Miksi ihmeessä rahat pitäisi olla perheessä yhteisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen ketjusta saa sen kuvan että yhteinen talous aina tarkoittaa sitä että jompikumpi elättää tousen. En väitä että niin ei koskaan eikä kenekään kohdalla olisi. Tousen elättäminen on ihan samalla tavalla mahdollista vaikka talous ja tilit olusi eriliset.

Meille sopii paremmin yhteinentalous. Tärkeämpää kuitenkin se onko tilit erilliset vai yhteiset on se että molemmat pystyvät hoitamaan taloutta myös mahdollusissa yllättävissä tilanteissa. Jos tinen sairastuu, jos syystä tai toisesta ajaudutaakin eroon, miten talous sen jälkeen hoidetaan.

Minun valintani lähtevät siitä, että teen elämässäni vain valintoja, joista selviän tarvittaessa myös yksin. Eli en ikinä laske sen varaan, että toinen ihminen tarjoaisi minulle jotain etuuksia tai elättäisi minua.

Minä taas en lähtökotaisesti haluaisi selvitä yksin. Jos haluaisin tuskin olusin parisuhteessa. Tärkeää toki on että tarvittaessa selviän ilman parisuhdetta ja talouden pystyisin hoitamasn yksinkin. Se että talous ja tilit tällä hetkellä on yhteisiä ei sitä estä. Eron sattuessa tilit toki pitäisi muuttaa omiksi erillisiksi tileiksi.

Naurettavilta kuulostaa väitteet siitä että puoluso yhtäkkiä tyhjäisi tilit ja pakenisi toisella puolella maapalloa. Miksi hän ei haluaisi ensin realisoida omaisuutta ja elää siellä maanpaossa mahdollisimman kauan. Yhteisen talouden rahavaroilla siellä ei joka tapauksessa kovin kauaa eletä.

Kuulostaa naurettavalta juu, mutta kuvitteellinen tilanne: sinä rakastut palavasti naapurin Mattiin ja päätät jättää nykyisen miehen. Miespä ei tästä tykkää ja "sekoaa". Tyhjentää tilit ja häipyy. Ei pitäisi olla yllätys, että erot voivat olla riitaisia ja siitä ennen niin mukavasta kumppanista voi tulla yhtäkkiä jotain ihan muuta. Siinä kohtaa on tosi kiva, jos ei ole ihan tyhjän päällä.

Täysin epärealistinen tilanne koska hän nyteivain voisi jättää sillä sekunnilla työtään. Mutta kuvitellaan että tilanne nyt olisi tuo. Niin varmaakin minä tietäisin rakastmisen ennen puolisoa ja varautuisin esim. nostamalla tililtä rahaa ja ehkä myös avaamalla itselleni oman tilin johon puolisolla ei ole mitään asiaa. Jos erosta tulisi riitainen en nyt näe että miten omat tilit suojaisi tilanteen. Molempien nimissä oleva omaisuus olisi joka tapauksessa jotenkin jaettava. Puolisolle se olisi vieläkin tärkeämpää koska hänen toimeentulonsa on kiinni tuosta omaisuudesta. Minä pärjäisin kyllä omilla tuloillanikin riidan aikana.

Vaikka talous on yhteinen ei tietenkään tulot ole yhteisiä vaan minä saan oman palkkan työstäni ja puoliso omat ansiotulonsa omasta työstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo lapsuudesta asti seurannut suvussani tilannetta, jossa ihan fiksu nainen ajetaan tilanteeseen, jossa mitään kontrollia omaan elämään ei ole. (Juu, aluksi oli rahat yhteisiä, mutta vuosien saatossa ei ollutkaan esim. pankkikorttia muilla kuin miehelle ym.). Ja tämä kaikki siis tapahtui hyvin hitaasti. Vuosien jälkeen nainen lopulta heräsi tilanteeseen ja lähti.  Joutui toki aloittamaan kaiken aivan alusta. Aluksi mies vaikutti toki ihan normaalilta "perusmieheltä". Päätin jo silloin nuoruudessa, etten koskaan anna kaikkia rahoja toisen käyttöön, vaikka mies oli miten täydellinen ja ihana. Näin olen tehnyt. Löytyy tili, jossa on vain mun nimi ja mulla on siihen pankkikortti (jonne myös palkka tulee).  Löytyy myös yhteiset tilit miehen kanssa ja kaikki on periaatteessa yhteistä, mutta tiedän aina, että jos jotain kamalaa tapahtuu, voin koska tahansa marssia johonkin hotelliin ja ottaa huoneen. Mun tiliä ei kukaan muu saa suljettua.

Jep. Varsinkin naisena tulee aina pitää huolta että voi lähteä koska vaan ja pelastaa itsensä ja lapsensa. Se on ihan velvollisuus niitä lapsia kohtaan.

En kyllä lähtisi parisuhteeseen jossa vanhemmilla (molemmilla) ei ole velvollisuus pelastaa lapset jos tilanne on se että toinen ei kykene lapsista huolehtimaan tai varsinkin jos se toinen vanhempi olisi jotenkin vaaraksi lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vain hullu suostuu yhteisiin rahoihin. Omat rahat molemmilla ja yhteisesti sovitut ja jaetut maksut kustannuksista ja menoista. Ja ehdottomasti avioehto, jos naimisissa on pakko olla.

Tuskin nimittäin motivoi sitä vähemmän tienaavaa puolisoa satsaamaan osaamiseensa tai uraansa nostaakseen palkkatasoaan, jos enemmän tienaava toimii automaattilompakkona. Ei todellakaan kannata suostua sellaiseen.

Aivan, kyllä ihan oma tili täytyy olla. Ja sitten toisena yhteinen tili, jonne molemmat siirtävät rahaa tai vain toinen siirtää, jos ei toisella ole, mutta joka tapauksessa täytyy olla myös ikioma tili. Yhteinen tili ainoana tilinä on jotenkin aivan viime vuosisadan puolivälistä. 

Jos naapurin Liisa ja Matti kertoo että heille riittää hyvin yhteinen tili tai vaikka yhteinen käyttötili ja yhteinen säästötili, miksi he mielestäsi tarvitsisivat kuitenkin myös omat tilit?

No ihan vaan siksi jos Liisa vaikkapa pettää Mattia ja Matti tästä suivaantuneena heittää Liisan ulos ja tyhjentää koko tilin. Liisa sitten istuu kadulla rahattomana. Tai Matti sortuu uhkapeleihin ja huumeisiin ja liisalta menee luottotiedot kun Matti on juonut ja pelannut kaikki rahat. Tai Liisa jossain hurmiossa ostaa koko rahalla pyramidihuijauksen osakkeita ja he molemmat menettävät kaiken. Semmosta kaikkea. Ei kaikkia munia yhteen koriin.

Liisa luottotiedot ei mene siitä vaikka Matti pelaisi. Laskut ja velat joita mahdollisesti aiheutuvia olisi ihan Matin omia. Toki voi olla että Matti joutuisi myymään myös sitä molempien nimissä olevaa omaisuutta, mutta yhteisellä tilillä ei tuon asian kanssa ole mitään tekemistä aivan samoin kävisi jos molempien rahat olisi omilla tileillä.

Ai jos liisalta jää oma puhelinlasku maksamatta koska Matti on tuhlannut kaikki heidän rahansa niin ei mene luottotiedot?

Pahimmassa tapauksessa Liisa ehkä joutuu lainaamaan rahaa puhelin laskuun ja maksamaan sen seuraavalla kuulla. Tosin ei Liisan puhelin lasku ole niin suuri etteikö hän saisi siihen rahat jostakin esim. omista sijoituksista.

Ei tässä keskustelussa ole mitään järkeä, kun näihin "kaikki on yhteistä" suhteisiin yhtäkkiä aina ilmaantuukin omia tilejä ja omia sijoituksia.

Kyllä ne säästötilit ja sijoituksetkin ovat yhteisiä, mutta niitä toinen ei saa samalla tavalla tyhjennettyä huomaamatta.

Minusta on mielenkiintoista, että erillisten tilien vaatijat vaativat varautumaan äärimmäisen epätodennäköisiin hulluksi tulemisiin.

Te varmasti myös nukutte erillisissä lukituissa makuuhuoneissa, koska perhesurmiakin tapahtuu, ja ettehän te oikeasti voi olla niin ihmeellisiä ja erityisiä, ettei se teitä koskettaisi. Eikö niin?

Elämässä on tapana varautua. Otetaan vakuutuksia, tehdään avioehtoja jne. Yleensä ne ihmiset, jotka varautuu asioihin on niitä, jotka selviävät vastoinkäymisistä "kuivin jaloin". Muut sitten ihmettelee, että mites nyt selvitään, kun pahin tapahtui. Mulla on hyvä ja turvallinen olo, kun tiedän, että mun rahat on 100% mun omia (vaikka niitä tietenkin perheen hyväksi käytän ja yhteiset taloustilit sekä lainat löytyy meiltäkin). Ei tarvitse koskaan miettiä, että mitä jos se mies päättää tehdä typeryyksiä tai vaikkapa kuolee (jolloin yhteisestä rahoista puolet menee lapselle). Minä selviän kyllä.

Meillä on eri palkkatilit ja yhteinen taloustili ja yhteinen säästötili. Elintasomme ei ole erilainen, jääkaappi on yhteinen, asuntolaina on yhdessä maksettu ja jos toisella on ollut heikko tilanne, toinen on laittanut taloustilille enemmän rahaa, auttanut ja avittanut eikä siitä ole mitään velkalaskuja kirjoiteltu. Taloustilille siirretään tilipäivinä automaattisesti rahaa ja sieltä maksetaan kortilla ruuat ja yhteiset laskut, ennen oli vuoroviikot, mutta korttiin on siirrytty viime vuosina. Säästötilille laittaa kumpikin kykyjensä mukaan, minimi on 70 euroa ja maksimia ei olekaan, aika tavallinen talletus on 150-250 euroa/kk/nenu. Lomarahoista laitetaan 500 euroa. Sieltä on makseltu pesukoneita, remppoja ym.

Niin sen minusta pitää ollakin, että puhalletaan yhteen hiileen, mutta tilit voi silti olla ihan omat, eikä niin, että toinen joutuu kupatuksi, tai maksattaa kaiken toisella, tai tuhlaa toisen kovalla työllä tienaamat rahat pelaamiseen tai shoppailuun, kuten mieheni työkaverille kävi yhteisen tilin ja ylityörahojen kanssa.

Meillä homma toimii, eikä rahasta ole ikinä riidelty.

Vierailija kirjoitti:

Minulle 50+ ihmisenä oikeus henkilökohtaiseen tiliin on jotenkin niin perustavaa laatua oleva asia, että en vaan pystyisi muuta kuvittelemaan. Tuloni ja menoni ovat täysin yksityisasia. Yhteinen taloustili on yhteisiä menoja varten mutta ajatus siitä, että olisin puolisolleni tilivelvollinen (sic! 😉) omista tuloistani ja menoistani olisi aivan käsittämätön. Ja ei, kyse ei ole siitä, että minulla olisi salaisuuksia. Kyse on vain siitä, että olen aikuinen ihminen jolla on edelleen myös yksityiselämä vaikka avoliitossa elänkin.

Onneksi olen kohdannut ihmisen, jolle se myös on ollut itsestäänselvyys.

Pystyn ymmärtämään tuon periaatteen, mutta mulla sen ohi menee toinen periaate eli tietynlainen perhe- ja kumppanuuskäsitys.

Mulle perhe ja pitkäkestoinen parisuhde tarkoittaa jakamista. Puolisot muodostavat monissa asioissa yksikön ja olisi outoa rajata sen ulkopuolelle niinkin maallinen asia kuin talous. Ennen kuin joku ehtii irvailla, niin sanon, että välillä olen itse tienannut enemmän kuin mies. Ollaan oltu yhdessä alle kaksikymppisistä yli 25 vuotta. Joskus aikanaan oli tiukkaa ja siitä haluttiin nimenomaan selviytyä yhdessä. Nykyisin rahaa on enemmän ja kumpikin tietää, mitä suunnilleen voi itselleen hankkia rahatilanteen puitteissa.

En koe olevani tilivelvollinen, vaan koen, että minulla on vahva taloudellinenkin kumppanuus mieheni kanssa muun suhteen lisäksi. Tiedostan kyllä, että osalla tämä ei toimisi, jos toinen olisi vaikka vastuuton rahankäyttäjä tai olisi kyseessä uusperhe tms.

Mutta itse koen, että meidän suhde on jotenkin vielä enemmän kumppanuus kuin niillä, joilla on erilliset rahat. Ei ole tarve pitää rahoja omanaan vaan raha, joka työllä tienataan, on perhettä varten. Uskon, että maailmanlaajuisesti tämä perhekäsitys on yleisempi kuin suomalainen (mielestäni jopa kylmä) minun rahani -mentaliteetti.

Jos mieheni tulee hulluksi, niin saahan sen erillisen palkkatilin sitten äkkiä tehtyä. Ja kyllä minun palkkani elämiseen riittää. Eikä mieheni pysty yhteistä omaisuuttamme myymään ilman minun lupaani.

Älytöntä kaivaa tuollaisia ääriesimerkkejä. Kun tosiaankin, ei kukaan oikeasti voi elää puolison kanssa, jonka hulluksi tulemista koko ajan pelkää.

Mä opin mun mummolta joka joutui pakenemaan väkivaltaista, kontrolloivat juoppoa miestään pienten lasten kanssa ja aloittamaan ihan tyhjästä että naisella pitää aina olla omat rahat.

Niinpä mulla on, on meillä yhteisetkin miehen kanssa mutta lisäksi kummallakin oma tilit jolla olevat rahat voi käyttää miten tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Jos mieheni tulee hulluksi, niin saahan sen erillisen palkkatilin sitten äkkiä tehtyä. Ja kyllä minun palkkani elämiseen riittää. Eikä mieheni pysty yhteistä omaisuuttamme myymään ilman minun lupaani.

Älytöntä kaivaa tuollaisia ääriesimerkkejä. Kun tosiaankin, ei kukaan oikeasti voi elää puolison kanssa, jonka hulluksi tulemista koko ajan pelkää.

Samaa mieltä. Toiset näköjään elää kuin maailmanloppua, miehen hulluutta, Aruballe muuttoa tai perhesurmaa odottaen koko ajan.

Kyllä, mitä tahansa voi sattua kelle tahansa milloin tahansa. Kuitenkaan en jaksa tuota asiaa alkaa päivittäin pelkäämään. Jos erotaan, ohjaan palkan eri tilille. Puolet omaisuudesta kuuluu erossakin minulle eikä mies voi myydä yhteistä omaisuutta ilman lupaani. Jos mies polttaa talomme, niin saan edelleen palkkaa ja uskon, että muut tukiverkkoni auttaisivat siinä tilanteessa. Jos mies tappaa minut, lapset perisivät minut jne. jne. jne.

Meillä on ollut aina yhteiset rahat. Kun mies opiskeli, minä kävin töissä. Sitten teimme lapsen. Minä olin kotona ja mies töissä. Sitten minä menin opiskelemaan ja mies jatkoi töissä. Kun valmistuin, niin aloin tienaamaan miestäni enemmän.

Minusta olisi ollut hirvittävän hankalaa pitää erilliset rahat. Kulujen jakaminen reilusti lapsen syntymisen jälkeen olisi ollut työlästä.

Muiden rahankäyttötavat minua ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Mä opin mun mummolta joka joutui pakenemaan väkivaltaista, kontrolloivat juoppoa miestään pienten lasten kanssa ja aloittamaan ihan tyhjästä että naisella pitää aina olla omat rahat.

Niinpä mulla on, on meillä yhteisetkin miehen kanssa mutta lisäksi kummallakin oma tilit jolla olevat rahat voi käyttää miten tykkää.

Onko sun miehesi sitten väkivaltainen, kontrolloiva juoppo? Jos ei, niin vieläkö luulet muuttuvan ja kauanko olette olleet yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle 50+ ihmisenä oikeus henkilökohtaiseen tiliin on jotenkin niin perustavaa laatua oleva asia, että en vaan pystyisi muuta kuvittelemaan. Tuloni ja menoni ovat täysin yksityisasia. Yhteinen taloustili on yhteisiä menoja varten mutta ajatus siitä, että olisin puolisolleni tilivelvollinen (sic! 😉) omista tuloistani ja menoistani olisi aivan käsittämätön. Ja ei, kyse ei ole siitä, että minulla olisi salaisuuksia. Kyse on vain siitä, että olen aikuinen ihminen jolla on edelleen myös yksityiselämä vaikka avoliitossa elänkin.

Onneksi olen kohdannut ihmisen, jolle se myös on ollut itsestäänselvyys.

Pystyn ymmärtämään tuon periaatteen, mutta mulla sen ohi menee toinen periaate eli tietynlainen perhe- ja kumppanuuskäsitys.

Mulle perhe ja pitkäkestoinen parisuhde tarkoittaa jakamista. Puolisot muodostavat monissa asioissa yksikön ja olisi outoa rajata sen ulkopuolelle niinkin maallinen asia kuin talous. Ennen kuin joku ehtii irvailla, niin sanon, että välillä olen itse tienannut enemmän kuin mies. Ollaan oltu yhdessä alle kaksikymppisistä yli 25 vuotta. Joskus aikanaan oli tiukkaa ja siitä haluttiin nimenomaan selviytyä yhdessä. Nykyisin rahaa on enemmän ja kumpikin tietää, mitä suunnilleen voi itselleen hankkia rahatilanteen puitteissa.

En koe olevani tilivelvollinen, vaan koen, että minulla on vahva taloudellinenkin kumppanuus mieheni kanssa muun suhteen lisäksi. Tiedostan kyllä, että osalla tämä ei toimisi, jos toinen olisi vaikka vastuuton rahankäyttäjä tai olisi kyseessä uusperhe tms.

Mutta itse koen, että meidän suhde on jotenkin vielä enemmän kumppanuus kuin niillä, joilla on erilliset rahat. Ei ole tarve pitää rahoja omanaan vaan raha, joka työllä tienataan, on perhettä varten. Uskon, että maailmanlaajuisesti tämä perhekäsitys on yleisempi kuin suomalainen (mielestäni jopa kylmä) minun rahani -mentaliteetti.

Mun mielestä ei tarvitse olla kyseessä vastuuton rahankäyttäjä eikä uusperhe. Riittää, että on erilaiset näkemykset siitä, mihin haluaa käyttää rahaa. Mieheni vanhemmat olivat vähävaraisia ja lapsia oli monta. Vain hyvin harvoin hän sai mitään uutena vaan aina isoveljensä vanhoja. Silloinkin, kun hän sai jotain uutena, se ei välttämättä ollut just sellainen, mitä hän olisi halunnut. Monesti olen nauranut, että hänellä on varmaan jokin synnynnäinen nippelivamma, koska mikä tahansa elektroninen laite menettää kiinnostavuuden heti, kun markkinoille tulee uusi ja hienompi. Vaikka vuosi sitten ostetussa kännykässä ei olisi vielä mitään vikaa, uusi ja hienompi laite pitää saada. Pitäisin miestäni vastuuttomana rahankäyttäjänä, jos hän hankkisi itselleen kaikenlaista velaksi tai siten, ettei rahat enää riittäisikään muuhun elämiseen. Sitä hän ei tee vaan laskee kyllä, onko varaa ja jos ei ole, kauanko hänen on säästettävä.

Minä taas en saa minkäänlaista mielihyvää kuluttamisesta. Talvitakkini on jo 20 vuotta. Ajaton malli, hyvälaatuinen materiaali ja hyvin hoidettu. Voisinhan minäkin ajatella, että neljä kertaa vuodessa laittaisin koko garderoobini uusiksi vain siksi, että eihän viime kevään muotia voi enää tänä keväänä käyttää. Oma lapsuuteni oli vauras, mutta kuluttamisessa järkevä ja maltillinen. Saan paljon enemmän iloa säästämisestä ja sijoittamisesta kuin shoppailusta. 

Ymmärrän mieheni taustaa ja joskus olemme puhuneetkin siitä, että hänellä on edelleenkin jonkinlainen näyttämisen halu. Haluaa näyttää hyvältä ja coolilta. Hän toteuttaa nyt niitä unelmiaan, joita lapsena ja teininä ei voinut toteuttaa. Hän kyllä ymmärtää ja myös arvostaa, että mun rahankäyttötapani tarkoittaa, ettei meidän yhteisten lastemme tarvitse opiskelemaan lähtiessään maksaa vuokraa. Ja ettei tyttöjen tarvitse muutenkaan lähteä maailmalle tyhjin käsin. Silti hänessä on hyvin vahvana uuden ja hienon saaminen ja se tuottaa hänelle mielihyvää. Ei mulla ole mitään tarvetta pilata hänen iloaan ja sanoa, että nyt kuules et ostakaan parin tonnin älyluuria vaan pistät nekin rahat odottamaan tyttöjen autokoulua tms. Jos hän haluaa uuden luurin, siitä vaan. Mutta hän ostaa sen omilla rahoillaan eikä perheen talousrahoilla eikä mun rahoilla. Aikoinaan puhuttiin hyvin pitkään, asutaanko vuokralla vai ostetaanko oma. Asuntoa varten mies tarvitsi asuntolainaa, minä taas pystyin ostamaan oman puoliskoni ilman. Sanoin silloin, että jos hän ei halua ottaa asuntolainaa, mulle on ihan ok, että asutaan vuokrallakin. 

Jos tulisi tilanne, että mies jäisi työttömäksi tai sairastuisi, tietenkin minä osallistuisin entistä enemmän perheen yhteisiin kuluihin. Ja myös miehen henkilökohtaisiin. Työttömänä tai sairaana pitää kuitenkin parisuhteessakin ymmärtää, että kaikenlaisia tarpeettomia kotkotuksia ei nyt hankita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleen ketjusta saa sen kuvan että yhteinen talous aina tarkoittaa sitä että jompikumpi elättää tousen. En väitä että niin ei koskaan eikä kenekään kohdalla olisi. Tousen elättäminen on ihan samalla tavalla mahdollista vaikka talous ja tilit olusi eriliset.

Meille sopii paremmin yhteinentalous. Tärkeämpää kuitenkin se onko tilit erilliset vai yhteiset on se että molemmat pystyvät hoitamaan taloutta myös mahdollusissa yllättävissä tilanteissa. Jos tinen sairastuu, jos syystä tai toisesta ajaudutaakin eroon, miten talous sen jälkeen hoidetaan.

Minun valintani lähtevät siitä, että teen elämässäni vain valintoja, joista selviän tarvittaessa myös yksin. Eli en ikinä laske sen varaan, että toinen ihminen tarjoaisi minulle jotain etuuksia tai elättäisi minua.

Sukulaissieluko se siellä? =D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle 50+ ihmisenä oikeus henkilökohtaiseen tiliin on jotenkin niin perustavaa laatua oleva asia, että en vaan pystyisi muuta kuvittelemaan. Tuloni ja menoni ovat täysin yksityisasia. Yhteinen taloustili on yhteisiä menoja varten mutta ajatus siitä, että olisin puolisolleni tilivelvollinen (sic! 😉) omista tuloistani ja menoistani olisi aivan käsittämätön. Ja ei, kyse ei ole siitä, että minulla olisi salaisuuksia. Kyse on vain siitä, että olen aikuinen ihminen jolla on edelleen myös yksityiselämä vaikka avoliitossa elänkin.

Onneksi olen kohdannut ihmisen, jolle se myös on ollut itsestäänselvyys.

Pystyn ymmärtämään tuon periaatteen, mutta mulla sen ohi menee toinen periaate eli tietynlainen perhe- ja kumppanuuskäsitys.

Mulle perhe ja pitkäkestoinen parisuhde tarkoittaa jakamista. Puolisot muodostavat monissa asioissa yksikön ja olisi outoa rajata sen ulkopuolelle niinkin maallinen asia kuin talous. Ennen kuin joku ehtii irvailla, niin sanon, että välillä olen itse tienannut enemmän kuin mies. Ollaan oltu yhdessä alle kaksikymppisistä yli 25 vuotta. Joskus aikanaan oli tiukkaa ja siitä haluttiin nimenomaan selviytyä yhdessä. Nykyisin rahaa on enemmän ja kumpikin tietää, mitä suunnilleen voi itselleen hankkia rahatilanteen puitteissa.

En koe olevani tilivelvollinen, vaan koen, että minulla on vahva taloudellinenkin kumppanuus mieheni kanssa muun suhteen lisäksi. Tiedostan kyllä, että osalla tämä ei toimisi, jos toinen olisi vaikka vastuuton rahankäyttäjä tai olisi kyseessä uusperhe tms.

Mutta itse koen, että meidän suhde on jotenkin vielä enemmän kumppanuus kuin niillä, joilla on erilliset rahat. Ei ole tarve pitää rahoja omanaan vaan raha, joka työllä tienataan, on perhettä varten. Uskon, että maailmanlaajuisesti tämä perhekäsitys on yleisempi kuin suomalainen (mielestäni jopa kylmä) minun rahani -mentaliteetti.

Mun mielestä ei tarvitse olla kyseessä vastuuton rahankäyttäjä eikä uusperhe. Riittää, että on erilaiset näkemykset siitä, mihin haluaa käyttää rahaa. Mieheni vanhemmat olivat vähävaraisia ja lapsia oli monta. Vain hyvin harvoin hän sai mitään uutena vaan aina isoveljensä vanhoja. Silloinkin, kun hän sai jotain uutena, se ei välttämättä ollut just sellainen, mitä hän olisi halunnut. Monesti olen nauranut, että hänellä on varmaan jokin synnynnäinen nippelivamma, koska mikä tahansa elektroninen laite menettää kiinnostavuuden heti, kun markkinoille tulee uusi ja hienompi. Vaikka vuosi sitten ostetussa kännykässä ei olisi vielä mitään vikaa, uusi ja hienompi laite pitää saada. Pitäisin miestäni vastuuttomana rahankäyttäjänä, jos hän hankkisi itselleen kaikenlaista velaksi tai siten, ettei rahat enää riittäisikään muuhun elämiseen. Sitä hän ei tee vaan laskee kyllä, onko varaa ja jos ei ole, kauanko hänen on säästettävä.

Minä taas en saa minkäänlaista mielihyvää kuluttamisesta. Talvitakkini on jo 20 vuotta. Ajaton malli, hyvälaatuinen materiaali ja hyvin hoidettu. Voisinhan minäkin ajatella, että neljä kertaa vuodessa laittaisin koko garderoobini uusiksi vain siksi, että eihän viime kevään muotia voi enää tänä keväänä käyttää. Oma lapsuuteni oli vauras, mutta kuluttamisessa järkevä ja maltillinen. Saan paljon enemmän iloa säästämisestä ja sijoittamisesta kuin shoppailusta. 

Ymmärrän mieheni taustaa ja joskus olemme puhuneetkin siitä, että hänellä on edelleenkin jonkinlainen näyttämisen halu. Haluaa näyttää hyvältä ja coolilta. Hän toteuttaa nyt niitä unelmiaan, joita lapsena ja teininä ei voinut toteuttaa. Hän kyllä ymmärtää ja myös arvostaa, että mun rahankäyttötapani tarkoittaa, ettei meidän yhteisten lastemme tarvitse opiskelemaan lähtiessään maksaa vuokraa. Ja ettei tyttöjen tarvitse muutenkaan lähteä maailmalle tyhjin käsin. Silti hänessä on hyvin vahvana uuden ja hienon saaminen ja se tuottaa hänelle mielihyvää. Ei mulla ole mitään tarvetta pilata hänen iloaan ja sanoa, että nyt kuules et ostakaan parin tonnin älyluuria vaan pistät nekin rahat odottamaan tyttöjen autokoulua tms. Jos hän haluaa uuden luurin, siitä vaan. Mutta hän ostaa sen omilla rahoillaan eikä perheen talousrahoilla eikä mun rahoilla. Aikoinaan puhuttiin hyvin pitkään, asutaanko vuokralla vai ostetaanko oma. Asuntoa varten mies tarvitsi asuntolainaa, minä taas pystyin ostamaan oman puoliskoni ilman. Sanoin silloin, että jos hän ei halua ottaa asuntolainaa, mulle on ihan ok, että asutaan vuokrallakin. 

Jos tulisi tilanne, että mies jäisi työttömäksi tai sairastuisi, tietenkin minä osallistuisin entistä enemmän perheen yhteisiin kuluihin. Ja myös miehen henkilökohtaisiin. Työttömänä tai sairaana pitää kuitenkin parisuhteessakin ymmärtää, että kaikenlaisia tarpeettomia kotkotuksia ei nyt hankita. 

Niin, siksipä laitoinkin viestiini kirjaimet tms.

Monessa viestissä puhutaan rahojen siirtelystä. Miksi? meillä menee molempien tulot suoraan samalle ns. tai-tilille.

Kumpikin käyttää, miten lystää. Jos jotain jää, ja aina jää, niin sitten ne säästetään.

Molemmat ovat ajoittain olleet ilman tuloja ja silloin on eletty niillä, mitä on.

Näin on eletty 50 v ja rahasta ei olla ikinä riidelty.

En voisi elää yhdessä epäluotettavan ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä puhutaan rahojen siirtelystä. Miksi? meillä menee molempien tulot suoraan samalle ns. tai-tilille.

Kumpikin käyttää, miten lystää. Jos jotain jää, ja aina jää, niin sitten ne säästetään.

Molemmat ovat ajoittain olleet ilman tuloja ja silloin on eletty niillä, mitä on.

Näin on eletty 50 v ja rahasta ei olla ikinä riidelty.

En voisi elää yhdessä epäluotettavan ihmisen kanssa.

Kiva huomata, että on muitakin samoin ajattelevia.

Vierailija kirjoitti:

Monessa viestissä puhutaan rahojen siirtelystä. Miksi? meillä menee molempien tulot suoraan samalle ns. tai-tilille.

Kumpikin käyttää, miten lystää. Jos jotain jää, ja aina jää, niin sitten ne säästetään.

Molemmat ovat ajoittain olleet ilman tuloja ja silloin on eletty niillä, mitä on.

Näin on eletty 50 v ja rahasta ei olla ikinä riidelty.

En voisi elää yhdessä epäluotettavan ihmisen kanssa.

Meillä menee tietty summa automaattisesti taloustilille, mutta loput jää omalle palkkatilille, josta ne tuhlataan tai säästetään sijoituksiin. Ei mekään ole ikinä riidelty rahasta varsinkaan kun me tienataan yhtä paljon. Ja kumpikin luottaa toiseensa ihan täysin. Yhdessä tätä taloutta pyöritetään. 

Ihan mielenkiinnosta... Miten ajattelette te, joilla on omat rahat? Jos saat vaikka tuhannen euron bonuksen tai kymmenentuhannen euron arpajaisvoiton tms., niin ilahdutko itsesi puolesta vai teidän puolestanne? En voisi kuvitella, että ajattelisin vain itseäni kys. tilanteessa ja pistäisin rahan omalle tililleni itseäni varten, niin kuin te ilmeisesti tekisitte.

Vai miten te sen kokisitte? Ihan ystävällisesti kysyn ja kiinnostaa ajattelun mahdollinen ero (mutta vain suhteissa, joissa muutoin ollaan edes jotenkin onnellisia).

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta... Miten ajattelette te, joilla on omat rahat? Jos saat vaikka tuhannen euron bonuksen tai kymmenentuhannen euron arpajaisvoiton tms., niin ilahdutko itsesi puolesta vai teidän puolestanne? En voisi kuvitella, että ajattelisin vain itseäni kys. tilanteessa ja pistäisin rahan omalle tililleni itseäni varten, niin kuin te ilmeisesti tekisitte.

Vai miten te sen kokisitte? Ihan ystävällisesti kysyn ja kiinnostaa ajattelun mahdollinen ero (mutta vain suhteissa, joissa muutoin ollaan edes jotenkin onnellisia).

Meillä on yhteiset rahat ja kaikki on mennyt koko perheen hyväksi, niin perinnöt, bonukset kuin arpajaisvoitotkin.

Jos tästä joskus ero tulee niin kaikki sitten vaan puoliksi ja osa varmaan yhteisille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta... Miten ajattelette te, joilla on omat rahat? Jos saat vaikka tuhannen euron bonuksen tai kymmenentuhannen euron arpajaisvoiton tms., niin ilahdutko itsesi puolesta vai teidän puolestanne? En voisi kuvitella, että ajattelisin vain itseäni kys. tilanteessa ja pistäisin rahan omalle tililleni itseäni varten, niin kuin te ilmeisesti tekisitte.

Vai miten te sen kokisitte? Ihan ystävällisesti kysyn ja kiinnostaa ajattelun mahdollinen ero (mutta vain suhteissa, joissa muutoin ollaan edes jotenkin onnellisia).

Tonni on niin pieni raha, ettei siitä mitään keskusteltaisi. Tuollaiset arpajaisvoitot laitettaisiin yhteiseen matkakassaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta... Miten ajattelette te, joilla on omat rahat? Jos saat vaikka tuhannen euron bonuksen tai kymmenentuhannen euron arpajaisvoiton tms., niin ilahdutko itsesi puolesta vai teidän puolestanne? En voisi kuvitella, että ajattelisin vain itseäni kys. tilanteessa ja pistäisin rahan omalle tililleni itseäni varten, niin kuin te ilmeisesti tekisitte.

Vai miten te sen kokisitte? Ihan ystävällisesti kysyn ja kiinnostaa ajattelun mahdollinen ero (mutta vain suhteissa, joissa muutoin ollaan edes jotenkin onnellisia).

Miksi oletat että jos on erilliset rahat niin niitä omia rahoja ei käytetä perheen hyväksi? Kuka ne lapset elättää jos molemmat vaan ”pistää rahaa omalle tilille itseään varten” niinkuin asian ilmaisit?