Lue keskustelun säännöt.
Kaikki me keski-ikäisen naiset näytetään keski-ikäisiltä
15.03.2019 |
Kyllä sen vaan valitettavasti naamasta näkee vaikka olisi kuinka hyvin hoitanut kroppansa ja naamansa. Mikä lohduksi meille keski-ikäisille naisille?
Kommentit (205)
Vierailija kirjoitti:
Miksi herran tähden ei saisi näyttää? Mitä hävettävää tai pahaa on siinä, että joka ikinen vanhenemme?
Katso ympärillesi, myös miehet vanhenee ja näyttävät siltä. Miksi heidän ei tarvitse hävetä ja mennä paniikkiin?
Tasapainoinen sinut itsensä kanssa oleva ihminen ei panikoi iän karttumisen kanssa. Täytyy olla itsetunto nolla jos ei omaa olemustaan kestä! Minä olen 64 ja uskallan sanoa sen. Ehkä se näkyy myös naamasta, ja saa näkyä. Olen hyvinkin sinut itseni kanssa ja elämäni on varsin hyvää ja elämisen arvoista. Ainoa mikä harmittaa on se, että elinvuosia on edessä vähemmän kuin takana. Rakastan elämää. Olen edelleen valtavan utelias asioille ja haluan nähdä vielä paljon. Liikun paljon ja pidän huolen kropastani, sen terveydestä ja kunnosta jotta voin elää täysipainoisesti.
Nämä ovat minun prioriteettejani, muilla sitten omansa. En vain tajua tuota hysteriaa, että nainen ei saisi vanheta!
SAA muttei TARVITSE. Ei ole mitään pahaa siinä jos "taistelee" ikääntymisen merkkejä vastaan. Hienoa että osaat odottaa uutta, mutta surullisen usein ikääntymiseen liitetään oletuksia siitä, millainen tietyn ikäisen pitää olla, miten pukeutua, miltä näyttää, miten puhua, miten asua. Ettei vanha saisi olla kuten nuori, miksei saisi, jos se on oma juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset naiset ovat naisia parhaassa iässään. Työteho on hyvä, osaaminen parhaimmillaan, pikkulapsiaika ohi, eli voi jo nauttia elämästään, tulot ovat hyvät, on varaa tehdä, mitä itse haluaa, ja itsetunto on hyvä, ei tarvitse miettiä, miltä näyttää muiden silmissä. Kaikkien naisten kannattaa iloita keski-ikäisyydestä.
Olen tästä sitten poikkeus. Työteho on surkea, kaikki on nyt ainakin meidän työpaikalla alkannut muuttua niin että ekaa kertaa on tullut mieleen lähteä ja jäädä vaan työttömäksi, ihan sama. Osaamistani ei enää tarvita, vaan jotain ihan muuta. Päähän ei mahdu enää yhtään uutta asiaa. Lapsi on 6 v. Se on kiva juttu, mutta tulevaisuus valvottaa. Sama pienipalkkainen työ, mihinkäs se palkka olisi siitä noussut. Itsetuntoa ei ole ikinä ollutkaan, eikä nykymaailmassa taatusti tule nousemaankaan.
Joo, ja miksi pitäisi näyttääkään joltakin muulta? Lapselta tai mummolta en haluaisikaan näyttää - olen ihan vetävä mamma näinkin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset naiset ovat naisia parhaassa iässään. Työteho on hyvä, osaaminen parhaimmillaan, pikkulapsiaika ohi, eli voi jo nauttia elämästään, tulot ovat hyvät, on varaa tehdä, mitä itse haluaa, ja itsetunto on hyvä, ei tarvitse miettiä, miltä näyttää muiden silmissä. Kaikkien naisten kannattaa iloita keski-ikäisyydestä.
Olen tästä sitten poikkeus. Työteho on surkea, kaikki on nyt ainakin meidän työpaikalla alkannut muuttua niin että ekaa kertaa on tullut mieleen lähteä ja jäädä vaan työttömäksi, ihan sama. Osaamistani ei enää tarvita, vaan jotain ihan muuta. Päähän ei mahdu enää yhtään uutta asiaa. Lapsi on 6 v. Se on kiva juttu, mutta tulevaisuus valvottaa. Sama pienipalkkainen työ, mihinkäs se palkka olisi siitä noussut. Itsetuntoa ei ole ikinä ollutkaan, eikä nykymaailmassa taatusti tule nousemaankaan.
Niin se 50-vuotisjuhla on parin kuukauden päästä! Se kyllä tuntuu uskomattomalta.
Ylpeä keski-ikäinen kirjoitti:
Miksi sitä pitäisi jotenkin peitellä?
Olin ensin masentunut 50 täytettyäni, sitten tajusin, että on hienoa olla vielä elossa.
Ihan turha murehtia ulkonäköä. Nuoret näyttäköön nuorilta ja keski-ikäiset keski-ikäisiltä. Olen itse asiassa ylpeä selvittyäni näinkin vanhaksi näinkin terveenä.
Mitä sitä keski-ikää enää tuossa iässä masistelemaan? Sitähän on elänyt ongelmitta jo vuosikymmenen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se ikä vaan kaikilla näkyy. Sitä on turha kiistää. Jos joku sinua on kännissä kehunut nuoren näköiseksi, niin se ei valitettavasti ole faktaa. Olemus voi olla nuorekas mutta se on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan näytä.
Varmasti näytät. Kukaan ei vaan ole kertonut totuutta.
En ole tuo kommentoitu, mutta kyllä se on yksilöllistä, miltä näyttää. Miksi mulle olis esim.sanottu että näytän nuoremmalta, koska
en ole sellaista odottanut, siitä ilahtunut tai surustunut, enkä kerjännyt.
Oletko koskaan kuullut kohteliaisuudesta tai smalltalkista? Tai p*skanpuhumisesta ja/tai v*ttuilusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ikää tärkeämpää on nauttia naiseudestaan hyvällä itsetunnolla varustettuna?
Kun näen kauniin naisen, nuoren tai vanhan, sisältää kauneus myös älykyyttä, syvällisyyttä, huomaavaiset käytöstavat, itsestään huolehtimisen, hyvän huumorintajun (osaa nauraa myös itselleen) ja rohkeuden olla oma itsensä. Sellaisia tulee todella harvoin vastaan. En aina oikein ymmärrä ikäkeskustelua, sillä suomalaisnaisilta usein puuttuu rohkeus tuoda itseään esille. Valitsemme samanlaisia vaatteita kuin muilla, vetäydymme nurkkiin tai päinvastoin räikeästi koetamme olla esillä, mutta itsensä kanssa sinut olevaa naista näkyy harvoin. On siksi vaikea erottaa harmaasta massasta kuka on 20 tai 50.
Tällaista keskustelua keski-iästä ei edes käytäisi, jos meillä olisi Suomessa opetettu jo pikku tytöstä alkaen arvostamaan itseämme tyttöinä ja naisina ja ymmärtäisimme olevamme rakastettavia iästä riippumatta. Kaikki saa näkyä naamasta ja kropasta, ja kauneus on aina katsojan silmissä. Ei siis kannata ainakaan itseään enempää mollata onpa ikä mikä tahansa.
Eipä se auta pitää itseään rakastettavana, jos kukaan muu ei pidä, siis jos siis kaipaa ihmissuhteita. Joo, "parempi että rakastaa itseään vaikkei kukaan muu rakastaisi" mutta come on, kokeilkaa ensin itse rakastaa itseänne ilman että kukaan muu rakastaa ja kertokaa sitten miten onnistuu.
Kuulostaa mun entiseltä aviomieheltä. Tosi huono itsetunto lieveilmiöineen. Kuusi vuotta jaksoin kannatella, kannustaa, vakuutella ja lohdutella, mutta terapiaahan hän olisi tarvinnut eikä puolisoa.
No kerro ihmeessä oma kokemuksesi siitä, ettei sinulla ole vuosiin ihmissuhteita ja olet silti ihan "mä oon niin ihana ja erityinen"? Miten jaksoit? Vai eikö olekaan tuosta kokemusta, vaan sen sijaan sinulla on aina ollut ympärilläsi ihmisiä, jotka kehuvat ja vakuuttelevat miten ihana olet, joten voit itsekin ajatella niin?
Mä en juuri välitä ihmisistä. Olen ihan ok itseni kanssa ilman muiden mielipiteitä, mitä väliä niillä on?
No, sitten emme puhu samasta asiasta: suurin osa ihmisistä tarvitsee ihmissuhteita ja kärsii jos niitä ei ole, ja tämä on normaalia. Se, ettei tarvitse ihmissuhteita, on ihan ok, mutta se on poikkeavaa. Minä en välitä esim musiikista, joten minua ei haittaa vaikken koskaan kuulisi musiikkia, mutta useimmat muut ihmiset masentuisi, joten en ole hyvä antamaan neuvoja musiikista.
Musta meidän ero on "muissa ihmisissä". En mäkään pullossa elä. Kaikilla on jonkinlaisia ihmiskontakteja tai -suhteita, ellei elä autiolla saarella erakkona tai no human contact -statuksella vankilassa. Mulle muiden ihmisten mielipiteet (kehut, kannustus) ovat neutraaleja, sulle ilmeisesti elinehto..? Sellaisessa ihmissuhteessa sen toisen ihmisen on kamalan raskasta olla.
Ilmeisesti siis olet saanut ja saat niitä kehuja ja kannustusta, vai? Jos ne lakkaisi tai et olisi juuri koskaan niitä saanutkaan, niin tulisi niistä sinullekin tärkeitä.
No en. Ihan diagnosoidun vikapään kasvattamana ja samalla miehen mallilla katastrofaaliseen nuoruuden liittoon ajautuneena olen jäänyt hyvin molempia vaille. Sillä ei kuitenkaan enää tässä iässä ole merkitystä, hyvä elämä rakentuu jo muista asioista...ja jos niitä on vain yksi, se menee hukkaan murehtiessa kaikkea sitä, mitä ei ole saanut. Mä olen saanut tällaiset kortit, niillä voi joko pelata parhaansa mukaan tai surkutella omaa kohtaloaan. Rakkauskin löytyi, kun pääsin sopuun itseni kanssa, olen hyvä näin.
Sinulla ei siis ole ollut kavereita tai ystäviäkään tai työkavereita koskaan, joilta olisit saanut myönteistä palautetta (vaikka siten että he ylipäätään halusivat olla ystäviäsi tai ottaa sinut töihin) , ja silti aloit vain jossain vaiheessa ajattelemaan, että olet hyvä ja kiva, vaikka mitään ulkoisia todisteiteita kivuudestasi ei ollut, ja sitten löysit miehen? Siinä tapauksessa olet harvinaisuus.
Hold your horses. En ole sosiaalisesti ongelmainen. Minkä ikäiseksi olet päässyt ilmaan yhtään kaveria, opiskelukaveria, ystävää tai työpaikkaa?
Olen 37 v ja takana on useita keskeytyneitä opintoja (ei ammattia), parit potkut (ei työtä viimeiseen 8 vuoteen, sitä ennenkin vain kesätöitä) ja alle kolmikymppisenä pari tapailua alkkisten kanssa. Yksi ystävä oli joku vuosi sitten vielä mutta hän hankki elämän ilmeisesti. Että kylläpä minä olenkin niin ihana ja ainutlaatuisen upea, paitsi juu miesten, työnantajien tai muiden ihmisten mielestä!
Olet. Sinä olet sinä, omalla ainutlaatuisella persoonallasi ja historiallasi. Ei löydy toista samanlaista. Matka on ollut ilmeisen pitkä ja kivikkoinen, ja siitä huolimatta olet edelleen siinä, kokemuksia rikkaampana. Eivät ne kaikki ole hyviä, mutta ne huonotkin ovat opettavaisia, ja varmasti vältät joitakin karikkoja niillä tiedoilla, jotka sinulla on nyt. Jostakin syystä et kuitenkaan tunnu arvostavan itseäsi kuin sen kautta, mitä mieltä muut ovat sinusta. Se on vahinko, selvästi kipupiste ja asia, jolle voi (ja ehdottomasti kannattaa!) tehdä jotakin.
En oikeastaan ole arvostamatta itseäni, enemmänkin yksin ollessani olen todella tylsistynyt, kaipaan seuraa ja pääni humisee tyhjää, mutta toisaalta ihmisten parissa minulla ei myöskään ole mitään sanottavaa (ja päässä humisee tyhjää). Eikä kukaan halua hengailla ihmisen kanssa jolla ei ole mitään puhuttavaa, vaikka tämä miten arvostaisi itseään "sellaisena kuin on" eli tyhjyyttään humisevana.
Hyvä, tässä on lähtökohta. Et siis ole löytänyt kaltaistasi seuraa, sellaista jonka kanssa voi olla vapautuneesti, myös hiljaa tai antaa pään humista tyhjyyttä. Se huminakin voi olla samalla aaltopituudella. Minusta ihmissuhteissa laatu on ehdottomasti määrää tärkeämpi, joten yksi ihminen, jonka kanssa voi olla rennosti, on parempi kuin kymmenen sellaista, joiden seurassa joutuu pinnistelemään, jotta nämä viihtyisivät. Sellaisista suhteista en saa mitään, olen mieluummin ilman. Olen todella vahvasti introvertti, ehkä sinäkin?
Varmasti sitäkin, ja on nuorempana epäilty niin autismia, narsismia kuin skitsofreniaakin mutta kukaan ei tiedä mikä minua pohjimmiltaan vaivaa..jos silti näyttäisin vaikka Clara Devigneltä niin minulla olisi niin ystäviä kuin miehiäkin. Olisin vain hiljaisuudessani "mystinen" tylsimyksen sijaan.
Enpä usko. Ja vaikka olisikin, niin silloinhan ne olisivat kanssasi vain ulkonäkösi takia, eihän se ole mitään ystävyyttä saati rakkautta.
Ja on muuten hyvin erikoinen ajatus 37-vuotiaalta, että ulkonäkö ratkaisisi kaiken.
Siinä muuten liian nuorekkaan ulkonäön lisäksi asia, jota ei keski-ikäisenä saa olla: tietyt ajatukset.
Saa olla, mutta miten ja miksi keski-ikäinen on tullut päätelmissään tulokseen, jossa ystävyys ja rakkaus ovat sidoksissa mallin ulkonäköön?
No kaikkein kusipäisimmilläkin miehillä ja naisilla on ystäviä ja parisuhteita, jos he ovat hyvännäköisiä. Jos on kiva ja mukava tai hauska ja älykäs, niin riittää tavallisempikin ulkonäkö. Empiirisellä päättelyllä olen tämän havainnon tehnyt.
Mun empiiriset havainnot eivät kyllä tue tätä. Kusipää on kusipää, eivätkä ihmiset viihdy sellaisen seurassa kauaa. Onneksi niitä on harvassa. Ja koska toimintaan on helpompaa vaikuttaa kuin olemukseen, kannatan minäkin ihmissuhteiden luomiseksi lämpimästi vaihtoehtoa, jossa muutat käytöstäsi, ellet sitten aio muuttua Cara Delevignen näköiseksi testataksesi teoriaasi. Ei siinä ainakaan menetä mitään.
Oletko muuten ihan varma, että olet 37-v nainen etkä palstamies?
Valitettavasti olen. Miehenä olisi helpompaa, sillä heiltä ei odotetakaan jatkuvaa hymyilyä ja ilmeilyä ja empatiaa, ajoittainen murahtelu ja huonot vitsit riittää usein kommunikaatioksi.
Siis, olen tähän asti luovinut näyttelemällä ns normaalia ihmistä, mutta totesin että se vie aivan liikaa energiaa, en jaksa yrittää luoda ihmissuhteita "muuttamalla käytöstä" kivaksi ja mitä kaikkea, kun en sellainen ole. Jos jostain saa luonteensiirron niin menen sinne.
Sulla on kyllä repivä ristiriita. Et ole "kiva", et jaksa edes yrittää olla "kiva", ja silti muiden ihmisten pitäisi pitää sinusta. Miksi? Jos olet epäsosiaalinen mörkö, mikset ole ok sen kanssa (ja tämän kysyy toinen mörkö)?
En siis ole luonteeltani sellainen, josta ihmiset pitäisivät, ja ristiriita tulee kai siitä, että haluaisin kyllä ihmissuhteita, mutten osaa olla ihmisten kanssa: jos olen "oma itseni" niin olen esim liian negatiivinen ja hiljainen ja outo. Että vaikka luonteeni on ikävä, haluaisin silti seuraa, mutta se näyttää olevan mahdotonta. Olen tarkkaillut, millaisilla ihmisillä on kaikkialla seuraa, ja he ovat iloisia ja positiivisia ja energisiä ja ilmeikkäitä ja elämänmyönteisiä, vaikka ne varsinaiset jutut mitä he puhuu ei olisikaan mitään sen ihmeellisempää.
Taas jotain ihmeellisiä yrityksiä nostaa keski-ikäisten naisten itsetuntoa "Kaikki me ollaan upeita! Tämä on paras ikä olla juuri tässä iässä!" Faktahan on, että jokainen saa kokea itsensä juurikin niin epäonnistuneeksi ja säälittäväksi tapaukseksi kuin haluaa. "Mä en ainakaan halua.. Mä oon niin upea ja ihana.." No onnittelut Teille kaikille joilla asiat ovat fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti niin mukavasti. Elämä nyt vaan on aivan helvetin epäreilua, ja geneettiset ja sosiaaliset lähtökohdat antaa meille erilaisia mahdollisuuksia nousta tässä yhteiskunnassa ylöspäin. Aina kaikki ei ole kiinni vain siitä asenteesta, siitä onko know-howta, justdoit-attitudea ja muuta shittiä. Kun elämä (esim. oma sairastuminen/läheisen sairaus) ajaa yli 200 km/h vauhdilla, voi vain katsoa taaksepäin loistavalta näyttänyttä tulevaisuutta. Tällöin saa ihan hyvällä omallatunnolla surra myös sitä, että naamakin näyttää kuluneelta, vaikka tärkeysjärjestyksessä se onkin minimaalinen asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanotaan näin, että kyllä sen itse ainakin näkee kun katsoo peiliin. Eri asia on huomaavatko kaikki muut ja varsinkaan vanhemmat ihmiset. Olen 40-vuotias ja kävin äskettain juttelemassa papin kanssa asioistani. En maininnut ikääni, mutta huomasin pastorin puheista, että hän luuli minua joksikin 20-vuotiaaksi. En tiennyt, pitäisikö minun korjata väärinkäsitys, mutta en sitten lopulta korjannut, koska en pitänyt sitä oleellisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset naiset ovat naisia parhaassa iässään. Työteho on hyvä, osaaminen parhaimmillaan, pikkulapsiaika ohi, eli voi jo nauttia elämästään, tulot ovat hyvät, on varaa tehdä, mitä itse haluaa, ja itsetunto on hyvä, ei tarvitse miettiä, miltä näyttää muiden silmissä. Kaikkien naisten kannattaa iloita keski-ikäisyydestä.
Tai sitten joka ikinen asia noista voi olla päinvastoin. Kumma yleistys tuokin. Ei mulla ainakaan itsetunto nouse, vaan masentaa vanhemmiten enemmän.
Yleensä jokainen on kuitenkin fiksumpi keski-ikäisenä kuin nuorena. Siitäkin on paljon apua. Esim. nykyinen työni vaatii aika paljon kekseliäisyyttä, enkä usko että olisin kaksikymppisenä pärjännyt tässä hommassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen onnellinen, terve, hyvin tienaava ja kouluttsitunut sekä rakastunut 44 vuotias nainen. Sen tiedän, että en koskaan ikimaailmassa haluaisi olla kukaan muu.
Kaksikymppisenä olin yksinäinen, ahdistunut, pelokas ja masentunut. Vaikeuksista selviäminen on tehnyt minusta juuri sen, kuka tänään olen. Siksi rakastan itseäni.
Vai niin. Onneksi en tunne kaltaisiasi itsekehujia. Kuulut selvästi niihin, jotka eivät ymmärrä, että ihminen ei voi vaikuttaa kaikkeen itse.
vaikka en ole kristitty, niin tyyneysrukous on mielestäni erinomainen. Jumalan sijaan siinä voi päättää vaikka itse haluta:
Jumala,suo minulle/Haluan
tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa,
rohkeutta muuttaa, mitä voin
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset naiset ovat naisia parhaassa iässään. Työteho on hyvä, osaaminen parhaimmillaan, pikkulapsiaika ohi, eli voi jo nauttia elämästään, tulot ovat hyvät, on varaa tehdä, mitä itse haluaa, ja itsetunto on hyvä, ei tarvitse miettiä, miltä näyttää muiden silmissä. Kaikkien naisten kannattaa iloita keski-ikäisyydestä.
Tai sitten joka ikinen asia noista voi olla päinvastoin. Kumma yleistys tuokin. Ei mulla ainakaan itsetunto nouse, vaan masentaa vanhemmiten enemmän.
Yleensä jokainen on kuitenkin fiksumpi keski-ikäisenä kuin nuorena. Siitäkin on paljon apua. Esim. nykyinen työni vaatii aika paljon kekseliäisyyttä, enkä usko että olisin kaksikymppisenä pärjännyt tässä hommassa.
En nyt oikein tiedä sitäkään. Älykkäämpi olin nuorena, kun opinnot oli tuoreessa muistissa ja muutenkin aivot "kirkkaammat" ja vastaanottavaisemmat. Nyt ei vain enää älyä. Digit ym. menee yli hilseen. Väsyttää eikä ole energiaa. No on sitä empatiaa ehkä tullut lisää, nuorena vain muiden päälle porskutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi aloitus on laitettu koskemaan vain naisia? Aivan yhtä lailla keski-ikäiset miehet näyttävät keski-ikäisiltä.
Itse olen 43-vuotias ja olen kasvoiltani niin sanotusti ajattoman näköinen ja aina silloin tällöin minulta kysytään Alkossa papereita. Se samalla ilahduttaa että hämmentää. En tietoisesti yritä näyttää nuoremmalta kuin olen, sillä tämä ikä on ihan parasta. Mutta yritän hoitaa ulkonäköäni niin, että olen aina ulos lähtiessäni huoliteltu niin vaatteissa kuin meikissä. Kääntöpuolena ulkonäköön vaikuttaa heti huonosti nukuttu yö tai jos illalla on juonut alkoholia. Siitä toipuminen niin fyysisesti kuin ulkonäöllisesti kestää itselläni kaksi päivää vähintään joten olen mieluummin useimmiten ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset naiset ovat naisia parhaassa iässään. Työteho on hyvä, osaaminen parhaimmillaan, pikkulapsiaika ohi, eli voi jo nauttia elämästään, tulot ovat hyvät, on varaa tehdä, mitä itse haluaa, ja itsetunto on hyvä, ei tarvitse miettiä, miltä näyttää muiden silmissä. Kaikkien naisten kannattaa iloita keski-ikäisyydestä.
Tai sitten joka ikinen asia noista voi olla päinvastoin. Kumma yleistys tuokin. Ei mulla ainakaan itsetunto nouse, vaan masentaa vanhemmiten enemmän.
Yleensä jokainen on kuitenkin fiksumpi keski-ikäisenä kuin nuorena. Siitäkin on paljon apua. Esim. nykyinen työni vaatii aika paljon kekseliäisyyttä, enkä usko että olisin kaksikymppisenä pärjännyt tässä hommassa.
En nyt oikein tiedä sitäkään. Älykkäämpi olin nuorena, kun opinnot oli tuoreessa muistissa ja muutenkin aivot "kirkkaammat" ja vastaanottavaisemmat. Nyt ei vain enää älyä. Digit ym. menee yli hilseen. Väsyttää eikä ole energiaa. No on sitä empatiaa ehkä tullut lisää, nuorena vain muiden päälle porskutti.
Mä (eri) olen joskus miettinyt, että onko tällä asennoitumisella keski-ikään jotain tekemistä sen kanssa, kuinka on siihen saakka mennyt. Toista kirjoittajaa kompatakseni vastoinkäymisistä selviäminen on tehnyt minusta sen, kuka olen nyt. Entisenä omaishoitajana, kroonisesti sairaana ja nuoren erityisaikuisen äitinä voisin olla nyt pohjalla, mutta kävi päinvastoin, olen keski-iässä elementissäni ja kaikki on vihdoin hyvin.
Suunta on siis pitkässä juoksussa ollut kohti parempaa; olen pikemminkin saanut jotain (hyväksyntää, mielenrauhaa, voimia, aikaa) enkä koe menettäneeni mitään (nuoruutta, terveyttä), sillä en ehtinyt niistä nauttiakaan, saati pitää sellaisia itsestäänselvinä. Sysimustina vuosina en olisi minäkään uskonut, ettei se asiaintila ole ikuinen, mutta eihän mikään ole.
Puhu vain itsestäsi ;)
Kukaan ei ikinä usko mun ikää. Ja tämä on tosi .
Vierailija kirjoitti:
Puhu vain itsestäsi ;)
Kukaan ei ikinä usko mun ikää. Ja tämä on tosi .
Paskapuhetta. Vaikka joku puolisokea mummo luuli sinua 18-vuotiaaksi 90-luvun alussa, et oikeasti näytä mitenkään radikaalisti ikäistäsi nuoremmalta.
En keksi edes yhtä julkkisesimerkkiä, jossa 40-vuotias näyttäisi ihan oikeasti ja erehdyttävästi 20-vuotiaalta.
Kerro tuo bussikuskeille. "Hei tyttö, tules takaisin tänne! Tämä ei taida olla sun oma kortti!"
En ole tuo kommentoitu, mutta kyllä se on yksilöllistä, miltä näyttää. Miksi mulle olis esim.sanottu että näytän nuoremmalta, koska
en ole sellaista odottanut, siitä ilahtunut tai surustunut, enkä kerjännyt.