Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko ratkaisukeskeisen terapian päämääräksi asettaa traumojensa hyväksymisen?
18.03.2019 |
Jos terapiasuuntauksen ajatuksena on se, että vaikeudet voivat olla voimavara, niin onko terapiasuuntauksen lähtökohtia vastaan silloin se, että asiakas itse yrittää hyväksyä sen ajatuksen, että on traumojensa takia psyykkisesti haavoittuvampi kuin mitä toivoisi olevansa?
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän että mulla on kaikki tiet pystyssä enkä aio enää tehdä mitään.
Miksi sinusta tuntuu tuolta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Minusta se kuulostaa hyvältä ja realistiselta tavoitteelta.
Traumoista johtuvan oman erityisen haavoittuvuuden hyväksyminen ei välttämättä eroa merkittävästi "vaikeudet voimavarana" -ajattelusta. Varmaan ne nimittäin voivat kääntyä voimavaraksi juuri sen haavoittuvuuden hyväksymisen kautta? Minulla ei ole kokemusta ratkaisukeskeisestä terapiasta, mutta ymmärtäisin sen noin.
Luulisi, että asiakas saa itse päättää esim. mitä tarkoitusta varten voimavaroja ollaan hakemassa.
Ajattelen että traumojen aiheuttama erityinen haavoittuvuus on kokemus, joka hyväksymisen kautta ja ajan mittaan voi lisätä mm. empaattisuutta, syvempää ymmärrystä ihmisyydestä, psykologista viisautta.
Mutta ovatko nuo ominaisuudet sellaisia, jotka tekevät ihmisen elämästä usein vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Minusta se kuulostaa hyvältä ja realistiselta tavoitteelta.
Traumoista johtuvan oman erityisen haavoittuvuuden hyväksyminen ei välttämättä eroa merkittävästi "vaikeudet voimavarana" -ajattelusta. Varmaan ne nimittäin voivat kääntyä voimavaraksi juuri sen haavoittuvuuden hyväksymisen kautta? Minulla ei ole kokemusta ratkaisukeskeisestä terapiasta, mutta ymmärtäisin sen noin.
Luulisi, että asiakas saa itse päättää esim. mitä tarkoitusta varten voimavaroja ollaan hakemassa.
Ajattelen että traumojen aiheuttama erityinen haavoittuvuus on kokemus, joka hyväksymisen kautta ja ajan mittaan voi lisätä mm. empaattisuutta, syvempää ymmärrystä ihmisyydestä, psykologista viisautta.
Mutta ovatko nuo ominaisuudet sellaisia, jotka tekevät ihmisen elämästä usein vaikeaa?
Tuntuu siltä, että ihmiseltö edellytytään usein tietynlaista kovuutta ja ellei sitä ole, niin tätä ihmistä yritetään usein käyttää hyväksi eri tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Minusta se kuulostaa hyvältä ja realistiselta tavoitteelta.
Traumoista johtuvan oman erityisen haavoittuvuuden hyväksyminen ei välttämättä eroa merkittävästi "vaikeudet voimavarana" -ajattelusta. Varmaan ne nimittäin voivat kääntyä voimavaraksi juuri sen haavoittuvuuden hyväksymisen kautta? Minulla ei ole kokemusta ratkaisukeskeisestä terapiasta, mutta ymmärtäisin sen noin.
Luulisi, että asiakas saa itse päättää esim. mitä tarkoitusta varten voimavaroja ollaan hakemassa.
Ajattelen että traumojen aiheuttama erityinen haavoittuvuus on kokemus, joka hyväksymisen kautta ja ajan mittaan voi lisätä mm. empaattisuutta, syvempää ymmärrystä ihmisyydestä, psykologista viisautta.
Mutta ovatko nuo ominaisuudet sellaisia, jotka tekevät ihmisen elämästä usein vaikeaa?
Tuntuu siltä, että ihmiseltö edellytytään usein tietynlaista kovuutta ja ellei sitä ole, niin tätä ihmistä yritetään usein käyttää hyväksi eri tavoin.
Ei herkkyys ja empatia poissulje omien rajojen tiedostamista ja pitämistä ja sen tajuamista, mikä on haitallista itselle. Herkkyys ei tarkoita sitä, että itkeskelee ja vetistelee koko ajan, ja rakastaa kaikkia, vaan esim sitä että huomaa milloin jokin tilanne on itselle epämukava, jolloin siitä voi poistua. Tai sen tajuamista, että joku yrittää hyväksikäyttää, jolloin voi sanoa ei esim ylitöille tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Minusta se kuulostaa hyvältä ja realistiselta tavoitteelta.
Traumoista johtuvan oman erityisen haavoittuvuuden hyväksyminen ei välttämättä eroa merkittävästi "vaikeudet voimavarana" -ajattelusta. Varmaan ne nimittäin voivat kääntyä voimavaraksi juuri sen haavoittuvuuden hyväksymisen kautta? Minulla ei ole kokemusta ratkaisukeskeisestä terapiasta, mutta ymmärtäisin sen noin.
Luulisi, että asiakas saa itse päättää esim. mitä tarkoitusta varten voimavaroja ollaan hakemassa.
Ajattelen että traumojen aiheuttama erityinen haavoittuvuus on kokemus, joka hyväksymisen kautta ja ajan mittaan voi lisätä mm. empaattisuutta, syvempää ymmärrystä ihmisyydestä, psykologista viisautta.
Mutta ovatko nuo ominaisuudet sellaisia, jotka tekevät ihmisen elämästä usein vaikeaa?
Tuntuu siltä, että ihmiseltö edellytytään usein tietynlaista kovuutta ja ellei sitä ole, niin tätä ihmistä yritetään usein käyttää hyväksi eri tavoin.
Ei herkkyys ja empatia poissulje omien rajojen tiedostamista ja pitämistä ja sen tajuamista, mikä on haitallista itselle. Herkkyys ei tarkoita sitä, että itkeskelee ja vetistelee koko ajan, ja rakastaa kaikkia, vaan esim sitä että huomaa milloin jokin tilanne on itselle epämukava, jolloin siitä voi poistua. Tai sen tajuamista, että joku yrittää hyväksikäyttää, jolloin voi sanoa ei esim ylitöille tms.
Koko maailma vain tuntuu ihailevan sellaisia ihmisiä, jotka vain painavat eteenpäin antamatta minkään pysäyttää. Herkkyyttä tunnutaan pitävän arvokkaana asiana lähinnä juhlapuheissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkohostina saa enemmän apua kuin traumatisoituneena.
Vierailija kirjoitti:
Alkohostina saa enemmän apua kuin traumatisoituneena.
Taidan jättää kokeilematta. Sukuni alkoholistit ovat olleet aika onnettoman oloisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten traumoja hoidetaan yhteisöllisemissä kulttureissa kuin länsimainen?
Vanhaa suomalaista agraarikulttuuria sanotaan yhteisölliseksi.
Katso Mikko Niskasen, Markku Pölösen jne. leffoja, saat vihiä.
Yhteisöllisemmät kulttuurit ovat keskimäärin taloudellisesti köyhempiä, eli mm. monta lasta menettänyt äiti joutuu hukuttamaan surunsa miten taitaa ja jatkamaan raatamista.
Useimmissa yhteisöllisissä kulttuureissa mm. kiusaamista ei nähdä ogelmana.
Sehän vain karaisee lapsia...Aiemmin Suomessa on ollut vähemmän asukkaita. Ehkä vielä parempi vertailukohta yhteisöllisyydestä on jokin maa, jossa asukkaita on enemmän, vaikka Italia. Siellähän kirkko on järjestänyt enemmän tapahtumia kuin täällä ja papit tarjonneet hengellistä apuaan mm. ripittäytymisen yhteydessä.
Eihän uskonnollisista yhteisöistä ole Suomessakaan puutetta.
Helluntaiseurakunnat, vanhoillislestadiolaiset ja vapaaseurakunnat vaikuttavat minusta hyvinkin yhteisöllisiltä.
Suomessa oli ennen vähemmän ihmisiä, mutta elämä oli yhteisöllisempää, sillä oli sekä hyvät, että huonot puolensa.
Vieraiden kulttuurien yhteisöllisyydessä usein halutaan nähdä vain ne hyvät puolet.
Niin kuin menneestä ajastakin.
Minun lapsuuskotini naapurissa asui vanhempi mies, joka pelkäsi tiellä vastaantulijoita. Heitti pyöränsä ojaan ja juoksi metsään.
Jotain traumoja hänellä varmasti oli. Silti hän elätti itsensä sekatyömiehenä kunnes pääsi vanhuuseläkkeelle.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten traumoja hoidetaan yhteisöllisemissä kulttureissa kuin länsimainen?
Vanhaa suomalaista agraarikulttuuria sanotaan yhteisölliseksi.
Katso Mikko Niskasen, Markku Pölösen jne. leffoja, saat vihiä.
Yhteisöllisemmät kulttuurit ovat keskimäärin taloudellisesti köyhempiä, eli mm. monta lasta menettänyt äiti joutuu hukuttamaan surunsa miten taitaa ja jatkamaan raatamista.
Useimmissa yhteisöllisissä kulttuureissa mm. kiusaamista ei nähdä ogelmana.
Sehän vain karaisee lapsia...Aiemmin Suomessa on ollut vähemmän asukkaita. Ehkä vielä parempi vertailukohta yhteisöllisyydestä on jokin maa, jossa asukkaita on enemmän, vaikka Italia. Siellähän kirkko on järjestänyt enemmän tapahtumia kuin täällä ja papit tarjonneet hengellistä apuaan mm. ripittäytymisen yhteydessä.
Eihän uskonnollisista yhteisöistä ole Suomessakaan puutetta.
Helluntaiseurakunnat, vanhoillislestadiolaiset ja vapaaseurakunnat vaikuttavat minusta hyvinkin yhteisöllisiltä.Suomessa oli ennen vähemmän ihmisiä, mutta elämä oli yhteisöllisempää, sillä oli sekä hyvät, että huonot puolensa.
Vieraiden kulttuurien yhteisöllisyydessä usein halutaan nähdä vain ne hyvät puolet.
Niin kuin menneestä ajastakin.Minun lapsuuskotini naapurissa asui vanhempi mies, joka pelkäsi tiellä vastaantulijoita. Heitti pyöränsä ojaan ja juoksi metsään.
Jotain traumoja hänellä varmasti oli. Silti hän elätti itsensä sekatyömiehenä kunnes pääsi vanhuuseläkkeelle.
Harmi että nykyään tuollaisiinkin hommiin on vaikea päästä. Moni syrjäytyy, kun ei pääse töihin.
Alue: Aihe vapaa
Mä tiedän että mulla on kaikki tiet pystyssä enkä aio enää tehdä mitään.