Lue keskustelun säännöt.
Miksi musta tuntuu, että mitä pärjäävämpi ja sisukkaampi nainen, sitä harvempi "kunnollinen" mies on kiinnostunut?
20.03.2019 |
Eli olen vajaa nelikymppinen, lapseton nainen. Olen tosi urheilullinen, hoikka, korkeakoulutettu ja oikeastaan aika kalassisen kaunis. En ole saanut kotoa eväiksi oikeastaan mitään ja itsetuntoni ei ehkä edelleenkään ole paras mahdollinen. Olen kuitenkin pärjännyt merkittävästi keskimääräistä ikäluokkani edustajaa paremmin ja elämäni on mallillaan (oma, kannattava yritys, kaunis koti, auto, varaa matkustaa).
Olen joutunut elämässäni opettelemaan kaikenlaista. Teininä ompelin vaatteet itse siksi, että kotona ei ollut rahaa minusta muodikkaisiin vaatteisiin. Olen remontoinut asuntoni itse (kyllä, googlannut ohjeet lattian hiomiseen, maalaamiseen, poraamiseen yms). Olen ostanut 18-vuotiaana ekan autoni Autotalli.netin halpisosastolta ja maksanut ajokorttini itse. Olen alkuun vaihtanut renkaat, öljyt yms. asiat alkuun autoihini itse siksi, ettei ole ollut rahaa ulkopuoliseenkaan palveluun. Vähitellen olen vaihtanut autoa halpiksesta ns. premium-merkkiin siksi, että elintasoni on noussut ja minusta on ollut mukavaa palkita itseni jostakin.
Mitä tulee miesrintamalle, siellä on kuollutta. Vedän puoleeni nyhverömiehiä, jotka unelmoivat äitihahmosta ja arjen tukikohtana. Vedän puoleeni epätasapainoisia loosereita, jotka olettavat minun ohjaavan heidätkin raiteilleen. Ne miehekkäät, elämässään pärjäävät miehet haluavat feminiinisen ja jotenkin "avustettavan" naisen.
Minun kanssani samasta taustasta tulleet miehet ovat 4-kymppisenä kuolleita, narkomaaneja tai vankilassa. Siltä ainakin tuntuu. En koskaan kohtaa kunnollista ja miehekästä miestä, jonka kanssa voisin taustani jakaa.
Ostanko suosiolla kissan ja käytän mieshuoraa seksuaalisiin tarpeisiini? Haluaisin oikean ihmissuhteen, jossa minut nähtäisiin sellaisena, kuin olen eli tuhannesta palasta itseni kokoamana mutta silti vakaasti ja omilla jaloillani seisovana.
Kommentit (531)
Vierailija kirjoitti:
Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.
Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan.
Tätähän se on. Miehet ovat vaan laiskoja vätyksiä ja on ihan kauhistus että pitäisi jotain itsekkin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tässä ole sen kummemmasta kyse kuin kysynnästä ja tarjonnasta. Sellaisia miehiä jollaisen haluat ja joka haluaa sinun kaltaisen naisen on hyvin vähän. Joku yksittäinen piirre sinussa tai miehessä voi jo riittää kiinnostuksen lopahtamiseen.
Sinulla on varmasti jokin tuosta lapsuudesta jäänyt tunnelukko, joka ohjaa sinua aina samanlaisten ressukoiden pariin. Kannattaa tutustua aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Pärjäävät naiset ovat valitettavan usein v*ttumaisia. Tietämättään.
Kateellisten panettelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus löytyy tekstistäsi;
Osaat kaiken itse, hoidat kaiken itse, pärjäät itseksesi. Mies tuntee kanssasi olonsa mitättömäksi. Kukapa sellainen haluaisi olla?
Tai kuka haluaisi kilpailla kanssasi saavutuksillaan?
Huh miten ilkeästi ihmiset vastailevat, mikä teitä vaivaa?
Ap, kuulostat siltä että olisit kiva kumppani. Usko pois, että on aikuisia miehiä, jotka haluavat parisuhteeseen naisen jonka kanssa voi puuhailla yhdessä ja jonka kanssa voi keskustella myös työelämästä, talousasioista jne.
Silti tuollaisetkin miehet useimmiten mieluiten iloisesti yllättyvät siitä, että nainen on reipas ja osaava, ja ihastuvat ensisijaisesti muihin asioihin: ulkonäköön, seksikkääseen/suloiseen olemukseen jne.
Nuo luonteenpiirtesi, jotka ovat johtaneet pärjäämiseesi saavat sitten ihastumisen syvenemään kunnioittavaksi, hauskaksi suhteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkki: harkitse itseäsi vanhempaa miestä, joka osaa arvostaa ns. aikuista kumppania.
Itsesi ikäiset ja nuoremmat miehet voivat olla epävarmoja, ja kaipaavat rinnalle höpsykkää jonka vieressä itse näyttävät osaavilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pärjäävät naiset ovat valitettavan usein v*ttumaisia. Tietämättään.
Kateellisten panettelua.
Ei se ole. Harva mies haluaa kumppanikseen vttumaisinta kaveriaan. Sori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko itse lähestynyt miehiä, vai haluatko miesten tekevän sen "ensimmäisen siirron"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pärjäävät naiset ovat valitettavan usein v*ttumaisia. Tietämättään.
Kateellisten panettelua.
Ei se ole. Harva mies haluaa kumppanikseen vttumaisinta kaveriaan. Sori.
Eli nainen on vmäinen kun on omillaan pärjäävä ja itsenäinen? Tokihan se munattomien vetelysten näkökulmasta on noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kysymys sinulle: osaatko nauttia elämästä?
Käytkö paljon treffeillä, vai onko jo treffeille pääseminen hankalaa? Jos käyt, millaisia kommentteja/palautetta saat miehiltä? Kehutaanko sinua huumorintajuiseksi, rennoksi, ilopilleriksi, hyväksi seuraksi tmv.?
Moni menestynyt mies, aivan kuten sinäkin, pärjää omillaan elämässä. He eivät tarvitse naista laittamaan elämän perusasioita kuntoon, tekemään kotitöitä, tai muuten hyysäämään ja paapomaan itseään. Syy miksi he silti haluavat parisuhteen, on elämästä nauttiminen. Se onnistuu paljon paremmin hyvän kumppanin kanssa.
Mieti, onko sinulla tuolla alueella tarjottavaa miehelle, ja jos siinä on puutteita, mitä voisit asialle tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pärjäävät naiset ovat valitettavan usein v*ttumaisia. Tietämättään.
Kateellisten panettelua.
Ei se ole. Harva mies haluaa kumppanikseen vttumaisinta kaveriaan. Sori.
Eli nainen on vmäinen kun on omillaan pärjäävä ja itsenäinen? Tokihan se munattomien vetelysten näkökulmasta on noin.
Ei välttämättä ole, mutta joillakin ihmisillä tuo pärjäämisen yrittäminen on vienyt kaiken huomion ja energian niin pitkään, että elämänilo on hautautunut jonnekin aika syvälle. Koko elämästä on tullut pelkkää pärjäämistä, ja pärjäämisestä on tullut ainoa nautinnon lähde elämässä. Huumori ja kyky nauraa itselle, rentoutuminen, pikkuasioille nauraminen, harrastukset joissa ei ole sen kummempaa tavoitetta kuin hetken nautinto, ja kyky rötvätä sunnuntaisin sohvalla tekemättä mitään kummempaa, pääsevät joskus unohtumaan ihmiseltä jonka elämässä keskeistä on suorittaminen ja pärjääminen. Siinä voi olla syy, miksi menestyvät ja itsenäiset miehet eivät kiinnostu, mutta apua ja pärjäämiskoulutusta tarvitsevat miehet kiinnostuvat.
t. Eri vastaaja (nro 35)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on vähän vastaavia kokemuksia, minäkin olen aika köyhistä oloista lähtöisin, olen kouluttautunut pitkälle, työpaikka on ja asunnon ostin jo aika nuorena. Opettelin normaalia elämää pitkään, kun aika monet tavallisten ihmisten arkeen liittyvät asiat, joita he pitävät jopa itsestäänselvyyksinä olivat minulle ihan uutta. Esimerkkinä mainittakoon pyykkiteline, pussilakana, monet hyvin tavalliset ruoka-aineet...
Kun on joutunut pärjäämään pitkään itsekseen ja luottamaan käytännössä vain itseensä, kehittää ehkä itselleen kovan ja pärjäävän ulkokuoren, jota joku voi pitää luotaantyöntävänäkin. Minulla on mennyt kauan aikaa siihen, että uskallan sanoa, että en jaksa, en osaa, en pärjää, olen väsynyt. Tai ehkä siinä vaiheessa olin jo "edennyt" niin pitkälle, että pystyin sen tekemään.
Nuorempana minuunkin ripustautui erinäisiä onnettomia ihmisiä, joilla oli kaikenlaisia ongelmia. En halunnut olla parisuhteessa aina se fiksu, joka osasi neuvoa, miten raha-asiat kannattaa hoitaa tms. Lopulta löytyi sitten se omanhenkinenkin ihminen kuin ihmeen kaupalla. Olin silloin jo 28-vuotias. Sellaisiakin on, mutta heitä ei ehkä tapaa niin helposti, kun viettävät aika paljon aikaa töissä ja harrastustensa parissa.
Mutta tosiaan tietämättään voi karkottaa pois ihmisiä, koska vaikuttaa jotenkin kovalta. Ja toisaalta voi vetää puoleensa sellaisia, jotka juuri kaipaavat tukijaa. Koita päästää irti ja näyttää myös sitä vähän heikompaa ja epävarmempaa puolta itsessäsi, usein sellainen epätäydellisyys on paljon inhimillisempää ja viehättävämpää kuin pitkälle hiottu täydellisyys. Ainakin itse kun katson vanhoja valokuvia, jossa tukka on hyvin ja meikki täydellinen ja vaatteetkin viimeisen päälle, ymmärrän, että minua on voinut olla vaikeaa lähestyä. Uskalla näyttää sitä ihmistä tuon ulkokuoren alla, sitä vähän epätäydellistä, vähän hassua ja sympaattistakin. Se ei ole heikkoutta vaan suurta vahvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Asutko Helsingissä? Jos et, muuta. Et löydä mistää skutsista pks ulkopuolelta ketään.
Helsingissä on 13 aloittajan kaltaista naista tusinassa. Aloittaja etsi kuitenkin "kunnollista" miestä ja heitä ei ole käytännössä lainkaan. Kannattaa siis saalistaa koko maasta (jos siis haluaa maan rajoja jotenkin totella ylipäätään). Ei kuitenkaan eletä enää 50-lukua jolloin oltiin turpeessa kiinni kaupungeissakin. 60-luvulla jalat irtosivatkin jo maasta lopullisesti. Helsinki on tässä mielessä umpisuoli johon ei kannata jämähtää jos siltä alkaa tuntua. Miehen puolestaan kannattaa toimia juuri päinvastoin.
Ap saat olla ylpeä saavutetuksistasi, mutta älä nosta itseäsi jalustalle ja ajattele että niillä olisi niin hirveästi väliä muille. Ymmärrän että olet tehnyt ison työn ja jota kumppaninkin olisi hyvä varmasti arvostaa, mutta ihan tosi, harva välittää siitä millaisella autolla tai millaisessa kodissa kumppani asuu. (Paitsi ne elättäjää itselleen etsivät miehet). Se että elämä on raiteillaan ja asiat järjestyksenä on varmaan enemmänkin perusoletus kuin mikään erityinen plussatekijä keski-ikäisten parisuhdemarkkinoilla.
Kokeile saavutustesi sijaan korostoo vaikka luonteesi hyviä puolia, huumorintajua, intohimon ja harrastuksien kohteita yms. Se on paljon kiinostavampaa kuin kaunis koti tai auton merkki.
Loppujen lopuksi parisuhteessa on kyse siitä että luonteet sopii yhteen. Kaikki ”olen kaunis””olen menestynyt””minulla on oma talo”... nämä on vain plussaa eivätkä yksinään riitä jos ihmisen kanssa ei pohjimmiltaan ole kivaa.
Nainen tahtoo itselleen miehen ja jokainen itsenäinen nainen tietää mitä haluaa eikä suostu rimaansa alentamaan, koska on sen arvoinen! Siitä tuleekin sitten seuraava kysymys, mitä se nykyajan itsenäinen nainen nyt sitten mieheltä haluaa? Tientekin pitää osaata käyttäytyä, olla huomaavainen, huolehtiva ja näistä ei tietenkään tingitä. Näiden päälle tulee reilusti jokaisen omia yksilöllisiä vaatimuksia ja vaatimukset miehille tuntuvat olevan hyvin ristiriidassa ja kun tarkemmin ajattelee, miltei mahdotonta kenenkään toteuttaa.
Otetaan ensin käsittelyyn tuo käyttäytyminen. Mikä tahansa käyttäytyminen ei riitä. Ei saa ollan liian hiljainen, eikä yltiöystävällinen (varsinkaan niille tyttökavereille) ja tietyt jutut naurattaa kahden kesken, mutta ei kun tuttavat on lähellä. Ole oma itsesi, mutta jätä ne parhaimmat vitsit kotiin.(ja se lempipaitasi)
Huomaavainen mies sitten taas kuuntelee naisen tarpeita, tahtoo tämän voivan hyvin kellon ympäri ja on valmis tekemään kaikkensa, jotta hänen naisensa on tyytyväinen. Mutta, mies älä silti kuvittele että saisit samanlaista kohtelua takaisin, itsenäinen vaimo nimittäin ei hiero hartioitasi rankan työpäivän jälkeen koska se on alentavaa ja loukkaa naisen arvoa.
Ja huolehtivainen mieshän on sellainen, joka soittaa naiselle kun hän on tyttöjen kanssa ulkona ja kertoo kuinka hänellä on ikävä ja kuinka hän odottaa naistaan kotiin, mutta huolehtivaisuutta ei kuitenkaan ole soittaa jatkoille siirtyneelle naiselle ja kysellä onko hän hengissä, kun hän ei ole ilmoittanut itsestään mitään, sehän on ylisuojelevaisuutta ja luottamuspulaa. Huolehtivaisuuteen kuuluu myös se, jos olette yhdessä baarissa ja joku humaltunut keski-ikäin ylittänyt ukko tulee iskemään naistasi, sinun on oltava rintarottingilla ajamassa hyypiötä pois, mutta kuitenkaan huolehtivaisuutta ei ole se, jos yhdessä baarissa ollessanne joku karski komistus tulee iskemään eukkoasi ja menet rintarottingilla väliin, sehän on sairaalloista mustasukkaisuutta ja omistushaluisuutta.
Ensiksi, kaikki te naiset, jotka olette ponnistaneet heikommista lähtökohdista upeasti eteenpäin, olkaa ylpeitä itsestänne. Toiseksi, älkää hirveästi korostako suhteen alussa tällaisia asioita, vaan siirtykää ns. pienempiin keskusteluasioihin. Pitäkää hauskaa, naurakaa ja kehittäkää huumorianne, kaiken sen upeuden lisäksi mitä olette. Erään ulkomaisen tutkimuksen mukaan miehet arvostavat eniten kumppanissaan, ei vahvuutta ja tai itsenäisyyttä, ei kauneutta tai pitkiä tekoripsiä, vaan huumorintajua. Se mahdollistaa yhdessä nauramisen, ja se on se liima, joka kiehtoo ja pitää ihmiset yhdessä. Siitä voi myös aina ammentaa.
Yksi asia on kuitenkin varma: te, joilla on jo valmiina kyvyt selviytyä haasteista, elämä on pitkässä juoksussa helpompaa.
En lukenut tämä pidemmälle...itsetuntoni ei ehkä edelleenkään ole paras mahdollinen. Terve itsetunto näkyy kauas ja sellainen ihminen vetää puoleensa myös muita ihmisiä.