuin perhehuolissa.
Juuri tuollainen vaatimus, että naisen pitäisi olla iloinen ja naurava ja vain hymyillä, altistaa naisen suvakkiudelle ja matupatjakierteelle. Samat miehet sitten itkee täällä netissä, että miten tässä näin kävi. Niin, miettikää sitä. Minä olen nainen, joka uskaltaa puhua kylmää faktaa ja on samaan aikaan kaunis, rohkea eikä ole kirkumassa miestä apuun joka paikassa.
Jos iloisuutta pitää erikseen vaatia, niin ei tarvitse edes vaivautua. Minkään yrmyn kanssa ei kyllä jaksa kauaa samoja seiniä katsella. Ketä kiinnostaa joku masentava faktakone? Rohkea, hah.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut ketjua, mutta miksi ap on vasta nyt etsimässä miestä? Itsehän olen kultalusikka perceessä syntynyt kuten meitä nimitellään ja löysin jo parikymppisenä samanlaisesta perheestä kotoisin olevan miehen jonka kanssa olen edelleen, yli 20 vuotta myöhemmin. Ystäväverkoston kautta tutustuimme ja siitä se lähti. Ei kyselty toisiltamme tutustuessamme kädentaidoista tai yleisestä pärjäämisestä, oli muutakin puhuttavaa, nimittäin tutustuminen ja sen jälkeen rakastuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
56754756 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fghfdgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.
Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan.
Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.
Miksi nykyaikana parisuhteen pitäisi olla elämäntehtävä tai -sisältö kenellekään? Sehän on vain elämää täydentävä bonus ,ei mikään välttämättömyys.
Eihän toki ole pakko lähteä parisuhteeseen ollenkaan. Mutta jos lähtee, niin pitää muistaa että siinä on kyseessä ihmissuhde ja myös sen toisen ihmisen elämä. Parisuhteessa yleensä pyritään lämpimään ja intiimiin rakkaussuhteeseen, jossa koetaan että se toinen ihminen on tarvittaessa myös tuki ja turva elämänmittaisella seikkailulla, jossa kukaan ei välty kolhuilta. Se työpaikkasi ei tule tekemään sinua lopulta onnelliseksi. Tutkimusten mukaan naisten onnellisuus on lasekunut kuin lehmän häntä siitä asti, kun he tulivat mukaan työelämään täysipainoisesti ja jättivät perhe-elämän kakkossijalle. Toiset hoksaavat sen ennemmin ja toiset liian myöhään.
Tuo on täysin totta ja siitäkin on tutkimus olemassa, että naisten seksuaalinen halukkuus miestä kohtaan laskee myös sitä mukaa, mitä enemmän mies osallistuu kotitöihin. Essu päällä touhuileva mies ei ole naisen alitajunnassa mitenkään kiihottava ilmestys. Meidän perheessä mennään perinteisten sukupuoliroolien mukaan ja peitto heiluu edelleen yhtä usein ja kiihkeästi kuin alkuaikoinakin. Tosin vaimoni kulttuuritaustan vuoksi hänellä on paljon parempi suhtautuminen siihen, että kumpikin tarvitsee rakkautta ja hellyyttä ja hellyydestä on hyvin lyhyt matka rakasteluun.
Keksit ihan omasta päästäsi juttuja. Tutkimusten mukaan naiset ovat onnellisempia parisuhteessa, jossa mies tekee paljon kotitöitä ja näillä pareilla on myös vireämpi seksielämä.
Niin että mitenkä? https://www.hs.fi/tiede/art-2000002609760.html
Yhdysvallat on monessa suhteessa erilainen maa kuin Suomi. Täällä ei ole samanlaista kotiäitikulttuuria.
Siinäpä se ongelma taitaa ollakin.
tyutyurt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
56754756 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fghfdgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.
Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan.
Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.
Miksi nykyaikana parisuhteen pitäisi olla elämäntehtävä tai -sisältö kenellekään? Sehän on vain elämää täydentävä bonus ,ei mikään välttämättömyys.
Eihän toki ole pakko lähteä parisuhteeseen ollenkaan. Mutta jos lähtee, niin pitää muistaa että siinä on kyseessä ihmissuhde ja myös sen toisen ihmisen elämä. Parisuhteessa yleensä pyritään lämpimään ja intiimiin rakkaussuhteeseen, jossa koetaan että se toinen ihminen on tarvittaessa myös tuki ja turva elämänmittaisella seikkailulla, jossa kukaan ei välty kolhuilta. Se työpaikkasi ei tule tekemään sinua lopulta onnelliseksi. Tutkimusten mukaan naisten onnellisuus on lasekunut kuin lehmän häntä siitä asti, kun he tulivat mukaan työelämään täysipainoisesti ja jättivät perhe-elämän kakkossijalle. Toiset hoksaavat sen ennemmin ja toiset liian myöhään.
Tuo on täysin totta ja siitäkin on tutkimus olemassa, että naisten seksuaalinen halukkuus miestä kohtaan laskee myös sitä mukaa, mitä enemmän mies osallistuu kotitöihin. Essu päällä touhuileva mies ei ole naisen alitajunnassa mitenkään kiihottava ilmestys. Meidän perheessä mennään perinteisten sukupuoliroolien mukaan ja peitto heiluu edelleen yhtä usein ja kiihkeästi kuin alkuaikoinakin. Tosin vaimoni kulttuuritaustan vuoksi hänellä on paljon parempi suhtautuminen siihen, että kumpikin tarvitsee rakkautta ja hellyyttä ja hellyydestä on hyvin lyhyt matka rakasteluun.
Keksit ihan omasta päästäsi juttuja. Tutkimusten mukaan naiset ovat onnellisempia parisuhteessa, jossa mies tekee paljon kotitöitä ja näillä pareilla on myös vireämpi seksielämä.
Niin että mitenkä? https://www.hs.fi/tiede/art-2000002609760.html
Yhdysvallat on monessa suhteessa erilainen maa kuin Suomi. Täällä ei ole samanlaista kotiäitikulttuuria.
Siinäpä se ongelma taitaa ollakin.
Mikä sinua estää lähtemästä, jos meno täällä ei miellytä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kovista arvoista jod haukkuu ihmisiä nyhveröiksi, ressukoiksi tms
Mitä vikaa kovissa arvoissa on? Olen niiden kannalla enkä mikään sosiaalidemokraatti/kommunisti.
Tämän yhteiskunnan tarjoamaan suojaverkkoon en ainakaan minä pudonnut. Totesin, että kukaan ei minua auta ja autoin itseäni. Pitkään se vei ja samalla ison osan elämästäni. Kiitos pärjäämisestäni ei kuulu tälle hyvinvointiyhteiskunnalle. Penniäkään en ole tukia nostanut ja julkisen puolen terapeuteista ei ollut kuin harmia.
-ap
Olisipa hauska nähdä, miten olisit taustallasi pärjännyt jossain muualla kuin hyvinvointivaltiossa. Tuskin olisi korkeakoulutus ja paketti kasassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tyutyurt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
56754756 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
fghfdgh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.
Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan.
Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.
Miksi nykyaikana parisuhteen pitäisi olla elämäntehtävä tai -sisältö kenellekään? Sehän on vain elämää täydentävä bonus ,ei mikään välttämättömyys.
Eihän toki ole pakko lähteä parisuhteeseen ollenkaan. Mutta jos lähtee, niin pitää muistaa että siinä on kyseessä ihmissuhde ja myös sen toisen ihmisen elämä. Parisuhteessa yleensä pyritään lämpimään ja intiimiin rakkaussuhteeseen, jossa koetaan että se toinen ihminen on tarvittaessa myös tuki ja turva elämänmittaisella seikkailulla, jossa kukaan ei välty kolhuilta. Se työpaikkasi ei tule tekemään sinua lopulta onnelliseksi. Tutkimusten mukaan naisten onnellisuus on lasekunut kuin lehmän häntä siitä asti, kun he tulivat mukaan työelämään täysipainoisesti ja jättivät perhe-elämän kakkossijalle. Toiset hoksaavat sen ennemmin ja toiset liian myöhään.
Tuo on täysin totta ja siitäkin on tutkimus olemassa, että naisten seksuaalinen halukkuus miestä kohtaan laskee myös sitä mukaa, mitä enemmän mies osallistuu kotitöihin. Essu päällä touhuileva mies ei ole naisen alitajunnassa mitenkään kiihottava ilmestys. Meidän perheessä mennään perinteisten sukupuoliroolien mukaan ja peitto heiluu edelleen yhtä usein ja kiihkeästi kuin alkuaikoinakin. Tosin vaimoni kulttuuritaustan vuoksi hänellä on paljon parempi suhtautuminen siihen, että kumpikin tarvitsee rakkautta ja hellyyttä ja hellyydestä on hyvin lyhyt matka rakasteluun.
Keksit ihan omasta päästäsi juttuja. Tutkimusten mukaan naiset ovat onnellisempia parisuhteessa, jossa mies tekee paljon kotitöitä ja näillä pareilla on myös vireämpi seksielämä.
Niin että mitenkä? https://www.hs.fi/tiede/art-2000002609760.html
Yhdysvallat on monessa suhteessa erilainen maa kuin Suomi. Täällä ei ole samanlaista kotiäitikulttuuria.
Siinäpä se ongelma taitaa ollakin.
Mikä sinua estää lähtemästä, jos meno täällä ei miellytä?
Kyllä minua miellyttää, satun olemaan yksi onnekkaista miehistä. Sääliksi käy monia muita.
Tässä on kyse siitä, että aloittaja luulee itsestään liikoja. Ei ole mitenkään muista ihmisistä eroava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kovista arvoista jod haukkuu ihmisiä nyhveröiksi, ressukoiksi tms
Mitä vikaa kovissa arvoissa on? Olen niiden kannalla enkä mikään sosiaalidemokraatti/kommunisti.
Tämän yhteiskunnan tarjoamaan suojaverkkoon en ainakaan minä pudonnut. Totesin, että kukaan ei minua auta ja autoin itseäni. Pitkään se vei ja samalla ison osan elämästäni. Kiitos pärjäämisestäni ei kuulu tälle hyvinvointiyhteiskunnalle. Penniäkään en ole tukia nostanut ja julkisen puolen terapeuteista ei ollut kuin harmia.
-ap
Eli olisit mieluiten kuollut nälkään vanhempasi kuoltua?
Kokemukseni pohjalta kyllä. En koe jääneeni kasvattajilleni mitään velkaa. He olivat typeriä ihmisiä ja saman kasvatuksen olisin saanut asumalla huoneessa, jossa on itsestään täyttyvä jääkaappi.
Bilja-Eerikan tapaus ei jostakin syystä ihmetyttänyt. Arkipäivää se on ja lastensuojelun tila on tänä päivänäkin hirvittävä. Hyvällä tuurilla käy hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monet ihmiset kaipaa kumppaniksi sellaista ihmistä, joka kokee ne hyödylliseksi itselleen.
Eli, voisit kokeilla avata elämääsi sellaiseksi mahdolliselle kumppanille, että se kokee olevansa sulle jollakin tavalla hyödyllinen.
Miehet varsinkin usein hakee sellaista arvostusta siitä miten "hyödyllisiä" ne on, varsinkin sun haluamat miehekkäät miehet.
Minä en ainakaan ala esittää avutonta naista, joka ei saa lamppua kattoon.
(En ap)Ei tarvitsekaan. Kuitenkin jos sinulla on lamppu vaihdettavana, niin kannattaa pyytää mies (josta olet kiinnostunut/jonka kanssa seurustelet) vaihtamaan sen. Se on miehen mielestä kivaa, että voi olla "hyödyksi" tällaisissa asioissa. Kyllähän jokainen osaa lampun vaihtaa, siitä ei ole kyse. Ei se vie sinua mihinkään alennustilaan, että tuotat miehelle mielihyvää "epärehellisesti".
Ohis. Millä tavalla miestä pyydetään vaihtamaan lamppu niin, että mies ei koe tulleensa käsketyksi ja naisen ei tarvitse tekeytyä osaamattomaksi?
Vaikka, että ”rakas, voisitko vaihtaa ton mun olohuoneen lampun sillä aikaa kun laitan meille kahvit ja pullat pöytään?”
Mutta jos ei ole kahvia ja pullaa juuri tarjottavana?
Tämä on minulle teoreettinen kysymys, koska vaihdan poksahtaneen lampun heti itse enkä jää odottelemaan (ja olen sinkkukin). En ole ihan varma siitä, haluaisinko miehen, jonka miehisyyttä minun pitäisi hivellä jättämällä tekemättä yksinkertaisia askareita. Vielä omituisempaa olisi se, että mies tietäisi minun korvaavan lampunvaihtoa pullakahveilla ja minun silti pitäisi laitella hänelle sitä pullaa.
Vastaan teoreettisesti. Näin parinkymmenen avioliittovuoden kokemuksella. Pulla ja kahvi on vain esimerkki. Ihmissuhteissa sillä on aivan älyttömän suuri merkitys miltä se toinen saa ainut tuntemaan. Ei ne sanat tai teot vaan se miltä sen puolison kanssa oleminen lopulta tuntuu. Pienet asiat tekevät nuo jutut. Suurin osa ihmisistä osaa tehdä vaikka millaisia juttuja ja silti vaikka itse osaa tehdä, niin se, että se toinen näkee vaivaa saa se sinut tunteemaan itsesi toivotuksi. Mutta myös se, että toinen kokee sinut tarpeelliseksi. Ihminen, jolla on tunne, että on ihan hälläväliä väliä oletko siellä parisuhteessa tai et ei ole onnellinen.
Miten sinä voit osoittaa toiselle, ettei hän ole yhdentekevää? Olemalla esimerkiksi kiitollinen, kun hän tekee puolestasi jotain. Mutta jos, et anna hänen koskaan tehdä puolestasi mitään, niin mistä voit olla kiitollinen hänelle aidosti?
Mutta sama koskee myös sinua. Sinä et voi koskaan olla missään avuksi ja odottelet vain kuin toinen hoitaa itse ja yksin vieressäsi kaikki jutut. Voisit olla avuksi ja jopa ehkä ilomielin, mutta aina sanotaan vaan ettei tarvitse, kun hän on niin paljon parempi kaikessa tekemisessä omasta mielestään. Siinä sitten odottelet, kun toinen tekee ja tuunaa ja pärjää hyvin ilman sinua.
Kysyn nyt ihan aidosti, eikö sinulle tulisi tunne, että jos joku joka siitä sinun mielelläsi tarjoamasta avustasi olisi onnellinen ja kiitollinen olisi ehkä kuitenkin parempaa ajanvietettä, kun sivusta seurata sen kaikkitekevän tapauksen tekemisiä vähän niinkuin turhana siellä?
Tästä syystä miehet siirtyvät ehkä niihin naisiin, jotka saavat heidät tuntemaan olonsa korvaamattomaksi ja tärkeäksi. Ehkä se on illuusio, mutta se tunne on tärkein. Mutta asian pitää pysyä tasapainossa, koska muuten toiselle tulee hyväksikäytetyn ihmisen tunne. Minä pakkaan laukut, sinä siirrät ne autoon. Minä teen ruuan ja sinä tiskaat. Minä vaihdan meille lampun ja sinä keität sillä aikaa kahvit.
Koska mikä suhde sellainen on jossa minä keitän itselleni kahvit ja sitten vaihdan lampun ja sinä sitten, kun olen tiskannut, teet itse itsellesi omat kahvit ja lamppuahan et vaihda, koska sinun lamppuhan on ehjä?Oikein hyvin vastattu. Noinhan sen pitäisikin olla eikä niin, että jokin tehtävä vain kuuluu jollekulle sukupuolen vuoksi. Tuntuu vain niin kummalliselta luoda illuusiota tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli tietää, että nyt vain leikitään. Minulla on miespuolinen kaveri (saisi minun puolestani olla paljon enemmänkin kuin kaveri), joka onnistuu jatkuvasti pitämään tilanteen epätasapainossa tuomalla kylään tullessaan pienen (joskus nolostuttavan ison) lahjan. Hänelle on mahdotonta antaa samanlaista vastalahjaa (en avaa tätä enempää, koska henkilögalleria kutistuu pariin tuhanteen), koska minulla on sellaiseen varaa vain pari kertaa vuodessa ja koska tarvitsen siihen spesialistin neuvoja. Kahvilla ja pullallakaan ei voi kuitata tilannetta, koska hänellä on aina kahvi ja pulla valmiina kotonaan minua varten. Ymmärrän siis selittämäsi kuvion oikein hyvin.
Nyt menen asiaan, joka ei välttämättä kuulu tähän, mutta melkein. Minkä kumman takia miehet saavat valita kivoimmat tehtävät, kun kotihommia jaetaan? Ainoat juoksevat sisätyöt, joista minä pidän, ovat pyykinpesu ja lakanoiden vaihtaminen. Minä kuitenkin pidän kovasti remontoimisesta, auton rassaamisesta, lumitöistä, viihde-elektroniikan asentamisesta ja nikkaroimisesta. Lähes kaikissa näkemissäni heterosuhteissa mies on saanut napatuksi nämä kaikki jopa niin, että istuminen autotallissa tyhjin käsin käy miehen työstä samalla, kun joku muu tekee ruoan ja siivoaa. Jos joku uhkailisi minua parisuhteella, miten kummassa suosikit ja inhokit jaettaisiin? :)
Ei kyse ole siitä kumpi saa valita, mutta onhan se kummastakin tietysti kivempi, kun saa tehdä niitä synnynnäisestä itselle pitämiään asioita. En tiedä miksi juuri niin usein ja niin monet miehet rakastavat autojen rassaamista ja niin harva silittämisestä. Monia ihmisiä, ei vaan pelkästään miehiä, joutuu ohjaamaan tekemään asioita. Olet varmaan aikaansaavana ihmisenä huomannut tämän. Koska jokin heitä estää tekemästä asioita. Ja ne tekevät ovat valinneet jo sen, mitä tykkäävät tehdä.
Mutta olisiko se ihan mahdotonta ajatella monia asioita joita kumpikin tykkää tehdä yhteisinä projekteina? Toinen latoo ne laatat seinään ja toinen laittaa laastia niihin? Pitääkö ne suhteessa saada aina tehdä yksin, ihan vaan koska se on tehokasta, vaikka se tarkottaisi, että molemmat saa tehdä mieleisiä asioita?
Olen nyt lähes parikymmentä vuotta käynyt aina kaupassa mieheni kanssa yhdessä. Eikä kumpikaan tunne oloaan turhaksi siellä. Lopulta kun yhdessä on ostettu ja tavarat saatu autoon, niin minä vien kärryn ja mies ajaa auton siihen kärrytelineen viereen ja noukkii minut mukaan. Osaamme kyllä tehdä kaiken yksinkin, mutta miksi tehdä kun voimme tehdä yhdessä tai eri asioita asioita yhteen kokonaisuuteen? Siitä on tullut meille tapa ja vietämme sen ajan kahdestaan ilman lapsia oikein mielellämme. Ehkä olemme juuri sellainen prismapariskunta, mutta sellainen on myös omat vanhempani ja avioliittoa heillä on takana kohta 50 vuotta.
Minusta on vaikeaa ajatella etteikö Suomesta enää löytyisi aikaansaavia miehiä, joiden taidot eivät riittäisi, Että sinäkin voit osallistua projekteihin tai he sinun projektiin.
Monet rakentavat jopa ihan kokonaisia taloja. Luulisi, että sellainen mies olisi iloinen, kun vaimo hoitaisi tapetoinnit ja vesieristykset, kun itse tekee ulkolaudoitusta? Mutta ehkä ne samat tyypit, jotka opettelivat ja osaavat rakentaa taloja eivät ole ehtineet väsätä sitä väikkäriä? Molempien ”alojen” huippuja on vaikea löytää samasta paketista.
Aluksi kannattaa hyvän miehen kohdalla antaa hänelle vähintään puoliksi, ne hänen mieluisat tekemiset, koska muutenhan hän etsii sellaisen joka antaa hänen tehdä ne kokonaan. Ja ehkä kannattaa hankkia tarpeeksi tekemistä, että molemmille riittää ja sopia ne, ei kummallekaan mieleiset, aina tasaisesti jaettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kovista arvoista jod haukkuu ihmisiä nyhveröiksi, ressukoiksi tms
Mitä vikaa kovissa arvoissa on? Olen niiden kannalla enkä mikään sosiaalidemokraatti/kommunisti.
Tämän yhteiskunnan tarjoamaan suojaverkkoon en ainakaan minä pudonnut. Totesin, että kukaan ei minua auta ja autoin itseäni. Pitkään se vei ja samalla ison osan elämästäni. Kiitos pärjäämisestäni ei kuulu tälle hyvinvointiyhteiskunnalle. Penniäkään en ole tukia nostanut ja julkisen puolen terapeuteista ei ollut kuin harmia.
-ap
Eli olisit mieluiten kuollut nälkään vanhempasi kuoltua?
Kokemukseni pohjalta kyllä. En koe jääneeni kasvattajilleni mitään velkaa. He olivat typeriä ihmisiä ja saman kasvatuksen olisin saanut asumalla huoneessa, jossa on itsestään täyttyvä jääkaappi.
Bilja-Eerikan tapaus ei jostakin syystä ihmetyttänyt. Arkipäivää se on ja lastensuojelun tila on tänä päivänäkin hirvittävä. Hyvällä tuurilla käy hyvin.
Missähän maassa katulapsi pääsee itsestään täyttyvän jääkaapin äärelle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kovista arvoista jod haukkuu ihmisiä nyhveröiksi, ressukoiksi tms
Mitä vikaa kovissa arvoissa on? Olen niiden kannalla enkä mikään sosiaalidemokraatti/kommunisti.
Tämän yhteiskunnan tarjoamaan suojaverkkoon en ainakaan minä pudonnut. Totesin, että kukaan ei minua auta ja autoin itseäni. Pitkään se vei ja samalla ison osan elämästäni. Kiitos pärjäämisestäni ei kuulu tälle hyvinvointiyhteiskunnalle. Penniäkään en ole tukia nostanut ja julkisen puolen terapeuteista ei ollut kuin harmia.
-ap
Eli olisit mieluiten kuollut nälkään vanhempasi kuoltua?
Kokemukseni pohjalta kyllä. En koe jääneeni kasvattajilleni mitään velkaa. He olivat typeriä ihmisiä ja saman kasvatuksen olisin saanut asumalla huoneessa, jossa on itsestään täyttyvä jääkaappi.
Bilja-Eerikan tapaus ei jostakin syystä ihmetyttänyt. Arkipäivää se on ja lastensuojelun tila on tänä päivänäkin hirvittävä. Hyvällä tuurilla käy hyvin.
Missähän maassa katulapsi pääsee itsestään täyttyvän jääkaapin äärelle?
Miten sulla olisi elämä sujunut, mikäli olisitkin Suomen sijaan syntynyt Keniassa 12-vuotiaana raiskatun, HIV-positiivisen äidin lapsena?
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kovista arvoista jod haukkuu ihmisiä nyhveröiksi, ressukoiksi tms
Mitä vikaa kovissa arvoissa on? Olen niiden kannalla enkä mikään sosiaalidemokraatti/kommunisti.
Tämän yhteiskunnan tarjoamaan suojaverkkoon en ainakaan minä pudonnut. Totesin, että kukaan ei minua auta ja autoin itseäni. Pitkään se vei ja samalla ison osan elämästäni. Kiitos pärjäämisestäni ei kuulu tälle hyvinvointiyhteiskunnalle. Penniäkään en ole tukia nostanut ja julkisen puolen terapeuteista ei ollut kuin harmia.
-ap
Eli olisit mieluiten kuollut nälkään vanhempasi kuoltua?
Kokemukseni pohjalta kyllä. En koe jääneeni kasvattajilleni mitään velkaa. He olivat typeriä ihmisiä ja saman kasvatuksen olisin saanut asumalla huoneessa, jossa on itsestään täyttyvä jääkaappi.
Bilja-Eerikan tapaus ei jostakin syystä ihmetyttänyt. Arkipäivää se on ja lastensuojelun tila on tänä päivänäkin hirvittävä. Hyvällä tuurilla käy hyvin.
Missähän maassa katulapsi pääsee itsestään täyttyvän jääkaapin äärelle?
Miten sulla olisi elämä sujunut, mikäli olisitkin Suomen sijaan syntynyt Keniassa 12-vuotiaana raiskatun, HIV-positiivisen äidin lapsena?
-ap
Jaa-a, en ole oikeiston kannattaja. En miellä kaiken olevan ainoastaan itsestäni kiinni. Ehkä sen takia minulla meneekin hyvin ja pystyn luomaan läheisiä ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
a) Oliko autotalli.net olemassakaan n. 20v sitten?
b) Kuulostaa että et ole kovin kaunis sisältä. Ymmärrän jos kotitausta on huono. Normaali itsensä ja toisten rakastaminen on vierasta. Puhuit rumasti nyhverömiehistä. Entä jos antaisit mahdollisuuden, voisi hioutua upea helmi kumppaniksesi <3
Se että olet saanut kovalla työllä elintasoasi nostettua ei ole oleellista. Se miten kohtelet muita ihmisiä, siinä kulta punnitaan. Olet mielestäsi niin paljon parempi kuin me muut, mutta se asia ei tee sinua onnellisemmaksi.
Sisäinen rauha, lue Raamattua ja saat apua ja toivottavasti asiat tasapainoon!
ps. Älä himoitse lähimmäisesi puolisoa jnpp. Vaikea ja katkeroittava käsky, tiedän.
Jaa a, jaa a. Ylimielisyys haisee nokkaan, kusi hölskyy päässä. Se ei ole omiaan herättämään mielenkiintoa edes ystävyysmielessä, saati jossain muussa. Ei nyt mikään kenkiään tuijotteleva hiirulainenkaan tarvitse olla, mutta kyllähän tuosta viestistä oikein huokuu sellainen minä-minä-minä- asenne.
Suosittelen katsomaan Youtubesta Matthew Hussey:n videoita. Hän on brittiläinen ihmissuhdeguru, deittineuvoja, ja todella hyvä työssään! Hänellä myös oivia elämänneuvoja.
"Mikä on vallassamme tehdä, se on vallassamme jättää tekemättä." — Aristoteles
Vierailija kirjoitti:
Vahvat ja pärjäävät näiset on monen miehen mielestä pelottavia. Ainahan on se riski että mies jää toiseksi, heillä on tarve tuntea itsensä tärkeiksi ja olla se joka "hoitaa asian".
Mutta mun mieheni sanoi heti alussa että on ihanaa kun ajattelen omilla aivoillani enkä ole riippuvainen kenestäkään (3 lapsen yh, oma koti, hyvä työ jne). Hänestä kaikkein rasittavinta olisi ns kauko-ohjattava nainen joka vain odottaisi että joku tulee ja tekee kaiken hänen puolestaan.
Mutta toisaalta esim työelämässä on ollut hyötyä siitä että on tosiaan "pehmentänyt" otettta hieman ja antanut pomon tuntea itsensä tärkeäksi vaikka itse hoitaisi asian paremmin:)
Ehkä sama toimisi parisuhdemarkkinoillakin? Bimboksi ei tarvitse heittäytyä vaan antaa ensin tutustua persoonaan ennenkuin tykittää kaikki omat saavutukset ja vaatimukset tiskiin. Vaikka mies ei olisi korkeakoulutettu hän voi olla huippuälykäs ja -taitava eikä silloin ole mitään siitä tyrmätä toista kouluttamattomuuden takia. Kuka tahansa nauttii siitä että löytyy asia josta voi katsooa vähän ylöspäin. Miehet erityisesti
Herkkiä juttuja.
Vahvat ja pärjäävät naiset pelottavia miesten mielestä? Hyvin ristiriidassa sen kanssa ettå mies kuin mies haluaa naisen tekevän ja hoitavan kaiken yhteisessä kodissa ja tietenkin käyvän kokopäiväisesti töissä ja maksavan vähintään puolet yhteisistä kuluista ja yhteisten lasten menot kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kovista arvoista jod haukkuu ihmisiä nyhveröiksi, ressukoiksi tms
Mitä vikaa kovissa arvoissa on? Olen niiden kannalla enkä mikään sosiaalidemokraatti/kommunisti.
Tämän yhteiskunnan tarjoamaan suojaverkkoon en ainakaan minä pudonnut. Totesin, että kukaan ei minua auta ja autoin itseäni. Pitkään se vei ja samalla ison osan elämästäni. Kiitos pärjäämisestäni ei kuulu tälle hyvinvointiyhteiskunnalle. Penniäkään en ole tukia nostanut ja julkisen puolen terapeuteista ei ollut kuin harmia.
-ap
Eli olisit mieluiten kuollut nälkään vanhempasi kuoltua?
Kokemukseni pohjalta kyllä. En koe jääneeni kasvattajilleni mitään velkaa. He olivat typeriä ihmisiä ja saman kasvatuksen olisin saanut asumalla huoneessa, jossa on itsestään täyttyvä jääkaappi.
Bilja-Eerikan tapaus ei jostakin syystä ihmetyttänyt. Arkipäivää se on ja lastensuojelun tila on tänä päivänäkin hirvittävä. Hyvällä tuurilla käy hyvin.
Missähän maassa katulapsi pääsee itsestään täyttyvän jääkaapin äärelle?
Miten sulla olisi elämä sujunut, mikäli olisitkin Suomen sijaan syntynyt Keniassa 12-vuotiaana raiskatun, HIV-positiivisen äidin lapsena?
-ap
Jaa-a, en ole oikeiston kannattaja. En miellä kaiken olevan ainoastaan itsestäni kiinni. Ehkä sen takia minulla meneekin hyvin ja pystyn luomaan läheisiä ihmissuhteita.
Osaatko silloin asettua sellaisen ihmisen asemaan, jolla ei koko lapsuus- ja nuoruusaikana ole ollut YHTÄKÄÄN luotettavaa aikuista elämässään? Vasemmiston kannattaja on kuin uskovainen. Uskoo hyvään, joka tuotetaan poimimalla puusta rahaa. Vasemmistolainen politiikka ei ole toiminut missään maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kovista arvoista jod haukkuu ihmisiä nyhveröiksi, ressukoiksi tms
Mitä vikaa kovissa arvoissa on? Olen niiden kannalla enkä mikään sosiaalidemokraatti/kommunisti.
Tämän yhteiskunnan tarjoamaan suojaverkkoon en ainakaan minä pudonnut. Totesin, että kukaan ei minua auta ja autoin itseäni. Pitkään se vei ja samalla ison osan elämästäni. Kiitos pärjäämisestäni ei kuulu tälle hyvinvointiyhteiskunnalle. Penniäkään en ole tukia nostanut ja julkisen puolen terapeuteista ei ollut kuin harmia.
-ap
Eli olisit mieluiten kuollut nälkään vanhempasi kuoltua?
Kokemukseni pohjalta kyllä. En koe jääneeni kasvattajilleni mitään velkaa. He olivat typeriä ihmisiä ja saman kasvatuksen olisin saanut asumalla huoneessa, jossa on itsestään täyttyvä jääkaappi.
Bilja-Eerikan tapaus ei jostakin syystä ihmetyttänyt. Arkipäivää se on ja lastensuojelun tila on tänä päivänäkin hirvittävä. Hyvällä tuurilla käy hyvin.
Missähän maassa katulapsi pääsee itsestään täyttyvän jääkaapin äärelle?
Miten sulla olisi elämä sujunut, mikäli olisitkin Suomen sijaan syntynyt Keniassa 12-vuotiaana raiskatun, HIV-positiivisen äidin lapsena?
-ap
Jaa-a, en ole oikeiston kannattaja. En miellä kaiken olevan ainoastaan itsestäni kiinni. Ehkä sen takia minulla meneekin hyvin ja pystyn luomaan läheisiä ihmissuhteita.
Osaatko silloin asettua sellaisen ihmisen asemaan, jolla ei koko lapsuus- ja nuoruusaikana ole ollut YHTÄKÄÄN luotettavaa aikuista elämässään? Vasemmiston kannattaja on kuin uskovainen. Uskoo hyvään, joka tuotetaan poimimalla puusta rahaa. Vasemmistolainen politiikka ei ole toiminut missään maassa.
En ole kommunisti. Missä oikeistolainen politiikka mielestäsi on toiminut niin, että hyvinvointia on riittänyt myös köyhemmille?
Miehen kuuluu naurattaa ja naisen nauraa, niin se yleensä toimii. Yrmyt ja tosikot sitten erikseen, he sopivat varmasti toisilleen.